maanantai 15. huhtikuuta 2019
Eeva Kilpi, Tamara
Pelkkä kirjankansikuva tuntui nyt tylsältä, koska kirjaston Tamarasta oli muovipäällyksen tieltä poistettu paperikannet ja jäljellä oli vain sinänsä tosi kaunis tummanvioletti pahvikansi. No, ei hätää, Parnassossa (nro 1, 2019) on laaja Eeva Kilpi -artikkeli kuvineen. Asettelin nurkan romaanista tämän artikkelin päälle.
Kuvan vasemman alalaidan teksti, lainaus haastattelusta, pitää paikkansa: "Nykymaailmassa melkein kaikki on täynnä seksiä. Aihetta voisi käsitellä tunteella ja älykkäästi, mutta usein kuvaukset yhä takeltelevat."
Kilpi kirjoitti eroottisen romaaninsa Tamara vuonna 1972 ja hänen tekstissään seksi on todella kuvattu taidolla, tunteella ja älykkäästi. Anglosaksisessa kirjallisuudessa mm. Henry Miller (Ruusuinen ristiinnaulitseminen: Nexus, Sexus ja Plexus ym) ja Anaïs Nin olivat tämän lajin taitajia.
Muistin, että Tamara oli väkevä elämys, kun luin sen kaksikymppisenä, Nyt se oli ehkä vielä väkevämpi. Ei ihme, että olen kriittinen kirjojen seksikuvausten suhteen ja koen ne usein laimeina ja banaaleina, kun olen nuorena ravinnut itseäni näin upeilla kirjoilla.
Tamaran minäkertoja on alaruumiistaan halvaantunut akateeminen mies. Hän seuraa ja kuvailee Tamaraa, joka on hänen lähes ainoa ihmiskontaktinsa. Tamara ja mies asuvat omissa kodeissaan, mutta Tamara viettää paljon aikaa miehen luona. Kirjan kuvaamana kesänä Tamara saa päähänsä vuokrata talon maalta ja he asuvat yhdessä pitkän tovin.
Tamara on ollut miehen oppilas yliopistossa ja ihastunut tähän. Rakastuminen on ollut molemminpuolista. Mies on ollut invalidi jo heidän tavatessaan ja suhde on ollut pitkään pelkästään verbaalinen. Mies pystyy ja on halukas tyydyttämään Tamaran monin eri tavoin, mutta Tamara kaipaa sitä mikä puuttuu, perinteistä yhdyntää. Tamara ja mies ovat toisilleen elintärkeitä. Mies edustaa Tamaralle pysyvyyttä. Hän on keskeyttänyt miehen vuoksi kielipsykologiset opintonsakin ja kouluttautunut terapeutiksi.
Erikoisen suhteesta tekee se, että Tamara palvelee miestä kertomalla tälle seksielämästään toisten miesten kanssa.
Sitten Tamara tulee, kesken ajatusteni, iho hohtavana ja sileänä niin kuin naisella jota on juuri rakastettu, hiuksetkin elävämmän näköisinä huolimatta siitä, että ne on kammattu vain hätäisesti, ja välittömästi minussa syttyy halu päästä hänen lähelleen, kuulemaan hänen kertomustaan, kyselemään yksityiskohtia, millaista oli.
Ja minä puristan hänet syliini, ahdistan häntä kysymyksilläni, kunnes tulen vakuuttuneeksi siitä että hänen on ollut hyvä olla, että hän on nauttinut ja kylläinen, ja hän kuvailee miltä se tuntuu, kunnes sisäinen jännitykseni huipentuu ja laukeaa ja ruumiini tyyntyy.
Tamara tapaa erästä löytöään, Kustaa Mauria, jopa huvilalla, sovitusti, miehen kirjoitellessa esseetään huvilan toisessa päässä. Miehelle tämä järjestely sopii erinomaisesti. Ainoa pelko on se, että Tamara rakastuisi johonkuhun seksikumppaneistaan, tyyntyisi ja oppisi yhdistämään rakkauden, sukupuolisuuden ja jatkuvuuden.
Minä soisin sen hänelle, siitäkin huolimatta, että tiedän sen merkitsevän meidän suhteemme loppua, tämän harvinaisen, ainutlaatuisen korkeasti moraalisen, molempia osapuolia kunnioittavan ihmiskontaktin päättymistä.
Kahdesta päähenkilöstä elämäänsä tyytyväinen on mies, vaikka toisin luulisi. Hän ei tunne enää fyysistä kipua, koska kipua välittävä hermo on kuollut. Hän rakastaa Tamaraa hellällä suojaavalla tavalla, kiusoittelee tätä, hellii ja lohduttaa.
Tamara on häälyväinen, tunteilla käyvä hermokimppu. Hän on työssään niin tunnollinen, että vastailee jopa vapaa-ajallaan erään asiakkaansa seksipuheluihin.
Tekstin tyyli on esseististä, kuvailevaa pitkää proosaa, jonka seassa on paljon keskustelua. Nykyään romaaneja kirjoitetaan paljon pilkotulla proosarunomaisella tyylillä, Tamara on lähes sen vastakohta. Kerronta luontokuvauksineen ja elävine henkilöhahmoineen antaa nautintoa lukijan kaikille aisteille.
Mies puhuu omalla kohdallaan cerebraalierotiikasta ja kutsuu itseään biblioerotomaaniksi; hänen tyydyttämisensä jos mikä vaatii kertojan lahjoja. Hän itse on saanut Tamaran ihastumaan puheillaan ja onkin varsinainen sana-akrobaatti.
Kerran alkuun päästyäni minä riehaannuin edelleen. Assosiaatioita syntyi kuin uutta verisuonistoa kuolion rinnalle, unohtuneita kansanomaisia sanoja ja sanontoja tulvi mieleen ja tuntui että opin omin päin uusia kuin olisin alkanut puhua kielillä; Suomen kansan muinaisrunoa pulppusi huulilta; muistin pitkiä intohimoisia säkeitä Koraanista ja Korkeasta Veisusta; lastenlorun joka alkoi sanoilla 'Tit tit tittuu'; tarinan pojasta joka tuikkasi puunkoloon ja siitti siipioravia; sanskriittiakin, vanhoja kauniita termejä. Lopulta osasin jotain uutta kummallista kieltä joka kantoi ja aaltoili.
Tekisi mieli lainata tästä kirjasta pitkiä pätkiä, mutta maltan mieleni. Lukekaa itse ja nauttikaa! Kilven kieli hurmaa minut, joka kerta kun luen hänen kirjojaan, olkoot ne 70-luvulta tai vuodelta 2019.
Jossain arvostelussa, en muista missä, nyt näitä on ollut monissa lehdissä Sinisen muistikirjan julkaisun jälkeen, mainittiin Tamarasta, että se ei ole juonikirja. Minusta se on kyllä sitäkin. Tarina kehittyy ja lopussa on hieno yllätys, joka on myös sillä tavalla hieno, että se jättää mahdollisuuden erilaisille tulkinnoille.
Ja vielä tämäkin: "Vai kuvittelinko vain? Niin kuin kaiken muunkin."
Mieleen nousee ote Shakespearen Myrskystä:"Sama kude meissä kuin unelmissa on ja unta vain on lyhyt elämämme."
Voin nähdä tämän tarinan myös naisen sisäisenä vuoropuheluna, niin että tarkkaileva, kiusoitteleva, kyselevä henkilö on vielä eheytymätön osa häntä itseään.
Tarkastelun sävyssä on samaa kuin Kilven paljon lainatussa runossa 'Nukkumaan käydessä ajattelen', jossa kirjoittaja puhuttelee itseään ystävällisesti: "Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun."
Kaksi tärkeää piirrettä Kilven tekstissä minulla on vielä mainitsematta: huumori ja ilo.
Veitsenteroittaja Frans Siltasen, tylsyttäjän, kirje koettelee nauruhermojani. Samoin Tamaran kuvaukset seksikumppaneittensa piirteistä ja rakastetun ikävöinnin kuvaaminen pakkomielteisenä hulluutena ja se koominen raivo, minkä jätetyksi tuleminen synnyttää.
Lopuksi ei muuta kuin kiitos erinomaisesta kirjasta Eeva Kilpi! Odotan Punaista muistikirjaa, jonka pitäisi ilmestyä seuraavaksi.
-----------
Seuraavana aamuna mietittyä
Lisään tunnisteisiin feminismin, koska tietenkin tämä kirja on myös feministinen.
Tamara on seksuaalisesti aktiivinen ja vahva nainen, jolle olisi aivan turha syöttää paljon mainostettua legendaa siitä, miten nainen tarvitsee pitkiä esileikkejä, ja että ne riittävätkin hänelle. Tamara tietää, että naiselle kunnon orgasmit ovat tärkeitä.
Tamara rakastaa miehiä, mutta ei halua sitoutua - juuri se, mitä on pidetty miesten ominaisuutena. Kuulen Anneli Saariston laulavan vahvalla äänellään: "Etkö millään tyytyä vois vähempään? Vain yhden yön sua tahdon rakastaa."
Jossain kohtaa Tamara ja mies keskustelevat siitä, kumpi nauttii enemmän. Mies, tämä aivo-orgasmien kokemusasiantuntija, toteaa, että hän voittaa, koska hän lentää. Kauniisti ilmaistu ajatus mielikuvituksen tärkeydestä ihmisten seksuaalisuudessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Joulukalenterikirja lapsille ja aikuisillekin omansa
Niin suloinen kirja, Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki , 24 tarinaa Hannele Lampela ja kuvitus Ninka Reittu . Tutustuin Prinsess...
-
"Naiset voivat ansaita heihin kohdistuvan väkivallan esimerkiksi tietynlaisella pukeutumisella, käytöksellä tai ulkonäöllä." Jos...
-
Rakas Kiitollisuuspäiväkirja, tässä on nyt raportoitavana eräs onnenkantamoinen ja paljon aihetta tyytyväisyyteen: 1. 😍 Kaaduin toissapäiv...
-
Niin suloinen kirja, Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki , 24 tarinaa Hannele Lampela ja kuvitus Ninka Reittu . Tutustuin Prinsess...
Kiitos tästä, tämä on luettavien kirjojen listalla (joka on lyhentynyt, mutta pitkä), ja ajattelin lainata tämän kirjastosta.
VastaaPoistaSiirrä tämä kärkeen!
PoistaMinulla luettavien lista vain kasvaa. Joitain lainaan välillä kirjastosta ja palautan usein selailun jälkeen.
Nyt tekee mieli lukea Kilven novellikokokelma Kesä ja keski-ikäinen nainen, jonka myös olen lukenut heti sen ilmestyttyä. Sekin tuntuu varmaan nyt jopa paremmalta kuin nuorena, jolloin en tiennyt keski-iästä mitään.
Luen nyt Knausgårdin toista taistelua, ensimmäisen luin 2017, kiinnosti jatkaa sarjaa. Sen jälkeen voin harkita.
PoistaMinä tykkäsin just tästä kakkosesta eniten, koska siinä oli niin paljon perheestä ja isän tunteista lapsiaan kohtaan.
PoistaKiitti Marjatta <3
VastaaPoistaKomppaan Jokkea, Tamara on lukulistalla, ja voipi jopa löytyä omasta kirjahyllystä. Sieltä on löytynyt muutakin mukavaa luettavaa :)
Kiitos Mai, kun kävit lukemassa ja kommentoimassa!<3
PoistaMinulla on myös jotain Kilpeä omassa hyllyssä. Pitää tehdä tutkimusmatka sinne.
Kilpi on niin hyvä kirjailija. Toivon että hänen kirjansa löytäisivät uusia lukijoita nuorista ihmisistä.
Minäkin luin Tamaran ensimmäisen kerran nuorena ja toisen kerran paljon myöhemmin, kun hankin kirjan itselleni. Hieno ja kaunis teos!
VastaaPoistaMargit, niin on.
PoistaKilven kirjoissa on yhteisenä nimittäjänä kielen kauneus ja myötätuntoinen asenne.
Empaattinen Tamara kierii itsesyytöksissä milloin minkäkin asian kanssa ja suree, ellei ole pystynyt auttamaan vaikeuksissa olevia.
hänen kirjoja löytyy kirjahyllystäni, Göteborgin yliopiston suomalainen osasto tyhjensi...
VastaaPoistaHienoa! Hyvä, että nämä kirjat pääsivät sinun kotiisi.
PoistaMM
VastaaPoistaSuotko tilaa?
=
kukas kirjoittikaan kymmenen vuotta sitten kymmeniä vuosia taapäin tapahtuneesta heräämisestä Kauppalehden Joulukalenteriin:
Joulukalenterin VIII luukku - EEVA
08.12.2008 - 13:11 | hikkaj | KIRJALLISUUS, JOULUKALENTERI
Karin KILPI (1928- ) Hiitola
•Tamara
Tamarasta kaikki lähti. Kesäyliopiston luennolla joku kysäisi: "Lähetkö kaljalle vai otatko lainaan tään Tamaran?"
Otin Tamaran. Sitten tulivat Kuolema ja nuori rakastaja, Se mitä ei koskaan sanota, Häätanhu jne. Savon kesässä mateli kyy ja rehotti kasvillisuus, verhosi hämyisä kesäyö, paistoi päivä. Hennon hento sensuaalisuus, luonnon loukkaamattomuus, hipaisu jostain suuremmasta.
Kävelin Eevan kanssa emotionaalisen kuntolenkin, usein, useita.
Tanizakiin, Anaîs Niniin, Moraviaan päin kallisteli.
"Ei läheisyys ole aina puhumista, tai oikeastaan se on sitä hyvin harvoin. Läheisyys on ihojen viestiä toisilleen ilman kautta, sitä että ollaan samassa huoneessa, samassa talossa; koko ajan meidän ruumiimme vaihtavat hiukkasia keskenään... ...Jos sinä olet viereisessä huoneessa minun työskennellessäni, minun ruumiini tajuaa koko ajan sinun läheisyytesi ja on kuin vapaalla, huoletta, ja minä voin käyttää kaiken energian ajatustyöhön."
Löydät tuon jostain täältä muiden herkkukirjailijoiden joukosta:
http://hikkaj.blogspot.com/2008/12/
Tottakai suon tilaa. Kommentin raja tässä blogissa olkoon siinä, että se ei saisi olla varsinaista blogitekstiä pitempi (paitsi poikkeustapauksissa, jos postauksena on mietelause).
PoistaOlen kyllä huomannut, että sinä olet hurahtanut Kilpiin, Eevaan ja Volteriin.
Löysit tuolla joulukalenterin luukussa Tamaralle sukulaisutta Tanizakiin ja Moraviaan. Totta!
Luukuistasi löysin paljon muitakin kirjailijoita, joista pidän: Günter Grass, Hermann Hesse, Leena Lander, Timo K. Mukka, Juhani Peltonen, Teuvo Saavalainen...
Tuo siteeraamasi kohta Tamarasta on niin hieno ja tosi. Kilpi on monesti määritellyt rakkauden niin, että se on sitä, kun löytää rauhan jonkun ihmisen läsnäolosta.