perjantai 21. helmikuuta 2020

Heidi Mäkinen, Ei saa elvyttää




Heidi Mäkinen kuuluu blogiystäviini. Olen  kirjoittanut hänen esikoisestaan Ei saa mennä ulos saunaiholla (klik) ja lukenut pitkään hänen samannimistä blogiaan. 
Heidi on jo blogissaan kirjoittanut varmuuden vuoksi teilaavan arvostelun tuoreesta romaanistaan Ei saa elvyttää, sen huonompaa on vaikea keksiä. 
Päästän Heidin jännityksestä: Heidi, uusi romaanisi on HYVÄ!

Heidin ensimmäisessä kirjassa Kerttu-kissa tarkastelee vinosti hymyillen emäntänsä edesottamuksia. Lukijat toivoivat jatkoa, oikeaa Kerttu-sarjaa, mutta Heidipä taitaakin tehdä Ei saa -sarjaa.

Ei saa elvyttää -teos on harvinaisen onnistunut yhdistelmä tiukkaa asiaa ja huumoria. Ihmisen sopeutuminen omaan vanhenemiseensa vanhusvihamielisessä yhteiskunnassa ei ole aina helppoa, ei varsinkaan sellaiselle oman arvonsa tuntevalle, ryhdikkäälle naiselle kuin romaanin Auri, joka pukeutuu kahdeksankymppisenäkin joka aamu huolella ja meikkaa itselleen päiväkasvot. 

Rollaattorin nähdessään pankkineidit, tarjoilijat ja myyjät alkoivat puhua hänelle kuin lapselle, vaikka hän oli hammaslääketieteen professori tai oikeammin emerita professori, kirjoittanut kaksisataa vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia  hammaslääketieteestä ja luennoinut Sidneyssä neljälletuhannelle kuulijalle.

Aurille tieteellinen työ on ollut elämänsisältö. Hän pyytää edelleen ihmisiä avaamaan suunsa tutkiakseen nykyhammashuollon laatua ja haluaisi ajaa taksilla yliopistolle neuvomaan, miten asioita kuuluu hoitaa. 
Auri joutuu tyytymään elämänpiirinsä kutistumiseen ja apuvälineisiin,  joita huolehtiva tytär Tekla hänelle hommailee. Elämänlaatu heikkenee asteittain ja nöyryytys seuraa toistaan. Vaippoja Auri välttää niin kauan kuin mahdollista, vaikka vahinkojakin sattuu. 

Kun Auri tapaa nuoren hänelle hoitajaksi päätyvän Natalian, hän kummastelee tämän siniharmaiksi värjättyjä hiuksia
Miksi nuori ihminen haluaa harmaat hiukset? Harmaa kuuluu värjätä piiloon. Auri värjäytti edelleen hiuksiaan säännöllisesti. Harmaa kertoi raihnaisuudesta ja sukupuolielämän loppumisesta. 

Jo näistä edellä olevista sitaateista näkyy Mäkisen tyyli. Hän tarkastelee luomiaan hahmoja ilkikurisen lempeästi. Kirjailija yllättää lukijan usein vakavan pohdinnan lopussa jollain kivalla käänteellä tai sarkastisen lakonisella yhteenvedolla, niin että tämä saa naurukohtauksen. 

Auri pinnisti, yritti ja yritti, nyt voisi sanoa jotain mukavaa, ystävällistä, jopa rakkaudellista. Hän voisi sanoa rakastavansa tytärtään. Auri aukaisi suunsa ja sieltä tuli kolme sanaa.
"Näyttää satavan lunta."

Aurin vanhenemista seuraamassa ja oman elämänsä suuntaa navigoimassa on kolme muuta naista, tytär Tekla, tyttärentytär Inka ja Aurin elämään hyötymistarkoituksessa soluttautuva Natalia. 

Tekla kipuilee keski-iän kriisissään. Hän on omissa sekä äitinsä silmissä kömpelö, saamaton ja kulahtanut. Tekla on "vain" terveyskeskuslääkäri, ei työhönsä intohimoisesti suhtautuva tyylikäs tiedenainen kuten äitinsä ja hän päätyykin tyttärensä Inkan tukemana ja äitinsä halveksunnan tietäen vuorotteluvapaalle. 


Auri katsoi tytärtään, tämän painunutta ryhtiä, alaspäin kaartuvia suupieliä ja kaulassa killottavia puuhelmiä, ja häntä tympäisi vaikka hän olisi halunnut jotain muuta. 

Keski-ikäinen nainen oli kuin asfaltoitu piha, yhtä helppohoitoinen ja ankea. (Teklan näkemys itsestään)

Teklan ja Aurin välejä hiertää molemminpuolinen syyllisyys. Tekla joutuu hoitamaan äitinsä asioita, vahtimaan tämän alkoholinkäyttöä ja muistuttelemaan syömisestä, minkä 59-kiloinen Auri  helposti unohtaa. Tekla, joka ei ollut koskaan kutsunut Auria äidiksi, on nyt velvollisuudesta Aurin äiti. Hänen uupumisensa syy työn ohella onkin juuri Auri, jonka luo hän raahautuu vastentahtoisesti sääliruusut ja pullapussi mukanaan.

Välivuotta viettävään lapsenlapseen, muodikkaasti vihreään Inkaan, Aurilla on hyvä suhde. Inka näkee hänet tasavertaisena ihmisenä. 


Natalia on huonoissa oloissa selviämään oppinut tyttö. Hän valehtelee ja varastelee, eikä näe siinä mitään pahaa. Hän luulee käyttävänsä hyväkseen Auria, mutta vanharouva on ovelampi. Hänellä on Natalialle tärkeä tehtävä, tärkeämpi kuin viinapullojen ostaminen ja niiden piilottaminen tyttären silmiltä. 

Näiden kahden kaikilla tavoin erilaisen naisen suhde on herkullinen. Natalia on tarpeeksi ulkopuolinen, joten Auri voi puhua hänelle synkimmistäkin salaisuuksistaan kuin rippipapille. Auri tuntee nuoreen naiseen jopa ystävyyden kaltaista tunnetta.

Heistä tuli tavallaan läheiset, sillä on vaikea pysyä jäykän virallisissa väleissä ihmisen kanssa, joka pesee takapuolen ja pukee alushousut.

Natalia puolestaan ihailee Auria ja tämän uraa. Aurin jutut ovat hänelle uusia ja hän kuuntelee Auria mielellään. 

"Ajattelen edelleen välillä seksiä."
"Ai jaa."
Natalia ei keksinyt tuohon paljastukseen muuta sanottavaa. Eivät vanhat naiset seksiä miettineet, vanhat miehet kyllä. Ne puristelivat nuoria tyttöjä perseestä. Iäkkäiden naisten ajatukset suuntautuivat marjastamiseen, sukkien neulomiseen, kolesteroliarvoihin ja lapsenlapsiin. 

Heidi Mäkisen hahmot ovat korostetusti stereotyyppisiä, tarkoituksella. Ja kun stereotypia saa särön, siitä tulee entistä kiinnostavampi. Aurin hienon rouvan imagossa on paljon säröilyä, esim. tapa kiroilla raskaasti. 
Ehkä tyylissä on ripaus chicklitiä, mutta en antaisi Mäkisen tyylille mitään tiukkaa määritelmää, tyyli on hänen omansa. 

Hyvin kiinnostavia ovat myös "sivuhenkilökuorot", innokkaat puhelinmyyjät, jotka Auri hiljentää topakasti ja miehet, Natalian poikaystävä Samu mukaan lukien, jotka ovat aina kädet pitkällä kourimassa nuorta minihameista Nataliaa.  

Ei saa elvyttää -romaani on hyvin visuaalinen. Siitä saisi helposti teatteriesityksen tai elokuvan. Minulla olisi jo ehdotuksia päähenkilöiksi, mutta jätän nämä salaisuudeksi ja annan teidän toisten lukijoiden miettiä omianne, kun olette lukeneet kirjan. 

Erityisinä piirteinä romaanissa mainittakoon alun mietelauseet, jotka eivät ole Camusilta tai Shakespearelta, vaan kirjan henkilöiltä ja lopun nekrologi, jonka vainajan tytär LL Tekla Salli on laatinut äitinsä hammaslääketieteen uranuurtaja professori Auri Aarton menehdyttyä. Asiallinen teksti päättyy toteamukseen, että Aarto oli viettänyt hiljaista elämää. Tämä purskauttaa lukijassa vielä yhdet naurut. Vai hiljaista! 

Ei ihminen viisastu vanhetessaan. Tyhmyyksien tekemiseen 
tarjoutuu vain vähemmän mahdollisuuksia. 
                          - Auri- 


Lisäys 19.3. 

Löysin hyvän, minun pohdintojani syvemmän arvion tästä romaanista blogista Anun ihmeelliset matkat
Minä kirjoitin 'ripaus chicklitiä' ja Anu käyttää termiä 'älykäs chicklit'. 
Yhteiskuntaluokkien erot on kiistattomasti yksi romaanin teemoja. Natalia ja Samu edustavat huonolta pohjalta ponnistavia nuoria ja Auri katoavaa, vaurasta yhteiskuntaluokkaa. 
Minusta on hienoa, että Mäkinen on löytänyt "muodollisesti pätevän" (Anun kiva määrittely) Samunkin sitoutumiskammoon  syynsä, mikä antaa hahmolle moniulotteisuutta.  Kukaan kirjassa ei käyttäydy typerästi ihan vain typeryyttään, vaan jokainen elää niin hyvin kuin oman elämänkokemuksensa ja luonteensa puitteissa voi. Olen alkanut erityisesti pitää sopeutuvasta ja järkevästä Nataliasta.  


4 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä pantava kirja kirjastoon varaukseen, ellei peräti käveltävä kirjakauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vahvasti!
      Mäkisen tyylissä pidän siitäkin (unohdin ehkä tuossa kirjoituksessani sanoa), että kaikki hänen rakentamansa hahmot ovat rakastettavia. Hän ei moralisoi, vaan näyttää ihmiset parhaansa yrittävinä kukin omien lähtökohtiensa rajaamina olentoina.

      Poista
  2. Kyllä tämä kirja tulee tilattavaksi tämän hurmaavan esittelynkin takia.
    Alleviivaan täysin tuon Aurin ajatuksen ihmisen viisastumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Pelkäsin, että en saa kirjan sävyä oikein esiin. Kirjan henkilöiden ajatukset alun mottoina ovat tosi hyvin heitä kuvaavia. Minä myös olen Aurin kanssa samaa mieltä, vanhana tilaisuudet mokailla vähenevät ja harkinta-aikaa on enemmän.
      Unohdin mainita ihastuttavat lukujen otsikot, esimerkkinä 'Ruoka on rakkautta' ja 'Laitonta savua'. Maltan mieleni enkä kerro enempää, niin saat löytää ne itse.

      Poista

Luin Ruton, vahvistan ruumistani jumpalla ja mieltäni päiväkahvihetkillä

Pyrin välttämään kaikkia muoti-ilmaisuja. Otsikkohan olisi pitänyt kirjoittaa modernia psykologista jargonia käyttäen näin: jumppa ja ...