perjantai 28. kesäkuuta 2013

Anne Fried, Elämän värit, 1987



Elämän värit -kirjan kannessa on Anne Friedin aviomiehen Theodore Friedin maalaus Zwei Schlafende, Kaksi nukkuvaa.

Menneisyys tuntuu nyt unelta. Uneksumisen arvoiselta.

Friedin elämä käsittää neljä erilaista elämää neljässä eri maassa.

Hän  syntyi 1903 Wienissä vauraaseen, kulttuuria harrastavaan, kosmopoliittiseen, ei uskontoa harjoittavaan juutalaiskotiin. Hänellä oli onnellinen lapsuus.

Fried vietti opiskeluvuotensa 1920-luvulla Saksassa ja valmistui kirjallisuustieteen tohtoriksi. Tämä elämänvaihe kehitti hänen elämänfilosofiaansa, johon kuuluu uskontojen etiikan arvostaminen yli uskontorajojen ja toisten ihmisten auttaminen.

Kolmas elämä koitti, kun Fried muutti valmistuttuaan ystävättärensä kanssa Pariisiin, jossa asui kymmenkunta vuotta, rakastui  ja avioitui unkarilaisen taiteilijan Theodore Friedin kanssa. Pariskunta eli puutteessa. Theodore maalasi, Anne katseli, luki, kirjoitti runoja ja teki satunnaisesti käännöstöitä. Hän muistelee, miten he välillä haaveilivat löytävänsä kadulta rahaa, jolla ostaisivat ensiksi orvokkeja ja leivän, ja jos löytyisi lisää, niin vielä viiniä ja ostereita.

Vuonna 1938 Anne Fried muutti pienen poikansa Christopherin kanssa Amerikkaan. Avioliitto oli tullut tiensä päähän, Fried toteaa lyhyesti. Elämä Amerikassa kesti kolmekymmentäyksi vuotta. Fried suoritti sosiologian opinnot, opetti collegessa ja päätyi tekemään uraauurtavaa työtä sosiaalialalla New Yorkin pahamaineisilla alueilla.

Neljäs ja viimeinen elämä alkoi, kun Fried muutti Suomeen vuonna 1969 ollakseen lähellä poikansa perhettä. Poika oli löytänyt suomalaisen vaimon ja muuttanut tämän kotimaahan. Christopherista tuli Risto, Jyväskylän yliopiston psykologian professori. Anne Fried opetteli 66-vuotiaana Suomen kielen niin hyvin, että on jopa kääntänyt runoja suomesta englantiin, Thank you for these illusions – translations of poems by Finnish women writers, 1981. Fried teki Suomessa käännöstöitä, luennoi ja kirjoitti kirjoja: esseitä, aforismeja ja kirjan saattohoidosta.

Muistan, miten katsoin erään tv-haastattelun, jossa Fried puhui hidasta ja kaunista suomea tyylikkäänä kuten aina valkoisessa paitapuserossa ja paksut hiukset nutturalla. Hän oli haastattelussa 90 vuotta. Kysyttäessä tämän kosmopoliittisen naisen kotimaata, hän vastasi vakavana:"Taivas ja maa."

Elämän värit on upea ja älykäs elämäkerta, jossa Fried kertoo myös vanhempiensa ja isovanhempiensa historiaa. Fried suhtautuu arvostaen kaikkeen kokemaansa ja oppimaansa. Vanha sivistyspohja kantaa läpi vaikeiden aikojen. Laajan kokemuksen ja sivistyksen saanut ihminen näkee asiat laajalla perspektiivillä. Uudesta kotimaastaan Suomesta hän kirjoittaa vähän, koska kokee, että meneillään olevaa elämää ei voi paljastaa.

Minä tulin asumaan Suomeen.
Unohtumaton on talvi 1970. Paksun hangen talvi, metsiä, jotka eivät vielä ole joutuneet kaupunkiasutuksen leviämisen uhriksi, äärimmäisen hiljaisuuden talvi. Kuusentuoksu yöllä –punatulkkuja parvekkeen pehmeässä lumessa.
Kirjoitin eräälle ystävälle:”Voiko ihminen päästä iäiseen autuuteen vielä maan päällä ollessaan?”

Elämäkerran julkaistuaan Fried eli vielä yli kymmenen vuotta. Hän kuoli 95-vuotiaana vuonna 1998. Viimeisinä vuosinaan tämä kaunis nainen harmitteli fyysistä raihnastumista. Hän tunsi turhamaisuutensakin kärsivän, kun mahdollisuudet näyttää viehättävältä heikkenivät. Moni nainen alkaa nykyään murehtia ulkonäköään jo nelikymppisenä. Friedin oli vaikea hyväksyä ruumiinsa haurastumista tietenkin myös siksi, että hänen hauraassa ruumiissaan eli niin nuori ja innokas sielu.

Minulla on Friediltä myös pieni kirja, jota hän kokosi viimeisenä elinvuotenaan ja jonka Harri Markkula työsti valmiiksi, Anne Friedin ajatuksia, 1998. Fried sekä kirjoitti että kävi luennoimassa yli yhdeksänkymppisenä. Ajatus viimeisestä kirjasta syntyi syksyllä 1997, kun Fried oli yhdessä Markkulan kanssa luentomatkalla Jyväskylän yliopistossa ja puhui aiheesta ”Taide ihmisyyden puolustajana”. Kunpa olisin ollut paikalla.

Yleensä ajattelemme vain itseämme: Mitä olen tehnyt, mitä minulle on tapahtunut ja mitä se merkitsee minulle: Kaikki on minä ja minä. Kuitenkin on välttämätöntä sanoa: Nyt en ajattele itseäni vaan koko maailmaa. Suljen pois itseni, keskityn kuuntelemaan hiljaisuutta ja ottamaan vastaan, mitä se antaa, mitä se opettaa ja puhuu.

Mitä voisin tehdä kohdalleni tulevan ihmisen puolesta, että hänen olisi hyvä olla? Jos ajattelisimme enemmän toisten hyvinvointia, elämä olisi paljon parempaa. Kun ajattelemme vain itseämme ja omaa hyvinvointiamme, ei elämä voi olla hyvää.

Hiljaisuus on tila, jossa ihminen voi kuljeskella omassa syvyydessään. Voin olla yksin oman itseni kanssa ja tuntea, kuka olen. Olenko tyytyväinen siihen, mitä olen juuri nyt? Onko jotain sellaista, mitä minun täytyy tehdä voidakseni olla se, joka haluan olla? Olla yksin itsensä kanssa ja ajatella, mitä haluaa olla ja tehdä.




5 kommenttia:

  1. Kiitos taas. Minulla on Elämän värit jossain hyllyssä joskus kirppikseltä valittuna. Nyt pitääkin kaivaa esiin! Kitos vinkistä.

    VastaaPoista
  2. Divarista minäkin tämän ostin. Hassua, ostin pinon kirjoja, jotka kaikki olen lukenut joskus. Vein Taavetin Punapartaan 50 euron edestä nykykirjallisuutta, romaaneja, joita en tule lukemaan toiseen kertaan ja otin tilalle sellaisia, jotka ovat tehneet vaikutuksen. Oikeastaan ei ehkä pitäisi ostaa mitään kirjaa ennen kuin on lukenut sen ensin kirjastosta. Huomasin kirjaston sivuilta, että Elämän väreihin on julkaistu myös Lisälehtiä. No, sehän pitää hakea. Olen myös tullut sillä tavalla ahneeksi, että kirjailijalta pitää lukea kaikki peräkkäin. Toivotan sinulle Inna hyviä hetkiä Friedin ajatusten parissa!

    VastaaPoista
  3. Hieno bloggaus. Tämä tekee mieli lukea.

    VastaaPoista
  4. Tämä on yksi lempikirjoistani, joka on kulkenut mukana jo vuosia <3

    VastaaPoista
  5. Niinpä liityinkin heti blogisi lukijoihin!

    VastaaPoista