sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tomi Kontio, Miten puhua miehelle


Poleemista junalukemista

Kukaan ei ole puhunut minulle niin julmasti kuin nainen,
varsinkin se, joka ei sanonut sanaakaan.
      Nainen muistaa miehen jokaisen sanan, mies
muistaa vain tauot sanojen välillä.
      Nainen kuvittelee että puhe auttaa silloin kun
hiljaisuudestakaan ei ole apua.

Tomi Kontion kirja Miten puhua miehelle (2005) on päiväkirjamainen, esseemäinen kirja koti-isästä, kirjailijasta, joka pysähtyy pohtimaan, miksi ei onnistu parisuhteissaan, mutta onnistuu hyvin isänä ja tuntee isän roolin palkitsevana. 

Runoilija-isä elää arkea, jossa hoitaa hellästi kahdesta suhteesta syntyneitä lapsiaan ja tapaa välillä kavereita pubissa. Hänellä on aikaa vastata pienimmän kysymyksiin ja pysähtyä järjestämään tämän kanssa hautajaisia kuolleelle tilhelle. Muiden askareidensa ohessa hän selaa vanhaa mustakantista päiväkirjaa, muistelee heikkoa, mutta suuresti rakastamaansa isää ja tältä saamiaan oppeja, jotka eivät ole todellakaan auttaneet häntä naisten kohtaamisessa.  Ehkä ne olisi pitänyt ymmärtää varoituksiksi.  

Tämä ei ole kertomus taitavasta elämästä tai hyvästä elämästä. Tämä on kertomus erehdyksistä, epäonnistumisista, kommunikaation vaikeudesta, joskus sen mahdottomuudestakin. Tämä on kertomus sukupuolesta ja sen taakasta, kuinka se estää yhteyden mahdollisuuden olemalla kuvitelma yhteydestä, joskus jopa romanttinen farssi sulautumisesta, samastumisesta.

Jokainen 13 luvusta on nimetty kauniisti: Linnun kuolema, Lupaus onnesta ja kärsimyksestä, Monogaameja ja muita kuvitelmia, Damaskoksen tiellä, taas, Tarvitse minua, ymmärrä minua. Luvut alkavat proosarunoilla, josta esimerkki kirjoitukseni alussa. 
Tekstissä näkyy runoilijan ote. 
Sen sisältö on vakavaa ja vetoavaa puhetta naiselle, vaikka otsikkona onkin "Miten puhua miehelle". 


Kontio sanoo sarkastisesti, että mies on se, minkä nainen sanoo hänen olevan. 
Naisella on kaksi tapaa tyrmätä mies. 
Toinen on osoittaa, että hän on historiallinen hirviö, joka on vuosisatojen ajan alistanut naista. 
Toinen on osoittaa, että hän ei ole mies ollenkaan, "vanhan hyvän ajan mies", vaan pehmo surkimus.
Miehen kannalta asian tekee vaikeaksi se, että nainen voi syyttää häntä siitä, että hän on mies ja siitä, että hän ei ole mies. 

Kontio toteaa, että yksi suurimpia yhteiskunnallisia murroksia viime aikoina on ollut miehen halu tulla sankariksi isyydessä. Siksi on surullista, että nainen lyö häntä huoltajuuskiistoissa sanoilla, joilla uuden isyyden löytänyt mies voisi kritisoida omaa isäänsä. 

Rankkaa puhetta, siskot, mutta käsi sydämelle - onko Kontio täysin väärässä?

Ymmällään oleva runoilija miettii muita murroksia, joita ovat avioliiton höltyminen ja seksuaalinen murros. Hän näkee eksyksissä oloa. 

Yksi uusi piirre naisen ja miehen välisessä komunikaatiossa, minkä hän on huomannut, on naisten lisääntynyt karkea puhe ja seksikokemuksilla rehvastelu miesten seurassa, mikä tuntuu vaivaannuttavalta. Miesten kesken tällainen puhe on ollut perinteistä peniksenkalistelua. Sen sijaan keskustelu eri sukupuolten kesken on aina sisältänyt viettelyä, mikä on nyt naisten valintana muuttumassa sukupuolista riisutuksi kommunikaatioksi. 

Hei naiset, taas käsi sydämelle! Onko käynyt niin, että kun naisen vartalo on muutaman vuosikymmenen kuluessa muuttunut sirosta, pehmeästä ja kurvikkaasta miehekkäämmäksi, atleettisen pötkömallin suuntaan, niin hänen puheestaankin on tullut "miesten puhetta"? 
Pidämmekö nykyään viatonta flirttiä seksuaalisena häirintänä, mutta suorasukaisia rivouksia sopivina "näin meidän jätkien kesken"? 
Tätä siis kysyn nyt minä, Marjatta, Tomi Kontion yllyttämänä. 

En sano omaa mielipidettäni, vaan muotoilen sitä.

Näen ympärilläni monenlaista hämmentävää.

En ainakaan haluaisi, että naiset omaksuvat miehiltä heidän huonompia puoliaan, sellaisia, joista miehetkin ovat jo paljolti luopumassa, esim. työhön addiktoituminen ja työn nollaus humalahakuisella juopottelulla. 

Vielä yksi asia, johon Kontio puuttuu naisten käyttäytymisessä on kollektiivinen loukkaantuminen.
Kun yhtä naista loukataan, naisilla on tapana  loukkaantua kaikkien naisten nimissä, mikä on myös vanhaa perua ja millä ei enää yksilöjen yhteiskunnassa ole pohjaa. 

Kirjassa ei ole vastakkainasettelua ja ääripäitä. Siinä ei kilpailla siitä, kumpi sukupuoli kärsii eniten, vaan yritetään selvittää, mistä kärsimys johtuu ja miten tulla toimeen kärsimättä. Vastaus jää ilmaan.

Kirjoitukseni ei anna varmaan kirjalle oikeutta. Keräsin minua pysähdyttäneet kärjekkäät asiat. 
Kirjassa on myös paljon suvantoa pyörteiden välissä, rakastavaisten kirjeitä, kauniita lapsuuden muistoja ja sekä luonnon että kaupunkiympäristön tarkkailua.

Kontio puhuu niin kauniisti lapsista, että haluan lopettaa kirjoitukseni pariin sitaattiin.

Suhteessa omiin lapsiin ihminen tuntee todellista rakkautta. Siinä ei ole kyse oikean puoliskon löytämisestä, ei välähdyksenomaisista rakastumisen hetkistä. Eikä siinä ole kyse vain sopimuksenvaraisista sitoumuksista ja uskomuksista, vaan biologisesta sitoutumisesta. Biologisen sitoutumisen lisäksi isyydessä ja äitiydessä on myös voimakas symbolifunktio, paljon voimakkaampi kuin parisuhteessa. Siksi myös adoptiolapsiin kohdistuva rakkaus ja sitoutuminen voivat olla yhtä voimakkaita kuin biologisiin lapsiin.

Kun nuorin tyttäreni oli kaksivuotias, hän äityi välillä mietteliään filosofiseksi. Kerran hän tuijotteli puuronsa yli pohdiskelunsa näkymättömään ytimeen, lusikka roikkui kädessä, kaurapuuroköntti hänen ruokalapussaan oli kuin hidasliikkeinen etana. Sitten hän katsoi minua ja sanoi:
    - Maailmassa pitää olla hellyyttä. 

18 kommenttia:

  1. Heittäköön ensimmäisen kiven se, joka ei ole koskaan sanonut puolisolle tai muulle läheiselle mitään loukkaavaa. Minusta sukupuolinäkökulmaa oleellisempaa olisi keskustella ylipäätään hyvistä käytöstavoista ja toisen huomioimisesta. Hyvin käyttäytyvä mieskään ei puhu karkeuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.
      Kontio kuvaa keskusteluja, joissa naiset raportoivat remakasti mieskokemuksistaan miehiä vertaillen pöydässä, jossa on sekä naisia että miehiä. Hän on havainnut muutoksen aiheissa, joita naiset käsittelevät ja tavassa, jolla he näistä aiheista puhuvat. Voihan olla, että tämäkin on kymmenessä vuodessa muuttunut tai että julkeaa puhetapaa pidetään jo niin itsestäänselvänä, ettei kukaan hämmästele. Asia on oman kokemusmaailmani ulkopuolella. En käy baareissa - paitsi kahvibaareissa - ja omassa tuttavapiirissäni puhutaan säädyllisesti. :)

      Poista
  2. Enpä ole minäkään tavannut noin karkeasti puhuvia naisia. Ehkä heitä on siellä baareissa, jonne ei näin vanha nainen enää jaksa raahautua. Ei silti, että olisin tavannut seksikokemuksillaan rehvastelevia miehiäkään kovin monta.

    Oma kokemukseni on, että lapsiperheen arki on niin täyttä työtä, että työväestö uupuu. Ensin päivätyöt, sitten kotityöt. Sitoutumisen puolisoon ja lapsiin kokonaisuutena pitäisi olla aukotonta. Kuka sellaiseen pystyy? Lapsiin kyllä, mutta puoliso on valinta ja voi olla väärin valittu, niin ettei yhteinen arki sujukaan. Turha siitä mokastaan tai vaikka kahdestakaan mokastaan on kaikkia naisia syyttää. Minua puistattaa tuo kahtiajako miehiseen mieheen tai tossukkaan. Tuskin kai kukaan on vain jompaakumpaa. Aika vanhanaikainen näkemys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Kontio sanookin jossain kohtaa, että on haksahtanut vääränlaisiin naisiin - ihan kuten naiset puhuvat usein huonoista miessuhteistaan.

      Minusta nykyään syyllistytään liikaa "parisuhteen hoitamisesta". Ei ennen edes ollut sellaista termiä. Kun lapsia syntyi, niin tiesi, että siinä menee kauan (meillä meni parikymmentä vuotta - kannatti odottaa) ennen kuin voi liikkua kahdestaan. Jos suhde on hyvä ja puolisoilla sama tahto, niin ei arki sitä tuhoa.

      Tuossa miesten paneutumisessa isyyteen entistä enemmän Kontio on mielestäni täysin oikeassa. Ei kai nykyään kukaan hyväksy isää, joka ei hoida lapsiaan.
      Ehkä tämä rooli on myös vähentänyt "casanova-puheita". Miehet saattavatkin tavatessaan vaihtaa kuulumisia lapsista eikä naisista.
      Seksirehvastelulla seurassa Kontio siis tarkoittaa visusti miesten kesken tapahtuvaa vain miesten toisilleen osoittamaa kieltä, jota naiset olisivat alkaneet käyttää avoimesti.

      Poista
  3. Vaatimukset parisuhteelle ovat myös nousseet; Puolison on oltava paras ystävä, rakastaja, ymmärtävä ja keskusteleva ongelmanratkoja, harrastuskumppani, vanhempi, työssään menestyvä... Ei meistä kaikista vain ole, koko ajaksi, joka rooliin.

    TV-ohjelmat kertovat minkälainen puoliso pitäisi olla. Ja ihan hyväkin toisaalta. Näin kovina aikoina rahan merkitys on korostunut, naiset puhuvat "hyvästä saaliista", joka tarkoittaa varakkuutta. Ehkä juuri arjen kova tahti sälyttää liikaa kumppanin harteille, ei ole aikaa ylläpitää ystävyyssuhteita tai hoitaa itseään parisuhteen ulkopuolella.

    Harri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä tavoittelin, kun laitoin tuonne hämärän lauseen siitä, miten näen ympärillä paljon hämmentävää.

      On paha, jos ystävät jäävät täysin parisuhteen vaativuuden alle, ne omat ystävät, jotka eivät ole vain perhetuttuja.

      Yksi huolen aihe perheissä on lasten harrastukset, joita jokaiselle pitäisi järjestää vauvasta alkaen. Ne vievät paitsi rahaa myös usein liikaa vanhempien aikaa. Moni lapsi arvostaisi kuitenkin kotona oleilua, onhan lapsellakin väsyttävä ja sosiaalinen "työpäivä", koulu tai päiväkoti.

      Poista
    2. Niinhän ne illat aikoinaan menivät, lapsia harrastuksiin viedessä ja tuodessa. Ja vähäisestä omasta ajasta sitten tapeltiin, että kumman vuoro ja onko nyt aika jaettu kristillisesti tasan. Ja kun sitä parisuhdettakin pitäisi hoitaa ja järjestää yhteistä aikaa :)

      Itse olin ajattelemattani vielä vanhanaikaisesti kiinni mallissa, että vaimo yksin saa päättää perheen sosiaalisesta elämästä. Niinpä omat kaveruussuhteet jäivät hunningolle ja vaimon ystävien puolisot ja yhteiset perhetuttavat tulivat tilalle. Myös omien ystävieni kanssa vietetty aika oli vain "lapsellista jätkäporukassa juopottelua". Se oli aikanaan suuri suru, että omien ystävieni vaimot eivät juurikaan ystävystyneet.

      Harri

      Poista
    3. Noin se juuri monesti menee.

      Naiset järjestävät vierailut kotiin, koska "osaavat sen homman" ja ovat miehiä kunnianhimoisempia tarjoiluissa. He sitten usein myös valitsevat, ketä kutsutaan, jolloin omat ystävät voittavat ja hyväntahtoisen miehen ystävät saattavat jäädä toiseksi. Mies syrjäytyy, kun hänen oma poikamiesaikainen tapansa olla isäntänä vieraille ei kelpaakaan vaimolle, ja naisesta tulee marttyyri, kun hänen pitää valmistautua ja viettää aikaa ihmisten kanssa, joita ei ole itse valinnut.
      Tämä on asia, jota moni ei tule ajatelleeksi yhteen mennessä. Niistä toisen kavereista voisi tulla myös itselle hyviä ystäviä tai sitten ei. Ei sitä koskaan tiedä.

      On ymmärrettävää, että lapsiperhevaiheessa tavataan toisia lapsiperheitä, mutta kyllä moni sinkkuihminenkin tykkää olla lapsihulinan keskellä ja seurata vanhan ystävänsä uutta vaihetta.

      Poista
    4. Olipa hyvin sanottu.

      Valitettavasti miesporukalla on usein otettava pari tuoppia liikaa, että rohkaistuu laittamaan käden ystävänsä olalle ja puhumaan muustakin kuin urheilusta, töistä ja autoista. Tähän on kuitenkin on tullut muutos lapsiemme sukupolvessa ja poikani, että heidän kaverinsa, kapsahtavat kaulaan luontevasti.

      Ja todelliset ystävyyssuhteet eivät häviä. Ne voi aina elvyttää. Lasten ollessa jo yliopistossa, vain kuopus on enää kotona, aikaa on aivan erilailla ja elämän mukana karttuu sitä kuuluisaa elämänkokemusta ja pelisilmää, että molemmilla on tahtoa ja halua auttaa ja myös nähdä ne sanomattomatkin motiivit toisen taustalla ja entiset "marttyyriudet" muuttuvat hellyydenosoituksiksi.

      Harri

      Poista
    5. Harri, samaa rataa on täälläkin menty! Vie pitkään tutustua toiseen, ja tutustumiseen tarvitaan muutamia kiistoja. ;)

      Poista
    6. Jokaisella naisella ja miehellä pitäisi olla koulutus ja ammatti ja myös oma elämä, ettei ole liian riippuvainen puolisosta sen enempää taloudellisesti kuin sosiaalisesti. Jos puoliso on ainoa, mitä on, miten voisi välttyä vaatimasta häneltä liikaa?

      Poista
    7. Sanopa muuta!
      En ymmärrä, miten voisin olla onnellinen ilman omaa työtä ja rahaa, ja omaa tilaa. Sitähän lapsena oikein odotti, että saa oman elämän.

      Meillä oli miehen kanssa 23 vuotta sama työpaikka, olimme jopa samojen aineiden opettajia. Työkavereita tosin oli siinä isossa koulussa kuutisenkymmentä, mutta silti näimme pitkin päivää. Kotona jauhoimme tietysti työasioita, koska olime molemmat työssä aktiivisia.
      Ei siis mikään ihme, että perhejuttujen ohella lomailimme paljon erikseen, kävimme kesällä kursseilla jne. Jotkut tutut ihmettelivät, jopa paheksuivat, kun minä menin omille rantalomille. Miehen omat pyöräretket Ahvenanmaalla olivat jotenkin hyväksyttävämpiä. :)

      Nuo sukulais- ja perhetapaamiset, mistä Harri puhuu, voivat olla hankalia, jos vaikka toisella on enemmän ystäviä ja suku on perhekeskeisempää. Toinen voi haluta olla vapaa-ajalla enemmän kotona oman perheen kesken ja toinen haluaisi tavata ihmisiä. Tässäkin kyllä löytyy molemmille sopiva tyyli, jos on tahtoa.

      Poista
  4. Kiitos kirjavinkistä! Täytyy laittaa kotikirjastoon pyyntö, että ostavat tämän :-) Itse en niitä rivouksia harrasta mutta melkein kaiken tuon muun voin ikäväkseni allekirjoittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opettajana huomasi kyllä hyvin, milloin rumat puheet yleistyivät yläasteikäisillä tytöillä, siis osalla heistä. Se oli vuosituhannen vaihteessa. Minulla siihen sattui kyllä muuttokin Kainuusta Kymenlaaksoon, ja eri alueilla on tässä suhteessa erilaista. Onko näillä teininä alottaneilla sitten se tyyli pysynyt aikuisuuteen?

      Kerran kuuntelin Vantaan Ikeassa viereisen pöydän nuorten naisten karmeaa ylimielistä v-kieltä. Piti oikein kääntyä katsomaan: hämmästyksekseni pöydässä istui neljä hienosti pukeutunutta yläluokkaisen näköistä lukiolaista koulukirjat edessään.

      Onhan rivostelu myös tämän hetken trendi, esim. viihdeohjelmissa on aika paljon alatyylistä, navanalaista vitsailua. Navanalaista - heh - minun on vaikea edes löytää sanoja, kun sinun laillasi en käytä sellaista sanastoa. Vessasanoja, kuten lapsenlapsi sanoo, termi on opetettu päiväkodissa.

      Poista
  5. Olisipa kiinnostavaa lukea tämä kirja! Tai melkein mikä tahansa Tomi Kontion kirja (kirjailijan runoja olen tietenkin lukenut, mutten varmaan koskaan kokonaista kokoelmaa).

    Hmm, tuota rivoutta ja ronskiutta en tunnista omasta lähipiiristäni, en oikeastaan ollenkaan (suoraa) seksipuhetta.

    Tämän tunnistan:
    "Nainen kuvittelee että puhe auttaa silloin kun
    hiljaisuudestakaan ei ole apua."

    Pelkään, että olen tuollainen: puhun silloinkin kun voisi olla hiljaa. Tai silloin kun en muuta osaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut vain jonkun yksittäisen runon. Nyt alkoi kiinnostaa Kontion nuorten ja lasten kirjat.

      Katja, sama juttu täällä! Puhun ja koitan selvittää kaiken sanoilla. Vain loukkaantuneena tyrmistyn pieneksi hetkeksi. :)

      Minulla on ollut toistasataa kollegaa ja siellä joukossa vain yksi nainen, nuori, joka ylvästeli kovalla äänellä isossa joukossa "rohkeudellaan" ja ylivoimaisella kokeneisuudellaan. Näytti siltä, että hän halusi tehdä vaikutuksen sekä miehiin että naisiin. Se tuntui tosi oudolta.

      Poista
  6. Tuo viimeinen sitaatti tuo toivoa: lapset ovat visaita! Tomi Kontiota en ole lukenut, en yhtäkään hänen runoaan. Ehkäpä olisi aika...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat kyllä niin viisaita - ja ajattele, miten heitä, näitä pieniä viisaita ja eettisiä ihmisiä, pompotellaan erotilanteissa.
      Olen monena päivänä katsellut Rick Kirkmanin ja Jerry Scottin sarjakuvakirjoja Baby Blues ja yllättynyt yhä uudestaan niihin talletetuista lasten oivalluksista.

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...