 |
| Kuva: Ume |
Rodokselta puolentoista tunnin lauttamatkan päässä on pieni, idyllinen Symin saari, joka on vain 13 kilometriä pitkä ja 8 kilometriä leveä. Saarella meitä kiinnosti pääkaupunki Symi satumaiseksi kuvattuine rakennuksineen ja ortodoksiluostari Panormitiksen kylässä.
Jo lähestyttäessä huomasi, että satumaisuus pitää paikkansa. Talot olivat kuin karamellejä rinteessä.
 |
| Kuva: Ume |
 |
| Kuva: Ume |
Saaren tärkeimmät elinkeinot ovat nykyään matkailu ja veneenrakennus, aikaisemmin myös pesusieniteollisuus on ollut merkittävä tulonlähde monelle.
Rannassa on kuuluisan vapaasukeltajan Stathis Hatzisin patsas. Hatzis teki maailmanennätyksen heinäkuussa 1913, jolloin hän sukelsi 88 metrin syvyyteen etsimään italialaisen aluksen meren pohjaan pudonnutta ankkuria. Sukellus tapahtui siis ilman moderneja sukeltajan varusteita. Hatzisilla oli vain 15 kilon painoinen sukelluskivi, joka nopeutti pohjaan menoa. Sukellus kesti vähän vaille neljä minuuttia, mikä on valtava rasitus keuhkoille. Yleensä pesusienien etsijät sukelsivat 30 metrin syvyyteen.
Hatzis kuoli monien elämänvaiheiden jälkeen 53-vuotiaana keuhkosyöpään, mihin lienee osaksi syynä myös työ myllärinä sukellusuran jälkeen.
 |
| Kuva: Ume |
Eräs pikku pentu seuraili miestäni, olisi kai halunnut hänestä kaverin.
Arkkienkeli Mikaelin luostari on poukamassa omassa rauhassaan. Matkailijat pääsivät käymään vain pienessä luostarin museossa ja kahvilassa.
Museon pyhin kohde on lähes ihmisen kokoinen kullan- ja hopeanhohtoinen arkkienkeli Mikaelin ikoni, jonka luo ortodoksit tulevat pyytämään apua monenlaisiin vaikeuksiinsa ja tuomaan lahjoja kiitokseksi.
 |
| Kuva: Ume |
Oli todella mielenkiintoista katsella, miten ihmiset suutelivat jonossa ikonia ja polvistuivat asettelemaan pieniä turistikojuista ostamiaan esineitä sen jalkojen juureen. Vaikka tämä kaikki näytti hyvin arkiselta ja ihmiset kuvissani ovat tunnistamattomia selkä päin, en tohdi laittaa kuvia. Mietin, eivätkö he kokeneet sitä suutelemista yhtään epähygieenisenä, varsinkin kun nyt koronan jälkeen olemme hyvin tietoisia tartunnoista. Luin jostain, että ikonissa on kuluneita kohtia pyhiinvaeltajien märkien suudelmien vuoksi.
Lukemalla lomalaisten matkakuvauksia pääsee mukavasti osalliseksi sekä näkymistä että tuntemuksista. Kiitos hienoista kuvista ja teksteistä.
VastaaPoistaOle hyvä!
PoistaOlen epävarma kuvien kanssa, kun meillä on mukana minulle tuntematon kone, jossa minulle vieras kuvankäsittelyohjelma. Koitin tehdä omat kuvani mahdollisimman valmiiksi kännykällä ja Unton kuvat ovat aina liian haaleita Bloggeriin, joten kirkastan niitä.
Vaikuttaa kivalta paikalta. Näyttää italialaiselta pikkukylältä, vaikka on kreikkalainen.
VastaaPoistaEi ihme, koska onhan saarta hallinnoineet italialiaisetkin, turkkilaisten, saksalaisten ja brittien ohella ennen kuin se liitettiin Kreikkaan vuonna 1948.
PoistaItalialaiset ne pakottivat tuon mainitsemani vapaasukeltajankin sukeltamaan heti uudelleen, kun hän ei ensi yrittämällä saanut ketjua kiinni ankkuriin. Miesparka oli kuolla.
Nyt aloin kaivata Kreikkaa.
VastaaPoistaNo, ei kun suunnittelemaan matkaa, Heidi!
PoistaMutta jos kiipeät Akropoliille, niin ole varovainen. En ole aikoihin pelännyt kuten tänään niillä jyrkillä kaiteettomilla poluilla ylös vuorelle. Siellä oli nimittäin porukkaa, joka ei tyytynyt kulkemaan jonossa, vaan ohitteli vaarallisesti ja tuli jopa vastaan, vaikka poistuminen oli ohjattu toista kautta.
Mitä mahtaisivat kissain ystävät tuumia noista laiheliineista? Minä jokunen vuosi sitten toistelin meidän kissoista, että pitkä ja laiha kuin Nissilän kissa. Enää ei ole tarvinnut toistella.
VastaaPoistaKuopiossa on ortodoksinen kirkkomuseo, jossa on samantyyppistä aineistoa kuin tuo ikoni ja matto. Kirja on vaikuttava. Puhutaanko siinä Pyhästä Johannes piispasta, en saa sen enempää selvää. Välimeren kansoilla taitaa olla paljon samantyyppisiä tapoja keskenään.
Kulkukissoja. Kaikki eivät ole yhtä laihoja, joillain nurkilla ihmiset ruokkivat kissoja hyvin. On jopa ihan järjestettyjä ruokintapaikkoja.
PoistaTuo pieni rääpäle kävi sääliksi.
Minä en ymmärrä tuosta kirjasta mitään, kunhan ihailen kaunista työtä ja historian havinaa.
Kreikalla ja Turkilla ainakin on samoja ruokia eri nimillä vain, ja samantyyppiset alkupalat on Espanjassa tapas ja Turkissa meze.
Niin, tuo maton näköinen ei ole matto, vaan pieni seinälle laitettava kudottu taulu, gobeliini. Se oli lasin alla vitriinissä, ilmeisesti hyvin arvokas. Pohjois-Kyproksella mattoliikkeessä vastaava oli liikkeen kallein esine ja se oli sijoitettu korkealle, ettei kukaan pääse käpälöimään. En enää muista summaa, kymmeniä tuhansia euroja joka tapauksessa.
PoistaOnpa ihmeellinen paikka karamellitaloineen ja korkeuseroineen.
VastaaPoistaHih, kissa puntissa kiinni 😀 On kyllä paras kuva.
Mukavaa oli katsella ja lukea kuvareportaasi 🍎
Minulla on oikein sarja tuon kissan leikistä Unton housunpunteissa. Hän joutui asettelemaan jalkojaan ettei olisi tallannut pienen päälle.
PoistaNuo talot ovat suloisen näköisiä.
Kukkulan päällä on toinen osa kaupunkia, johon emme ehtineet tutustua. Luin jostain matkablogista, että siellä on vieläkin toisen maailmansodan jäljiltä raunioita.
Kuvasarjassasi on kuvia, joita katsoessani teen ortodoksina ristinmerkin.
VastaaPoistaOrtodoksisuuteen liittyy suudelmatraditio, jota ei ole tilaisuutta tässä enemmin avata.
Ikoneja ei palvota, mutta niitä kunnioitetaan. Sitten kirkon traditio tuntee erityisiä ihmeitätekeviä ikoneja.
Ortodoksisuudessa ei eräällä tavalla ole ahdasta suutelemisen perinnettä. Sinä suutelet sitä mitä rakastat ja kunnioitat.
Jumala näkee jokaisen suudelman.
Ehtoollisen saamisen jälkeen seuraa heti ehtoollismaljan suuteleminen.
Milloin viimeksi suutelit? Se on hassu kysymys yksinelävälle ja erakkomaiselle ortodoksille - koska ihan hiljattain hän on viimeksi suudellut. Ja taas pian suutelee, hän suutelee tietään kohti iankaikkisuutta.
Pitäisi jaksaa kirjoittaa romaani tästä kaikesta.
Jari Ranta.
Huomasin busseilla kulkiessa, että osa matkustajista teki ristinmerkin kirkkojen ja hautausmaiden kohdalla.
PoistaPanormitiksen luostarin arkkienkeli Mikaelin ikoni on pyhiinvaelluskohde, koska sen uskotaan olevan tällainen ihmeitä tekevä ikoni. Ihmiset pyytävät kaikenlaista, esim. parantumista tai lasta, ja jos pyyntö toteutuu he saattavat tulla kontaten kiittämään.
MInusta tällainen uskominen on erikoista.
Nämä ikonin luona pysähtyvät ihmiset olivat niin tavallisia, hellevaatteisiin pukeutuneita ja kaikin tavoin moderneja ihmisiä. Minä luulin, että pitää olla olkapäät peitettyinä ja jotenkin "hartaampia" tällaisessa paikassa. Ymmärrän, että eihän se usko ole kiinni vaatteista ja muusta ulkoisesta.
Kävimme myös katsomassa moskeijoita ja synagogassa sekä juutalaismuseossa, jonne mennessä vartija tarkasti laukun sisällön. Vartjoita tarvitaan, koska juutalaisviha on taas lisääntynyt Euroopassa Israelin raakuuden vuoksi. Antaisivat nyt hyvänen aika naapureittensa olla rauhassa, eihän heillä ole osaa eikä arpaa siihen mitä Gazassa tapahtuu.
Eräässä taidenäyttelyssä oli armenialaisten vainosta.
Tuntui siltä, että on päästävä huuhtomaan kaikkea näkemäänsä Välimeren lempeisiin aaltoihin.
Osaat kyllä Jari kirjoittaa! Ymmärrän, että se on jaksamisesta kiinni.
On erilaisia ortodoksisia tapoja. Papit tietävät niistä enemmän.
PoistaOppimani ohjeistuksen mukaan ortodoksisessa kirkossa olkapäiden ja polvien tulee olla peitettynä.
Kirkon isännöitsijän tehtävänä on valvoa kirkkojärjestystä tässä.
Ortodoksisuudessa tunnetaan sellainen kuin maahankumarrus.
Terveisin, Jari.
Vielä yksi asia.
PoistaJos tuntee alkavaa vetoa ortodoksista kirkkoa kohti, ei muuta kuin sisään kirkkoon vaan. Tämä veto on kaikkein tärkeintä.
Tapojen osaajien tulisi kertoa niistä ystävällisesti ja ymmärtävästi. Rohkaisten.
Tuohon mainittuun vetoon kuuluu mukaan varmasti halu ottaa vastaan tietoa.
Jari.
Olen kiinnostunut uskonnoista osana kulttuuria ja historiaa sekä myös - ja eritoten - koska ole kiinnostunut ihmisten psyykestä.
PoistaKäyn matkoilla aina pyhissä rakennuksissa ja paikoissa, hautausmailla, kirjastoissa, kouluissa (jos mahdollista) ja erilaisissa museoissa ja taidegallerioissa.
Nyt olen jo kotona toipumassa pitkistä kävelyistä ja kapuamisista ja kaikista elämyksistä.
On arvokasta jakaa matkakokemuksiaan kuvineen. Ne sitten aiheuttavat erilaisia reaktioita lukijoissa. Kuten huomaat blogiystävässäsi Jarissa.
PoistaVielä sananen kristinuskosta. Se ei ole ortodoksisen näkemyksen mukaan onnellisuususkoa maan päällä.
Ortodoksisessa traditiossa tunnetaan tunnustajat, joiden kohdalla uskon tunnustaminen vei vaivoihin ja kärsimyksiin.
Marttyyrit (naiset ja miehet) menettivät kohtaloissaan henkensä uskon vuoksi. Elämäntarinoita löytyy. Niitä on kiinnostava lukea. Nuo ihmiset ovat eläneet. Eivät täydellisinä, mutta he eivät kaikkein tiukimmassa paikassa kiistäneet uskoaan. He eivät vallan alla taipuneet ja mielistelleet.
Ortodoksisuus tuntee myös houkat eli oudokit. Eriskummallisesti käyttäytyvät ihmiset, joka elivät rukouksessa ja joilla saattoi olla esimerkiksi ennalta tietämisen kyky tai lahja (tai taakka).
Me ortodoksit emme näe kristinuskoa onnellisuusterapiana. Se kuitenkin voi jäsentää omia kohtuuttomia kärsimyksen kokemuksia elämän taipaleella.
Jari.
Vielä. (Voit, Marjatta, poistaa, jos tulee liikaa.)
PoistaOrtodoksisuus tuntee myös hesykasmin eli hiljaisuuskilvoittelun. Katson edustavani tätä pitkälti. Siinä vaietaan. Ei tehdä numeroa itsestä, eikä julistella omia näkemyksiä.
Tubessa näkyy erilaisia papillisia moraalisaarnaajia, jotka saarnaavat siitä mikä ei heidän omaan elämäänsä liity, eikä aiheuta siinä hämmennystä tai tuskaa.
Luultavasti tämä on enimmäkseen vierasta ortodoksisessa papillisuudessa.
Mutta tubessa on papillisia makustelijoita. Heistä näkee tai aavistaa, että he elävät vailla omakohtaista kärsimystä.
En kehu itseäni. Mutta joskus arvelen, että osaan nähdä läpi, onko jonkun toisen ihmisen elämässä kärsimystä vai ei.
Pappikin voi etsiytyä omaan onnellisuuskuplaansa.
No niin. Osaisinko jo vaieta?
Jari.