perjantai 5. elokuuta 2016

Luokkatapaamisen edellä


Kuvasin taivasta rantatuolista makuulta 

Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie.
Ah, enkö ma hautahan asti
myös koululainen lie?
(V. A. Koskenniemi, Koulutie, viimeinen säkeistö)

Nyt on aivan erityinen matka edessä. Lähdemme huomenna mieheni kanssa ajelemaan Pomarkkuun, jossa on lauantaina oman keskikoululuokkani 50-vuotisluokkajuhla. 

Nuoremmille tiedoksi, että keskikoulu vastaa nykyistä yläastetta. Oppikoulun ensimmäiseen vaiheeseen keskikouluun haettiin pääsykokeilla neljän kansakoululuokan jälkeen kymmenvuotiaina; osa siirtyi, osa jäi käymään kansakoulua vielä 3 - 4 vuodeksi. Silloin ei ollut vielä kaikille yhteistä peruskoulua. 
Peruskoulu on upea juttu, tasa-arvoa tuova ja yhtenäistävä asia lasten elämässä.
Keskikoulu käsitti luokat 1 - 5, ja siitä osa jatkoi lukioon, jossa oli luokat
6 - 8. Ylioppilaiksi tultiin siis oppikoulun kahdeksannelta luokalta eikä lukion kolmannelta kuten nykyään. 
Koulu oli maksullinen kymmenvuotiaasta lähtien niille, jotka valitsivat oppikoulun ja sen kautta mahdollisuuden korkeampaan koulutukseen. Oli lukukausimaksut, ja kaikki kirjat, ruuat ja koulumatkat piti maksaa itse. Koulun kalleus ja vanhempien asenteet katkaisivat monelta lahjakkaalta lapselta koulunkäynnin. 
Lasten jaottelu kymmenvuotiaina kuulostaa nyt kaikinpuolin julmalta.

Minulle ei ollut itsestään selvää, että saan käydä koulua. Isäni piti sitä turhana. Koulu oli minulle erittäin tärkeä paikka, joskus lähes pelastus. 

Viisikymmentä vuotta siitä, kun pääsimme keskikoulusta, pitkä aika. 
Olen katsellut luokkakuvia ja alkanut muistaa. Helinä, Outi, Marja, Marja-Lea, Pirjo, toinen Pirjo, Seija, Auli, Aulikki, Leena, Vipi, Ossi, Hautsu, Tapsa, Teuvo, Rape ...
En ole tavannut muita kuin Aulin kerran bussissa 80-luvun alussa, kun olin matkalla sukuloimaan lapsuuden kotiini pienten poikieni kanssa. En tiedä, muistaako Auli. 

Juhlamekko odottaa jo aamun automatkaa. Olen innostunut ja positiivisella tavalla jännittynyt. En pysty aavistamaan, mitä tunnen ja muistan, kun tapaan tuttuja niin kaukaa menneisyydestä. Mehän olimme silloin niin tuttuja! Meillä oli yhteisiä huolia, iloja, raivostumisia ja vitsejä. Noiden vuosien aikana lapsuuden perheessäni tapahtui paljon surullisia asioita, joita en haluaisi muistella. Ei niistä asioista koulussa puhuttukaan. Koulu oli oma saarekkeensa.
Mitä toiset muistavat?
Minulla pyörii mielessäni lause Toni Morrisonin romaanista Sula: "We was girls together." Olinko se minä, joka unohdin toiset? Ovatko kaikki muut kenties pitäneet yhteyttä keskenään ja tuntevat toisensa? Jääneet Satakuntaan ja puhuvat lapsuuden murretta? 
Minä alan tietenkin heti puhua ja kysellä. Puhun "miä ja siä " ja kuulostan satakuntalaisten korvaan hassulta. 

Käyn myös tapaamassa siskojani ja ehkä ajelemme entisen kotitaloni ohi, joka on nykyään orvon näköinen, kun kaunis metsä on kaadettu ympäriltä ja talo nököttää keskellä aukiota. Sillä on ollut vaiheensa. 

Kansalaisopiston kirjoituspiiri alkaa syyskuussa. Lapsuuden jälkeen on vuorossa nuoruustarinoiden käsittely. Luulen ja toivon, että tämä luokkakavereiden tapaaminen avaa muistoja. 

Henning Mankell kirjoitti teoksessaan Juoksuhiekkaa, että saa jatkuvasti muistutuksia siitä, että me ihmiset olemme nimenomaan kertovia olentoja, Homo narrans enemmän kuin Homo sapiens.
Näemme itsemme toisten tarinoissa. Jokainen aito taideteos sisältää pienen peilinsirpaleen. 


Meidän parvekkeen keijunmekko


24 kommenttia:

  1. Toivotan sinulle mukavia hetkiä luokkakokouksessa. Samalanlaisia ajatuksia tuli itselleni mieleen kaksi vuotta sitten, kun valmistauduin omaan -50-vuotis luokkakokoukseeni.
    Koin olleeni onnekas, kun sain käydä oppikoulua. Rahasta teki usein tenää, ne vuosimaksut, kirjojen hankinta ja pitkä koulumatka linja-autolla. Kaikki maksoi.
    Entisten luokkatovereiden tunnistaminen ei ollut helppoa, tosin me laitettiin nimikyltti rintamukseen ja tytöt myös kouluaikaisen sukunimensä, kellä se oli vaihtunut.
    Mukava päivä se todella oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä jo körötellään Hämeenlinnan tienoilla.
      Saa nähdä, tunnistanko ketään ja tunnistaako kukaan minua. :)

      Poista
  2. Ajankohtainen koulupostaus - kohta ne koulut taas alkavat :)

    Ihastuttava taivas ja puunlatvat ekassa kuvassasi ja tuo runo tuo omia koulumuistoja mieleen.

    Antoisaa matkaa ja luokkakokousta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita!
      Niin ne tosiaan alkavat. Ennen olin tähän aikaan aina jo niin kiinni koulussa. Olin hakenut lukujärjestykseni ja tein suunnitelmia täyttä päätä.

      Poista
  3. Mukavaa luokkakokousta! Sattuipa sopivaan saumaan tuota kirjoittamistasi silmälläpitäen.

    Minä olin Eurassa viimeistä vuosiluokkaa, joka pyrki oppikouluun. Ehdin käymään sitä vuoden ja sen jälkeen oppikoulusta tuli peruskoulu.Kirjoitin ylioppilaaksi sukuni ensimmäisenä.

    Meidän suunnalla ei vastaavaa luokkakokousta ole järjestetty. Ei ilmeisesti ole ollut tarpeeksi toimeliaita ihmisiä siihen puuhaan. Harmi, menisin mielelläni mukaan, mutta järjestäjäksi minusta ei ole, muun muassa aikapulan vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, sama täällä, suvun ensimmäinen ylioppilas. Olin pahoillani, kun sisareni eivät päässeet olosuhteista johtuen oppikouluun.

      Valmistuin opettajaksi juuri siirtymävaiheessa. Aloitin Pohjois-Karjalassa ja siirryin sieltä Kainuuseen. Molemmissa paikoissa mentiin peruskouluun ensimmäisessä vaiheessa, ennen Etelä-Suomea, joten en ole opettanut oppikoulussa ollenkaan.
      Jotkut vanhat opettajat pelkäsivät kaiken kansan koulua. Siinä alussa oli muutamissa aineissa tasokursseja, kun ei uskottu, että kaikkia oppilaita voi opettaa yhdessä. Minä olin peruskoulun kannattaja ja tyytyväinen, kun pääsimme tasokursseista.

      Luokkani on järjestänyt tapaamisen jo kerran aiemmin kauan sitten. En päässyt silloin ja olen iloinen uudesta mahdollisuudesta.
      Kiva, että joku/jotkut ovat jaksaneet järjestää.

      Poista
  4. Kommenttini ei liity postaukseesi, vaan mitä itse kommentoit minun blogissani. Mainitsit mahdollisen erityisherkkyyteni jo toistamiseen. Aluksi suhtauduin tähän torjuvasti. Olin myös jossain määrin loukkaantunut ja järkyttynyt. Nyt olen parin päivän ajan miettinyt pakonomaisesti, että mitä jos asia onkin niin.

    En ole lukenut asiasta yhtään kirjaan. Kirjakaupassa selasin HSP-kirjaa ja ajattelin, ettei tälläista olekaan. Yhdistin HSP:n samaan luokkaan kuin konversiohysteria (poistettu tautiluokituksista?), Aspergerin syndrooma (myös poistettu tautiluokituksista), ADHD (todellinen mutta ylidiagnosoitu sairaus; lääketeollisuuden tapa rahastaa myymällä lääkkeitä), narsismi (todellinen persoonallisuushäiriö mutta maallikoilla narsismileimojen lätkiminen alkaa jo muistuttaa noitavainoja) ja läheisriippuvuus (epäselvä termi joka voi tarkoittaa mitä hyvänsä).

    MIelipiteeni on muuttunut tässä muutaman päivän sisällä hypersensitiivisyydestä. Mitä jos se onkin todellinen ja jos itse olen sellainen. Joka tapauksessa kuulun ryhmään Sensitive, mutta mahdollisesti myös Hyper/Highly Sensitive.

    Samalla kuitenkin olen närkästynyt, että olet tulkintani mukaan tyrkyttänyt minulle tätä leimaa ja puhunut siitä sävyyn kuin se olisi hyvä asia. Minun mielestäni hypersensitiivisyys kuuluu samaan sarjaan kuin allergiat, jotka ovat tarpeettoman voimakasta reagointia tavanomaisiin ärsykkeisiin.

    Lisäksi hypersensitiivisyys on poikkeavuus keskiarvosta. Keskiarvosta poikkeaminen on yleensä aina huono asia (esim. vasenkätisyys, homoseksuaalisuus, liikuntarajoitteisuus, kuurous), koska koko yhteiskunta on suunniteltu tavallaan keskiarvoihmisiä varten. Eli hypersensitiivisyys ei ole rikkaus vaan pääasiassa rasite, varsinkin nykyisessä informaatioyhteiskunnassa.

    Suoraan sanottuna olin myös närkästynyt siitä, että mielestäni tavallaan ylitit valtuutesi, kun (suoraan tai epäsuoraan) tyrkytit minulle tätä leimaa. Näin koin asian. Muuten pidän sinua, Marjatta, fiksuna ja mukavana ihmisenä, joten jatkossa varmaan no hard feelings, varsinkin sain kerrottua mielipiteeni asiasta. Toivotan hyvää luokkakokousta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti jotain kännykällä.
      Tuija, nyt tässä on ISO väärinkäsitys. Minähän olen kyseenalaistanut koko erityisherkkyys-termin. Lue vaikka minun postaukseni Anja Snellmanin kirjasta Antautuminen.
      Minulle herkkä on positiivinrn termi eikä siihen tarvita mitään lisäyksiä. Herkkä kokee syvästi. Kun sinä kirjoitat avoimesti, että pelottaa julkaista jokin kirjoitus tai että koet haasteet haasteellisina, niin olen pitänyt noita piirteitä juuri herkän ihmisen ihanina piirteinä.
      Palaan ehkä tähän vielä illalla hotellihuoneessa, kun pääsen läppärini ääreen.
      Olen todella pahoillani.

      Poista
    2. Tuija tässä moro:
      Hyväksyn pahoittelusi, kiitos siitä. Olen lukenut netistä paniikissa yhtä sun toista. Luotan teksteihin, jos kirjoittaja on lääkäri tai psykologi. Löytyi termi "erityisherkkä hermojärjestelmä" lääkärin käyttämänä. Eli ilmeisesti on todellinen ominaisuus. Ei ole siis sairaus vaan nimenomaan ominaisuus. Netin mukaan 20 % ihmisistä on tämä ominaisuus. Hämäävää on vain se, miten sitä pystytään mittaamaan. Yleensä erityisherkkyyden arviointi perustuu itsearviointiin, mistä en pidä. Toivoisin, että asiasta voisin saada jostain tutkimuksesta varmuuden, numerotietoina. En edes tiedä, mistä prosenttiluku on repäisty, kai siihen sitten liittyy jotain tutkimuksia ja mittauksia.

      Olen jo ruvennut suhtautumaan asiaan rauhallisemmin. Ominaisuus on sitten ilmeisesti todellinen ja synnynnäinen. Jos minulla on HSP-ominaisuus, sitten minulla on ollut se aina (tietämättäni), on nyt ja tulee aina olemaan. Siihen pitää sitten vain sopeutua.

      Toivottavasti en ole pilannut alkavaa/alkanutta luokkakokoustasi. Anyways HYVÄÄ luokkakokousta! Eiköhän tästäkin hommelista pääse yli ja pysty jatkamaan päiväjärjrstystä, puolin ja toisin ;)

      Poista
    3. Tuija tässä taas moro:
      Luin Snellman-tekstisi ja suurimman osan kommenteista. Aihepiiri näyttää kuumentavan muidenkin tunteita. Paikoitellen oli suorastaan viihteellistä lukea kommenttiketjua.

      Todellakin odotan, että HSP:sta saisi mittaukseen perustuvan testin. Itsearvioinnit ovat yleensä täyttä tuubaa. Vertailun vuoksi voin sanoa, että jossain dokkarissa oli että kaikki psykopaatit (narsistisen persoonallisuushäiriön vaikeain muoto) esiintyvät itsearvioissa aina mallikansalaisina, vaikka olivat suurin tulleet tappamasta/raiskaamasta/hakkaamasta/talousrikosten parista jne jne. Eli se niistä itsearvioinneista.

      Poista
    4. Tuija moro moro! Olen samaa mieltä noista itsediagnosoinneista!
      En käyttänyt sinusta termiä erityisherkkä, josta en siis pidä, vaan sanoin että jotkut pauhaavat siitä paljon ja toiset taas ovat muuten vain HERKKIÄ. Tarkoitin kehua sinua, koska minusta herkkyys (arkuus, varovaisuus, vaatimattomuus) on harvinaista ja hienoa. Enemmän näkee ympärillään nykyään itsekorostusta ja röyhkeyttä.
      Tuli mieleen, että ehkä juuri sen vuoksi on keksitty tämäkin HSP, kun monen on vaikea olla niin vahva ja kova kuin edellytetään.

      Hyvä, että ryhdyit selvittämään tätä. Sanat ja tulkinnat ovat vaikeita, kun ei kuule toisen painotuksia.

      Tuo kommenttiketju oli tosiaan osin hyvinkin viihteellinen. ;)

      Luokkakokous on vasta huomenna. Tänään olen sukuloinut ja kävellyt "Pori toril".

      Poista
    5. Herkkyyden käsittely jatkuu, valitettavasti. Mutta älä huolestu, en syytä sinua mistään. Tämä ei oikeastaan enää liity sinuun vaan minuun. Mietin tätä HSP-asiaa pakonomaisesti. Uskon, että HSP on todellinen. Onhan eri ihmisillä tutkitusti aivan erilaisia näkö- ja kuuloaisteja, kuten myös maku- ja hajuaisteja ja ilmeisesti myös tuntoaisteja. Miksei myös koko hermojärjestelmä voisi olla erilainen eri ihmisillä? Alan vakavasti epäillä, ettenkö voisi olla HSP-tapaus, koska tunnistin itseni lääkäreiden ja psykologien käyttämistä termeistä "kuormitusherkkyys", "kaappiherkkä" (herkkyyden piilottelu kaikin keinoin) ja "suojausmekanismit" (tai vastaava sana, joka yritystä suojata itseään yliherkän hermoston kuormittumiselta).

      Joskus luin artikkelin HSP-ihmisen (lääkäri, psykiatri, mies, n. 50-v) ongelmatilanteista esim. ravintolassa. Mies kertoi, että saattaa joutua vaihtamaan paikkaa useita kertoja ravintolassa, koska erilaiset asiat rupeavat häiritsemään häntä. Silloin ajattelin, että voi kauheeta miten rasittava ihminen ja onneksi en itse ole samanlainen. Vasta viiveellä tajusin, että olen itse samankaltainen paitsi minulla ongelmat alkavat jo ravintolan/kahvilan ulko-ovella ja aulassa (esim. eltaantuneen rasvan haju aiheuttaa pakokauhua, puhdistusaineiden haju ahdistaa ja vääntää mahaa, paistettujen silakoiden haju tuntuu kuin oksennus nousisi kurkkuun, lautasten ja aterimien kolina tekee minut ärtyneeksi ja levottomasti, kylmät ilmavirrat häiritsevät, liiallinen kuumuus tai ilmankosteus tuntuu kihelmöintinä iholla, lohikeiton haju estää minua keskittymästä kahvinjuontiin, ihmisten hymy tai mulkoilu aiheuttaa usein kuumia ja kylmiä liikkeitä mahassa). En todellakaan tiedä, miten muut reagoivat uusissa ympäristöissä mutta oletan, että tuskinpa näin voimakkaasti.

      Jos siis olen HSP-tapaus, se tarkoittaa sitä, että koen ympäröivän todellisuuden eri tavalla kuin ei-sensitiivinen henkilö. Se näkyy myös romaaneja lukiessa. Mielestäni esim. Stephen King on tyypillinen esimerkki ei-sensitiivisestä kirjailijasta, jolla on matter-of-fact suhtautuminen todellisuuteen. King kuvaa vähän tunteita ja tuntemuksia ja aistihavainnoista yleensä vain näköä ja kuuloa.

      Itse pystyn samastumaan kirjailjan kuvaukseen todellisuudesta, jos se sisältää "kaiken" eli faktat, tunteet, tuntemukset ja kaikki aistihavainnot joita on inhimillisesti mahdollista tehdä. Jos kuvauksesta puuttuu kokonaan hajumaailma, kuvaus on minulle "väärin". Esim. luin romaanista sairaalakuvausta, jossa oli kuvattu vain näköhavaintoja, mutta ei ollut mainittu ollenkaan sairaalan ominaishajua, mikä on sekoitus ruuan hajua, puhdistuaineiden hajua, lääkkeitä, sairautta, kuolemaa ja epätoivoa (tässä siis sairaalan vuodeosasto.

      Mitäköhän yritän tällä kaikella sanoa? Varmaan sitä että olen edelleen jonkinlaisessa shokkitilassa, kun sinä Marjatta avasit tahtomattasi "kaappiherkkyyteni" oven ja nyt yritän selvitä kaiken sen roinan kanssa, mitä päälleni pursuaa.

      Reagointini (joka on - yllätysyllätys - voimakas) ei ole sinun vikasi, vaan sama asia olisi voinut tulla jostain muustakin osoitteesta.

      Tämä kaikki ei todellakaan liity millään tavalla luokkakokoukseesi (joka toivottavasti meni hyvin), vaan tulipa muuten vaan avauduttua. Pidän sinua ihmisenä, joka ymmärtää ja jolle voi kertoa, eli se on plussaa tässä kaikessa (hymiö)

      Poista
    6. Tuija, ollanhan me kaikki ainutlaatuisia kokoonpanoja, niin hermojärjestelmältämme kuin muutoinkin. Se juuri tekee elämästä niin rikasta. Joskus tuntee läheisyyttä toisen kanssa juuri aika ison samuuden vuoksi, mutta silti ei voi tarkalleen tietää, mikä se toisen kokemus on.
      Voihan joillekin piirrekokonaisuuksille antaa nimiä.
      Minä en pidä sitä tärkeänä, kun on kyse terveistä ihmisistä ja jaotteluja voisi keksiä paljon muitakin. Jotkut kyllä pitävät juuri tästä HSP-termistä.

      Minä olen myös tosi herkkä makujen ja hajujen suhteen. Lapsena se aiheutti riesaa ja jopa ikäviä tilanteita alakoulussa, kun olisi ollut pakko syödä sellaista, mitä ei voinut syödä. Aikuisena tästä piirteestä ei ole ollut mitään haittaa. Minusta saisi hyvän jälkien haistajan. :)

      Luokkakokous oli jotenkin ihmeellinen. Minä MUISTIN nämä kaikki entiset luokkaverini. Meitä oli paikalla 17 ja rehtori. Kerroimme lähes kuusi tuntia elämäntarinoitamme, otimme osaa toistemme menetyksiin ja nauroimme paljon vanhoille muistoille.

      Poista
    7. Tuija tässä taas:

      Yritän saada tätä HSP-keskustelua loppusuoralle (naurua), vaikka keskenäni jatkan sen käsittelyä. Tutkivassa/hutkivassa tsournalismissani on selvinnyt, että HSP on lääketieteellisesti "yliherkkä autonominen hermosto". Autonominen hermosto on ei-tahdonalainen. Haluan selvittää tämän asian, koska kokonaisvaltaiset ylireagointini aiheuttanut minulle niin paljon ONGELMIA. Kyse ei siis ole mistään elämää rikastuttavasta asiasta ja muuta paskaa. Ongelmilla tarkoitan toistuvia ylireagointeja, jotka aiheuttavat minulle kärsimystä tai vähintään epämukavuutta: esimerkiksi paniikkiherkkyys, stressiherkkyys, ahdistusherkkyys, masennusherkkyys, aistiherkkyys, migreeniherkkyys, pyörtymisherkkyys (2-3 pyörtymistä) ja muuta rasitettavaa.

      Minulla on koko elämäni ajan ollut häiritsevää ylireagointia kaikilla aistialueilla, esimerkkinä vaikkapa polyester-kammoni tuntoaistissa. Äskettäin kirjoitin listan erilaisista HSP:n mahdollisesti liittyviä ylireagoinneistani. Siinä on 30 kohtaa. haluan näyttää listan asiantuntijalle ja saada tästä asiasta asiantuntijan mielipiteen. Jos minulla on HSP-ominaisuus (kuten 15-20 prosentilla väestöstä on), sitten vain opettelen sopeutumaan siihen ja yritän takoa kallooni, mitä minun kannattaa tehdä ja mitä ei missään nimessä kannata tehdä. Mahdollisen HSP-ominaisuuteni varmistuminen ei siis ole mikään ilon päivä, vaan järkytyksen päivä.

      Toivottavasti en pilannut luokkakokoustasi tällä HSP-jankutuksella. Yritän olla jatkossa enää jauhamatta tästä.

      Poista
    8. No et kyllä pilannut! Päinvastoin. Siellä kerroimme, millaisina muistamme toisemme, ja samaan aikaan sinä analysoit itseäsi. Nämä asiat sopivat hyvin yhteen.

      Jos sinulla vaikka olisikin tähän HSP_määrittelyyn sopiva persoonallisuus, niin hei mitä siitä! Se on sitten osa ihanaa sinua.

      On tosiaan hyvä ottaa huomioon omat herkkyydet ja suojella itseään.

      Ja se toinen puoli, sama herkkyys mikä tuottaa vaikeuksia joissain asioissa tuottaa taas jotain upeaa toisaalla.

      Luuletko, että laimeampana persoonana kokisit sanat niin kuin koet? Sinulla oli se upea sanasto - mikä se nyt olikaan, jota minä ihmettelin ja ihailin - ja ne blogisi määritelmät olivat hurjan kekseliäitä ja hurmaavia. Sinulla on mielikuvitusta.

      Koulukaverini muuten muistavat minut vakavana ja hiljaisena. Niinhän minä olin. Kaksi kuolemaa perheessä ja murrosiän angsti. Ja nyt olen aivan erilainen, hyvin valoisa ja iloinen, vaikkakin koen helposti haikeutta ja surua.

      Sitä muuttuu olosuhteiden muuttuessa ja vanhetessa.
      Nuo herkkyydetkin voivat muuttua. Minä pystyn siemaisemaan jo puoli lasia viiniä, nuorempana kaikki alkoholi maistui minun suussani pahalta lääkkeeltä. Tämä esimerkkinä makuaistin muuttumisesta.

      Jauha vaan Tuija ihan niin kauan kuin haluat. :)
      Kuuntelen ja ehkä ymmärränkin jotain aina välillä.

      Poista
  5. Meillä on ollut lukion vuoden -69 ylioppilaiden kanssa luokkakokouksia noin 5 vuoden välein ja pienempi porukka Turkuun jääneitä ovat olleet koko ajan tekemisissä. Minä liityin viime syksynä tähän porukkaan. Tosin täytyy sanoa, että tunnen aika monesta vieraantuneeni täysin. Mutta pari semmoista on, joihin saan vielä mukavan yhteyden. Tämä uusi blogiyhteisö on läheisempi kuin monet luokkatoverini vuosien ajalta, sinä esim Marjatta :) Eikä kai siinä mitään ihmettelemistä ole, harrastukset ja arvothan tässä näkyvät hyvin. Ne yhdistävät ja erottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Sama koskee sukulaisia. Ei pelkkä yhteinen kouluaika eikä sukulaisuus saa ihmisiä viihtymään keskenään. Siinä tarvitaan muuta.
      Äsken juuri herkistyin siskoni tapaamisessa, mutta etäisemmät sukulaiset eivät ole minulle läheisiä.

      Blogiystävyys on ihmeellisen antoisaa. Se on yllättänyt minut. Kirjoitusten kautta oppii tuntemaan bloggaajia hyvin. Tunnen, että sinun kanssasi on paljon yhteistä ja helppo puhua. :)

      Poista
  6. Onnea luokkakokoukseen ja hyvä kun avasit keskikouludilemmaa.
    Luultavasti koulushoppailun myötä palaamme sinne jakolinjoihin.
    Olen ollut yllättynyt, että myös ennen ihailemani Ruotsi on sallinut käsitykseni mukaan yksityiskoulut.
    Suomessakin rikkaat haluavat lapset pian pois lähiökouluista esim alueella missä on omakotitaloja ja kerrostaloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että koululaitos saisi tarpeeksi resursseja eikä ryhmiä tarvitsisi suurentaa, mikä varmaan ajaa noihin yksityiskouluihin. Maahanmuuttajien tulo kouluun saatetaan myös tulkita uhaksi eikä nähdä sen rikastuttavaa vaikutusta.
      On myös ihmisiä, jotka eivät ole koskaan hyväksyneet peruskoulua.

      Ruotsin peruskoulussa on outoja piirteitä. Meidän opettajamme huomasivat ystävyyskouluvierailuilla, että oppilaat tulivat ja menivät miten sattui ja läksyjä ei ollut. Tuntien alut olivat sekavia ja levottomuutta pidettiin normaalina olotilana.
      Nyt olen kuullut, että Ruotsissa on jokaisella oppilaalla vain henkilökohtainen arvostelu, ei ollenkaan vertailevaa. Minusta tuollainen on hankalaa opettajille ja sumentavaa oppilaille. Äärimmäistä yksilöllisyyttä - ja kuitenkin tässä eletään yhdessä. :)

      Poista
    2. Tämän perusteella en ihmettele, että yksityiskoulut "yleistyvät",sillä moni haluaa oppiakin :)

      Poista
  7. Hei Marjatta! Ihmettelen, että olen blogillasi näköjään ensimmäinen kommentoija koulutieltäsi 50 vuoden takaa, ainakin tähän kirjoitukseesi. Muita en ole vielä lukenut. Haluan kiittää Sinua, että muistit minut jopa lempinimeltä ja siitä, että olit sanojesi mukaan äänestänyt minua joskus hymypojaksi, vai kuulinko väärin?:). Kyllä minäkin Sinut muistin, vaikka etunimesi muuttui Kristiinaksi. Sen niminenkin yhteisellä koulutiellämme oli, muistatko? Vähän aikaa siinä pöydän ääressä keskusteltuamme, kaikki alkoivat näyttää aivan tutuilta ja 50 vuoden takaisia asioita alkoi tulla mieleen. Minua liikutti erityisesti Helinän kertomus ja Sinun empaattisuutesi, kun Helinän puhe yht´äkkiä katkesi. Voi kumpa hän olisi kajauttanut ilmoille kunnon itkut, mutta olemme sitä ikäluokkaa, joka ei hevillä itke, varsinkaan miehet. Hiljaa illalla peiton alla sitten, niinkuin minäkin joskus murrosikäisenä - yksinäisyyttäni murehdin, vaikka monilla oli isompiakin murheita. Niistä ei vain tiennyt, koska niistä ei koulussa puhuttu - ei varsinkaan kotiin liittyvistä. Tulen seuraamaan blogiasi, vaikka en nyt vielä rekisteröidy. Lukemista näköjään riittää eri aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Raymond y-50!
      Käytän tätä valitsemaasi nimeä. No, katsos kun minä en ole ollut yhteyksissä kehenkään. En ole facessa enkä muissa foorumeissa.

      Olin katsellut koulukuvia etukäteen ja muistin Sinut lempinimeltä, kuten muutamia muitakin.
      Sinähän OLIT hymypoika, aina reipas ja iloinen.

      Totta, me emme puhuneet silloin kotimurheista, mikä oli hyväkin. Saimme olla koulussa "turvassa". Murrosikäinen valitsee kai tarkemmin mitä puhuu.
      Minusta oli ihmeellistä, että me puhuimme niin avoimesti nyt. Ei puhettakaan satakuntalaisesta jäykkyydestä! :)

      Kiitos kommentistasi ja kiva jos käyt toistekin!

      Aion kirjoittaa seuraavaksi jotain tapaamisen jättämistä tunnelmista.

      Poista
  8. Olen miettinyt samaa, että olenko minä ainut koulukavereistani, joka ei pidä yhteyttä _yhteenkään_. On niitä FB:ssa kaverina, mutta sielläkin vain seurailemme toisiamme hiljaisuudessa. Sieltä kuitenkin näyttää, että toiset pitävät yhteyttä, näkevät, ovat toistensa lasten kummeja jne. Koko kouluajalta pidän yhteyttä vain serkkuihini. Omalta entiseltä kotipaikkakunnalta myös vain serkkuihini, ja niistäkin lähinnä itseäni paljon nuorempiin.
    Omituista oikeastaan.
    Pari vuotta sitten olisi ollu luokkatapaaminen. Sinne joku houkutteli. Mutta kun se ei sattunut sopimaan aikatauluuni sovittelematta, ajattelin, että ne tyypit eivät halunneet seuraani kouluaikana, eikä yhteyttä ole tullu pidettyä, misä minä sinne. Kyllä se silti vähän harmitti.
    Toivottavasti sinulla oli hyvä luokkatapaaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Serentis, luokkakous oli antoisa. Se yllätti minut. En ollut uskonut, että nämä ihmiset tuntuisivat niin tutuilta ja rakkailta.

      Eihän sitä millään ehdi pitää kaikkiin elämänsä ihmisiin yhteyttä!
      Muistan, kun oppilaat alkoivat pyytää facebook-kavereikseen, niitä opettajia ketkä olivat facessa. Minä tekisin tässä selvän rajan. Siis ei kouluaikana, ja harkitusti sen jälkeen.
      Minullahan on ollut tuhansia oppilaita. Mitä jos niistä vaikka kymmenesosa haluaisi minun "kaveriksi". Mielummin vähemmän ja laadukkaammin.

      Olen blogin lisäksi muutamassa whatsapp-ryhmässä perheen sisällä ja ystävien kesken viestittelemme tekstarein ja sähköpostein.

      Entisen luokkani haluaisin tavata kyllä vielä uudestaan muutaman vuoden päästä. Vastahan me pääsimme muisteluissa alkuun.

      Poista

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...