lauantai 4. toukokuuta 2013

16 tarinaa toivosta, toim. Päivi Koivisto (2013)



Kustannusyhtiö Tammi tilasi kuudeltatoista naiskirjailijaltaan novellin toivosta. Mukana on lisäksi Eeva-liisa Mannerin kolme ennen julkaisematonta runoa ja kirjallisuudentutkija Tuula Hökän essee toivon teemasta Mannerin tuotannossa. Kirjan kuvituksena on neljä Katja Tukiaiselta tilattua kuvaa kolmesta lettipäisestä tytöstä, niitä Tukiaisen söpöliinejä nukketyttöjä, joita hänellä on ollut myös näyttelyissään. Ensimmäisessä kuvassa tytöt askeltavat rusetit solmittuina, toisessa he purkavat lettejä toisiltaan, kolmannessa riehuvat hiukset vapaina ja neljännessä poistuvat  kantapäät vilkkuen, vain yksinäinen silkkinauha jää maahan. Antologia on Tammen ja Syöpäsäätiön Roosa-nauha kampanjan yhteistyöhanke. Kampanjan symboli on roosa silkkinauha, minkä Tukiainen on ottanut hienosti huomioon. Kuvat ovat todella upeita ja sitovat novellit sujuvasti yhteen. Muutoin en pidä kirjan ulkoasusta yhtään. Kansi on outo sekamelska sitä sun tätä.  

Novellit ovat sekä aiheiltaan että tyyliltään hyvin erilaisia. On herkkää ja ronskia, vakavaa ja absurdia. Pidän erityisesti Pauliina Vanhatalon avioliitossaan pettyneen nuoren äidin kuvauksesta novellissa Aalto korkea kuin talo ja Pauliina Suden hulvattomasta novellista Voimme varmasti selvittää tämän puhumalla, jossa Jade Linnean isä pitää puolustuspuhetta jouduttuaan välinpitämättömien hirviönuorten ja heidän nössöjen vanhempiensa syyttelyn kohteeksi, koska on mennyt sanomaan pahasti kotihipoissa tuhotöitä tehneille pahantekijöille. Varmasti aiheutin mielipahaa. Varmasti loukkasin heidän tunteitaan. Aiheutin herkille murrosikäisille traumaattisen stressireaktion kirosanoillani ja asiattomalla arvostelullani. Sielullisen vamman. Itsetunnon invaliditeetin. . . . Minulta on mennyt talo. Minun vaimoltani on mennyt keuhkoista kolmasosa. Meidän perheen koko omaisuus meni, valokuvat ja muistot ja kaikki. Ja tytär. . . . Häipykää minun tontiltani. Haastakaa rosikseen. Minua väsyttää. Jotenkin tästä tulee mieleen Alppilan koulun irtisanottu erityisopettaja Antti Korhonen, joka  meni työntämään pois ruokalasta tottelemattoman, räkyttävän 16-vuotiaan - ja eihän nyt sellaista traumaa saisi lapsukaiselle aiheuttaa! On alkanut tuntua vahvasti siltä, että aikuisten tehtävänä on olla nyrkkeilysäkkinä pahantuulisille teineille! 

Vanhatalon novellissa nuori äiti avaa lopulta silmänsä näkemään, ettei aviomies välitä hänestä.  Totuuden myöntäminen helpottaa. Iina hengitti meri-ilmaa keuhkoihin ja asettui maailmaan uudelleen. Mitään ei täytynyt enää padota.  Ajatukset kulkivat vapaina ja valtoimenaan Iinan sisällä, eikä se tuntunut hänestä kovin erilaiselta kuin onni. Hienosti muotoiltu lause! Kokoelman nimi on 16 tarinaa toivosta; monesti juuri onni ja toivo kulkevat yhdessä, toivova ihminen on onnellinen ja onnellinen ihminen toivottaa toisellekin onnea.

Nuoren Voiman Liitto on nimennyt tämän vuoden novellin vuodeksi. Novelli palaa!-hanke näkyy ainakin juna-asemien Matkaan-lehdessä, jossa on joka numerossa maineikkaan suomalaisen kirjailijan novelli aiheena matka. Matkat ovat hyvin erilaisia, sekä fyysisiä että mielen matkoja. Vuoden lopussa julkaistaan antologia, jossa on jo julkaistujen lisäksi toinen mokoma matkanovelleja. Mielestäni tällaiset jonkin aiheen ympärille kootut kokoelmat ovat hyvin mielenkiintoisia. Kiehtovia aiheita löytyy vaikka kuinka paljon. Miten olisi seuraavat:häpeä, nuori, vanha, suru, etäisyys, nälkä, koti?

Toivottavasti novelli nousisi sellaisen asemaan, ettei tarvitsisi mitään teemavuosia tuekseen. Tämän blogini aiheeseen viitaten:toivossa on hyvä elää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tänään tällaista; kesänviettoa lasten kanssa, luettuja kirjoja, koettuja tunteita

Meillä on mieluisia kesävieraita, S, 10 vuotta, ja pikkuveli K, 7 vuotta.   Autoajelut ovat hyviä hetkiä keskusteluihin. Alla olevan j...