SusuPetal, Kolmas painos

Sain blogiystäväni SusuPetalin arvonnassa hänen viimeisimmän kirjansa Kolmas painos (2021). Olen lukenut SusuPetalin aiemmin julkaistuja kirjoja ja jokaista niitä lukiessa ajatellut, että eipä taida aina olla eroa laadussa olkoon kustantaja BoD vaiko Tammi ja olkoon novelli julkaistu Reginassa vaiko Annassa tai jossain kulttuurilehdessä.
Susupetal oli tarjonnut runokokoelmaansa Taikkarin mäellä (2007) ns oikeille kustantamoille, jotka eivät kiinnostuneet ja sen jälkeen hän on julkaissut kaiken omakustanteina. 

Kolmas painos on novellikirja Toinen painos (2008) laajempana ja muokattuna. Uuteen kirjaan on lisätty kaksi uutta novellia ja kirjailijan haastattelu, joka on ilmestynyt Pulp-lehdessä 4/2008, haastattelijana Juri Nummelin.

SusuPetalin novelleissa on usein mystisiä miehiä, jotka tulevat pelastamaan tai auttamaan kriisitilanteessa olevaa naista. Joissakin tilanne on päinvastainen, mies tarvitsee pelastajaa. Novellissa Enkeli nimeltä Lipponen kohdattu hahmo on enkeli, muissa varas, huijari, ammattivalehtelija, seksirobotti, toiselta planeetalta laskeutunut avaruusolento, narkomaani, sukupuoleltaan määrittelemätön tai merimies. 
Nainen on huonoista oloista ponnistava, mielenterveydeltään hauras, välivuotta viettävä tai eksyksissä. Hän voi olla myös elämäänsä uupunut uranainen, joka jättää kaiken, jolloin elämään aukeaa sopiva tila uudelle rakkaudelle.
Ihmisen - tai humanoidin tai robotin - ikävä toisen luo on kipeää.

Novellit voi lukea sellaisenaan tai vaikka yltiöromanttisen elämänasenteen kritiikkinä. 

SusuPetalin teksteissä on usein vahva eroottinen vire, jossa kirjailija on onnistunut mielestäni hyvin, vaikka haastattelussa sanookin eroottisten kohtausten kirjoittamisen olevan vaikeaa.  

Komiikka on SusuPetalin novelleissa vallitseva piirre. Scifi ja fantasia hänen tyylillään ei ole kauhua nostattavaa, vaan kummallista tai koomista. 

Luisumiseni tästä todellisuudesta aivan toisiin ulottuvuuksiin alkoi olla päivä päivältä yhä selvempää. Mitä enemmän kuuntelin himahumanoidini juttuja, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, ettei se ollut niin kahjo kuin oli alussa luullut. Vika oli minussa ja kyvyssäni ymmärtää. Tai siis tässä tapauksessa kyvyssäni olla ymmärtämättä juurikaan mitään. 
    - Onko sinulla nimeä? kysyin lopulta eräänä päivänä kävellessämme ostoskeskusta kohti. 
    Olin jo antanut periksi. Yhtä hyvin, jos tämä tapaus aikoi kiusata minua läsnäolollaan, voisin alkaa puhua kokonaisia lauseita. Tähän asti olin tottunut vain kuuntelemaan ja murahtamaan yksitavuisesti, kun se mainosmaisesti oli yrittänyt vakuuttaa minua siitä, ettei minun kannattanut jäädä biojätteeksi maapallon pinnalle, vaan lähteä toiseen aurinkokuntaan viettämään rattoisia eläkepäiviä.
    - On minulla. Tietenkin. Miko. 

Yllä oleva sitaatti on novellista Keltainen kortti, jossa seinien läpi kulkeva "planeettipöljä" on herättänyt Suvi Harjulan eräänä aamuna läiskimällä tämän poskia ja ilmoittanut tulleensa hakemaan tämän. Tyyppi on alkanut seurailla häntä esittäen kortin, jonka kirjoitus näyttää hiirenpaskoilta ja joka oikeuttaa  onnekkaalle kortin saajalle pääsyn paratiisimaisiin olosuhteisiin planeetalle, jolla ei ole nimeä planeetta Maan kielillä. Mutta kaverilla itsellään on - tietenkin! "Tietenkin. Miko."

Pidän SusuPetalin novelleista. Kaksi uusinta ovat minusta todella hienoja. Ne ovat monimutkaisempia ja kielellisesti rikkaampia kuin vanhemmat novellit. Aiheet ovat ajan hermolla.
Haluan sanoa SusuPetalille: Jatka tällä uudella kypsyneemmällä tyylillä nykyajan kipupisteistä. Meitä lukijoita riittää.

    Äkillinen, mielet hullaannuttava kevät sai ihmiset kuitenkin käyttäytymään tavalla, joka ahdisti minut vastakkain sen tosiasian kanssa, ettei kukaan muu liikkunut yksin kaupungin kaduilla. Kukaan muu ei kulkenut auringonlaskun kultaamilla jalkakäytävillä yksin. Kukaan muu ei pysähtynyt lepäämään lehdettömän lehmuksen alla olevalle penkille. Ei ainakaan yksin.  
    Kuulin ympärilläni hengästynyttä naurua, tukahdutettuja kuiskauksia, täyttymättömiä odotuksia, lunastettuja lupauksia. 

    Hänen pehmeät huulensa taipuivat hymyyn ja vasta hänen alkaessa nauraa tajusin, että hänen hymynsä oli tarkoitettu minulle. Tunsin kuuman, punaisen aallon huuhtelevan kasvojani, enkä osannut vastata hänen hymyynsä. Hänen nauravat silmänsä muuttuivat vieläkin tummemmiksi, hänen hymynsä sammui. Hän näytti anteeksipyytävältä loukattuaan yksityisyyttäni. Olisin halunnut pyytää vielä yhtä hymyä, yhtä katsetta. En voinut kuitenkaan tehdä sitä, sillä hänen kauneutensa lamaannutti minut. Olisin halunnut paeta, mutta jalkani lepäsivät toimettomina pöydän alla, olin unohtanut, miten kävellä. 

Toinen uusista novelleista Vain yksi yö kuvaa ihastumista, joka johtaa parisuhteeseen. Lukija lukee tekstiä perinteisenä asetelmana, jossa ihastuja on nainen ja ihailun kohde kaunis mies, mutta onko tilanne sittenkin toinen? Jojo onkin ehkä jotain muuta, ehkä transmies, ehkä nainen? Jännite pysyy ja lukija on iloinen Runotytön kanssa hänen onnestaan. Pidän tämän novellin tunnelmista. 

Kokoelman viimeisessä novellissa, toisessa uusista, Mies ilman tatuointeja ollaan tilanteessa jossa uupunut, nuori menestyvä nainen on sulkenut kaikki sometilinsä, antanut tablettinsa ja tietokoneensa romanialaiselle kerjäläiselle ja paennut kauhuissaan keinoelämää saadakseen takaisin oikean elämän ja minuutensa. Pariisi on ensimmäinen kohde, johon on lippuja saatavilla, niinpä hän päätyy sinne. Luulen, että tämä novelli saattaa pistellä monia, joilla on jonkinasteinen addiktio oman elämänsä jatkuvaan raportointiin. 

Pakokauhu. Se oli tunne, joka otti minut vastaan laskeutuessani ilmalennon jälkeen maan pinnalle. Seisoin typertyneenä lentokenttäaseman ulkopuolella, enkä tiennyt, mitä tehdä. Olisin halunnut kaivaa kännykän esiin, päivittää Facebookiin: Perillä! Aurinko paistaa, enkä tiedä, mitä nurkan takana odottaa, mais c'est la vie, mes amies <3

Kolmas painos -kirjan sisäkannen lista SusuPetalin kirjoista: 

SusuPetal on kirjoittanut aiemmin myös lukuisilla eri nimimerkeillä pokkareita Kolmiokirjalle ja Lääkäri- ja Timantti-sarjoihin sekä noin sata novellia muun muassa Reginaan ja Nyyrikkiin. 
Eikä siinä kaikki, tällä aikaansaavalla kirjailijalla on myös erilaisia blogeja, joista osa käsityö- ja kuvataideaiheisia.
SusuPetal on myös kuvittanut omia kirjojaan ja hänellä on postikortteja myynnissä.  

Luulin, että olin kirjoittanut Kultaisesta taljasta, mutta en löydä sellaista kirjoitusta blogistani. Pidin siitä kirjasta paljon ja muistan kuvanneeni sitä jossain kirjakeskustelussa sanalla maaginen.

Nyt alkoi kiinnostaa tuo Hedda ja Zen, koska sitä kuvataan väri(s)tyskirjana. 

Kiitos novellikirjasta ihana luova taiteen moniottelija SusuPetal! 

Tässä lisää SusuPetalista (klik).