Istanbulissa oli pieniä kirjakauppoja runsaasti ja kaikissa niissä oli vain kirjoja, kuten myös suuressa kirjabasaarissa, turkinkielisiä ja englanninkielisiä eri genrejen kirjoja, varmaan myös muilla kielillä julkaistuja kirjoja, mutta en ehtinyt tarkastella tilannetta tarpeeksi, koraaneja oli myös arabiaksi.
Suomessa kirjakaupat ovat joutuneet laajentamaan tarjontaansa niin paljon, että osa alkaa vaikuttaa entisiltä Tiimareilta, joita taas ei muutoin ole muualla kuin - niin, meillä Kouvolassa.
Olin lukenut etukäteen Orhan Pamukin perustamasta museosta nimeltä Masumiyet Müzesi, Viattomuuden museo.
Kun Pamuk sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2006, hänellä oli jo vuosia ollut tekeillä projekti, jonka hän saattoi toteuttaa haluamallaan tavalla tämän voiton turvin. Hän oli rakentamassa kirjaa ja museota rinnakkain ja oli hankkinut museota varten viisikerroksisen kapean talon Beyoğlun kaupunginosasta, aivan Istanbulin ydinkeskustasta. Hän oli myös keräillyt romaanin 1970-luvun maailmaan liittyvää esineistöä sieltä täältä. Romaani Viattomuuden museo ilmestyi 2008 ja samannimisen museon avajaisia vietettiin 2012.
Museo on ainutlaatuinen maailmassa, koska se perustuu fiktiiviseen teokseen.
Romaani toimii ikään kuin museon esittelynä ja museo romaanin maailman kuvittajana.
Kirjassa mies nimeltä Kemal poikkeaa kihlajaistensa alla kauppaan ostamaan käsilaukkua, johon tuleva morsian Sibel on ihastunut. Kaupassa on myyjänä nuori Füsun, johon Kemal rakastuu. Paitsi että Kemal on lupautunut Sibelille, niin uuden rakkauden esteenä on myös luokkaero. Kemal ja Sibel kuuluvat vauraaseen, länsimaistuneeseen yläluokkaan ja Füsun on työläistyttö. Kemal alkaa vierailla Füsunin luona aluksi kaukainen sukulaisuus verukkeenaan ja kun rakkaussuhteella ei ole toteutumisen mahdollisuutta Füsun avioituu toisen miehen kanssa ja muuttaa pois asunnosta. Kemal on pakkomielteisen kaipuunsa vuoksi varastanut joka kerta Füsunin luona käydessään jonkin pikkuesineen muistoksi, neuloja, sakset, soodapullon, suklaalevyn kääreen, pääsylippuja, jopa Füsunin tupakantumppeja. Hän käy myöhemmin tapaamassa kaipuunsa kohdetta myös tämän uudessa kodissa Istanbulin laidoilla ja näpistää niilläkin käynneillään jotakin.
Museossa on vitriinejä, joihin Pamuk on sijoittanut esineitä samassa järjestyksessä kuin ne esiintyvät kirjan luvuissa, sekä Füsunin esineitä että omasta elämästään kertovia. Kuvat on varustettu teksteillä kuten "Odottamisen tuska", "Turkin ensimmäinen hedelmälimsa", "Loman antama lohtu" jne., jotkut teksteistä ovat vain selittäviä, jotkut runollisia.
Kiinnostavalla tavalla näistä esineistä muodostuu myös epookin kuvaus, kuva 1970-luvusta, Pamukin oman nuoruuden ajasta.
Jotkut Pamuk-fanit kulkivat hitaasti kirja kädessä ja etsivät kirjasta kunkin vitriinin esineisiin liittyviä tekstejä. Vitriinejä on 82 kirjan lukujen mukaan.
Minä olin aivan innoissani, vaikka en ollut kirjaa lukenutkaan. Miestäni museo taas ei jostain syystä vetänyt puoleensa. Hän käveli sen nopeasti läpi, vilkaisi vitriinikaappeihin ja lähti ulos kuvaamaan kissoja.
Museon ylimmässä kerroksessa on seinällä kirjan käsikirjoituksia, piirroshahmotelmia huoneista ja muuta kirjailijan kesken työskentelynsä piirtelemää. Erittäin kiinnostavaa!
Pamuk kirjoittaa kaikki kirjansa aluksi käsin, ja ne ovat laajoja, tämäkin teos englanninkielisenä 728 sivuinen + kuusisivuinen henkilöliite.
Ylin kerros on myös kirjailijan luoman fiktion asunto, jossa hän, Orhan Pamuk, olisi haastatellut Kemal Basmacia vuosina 2000-2007. Pamuk on siis omassa romaanissaan cameo-roolissa.
Kellarikerrroksessa on kauppa, jossa oli erikielisiä Pamukin teoksia. The Museum of Innocence lähti mukaani. Takannessa Financial Timesin arvostelija vertaa kirjaa romanttisen rakkauden kuvauksena Madame Bovaryyn ja Anna Kareninaan.
 |
| Taulu, josta tämä kuva on vain pieni osa, on otsikoitu "4213 tupakantumppia". |
Miettikää, mikä mahtava myyntikikka tällainen museohanke kirjailijalle onkaan!
Pamuk sai myös museon kautta suosionsa takaisin. Häntä ei juhlittu Nobelin johdosta kotimaassaan, koska hän oli tukenut kurdien poliittisia oikeuksia ja arvostellut maataan armenialaisten kansanmurhasta. Hän muuttikin Yhdysvaltoihin vierailevaksi tutkijaksi Columbian yliopistoon saatuaan syytteen epäisänmaallisuudestaan ja sakkotuomion ohella myös tappouhkauksen.
Pamuk on ihmetellyt, miksi useampi ei nosta näitä rikkomuksia esiin.
Mainitsen jutussa Ayşe Kulinin, jonka kirjoista myös pidän paljon.
En ollut silloin vielä kovin vaikuttunut Pamukista, mutta arvostukseni on noussut luettuani Punatukkaisen naisen ja Istanbulin kaupungille omistetun kirjan Istanbul - Muistot ja kaupunki. Istanbulhan on Pamukille samaa kuin New York on Woody Allenille.
Orga kertoo, mitä tapahtui ottomaanien ajan rikkaalle perheelle modernin ajan koittaessa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Ylhäisörouva, joka ei ollut edes koskaan itse kammannut hiuksiaan joutui tottumaan elämään ilman palvelijoita ja pitämään huolen omasta kodistaan. Irfan Orga on tämän rouvan lapsenlapsi. Hän kirjoitti kirjan muutettuaan Lontooseen. Kirjan jälkisanat on kirjoittanut Irfan Organ poika Ateş Orga, musiikkialan toimija sekä myös kirjailija, jonka elämä on taas paljon erilaisempaa kuin maahanmuuttajaisänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti