linnut ääntelevät ja niiden siivet iskevät ilmaa,
ja ymmärrän miten kaunis maailma on
Hetken koen niin valtavan onnen etten tiedä
uskallanko elää pidempään
Olen jo jättänyt kaiken ja odotan vain
että seuraan itse perässä
Se kestää hetken ja minulla on kaikki maailman aika
Yllä oleva runo on Claes Anderssonin runokirjasta Aamu meren rannalla. Sisäänhengitrys, uloshengitys vuodelta 2015.
Tieto Anderssonin kuolemasta viikko sitten yllätti. Hän oli sairastellut pitkään, mutta oli niin osallistuva, toimelias ja uusiin projekteihin tarttuva, että kuvittelin hänen elävän vielä pitkään.
Andersson oli kulttuuriministerinä 1995 - 1998 ja viimeisin, joka on itsekin kirjailija ja kulttuurialan ihminen. Ennen häntä tällaisia kulttuuriministereitä oli Jouko Tyyri, Pentti Holappa ja Arvo Salo.
Seuraavassa runossa, joka on myös kokoelmasta Aamu meren rannalla Andersson kuvaa väsymistään tietynlaiseen tympeään negatiiviseen politikointiin politiikassa.
Olen väsynyt ironiaan ja aggressioon, vaikka maailma
tarjoaa niihin runsaasti syitä
Kumpikin on perusteltua ja menee siksi huti
Ironiasta tulee itsetunnon haava, aggressiosta tappion
merkki
Ironian vastakohta ei ole myötäily, aggressio ei välttämättä
vaihdu tappiomielialaan
Minun poliitikoillani pitää olla vaaleansiniset silmät pitkä nenä
ja halkaistut hiukset
Ironiset poliitikot menettävät kaikki äänensä
Niin kuin koivu menettää lehtensä syksyllä
Niin kuin kuusivuotias menettää hampaansa ja niin kuin me olemme hukanneet
rakkautemme siskoja ja veljiä kohtaan.
Kuva: Ume |
Tässä kuvassa Andersson musisoi yhdessä paikallisen nuoren miehen kanssa Kuhmon Vasemmiston rantaillassa. Kuva on niiltä vuosilta, jolloin hän toimi kulttuuriministerinä.
Andersson vieraili joka kesä Kuhmon Kamarimusiikkifestivaaleilla, pyöräili konsertteihin, säesti pianolla runoilloissa ja oli tuttu ja pidetty henkilö kaikkialla.
Anderssonissa oli miehekästä karismaa, josta hän oli itse viehättävästi tietämätön.
Hänen persoonaansa muokkasi nöyräksi esiintymispelko. Se saattoi osaltaan vaikuttaa siihen, miten hyvin hän ymmärsi säröisiä ihmisiä. Myöhemmin hänellä puhkesi peliaddiktio, jota hän on käsitellyt elämäkerrallisissa kirjoissaan. Hän oli sitä mieltä, että ihminen kyllä oppii tulemaan toimeen puutteittensa kanssa ilman että ne hallitsevat häntä.
Andersson oli lääkäri, psykiatri, mielenterveyden hoidon kehittäjä, kansalaisliikeaktivisti, poliitikko, jazzpianisti, kirjailija, näytelmäkäsikirjoittaja ja jalkapalloilija. Hän oli ollut vielä viikkoa ennen kuolemaansa jalkapallokatsomossa. Hänen oli tarkoitus esiintyä Julia Korkmanin kanssa Turun musiikkijuhlilla elokuussa, ja syyskuussa on tulossa elämäkertasarjan kolmannen osan julkkarit.
Andersson ei asettunut odottamaan kuolemaa, vaikka onkin kirjoituksistaan päätellen hyvin sujut sen kanssa.
Olen lukenut Anderssonilta tietokirjoja, romaaneja ja runoja. Eniten pidän hänen muistelmateoksistaan. Kirjasta Jokainen sydämeni lyönti (2009) olen kirjoittanut aiemmin blogikirjoituksessani näin: 'Näinkin voi elämäkerran kirjoittaa, tiiviisti, hetkiä kuvaten. Claesin viehätys on siinä, että hän ei pidä suuriakaan saavutuksiaan kovin kummoisina. Kaukaa tarkasteltuina kipeät asiat saavat koomisen silauksen. Jos joskus kirjoittaisin omasta elämästäni, niin tästä kirjasta haluaisin ottaa oppia!'
Ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut Anderssonilta on hänen mielen sairastumista ja sen hoidon ongelmia tutkiva romaaninsa Kuvien takana (1973). Hän kysyy tässä kirjassa, mitä järkeä on parantaa ihmisiä olosuhteisiin, jotka ovat särkeneet heidät. Eikö olisi viisaampaa tehdä myös niille olosuhteille jotakin? Andersson toimi tuohon aikaan Veikkolan parantolan ylilääkärinä ja oli uuden hoitoajattelun puolestapuhuja. Selailin äsken tätä kirjaa. Se on edelleen hyvin ajankohtainen. Se korostaa sitä, että me olemme olemassa vain suhteessa toisiimme ja järkkyneen ihmisen parantuminen lähtee siitä, että häntä autetaan löytämään kadottamansa yhteys toisiin.
Hienoa että kirjoitit vielä Claes Anderssonista ja vielä näin kauniisti, kuten yleensäkin kirjoitat. Itsekin pyörittelin jotain sanoja mutta en saanut mitään ulos. Ei hän enää nuori ollut, mutta loppuun asti tärkeä. Onko näitä näkyviä ja suurisydämisiä humanisteja enää? Ainakin Ilkka Taipale on edelleen aktiivinen.
VastaaPoistaTätä kirjoittaessa juuri ajattelin, että Taipale on vielä, tai molemmat Taipaleet Ilkka ja Vappu.
PoistaNykyään ihmiset "erikoistuvat" enemmän, ja pessimismi on vallalla, vaikka ei olisi syytä. Niin monessa asiassa on menty eteenpäin.
Tässä oli paljon hienoja muistoja ja mielenkiintoisia lukuvinkkejä, kiitos! Ja jos voisikin itse lähteä näin, pitkän elämän eläneenä mutta edelleen aktiivisesti siinä kiinni... /Mari
VastaaPoistaMinäkin kiinnostuin nyt myös niistä Anderssonin kirjoista, mitä en ole lukenut. Lainasin muutaman.
PoistaSanopa muuta, Andersson pystyi elämään aktiivista elämää loppuun asti. Hän pääsi 82-vuoden ikään. Tuo ikä tuntuu kyllä olevan minulla aivan liian lähellä, mutta Anderssonin tavoin tunnen kiitollisuutta siitä, että olen saanut elää kaikki elämänvaiheet eläkkeellä oloon asti ja nyt jo nauttinut kohta kymmenen vuotta siitäkin. On vain niin paljon kaikkea, missä haluaa olla mukana. Pitäisköhän kirjoittaa ne muistelmat, ettei jää kirjoittamatta.
Aamu valostui Claes Anderssonin muistelemisesta. Hän säteili sellaista viisasta hyväntahtoisuutta, jota voimme vaalimalla vahvistaa. Elokuun lopussa toteutuu konsertti, jossa Anderssonin oli määrä esiintyä Julia Korkmanin kanssa, mutta onkin paikalla pelkästään muistoissa. Aion osallistua.
VastaaPoistaMuistokonsertista tulee varmaan hieno tilaisuus. Epäilen, että liput ovat kysyttyjä.
PoistaViisas hyväntahtoisuus saisi olla yleisempikin piirre ihmisissä. Jos se vallitsisi maailmassa, niin yhteisistä asioista sopiminen ja niiden hoitaminen helpottuisi.
Kommunisteilla on kova tarve peitella kommunismin mustaa aikaa kansanmurhina, miehityksinä ja alueriistoina.
VastaaPoistaSeppo Lehto historioitsija
En nyt osaa yhdistää tätä kommenttiasi mihinkään tässä kirjoituksessani tai sen kommenteissa esiin tulleeseen.
PoistaMukavaa päivää sinulle Seppo Lehto kuitenkin!
Hieno postaus Marjatta. Kiitos tästä.
VastaaPoistaKiitos kun luit ja tykkäsit, Anneli!
PoistaClaes Anderssonin kuolema tuli yllätyksenä, vaikkei tietenkään hirmu isona yllätyksenä, olihan hänellä jo ikää. Mutta kyllähän tieto kosketti. Hieno, humaani ja kultturelli ihminen on poissa. Onneksi meillä on hänen kirjansa, joihin palata ja joista ammentaa.
VastaaPoistaElämä säilyy kirjoissa, niin yksilöiden kuin aikakausienkin. Kirja on itse asiassa aika ihmeellinen asia.
PoistaTämä oli hieno kirjoitus. Claes Andersson oli suuri humanisti, kuten myös oli kansanedustajakollegoista Tommy Tabermann. Jos mietitään elossa olevia, yksi näkyvimpiä humanismin puolestapuhujia lienee Mike Monroe. Hyväntahtoisuus, älykkyys ja vaikuttavuus, usko parempaan huomiseen ja usko ihmiseen, myös tekojen kautta - tällaista yhdistelmää ei kovin monesta lopulta löydy.
VastaaPoistaNäin se on, valitettavasti. Nykyään myös arvostetaan toisenlaisia asioita. Mitä kertoo se, että menestymeet ihmiset, viimeksi Mikael Jungner, väheksyvät kaunokirjallisuutta!
PoistaPeruskoulun opetussuunnitelmassakaan ei mainita humanistisia arvoja, vaan keskitytään lasten kasvattamiseen talouselämän tarpeita ymmärtäviksi yksilöiksi.
Andersson oli humanisti, taiteilija ja kauneuden vaalija, niin oli myös pari päivää sitten kuollut Toni Morrison, minun eniten arvostamani amerikkalaiskirjailija.
Tulee niin surullinen olo, kun hyviä ihmisiä poistuu joukosta.