 |
| Kirsin satunurkka, Vainö Kunnas, 1928, Ateneumin taidemuseo |
Katja Kallion kirjoittamassa kirjassa Taskupainos - Anna-Leena Härkösen elämästä Härkönen kertoo mitä oli lukenut lapsena ja miten alkoi kirjoittaa samaan aikaan lukemisen kanssa heti kun oli oppinut kirjoitustaidon. Esikoisromaaniaan Härkönen alkoi kirjoittaa 16-vuotiaana, ja se julkaistiin parin vuoden päästä. Toimittajat ja kirjailijakollegat eivät aina ymmärtäneet, miten todella nuoren ihmisen kanssa he keskustelivat lukemisesta.
Kun Häräntappoase ilmestyi ja tulin julkisuuteen, ihmiset kauhistelivat, että etkö ole lukenut Sinuhea ja Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta! Miten minä olisi kaiken ehtinyt lukea, kun olin kirjoittanut itse ja näytellyt ja olin vasta 18-vuotias? Sinuhen luin tyyliin parikymmentä vuotta myöhemmin. Se oli minusta upea, ja Rikos ja rangaistus oli ihan jees. Kumpaakaan ei ole tehnyt mieli lukea uudelleen. Ärsyttää, kun joku määrää yläpuolelta, että nämä kirjat on pakko lukea.
Mielenkiintoinen asia tämä, mitä kuuluu lukea - ja yleisemmin mitä tehdä. Ja miten ajatella. Se on aikaansa sidottua ja ennalta-arvaamatonta. Se on ryhmäytymiseen liittyvää ja yhteisöllistä liimaa.
Monet trendien aaltoilut ovat yhteisiä koko sivistyneelle maailmalle.
Joukkopaine tuntuu lisääntyneen digiaikana, hyväksytyn raja on jyrkentynyt ja poissulkeminen lisääntynyt.
Lukemisessa vallitsi pitkään uskonnon valta. Ne, jotka eivät osanneet lukea, katselivat kuvakertomuksia kirkkojen seinillä. Tiettyjä asioita piti opetella ulkoa. Monissa uskonnoissa tekstejä on pitänyt lukea - ja yhä edelleen luetaan - vieraalla kielellä, Tooraa ja muita juutalaisten pyhiä kirjoituksia hepreaksi, Raamattua latinaksi ja Koraania arabiaksi.
Kun uskonnon valta väheni, alettiin vanhojen klassikoiden lukemista pitää sivistyneen ihmisen mittana.
No, katsotaas nyt mitä bloggaaja Marjatta lukee.
Luin viimeksi Kerttu-Kaarina Suosalmen kaksi pitkää novellia sisältävän kirjan Synti vuodelta 1957. Minulle tulee välillä tarve lukea vanhoja kirjoja, koska, kuten Thomas Carlyle blogini motossa toteaa, kirjoissa on kaikkien menneitten aikojen sielu.
Kirjan kannessa on Kouvolan vaakuna, ja sisällä leimat sekä Kouvolan kauppalan että kaupungin nimellä. Takasisäkannella on vielä jäljellä tasku lainauskortille, johon kirjastovirkailija kirjoitti käsin lainaajan tiedot ja lainausajan.
Synnillä pelotellun, värisevän, pelkäävän, alistetun ja nöyrän.
Niminovellissa SYNTI eli punapartainen ikoni traumatisoitunut nainen on palannut Helsingistä pieneen kotikaupunkiinsa yrittäen aloittaa elämäänsä romahtamisen jälkeen harhaluuloisena ja kauhuissaan siitä, että ihmiset saattavat tietää hänestä hävettäviä asioita. Minusta lukijana tuntuu, että he tietävät ja koittavat olla ystävällisiä, mutta nainen näkee heidät hyeenoina, joiden suhteen hänen on oltava varuillaan.
Kun tulin alas kuumalle kadulle seisoi pieni tyttö portaan vieressä ja kysyi, mihin olin menossa.
Pienuudestaan huolimatta hän muistutti kaikkia niitä, joita olin tavannut, siksi käänsin pääni pois, enkä vastannut hänelle. Minun oli vaikea kulkea kivettyä mäkeä ylös selin lapseen, ja kadunkulmaan asti kuulin hänen hyppynarunsa läiskeen, kun hän hakkasi sitä asvalttiin, ajattelin, että hän teki sen tahallaan ja nautti siitä.
Ehkä tuo lapsi katseli minun jalkojani ja selkääni ja hartioitani, ehkä hän kuvitteli lyövänsä minua.
Kirjan toinen novelli AVANTO kertoo myrkyllisestä parisuhteesta. Suojattuna elänyt nuori nainen luulee avioliiton kautta saavansa automaattisesti paikan elämässä ja aseman "samanvertaisten rouvien piiristä". Mies alkaa inhota eristäytyvää, pettynyttä ja toimetonta vaimoaan. Kumpikaan ei ole onnellinen, mutta velvollisuus sitoo miestä ja vaimolla ei ole mitään vaihtoehtoa.
Hänen silmiensä eteen levittäytyi tulevien vuosien yksinäisyyden autio taivas, mutta hän katsoi sitä kuin tutuksi tullutta paikkaa.
Joka ikinen mies, joka oli viallinen, alkoi lyödä, ajatteli Klaus. Rotevan naisen vuoksi, jolla oli suuri ja kovahuulinen suu ja paksut jalat, piti miehen juoda, että uskalsi käydä sen kimppuun. Klaus ei koskaan juonut, sillä hän piiskasi matoa sen matomaisuuden tähden.
Vahvaa proosaa.
Olen onnellinen siitä, että naisista on tullut itsenäisiä, oman elantonsa ansaitsevia ihmisiä ja avioliitosta pääsee pois.
Olen onnellinen myös siitä, että mielen sairaudet mielletään yhä enemmän aivosairauksiksi, ei miksikään synnin palkaksi tai omaksi syyksi sen enempää kuin muutkaan sairaudet. Asennemuutos poistaa stigman, joka on leimannut kerran murtuneen ihmisen loppuelämäkseen.
Kirjan toinen novelli AVANTO kertoo myrkyllisestä parisuhteesta. Suojattuna elänyt nuori nainen luulee avioliiton kautta saavansa automaattisesti paikan elämässä ja aseman "samanvertaisten rouvien piiristä". Mies alkaa inhota eristäytyvää, pettynyttä ja toimetonta vaimoaan. Kumpikaan ei ole onnellinen, mutta velvollisuus sitoo miestä ja vaimolla ei ole mitään vaihtoehtoa.
Hänen silmiensä eteen levittäytyi tulevien vuosien yksinäisyyden autio taivas, mutta hän katsoi sitä kuin tutuksi tullutta paikkaa.
Joka ikinen mies, joka oli viallinen, alkoi lyödä, ajatteli Klaus. Rotevan naisen vuoksi, jolla oli suuri ja kovahuulinen suu ja paksut jalat, piti miehen juoda, että uskalsi käydä sen kimppuun. Klaus ei koskaan juonut, sillä hän piiskasi matoa sen matomaisuuden tähden.
Vahvaa proosaa.
Olen onnellinen siitä, että naisista on tullut itsenäisiä, oman elantonsa ansaitsevia ihmisiä ja avioliitosta pääsee pois.
Olen onnellinen myös siitä, että mielen sairaudet mielletään yhä enemmän aivosairauksiksi, ei miksikään synnin palkaksi tai omaksi syyksi sen enempää kuin muutkaan sairaudet. Asennemuutos poistaa stigman, joka on leimannut kerran murtuneen ihmisen loppuelämäkseen.
Kirjastokäynnillä luulin, että minulle on varaushyllyssä yksi kirja, en ollut katsonut tekstiviestejäni muutamaan tuntiin, ja ah - siellä olikin pitkä rivi kirjoja minulle:
- Anna-Liisa Ahokumpu, Kosminen tanssija (luin jostain kiinnostavan arvostelun)
- Anna-Liisa Ahokumpu, Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (saman kirjailijan seitsemän vuotta aiemmin julkaistu esikoisromaani, esikoiset kiinnostavat minua)
- Heikki Heinonen, Sinne missä pippuri kasvaa (paikallisen kirjoittajan teos perheen Intian matkoista)
- Lauri Hokkanen, Kenen joukoissa seisoin: taistolaiset ja valtioterrorin perintö (kiinnostuin äskettäisen blogikeskustelun johdosta, tämä oli tarkoitus lukea jo sen jälkeen kun olin seurannut Hokkasen haastattelua kirjamessuilla muutama vuosi sitten)
- Anne Tyler, A Spool of Blue Thread (minulla on lainassa tämän kirjan suomennos, mutta juuri tällaisia kirjoja on kiva lukea alkukielellä, tykkään myös katsoa miten suomennos onnistuu, Tyler on arkielämän ja dialogin mestari kuten Anna-Leena Härkönenkin, mutta hm olen kyllä tainnut lukea tämän... tuo kannen kuva pariskunnasta avoautossa on niin tuttu)
- Anne Tyler, Three Days in June (tämäkin alkoi kiinnostaa)
Ymmärrätte varmaan, että minä en lue näitä kaikkia. Jotkut palautan jo huomenna.
Kirjaston varauslistalla on vielä 19 kirjaa, huh en jaksa luetella niitä kaikkia. Tässä muutama:
- Maaria Päivinen, Lastani et vie (olen lukenut Päivisen fiktiota, tämä on totta)
- Jenny Erpenbeck, Kairos (Erpenbeckiltä olen lukenut monta hyvää kirjaa)
- Neil Harwick, Poistetut kohtaukset (kiinnostaa henkilön ja ajankuvan vuoksi)
- Ocean Vuong, Emperor of Gladness (On Earth We Are Briefly Gorgeous oli niin hyvä)
- Riina Tanskanen, Tympeät tytöt 2 - Luokkakipuja (toivottavasti tässä ei liihottele niitä pimppienkeleitä, mitä aiemmassa kirjassa)
Lainassa minulla on noitten äsken hakemieni lisäksi toistakymmentä kirjaa. Tässä muutama pinon päältä:
- Elisa Shua Dusapin, Vladivostok Circus (luin aiemmin samalta kirjailijalta kiinnostavan teoksen)
- Anna-Liisa Ahokumpu, Kosminen tanssija (luin jostain kiinnostavan arvostelun)
- Anna-Liisa Ahokumpu, Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa (saman kirjailijan seitsemän vuotta aiemmin julkaistu esikoisromaani, esikoiset kiinnostavat minua)
- Heikki Heinonen, Sinne missä pippuri kasvaa (paikallisen kirjoittajan teos perheen Intian matkoista)
- Lauri Hokkanen, Kenen joukoissa seisoin: taistolaiset ja valtioterrorin perintö (kiinnostuin äskettäisen blogikeskustelun johdosta, tämä oli tarkoitus lukea jo sen jälkeen kun olin seurannut Hokkasen haastattelua kirjamessuilla muutama vuosi sitten)
- Anne Tyler, A Spool of Blue Thread (minulla on lainassa tämän kirjan suomennos, mutta juuri tällaisia kirjoja on kiva lukea alkukielellä, tykkään myös katsoa miten suomennos onnistuu, Tyler on arkielämän ja dialogin mestari kuten Anna-Leena Härkönenkin, mutta hm olen kyllä tainnut lukea tämän... tuo kannen kuva pariskunnasta avoautossa on niin tuttu)
- Anne Tyler, Three Days in June (tämäkin alkoi kiinnostaa)
Ymmärrätte varmaan, että minä en lue näitä kaikkia. Jotkut palautan jo huomenna.
Kirjaston varauslistalla on vielä 19 kirjaa, huh en jaksa luetella niitä kaikkia. Tässä muutama:
- Maaria Päivinen, Lastani et vie (olen lukenut Päivisen fiktiota, tämä on totta)
- Jenny Erpenbeck, Kairos (Erpenbeckiltä olen lukenut monta hyvää kirjaa)
- Neil Harwick, Poistetut kohtaukset (kiinnostaa henkilön ja ajankuvan vuoksi)
- Ocean Vuong, Emperor of Gladness (On Earth We Are Briefly Gorgeous oli niin hyvä)
- Riina Tanskanen, Tympeät tytöt 2 - Luokkakipuja (toivottavasti tässä ei liihottele niitä pimppienkeleitä, mitä aiemmassa kirjassa)
Lainassa minulla on noitten äsken hakemieni lisäksi toistakymmentä kirjaa. Tässä muutama pinon päältä:
- Elisa Shua Dusapin, Vladivostok Circus (luin aiemmin samalta kirjailijalta kiinnostavan teoksen)
- Alex Matson, Romaanitaide (lainasin blogikeskustelun innoittamana)
- Caj Bremer, Mämmikoiran keittiössä (pidän kaunokirjallisista keittokirjoista)
- Frode Grytten, Sylissä synkän virran (palkittu vuonna 2005 parhaana norjalaisena rikosromaanina)
Rohmuan kirjaston eteisestä myös ihmisten sinne vaihtohyllyyn kantamia lehtiä, vaikka kotiinkin tulee monta lehteä.
Ettei vain lukeminen pääse loppumaan.
- Caj Bremer, Mämmikoiran keittiössä (pidän kaunokirjallisista keittokirjoista)
- Frode Grytten, Sylissä synkän virran (palkittu vuonna 2005 parhaana norjalaisena rikosromaanina)
Rohmuan kirjaston eteisestä myös ihmisten sinne vaihtohyllyyn kantamia lehtiä, vaikka kotiinkin tulee monta lehteä.
Ettei vain lukeminen pääse loppumaan.
Tämmöinen lukija täällä. Lukee mitä milloinkin, kaikenlaista.
Blogiesittelyssäni sanon olevani kaikkiruokaisesti lukeva, kai se pitää paikkansa.
Blogiesittelyssäni sanon olevani kaikkiruokaisesti lukeva, kai se pitää paikkansa.
Rentukoitten aika, tuomienkin, ja kohta syreenien. Viileän kevään etuja: pääsee nauttimaan jokaisesta uudesta kevään merkistä erikseen.
Jotain luettavaa pitää aina olla, muuten ei elämästä iltaisin tule mitään. Lukumaku on näköjään muovautunut pääosin kotimaisesta kirjallisuudesta. Luetaan mitä luetaan, lukuhetkelle on aina oma aika.
VastaaPoistaLukumaku on kiva sana.
PoistaKirjat ovat kodikas asia ja tuovat turvallisen olon. Tapahtukoon maailmassa tai vaikka omassa elämässä mitä vain, niin onhan minulla aina kirjat.
Kun kirja on mukana, niin ei tule ikinä kyllästymisen tunnetta. Otin äsken jalkahoitoonkin mukaan kirjan, kun huomasin, että se vie 1,5 tuntia, mutta jalkakylpy olikin vain varttitunti, jolloin luin hoitolan Voi Hyvin -lehdestä pari juttua ja katselin kuvia Avotakasta ja muu aika meni kosmetologin kanssa jutellessa.
Marjatta kirjoittaa tuossa yllä: "Joukkopaine tuntuu lisääntyneen digiaikana, hyväksytyn raja on jyrkentynyt ja poissulkeminen lisääntynyt."
VastaaPoistaKiinnostaisi tietää koetko, että joukkopaine sinua tai näkemyksiäsi kohtaan olisi jyrkentynyt ja poissulkeminen lisääntynyt? Joku aika sitten puhuttiin siitä, että ihmiset elävät itsensälaisten ihmisten kanssa kuplassa. Eikö ole tavallaan luonnollista, että samanlaiset pyrkivät elämään keskenään ja sulkevat toisenlaiset pois? Se on erilaista magnetismia kuin mitä fysiikasta tunnetaan. Fysiikassahan erilaiset vetävät toisiaan puoleensa.
Luin jokunen vuosi sitten pari Suosalmen näytelmää. Noista novelleista kiinnittyi huomioni katkelmaan, jossa kerrotaan että mies ei juonut vaan piiskasi matoa. Luin sen niin, että mies piiskasi mattoa. Ei ole tullut omia mattoja piiskattua sitten kun viimeksi.
Muut mainitsemasi kirjailijat ovat minulle tuntemattomia. Viime kuukausina olen silloin tällöin aloitellut jonkin kirjan lukemista, mutta kesken ovat yleensä jääneet.
Sinuhen luin peruskoulun ja lukion välisenä kesänä. Minulta meni siihen koko kesä. Tein tietenkin pääosin muita asioita tuona aikana. Rikosta ja rangaistusta en ole pystynyt lukemaan. Aloitin joskus ja taisin lopettaa niillä main kun Marmeladov istui kapakassa. Venäläisen sarjan aiheesta jaksoin katsella. Ja Kaurismäen elokuvan.
Ei mitään sellaista itse koettua, ei ainakaan pitkään aikaan.
PoistaOlen vain huomannut, että varsinkin monilla nuorilla nämä hyväksytyn rajat ovat tiukat ja se jyrkkyys tuntuu jatkuvan aikuisuuteen. Siis sellainen, että toisenlaisten kanssa ei edes suostuta keskustelemaan. Oma linja on oikea sanavalintoja myöten ja se joka sanoo muuta on inttäjä.
Minusta on kiva vaihtaa ajatuksia "erilaisten" kanssa (olisi jos se onnistuisi), enkä edes oikein tiedä, millaisia "minunlaiseni" ovat. Tämä on ihan totta, tältä minusta tuntuu.
Hih, joo yleensä on piiskattu mattoa, nykyään harva vie mattoja ulos, imuroi vain.
Mutta siis, tämä novellin Klaus (jonka nimeä Suosalmi taivuttaa Klaun, Klauta jne.) on vaimonhakkaaja. Hän puhuu vaimostaan hyvin ikävästi, halveksien "vaimon suortuvaiset hiukset, vaimon muhkurainen ranne, vaimon haaleat silmät, vaimon mieli".
Ei lukeminen aina nappaa. Siksi minäki lainaan paljon.
Tänään hain tuon varaamani Maaria Päivisen kirjan ja novellikirjan "Nuoruus NYT" vuodelta 2002. Nuorten asiat kiinnostavat parin sarjan vuoksi ja kaiken sen, mitä kouluelämässä kuulee tapahtuvan.
Sinuhen minäkin luin kouluaikana, ja venäläisiä klassikoita olen nähnyt elokuvina ja sarjoina.
Olet tosiaan varmistanut, ettei lukeminen lopu. Kirjanivaskasta, jota esittelit, minä en ole lukenut yhtään.
VastaaPoistaSinuhen luin aikuisiän kynnyksellä ja Häräntappoaseen silloin kun se ilmestyi, mutta en Katja Kallion kirjoittamaa kirjaa Anna-Leena Härkösestä.
Ala-kouluaikana luettiin kässätunneilla vuorotellen satukirjoja, kai vain lukutaidon harjaantumisen takia. Keskikoulussa äidinkielen tunneilla tutustuttiin Sananmahti - kirjoihin. Kouluaikana luin Steinbeckin Punainen poni ja Kiven Seitsemän veljestä ja Ahon Rautatie.
Lukuinnostusta nuo eivät sytyttäneet, sillä koskaan en ole ollut kovin innokas lukkija. Ehkä varhaisin kirja, jonka luin kodin hyllystä, oli Auni Nuolivaaran - Paimen, piika ja emäntä.
ja viimeisin Anneli Kanto - Rottien pyhimys.
Kirjastossa käyn silloin tällöin. Minua viehättävät edelleen fiktiot tai kirjat, joissa on totuuspohjaa, kuten Rottien pyhimyksessä, jossa maalataan Hattulan Pyhän Ristin kirkon seinille Raamatun historiasta kuvia. Kuvat kirkossa ovat faktaa, mutta kirjassa maalaustyö ja maalarit fiktiota.
Olen lukenut hyviä arvosteluja tuosta Rottien pyhimyksestä. Pitää varmaan käydä varaamassa sekin, heh.
PoistaOllaan luettu samoja kirjoja koulussa. Tykkäsin kovasti Steinbeckin kirjoista, Punaisesta ponista ja Helmestä. Rautatie oli minusta vähän tylsä, mutta kun lainasin Papin tyttären ja Papin rouvan, niin olin aivan Ahon tyylin lumoissa. Kouluissa ei varmaan haluttu luetuttaa näitä kirjoja niiden eroottisen sisällön vuoksi.
Pieni anekdootti Punaisesta ponista. Eräs äidinkielenopettaja joutui rehtorin ja koulutoimenjohtajan puhutteluun 70-luvun lopussa, kun oli tilaamassa oppilaille tämän kirjan! Oli liian yhteiskunnallinen (köyhien puolella) ja nimessäkin tuo sana "punainen". Oi voi, niitäkin aikoja.
Ihastuttavan huoletonta kirjaston käyttöä sinulla :D itsehän jotenkin ajattelen, että kun lainaan kirjastosta kirjan, se on luettava. Lisäksi kirjaston kirja kiilaa aina kaiken muun edelle, vaikka yhtäkkiä kotikirjastossa olisikin joku johon tekisi mieli juuri nyt tarttua.
VastaaPoistaOlen kyllä itsekin palautellut kirjoja kirjastoon lukematta (lähinnä Suomessa, kun lainaan “yli tarpeen”, jotta on valinnanvaraa), mutta aika harvoin. Sitten vielä mietin kehtaanko lainata teoksen joskus uudelleen, koska olen yleensä joutunut sen tilaamaan toisesta kirjastosta. Ehkä ei pitäisi ajatella liikaa. Toisaalta tämä on eräs syy, miksi varaan kirjoja tosi mietittynä enkä kovin monia kerralla. Nyt on vain yksi kirja tulossa. Lainassa on neljä kirjaa, jotka olen itse asiassa kaikki lukenut paitsi yksi on kesken. Että kenties voisi pistää vielä yhden tilaukseen, hmm.
Minulla on sellainen tuntuma, että meidän kirjastossa on kirjoja niin paljon, ettei tarvitse pihistellä. Niissä joita jonotetaan onkin vain kuukauden lainausaika, muutoin saa uusia viidesti ja kirjoista saa olla kerrallaan 100 lainaa ja sama määrä varauksia. Kirjoja kuljetetaan vikkelästi Kymenlaakson kirjastoista toisiin. Olen huomannut, että vain Satu Rämön kirjoista on satoja varauksia ja tietokirjoista muutamilla poliittisilla muistelmilla.
PoistaOliko niin, että sinun pitää hakea varatut kirjat tiskiltä?
Meillä Suomessa ne tulevat varaushyllyyn omalla valitulla nimellä tai numerosarjalla ja sieltä vain kaappaa omansa ja varaa automaatilla. Meillä on myös omatoimiaikaa ilman henkilökuntaa aamuseitsemästä iltakahdeksaan, viikonlopulla vähän lyhyemmin, minulla kirjasto tuossa ihan vieressä, eikä enää muutamaan vuoteen varausmaksuja, joten...
En kehtaisi lainata näin paljon kirjoja, jos ne pitäisi hakea joltain virkailijalta. Nolostelen jo verkkokauppapalautuksianikin, jos niillä pitää vaivata K-kaupan myyjiä, hih. Olen nyt kesäjuhlia varten tilaillut huolettomasti mekon jos toisenkin sekä kenkiä ja palauttaessa selitellyt, että eipä taaskaan sopinut.
Posti siis toimii Suomessa nykyään usein kauppojen yhteydessä, suurin osa siitä kulkee pakettilokeroitten kautta. Ennen postilla oli komeita rakennuksia, samoin apteekilla ja Alkolla, joitten myymälät myös ovat nykyisin usein kätevästi kauppojen kyljessä. Olet varmaan huomannut muutokset Suomen lomillasi, ja eikös niin ole muuallakin.
PoistaTäällä saa kirjan uusia kuusi kertaa (laina-aika tosin on kolme viikkoa), ellei siitä ole varauksia. Itse en yleensä asetu jonoon, vaan odottelen että kirjaa on jossain vapaana (koska ahdistaa ajatus, etten ehkä ehtisikään lukea kirjaa). Täällä tilattu kirja (josta ei varauksia ja on siis vapaana jossain) saapuu kirjastoon 1-4 viikossa eli vaikea arvioida, milloin se on saatavilla. Kunnon maalaismeininkiä :D Havittelemani kirjoja harvemmin on tuossa meidän kirjastossa, joten joudun varaamaan (on maksutonta) suunnilleen kaikki haluamani kirjat ja ne tosiaan noudetaan tiskiltä.
PoistaKirjastohenkilö on kyllä tullut tutuksi ja on todella mukava. Hän jo minut nähdessään ryhtyy hakemaan varauksiani ja on rohkaissutkin varailemaan, koska kirjoja ei täällä pienessä kirjastossa paljon ole tarjolla. Esimerkiksi tuota Ocean Vuongin kirjaa on tilattu koko Cumbrian alueella (josta siis saan kirjoja tilata) vain kaksi kappaletta eikä kumpikaan niistä tule meidän kirjastoon. Eikä ole hajua, milloin se kirja edes mihinkään kirjastoon saadaan. Näkyy vain, että se on tilattu kahteen kirjastoon: siinä voi kestää useampi kuukausi ennen kuin ne missään on lainattavissa. Että kyllä täytyy hattua nostaa Suomen kirjastojen laajalle valikoimalle – sieltä saa monesti sellaisiakin enkunkielisiä kirjoja, joita ei täältä kirjastosta saa :D
Olen lukenut noista omatoimiaikakirjastoista. Mökkikunnassa Suomessakin on sellainen, mutta en ole siihen liittynyt. Käyn yleensä siellä vain kerran kirjastossa ja lainaan kunnon satsin. Siellä ei ole lainausrajaa. Täällä raja on muistaakseni 30 vakiasukkaille, lomalaisille 3 (koska kirjoja kuulemma jää heiltä palauttamatta paljon).
Suomen postin toiminta on tosiaan tullut niin tutuksi, etten viitsi enää täältä mitään sinne lähettää. Tännepäin posti kyllä kulkee Suomesta. Ongelmat Suomeen lähettämisessä alkoivat Brexitin jälkeen: joku kortti kyllä menee joskus perille, mutta pakettien kanssa ihan mahdotonta.
Täällä on oma postikonttori, mutta paketit jaetaan lähes poikkeuksetta kotiin. Jos ei ole kotona, paketti jätetään oven taakse. Lontoossa sen saattoi joutua hakemaan läheisestä lajittelukeskuksesta, joka oli oikeasti lähellä eli no problem. Mutta yleensä Royal Mail jätti paketin oven taakse tai naapurille tmv.
Ja Lontoossa oli pienelläkin alueella useita ns. asiamiesposteja offareiden (pienet kioskikaupat, joissa myydään päivittäistavaroita ja alkoholia) yhteydessä, joissa saattoi lähettää paketteja jne. Mutta niihin ei toimitettu paketteja, koska täällä tosiaan paketitkin tuodaan yhä kotiin asti. Posti jaetaan yhä myös lauantaisin.
Alkoholit kirkkaita myöten saa ruokakaupasta ja offareista eli tarvitse täällä niitä erikseen metsästää.
Tulipas pitkä horina, toivottavasti et pitkästynyt. Pakko nyt hehkuttaa blogeja, että miten mukava on vaan jutustella rauhalliseen tahtiin tutun (pidän sinua jokseenkin tuttuna, toivottavasti et pahastu) kanssa. Ei ole kiirettä, vastaillaan kun ehditään. Ja eri mieltäkin voi ja uskaltaa tarvittaessa olla. Mehän emme aina ole ihan samanmielisiä ja joskus on ollut kiivastakin sananvaihtoa, mutta pääasiassa kuitenkin hyvässä hengessä ja yrittäen ymmärtää toista. Näin ainakin olen itse kokenut keskustelut kanssasi ja arvostan tapaasi keskustella. <3
No, en todellakaan pitkästynyt. On kiinnostavaa kuulla näistä arjen asioista eri maissa.
PoistaBriteissä on siis kirjastot heikompia, mutta posti ja alkoholin myynti toimii sijuvammin kuin meillä. Ja siellä on niitä viehättäviä, mitä erilaisimpia kirjakauppoja, joita olen päässyt blogissasi ihailemaan. Meillä alkaa käydä niin, että parhaat kirjakaupat ovat Akateemisen jälkeen tylsästi Prismoissa siinä kaiken muun ohessa.
Blogit on edelleen paras alusta kirjalliselle keskustelulle. Mitä olen katsellut, niin Insta toimii enimmäkseen kirjavinkkauksen ja mainonnan paikkana.
Pitkään mukana ollessa heistä joiden kanssa vaihtaa ajatuksia tulee tuttuja, eikä se haittaa vaikka välillä on erimielisyyttä tai väärinymmärrystä. En todellakaan ymmärrä sellaista, että eri mieltä olemisesta toinen hylätään. Eri mieltä oleminen saa ajattelemaan enemmän, koska silloin asiat jäävät vaivaamaan ja ryhtyy ottamaan selvää.
Sinun kanssa on mukava keskustella ja pidän tavastasi olla suora ja rehellinen, jopa joskus ronskin rehellinen. ♥
Sinä luet todella monipuolisesti, ja olen saanut blogistasi valtavasti hyviä kirjavinkkejä. Etenkin tuo mainitsemanne Instagram niputtaa herkästi tiettyjä kirjoja tietyn lukijakunnan suosimaksi, vai toisin päin. Aina on kuitenkin varmaan ollut niitä niin sanotusti hienoja kirjoja, joita kuuluu lukea. Minulla jäi Rikos ja rangaistus kesken, myös Saatana saapuu Moskovaan ja Sinuhe Egyptiläinen. En koe, että olisin ns. yhtään vähemmän lukeneempi ilman näitä. Sen sijaan tuntuu, että luen usein sellaisia kirjoja, joita ei varsinkaan kirjagramissa näy, kosja lukemani kirjat ovat usein vanhempia tai poliittisempia (tyyliin valtiomiehen elämäkerta, ei ihmisoikeuksiin liittyvä, joka on trendi, paitsi nyt luin Yksinäisten kaupungin, joka on trendi, arvio tulossa siitäkin blogiin). Minusta tärkeintä on kulkea pitkin omaa tietä, ja lukea sitä mitä haluaa. Kunhan lukee. Minulle kirjallisuuspiirit yliopistptasolla näyttäytyvät hyvin epähoukuttelevina. Koen olevani aivan eri maata, vaikken edes tiedä, mikä se on.
VastaaPoistaMinä myös olen saanut sinulta hyviä kirjavinkkejä. Kiitos niistä!
PoistaLuin kerran sellaisen kommentin blogikeskustelussa, että kuka meistä ei olisi joskus väittänyt lukeneensa jotain "vaikeaa" kirjaa näyttääkseen fiksulta. En minä ainakaan, miksi olisin!
Sellainen tuntuu ihan samalta kuin ne joskus kirjahyllyissä käytetyt kirjasarjojen upeat feikkikannet, joissa tyhjä sisus. Niitä oli joissakin kodeissa silloin, kun komeat kirjahyllyt olivat tärkeitä. Näinhän ei ole enää.
Minä olen nyt alkanut vihdoin poistaa hyllystäni joitakin 70-luvulla opiskelijana hankkimiani taskukirjoja, joitten sivut ovat aivan kellastuneet ja teksti niin pientä, etten enää viitsi lukea sellaista. Joka kirjan kohdalla on kyllä mietittävä.
Tunnen niin vähän Kirjagramia, että en oikein osaa sanoa. Näyttää kyllä siltä, että siellä luetaan etupäässä uutuuksia.
Minusta tässä hetkessä elävälle on kiinnostavaa katsella myös, miten tähän on tultu, ja nykyajasta kirjoitetaan usein hyvin sekavasti ja pessimistisesti - etäisyyden päästä näkisi selkeämmin.
Sinulla on fantastinen "enemmän on enemmän" ja "kahmalokaupalla kirjoja ja lehtiä" - tyyli. Kaikkea ei tarvitse edes lukea, voi nauttia muutenkin. Kaikkein paras tapa on toimia itselleen sopivasti 📚
VastaaPoistaÄrsyttää ja kummastuttaa kun aina löytyy niitä jotka julistavat mitä kirjoja on kaikkien "pakko lukea". Tuo asenne on nähtävissä muuallakin. Sain kauan sitten opiskelukaverilta säälivän, alentuvan katseen ja siihen sopivan letkauksen kun sanoin että en aikonut äänestää.
Luen pääsääntöisesti mitä tykkään ja äänestän jos siltä tuntuu tai jätän äänestämättä 🙂🙃 😎😀 Ah ihana VAPAUS !
Juuri niin, Rita! Omalla tyylillä.
PoistaKannatti kirjoittaa tämä kirjallinen itsepaljastus, kun syntyi niin hyvää keskustelua.
Myös siitä saa joskus väheksyntää toisilta naisilta, että tykkää vaatteista ja kodin sisustamisesta. Olen joskus kokenut tällaista paheksuntaa, en blogimaailmassa vaan ihan arkielämässä. Ei voi olla muka älykäs, jos välittää kauniista vaatteista.
Kirjoja voi myös katsella, käännellä ja ihailla kauniina esineinä. Minulla on joitakin ns. coffee table -kirjoja, sisustuskirjoja tai mitä se nyt onkaan suomeksi.
Kiinnitän yleensäkin enemmän huomiota kirjojen ulkonäköön nyt kun pelotellaan, että kirja esineenä olisi katoamassa.
Sinun blogissasi on usein kauniita ja erikoisia esineitä, kuten viimeksi ne kukkakengät. Elämän rikkautta. ♥
Kiitos vastauksesta 💕 Mainitsemastasi väheksynnästä tulee mieleen kun kerroin opiskelukavereille että opetin kieliä kosmetologeille, ja sain siihen reaktioksi halveksivan "Voiko kuvitella turhempaa ammattia! - nyrpistyksen. Itsensä kaunistaminen oli heidän mielestään ilmeisesti turhaa ja väärin. Yritin valistaa että se on ihonhoitoa eikä meikkaamista. Hämmentynyt olo jäi.
PoistaJust tuo nyrpistely ja jaottelu ärsyttää niin.
PoistaSe mihin ammattiin ihminen on päätynyt, ei kerro hänestä vielä paljon mitään. Ja mitä pahaa on siinä, että työssään hoitaa toisia. Psykiatri hoitaa mieltä ja kosmetologi ihoa, mikä myös on osaltaan mielen hoitamista.
Arvostan kosmetologeja ja tekisi mieli käydä oikein meikattavana ennen erästä kesäjuhlaa. Olen käynyt vain kerran muutama vuosi sitten; oli kyllä taitavaa siveltimien käyttöä ja lopputulos oli nuupean mimmin hehkeytyminen, sopivasti.
Paljon lukevia ihmisiä ei useinkaan kiinnosta, mitä heidän lukemisistaan ajatellaan ja ovatko he lukeneet kaiken, mikä kuuluisi lukea, ja vältelleet niitä kirjoja, joita ei tulisi lukea, ellei halua vaikuttaa junttiurpolta. Heitä kiinnostaa ennen muuta kieli. Taidat olla sellainen ihminen.
VastaaPoistaNettiaikana on vaikeahko saada eteensä kirja, josta ei etukäteen "tietäisi" jo jotain.
Suhtaudun kirjasuosituksiin hivenen äreästi. Se ei johdu siitä, että vimmaisesti tahtoisin erottua pitämisilläni muista. Mutta minä tahdon löytää kirjani itse. Se on omituisen tärkeää. Kirja vaikuttaa voimakkaammin, jos se on ikään kuin tuntematonta mannerta, vain minun tunnusteltavanani. Elokuvien ja musiikkien suhteen minulla ei ole näin vahvaa pakkomiellettä.
Kaksi kirjailijaa tiedän löytäneeni itse. Kun olin 16-vuotias, Käpylän kirjastossa käteeni osui Samuel Beckettin "Ensi rakkaus". Koska en siinä iässä tiennyt mistään mitään eikä voinut googlata, minulla ei ollut aavistustakaan siitä, että Beckett oli maineikas ja merkittävä. Rakastuin kirjaan heti.
Toinen oma löytöni oli Arto Salminen. Kun luin Varaston, Salminen ei ollut vielä minkäänlainen nimi suomalaisessa kirjallisuudessa. Hänen kielensä oli paikoin häkellyttävän kaunista.
On mahdollista, että mikään muista lukurakkauksistani ei ole ollut yhtä viaton. Kirjallisuustieteen opiskelijana opin nopeasti, mitkä kirjat kuuluu lukea ja miten niistä on tapana keskustella. Shakespearen kanssa oli aluksi vähän vaikeaa, kun nauratti ihan väärissä kohdissa. Ehkä tässä iässä naurattaisi taas. Pitänee kokeilla.
Juu, pidän kielestä. Joskus kun luen oikein kielellisesti kauniin kohdan tekstistä, niin kylmät väreet kulkevat ihossa ja karvat nousevat pystyyn. Suosalmen tekstistä valitsemassani sitaatissa on sellaista lumoa, tässä: "Hänen silmiensä eteen levittäytyi tulevien vuosien yksinäisyyden autio taivas, mutta hän katsoi sitä kuin tutuksi tullutta paikkaa."
PoistaHaaveilin suomentajan työstäkin, mutta en tiennyt miten sellaiseksi valmistutaan ja opettajan työ toi varmemman toimeentulon.
En halua lukea monia arvosteluja tai blogijuttuja kirjasta ennen kuin olen itse lukenut sen. Jos kirjoitan kirjasta, niin usein alan lukea toisten kirjoituksia tässä kommenttivaiheessa. Useimmiten olen kyllä löytänyt kirjan jostain blogiesittelystä tai jonkin lehden arvostelusta ja pistänyt sen jälkeen kirjaston varaukseen.
Sitä voisikin enemmän vain harhailla kirjaston hyllyjä tutkien, ja onhan minulla lahjakortti kirjakauppaan, sillä jotain pehmeäkantista syksyllä matkalle, jotain mistä en ole kuullut.
Nykyään on tosiaan kirjasomessa niin paljon "kirjapuhetta", että mainitsemasi viattomuus on vaikea saavuttaa.
Meillä on Arto Salmisen Turvapaikka. Muistaakseni ostin sen automatkalla tienvarsimyymälästä, joita näissä ostoskeitaissa ei enää paljon olekaan. Niistä olen löytänyt yllättävän hyviä kirjoja.
Uteliaisuuteni heräsi tuon Varaston suhteen. Pistän muistiin.
Ai, sinä olet opiskellut kirjallisuustiedettä.
Minulla oli vain tämä ylevältä kuulostava kurssi "Yleinen kirjallisuustiede ja estetiikka", mutta kielten ohessa kyllä kaunokirjallisuutta, varsinkin anglosaksista.
Shakespeare on kyllä monin paikoin hauska.
Ihana tuo Kirsin satunurkka teos. Tuleva runoilija.
VastaaPoistaOlin kirjaston kirjojen suurkuluttaja jo ekaluokkalaisesta lähtien. Olen varmaan ennenkin kertonut, että luin suoraan ja kirjoitin jo kaunokirjoitusta, kun menin 6v. kouluun. Kävin sitten opettajan kanssa alkuun kirjastossa hakemassa lukemista tunneille, kun muut opettelivat uusia taitoja. Kirjastonhoitaja tuli sitten tutuksi, ja hän tilasi sitten minulle kirjoja, joita halusin lukea.
Nykyisin on ihanaa, kun voi varata kirjoja omalle lukulistalle tietokoneella. Kirjastosta käyn sitten hakemassa ne, ja tutustun pari kertaa viikossa kirjaston maailmaan ja esillä olevaan kirjallisuuteen. Samaa teen joka paikassa missä on kirjoja mm. ekotorilla ja kirpputoreilla, kirjakaupoissa jne. Kirjatarjontaa on runsaasti, mutta lukuaika vähenee aina vain ja lukutahti hidastuu, kun tulee ikää lisää.
Lukeminen on kuitenkin paras harrastus mitä tiedän <3
Surullista oli kuulla jälleen, miten niin moni pääsee luokalta toiselle, vaikka ei osaa lukea. Lukemisen pitäisi olla tärkein taito alaluokilla.
Me hankimme lukutaidon pieninä ja jaksoimme opetella lukemaan pitkiä tekstejä, kun kilpailevaa viihdettä ei ollut. Nykylapsilla on paljon suoratoisto-ohjelmia, omia tubettajia jne. ja äidinkielen opetussuunnitelma laajentunut käsittämään kaikenlaista viestintää.
PoistaKirjatarjonta on tosiaan runsas ja paljon julkaistaan viimeistelemätöntäkin. Minun on yhä vaikeampi löytää siitä runsaudesta hyvää luettavaa, varsinkaan uusista kirjoista.
Matkoilla on aina kiva käydä kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Ne kertovat paljon siitä, miten maassa arvostetaan kirjallisuutta.
Suosittelen uusista kirjoista Laura Lähteenmäen Marian kirjaa ja Milla Ollikaisen Mathildaa. Tykkään historiasta ja näissä sitä oli. Odotan kovasti Minna Rytisalon Sylviaa ja Tommi Kinnusen Pitkää aukeaa. Äidinkielen opettajina heillä on kaunista tekstiä ja yllättäviä tarinoita.
PoistaKäännöskirjoista suosittelen nobelisti Han Kangin Älä jätä hyvästejä ja pulizer-palkinnon saanutta Barbara Kingsolverin Demon Copperheadia. Huippukirjallisuutta ja hyvin käännettynä.
Kinnusen kirja taitaa ilmestyä vasta ensi vuoden puolella. Häneltä olen lukenut kaiken ja pidän kovasti sekä hänen tyylistään että aiheistaan.
PoistaMinna Rytisalon kirjan luen myös aivan varmasti.
Han Kangin kirjan olen lukenut englanniksi käännettynä, We Do Not Part. Suomennos lienee tehty englannnista.