maanantai 17. tammikuuta 2022

Ulkonäköasioista

Sain sähköpostiini mainoksen, josta siteeraan muutamia kohtia ja omat reagointini niihin:

Hei Marjatta. Onko sinulla vaikeuksia laihduttaa ja saavuttaa unelmavartaloasi?  
- No, ei todellakaan ole. Oottekohan te nyt valinneet mainonnan kohteen oikein?

Metaburn on avulias kumppani laihdutusprosessissasi. Päivittäinen saanti auttaa vähentämään nälkääsi ja auttaa sinua saavuttamaan painotavoitteesi!
- Höh, on siinä kans meillä kumppani - veisitte peeveli ruokahaluni! Tässä korona-ankeudessa ei ole liikoja iloja. Syöminen on yksi parhaista.

Lisäravinne tarjoaa keholle terveellisiä ja luonnollisia ainesosia polttaakseen rasvaa ja minimoidakseen makeisten tarpeen.
- Kukas meillä sitten joululta jääneet konvehdit nautiskelisi ellen minä. Terveellisiä ainesosia - hm, hm, hm...  ja luonnollisia, v a r m a a n!




Laura Tuomarila on kirjoittanut kirjan syömähäiriöistä Kaunis minä - Kun laihuudesta tulee pakkomielle. Tuomarila kertoo oman oirehdintansa historian ja antaa siinä ohessa tietoa tästä psykosomaattisesta tautiryhmästä. Lopussa on kirjallisuusluettelo, jossa hän mainitsee mm. Portia de Rossin kirjan Unbearable Lightness: A Story of Loss and Gain, jota itse olen pitänyt erittäin tasokkaana anoreksian kuvauksena. Tasokas on Tuomarilankin kirja. Se kertoo addiktion kulun, joka sopii muihinkin kuin syömähäiriöihin. Kansi on harhaanjohtava, se näyttäisi viittaavan johonkin kevyemmän sarjan teokseen. 

Aluksi syömättämyys houkuttelee, se antaa paljon eikä vie mitään (hallinnan tunne, keveys, kehut), ihminen viettää kuherruskuukautta piinaajansa kanssa sitä piinaajaksi vielä tunnistamatta ja tunnustamatta, ja sitten tulevat vaikeat vuodet, jolloin haluaisi irottautua, mutta ei enää pysty. 
Syömishäiriöstä toipuminen vie aikaa ja kärsivällisyyttä, tuo kyyneleitä, raivoa, toivoa, taaksepäin menemistä, itseen kohdistuvia epäilyksiä, itseensä luottamista. Koska syömishäiriö on keino paeta vallitsevia tilanteita ja tunteita, siitä tulee ikään kuin turva, ystävä, joka auttaa selviytymään sillä hetkellä vallitsevista äärimmäisen kuormittavista tilanteista. 

Aivan kuin alkoholistin myös syömähäiriöisen pitää löytää jotain muuta merkitystä elämäänsä addiktioon keskittyvän elämäntavan tilalle. Syömähäiriö on saattanut tuoda muassaan muitakin psyyken häiriöitä ja vaurioittaa fyysistä terveyttä.
Syömishäiriöstä on hankalaa toipua, koska siinä ei voi ryhtyä absolutistiksi. Päihteiden käyttäjän on jätettävä päihteet ja uhkapelurin pelipaikat; syömähäiriöisen on opittava elämään vihollisensa ruuan kanssa sopusoinnussa pyrkien siihen, että syö normaalisti ja nauttii ruuasta ilman syyllisyyttä eikä kiinnitä syömiseensä liikaa huomiota. 
Toinen syömähäiriöstä parantumista vaikeuttava asia on se, että koko kulttuurimme pursuaa ulkonäkövaatimuksia. Media on täynnä dieettejä, artikkeleita ruuasta ja ohjeita siihen, millä valinnoilla sinusta tulee täydellinen sinä. 

Anoreksialla alkanut häiriö muuntautuu paranemisprosessissa usein bulimiaksi. On syötävä, mutta kun syöminen saa vihaamaan itseään, sitä meneekin oksentamaan, ja kun sen on keksinyt, niin voikin alkaa viettää hetken helpotuksen tuovia mässäilysessioita. Bulimia on syömähäiriöistä huonoennusteisin, 55 prosenttia paranee täysin ja 20 prosenttia ei lainkaan. Bulimiasta kärsivälle jää usein parannuttuaankin fyysisiä vaurioita, joista näkyvimpiä ovat turvonneet posket ja huonot hampaat.

Anoreksiaan liittyy muina psyykkisinä sairauksina ahdistuneisuushäiriöitä, pakko-oireisia häiriöitä ja vaativan persoonallisuuden piirteitä. Anorektikon vaativuus kohdistuu itseen, ei muihin. Hän näkee itsensä väärin. Pitkään kestänyt anoreksia aiheuttaa vaurioita elimistöön. Noin viisi prosenttia anoreksiaa sairastuneista kuolee elimistön heikentymisen tai itsemurhan vuoksi.

Yleisimpiä syömähäiriöitä ovat pakkomielteeksi paisunut oikeaoppisuus syömisessä eli ortoreksia, ja ahmimiskohtaukset. Molemmat eristävät. Terveellisyyttä tavoitteleva ei lopulta pysty syömään kuin kotona, jossa hän varmasti tietää, mitä syö, ja ahmija nauttii orgioistaan yksin, koska häpeää. 
Molempiin näihin yllytetään ruoka-artikkeleissa, resepteissä ja mainoksissa. Syö oikein kehotetaan naistenlehden aukeaman toisella puolen ja toisella yllytetään herkkuövereihin mielisarjan parissa. 

Tuomarilan kirjassa on useita lukuja toipumisesta, johon hänellä on kuulunut mm tunteiden tunnistamista ja vyöhyketerapiaa. Hän tietää, että suhde omaan vartaloon ei ole vieläkään ongelmaton ja takapakkeja saattaa tulla, mutta hyväksyntä ja tyytyväisyys ovat alkaneet painaa vaakakupin toisella puolen heikentäen tiukan itsekurin painolastia..
Yksi ehkä suurimmista oivalluksista ja onnen hetkistä minulle oli se, kun eräänä päivänä huomasin nauravani spontaanisti. Nauru ja ilo olivat kadonneet totaalisesti elämästäni enkä tosissani edes uskonut, että ne koskaan palaisivat takaisin. Olin elänyt vuosia kyynisenä tosikkona ja unohtanut sen, mikä olin joskus kauan sitten ollut.  

Tuomarila koki, että lasten saaminen auttoi häntä itsensä hyväksymisessä. Se on auttanut monia itseensä ankarasti suhtautuvia. Itse olen kokenut, että lasten syntymä muutti myös suhtautumista työhön. Ilman omia lapsia työ opettajana olisi voinut nielaista minut kokonaan, niin kiinnostavaa se oli ja tarjosi perfektionistille loputtoman areenan toimia.
Lasten kanssa on opittava elämään keskeneräisyyyden ja epätäydellisyyden kanssa. Tähän sopii nyt hyvin, kevennykseksi, Helena Anhavan miete:"Lapset, vanhempiensa tukihenkilöitä elämän avohoitolassa."

Ja nyt seuraavaksi sellaista, mikä on vain omia ajatuksiani, ei Tuomarilan kirjaan liittyvää. 
Nykyään on keksitty, että ulkonäköpaineisiin voi vastata ohittamalla ulkonäön - kaikki ovat muka yhtä kauniita - tai kääntämällä asian päinvastaiseksi, ruma on kaunista. Tässä kampanjoinnissa laitetaan itsestä mahdollisimman epäedullisia kuvia someen ja usutetaan toisia samaan, tuomitaan muotinäytökset ja kauniiden ihmisten esiintyminen vaatemainoksissa. Jos joku puhuu ylipainon vaarallisuudesta, häneen yhdistetään termit 'bodyshaming' ja 'fatshaming'.
Haloo, nämä suhtautumistavat ovat toisaalta latistavaa, epärehellistä hyssyttelyä, toisaalta ulkonäön korostamista ja omituista kateutta. 
Ihmisten arvostaminen ja kunnioittaminen on ihan eri asia kuin tasapäistäminen ja moninaisuuden kieltäminen. 
Ei se, että joku on minua kauniimpi ole minulta pois. Ulkonäkö on estetiikkaa.
Useimmat meistä ovat taviksia. On ihanaa, että joukossa näkee joskus todellista kauneutta, jota voi ihailla.  
Mallin ammatissa tarvitaan tietty luusto, kirjoittajan pitää osata kirjoittaa. Emme kai me halua, että kirjoja alkaisivat kirjoittaa pääsääntöisesti kielelliset ääliöt ja heidät kohotettaisiin samalle tasolle parhaitten kanssa, koska kaikki määritellään yhtä hyviksi. (Ja kyllähän sitäkin tapahtuu.)
Tasa-arvo ei ole samaa kuin tasapäisyys millään alalla. Tasapäistäminen tekee elämästä tylsää.
Pidän niistä mainoksista, joissa tanssahtelee eri näköisiä ja kokoisia naisia (en ole kiinnittänyt huomiota, mitä niissä mainostetaan, ihovoiteita?) ja the other danish guy -kalsarimainokst ovat tosi hauskoja. Mutta miksi perinteinen muotiala huippumalleineen ei saisi olla olemassa siinä rinnalla? Odotin Vogue Scandivian ilmestymistä, mutta se ei ollutkaan muotilehti. Ensimmäisen numeron kannessa oli kuva Greta Thunbergistä monta numeroa liian isossa takissa ja sisältö oli jotain muuta kuin muotia.

Ulkonäkö muuttuu elämän aikana. Sekin on kiinnostava asia. Myös näihin muutoksiin pitää suhtautua itsemyötätunnolla ja lämmöllä. Murrosikäinen on kömpelö ja hermostunut, kun ei enää tunne kehonsa rajoja ja ikääntyvällä keho vanhenee. On luonnollista, että kukka lakastuu. Yhtä luonnollista on, että ihminen rapistuu. Ei siinä auta kauneusleikkaukset ja lisäravinteet. Iloinen mieli ja hyväksyvä asenne auttaa. 


PS  Sain idean tähän kirjoitukseen Ankilta (klik).    



12 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä!
    Tämä oli tosiaan hyvä kirja ja kansikuva on kieltämättä harhaanjohtava.
    Itselläni on tosi pitkä ja polveileva syömishäiriötausta. Kyseisistä häiriöistä parantuminen täysin on todella suuren työn takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, sinulla on vielä aikaa päästä mahdollisista vähistäkin vielä häiritsevistä ajatuksista, nuori kun olet. Ikä lisää monella suurpiirteisyyttä ja rentoutta, joita tarvitaan siihen, että uskoo painon pysyvän paikallaan ilman tarkkailua ja itsensä rankaisemista.
      Itse kävin vaa'alla vuosikaudet aivan turhaan. Ilman vahtimistakin olisin ollut se mikä olen, mutta ei sitä silloin käsittänyt. Minä aloin lopettaa syömistäni päälle kymmenvuotiaana, koska olin niin huolissani kaikesta.

      Nykyään on kyllä ihmisillä myös ihan yletöntä tapasyömistä, jolloin ei syödä nälän vuoksi, vaan koska on opittu syömään tietyissä tilanteissa, elokuvissa, telkkarin ääressä jne. Sekin on eräänlainen syömähäiriö.

      Poista
  2. Minusta kirjan kansikuva on kaunis ja positiivinen. Syömishäiriö voi kestää vuosikausia, ja se voi alkaa jo lapsena. Siitä voi kuitenkin parantua, kuten kirjan kirjoittaja. Lähipiiristä löytyy kaksi henkilöä, jotka ovat sairastaneet anoreksiaa jo vuosia. Toisen anoreksia muuttuu välillä bulimiaksi ja välillä on normaalimpaa.
    Ortoreksia ja sairaalloinen liikalihavuus ovat todella yleisiä nyky-yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat ja niitä ei aina edes nähdä ongelmina.
      Kun kaikkea hyvää on helppo saada, niin mennään helposti mielitekojen mukana, eikä odoteta näläntunnetta, mutta toisaalta taas oltaisiin mielellään hoikkia. Nekin jotka laativat sääntöjä ovat yhtä kiinni syömisessään kuin ne jotka antautuvat kaikille mieliteoille vaikka tietävät syövänsä liikaa. Moni syömähäiriöitä tuntematon ihmettelee niitä, jotka eivät osaa syödä - ja onhan se ihme, kun eläimet kai osaavat sen asian, paitsi ne lemmikit, jotka ihminen on pilannut liialla inhimillistämisellä.

      Poista
  3. Minusta on näyttänyt, että hulluin dieetti- ja laihdutuskuurien tuputus on vähentynyt. Moni asiantuntija ja lääkäri on käyttänyt puheenvuoroja, joissa on laihdutuksen sijaan korostettu oman terveellisen syömis- ja elintavan löytämistä. Ja niissä on usein myös painotettu erilaisten ihmekuurien haittaa sillä tiellä.

    On kyllä huolestuttanut pikkutyttöjen mummina kaikki paineet, mitä some syöttää, alkaen ulkonäöstä muihin pärjäämisiin. Kun se koko maailma näyttää rakentuvan armottomalle kilpailulle eikä vanhemmilla ole kovin hyviä keinoja suojata edes lapsia siltä. Kaikki kulkevat enemmistön trendissä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lasten- ja nuorisokulttuurissa on paljon kilpailua turhissa asioissa. Toivottavasti sellainen trendi ei tule kovin suurella voimalla meille, että nuorilla tytöilläkin on oltava rakennekynnet. Tai ylipäänsä kenelläkään. USA:ssa pidetään sellaista ihmistä huolimattomana ja loukkaavana toisia kohtaan, joka ei hoidatuta kynsiään ja valkaise hampaitaan.

      Joo, on niitä terveitäkin mielipiteitä paljon liikkellä.
      Minä ihmettelen, miksi minulle tupsahti tuollainen mainos, kun en edes vastaa tuntemattomiin numeroihin enkä ole koskaan tilannut mitään luontaistuotteita.

      Poista
  4. Juu, kyllä pyykkilautavatsa tekee kirjailijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mainiolla kiteytyksellä yhdistät ulkonäköasiat ja kirjailijat.
      Kirjailijoitahan pyritään myös brändäämään ulkonäöltään. Jotkut ovat varmaan jutussa mukana mielellään, toiset taas vain kirjoittaisivat. Aika on sellainen, että kaikkien pitäisi esiintyä, tehdä omia podcasteja yms. tyydyttääkseen uteliaita seuraajiaan/lukijoitaan.
      Milloinkas me Ketjukolaaja julkistetaan bloggaajavideot itsestämme?

      Poista
  5. Painavaa asiaa kirjoitat. Luin jutun tarkkaan ja toivon, että edes perheen minua paljon nuoremmat jäsenet välttyvät syömishäiriöiltä. Itselläni ei tiettävästi ole ruokaongelmia. Niiden asemesta ihmetteln, miksen enää pysty kommentoimaan kenenkään blogia pöytäkoneelta, en edes omaani. Jokin ihme päivitys on heilauttanut mahdollisuuden roskikseen. Asetusten syynäilystä ei ole löytynyt apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sulla ole, koska tietäisit jos olisi. Ei minullakaan ole enää. En edes tiedä, missä meidän vaaka on. Joskus mittailen vyötäröäni, kun tilaan vaatteita (vaateostolakkokaan ei ole täysin onnistunut, päätin olla armollinen itselleni, mutta siitä myöhemmin...).

      Outo ongelma. En osaa sanoa siihen mitään.
      Minulla taas on bloggerissa sellainen ongelma, että se ei tuo tuohon sivuun päivittyvään toisten bloggarien postausten näyttöön viime aikoina listan loppuun lisäämieni blogien kirjoituksia. Siellä ne ovat, kokeilin poistaa ja lisätä uudelleen, tuloksetta. Ehkä auttaisi jos poistaisin listalta ronskilla kädellä sellaisia joihin ei ole kirjoitettu vuosiin tai joita en ehdi seurata.

      Poista
  6. Ikä näkyy, kasvoilla kaikki elämänjättämät merkit kaikkien luettavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ellei ole tehty kasvoihin sellaista kohotusleikkausta, jolla oma persoona on kadonnnut. Nykyään ehkä osataan jo paremmin, mutta aiemmin tehtyjen jäljiltä on outoja naisia kuin toistensa sisaria robottimaailmassa.

      Poista

Hyvää poikien päivää!

  Kotialbumista 80-luvulta Kansainvälisenä poikien päivänä 16.5. toivotan pojille samaa mitä tytöille yleensä toivotetaan 11.10. heidän päiv...