Nick Hornby, How to Be Good

 

Guardianin mainosteksti kannen alaosassa:
'Hornby writes with a funny, fresh voice
which skewers male and female foibles
with hilarious accuracy'

Siinäpä kysymys: miten olla hyvä? Englantilainen kirjailija Nick Hornby tarkastelee tätä kysymystä romaanissaan How to Be Good (2001). Kannen Guardian-lehden sitaatissa sanotaan hänen käsittelevän meidän heikkouksiamme riemastuttavalla tarkkuudella. 

Katie Carr, kirjan minäkertoja, on kaksilapsisen perheen äiti, lääkäri. Hän on mielestään ammattinsa vuoksi niin suuri hyväntekijä, että voi suoda itselleen syrjähypyn, varsinkin kun aviomies David on kaupunginosan ja ehkä koko maan pahantuulisin mies. Valitettavasti syrjähyppykään ei auta ja avioero näyttää olevan ainoa mahdollinen keino päästä pois miehen negatiivisuuden vaikutuspiiristä.
David on kolumnistina mitätöinyt kirjoituksissaan armotta yksittäisiä ihmisiä ja kokonaisia ihmisryhmiä. Katie luettelee näitä solvattuja puolentoista sivun verran ja löytää neljä henkilöä maailmanhistoriassa, joista hänen aviomiehensä on puhunut arvostaen. Nämä ovat Bob Dylan (joskus ennen, ei enää), Graham Greene, Quentin Tarantino ja Tony Hancock. 

Kun David sitten muuttuu vastakohdakseen, hyväksi ihmiseksi, vietettyään pari päivää parantaja GoodNewsin käsittelyssä, aivan sietämättömän hyväntahtoiseksi ja samalla täydellisen huumorintajuttomaksi, Katie alkaakin kaivata entistä kyynistä marisijaa. Hänkö on nyt se paha täydellisen hyvyyden rinnalla? Mistä Davidin kanssa voi enää edes keskustella?

Hollowayn Vihaisin Mies -kolumnisti jättää työnsä, kiikuttaa lasten tietokoneen ja muita tavaroita köyhille ja hakee gurunsa GoodWillin asumaan perheen kotiin. Miehet alkavat yhdessä suunnitella ja toteuttaa hyväntekemisen projekteja, joihin kuuluu oman kadun asukkaiden taivuttelu ottaa kotiinsa asumaan syrjäytyneitä nuoria ja perheenjäsenten suorittama ilkeyksien peruuttamisoperaatio, jossa tarjotaan rakkautta ihmisille, joille on oltu aiemmin pahoja.
Tempaukset ja niissä epäonnistumiset ovat koomista luettavaa. Jos teini Tom on motannut ikävää kaveriaan syystä, niin eiköhän hän uusi tekonsa kun tilanne toistetaan. Perheen pieni kiltti tyttö Molly ottaa parhaaksi ystäväkseen luokan epäsuosioon joutuneen, likaisen, kaikin puolin epämiellyttävän tytön - hyvyyden nimissä. Eräs sijoitettu nuori ryöstää uuden perheensä ja karkaa heti ensimmäisenä yönä. 

Katien eroaikeet ovat jäissä ja hän alkaa sen sijaan pohtia omaa moraaliaan ja kysyä, mitä hyvyys on ja miten sitä voisi toteuttaa. Ei se voi olla niin keinotekoisen oloista utopiaa, mitä David on alkanut järjestää omassa ympäristössään pakottaen ja päsmäröiden.
Myös Katie potee monenlaista syyllisyyttä laiminlyönneistä ihmissuhteissaan. Ehkä lääkärin työ ei kompensoikaan kaikkea. 
Hän  makustelee Raamatun korinttolaiskirjeen 13. lukua "Love vaunteth not itself, is not puffed up..." ja kokee, että juuri sitä hänen miehensä ja tämän kotiguru tekevät, röyhistelevät keinotekoisella hyvyydellään.
Kun Katie sitten kokee painostusta ottaa kotiinsa GoodNewsin ja sijoituspojan lisäksi vielä hoivakodissa yksinäisyyttä potevan potilaansakin, alkaa hän oppia sanomaan ei.    

Love, it turns out, is as undemocratic as money, so it accumulates around people who have plenty of it already: the sane, the healthy, the lovable. I am loved by my children, my parents, my brother, my spouse, I suppose, my friends. Brian has none of these people, and never will, and much as we would spend it all around, a little, we can't. 

Davidin pirullinen romaani, jota hän oli kirjoittanut sarkastisten kolumniensa ohessa jää kesken, mieshän on muuttunut, samoin GoodNewsin kanssa tekeillä ollut hyvän ihmisen opas How to Be Good, samasta syystä. David epäröi. Hyvyys lähellä toteutettuna on osoittautunut liian vaikeaksi.
Katie lukee ja löytää kaunokirjallisuudesta maailmoja, joihin paeta oman elämänsä keskeneräisyyttä ja liian isoja ongelmia. (Hyvä, hyvä!)
Lapset tarvitsevat terapiaa, mutta kyllä he selviytyvät. 
Kirjan lopussa perhe vetää yhtä köyttä, vai vetääkö sittenkään.

Harvoin tapaan näin selvää tapausta, jossa viimeinen virke pilaa kirjan lopun. Pyyntö brittiläiselle kustannustoimittajalle: jos kirjasta otetaan vielä uusintapainos, niin jättäkää se viimeinen pitkä virke pois!

En vaadi loppua, jossa kaikki langat punotaan yhteen, päinvastoin, monesti on paljon kiinnostavampaa jos jotain jää avoimeksi, mutta tässä ei ole kyse siitä vaan tyylistä ja siitä, että luotetaan lukijaan.  
Kirja on suomennettu nimellä Hyvät ihmiset. Aion käydä kurkkaamassa kirjastossa, onko suomentaja pystynyt paikkaamaan lopun kökköyttä. 

Parhaita viime aikoina kohtaamiani loppuja, joissa tarina sulkeutuu mietitysti, mutta jättää oven raolleen on bhutanilais-kiinalaisessa draamaelokuvassa Koulu maailman laidalla, joka on katsottavissa Yle Areenassa. 
Tässä elokuvassa on myös Hornbyn kirjaa parempi vastaus kysymykseen "How to be good?".