keskiviikko 19. elokuuta 2015

Anja Snellman, Antautuminen



EksyjäErehtyjäPeittelijäUnohtujaKummajainen. NorkoilijaPedanttiTuijottelijaTörppöVammainenAutisti
EpäsosiaalinenEpävarmaEpäkelpoEpäluuloinen 
HäirikköSuunpieksäjäHuomauttelijaVanhojenkaivaja

Ylläolevat listat ovat lukujen nimiä Anja Snellmanin uudessa kirjassa Antautuminen. Näitä otsikkolistoja on noin 90, määrittelyjä täytyy olla päälle 500, koska niitä on myös muualla yksittäin ja listoina. 



Antautuminen on ilmavaa luettavaa, sujuvaa tekstiä, joka muistuttaa monessa kohdassa proosarunoa. Taattua, laadukasta Snellmania.

Neuvolan papereissa luki "ihmispelko". Se oli määre. Se oli yhtä kuin minä. Se sana kulki kanssani ensimmäiset elinvuodet. Siitä ei puhuttu kodin seinien ulkopuolella, mutta se mainittiin matalalla äänellä aina silloin kun minua oli ovikellon soiton tai postiluukun rapsahduksen jälkeen huhuiltu pitkään ja minut oli lopulta löydetty vessasta lavuaarin alta, tai olohuoneen ikkunalaudalta verhojen takaa, tai keittokomerosta kaapin perältä, tai eteisen nurkasta pitkien takkien alta seinää vasten painautuneena. 

Odotin paljon tältä kirjalta, koska pidin niin kovasti Snellmanin edellisestä elämäkerrallisesta romaanista Pääoma (josta kirjoitin täällä), ja tiesin hänen opiskelleen psykoterapiaa.

Luin kirjan lähes yhtä päätä yhden päivän aikana. Se on ilmavasti kirjoitettu ja ladottu, kuten jo edellä totesin. Pidän kirjasta ja en pidä. Olen hieman ristiriitaisissa tunteissa. 

Minusta tämä kirja muistuttaa listoineen runkoa, josta saisi seuraavalla kirjoituskerralla todella hyvän. 
Listoja on liikaa, jankuttava ja turhan itsekriittinen ote vieraannuttaa. Käy ilmi, että minäkertoja on laatinut listan jos toisenkin päiväkirjoihinsa elämästään. On pelkojen, häpeiden, jumien, mielihyvien, kaltaisten jne listoja.

Omaa minää pohtivan proosakerronnan välissä on mustille sivuille painettuna otteita Eino Leinon Helkavirsien Tummasta.
  

Kirjan tarkoitus on korjata kertoja-minän aiemmin omille puutteilleen antama selitys, Virtahepo olohuoneessa, uudella selityksellä, joka paljastuu kirjan lopussa. Se on erityisherkkyys HSP, highly sensitive person.

Vanhojen syiden listan, päiväkirjojen ikiaiheen, kuten kertoja itseironisesti toteaa, voi nyt unohtaa.

   - isän viinapullot 
   - äidin tupakat
   - salaisuudet kuten sisarpuoli
   - venäjän kieli ja ryssät
   - outo sisko
   - epäselvät sukulaisuussuhteet
   - salakuljetetut ikonit
   - äidin harmaa tukka
   - isän jalkatuki
   - kootut sairaudet kuten vatsahaava, reuma, kita-
lakihalkio, kaihi, angina pectoris, diabetes ja kaikki 
mitä en edes tiedä. 

En pidä tämän kirjan itsesäälistä ja itseruoskinnasta. Onhan siellä lapsuudessa kivojakin asioita, on tanssikurssia ja kielikurssimatkaa, mutta niistäkin nousee esiin ainoastaan orpouden tuntemuksia. 

Yksi ainoa otsikkolista on täysin positiivinen:
HöpönassuMurmeliPikkuMyyKeijukainenHaltiatar

Toinen asia, mistä en pidä, on lokeroinnin tuoma tyhjentävä selitys ja vapautus. Eikö siellä kuitenkin ole se sama toiseutta tunteva Anu - Anja, vaikka ne viitisensensataa piirrettä aistiherkkyyksistä 'jupottamiseen' nyt puristetaan yhden otsikon alle?

Kirjan loppukappaleissa minäkertoja puhuttelee suoraan läheisiään. Hän pyytää anteeksi kuolleilta perheenjäseniltään, että on syytellyt heitä elämänsä ongelmista, vaikka hän olisi muutoinkin tällainen (luettelee kuitenkin vielä ne syyt, ovatko ne siis sittenkin tärkeitä?) ja omistaa kirjansa lahjana lapsilleen toivoen, että heissä ei olisi samaa oireyhtymää. Hämmästyin, kun kirjan alussa on kuitenkin omistus erityisherkille. 

Ilman lokerointia ja vapautumisen julistusta kirja olisi paljon parempi. Kaikki on nyt ikäänkuin alistettu todistamaan yhtä psykologista termiä, mikä vääristää päähenkilön elämän kuvausta ja estää monipuolisemman tarkastelun. Tämän vuoksi uskon, että kirjasta olisi tullut vieläkin parempi, jos Snellman olisi odottanut tuon oireyhtymän löydettyään ja käyttänyt sitä näkymättömämmin. 

Kirjan kansi on kaunis. Siitä kiitos Anja Snellmanin kotialbumille ja Martti Ruokoselle.

Olen aivan varma, että tätä kirjaa tullaan paljon kehumaan. Siksi en epäröi kirjoittaa hieman kriittisemmin. 

Puolet Suomen naisista on varmaankin mielestään erityisherkkiä, ei herkkiä eikä yliherkkiä vaan erityisherkkiä (harvempi mies), joten he löytävät tästä itsensä. Ja mikä ettei, kun tähän oireyhtymään lasketaan mukaan aivan kaikki. Helposti niihin määrittelyihin omakin persoona solahtaa. Tuntuu vähän samalta kuin itsensä tunnistaminen horoskooppikuvauksessa - kyllä vaan, natsaa. Mitä hyötyä on niputtaa arkuus, innostuneisuus, toisten passaaminen, nössöys, laihuus ja taipumus dramaattisuuteen saman termin alle?

Kauan sitten, kun naiset eivät saaneet tehdä yhtään mitään, he tuskastuivat ja heitä nimitettiin hysteerisiksi, vain naisia. Viime aikoina molemmat sukupuolet ovat olleet masentuneita ja kärsineet burnoutista ja työuupumuksesta. Aivan äskettäin kuulin termin boreout. Sehän olisikin vaarallinen, täydellinen elämään kyllästyminen saattaa johtaa itsemurhaan, mutta kenestä nyt ei elämä olisi välillä tylsää. 
Kun vakavia psykologisia termejä heitellään kevyesti, se saattaa haitata suhtautumista niitä kohtaan, joilla on oikeasti vaikeaa. Ei oikeasti masentunut paranna itseään lenkkeilemällä eikä oikea asitiyliherkkyys ole sitä, että kaurapuuron haju yököttää. HSP-termin ympärillä on ollut paljon kevyttä hattaraa, mistä en pidä. Suurin osa siitä, mitä olen lukenut tästä asiasta lehtiartikkeleista ja netistä kuulostaa hömpältä.

Minä haluan tähän loppuun jotain positiivista. Kirjan alusssa löytyy lapsuuden kivojen asioiden lista.

     KIVOJEN LISTA

     - kokosadepäivät
     -  seinäkellon ääni
- kun voitelee lämmintä paahtoleipää
      - tarravihkot
- lämpimät numerot kuten 4, 6 ja 8
      - keltainen ja oranssi
      - tinasotilasarmeijat

..........................................

Lisäys 23.8. 
Tässä linkissä on Anja Snellmanin haastattelu osana Mieletön huoli 2015-kampanjaa. Snellman puhuu painokkaasti mielenterveyspalvelujen puolesta kaikille, ei vain varakkaille. Lopussa hän nostaa esiin taiteen, kulttuurin ja kirjallisuuden merkityksen osana kansanterveyttä. Pidän kovasti tästä puheenvuorosta.

67 kommenttia:

  1. Olen ajatellut ihan samoin tuosta erityisherkkyysasiasta. Ja verrannut mielessäni horoskooppeihin. Ja ajatellut, että joka toinen kokee pian olevansa erityisherkkä. Painotuksella erityis.
    Ylipäänsä, ei tähän kirjaan viitaten, tuollaiset tyhjentävät selitykset ovat mielestäni jokseenkin kyseenalaisia. En pidä myöskään lokeroinnista ja tyhjentävien selitysten tuomasta vapautuksesta, liittyi tähän kirjaan tai ei.
    Oivaltava tuo esimerkkisi hysteriasta.
    Itseäni ihmetytti, että kirjalija on hurahtanut tähän selitykseen kuin joku uskovinen löydettyään myöskin vapautuksen. Itse en pysty siihen vapautukseen samastumaan pikemminkin herättää juuri kritiikin pintaan. Mutta uskon, että moni pystyy. Ja kokenee samaa vapautusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin minäkin ajattelen, esim. fibromyalgia-diagnoosi on ollut monelle helpotus, kun erilaiset oireet on koottu yhden nimikkeen alle.
      Onko se sitten jotenkin parempi, sosiaalisesti hyväksyttävämpää, että saa oireilulle nimen? Minusta tuo lokerointi, psyyken puolella ainakin, on leimaavaa.

      Minäkö keski-ikäinen -blogissa käytiin pitkä keskustelu tästä aiheesta Me Naiset -lehden artikkelin pohjalta. Siinä jutussa Anne Kukkohovia haastateltiin hänen erityisherkkyydestään. Julkkisnaiset ovat yleensä aina esillä tällaisissa asioissa. Muistan, miten - olikohan peräti samassa lehdessä - Tanja Karpela aikoinaan kertoi parantaneensa keskivaikean masennuksensa kävelemällä koirien kanssa puistossa. Tällaiset jutut vesittävät asiaa, koska toisilla on ihan oikeita ja pahoja ahdistuksia.
      Tuon blogin pitäjä Tiia kirjoitti hyvin, kun määritteli itsensä 'tuntevaksi ihmiseksi'. Terveiset Tiialle, jos eksyt tänne. Minäkin koen itseni tuntevaksi.

      Odotin Snellmanilta Maru-kirjan (siis Pääoma) jälkeen ihan toisella tavalla pohdiskelevaa romaania. Jospa sen aika on seuraavaksi.

      Poista
    2. Täällä ollaan :) Nyt on niin myöhä ilta ja olen aivan tööt, tähän juttuun on avain pakko pureutua vielä uudelleen ja lukea kaikki kommentit. Hyvin mielenkiintoinen kirja ja aihe.

      Palataan asian tiimoille Marjatta. Tosin oma blogipostaus oli jotenkin tyhjentävä, että siitä seurasi jopa pienoinen ahdistus, meni koko homma kenties jo liian ihon alle.

      Hyvää yötä. <3

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselle. Tuo erityisherkkä termi tuntuu hieman aika kuluneelle, sillä se menettää kohta merkityksensä. Onko se muuttumassa luonteenpiirteeksi, joka on vielä lisääntynyt räjähdysmäisesti. Olen suorittanut psykologian perus- ja aineopintoja, joten aiihe kiinnostaa minua,

    Tämä toteamukseni ei liity Anjan kirjaan. Aion lukea tuon kirjan, sillä olen lukenut hänen kirjansa, toisista olen pitänyt, toisista en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HSP on ehkä lähinnä luonnetyyppi. Termin on kehitellyt usalainen tohtori Elaine Aron.

      Minäkin luuulen, että pian tulee jokin uusi määrittely, koska tämä on ollut USA:ssa jo pitempään pinnalla.

      Minulla on sama juttu, toisista Snellmanin kirjoista olen pitänyt kovasti, toisista taas varauksellisesti.

      Poista
  3. Erityisherkkyys ei ole oireyhtymä, sairaus tai syndrooma. Se on synnynnäinen neurologinen ominaisuus, jota esiintyy 15-20 prosentilla kaikista ihmisistä, miehillä ja naisilla yhtä paljon. Useimmille meistä HSP-ominaisuuden löytyminen on dramaattinen käänne elämässä, kotiinpaluu ja elämänmuutos. Terapeutin ominaisuudessa olen jo tavannut paljon ihmisiä, joille on annettu jokin psykiatrinen diagnoosi ( masennus, paniikkihäiriö, vaikea persoonallisuuden häiriö jne. ) ja lääkityskin - mutta sitten kun "alta" paljastuu tämä ominaisuus, helpotus ja muutos voi alkaa, ja lääkkeetkin pikku hiljaa jättää pois. Horoskooppien ja ns. normiherkkyyden kanssa HSP:llä ei ole tekemistä. Erityisherkkyys on vähän hankala suomennos "highly sensitive personista", mutta toistaiseksi ainoa. -- Kannattaisiko romaani lukea ensin, ennen kuin määrittelee sitä tai pohtii, onko se odotusten tavoin pohdiskeleva vai ei :) Jo tähän mennessä kun kirja on ollut myynnissä viikon, voin kertoa että erityisherkät ovat löytäneet siitä itsensä ja elämänkaarensa, ensimmäistä kertaa kaunokirjallisessa muodossa. ( Mm. Johanna Toropaisen arvio Pieni päätös päivässä-blogissa. ) Löytäneet häpeänsä, itseruoskintansa, kärsimyksensä. Voi olla, että ulkopuolisen on tämän ominaisuuden kanssa elämisen raskautta vaikea ymmärtää. Toivon kuitenkin, että romaanini antaa siihen edes pienen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että tulit kommentoimaan ja selventämään.

      Siis, olen lukenut kirjasi nyt kahdesti. Sain sen nopeasti Adlibriksestä. Miten minä olisin voinut kirjoittaa kirjasta sitä lukematta? En ole nähnyt edes yhtään lehtijuttua vielä.

      Nämä ovat omia kirjan pohjalta nousseita ajatuksiani, ei mitään arvostelua, johon olen jäävi.

      Kuten tuossa kirjoituksessani sanoin pidän paljon tyylistäsi, vain tämä HSP-painotus hiertää. Ei voi mitään.

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että termin HSP suomennos on huono. Erityisherkkä tuo mieleen jotain mimosamaista, mikä ei liene tarkoitus.

      Minua häiritsee tuon luokituksen kaikenkattavuus. Olen käynyt sekä suomalaisilla että Elaine Aronin sivuilla tekemässä testin, jonka mukaan olisin vahvasti tällainen persoona. En ole.
      Testin lopussa sanotaan myös, että jos muutamakin kohta pitää vahvasti paikkansa niin olet HSP, siis esim. muiden mielialat vaikuttavat minuun, liikutun syvästi taiteesta ja musiikista ja säikähdän helposti. Näinhän ihminen tuntee, ellei ole tajuton. Jos muiden mielialat eivät vaikuttaisi minuun, silloin olisin huolissani.

      Niin arvelinkin, että moni löytää tästä kirjasta itsensä. Se on hyvä!

      Poista
    2. Ai niin, kun toteat, että romaani kannattaisi lukea ennen kuin kommentoi, niin viittaattkin sillä kait noihin toisiin kommentoijiin, ei minuun.

      Mutta voihan tästä HSP-asiasta myös puhua erikseen. Nostat sen esiin niin vahvasti kirjassasi, että todennäköisesti juuri siitä tullaan keskustelemaan enemmän kuin kirjan muista puolista.

      Poista
    3. Hei,
      Minä olin tuo ensimmäinen anonyymi kommentoija. Ja vähän ihmettelin samoin tuota "kannattaisi lukea kirja ensin" kommenttia. Sinähän kirjan olet lukenut, itse taas halusin keskittyä erityisherkkyys sanan käyttöön.
      Se mikä minua on hiertänyt tästä erityisherkkyydestä luettuani ja millä viittasin horoskooppeihin, on nämä ympäripyöreät määrittelyt (testeissä), joihin kuka tahansa voi samastua (samoin kuin horoskoopeissa minkä tahansa merkin luonnehdintoja lukiessaan). Ja itsensä pettäminen on todellakin helppoa.

      Tiedän monta itseään herkkänä pitävää, joiden herkkyys näkyy lähinnä huonona pettymyksen sietokykynä.

      Näissä nettikeskusteluissa on aistittavissa (kyllä, testien mukaan myös minä olen erityisherkkä, mutta en tunne mitään tarvetta alkaa puhua itsestäni hsp:nä sen takia tai muutenkaan:)) rivien välissä välillä tiettyä omahyväisyyttäkin. Minä olen erityisherkkä, sinä lienet vain tavallisen herkkä, kun et ymmärrä tätä meidän erityisherkkyyttämme. Siinä kohtaa tulee mieleen uskovaiset ja heidän paheksuntansa "vääräuskoisia" kohtaan.

      Ja kyllä uskon, että monet opettajat ovat osanneet aistia ja huomioida ns. herkät luokastaan ilman tällaisia määrittelyjäkin. Ja monet suojata itseään ja tunnistaa jo lapsuudesta lähtien omat herkkyytensä. Siksi ihmettelen, miksi monille tämän termin löytyminen tuntuu olevan niin ihmeellistä? Ovatko he eläneet sumussa itsensä kanssa sitä ennen...?

      Kauhulla ajattelen niitä vanhempia, jotka keksivät lanseerata termin omiin tarkoitusperiinsä koulumaailmassa. Ja joissa ei ole empaattisuuden häivääkään muita oppilaita saati opettajia kohtaan.

      Eikö siihen erityisherkkyyteen kuulunut juuri syvälinen asioiden käsittäminen ja tarkat havainnot? Miksi sitten noissa keskusteluissa "vääräuskoisten" havainnoille ei anneta arvoa. Sekö on myös empaattista?

      Olin jo aiemmin kirjoittamassa tästä, mutta kommenttini katosi, koska en huomannt laittaa oikeaa käyttäjänimeä. Kirjoitin silloin myös tuosta Marjatan sanomasta rahastuksesta. Ei voi mitään, mutta näen tässä juurikin mahdollisuuden rahastaa. Samaan tapaan kuin on kautta aikojen tosiaan rahastettu ties millä uudella hype termillä. Kylä terapeuttien vastaanotot nyt täyttyvät erityisherkistä:)

      Itseäni myös henkilökohtaisesti ahdistaa, kuten ahdistaa uskovaisten ahdasmieleiset ja hyvää tarkoittavat käännytykset, tässä sellainen kulttimainen vivahde. Ja että sitä kritiikkiä mahdollisesti aletaan syyllistää. "Et ole lukenut yhtä paljon kuin me, et tiedä yhtä paljon kuin me tästä aiheesta." Entäpä jos tiedänkin ja vielä paljon enemmän?

      Luin muuten jo yli 15 v. sitten Sylvi-Sanni Mannisen kirjan aiheeesta. Että ihan suomalainen tutkijakin on aihetta tutkinut ennen tätä Aronin kirjan ilmestymistä.

      Mikä ihmeen oikeutus näillä HSP uskovaisilla on alkaa sanoa toisille mitään tuntematta heitä? Minusta Marjatana lause: kaikki ovat herkkiä oli hieno.

      Samoin Sannan oivallus oli mielestäni nappiin: "Myös aikamme on niin hektinen ja täynnä ärsykkeitä, että monet ylikuormittuu. Ehkä näistä syistä hsp on nyt se sana mikä on "kaikkien" huulilla. "

      Poista
    4. Enkä missään nimessä halua "dissata" niitä erityisen herkkiä ihmisiä,joita esim. Snellmanin kirjan lukeminen voi valaista ja vahvistaa. Tai ylipäänsä jotka saavat HSP termistä itselleen iloa ja voimaa. (Saavathan monet Raamatustakin ja monet uskovaiset luovat toivoa myös muille. ) En Snellmanin myöskään kirjaa, johon en tässä edes halunnut ottaa kantaa, vaikka kirjaa Marjatta yllä arvioikin.

      Poista
  4. HSP vaikuttaa aika muodikkaalta tällä hetkellä, "kaikki" ilmoittaa olevansa erityisherkkiä. Mutta onpa noita muoti-ilmiöitä ollut psykologiassa (ja myös lääketietessä) iät ajat.

    Nyt täytyisi olla jotain tietolähdettä käsillä, jotta ei ihan pieleen menisi, mutta mennään nyt kuitenkin! HSP ei muistaakseni ole mikään varsinainen diagnoosi. Mutta se myöskään ole luonnetyyppi, se on jokin hermostollinen/neurologinen/tai jotain siihen suuntaan ominaisuus. Siis noin 20 prosentilla ihmisistä jotkut neuronit ja hermoimpulssit jne. reagoi ärsykkeisiin eri tavalla (herkemmin) kuin suurimmalla osalla. Sitä on muutkin tukineet kuin Aron, mutta hän on tainnut sen brändätä.
    Aihe on musta kiinnostava ja sen tiedostaminen voi olla joillekin helpottavaa ja apua antavaa.
    Mutta sitten tää hypetys... Se osviittaa erityisherkkyydestä antava testi, minkä voi tehdä vaikka netissä, sisältää kysymyksiä ja väittämiä tyyliin "Minulla on keskimääräistä voimakkaampi sisäinen tunne-elämä", "Taide vaikuttaa minuun voimakkaammin kuin muihin", "Olen empaattinen ja tunnistan muiden ihmisten tunnetiloja". Joo, aika monesta varmaan tuntuu aika kivalta, jos on vähän keskivertoa voimakkaampi sisäinen tunne-elämä ja kyllähän kaikki taidetta rakastaa, ja vähän enemmänkin kuin muut. Ja tunnenpahan muuten melko itsekkäitä ihmisiä, jotka aivan vilpittömästi uskovat olevansa tosi empaattisia ja huomaavaisia. Mikään ei ole niin helppoa kuin itselle valehtelu.;)

    Snellmanin kirjaa en ole lukenut (enkä varmaan lue) ja suhtautumiseni diagnosointviljelyyn, lokerointiin ja luonnetyyppeihin ja analysointiin on hyvin ristiriitainen. Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja Snellman tuossa edellä jo selvensikin tämän ominaisuuden määrittelyn. Siinä on varmaan hyvä ydin, mutta kaikki hörhöily, mitä on esiintynyt, mm. nuo testit, vie pois uskottavuutta. Ei esim. sen, että haluaa olla paljon itsekseen, tarvitse olla mitään erityistä. Se kertoo usein ihmisen tasapainoisuudesta.

      Epäilyttää, että tuo laaja kirjo HSP-ominaisuuksia on suunniteltu vetämään mahdollisimman paljon väkeä kursseille ja ostamaan oheismateriaalia. USA:ssa tämä puoli on tärkeää.

      Olipa kerran nuori lääkäri, joka keksi uuden psykiatrisen parannusmenetelmän, psychoenergetics. Hän on sattumoisin nuoruuden poikaystäväni, Doctor Weiss. Tässä menetelmässä kauhotaan pahaa oloa pois ihmisestä ihan konkreettisesti käsin. Löysin netistä pari hänen kirjaansa, jo kauan sitten, tilasin ja luin. Ajattelin, että oh no, mitähän tästäkin tulee. Näytti olevan hulppea keskus Kaliforniassa, kaikkea myynnissä, jopa etäparannusta. Muistin, että nuorukainen halusi ihan muuta elämältään, isä pakotti lääkäriksi, ja nyt tällaista bluffia. Seuraavan kerran kun kävin netissä, siellä olikin jo oikeudenkäyntijuttuja, lääkärin oikeudet oli menetetty. Oli kauhottu hieman sopimattomasti.
      Tällaistakin sattuu.

      Ihmisen mieli on herkkä, kaikkien. Yhteenkuuluvuus aistiherkkyyksien tunnistamisen kautta näyttää olevan joillekin tärkeää ja joistakin toisista turhaa. Mehän olemme kaikki erilaisia, mikä on rikkautta.

      Mieheni kävi juuri jääkaapilla tuossa vieressä, ja minä kysyin, mikä haju sieltä tulee, johon hän:"Oot kyllä nin yliherkkä hajuille."
      ;)

      Sanna, tämä kirja kannattaa lukea! Ensinnäkin siinä on paljon todella kauniita kohtia (pitäisiköhän vielä lisätä joku) ja toiseksi pääset paremmin mukaan tähän keskusteluun ja saat enemmän painoa mielipiteellesi.

      Poista
    2. Vielä on pakko lisätä, että olen erittäin terapiamyönteinen, ja olen saanut pari kertaa elämässäni hyvää ja nopeaa apua mielenterveyspalveluista. Toisella kertaa kaikki oli harmaata, kun en päässyt murehtimasta kotiväkeni asioita, siihen auttoi sarja keskusteluja psykoterapeutilla. Toisella kertaa kävin ylikierroksilla, kun rakastin työtäni liikaa. Siihen auttoi yksi kerta erinomaisella psykologilla, joka määräsi parin viikon akkujenlataamisloman.
      Mieltä pitää hoitaa siinä missä kehoakin.

      Poista
    3. Heh, mä olen itse opiskellut muutamaakin terapiaa (siis olen terapeutti, mutta sellaiseksihan saa melkein kuka tahansa itseään kutsua). Siitä huolimatta, tai sen takia;), suhtautumiseni on näihin vähän ristiriitainen. Olen nähnyt myös nähnyt eri töissäni määrittelyjen yms. hyviä ja huonoja puolia.
      Voin sanoa olevani myös hsp. Suurin osa ihmisistä vaikuttuu taiteesta, ja osa voimakkaammin kuin toiset, mutta sen arvioiminen itse on monille hankalampaa (sori skeptinen asenteeni!). On ehkä helpompi miettiä HSP:tä aistiärsykkeiden kautta. Niitä on helpompi "mitata" suhteessa toisiin ja myös itsensä kannalta: mikä on ärsyttävää ja mistä ei pidä vs. mikä on hyvin epämiellyttävää, haittaavaa tai jopa sietämätöntä. Muutoinkin tämmöiset kokemukset kuin epävarmuus, ulkopuolisuus, olenko minä ainoa näine tuntemuksineni yms.on inhimillisia ja lähes kaikki niitä tuntevat, olivatpa erityisherkkä tai ei. Myös aikamme on niin hektinenja täynnä ärsykkeitä, että monet ylikuormittuu. Ehkä näistä syistä hsp on nyt se sana mikä on "kaikkien" huulilla.
      Sinun kirjoituksesi perusteella Snellmanin kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta sekoitukselta psykoanalyyttista tietoa ja kirjallista, taiteellista ilmaisua. Lukemalla selviäisi onko arvaukseni missä määrin oikeassa. Mutta luen alaan liittyvää kirjallisuutta melko paljon muutenkin, joten saatan edelleen jättää tämän lukematta.:)

      Poista
  5. Olipa hyvä kriittinen analyysi ja pohdinta!! Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirjanainen!
      Pohdinnasta isot kiitokset kaikille kommentoijille!

      Poista
  6. Jaahas, minäkin olen testien mukaan erityisherkkä. Mutta jos niin on viidennes ihmisistä muutenkin, onko siinä enää mitään erityistä? Herkkyys on vain hyvä asia ihmisessä minun mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Ymmärrän ylikuormittumisen, paniikin, bipolaarisuuden, masentumisen ym, sen sijaan tämä erityisherkkyys tuntuu jotenkin kevyeltä. Autistiset piirteet siinä ovat vakavasti otettavia oireita, mutta niillehän meillä on jo määrittelyjä.
      Totta, herkkyys on hyvä asia. Kovuus on huono asia ihmiselle itselleen ja ympäristölle.

      Poista
  7. Sen verran vielä (nuo kaksi anonyymia kommenttia kirjoittaneena) haluaisin lisätä ja viitaten nyt Anjan Snellmanin kirjaankin. Ja mistä Marjattakin taisi kirjoittaa.

    Etten ymmärrä sitä lausetta kirjassa: Kaikista perheemme puutteista huolimatta olisin silti aina ollut tällainen.

    En usko. Kirjasta minulle tulee olo, että ikään kuin tämä hsp ominaisuus olisi kaikkien tapahtumien syynä ja "pullopostin lapuudesta" voisi unohtaa.

    Minun korviini tämä kuulostaa paitsi epä-älyllisyydeltä niin helpolta tavalta lakaista maton alle ongelmat ja kieltää tiedostamisen tuska.

    (Vrt. moni tulee uskoon sen sijaan että menee terapiaan.)

    Jos ihmisellä on tämä oletettu hsp ominaisuus (varmasti toisilla herkempi aistikynnys, ei se mikään uusi asia ole, temperemanttiteorioissa sama asia esitetään vain eri termeillä), niin eikö nyt ole aika luultavaa, että alkoholistiperheessä elänyt hsp tai harmonisessa perheessä elänyt hsp ovat saaneet erilaiset reput elämässä?

    Miten ihmeessä tämän löydetyn ominaisuuden esiintulo muka pyyhkisi pois lapsuuden traumat sinänsä?

    Em. ominaisuuden taakse tosin monen on sitten helppo piiloutua ja kieltää itseltään tiedostamisen tuoma tuska. Ja tämä on minusta myös tällaisten "termien" kääntöpuoli.

    Ei erityisherkkyys estä masentumasta, päinvastoin luulisi, että olisi entistä alttiimpi masentumaan. Ei erityisherkkyys poista lapsuuden olosuhteita. Päinvastoin luulisi, että hsp kokisi ristiriitaisen perheen taustan entistä syvemmin. Vrt. ei erityisherkkä.

    Tällaisesta kategorisoinnista en juuri kirjassa pitänyt. Tällaisesta "vapautumisesta".

    Ja kuulostaahan erityisherkkyys nyt hienommalta kuin masennus.

    Ja siksi, en usko, että aisteille herkkyys myöskään tekee kenestäkään erityisen empaattista sinänsä. Jos kukaan ei ole sinua nähnyt ja huomioinut alkoholistiperheessä, niin juuri sellainen ihminen usein janoaa huomiota itselleen. Eikä se huomioiminen aina näy kyllä empaattisuutena muita kohtaan vaan ehkä jopa "oman erityisyyden korostamisena"= huomioikaa te minut.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pulloposti lasuudesta" vaikuttaa ihmiseen koko elämän ajan jollakin tavalla. Se on ihan selvä. Minäkin koin outona tuon, ettei niillä asioilla, mistä lapsuudessa kärsi, nyt sitten olisikaan mitään merkitystä.
      Itse häpesin pitkään lapsuudenkotiani, jopa niin, että se haittasi ihmissuhteita, kun en halunnut viedä sinne ketään. Myöhemmin lapsuuden vaikeudet ovat muuttuneet tarinoiksi, joita kerron mielellään. Yleensä ikä tuo lempeyttä suhtautumisessa omiin vanhempiin ja muihin lapsuudenkodin henkilöihin ja asioihin. Läheisiään ymmärtää paremmin, kun ei ole enää tarvitseva lapsi.
      Näin on varmaan käynyt Antautumisen minäkertojallekin (hän on tietysti fiktiivinen muoto kirjalijasta) ja hän "kääntää kelkkansa" jyrkässä suhtautumisessaan taustaansa tämän uuden hsp-luokittelun avulla.

      Poista
    2. Nyt täytyy huomata myös pari asiaa: ensinnäkin Anja edustaa psykoterapiasuuntauksissa ns ratkaisukeskeistä ajattelua ja totta totisesti valjastaa tämän erityisherkkä -uusiokäsitteen ratkaisemaan lähes kaiken! Pelkäänpä pahoin että kirja palvelee vahvasti myös taloudellisia intressejä eli asiakkaiden.metsästystä. Hän on terapeutti, ei psykoterapeutti mikä on TEOn erikseen myöntämä nimekesuojattu nimike todelliselle ammattihenkilöille. Tätä ei suuri yleisö edelleenkään ymmärrä ja ohjatuu sitten helposti kyseenalaisiin käsiin. Mikään taho ei silloin ota kantaa mahdolisiin vahinkoihin. Anja tuntee lain eikä nykyään tituloi itseään "tulevana psykoterapeuttina"kuten aiempina vuosina saimme joka lehdestä kyllästymiseen asti lukea.Hän on terapeutti. Taitava julkisuuden valjastaja hän kyllä on. Ja kirjailijana toki myös tunnustusta ansaitseva.

      Poista
    3. Psykoterapeuteillakin on kyllä tietääkseni hyvinkin erilaisia taustoja. Wikipedian mukaan Anja Snellman on valmistunut nelivuotisen koulutuksensa jälkeen ratkaisukeskeiseksi psykoterapeutiksi.

      Psykiatri on sitten kovan tason ammattilainen, ensin lääkärinkoulutus, kuutisen vuotta, ja sen jälkeen erikoistuminen psykoterapiaan, toiset kuusi vuotta.

      Harva ihminen enää nykyään haluaa vuosikausia kestävään perinteiseen psykoterapiaan, jossa kaivellaan menneitä. Moni saa paremman avun kognitiivisista lyhytterapiosta. Eikä sillä kai niin väliä ole, minkänimistä se apu on, kunhan se tepsii.

      Jos ei ole oikein ongelmainen, voi saada apua jo pienestä kannustuksesta ja kehuista. Sillä tavalla minusta tämä HSP-tutkiskelu voi toimia. Viikonloppukurssit varmaan virkistävät ja herättävät yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä on aina hyvä. Koen sen nyt näin ja jos joku saa minut vakuuttumaan, niin muutan mielipiteeni.

      Poista
    4. Psykoterapeutti-nimike on lain suojaama ja sen käyttö ilman Valviran lupaa on rikos. Anja S. on käynyt Helsingin psykoterapiaistituutin (jonka jotkut ehkä muistavat vanhasta MOT dokumentista) koulutuksen, eivätkä sen antamat koulutukset täytä psykoterapiakoulutuksen kriteerejä Suomessa.

      Poista
  8. Minä en tiennyt, mistä kirja kertoo, kun aloin sitä lukemaan. Ehkä hyvä niin: otin kirjan vastaan avoimena.

    Tässä ketjussa minua ärsyttää se, että keskustelu keskittyy erityisherkkyyteen kirjan sijaan.

    Olin itsekin yllättynyt kirjasta. Lähinnä siksi, että se on niin henkilökohtainen ja sen piirtämä kuva kirjailijasta on aivan erilainen kuin miksi olen hänet kuvitellut. Miten menestynyt taiteilija, taiteenteossaan tunnustettu ja arvostettu, voi olla niin epävarma? Välillä kirjan tunnustukset tuntuivat noloilta, mutta myös vapauttavilta. Herranen aika, Snellmanhan kirjoittaa minusta, säpsähdin monta kertaa. On helpottavaa huomata, että samanlaisia tunteita moni meistä käy läpi. (Silti en ole määrittelemässä itseäni erityisherkäksi, vaikka sitä saattaisinkin olla.)

    Kirjan loppu on hieno. Elämän kauniiden hetkien kuvauksessa on kuulautta ja viimeisiltä sivuilta nousee helpotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä anonyymilta: Hyvä sinulle, että pystyit ottamaan kirjan avoimena vastaan. Ja hyvä kirjalle. Omakin lukukokemukseni olisi varmasti ollut erilainen ilman erityisherkkyydestä lukemaani. Minulla oli alkuärsytystä juuri tästä hypetyksestä ja mielessäni ajattelin, että varmaan pian jossain lehhden kannessa joku julkisuuden henkilö mainostaa olevansa erityisherkkä. Heti seuraavana päivänä näistä pohdinnoista sitten olikin.
      Toisaalta ilman erityisherkkyys-viitekehystä kirjasta olisi kantava idea kadonnut kokonaan, ja olisi ollut vain erilaisten elämänkokemusten ketju.
      Luulenpa, että aika moni pystyy samastumaan kirjan kokemuksiin kyllä ihan ilman tuota esp juttuakin.
      Itse olen pitänyt Snellmanin omaelämänkerrallisista teoksista ja tämänkin luin hänen kieltään tykästävänä nopeasti. Ja kirjassa oli mielestäni paljon tuttua jo edellisistä omaelämänkerrallisista teoksista. Eli itselleni ei tullut mitään "aivan erilainen kuin kuvitellut" tuntemuksia. Enkä nähnyt tunnustuksissa mitään noloa. Päinvastoin arvostan moista avautumista.

      Poista
    2. Tiuku, minäkin luin tämän tietämättömänä siitä hsp-painotukseta. En huomannut alun omistusta, ja muutoinhan erityisherkkyys mainitaan vasta siellä lopussa. Kävin jopa eräässä blogissa mainitsemassa, että ei kirjassa näytä nopeaalla selaamisella olevan eikä takakansitekstissäkään ole mitään tästä "muoti-ilmiöstä". Olin siitä tyytyväinen - mutta hups, siellä se tuli! Silloin petyin, koska se oli jotenkin niin helppo ratkaisu.

      Minä en koskaan edes käytä sanaa avautuminen. Tottakai pitää kirjoittaa itsestään. Kaikki, mitä kirjailija tai harrastelijakin kirjoittaa, on kuitenkin "omaa".
      Snellman on kirjoittanut paljon itsestään, pidän siitä. Se kiinnostaa.
      Nykyään henkilökohtaiset romaanit tai fiktiiviset elämäkerrat ovat yleisiä. Jari Tervon Esikoinen on eräs hyvä esimerkki tästä tyylistä.

      Poista
  9. Etsin vähän aikaa sitten radiosta mahdollista haastattelua uuteen kirjaan liittyen ja siellä tuli vastaan tammikuinen haastattelu, jossa kyllä Snellman on yhä psykoterapeutti, eikä hän asiaa korjaa terapeutiksi. (Itse en sitten näistä nimikkeistä tiedä, kuten ylläoleva kirjoittaja.) Päinvastoin.Korjasi haastattelijan sanomaa, kun haastattelija sanoi, että kirjailija olisi valmistunut tänä keväänä, niin sellaiseksi, että olisi jo valmistunut 30 vuotta sitten...? Se mitä aiemmin lukenut hänestä, niin eihän hän ole edes valmistunut maisteriksi vaan kandiksi aikanaan. Ja psykologiastakaan ei laudatur- opintoja silloin takana. Joten ihmettelin erittäin paljon kirjalijan sanomaa: valmistuin jo 30 vuotta sitten. Ei ainakaan psykologiksi psykoterapeutista puhumattakaan.
    Hiukan minulle tästä Snellmaninsta tulee vaikutelma, että mielellään liioittelee taustaansa hienommaksi. Kirjailijan työhön se toki sopiiikin, mutta ei terapeutin.
    Ei voi mitään, mutta jos terapeutti näin liioittelee taustaansa, niin ei anna kauhean luotettavaa kuvaa itsestään.
    Mutta korjatkoon itse taustat oikein, jos ne väärin ovat, kun nyt täällä on ennenkin käynyt korjaamassa.
    Tässä se haastattelu:
    http://areena.yle.fi/1-2615337

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt nyt, jäitä hattuun! Tässä kommentissa on ilkeä sävy, josta en pidä. Harkitsin, että poistaisin sen, mutta olkoon, koska haluan kommentoida tuohon hastattelulinkkiin liittyen.

      Ensinnäkin, ei Anja Snellmanilla ole mitään velvollisuutta tulla korjaamaan tänne, enkä kokenut hänen aiempaakaan kommenttiaan korjaavaksi, vaan hyväksi lisäksi keskusteluun.

      Minusta tuo haastattelu, joka on osa Nimetön huoli 2015 -kampanjaa on oikein hyvä, painava puheenvuoro mielenterveyspalvelujen saatavuuden puolesta.
      Ymmärrän, että Snellman puhuu yliopistosta valmistumisestaan 30 vuotta sitten, ei psykoterapeutiksi valmistumisesta, mikä on paljon tuoreempi asia. Se on toimittaja, joka nostaa tämän esiin, koska Snellmanilla oli aineyhdistelmässään mukana psykologia. Snellman itse vähättelee sen merkitystä nykyisen työn kannalta.

      Anonyymit kirjoittajat, laittakaa joku nimi, oikea tai nimimerkki tekstin loppuun, niin tietää, milloin sama henkilö tulee uudelleen mukaan keskusteluun.

      Olen sitä mieltä, että on aina hyvä esiintyä omalla nimellään. Silloin pysyy ehkä paremmin asiassa.

      Olen käynyt Jukka Kemppisen blogissa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä.

      POISTAN TÄSTÄ ETEENPÄIN ILKEÄT, ASIATTOMAT KOMMENTIT! JOS KIRJOITAT ANONYYMINÄ, NIIN MIETI, KIRJOITTAISITKO SAMAN OMALLA NIMELLÄSI JA KUVALLASI VARUSTETTUNA! KIRJOITA VASTA SITTEN.

      Poista
    2. Viittaan siis siihen, että Jukka Kemppinen on siirtänyt Kemppinen -blogiinsa tulleet anonyymit rasistiset kommentit virkavallan tutkittavaksi.
      Sananvapauteen liittyy aina vahvasti vastuu.

      Poista
    3. Hei,
      En tarkoittanut kommenttiani ilkeilyksi. Ihmettelin vain, ja yhä ihmettelen. Koska itse siis kuuntelin tuon eri tavalla. Ja koin sen eri tavalla.
      Tuo liioittelu kommentti, jos koetaan ilkeilyksi, niin pahoittelen sitä. Mutta se viittasi myön ylläolevaan kommentoijaan, joka sanoi, että AS käytti mielellään psykoterapeutti nimitystä vaikka on terapeutti. (Itse en ole näihin perehtynyt niin en tiedä.)
      En kerrassaan koe, että oma kommenttini olisi ollut jotenkin "ilkeämpi" kuin tämän anonyymin kirjoittajan. Ja jos oli, niin pahoittelut.
      Kiinnostaisi kyllä tietää, mikä on totuus, ja mikä psykoterapeutin ja terapeutin ero (kysymys sille kirjoittajalle, joka tämän esiin toi).
      Kommenttini saa kyllä poistaa, kuten tämänkin. Ja en koskaan kirjoita mitään, mitä en pystyisi sanomaan edessäpäin.
      Minulle vain tuli tuosta epäluotettava vaikutelma, jos puhuu itsestään psykoterapeuttina ja ei sitä ole.
      Siitä olen samaa mieltä, että tärkeintä on kuitenkin se vuorovaikutus, joka terapeutin/psykoterapeutin ja asiakkaan välille syntyy.
      Ja kirjailijan korjaukseen viittasin vain siinä mielessä, että hän voi korjata mahdolliset väärät käsitykset. Ja siinä kohtaa tarkoitin juuri sitä, että voin olla tulkintoineni myös väärässä. Se kai ei myös ole ilkeilyä, jos tämän myöntää.
      Mutta kiitos tästä huomiosta. Koemme eri lailla asioita:)

      Poista
    4. Juu, näissä kahdessa kommentissa alettiin puida kirjailijan persoonaa, mikä on täysin epäkorrektia ja asiaankuulumatonta. Tarkoitus on keskustella kirjasta ja siinä esiin nostetuista asioista.

      Noihin ammattitermeihin löytää helposti selvityksen Wikipediasta. Nelivuotinen koulutus antaa todennäköisesti hyvän pohjan, johon kuuluu paljon, paljon muutakin kuin tämä hsp.

      Tuossa linkissä on niin hyvää asiaa, mm. se, mitä Snellman sanoo haastattelun lopussa kirjallisuudesta ja taiteesta terapeuttisina asioina, että taidan laittaa siitä jotain kirjoitukseni loppuun.
      .

      Poista
    5. Hyvä, jos linkittämästäni haastattelusta oli iloa tähän päivitykseen. Minustakin haastattelussa oli monia hyviä kohtia.
      Vielä on sanottava, että ei niinkään tarkoitus ollut käydä kirjailijan persoonaan (vaikka ymmärrän, että tuosta voi tulkita niin) vaan siihen, että jos tuo ammattinimikkeestään julkisuudessa väärää tietoa, niin ei sekään kovin korrektia ole mahdollisia asiakkaita ajatellen. Minun mielestäni. Jos sellaista paheksuu, niin onko se asiaankuulumatonta? No ehkä tähän kirja.arvio asiaan kuulumatonta, mutta tähän keskusteluun se kuitenkin linkittyi tavallaan.
      Ja joskus keskustelut tupppaavat rönsyilemään sitten omia polkujaan. Tuon oman kommenttini kirjoitin vähän ihmettelevässä mielentilassa, mutta en tarkoittaen ilkeillä. Itseäni ihan yleisellä tasolla loukkaa, oli kyseessä kuka tahansa, mistä aiheesta tahansa, jos koen itseni harhaanjohdetuksi.
      Otinkin jo hiukan selvää noista ammattinimikkeistä. Olisko sitten niin, että vaikka olisi opiskellut ratkaisukeskeistä psykoterapiaa, psykoterapeutiksi ei valmistu ilman Valvivan hyväksyntää? Ja olisiko niin, että siihen vaaditaan joko ylempi korkeakoulututkinto, sopiva työkokemus? Tms. Eli pitäisi harjoittaa ammattia pari vuotta ennen kuin tuon oikeuden saa? Tällöin jos et ole Valviran hyväksymä, terapeutilla ei käsittääkseni ole Kela oikeutta. Jolloin asiakas, joka luonaan käy, ei käsittääkseni myöskään saa terapiastaan Kela korvauksia. Silloin se voi vaikuttaa myäs terapeutin tuloihin, koska maksava asiakas ehkä mielummin valitsee juurikin psykoterapeutin, jonka luona käymät tunnit Kela korvaa. Silloin nimikkeellä on kyllä asiakkallekin aika suuri merkitys myös ihan taloudellisesti oli terapeutti kuinka taitava muuten. Ainakin joillekin.
      Mutta en siis tarkkaa käsitystä edelleenkään saanut.
      Harvoin olen muuten kirjoitellut, jos juuri koskaan mihinkään blogiin. Opinpahan sen, etten taida uskaltaa kommentoidakaan, koska taidan olla aika kokematon tällä saralla:) Ja helposti sanat voi käsittää väärin.
      Hyvää jatkoa siis kirjoituksillesi ja kiitos tästäkin kirjoituksesta:)

      Poista
    6. Lyhyesti: Valviran ylläpitämällä julki terhikki sivustolla voi kuka tahansa tarkistaa ammattilaisen oikeudet lailla nimikesuojatun titteliin käyttöön. Jos sivusto ei tunnista henkilöä, hän ei ole rekistsrissä. Wikipedian tiedot voivat olla mitä vain. Tietenkin jokainen voi hakeutua vapaasti kenen tahansa hoteisiin. Mutta asiakkaiden oikeus on tietää totuus. Minun puolestani tämän asian vääntäminen voi päättyä tähän. Kiitos kommenteista ja näkemyksistä kaikille osallistuneille.

      Poista
  10. Blogimadame tulee vielä itsekin lopettelemaan. :)

    Olettekohan te kaksi viimeksi kirjoittanutta kaksi eri anonyymiä vai sama? Olisi kiva, jos siellä tekstin lopussa lukisi vaikka Matti tai Maija, niin tietäisin, puhuuko nyt se, joka oli lukenut kirjan vai joku muu.

    Muutoin en erottele anonyymejä heistä, joilla on profiili. Somemaailmaan kuuluu anonyymiyskin. Itse en osannut edes luoda itselleni profiilia, kun ryhdyin bloggaamaan. Nyt on taidot kehittyneet huimasti. ;) En ole tekniikkakammoinen (herkkä), vain laiska.
    Siis, tervetuloa kaikki halukkaat kommentoimaan ja keskustelemaan edelleenkin! Blogissani käy aika ajoin esim. Anonyymi-Manu, joka tuntuu yhtä tutulta kuin monet bloggarit.

    Rönsyilykin on kivaa, usein rikastuttavaa. Nyt meni vain outoon suuntaan. Varoitukseni suuntautui kaikille, ja erityisesti eteenpäin niille, jotka ehkä olisivat vielä usuttautuneet mukaan ja kirjoittaneet harkitsemattomasti.
    Ja tottakai varoitus koskee itseänikin. Ei saa olla tahditon!

    Ei ihme, että blogimaailmassa on tässä opettelemista. Olen pettynyt siihen, että HS:n kulttuuritoimoituksessakaan ei osata, vaan käytetään välillä alatyylistä ja ivailevaa tyyliä.

    Kiitos siis keskustelusta! Erityiskiitos Anja Snellmanille. Arvostan hänen mukaantuloaan. Tämä kirja, Antautuminen, antoi minulle kimmokkeen lukea uudelleen Snellmanin aiempaa tuotantoa.

    VastaaPoista
  11. Kaksi viimeksi anonyymina kirjoittanutta ei ole sama persoona. Näkeehän sen jo viestien sisällöistäkin. Sekä myös siitä, että toisella on tuo oranssi logi mitä minulla taas ei ole. Minä olen se joka linkitti radiohaastattelun, mutta en se, joka kirjoitti noista ammattinimikkeistä. Kysyinhän itsekin häneltä täsmennystä. Ja sitten otin itsekin selvää niistä. Tosiaan et voi saada Valviran oikeuksia, ellei sinulla ole tarvittavaa terveydenhuollon pohjakoulutusta/työkokemusta (psykologian cumu esim. ei riitä ja itse psykologin opintoihin pääseminen on yksi vaikeimmista ylipäänsä päästä vaikeampi kuin oikeustieteelliseenkään). Kouluttautuminen yksityisellä, ei esim. yliopistossa on eri asia. Toinen maksaa rahaa, toinen ei. Mm.
    Ja minua tämä puoli alkoi kiinnostaa tuon ammattinimikkeistä puhuneen anonyymin kommentin jälkeen, koska itsekin olin väärässä käsityksessä luettuani lehdistä tosiaan kirjailijan olevan ihan psykoterapeutti.
    No mutta se näistä:)
    Halusin vain tuoda esiin, että en ole tuo oransslogianonyymi, jos nyt näin voi sanoa:)

    Ja totta, seuraavaksi keksin jonkun nimen, jos vielä jonkin blogin keskusteluun otan osaa. Ettei tule sekaannuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei voisi mikään vähemmän kiinnostaa kuin etsiä tietoja ihmisten tutkinnoista.

      Varsinkaan ihmissuhdetyössä korkeampi koulutus ei välttämättä takaa ollenkaan parempaa osaamista. Koulutyössä olen tuon huomannut. Alemman tutkinnon suorittanut nappaa työpaikan tohtorin nenän edestä, koska on parempi murrosikäisen oppilaan kohtaamisessa.

      Poista
    2. Melkoinen kannanotto.
      Tässä Anjan omia ajatuksia asiasta:
      http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/anja-snellman-kritisoi-terapiamarkkinoita-kukaan-ei-valvo/2801596

      Poista
  12. Hyvä kirjoitus jälleen, Marjatta! En ole kirjaa lukenut enkä usko että luen, koska luulen että ärsyyntyisin enemmän kuin nauttisin sen lukemisesta. En jaksa sellaista, että määritellän minuus jonkin ominaisuuden (vaikka nyt sitten erityisherkkyys) kautta. Varmasti se vaikuttaa elämään, en sitä kiistä, mutta miksi minulle nyt tuli sellainen olo, että tässä mässäillään sillä, kun se on nyt niin trendikäskin Suomessa ja erityisherkkyys kaikkien huulilla (muualla se on tiedostettu jo iät ja ajat). Merkittävää on se, että minulle harvoin tulee olo, että kirjassa mässäillään. Nyt en voi välttyä tunteelta, että näin on, ja toki voin olla aivan hakoteillä, koska en ole edes kirjaa lukenut.

    Ja koska en ole lukenut kirjaa, en viisti jatkaa tämän enempää. Ajatuksia syntyi paljonkin hienosta kirjoituksestasi, mutta ehkä on parempi että pidän ne itselläni ja luen nyt muiden kommentit. Kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kamala, olisi pitänyt vissiin lukea kommentteja ennen kuin itse kommentoi. Olisi ehkä jäänyt kommentoimatta. Noh, seisonpa sanojeni takana silti.

      Poista
    2. Elegia, sinä kommentoit kirjaa (vaikkakin vain minun kirjoitukseni pohjalta kirjaa lukematta) ja kirjassa tarkasteltua ilmiötä. Se on ihan ok. Se on tavallista kirjablogeissa.

      Sen sijaan tässä völisääs on tullut sellaisia kommentteja - pari olen poistanutkin - joissa on lähdetty jahtaamaan kirjailijaa ja hänen pätevyyttään terapiatyössä, johon hän on opiskellut.

      Ajattelin jo poistaa koko epäasiallisen osan, mutta sitten mietin, että tässä näkyy some-maailman nurjaa puolta. Näytetään se!

      Niissä poistetuissa jankutettiin samaa asiaa yhä uudestaan, väänneltiin minun lauseitani (siis MINÄ olen muka koulutuksen vihaaja, minä opettaja, joka taistelin, että sain käydä koulua!) ja tehtiin minusta kirjailijan mielistelijä, koska en ryhtynyt kimpassa ilkeäksi. En ole ennen sellaista kääntötemppua kokenut, että kriittisellä kirjoituksella leimataan mielistelijäksi.
      Ja jos tähän tulee nyt vielä sitä samaa jankutusta, niin poistan ilman muuta.

      Poista
    3. 'Völisääs' tarkoittaa välissä, minä olen näemmä keksimässä uuden suomensukuisen kielen.

      Poista
  13. Marjatta, eritysherkkys ei ole mikään sairaus ja se on ihan määriteltävissä. Kun tajusin ensin ennen Aronin kirjaa, että heijastan ulos paljon sellaista, mitä en ole, en ole esim.niin sosiaalinen kuin luullaan, ja siitähän monet sitten suuttuivat, kun halusinkin viettää luolanainen aikaani sen sijaan, että olisin hpiinyt heidän kanssaan kaikissa kissan ristiäisissä. Aronin kirjav vapautti padot. Testasin itsen, perheeni ja parhaan, kaikkein rakkaimman ystäväni jo 30 vuoden ajalta, joka on ns, alan ihminen ja he kaikki täyttivät eritysiherkän kriteerit. Sitten tein testiä elmäni energiasyöpöille ja ...

    Nyt elälän ihan erilaista elämää ja voin paljon paremmin ja ystäväpiirini on hieman eri.

    Pidin paljon Anjan Pääomasta, mutta kaiken huipuksi, kun tapasin Anjaa noin 5 minuutia kirjamessuilla, oli kuin olisin tavannut tutun. Hän on lämmin, herkkä, helposti lähestyttävä...juuri sellainen ihminen, joita saisi olla enemmänkin.

    Ei eritysiherkkien on tästä mitään vaikea edes ymmärtää.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että sinä olet kokenut tämän määrittelyn noin käänteentekevänä. Niin voi käydä. Tällaisia oivaltamisen hetkiä tulee. <3

      Muistan, miten minulla oli ihana hetki, kun menin psykologille pyörittyäni ylikierroksilla töissä ja saatuani vielä diagnoosin sairaudesta, joka saattaisi olla paha, ja psykologi sanoi yksinkertaisia lauseita: "Marjatta, akut on nyt tyhjät. Ne pitää ladata. Miten kauan luulet, että siihen menee?" Minä rupesin esittämään, että ehkä puoli vuotta, johon psykologi totesi, että kaksi viikkoa. Sain luvan jäädä yksin kotiin, kävellä ja haaveksia, kun muu perhe oli koulussa. Minuun tepsi tämä. Ymmärsin heti ja tuntui, että vain lomailin kaksi viikkoa onnellisena.

      Minä en ole kokenut mitään kiksejä näitä HSP-testejä tehtyäni. Ne ovat minusta niin epämääräisiä.

      Kävin kyllä lukemassa sinun postauksesi Aronin kirjasta, mutta en kommentoinut, koska en ollut silloin perehtynyt koko asiaan. Se, mitä kirjoitit kirjasta tuntui myös minusta tosi kevyeltä.
      Kävin sittemmin myös amerikkalaisilla sivuilla. Se sama keveyden tunne on välittynyt kaikesta, mitä olen lukenut - siis minä olen kokenut näin. Tämä ei anna minulle mitään.

      Joskus on kyllä kevyestäkin hyötyä. Esa Saarinen kävi kerran syksyn harmaudessa luennoimassa Kuhmon opettajille (silloin oli Suomessa rahaa!) ja hän usutti meitä menemään välillä luokkaan takaperin ja oven sijaan ikkunasta ja naisia pukemaan täräyttävät sukkahousut. Tämä virkisti meitä kaamosaikaan pitkäksi aikaa, ihan kuin hyvä hieronta.

      Kuitenkin minäkin olen noiden testien mukaan muka hyvin erityisherkkä. ;) Mutta kun minä en kärsi siitä yhtään, niin mitä sillä on väliä. En halua mitään tällaista määrittelyä itselleni.

      Olen pitänyt monesta Anja Snellmanin kirjasta, erityisesti Pääomasta, koska itselläni on samanoloinen tilanne. En ole häntä tavannut, mutta olen aina ajatellut, jo kirjojenkin pohjalta, että hän on miellyttävä ihminen.
      Siksikin harmittaa tuo muutamien kommentoijien vakoojatoiminta.
      Olisi pitänyt karsia tai sitten jättää ne pari poistamaani jankuttavaa viestiäkin näkyviin kaikessa pahansuopuudessaan.
      Minua kohtasi nyt tämä ongelma, josta kerran puhuimme, ja minä sanoin, että olen siltä säästynyt - paitsi että sinun kokemasi on vakavampaa.

      Poista
    2. Marjatta, en nyt puutu tähään Aronin kirjaan enempää, sillä koemme tämän niin eri tavoin ja koko aiheen, mutta blogisi emäntänä olisit voinut jättää Anjaa loukkaavat kommentit julkaisematta. Minä en jaksa tajuta, mistä tulee pahansuopuus ihmistä kohtaa, jota ei edes tunne.

      Aika hurja casehan tästä nyt sittent tuli...

      Poista
    3. Joo, näin on. Tilanne jotenkin liukui siihen, kunnes huomasin, ettei se jankkaaminen lopu ikinä, vaan muutttuu vain moitiskelevammaksi ja vihjailevammaksi.
      Harmittaa!

      Poista
  14. Minua ihan naurattaa tämä "pahansuopuisuuden" tulkinta ja ylipäänsä se, miten kommenttejani on luettu. Minulla on ihan hyvä omatunto ja olo. En koe millään lailla olleeni ilkeä tai tarkoittaneeni sellaista. Jotenkin nyt tuntuu, että tähän kokemaasi liittyy jotain ihan muuta taustaa, joka ei minulle avaudu.

    Ihan samalla lailla ihmettelisin kenen tahansa kohdalla ja ihan faktapohjalta sitä mitä ihmetellyt olen. Jotenkin se, että itse otat tämän asian toistuvasti esille ja poistelet kommentteja, on asia, jota ehkä kannattaa miettiä, miksi koet niin voimakkaasti asian, jota ei ole niin tarkoitetu otettavan? En usko, että liittyy enää edes Anja Snellmaniin vaan johonkin itsessäsi.

    Ja usko pois, sinäkin voit olla tulkintoinesi väärässä. Psykoanalyysissa puhutaan kokemuksellisesta totuudesta. Se mitä koet, on sinulle totta. Mutta ei sen tarvitse olla faktuaalisesti totta, tai siten,että toinen on tarkoittanut sen niin kuin sinä olet sen kokenut. Tämä kannattaa aina omissakin tulkinnoissa muistaa. Omia tunteita voi kunnioittaa, mutta tee samoin toisten tuntemuksille ja ajatuksille, toivon.

    Ja minäkin voin olla väärässä. Anja Snellmankin voi olla väärässä. Se on vaan elämää.

    Ja Anja Snellman voi ihmisenä olla mitä miellyttävin, ei se sitä poista mitä aiemmin olen kommentoinut.

    Myös miellyttävissä ihmisissä on omat särönsä. Olkoon se vaikka liioittelun kautta itsetehostus. Juu ja ei ole tarkoitettu ilkeydeksi, vaikka näin tämäkin lause ehkä taas koetaan:)

    Minussakin on vaikka mitä säröjä, joten en koe ihmeelliseksi tuommoisia sanomisia.

    En vaan ymmärrä, miksi pitää totuus muuksi muuttaa ja olla sanomatta rehellisesti mitä on? Jos tämä on ilkeyttä ihmetellä sitä, niin ei voi mitään. Ja minähän voin itse olla vaikka lääkäri, jossa työssä myös ammattieettiset kysymykset ovat aika vahvasti läsnä joka päivä. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, jos ei kommentoijan taustaa tiedä. Jos ammattietiikasta kiinnipitäminen on jonkun mielestä ilkeyttä, niin ihmettelen.

    On sellainenkin sanonta kuin tappakaa viestintuoja.

    Tämänkin viestin saa siis mielihyvin poistaa, en pahastu. Kuten en edellisestäkään poistosta.

    Ja hyvää jatkoa edelleen, niin taisin toistaa siinä poistetussakin "ilkeässä" viestissä:)

    VastaaPoista
  15. Naurattaa oikeasti: jahtaaminen ja vakoojatoiminta:) Osaan nauraa myös itselleni. Kannattaisi kokeilla;)
    Ja ties vaikka olisin väitellyt tohtori ja tutkijamielinen ihan senkin takia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos analyysistä.

      Annan tämän viestin jäädä tähän ja olisin voinut jättää ne poistetutkin esimerkkeinä toisten persooniin kohdistuvasta vihjailevasta kirjoittelusta.

      Empaattisuuteni on epäilyttävää ja minä en osaa nauraa itselleni. Sovitaan niin, jos se riittää.

      Minä olen tämän blogin emäntä. Monessa blogissa viesti ei edes tule näkyviin ennen tarkistusta.
      Mistähän syystä!

      Poista
    2. Tästä tuli mieleen, että jos on niin hyvä olo, miksi ei voi kertoa mielepidetään omalla nimellään. Anonymiyden takaa on kiva heitellä lokaa, mutta se on se, mitä monet juuri halauvat nettimaailmasta kitkettävän pois.

      Poista
    3. On se nyt kumma, että aikuiset ihmiset jaksavat vatvoa moista. (Aina silloin tulee mieleen, eikö ihmisellä tosiaan elämässä ole suurempia murheita? Ja hyvä, jos ei ole.)

      Miksi lähtökohtaisesti kirjoittaa omalla nimellään, jos ei itse koe millään tavalla heittävänsä "lokaa" tms?

      Ja kun näköjään pahoitteluiden ja ties minkä rautalangasta vääntämistenkin jälkeen halutaan vaan väen väkisin nähdä pahantahtoisuutta siellä, missä sitä ei ole.

      Tämän takia en myös ihmettele, etteivät ihmiset kirjoita omalla nimellään.

      Ja blogin pitäjän kannattanee ihan oman mielenrauhansa takia poistaa itseään häiritsevät kommentit. Sen voi tosiaan tehdä jo etukäteen. Säästyy syyllistämisen vaivaltakin.

      Poista
    4. Pidän erilaisista mielipiteistä. Ne vievät monesti asiaa eteenpäin.
      Sen sijaan saman asian jankutus, kuten tuo vihjailu Anja Snellmanin tutkinnoista (monelta jää esim. yliopiston gradut kesken, kun työ tai kutsumus kutsuu, ja psykoterapeutiksi on vaikka mitä väyliä) niin se jankutus siis ei vie mitään eteenpäin vaan on rumaa, epähienoa ja tahditonta. Se on juoruilua. Se on myös epäempaattista. Sinustahan empaattisuus kuulosti olevan mielistelyä. Vai olitko se sinä, jonka viestin poistin? Se nimi perässä olisi jo jotain. Oletko sinä pahoitellut? En jaksa ruveta vertailemaan noita logoja. Voihan tuommoinen google-logo tai harmaa pää olla useammallakin samassa keskusteluketjussa..

      Mitä jos ryhtyisit kirjoittamaan omalla nimelläsi! Huomaat, että siinä mitä silloin kirjoitat on vissi ero nykyiseen.

      Poista
    5. Kai tarkoitit tuon kommentin aloituksen itsellesi, kun tulit taas suurempien murheiden puutteessa tänne moitiskelemaan.
      Tuo moittiminen juuri on outoa. Emme me täällä blogeissa toisiamme moiti. Tällaista olen huomanut jossain Vauva-lehden kommenttiketjuissa.

      Poista
    6. Unohdetaan AS tästä kokonaan. Koska se ei ole käsittääkseni edes oleellista, kuka henkilö sinänsä on, vaan se asia. (Ja itse en tuonut sitä esiin, vaan joku toinen anonyymi kommentoija. Ilman sitä kommenttia olisin itsekin väärässä tietoisuudessa nimittäin.)

      Ja kysyn ihan yleisellä tasolla, jotta voisit ymmärtää asian ytimen. (Olen samaa mieltä, että erilaiset mielipiteet vievät asiaa eteenpäin.)

      Jos joku henkilö sanoo olevansa psykoterapeutti, mutta ei olekaan, niin onko se sinusta oikein tulevia asiakkaita kohtaan?

      Minusta ei ole. Tämä oli se ydin.

      Tunnen henkilön, joka on antanut itsensä suojaamattomiin käsiin, ja tiedän mitä siitä on seurannut. Joten asiasta on tietoa.

      (Ja tosiaan terapeutti nimitystä voi käyttää kuka tahansa, vaikka minä. Psykoterapeutti ei.)

      Mielestäni ei ole koskaan empaattista antaa väärää tietoa, joka liittyy ihmisten hoitamiseen. (Ei kyllä ylipäänsä muutenkaan.) Vaan tällaisissa asioissa pitää olla mielestäni erittäin tarkka. Ja näiden asioiden kanssa olen myös oikeasti tekemisissä oman työni kautta. Tämä on minun mielipiteeni asiasta, ja aika vakaa sellainen. Joten en voi kokea huonoa omaatuntoa, jos sen takana seison.

      Itsekin olet muuten aiheesta kirjoittanut Imagen blogin kommenttiosuudessa närkästyneeseen sävyyn n. tasan vuosi sitten: (tulee helposti esiin samalla kun googlettaa tämän blogin esiin), että " Minusta ei ole miellyttävää – tämä on pitkään mietitty adjektiivi – että ihmisiä houkutellaan asiantuntijoiksi joka paikkaan. Missit antavat tv-ohjelmissa ohjeita lastenkasvatukseen, siis ilman minkäänlaista alan koulutusta – koska ovat synnyttäneet lapsen/lapsia. Yhteen aikaan mielenterveysseurojen vapaaehtoiset saivat päähänsä, että heidän pitää mennä psykiatrian poliklinikoille antamaan jotain esikäsittelyä potilaille odotustilaan – koska he elävät tässä samassa maailmassa. Opettajaksi on kautta aikain käynyt koluttamatonkin – koska on ollut itse koulussa."

      Joten sitä taustaakin vastaan en ihan ymmärrä, miksi et ymmärrä näiden kommentoijien näkemyksiä? Pata kattilaa soimaa?

      Voisin uskoa, että se kommentoija, joka nämä nimikkeet toi alunperin esiin, voi hyvin itse toimia myös näiden asioiden parissa ja siksi kiinnitti niihin huomiota. En kokenut sitä itse mitenkään juoruiluna vaan taustani takia se kiinnitti myös oman huomioni.

      Ja kyllä, sellaista käytöstä moitin. Koska minusta se ei ole oikein mahdollisesti hauraassa asemassa olevia asiakkaita kohtaan.

      Kuulen ihan vilpittömin mielin mielipiteesi ja muutan omaani mielihyvin, jos koen, että en ole osannut ajatella asiaa joltain viisaammalta kantilta.

      Vatvomiskommenttini siis liittyi juurikin tähän, että asia keskittyi AS:ään (tämän itse ydinasian sijaan) ja hänen persoonaansa ja siihen miten on nyt niin pahantahtoisesti tullut kohdelluksi jne.Ja miten pahatahtoisesti bloginpitäjä on tullut kohdelluksi jne jne. Miten jotkut kehtaavatkin kommetoidan anonyymisti. Ja että kuinka joku kehtaa kirjoitella blogeihin anonyymisti ja pahantahtoisesti. Ja muuta itse tuohon ydinasiaan, eli ammattietiikkaan, liittymätöntä.

      Poista
    7. Siis nyt rinnastat minun ihan eri yhteydessä kirjoittamani kommentin ammattitaidottomista tähän terapian ammattilaisten nimikkeistä vatulointiin ja Snellmanin epäilemiseen. Uskomatonta.

      Poista
  16. Onhan se kurjaa kun kurajalat sotkevat oman olohuoneen maton. Kutsumattomat vieraat.Koita kestää Marjatta, ajat ovat nyt sellaiset. Tai ota ne tarkistussuojat (turvalukot)käyttöön niin voit valita itsellesi mieluisat vieraat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuota pitää kait harkita. Olen kirjoittanut pitkälti yli 200 postausta ja nyt on ensimmäisen kerran tätä kuraa. Koskaan ennen ei ole tarvinut harkita kommenttien poistoa, vaikka on väitelty. Sivistynyt väittely ei ole varmaan ajan trendi.

      Juolahti vielä mieleeni, että kyseessä voi ollakin trolli eikä tohtori.

      Poista
  17. Hyvä Marjatta,
    Minusta nyt tuntuu, että tässä nyt tuntuvat keskustelevan keskenään oikeasti HSP-ihmiset ja todella näiden ääripäät. Itse olen tehnyt ja aviopuolisoni teki ko. testin ja minä sain tulokseksi 17/20 ja mieheni 20/20. Ja ihan oikeasti me olemme kaikella tavalla herkkiä ihmisiä. Paras ystäväni ihmettelee melkein 20 vuoden ystävyyden jälkeen, miten kuulen hänen äänestää hänen mielentilansa, vaikka hän sanoo puhelimeen vain nimensä. Tämä oli yksi esimerkki. Ja ymmärrän todella täysin, että henkilö joka ei omaa ko. ominaisuuksia, voi pitää ko. kirjaa hömppänä. Mutta kuten sanoit me kaikki koemme asiat yksilöllisesti. Luin Leena Lumen kirjan kommentit uudelleen ja ihmettelen kovasti, kun arvostelet hänen kirjasta antamiaan kommentteja kevyiksi. Jos et koe samalla tavalla, tekeekö sen blogin kirjoittajan kommenteista kevyitä? Olen elämässäni tavannut todella paljon ihmisiä, koska minulle ihmisten seura on elintärkeää, vaikka kotini pitää sijaita taajama-alueen ulkopuolella. Kun saavun kotipihaan, en kaipaa ketään lähelleni kuin kutsusta. Ja tähän joukkoon mahtuu näitä erityisherkkiä ja ääripäänä jopa narsisteja. Ja kun tällaiset ihmiset joutuvat samaan tilaan ja jos narsisti on valta-asemassa erityisherkkään, tilanne ei voi johtaa kuin katastrofiin. Näin kävi minulle ja jouduin jättämään rakastamani työn ja jota tein 150 %:sesti. Ja vielä; aina varmasti, kun joku kirja tehdään, se tehdään kaupallisessa mielessä. Se ei tee siitä huonoa. Kuka viitsisi tai pystyisi tekemään kirjan, josta ei toivo ihmisten pitävän ja ostavan? Eli annetaan kaikkien kukkien kukkia ja kohdellaan toisiamme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan-kaikilla foorumeilla. Näin maailma olisi paljon parempi paikka. Tiedän olevani idealisti, mutta ylpeä siitä.
    Mukavaa alkavaa syksyä kaikille.
    Lämpöisin terveisin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja mielipiteestäsi.

      Minusta tuntuu edelleen, että Aronin kuvaus eritysiherkästä ihmisestä kuvaa tavallista ihmistä. Leenan kirjoitus oli muilta osin ansiokas, kuten hänen kirjoituksensa yleensäkin, mutta en ole samaa mieltä tämän erityisherkkyyden erityisyydestä.

      Kävin taas tekemässä tuon testin, ja ei voi mitään, lähes täydet pointsit tulee. Herkän kipukynnyksen hylkäsin. Sitten rupesin ajattelemaan, että minähän oksennan pienestäkin kivusta, synnytyksissä valtoimenaan, jopa kipsin vaihdossa. Ilmeisesti kyse on siitä, miten selittää asiat itselleen. Nyt napsin särkylääkkeitä kättä kuntouttaessani. Pieni kipristely kuuluu asiaan. Kokemukseni ja esimerkki kotoa ovat ehkä tehneet minusta stoalaisen.

      Jotkut varmaan myös haluavat nähdä itsensä erityisherkkinä, toiset eivät. Me selitämme itseämme itsellemme ja toisille koko elämän ajan. Siitähän taiteessakin on kysymys. Teoria erityisherkkkydestä on eräs selitys. Samoin minun stolaisuuteni, jonka juuri äsken keksin.

      En siis usko, että keskustelijoina on mitään ääripäitä, vaan ihan samanlaisia tuntevia ihmisiä. Kyse on selityksistä.

      Ikävä, että olet joutunut jättämään työsi ilmeisesti työpaikkakiusaamisen vuoksi, jos oikein ymmärrän.

      Korreloiko narsismi herkkyyden kanssa?
      Narsistisen persoonallisuushäiriön omaava henkilö haluaa olla työpaikalla paras, on kateellinen, tarvitsee toisten ihailua ja on valmis polkemaan toisia tuntematta häpeää tai syyllisyyttä. Eikö tällainen henkilö voi myös olla herkkä? Jospa herkkyys ajaa häntä taisteluasemiin!

      Nämä olivat hyvän kommnettisi nostattamia ajatuksia. siis ihan yleisiä ajatuksia tästä teoriasta, ei yksittäisistä henkilöistä.
      Kammoan sitä, että aletaan repostella ihmisten persoonia, kun pitäisi puhua asiasta.
      Muutamat anonyymikirjoittajat alkoivat puhua alentuvasti suuresti arvostamastani kirjailijasta Anja Snellmanista. Minulle tuli siitä tuskainen olo. Tulkitsivatko he, että jos näen jotakin huonoa kymmeniä tasokkaita romaaneja julkaisseen kirjailijan teoksessa, niin minä ryhtyisin heidän kanssaan vihjailevaan, pahansuopaan mustamaalaukseen? Tämä minua edelleenkin painaa.
      Eihän kirjoista keskustelu voi olla pelkkää kehua. Tai jos se siihen menea, niin se on tylsää.

      Mukavaa syksyä myös sinulle Merja! Samoin kaikille, jotka vielä eksyvät tämän kommenttiketjun päähän.

      Poista
    2. Selvennän vielä tuota narsismi-kohtaa. Tarkoitin kysyä, että ovatko narsismi ja herkkyys aina toistensa vastakohtia vai voisiko narsismiinkin liittyä herkkyyttä. Empatiaa siinä on 0%, mutta keskittymistä omaan itseen 100%. Tarun Narkissos tuijotti omaa kuvajaiseensa ja rakastui siihen niin ettei nähnyt mitään eikä ketään muuta. Hän ikäänkuin yliherkistyi itseensä.

      Poista
    3. Moi Marjatta,
      Olen koneella vain silloin tällöin, siksi vastaan vasta nyt. Ymmärsit oikein, olin työpaikkakiusattu. Minäkin repostelin yhden ihmisen persoonaa, tuota kiusaajaani - nimeltä mainitsematta, koska puhuimmehan persoonallisuuksista, koska HSP-kirja käsittelee yhtä persoonallisuusmuotoa. Tietyllä tavalla herkkyys ja narsismi oikeastaan ovat vastakohtia, eivät ehkä paras esimerkki vastakohtapari. Narsistinen ihminen ei ole todellakaan yhtään herkkä!!!! vaan kylmä ja laskelmoiva. Herkkyys ei koskaan aja ketään taisteluasemiin eikä varsinkaan nöyryyttämään ketään!! Herkkä itseensä kohdistuvaan arvosteluun-eivät kestä sitä yhtään. Mielestäni jos tuntee "ikään kuin yliherkkyyttä itseensä" kuten kirjoitit, se ei riitä puhumaan herkästä ihmisestä. Herkkyys vaatii paljon enemmän ilmenemismuotoja kuin liiallinen itserakkaus. Ja edelleen mielestäni osa ihmisitä, jotka täällä kirjoittavat eivät tiedä todellisesta herkkyydestä mitään. Siinä olen samaa mieltä kanssasi, että kyseistä ominaisuutta itsestään käyttävät jotkut ihmiset heppoisin perustein. Erityisherkällä ihmisellä ovat ns. tuntosarvet koko ajan pystyssä vaistoamaan hyviä, pahoja, kaikkia erilaisia tunteita ja hän reagoi niihin hyvin voimakkaasti. Mukavaa sunnuntai-iltaa,

      Poista
    4. Otan osaa Merja. Työpaikkakiusaamiset ovat pahoja. Erään psykologin neuvo oli, että jos et pysty muuttamaan asioita, niin lähde, kun vielä jaksat, älä viivyttele.

      Joo, tuota herkkyyttä itseensä kohdistuvaan arvosteluun narsistilla tapailin. "Täydellinen" on arvostelun yläpuolella ja haluaa aina viimeisen sanan. Tällaisten työtovereiden kanssa ei pysty kehittämään mitään uutta ellei sitten onnistu ujuttamaan omia ideoitaan narsistin ideoiksi.
      Olen nähnyt tilanteen, jossa narsisti ei pystynyt tiettyyn tehtävään, eikä hän olisi millään antanut kenenkään muunkaan tehdä sitä. Onneksi löytyi vahva persoona, joka teki, mutta arvaa sitä marttyyriuden, vähättelyn, syyttelyn ja moitiskelun määrää.

      Poista
  18. Narsisti/narsismi käsite on kyllä paljon monisävyisempi kuin edelliset keskustelijat ovat ymmärtäneet.Pakko hieman oikoa vaikkapa suosittelemalla seuraavaa erinomaista artikkelia. Ihan maallikollekin lukukelpoista ja ymmärrettävää tekstiä, luulisin..Oikea tieto avartaa ajattelua ja toinen toistensa ymmärtämistä. Koskee myöskin muuta edellä olevaa keskustelua.
    http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

    VastaaPoista
  19. Odotan mielenkiinnolla tätä kirjaa. Pääoma oli todella hieno kirja, vaikka en pitänyt nimestä, koska sama nimi on eräällä toisella kirjalla, josta en pidä.
    Tätä kirjaa odotan juuri tämän erityisherkkyyden vuoksi. Olen lukenut Aronin kirjan aiheesta ja postannutkin siitä. Onneksi keskusteluun osallistuivat silloin erityisherkät, kuten itsekin olen.
    Voi Marjatta, et olisi ansainnut tällaista pyöritystä täällä blogissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on nyt lainassa kaksi Aronin kirjaa, Erityisherkkä ihminen ja Eritysherkkä ihminen ja parisuhde. Pitää jossain välissä tutustua niihin.
      Käyn myös blogissasi kurkkaamassa, mitä olet kirjoittanut. Tämä aihe kiinnostaa itseäni juuri, koska en saa siitä kiinni.

      No, ei se mitään, vaikka joskus tulee vähän pyöritystä. ;) Olisin vain voinut olla itse viisaampi ja jättää vastailematta.

      Poista
  20. Vasta nyt kuulin terapeuttista taustaani koskevasta keskustelusta täällä. Yleensä en puskista huutelijoille vastaile, mutta tämän kerran. Ikävää, että kirjablogeissakin sävy muuttuu tällaiseksi. Suosittelisin nimenkäyttämisvelvoitetta, ettei mene kunnianloukkauspuolelle, mistä taas seuraa ikävyyksiä kaikille. Olen Helsingin yliopiston soveltavan psykologian laitoksen kasvatti, mistä syystä - siis taustakoulutukseni ja työharjoittelujeni vuoksi - pääsin opiskelemaan ratkaisukeskeistä psykoterapiaa Lyhytterapiainstituuttiin. Nelivuotisesta koulutuksesta valmistuin tämän vuoden alussa. Valvirasta odottelen - jonot ovat pitkiä - oikeutta käyttää psykoterapeutin nimikesuojattua nimeä. Toivottavasti saan sen vielä tämän vuoden puolella. Nimike sinänsä on vain sana paperilla, mutta sen avulla asiakkaani saavat Kela-korvauksen. Työskentelen terapeuttina Psykoterapiakeskus Vastaamossa ja Diakonissalaitoksella korvaushoidossa olevien nuorten huumeidenkäyttäjien parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS! No niin, siinä tuli vatvojille.

      Olen niin pahoillani tuosta anonyymien huutelusta. Se kävi jotenkin niin salavihkaisesti, että heräsin myöhään, kun tyyli muuttui yhä mustemmaksi.

      Sanon nyt vielä tänne tuleville, että minä menisin kyllä Anja Snellmanin terapiaan mielelläni, eikä sitä tiedä, mitä terapian tarvetta vanhuudessa tulee. :)

      Teen lähitulevaisuudessa varmaan oikein oman kirjoituksen blogikommentoinnin periaatteista. Kun kirjoitin Pauliina Rauhalan Taivaslaulu -kirjasta, niin kävin keskustelua anonyymien vanhoillislaestadiolaisten kanssa sivistyneesti. Nyt on maan tapa muuttunut niin karkeaksi, että tosiaan kirjablogeissakin pitää olla varovainen.

      Poista

Joulukalenterikirja lapsille ja aikuisillekin omansa

Niin suloinen kirja, Montako yötä vielä, Prinsessa Pikkiriikki , 24 tarinaa  Hannele Lampela ja kuvitus Ninka Reittu .  Tutustuin Prinsess...