torstai 25. helmikuuta 2021

Tuomo Pirttimaa, Hete

 
Kiinnostuin Tuomo Pirttimaan romaanista Hete kirjailijan nimen vuoksi. Onko hän s e Tuomo Pirttimaa, jonka tunsin paikallislehti Kuhmolaisen virkeänä nuorena toimittajana?  - ON!  

Kirjailija on tuttu, mutta kirjan nimen tulkinnassa erehdyin. Luulin, että kyseessä on neva tai suo, mutta pohjoisessa hete onkin lähde. 
Kirjan kansi on niin luotaantyöntävä, että jos kirjailijan nimi ei olisi kiinnittänyt huomiotani, niin olisin jättänyt tämän loistavan kirjan lukematta. Myyttinen lähde, tai pohjoisen autiotalo kannessa houkuttelisi lukijoita paremmin kuin tämä samea labyrintti ja kiväärit.

Ensivaikutelmani kirjailijan kuljettaessa minua kympintyttö Tirrin ja kapea-alaisesti lahjakkaan Tomin matkassa on, että onpas kiinnostava nuori rikollispariskunta, samalla tavalla paatuneita ja viattomia yhtä aikaa kuin Jari Järvelän Romeo ja Julia, mutta sitten tuleekin mukaan muita umpikujaan itsensä saattaneita, syntymässä säikähtänyt Anja ja erämiehet, vakaa Martti ja hermokimppu Utsunki. Näkökulma laajenee. Tirrin muistellessa lyhyttä, mutta monivaiheista elämäänsä tapaamme saarnaajaveljet, isän ja pojan, joille Tirri on antanut nimen Korppi Ykkönen ja Korppi Kakkonen. Lopuksi kaikkien tiet johtavat metsän keskelle autiotalolle, jossa tapahtuva puhdistava loppukohtaus tuo mieleen antiikin draamat. 

Erittäin viimeistelty hieno romaani, rikosdraama, jonka näen kuin elokuvana. Alussa on kuvaus lopun tilanteesta, jossa vanha sanonta "ei korppi korpin silmää noki" osoittautuu vääräksi. 

      Korkeimman pihamännyn latvaan lensi korppi. Se kallisteli päätään, katseli lähelle horisonttia painunutta aurinkoa ja heläytti sitten erikoisen äänen: kuin jännitettyyn teräsjouseen olisi isketty rautapuikolla. 
      Kun ääni ei aiheuttanut reaktiota kummassakaan ihmisessä, suuri musta lintu lehahti maahan  ja hyppi kuolleen luokse. Se katseli ruumista hetken, mutta jostain syystä vielä hengissä oleva kiinnosti  enemmän. Korppi käveli raskaasti hengittävän ihmisen luokse. Se näki, ettei ihminen mahtaisi sille enää mitään. Vahva ja terävä nokka kiilteli auringossa, lintu odotti. 
      Ihminen raotti luomia.
      Korppi veti pään taakse ja iski.


Sekä kosto että armo ovat läsnä.
Lukijana tunnen surua nurkkaan ahdistettujen ihmisten puolesta. Pahaa harjoittavakin voi olla uhri: olosuhteiden, tietämättömyyden ja manipuloijien uhri. 

Harvoin olen kirjaa lukiessa kokenut niin vahvaa vihaa henkilöhahmoja kohtaan kuin se mitä tunnen uskonveljiä kohtaan näiden "rangaistessa" Tirriä tämän "synnillisyydestä" vinttikamarissa ennen ja jälkeen seurojen. Harvoin olen myöskään tuntenut niin syvästi oikeutetun koston suloisuutta kuin koen Tirrin mukana hänen sylkiessään lopussa raiskaajaansa toistaen saman sanan 'noin' millä tämä oli vauhdittanut Jumalan tahdoksi naamioitua pahoinpitelyään. Ympyrä sulkeutuu.   

Tapahtumapaikkana kirjassa on Lappi. Pirttimaan pohjoisen luonnon tuntemus on vankka. Ei ihme, hän asuu Kuusamossa ja on erikoistunut toimittajana luonto- ja eräaiheisiin. 

Hyväntahtoisen Martin mietiskelemä "On kai ollut aika tavallinen elämä" -elämäkerta on koskettava yksinkertaisuudessaan. Proosarunomainen.
Siitä ote:

Aina oli pihassa koiria, joskus pentuja.
Porot vasoi keväällä tarhassa. Oli lämpimiäkin kesiä.
Toiset ui. Minä en oppinut.
Isä suuttui joskus.
Käytiin kalassa. 
Isä antoi haulikon. Käytiin yhessä lintumettällä.
Alakoulun opettaja oli umpihullu, löi ja tukisti.
Yläkoulussa oli viksumpia.

Hete on julkaistu tänä vuonna, siis aivan tuore teos ja tekijänsä ensimmäinen. En ole huomannut, että kirjasta olisi kirjoitettu vielä blogeissa. Naistenlehdistä olen bongannut kehuvia arvosteluja ja Helsingin Sanomissa oli arvostelu, jossa Antti Majander toteaa, että Pirttimaan ura alkaa lupaavasti. Maakuntalehdissä olisi myös juttuja, mutta ne ovat nykyään maksumuurin takana. Tykkäsin ennen lukea Savon Sanomien arvosteluja, jotka olivat usein paljon jäsennellympiä kuin Hesarin.  
Missä viipyy Helsingin Sanomien iso esikoiskirjailijaesittely? 

5 kommenttia:

  1. MM

    uskallankohan ekana kommentoida: tuolla toissako kertaisessa kun kommentoin, niin kaikki muut vaikenivat. ;)

    Kommentoin vain tuota: "Kirjan kansi on niin luotaantyöntävä ..."

    Täytyy sanoa että oikeassapa olet.
    Nuokin vinksahtaneet kirjaimet ärsyttävät samalla tavalla kuin MTV:n huiskinhaiskin tavutetut/tavuttamattomat tulevien ohjelmien esittelytekstit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ans kattoo, kuinka käy nyt. :D
      Noo, eihän sitä aina niin montaa kommenttia tarvita. Kirjaa ei ole luettu vielä. Toivottavasti naisetkin lukevat eivätkä kavahda kantta.
      Minulle tulee tästä kannesta jotenkin mieleen Kolmas valtakunta, ihan kuin kuvioissa tavoiteltaisiin hakaristin sakaroita ja nuo aseet ristissä. Ymmärrän symboliikan kyllä: neljästä suunnasta, neljästä umpikujasta ajetaan tuonne ylös autiotuvalle ja kyllä siellä aseitakin tarvitaan.
      Kirjassa oli kyllä lyyrisetkin hetkensä ja toiveikkuutta, josta olisi saanut aivan erilaisen kannen.
      Mutta sisältö siis on priimaa, ja se on tärkeintä!

      Joo, en tykkää myöskään kirjainten asettelusta. Se on hyvä, että tekijän nimi on pienesti, nykyään näkee kirjoja, joissa näkyy vai tekijä isolla ja jossain siellä kirjan nimi huomaamattomasti.

      Poista
  2. Hei Marjatta!
    Kävipä yhteensattuma: satuin poimimaan Hetteen kirjaston uutuushyllystä ja sehän olikin luettava melkein yhtä menoa. Maaseudun mieheen osui ja upposi. On hyvin koottu ja koukuttava rikosromaani. Pohjoisessa ollaan ja karua on meno. Kun ajattelin tarinaa visuaalisesti, tuli mieleen Coenin veljesten elokuvat. Hetteestäkin syntyisi hyvä filmi.
    Aurinkoa Marjatalle!
    t. manu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, Manu! Coenin veljesten Fargo, totta tosiaan.

      Aurinkoa sinulle myös! Tänään se onkin paistanut toivoa elämään tuoden.

      PS Hyvä, että tulit kommentoimaan. Nyt Hikkajin ei tarvitse arastella enää ensimmäisenä kommentoimista - se ei olekaan kiroukseksi.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...