tiistai 11. kesäkuuta 2019

Vapaa kuin taivaan lintu


Meidän pihan juhannusruusu on riehaantunut

Onko taivaan lintu vapaa? Se näyttää meidän silmiimme vapaalta suihkiessaan taivaalla, mutta on sillä kovasti puuhaa pesän rakentamisessa, ruuan hankkimisessa poikasilleen ja niiden opettamisessa lintujen tavoille. Rutiineja riittää, vaistot määräävät toiminnan, mutta todennäköisesti taivaan lintu on kuitenkin vapaa turhista eksistentiaalisista vatvomisista.
Kun luin tutkimuksesta, jossa oli vertailtu ihmisten kokemaa vapauden tunnetta eri maissa ja saatu tulokseksi, että Suomi on huipulla (HS 5.6. Mikko Puttonen, Vapaudentunne tekee suomalaiset onnellisiksi...), niin tiesin heti, että tutkimustulos on oikea, ainakin osittain. Vapauden puitteet ovat meillä omassa yhteiskunnassamme aivan loistavat verrattuna monen muun maan oloihin ja käytänteisiin. Sopisi siis olla onnellinen!

Yhteiskunta antaa puitteet, mutta se ei kuitenkaan voi suojata meitä omalta itseltämme. Näyttää siltä, että kun ulkopuolisia kahleita ei ole, niin ihminen rakentaa usein itse omat kahleensa itsekontrollilla ja sosiaalisilla pakoilla, jotka ovat objektiivisesti katsoen turhia. Vapaus valita on monelle vankeus, rajojen sisällä on turvallisempaa.

Mietiskelin tätä teemaa mökillä ja kuinka ollakaan lukemiseksi sattui romaani, jonka henkilöillä on ongelmissaan paljolti kyse juuri liiallisesta vapaudesta ja valinnoista, joita pitäisi tehdä. Mitä tehdä, kun liian paljonkaan ei riitä.


Kirja on norjalaisen Nina Lykken kirjoittama ja sen nimi on Ei, ei ja vielä kerran ei. Kansi on aivan kauhea, ei tämä kirja nyt noin kevyt ole, siinä on vakavaa asiaa huumorilla taitettuna. 
Keski-ikäinen perheenäiti Ingrid on turhautunut hyvinvoivan elämänsä rutiineihin. Hän suorittaa elämäänsä robottimaisesti työssään opettajana ja kotona, jossa täysi-ikäiset pojat elävät prinsseinä ja ylennyksen saanut mies, Jan, piipahtaa, kun tarvitsee puhtaita vaatteita. Ingrid ei nauti enää mistään, hän on alkanut tuntea vastustamatonta halua läimäytellä tuntemattomia ihmisiä. 
Jan kyllä nauttii, hän nauttii kotijärjestyksen vastapainoksi boheemielämästä nuoren kollegansa Hannen kanssa tämän sotkuisessa kämpässä. Kun ero on väistämättä edessä, Jan pettyy ja loukkaantuu, koska Ingrid ei käyttäydy kuten pitäisi, itke ja riipu hänen housunlahkeessaan, vaan näyttää pikemminkin helpottuneelta. 
Mies perustelee suhdettaan nuoreen naiseen sillä, että hän on voinut tehdä niin. Missä vaimo oli, miksi ei kieltänyt! Hannekin alkaa vaikuttaa jo arkiselta esittäessään omia vaatimuksiaan, vapaus taitaa olla katoavaa sorttia. 
Ingrid oivaltaa, että koska Jan tekee  mitä huvittaa, niin hänelläkin on lupa valita, kerrankin, ja tehdä aivan mitä huvittaa. Hän on saanut tarpeekseen kaikesta jo ennen miehensä uskottomuutta. Jospa hänen vapautensa löytyisi reissun päältä maisemien vaihtuessa, auto asuntonaan, kaikki vastuut takanapäin. Jan pesköön aikuisten poikiensa ja kohta syntyvän vauvan pyykkejä.

Olen saanut kokea omassa elämässäni paljon vapautta.
Minua ei lapsena ja nuorena "kasvatettu" eikä ohjattu oikeastaan mihinkään. Tämä vapaus jätti turvattomuutta, mutta antoi toisaalta mahdollisuuden rakentaa elämäni juuri oman mieleni mukaiseksi.
Suurin vapauden mahdollistaja minulle on ollut valtion takaama opintolaina, jonka turvin pystyin aloittamaan opiskelut. Ilman sitä olisin jotain muuta kuin mitä olen nyt. Ehkä ennen aikojaan vanhentunut, katkera maalaistalon emäntä. Ehkä jo kuollut pettymykseen. Itseni ikäisissä ihmisissä on sellaisia, jotka toistelevat "jos vain olisin päässyt kouluun". No, ensimmäinen onnenpotku oli tietysti se, että pääsin 10-vuotiaana maksulliseen oppikouluun, kiitos opettajien painostuksen ja äitini tuen. Tällainen kynnys häipyi lasten elämästä peruskoulun tullessa. Erottelu varhaisessa vaiheessa on yhä käytössä useimmissa maissa, esim. Saksassa ja Englannissa.
Työssäni opettajana sain valita opetusmateriaalini, metodini ja opetustuntieni kulun. Kukaan ei vahtinut eikä vaatinut raportteja. Tätä kaikki tapaamani ulkomaiset kollegat ovat hämmästelleet. Työasunikin voin valita, olla kodikkaasti villasukissa, jos siltä tuntui. Valtio ei määrännyt minulle työpaikkaa, sain hakea töihin minne itse halusin.
Yksi vaihe elämässäni oli sellainen, että menetin lähes täydellisesti vapauteni. Se oli se vaihe, jolloin perheessä oli pieniä lapsia. Silloin saattoi jopa sattua, etten ehtinyt lukea muuta kuin työhön liittyvää kirjallisuutta ja sanomalehtiä. Tämä vaihe oli hektinen ja on sitä kaikissa lapsiperheissä. Se on palkitseva ja ohimenevä.

Jos nyt alan luetella vapauksia, joita meillä äsken mainitsemieni lisäksi löytyy, niin lista on pitkä.
Saamme arvostella maan hallitusta ja viranhaltijoita. Meillä sananvapaus toimii. On valitettavasti myös tämä hyvin uusi ilmiö, ääri-ihmiset, diktatuurien ihailijat, jotka pyrkivät uhkailemalla kaventamaan toisten sananvapautta ja demokratiaa yleensäkin.
Saamme elää sellaisina sukupuolisina persoonina, miksi koemme itsemme. Tämä on vielä haaveen tasolla suuressa osassa maailmaa. Translaki on meillä hävettävän vanhentunut, mutta se uudistetaan pian, hyvä!
Voimme asua yksin tai sellaisessa ryhmässä jota pidämme perheenämme.
Voimme erota, jos avioliitto ei onnistu.
Voimme sekä käydä töissä että saada lapsia, koska meillä on tasokas päivähoitojärjestelmä.
Vanhempien ei tarvitse harrastaa koulushoppailua, koska lähikoulu on hyvä koulu.
Meidän passimme on maailman parhaita. Voimme matkustaa muualle, ja kotimaan sisällä meidän ei tarvitse ojennella passiamme tarkastettavaksi, kuten monissa suljetuissa maissa.
Saamme tunnustaa mitä uskontoa haluamme tai olla uskonnottomia.
Saamme liikkua vapaasti luonnossa ja kerätä metsistä ja niityiltä kukkia, marjoja ja sieniä. Meillä on metsissä ja järvissä ruokaa!
Me emme voi valita eutanasiaa, mutta toimenpiteet kuoleman edellä muistuttavat usein sitä.
Me emme voi valita olla kuolematta, sitä ei voi valita missään muuallakaan. Sentään. 

Me emme aina tiedosta tai ymmärrä miten onnekkaita ja etuoikeutettuja me maailman mittakaavassa olemme. Pidämme itsestäänselvänä asioita, joiden puutteen heti huomaisimme muutettuamme jonnekin vähemmän hoivan yhteiskuntaan.

Miten on, koetko itsesi vapaaksi? Jos et, niin mikä sinua rajoittaa? Voisiko sille tehdä jotain?

Kun olin pian jäämässä eläkkeelle, eräs henkilö työpaikalla katseli minua aina tavatessa totisena ja puisteli päätään osaaottavan näköisenä. Kerran hän sitten kysyi, eikö minua pelota. Pelota? Hän kertoi oman äitinsä kokeneen kauhean kriisin eläkkeelle jäätyään ja hakeutuneen muutaman kuukauden jälkeen töihin.
Minä odotin vapauttani kiihkeästi ja olen iloinnut siitä jo yhdeksän vuotta. Tietenkään en joka aamu enää muista iloita siitä, ettei tarvitse lähteä töihin, kuherrusaika on ohi, mutta olen hiljaisen tyytyväinen. Olen saanut elää koko elämäni vapaudessa ja olen edelleen melko terve ja jaksava. 
Ettei kuulostaisi liian hyvältä, niin on kerrottava, että onhan minullakin ollut omia pakkopaitojani. Kun alan lukea vanhoja päiväkirjoja, niin moitettahan sieltä löytyy ja ryhdistäytymiskehotuksia, turhia ahdistuksia, jotka nyt tuntuvat huvittavilta, mutta nakersivat silloin vapauden tunnettani.   

Skool vapaudelle! Tai kauniimmin jiddisiksi l'chaim - elämälle!


Mökin verannalta

Kaikilla ei ole omaa nimikkoviiniä, minä sain tänä kesänä! Italialainen marjainen rosé, vino biologico. 


Karjalanruusu mökin piha-alueelta


-------------

Tässä vielä seuraavana aamuna lisättyjä "onnellisen ihmisen" aatoksia.

Pitkä vanhempainvapaa on sellainen etu, joka on harvinaisuus jopa EU:ssa. On mietitty, onko varaa ja onko järkevää tukea molempia, lasten hoitamista kotona ja tasokasta päiväkotitoimintaa.
Eräs vapaus on myös se, että työpaikan menetys ei tee suomalaisesta kerjäläistä. Työttömyyskorvaus ja asumistuki takaavat niukan toimeentulon. On toisaalta mietitty työttömien velvoittamista  koulutukseen tai vapaaehtoistyöhön ja toisaalta vastikkeetonta kansalaispalkkaa.


22 kommenttia:

  1. Onpa innostava blogijuttu! Jaan kanssasi ajatukset monipuolisista vapauksistamme, joista eläkeläisenäkin voi ja saa nauttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lissu! Kun vain säilyisi tällaisena.
      Ajattelin kirjoittaa positiivisesti, koska yleensä on tapana löytää puutteita. Tosin en aloittaessani tiennyt, miten positiivinen kirjoituksestani tulisi, vapauksien listaaminen innoitti.

      Poista
  2. Onnellisuus aivan pursuaa rivien välistä, kiitos Marjatta. Minua nauratti, kun luin, että olisit maatalon emäntänä ja kuollut pettymykseen, jos et olisi saanut jatkaa opintoja. Itse toivoin pääseväni maatilan emännäksi, se työ olisi ollut minun mieleeni, mutta opinnot ja elämä vei toisaalle. Huvittavaa oli, että päädyin viettämään entiselle maatilalle saareen lomia ja vapaita, kun nykyisellä miehelläni on perintötila. Ihana vapaus tehdä sitä mitä jo on lapsuudessa toivonut, tosin hyvin pienessä mittakaavassa mansikoiden, omenoiden, luumujen ja marjojen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kuulostaa ihanalta. Muistan, että olet joskus kertonut tuosta perintötilasta.
      Minulle jäi kotoa sellainen kuva, että työ maatilalla on kauheaa raatamista. Äitini lypsi käsin kymmenen lehmää ja isäni muutti metsää pelloksi ilman moderneja koneita. Haaveksin jo lapsena pois lähtemisestä. Ainoa mistä pidin maatilallamme oli lampaat. Jos äitini olisi elänyt pitempään ja tilalle olisi hankittu mukavuuksia, niin "traumani" voisi olla lievempi. Nyt vastustin mökin hankintaakin, koska se toi mieleeni ahdistavia ajatuksia menneisyydestä.

      Poista
  3. MM

    Loistavaa! että olet uskaltanut nyt laajentaa 'repertuaariasi'. 10.

    'Yksi vaihe elämässäni oli sellainen, että menetin lähes täydellisesti vapauteni. Se oli se vaihe, jolloin perheessä oli pieniä lapsia.'
    Tuosta ilmestynyt just mainio kirja Kilkulta: Täydellinen näytelmä. (Bazar 2019).
    Kirjan avaussanat:
    "Alina ei ollut vankilassa, mutta hän olisi voinut olla.
    Hänen vapauttaan oli rajoitettu. ---"
    Syynä tuo mainitsemasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kympistä, hikkaj! Minua on alkanut vetää yhä useammin kirjoittelemaan muusta kuin kirjoista. Katsoin, että nyt olen kirjoittanut jo niin monesta kirjasta, että saan kirjoittaa välillä muuta.
      Eipä silti, juuri kirjat antvat monesti kimmokkeen johonkin mieltä muutoinkin askarruttavaan aiheeseen.

      Kiinnostuin oitis tuosta mainitsemastasi romaanista ja lähdin katselemaan kirjaston sivuille. Onpa suosittu, kaikista 16 kirjastosta ja 2 kirjastoautosta lainassa, panin varaukseen.
      Viimeksi luin hyvin kuvattua lapsiperheen arkea Jonas Hassen Khemirin romaanissa Isän säännöt.

      Poista
  4. No, ilonpilaajana voisin sanoa, että nykyhetken poliittisessa puheessa ja median yhteiskunnallisessa kauhistelussa sanaa "vapaus" tai "yksilönvapaus" ei juuri lainkaan esiinny eikä varsinkaan myönteisessä merkityksessä.

    Tsekkasin uuden hallituksen ohjelman ja sieltä ei löydy kai kertaakaan ajatusta yksilönvpaudesta yhteiskunnallisena tavoitteena. Tasa-arvoa kyllä toistetaan yhteydessä jos toisessakin.

    Joten tuntuu (tuntuuko?) että Ranskan vallankumouksen vaatimuksesta "vapaus, veljeys, tasa-arvo" ensimmäisellä ei ole enää poliittista vetovoimaa tai sitten se koetaan jo saavutetuksi, joten sitä on pikemminkin syytä ryhtyä suitsemaan.

    Pehmeässä yhteiskunnassa tosin ei mitään "kielletä" - sille asetetaan "haittavero".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuosta vallankumouksen iskulauseesta taitaa tasa-arvo olla nykyään todella se painotetuin.

      Hallitusohjelmassa on aika paljon oikeusvaltion ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Jospa ne yksilönvapaudet sisältyvät tähän. Saamelaisten asioita pyritään parantamaan ja transsukupuolislla ei enää vaadita lisääntymiskyvyttömyyttä viralliseen sukupuolen korjaamiseen.

      Haittavero on kinkkinen asia. Seuraukset eivät ole aina sitä mitä toivotaan ja kohdistuvat väärin, kuten esim. bensavero Pohjois-Suomessa, jossa työmatkat ovat pitkiä eikä ole paljon mitään julkista liikennettä.

      Yksilönvapautta on toteutettu kauan ja niin pitkälle, ettei mikään ihme, vaikka jo joillain aloilla toivotaan päinvastaistakin, yhteisöllisyyttä. Kouluelämässä, jonka minä parhaiten tunnen, oli joskus opetussuunitelmissa sana solidaarisuus, ei enää pitkään aikaan. Nykyään korostetaan toisaalta jokaisen lapsen omaa yksilöllistä opetussuunnitelmaa, mikä on mahdottomuus joukkoja opetettaessa, mutta toisaalta (säästösyistä, oikeuksien toteutumiseksi seliteltynä) on viety pois erityisluokat, jolloin kaikkien yksilöiden pitäisi saada ihmeentekijä opettajalta omaa yksilöllistä opetustaan samanaikaisesti isossa ryhmässä.

      Mediassa ja sosiaalisessa mediassa varsinkin vallitsee kauhea yhdenmukaisuuden vaatimus. Jos olet tätä mieltä, kuulut meihin, jos tuota, niin olet niitä. Tämä on omiaan heikentämään keskustelua. kaventamaan mielipiteen vapautta ja tekemään ihmisistä varovaisia, varsinkin kun naurettavista loukkaantumisista on tullut ase.

      No voi, nyt minäkin löysin puutteita. Kyösti senkin!
      Toisaalta hyvä, koska supertyytyväistä ihmistähän pidetään yleisesti tyhmänä ja kriittistä, varsinkin kyynikkoa, älykkäänä.

      Poista
    2. Bensaverosta vielä sellaista, että viime päivinä on juuri tullut tietoa tutkimustuloksista, joiden mukaan polttoainetta voidaan kehittää tosi helposti ja paljon metsäteollisuuden tähteistä, joita aiemmin ei ole hyödynnetty ja myös lehmän lannasta ja oliko vielä joku kolmaskin lähde. Positiiviset tiedeuutiset jäävät usein kauhuvisioiden peittoon.

      Hallitusohjelmassa minua ärsyttää sana osallistava heti siinä otsikossa 'Osallistava ja osaava Suomi'. 'Osaava' on hyvä. Osallistava on minusta samalla tavalla huono termi kuin rodullistettu ja syrjäytetty, vaikka onkin positiivinen. Näissä on sellainen ihmiskäsitys, että ihminen on kohde, jolla itsellään ei ole elämänsä kulkuun osaa eikä arpaa. Jos palvelutalon omaa rauhaansa kaipaava tyyppi saadaan mukaan askartelemaan, niin onko hän silloin osallistettu?

      Poista
    3. Riku Siivonen tänään Ylen kolumnissaan:

      "Uskon, että nyt ollaan siirtymässä pois yksilön ajasta. Pois kaiken kattavasta vapaudesta, kohti kollektivismia, jonkinlaista yhteisöä, vaikka sitten pakolla ja autoritaarisuudella luotua. En tietenkään tarkoita sosialismia. Tarkoitan paljon hähmäisemmin kehityskulkuja, joissa ihmiset ovat valmiita antamaan erilaisia vapauksia pois tai rajoittamaan niitä, koska he uskovat, että siitä seuraava yhteinen hyvä auttaa myös heitä. Toki ihmiset ovat erityisen valmiita siihen, että toisten vapautta rajoitetaan, mutta nyt on kyse muustakin.

      Tämä hämmentää ymmärrettävästi. Liberaali demokratia, joka lähtee yksilön vapaudesta, on monelle niin itsestään selvästi ylivoimainen arvo, että sen kannattajille ei ole tullut mieleen, että normaalioloissa ja markkinoiden toimiessa ja kaikessa vapaudessa ihminen haluaisikin äänestää toisin, vapauksia vastaan. Niin kuitenkin on käynyt – ja käy yhä useammin, uskon minä."

      Ehkä, kyllä kai. Minä luulen että kun vapaudet menetetään, sitten niitä aletaan taas kaivata takaisin. Jokaisen (nuorenkin) pitäisi tehdä lista vapauksistaan, niin kuin sinäkin teit ja miettiä sitten....

      mutta koskakos ihminen on miettinyt ja järkipäätöksiä tehnyt kollektiivisesti?

      Poista
    4. Siivonen kirjoittaa viisaasti. Kävin lukemassa kolumnin kokonaan. Tällaisia - toistaiseksi hähmäisesti (kiva sana) selitettäviä - kehityskulkuja tosiaan näyttää olevan.

      Onko ihminen vain niin laumaeläin, että tiukoista yhteisöistä vapauduttuaan ei osaakaan olla vaan alkaa kaivata jotain uustiukkaa tilalle?

      Koulussa olisi hyvä teettää oppilailla lista oikeuksista ja tarkastella, miten niihin on päästy. Nuoret luulevat, että näin on aina ollut. Nykyään kyllä maailma tulee tiedotusvälineiden kautta lähelle ja voi verrata oloja eri maissa, kun uutistarjontaa vain seurattaisiin, virallista ei ns vaihtoehtoisia medioita muunneltuine totuuksineen ja silkkoine valheineen.

      Poista
    5. Eilispäivän HS:n kulttuurisivuilla kerrotaan, että The New York Times on lopettanut poliittisten pilakuviensa julkaisemisen kansainvälisen painoksensa sivuilta, kotimaisessa niitä ei ole ollutkaan, syy on sosiaalisen median järjestäytyneiden moralistien painostus.
      Toinen irtisanotuista piirtäjistä:"Elämme maailmassa, jossa moralistiset ihmisjoukot kokoontuvat sosiaalisessa mediassa, nousevat myrskyn lailla ja iskevät uutistoimituksiin. Tämä vaatii välittömiä vastatoimenpiteitä julkaisijoilta, joilla ei jää aikaa harkintaan tai mielekkään keskustelun käymiseen."

      Tätä on meitäkin lähellä, viimeksi uuden kansanedustajan Iiris Suomelan nostama häly toimittaja Seppo Varjuksen värikkäästä kolumnikielestä. Jotkut löytävät nyt aivan kaikesta naisten alaspainamista. Yleensäkin tosikkomaisuus alkaa voittaa leikin ja huumorin. Minusta huumorin katoaminen pelottelun ja sitä seuraavan varovaisuuden kustannuksella on aikamoinen menetys. Vai halutaanko se varata itselle, muista ei niin väliä juu?

      Poista
    6. Joo, aika ironista on, että hyvässä tarkoituksessa, tiettyjen ihmisten ja asioiden vapauden puolustamisessa aiheutetaan, että vapaus faktisesti vähenee.

      Ovatko nykyajan poliitikotkin niin särkyviä, että jopa vääränlainen katse rikkoo heidät?

      Poista
    7. Ehkä kyse on siitäkin, että loukkaantuneena ja vähemmistöimagon peitteen alla on kiva olla; loukattu saa huomiota, eikä häneltä vaadita paljon mitään. Tasa-arvoisena taas pitää päteä ihan oikeissa asioissa oman minän varjelemisen ulkopuolella.
      Toivon nyt kovasti, että nuoret fiksut kansanedustajanaiset näyttäisivät osaamisensa, veisivät asioita eduskunnassa eteenpäin ja lakkaisivat hokemasta, että ei onnistu, koska heitä sorretaan. Itsekin äänestin toiveikkaana molemmissa vaaaleissa nuorta fiksua naista. Kyllä olen pettynyt, jos tämä viisasteleva oman navan ympärillä pyöriminen jatkuu eikä kukaan omasta joukosta osoita touhun falskiutta. Pelko uuden edessä on ymmärrettävää, epävarmuuden saa esittää, mutta toisten turha syyttely on aika lapsellista ja vie aikaa tärkeiltä asioilta, joita on paljon.
      Tällaista tuli mieleen, kun katsoin äsken keskiviikon Aamu-tv:n lähetyksen lopusta haastattelun, jossa uusi kansanedustaja Iiris Suomela keskusteli toimittaja Matti Virtasen kanssa väittäen median suhtautuvan hyvin epäkorrektisti nuoria naispoliitikkoja kohtaan.

      Poista
  5. Hauskaa, että meillä oli molemmilla ajatuksissa hieman sama postausaihe :) Luin myös lehdestä kiinnostavan arvostelun tuosta Lykken kirjasta. Se menee lukujonoon kärkeen heti, kun saan tämän "ikuisen" Homo Deuksen loppuun.
    Vapaus merkitsee eri ihmisille usein eri asioita, kuten nyt kaikki maailmassa. Vaikka miellän olevani suomalaisena todella vapaa ja olen myös saanut ehkä liiankin vapaan kasvatuksen (muistan yhä kuusivuotiaana käyttämäni kaupan tilinumeron ajalta, jolloin oli turvallista päästää sen ikäinen lapsi yksin lähikauppaan), kärsin jatkuvasti aikataulujen ja luterilaisen työmoraalin kahlitsemasta elämästä. Tämä on taiteilijahenkisten ihmisten ikuisuusongelma. Perus palkkatyö on minulle pakkopullaa, kun haluaisin tehdä jotain aivan muuta. Mutta nautin suunnattomasti sananvapaudesta sekä siitä, että Suomessa ei eriarvoistumisesta huolimatta ole edelleenkään sellaista luokkayhteiskuntaa, ettetkö voisi mennä sanomaan Sauli Niinistölle "moi Sale" Naantalin raitilla :) (Mauno Koivisto jäi jopa juttelemaan)
    Tervetuloa nimikkoviiniläisten kasvavaan kerhoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin googlaamassa Torres Vina Esmeraldan, hyvältä näyttää ja kuulostaa.

      Minä en huomannut laittaa noihin vapauksiin ehkäisyvälineitä. Vielä lapsuudessani puhuttiin onnettomista naisista, joille "oli käynyt huonosti", mutta kun itse pääsin aikuisikään oli jo keksitty The Pill, oli pessaarit ja muut eikä ollut niin kovin noloa hankkia niitä, hankalampaa kylläkin kuin nykyään.

      Pidän tästä hyvin muotoillusta kohdasta kirjoituksessasi:
      "Vapaus valita voi muodostua umpisolmuksi. Ihminen ei osaa tehdä päätöstä suuntaan eikä toiseen, kun maailma on avoin joka suuntaan. Maailman avoimuus taas saa monet ajattelemaan, että pysyvyys (perheinstituutio) on yhtä kuin kettinki jalassa. Vapaus on katujan ja väärää valintaa pelkäävän vankila."

      Tietenkin päädyn samaan kuin sinä, mieluummin vapauden aiheuttama epävarmuus kuin vankilan tuska. Eniten demokratian vapaudesta ovat sekä huumaantuneet että järkyttyneet ja ahdistuneet ne, jotka ovat paenneet diktatuureista, ero on niin suuri.

      Lähikaupan tilinumeroista pitää kertoa pieni muisto. Pyöräilin töistä ja poikkesin lähikauppaamme. Kuinka ollakaan vanhin poika, seiskaluokkalainen, oli juuri kassalla iso lanttukukko hihnalla. Nauroin, että poika varmistaa saavansa kunnon ruokaa. Kun menin sisemmälle kauppaan, niin näin kuopuksen, ekaluokkalaisen, suuntaavan karkkihyllyä kohti perässään letka luokkakavereita. Meillä oli kolminumeroinen tilinumero ja olimme antaneet sen pojille suurella luottamuksella. No, kotiin päästyä hieman keskusteltiin varsinkin pienimmän kanssa karkkipäivästä ja kyseltiin, oliko hän ostanut useinkin karkkeja myös kavereille. Keskimmäinen vakuutti viattomuuttaan ja paheksui veljiään. Lanttukukko oli kyllä hyvä ostos!
      Me asuimme turvallisessa taajamassa Kuhmon keskustassa, jossa lapsilla oli vapaus liikkua. Ovetkin jätimme usein auki. Kerran oli Pullo-Kalle ulkovarastossa tutkimassa löytyisikö hänelle saalista, oli kiinnostunut vain tyhjistä pulloista.

      Meillä on tosiaan luokkaerot pienet - maailman mittakaavassa.
      Ajattelin tätä, kun näin uutisista, miten puolueiden puheenjohtajat ajelivat ratikalla helsinkiläisten olohuoneeseen Oodiin kertomaan avoimessa tilaisuudessa hallitusohjelmasta ja vastailemaan kysymyksiin.

      Poista
    2. Miten hauska muisto poikien tiliostoksista! Lanttukukkoa pitäisi kyllä maistaa, anoppini aina ikävöi äitinsä tekemää kukkoa. Minä en vissiin kuusivuotiaana hallinnut vielä taitoa miettiä, miten voisin hyötyä itse tästä luottamuksen osoituksesta eli tilinumerosta. Katselin kyllä aina legopaketteja (joita sai lähikaupastakin tuolloin) ja haaveilin niistä hiljaisesti laittaessani ruisleivän ja Oltermannin tunnollisena hihnalle. Voi tuota aikaa,jolloin kassaneidin ammattiinkin sisältyi lapsen silmissä suurta gloriaa.

      Tämä on juuri hienoa, että blogissasi syntyy aina keskustelua aiheesta kuin aiheesta. Ja silti voi olla, että joku kertoo sellaisen näkökulman, jota itse ei tullut ajatelleeksi. Kyllä minäkin ensin mietin, että ovatko ne e- pillerit oikeasti NIIN valtava keksintö maailmanhistoriassa. Mutta kyllä ne lopulta ovat, tietynlainen (naisen) vapauden historia alkaa tuosta innovaatiosta.

      Minulla on ikävä entisajan harmittomia "pullo-Kalleja". Täällä meidän asuinalueella saa välillä pelätä narkomaaneja, jotka murtautuvat autotalleihin ja kellareihin varastaen mitä vaan, jolla voisi rahoittaa seuraavan tripin. Kunpahan vain kansanedustajat saisivat jatkossakin ajella rauhassa ratikalla.

      Poista
    3. On tosi kiva, kun keskustelu rönsyilee ja löytyy uusiakin näkökulmia.
      Ennen tehokasta ehkäisyä pelko raskaaksi tulemisesta on kuulunut olennaisena osana seksiin. Kun vielä lapsen saaminen avioliiton ulkopuolella oli suuri häpeä sekä äidille että lapselle, molempia nimiteltiin ja väheksyttiin, niin tässä e-pilleri muutti kaiken.

      Poista
  6. kerrassaan ihana kirjoitus, marjatta

    yhden vapaus on toisen vankila ja päinvastoin. amsterdamissa asuvalle vapaus on sitä, että huumeita ostaessa ei tarvitse pelätä poliisia. jollekin vapaudeksi riittää jo se, että kylän ainoa kaljabaari on tarpeeksi myöhään auki. päähänpotkittu liukuhihnatyöläinen haaveilee seikkailusta ja eräänä päivänä hän spreijaa hävyttömän viestin työpaikkansa oveen ja suuntaa vapauteen.

    äsken kun ajoin lossille, niin autoradiosta tuli tyypillinen erolaulu. kappaleen surumielinen teksti käsitteli naisen kaipuuta vapauteen sen jälkeen kun hän saa selville miehensä pettäneen häntä parhaan ystävänsä kanssa.

    saaressa asuva naapurini korostaa usein yksilöllisyyttään ja vapauttaan, mutta on tietysti samalla riippuvainen systeemistä. yleensä tasapaino säilyy ja kumpikin osapuoli hyötyy symbioottisesta suhteesta, mutta välillä intressiristiriidat purkautuvat...

    kuulin yhdestä ikäisestäni naisesta, joka realisoi omaisuutensa ja muutti korpeen, koska häntä viehätti marginaalisuus ja kulkeminen tietyllä tapaa valtavirtaa vastaan. tai ehkä ennemminkin oman jutun tekeminen valtavirrasta ja sen ahtaista toimintamalleista välittämättä. vapaus tehdä ihan mitä huvittaa.

    itse huomaan vielä tässäkin iässä (63) miettiväni sitä, millaiseksi maailma tulisi muuttaa ja millaiset ideologiat sopisivat parhaiten tuon muutoksen tueksi. jos pitäisi valita yksi sana, niin ehkä se olisi vapaus kaikkein avarimmassa ja yleispiirteisimmässä muodossaan; vapautena olla, vapautena tuntea, vapautena löytää itse, vapautena eksyä.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti juuri lähteminen on vapautta: kun on kitkuteltu avioliitossa, jossa vihataan toisiaan, kun työpaikan ilmapiiri stressaa eikä siihen ole luvassa muutosta, kun asuinympäristö tympii, kun... Monesti lähteminen on vain todella vaikeaa ja myös lähdön jälkeen on aluksi vaikeaa, mutta ratkaisun tekeminen antaa myös voimia.

      Kommenttisi loppu on hyvä, vapaus eksyä. Kun yksi kerta vain eletään - tai jos useampi, niin edellistä ei muista - niin on ihme, jos osaa valita aina heti just oikean ja suorimman reitin. Minun opiskelujeni alussa puhuttiin ensimmäisestä vuodesta armollisesti haahuiluvuotena, opetellaan elämistä. Minulla olikin nuoruudessa paljon epämääräistä etsimistä ja eksymistäkin, enkä todellakaan tiennyt mistään vahvuuksistani mitään, jos en heikkouksistanikaan.
      Eksymisen vapaus on kyllä yksi hienoimpia vapauksia. Ihan kuin sitä ei ymmärrettäisi nykyään, kun julkisuuden henkilöiltä etsitään kymmenien vuosien taksia juttuja todisteeksi heidän huonoudestaan.

      Poista
  7. marjatta

    kirjoitit: "eksymisen vapaus on kyllä yksi hienoimpia vapauksia. ihan kuin sitä ei ymmärrettäisi nykyään, kun julkisuuden henkilöiltä etsitään kymmenien vuosien taksia juttuja todisteeksi heidän huonoudestaan."

    tuntuu siltä, että ainakin politiikassa vanhoista synneistä joutuu tekemään tiliä vielä senkin jälkeen, kun merkinnät rikosrekisteristä on jo poistettu.

    ehkä politiikka itsessään on niin tylsää, että sen lisukkeeksi pitää tarjota skandaalinkäryä. avioerot, taksikuitit ja lehtolapset kiinnostavat verotusta ja työmarkkinatukea enemmän.

    kolmisenkymmentä vuotta sitten eräästä naispoliitikosta näpättiin valokuva, josta voitiin päätellä hänen itkeneen. kuvanottoa edelsi vaikea ja pitkään venynyt hallituksen iltakoulu. kuvan tarkoitus oli ilmeisesti vahingoittaa hänen uskottavuuttaan ministerinä. ainakin se vahvisti käsitystä tunteellisista naispoliitikoista, jotka eivät kestä paineita.

    onneksi nyt on vähän toisin. poliitikon liikuttuminen on osoitus inhimillisyydestä, jolla voi irtaantua paksunahkaisen pelurin tai jyrän mielikuvista.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tositv:tä ja tosielämää ei saisi sekoittaa eikä tehdä todellisista ihmisistä yksipuolisia hahmoja.
      Olin tänä iltana Iitin musiikkijuhlien konsertissa, jossa soitti eräs trio, viulisti, sellisti ja pianonsoittaja. Viulua soitti siro pieni nainen valkoisessa leningissä, isot silmälasit ja vaaleat hiukset niskaponnarilla. Hän kiinnitti huomiota, koska soitti erityisen hyvin ja musiikkiin eläytyen. Hän oli Linda Lampenius, jonka imago Suomessa jämähti hänen ottamansa sivupolun mukaiseksi. Ruotsissa hän on menestynyt klassisen musiikin taitajana.

      On hyvä, että herkkyyttä arvostetaan. Herkällä on kykyä eläytyä toisten asemaan ja tuntea vahvasti niin iloa kuin pettymystäkin. Minusta tällaisen ihmisen seurassa on helppo olla ja häneen on helppo luottaa. Hän ymmärtää huumoria ja osaa olla suurpiirteinen. Hän ohittaa eläytymiskykynsä ansiosta toisen ihmisen vahinkomöläytyksetkin tekemättä niistä numeroa.
      Herkkähipiäinen taas osaa loukkaantumisen taidon ja käyttää sitä usein aseena. Nykyään tällaista narsistista "herkkyyttä" on yllättävän paljon.
      Poliitikon olisi hyvä olla herkkä, mutta ei herkkähipiäinen. Muutoin hänen kanssaan joutuu asioihin keskittymisen sijasta keskittymään hänen varjelemiseensa.
      Kokemus saa julkisessa työssä olevan nahkan paksuuntumaan arvostelua kohtaan, mutta se ei yleensä tarkoita sitä, että herkkyys olisi kuollut. Toivottavasti pelurien ja jyrääjien aika alkaa olla ohi.

      Poista

Tara Westover, Opintiellä

Nyt kun olen näyttänyt ponnaripääni (24.8. Love is love) ja hehkuttanut lastenkirjoja edellisessä postauksessani, niin on aika palata aikuis...