lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kaikkien aikojen vaikuttavin elokuva keskitysleirielämästä


Sachsenhausenin keskitysleiriltä, Berliinin matkalta 2014

Kävin eilen illalla katsomassa unkarilaisen László Nemesin ohjaaman elokuvan Son of  Saul (Saul fia), joka oli vaikutukseltaan minuun erilainen kuin mikään koskaan näkemäni elokuva tai lukemani kirja tästä aiheesta.

Alussa päähenkilö Saul Ausländer ilmestyy hämärästä katsojalle, kulkee ohi ja kääntyy. Sen jälkeen katsoja siirtyy näkemään ja aistimaan kaiken hänen mukanaan pariksi päiväksi. Kameramies ei siis ole käynyt kuvaamassa Saulin selän takana tapahtuvaa, vaan paukahdukset, karjumiset ja ampumiset jäävät kuulon varaan; kamerana toimivat Saulin väsyneet silmät. 

Saul etenee kauheassa elämässään kivettyneenä. Ei hän enää jaksa kääntää päätään joka äänen perään. Hänet on määrätty sonderkommandoihin, vankien erikoisjoukkoihin, jotka tekevät työtä suihkuhuoneeksi naamioidun kaasutushuoneen ulkopuolella ja teloituksen jälkeen sisällä saaden näin vähän lisää elinaikaa ennen kuin joutuvat itse teloitetuiksi. 
Saulin tehtävänä on kaasukammioon ajettujen ihmisten vaatteiden kerääminen, arvotavaran erottelu vaatteiden kätköistä ja jälkien peseminen teurastusten välillä. Kaikki tehdään kauhealla kiireellä, koska tapettavia on liikaa. Saul joutuu myös raahaamaan kasaan ruumiita joita kutsutaan kappaleiksi "Stücke" ja lapioimaan ihmisten tuhkaa jokeen.

Saul kuulee ympärillään sekä kovia räikeitä ääniä, komennuksia ja valitusta että hiljaista kuiskausten suhinaa, kun vangit kommunikoivat eri kielillä. Lahjonta, jotta pääsisi tapaamaan pariksi minuutiksi jotakuta toisessa ryhmässä olevaa ja paon suunnittelu vaativat kommunikaatiota, muuta keskustelua ei tässä tilanteessa paljon käydä. Välillä voimakkain ääni on Saulin oma hengitys. Taustamusiikkia ei elokuvassa ole, päälliköiden huoneesta kuuluu ohimennen vaimeasti jotain renkutusta - muistaakseni, ellen sitten kuvitellut sitä. 

Juonitarina ei ole  tässä elokuvassa tärkeä. Sitäkin löytyy, mutta tärkeämpää on seurata menneisyydestä  ilmestyvän miehen, muukalaisen (Ausländer) kanssa hänen elämäänsä ja ymmärtää. 

Luin, että elokuva on tehty pienellä budjetilla. Se on nuoren ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva. Ehkä taloudellisetkin syyt ovat muokanneet kuvauskulmat suppeiksi, mutta se sopii tähän elokuvaan täysin. Ei ole yläilmoista kuvattuja näkymiä tuhoamisleiristä eikä joukkokuvaa kuilusta, johon ihmisiä tapetaan, kun uunit eivät enää vedä. Tällaisissa spektaakkelikuvissa esim. tänä vuonna paljon Oscareita voittanut The Revenant loistaa, mutta on muutoin tyhjä.

Eletään sodan loppuvaihetta. Jotkut toivovat ehtivänsä pelastua. Saul ei enää välitä. Hän menee virran mukana. Ystävät katsovat häntä pitkään ja tutkien. Miehessä näkyy romahtamisen merkkejä. Hänen pakkomielteensä, josta elokuvan nimikin tulee, on hänelle tärkeä ihmisyyden, identiteetin ja elämän jatkumisen ripe. Aivan lopussa tulee toinen.
Jos menette katsomaan tämän, kuten toivon  - menkää! - niin verratkaa alkua ja loppua.

Elokuva ei ole sankaritarina, kuten Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds), jossa historia kääntyy toiseen suuntaan ja natsit saavat katsojan riemuksi turpaan, tai komedia, kuten italialainen sadunomainen Kaunis elämä (La vita è bella), joka sai 90-luvun lopussa ulkomaisen elokuvan Oscarin sekä muita Oscareita mm. parhaasta miespääosasta kiitos loistavan Roberto Benignin. Siis keskitysleirikomedia! 

Son of Saul oli minulle kuin jotain uutta genreä katsojan osallistuttamisen vuoksi. Voisi sanoa kliseisesti, että eläydyin vahvasti, mutta se oli jotain vielä enemmän.

Istuin koko elokuvan jähmettyneenä samaan asentoon. Elokuvan jälkeen on ollut jotenkin toistaitoinen olo. 
Mieheni elokuva teki vihaiseksi. Hän sanoi, että se oli liian synkkä ja että hän on nyt nähnyt jo ihan liikaa keskitysleirikuvauksia. Minusta tuntuu, että hänen oli minuakin vaikeampi kestää sitä, että elokuvassa ei voitu toimia pahuutta vastaan, että Saulin painajainen oli niin lohduton.  
Kun ajelimme elokuvista kotiin, uutisissa kerrottiin - sopiva ajoitus - miten terroristijärjestö Boko Haramin pari vuotta sitten Nigeriassa kaappaamia koulutyttöjä ei luultavasti saada koskaan takaisin. 
Heräsin yöllä kaksi kertaa Saul mielessäni. Tiedän, että tulen muistamaan hänen hahmonsa aina. 

18 kommenttia:

  1. Tästä näkökulmasta kirjoitti Jorge Semprun kirjansa 'Kirjoittaminen tai elämä', jonka luin edelliskesänä. Hän toimi juuri noissa erikoistehtävissä ja sen henkensä pelastaneen aseman toisen vangin valheen ansiosta. Ajattelin mennä ensi viikolla katsomaan. Kävin eilen myös elokuvissa, jotain ihan muuta, The Big Short. Laitan siitä jutun.

    VastaaPoista
  2. Muotoilin huonosti. Eihän tuo 'erikoistehtävä' henkeä tavallisessa mielessä pelastanut, Semprun katsoi sen olevan osa kuolemaansa. Kuolemaan hän sitä vertasi. - Samaa kai ilmentää Saulinkin kohtalo tässä elokuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaan, etä ylämäessä ystävyys koetellaan, mutta kyllä sitä koetellaan myös poikkeusoloissa. Tulee mieleen oma isäni, jonka paras kaveri oli korsukaveri. He kuolivat hyvin vanhoina molemmat. Pappi sanoi isän hautajaispuheessa, että korsukaverin kuolema joudutti myös isäni kuolemaa, koska enää ei ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt.

      Semprun ehti siis pelastua, mutta elämä noiden kokemusten jälkeen oli osittain kuolemaa. Tästä puhuu myös ranskalainen Marceline Loridan-Ivens, jonka hienon muistelmakirjan "Isä, et koskaan palannut - minun keskitysleiritarinani" juuri luin. Kirjoitankin siitä jossain vaiheessa. Kirja ilmestyi viime vuonna ja Loridan-Ivens on syntynyt 1928. Tämä on varmaan yksi viimeisiä omaelämäkerrallisia kirjoja keskitysleirillä koetusta ajasta.

      Poista
  3. Kuulostaapa hurjalta elokuvalta. Olet vaikuttavasti saanut kuvailtua kokemuksesi tänne blogiin, ihan vakavana luin tekstiäsi. Ei välttämättä kuitenkaan minun elokuvani, ahdistun moisista aivan valtavasti ja juuri sinun tapaasi herään keskellä yötä miettimään näitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen edelleen tämän elokuvan tunnelman vallassa, mikä ei tunnu kuitenkaan pahalta. Tietysti tämä kirjoittaminenkin pitää elämystä elossa. En halua unohtaa.
      Jos ei tietäisi mitään ennestään keskitysleireistä, niin Son of Saul voisi säikäyttää. Mutta sehän ei ole mahdollista, vaikka jotkut kyllä torjuvat asian väittämällä, ettei niitä ollutkaan.

      Poista
  4. Olen käynyt keskitysleireillä Puolassa ja Saksassa sekä nähnyt muutaman dokumentin. Olen myös hieman lukenut aiheesta. Joten ne riittävät minulle. Pelottavaa, surullista, kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt vain yhdessä, lähellä Berliiniä olevassa, jota ennen kutsuttiin Oranjenburgin leiriksi ja nimi vaihdettiin jossain vaiheessa Sachsenhauseniksi. Se oli mallileiri, jossa kehitettiin leirien pohjapiirros, hiottiin tehokkaita tappamismenetelmiä ja koulutettiin natseja eri tehtäviin leireille.
      Son of Saul tapahtuu ilmeisesti Auschwitzissa, vaikka sitä ei erikseen sanota.
      Niin surullista, että tuntui, etten sanotuksi saa, mutta kirjoittaminen tuntuikin hyvältä.

      Poista
  5. Olen kuullut tästä ja samanlaisia katsomiskokemuksia on ystävilläni. Todella vaikuttavan ja poikkeavan kuuloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on uutta ja poikkeavaa - ainakin minulle - niin isosti päähenkilöön eläytyminen, kuin olisin ollut Saulin pään sisällä, hänen ajatuksissaan ja tunteissaan.

      Poista
  6. Olen katsonut vain dokumentteja asiasta. Minäkin tulen usein vihaiseksi, vaikka on paljon muitakin tunteita. Vaikuttava filmi, ja hyvä, että näitä tehdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvä että muistutetaan edelleen ja yhä uudelleen.

      Jokke, katsopa joskus, jos saat käsiisi, tuo Kunniattomat paskiaiset, jossa vahvat juutalaiset saattavat typerät natsijohtajat loukkuun. Siinä saa korvausta kiukusta ja surusta, jota on tämän aiheen parissa kokenut. Minäkin ponnahdin ylös ja hurrasin ääneen elokuvateatterissa, jotkut taputtivat - meillä hillityssä Suomessa! Siitäs saivat!

      Poista
  7. Kävin äskettäin katsomassa kaksi kepeää komediaa: Zoolanderin ja Grimsbyn. Pinnallista. Tai piinallista. Piinallisen pinnallista. Tarvitsen kuitenkin mielenterveydellisistä syistä komedioita ja huumoria, koska ilman huumoria elämäni tuntuu melkein yhtä raskaalta kuin keskitysleirit.

    Keskitysleireistä olen lukenut romaaneja. Mieleen tulee ainakin Imre Kertesz ja romaani Kotini Auschwitz.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpi oli parempi? Minua kiinnostaisi ehkä enmemän Grimsby.

      Olen lukenut tuon puolalaiskirjailjan teoksen, olihan se muuten monikossa "Kotimme Auschwitz" - synkkä kirja - sekä Kertesziltä kirjat Kohtalottomuus ja Kaddish syntymättömälle lapselle.
      Ostin Kohtalottomuus-kirjan englanninkielisenä Budapestissa matkaillessa sen jälkeen, kun olin kulkenut oppaan johdolla juutalaisen kulttuurin kierroksen. Opas oli englanninkielen opettaja ja kuljetti minua ja miestäni useissa synagogissa, museoissa ja entisen gheton kaduilla. Hän varoitti, että kirjakaupassa ei suhtauduta hyvin Kerteszin kirjan ostajaan. Se piti paikkansa. Myyjä tyrkkäsi kirjan tiskin yli katsoen muualle. Yritin katsoa häntä silmiin ihmetellen, mutta hän väisti. Antisemitsimi ei ole ilmeisesti kadonnut holokaustin jälkeen Unkarista mihinkään ja nythän se on taas nostanut enemmän päätään.

      Poista
    2. Niin ja kyllä huumoria tarvitaan! :)

      Poista
  8. Kävin katsomassa elokuvan tänään. Äänimaisemalla saadaan todella paljon aikaan. Kyllähän tämä ihan toisella tavalla iholle tuli kuin mikään aikaisemmin nähty. Kuin olisi itse ollut siinä vankien joukossa mukana. Mutta kolkkoa, kuin olisi käynyt helvetissä. Sisällössä ei sinänsä ollut uutta mutta tuo kuvaustapa oli kyllä luita myöten kylmäävä. Samalla se noiden äänien ja epämääräisen taustan kautta näytti sen kaaoksen, millaisena kaikki uhreille näyttäytyi, kaikkine harhautuksineen. Natseille se taas oli mitä tehokkaimmin organisoitua järjestystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin koin minäkin. Myös se kiire oli kauheaa. "Kappeletavaraa" tuli liikaa, kun yrittivät vielä sodan lopuvaiheessa tappaa mahdollisimman paljon.

      Tänä iltana tulee telkkarista tuolla kirjoituksessa mainitsemani Tarantinon Kunniattomat paskiaiset, TV5:ltä klo 21. Suosittelen, ellet ole nähnyt! Ajattelin tallentaa sen, niin että kun taas luen tai näen jotain kauheaa juutalaisten kohtalosta, niin voin lohduttautua katsomalla tämän.

      Poista

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...