maanantai 9. tammikuuta 2017

Minna Rytisalon ja Juuli Niemen kirjat rakkaudesta ja elämän sattumanvaraisuudesta





Olen lukenut kaksi viime vuonna julkaistua romaania, joissa molemmissa rakastavaiset ovat eri yhteiskuntaluokkaa. Molemmissa rakkaus on syvää ja aiheuttaa tuskaa, vaikka kannet puhuvat toista. Toisen kansi kertoo jostain hattarankevyestä ja toisen on väritykseltään hailakka ja ruma. Ei anneta kansien hämätä.

Molemmat kirjat ovat tekijöidensä esikoisromaaneja. 
Juuli Niemi on helsinkiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja. Ennen romaania Et kävele yksin hän on tehnyt elokuvakäsikirjoituksia ja julkaissut novellikokoelman ja neljä runokokoelmaa.
Minna Rytisalo on kotoisin Sodankylästä ja toimii äidinkielenopettajana Kuusamossa. Hän on kirjoittanut kolumneja ja kirjallisuutta käsitteleviä tekstejä. Lempi on tulos Rytisalon kahdenkymmenen vuoden ajan vaalimasta haaveesta kirjoittaa oma kirja. 

Et kävele yksin kertoo yhdeksäsluokkalaisista nuorista. Ada on tyttö, joka ei ole tehnyt numeroa itsestään. Egzon on Suomessa syntynyt kosovolaisperheen poika, jonka koti on niin täynnä mykkää surua ja salattuja asioita, että hänen on pakko paeta sieltä kaduille ja nuorisotalolle. Kun nämä kaksi löytävät toisensa, he ovat hetken aikaa autuaita. 

Nyt kaupunki on helmiäishohtoinen ja sileä kuin koulun rantaretkellä poimitut kivet. Nyt Ada on kaunein nukke juuri minun tuoteperheestäni ja meidät on valettu toisiinsa sopiviin muotteihin ja käsivarteni on insinöörin tarkkuudella kehitetty puristamaan juuri Adan hartioita lähemmäs omiani. Kaupunkilaiset ovat kauniita ja he hymyilevät, minä tiedän tasan mihin suuntaan mennä ...

Osaamattomuus kaataa suhteen, mutta molemmat ovat oppineet jotain tärkeää.

Ja se ettei kävelisi yksin, no, se on ajatuksista kaikkein suurin ja kaunein. 

Niemen kirjan vahvuus on sen todenmukaisuus. Siinä ei ole mitään yliampuvaa ja keksityn tuntuista. Se on nuoruuden ja kokemattomuuden tarina ja myös raastava kasvutarina. Eräs teini-iän suurista kysymyksistä, joka jokaisen on pakko kohdata, on se, miten päästä ja päästää irti vanhemmistaan. 
Aikamme ongelmat näkyvät Egzonin asuinalueen kuvauksessa. Toisen polven maahanmuuttajan tuska ja epävarmuus todentuvat niin Egzonissa kuin hänen veljissäänkin. 

Toinen lukemani kipeä rakkaustarina Lempi on perhetragedia. Sen kertojina on kolme henkilöä. Tämän romaanin tapahtuma-aika on Lapin sodasta nykyaikaan. 

Viljamin on lähdettävä sotaan juuri kun hän on päässyt aloittamaan elämän pientilallaan paremmista oloista tulevan kauppiaantyttären Lempin kanssa. Lempin kanssa taloon jää piikatyttö Elli, jonka pitäminen talossa on monen mielestä turhan herraskaista.

Viljami ja Lempi rakastuvat Viljamin poiketessa kauppaan ostamaan maalia ikkunanpuihin. Heidän rakastumisensa on yhtä ihmeellistä kuin Juuli Niemen tarinan Adan ja Egzonin. Viljamista kaikki on uutta ja uskomatonta.
Siitä vain tiskin yli yhtäkkiä kaikki alkoi, kun nousit käsivarsiesi varaan ja kumarruit puoleeni, jalkasi varmasti kohosivat lattiasta, et muuten olisi yltänyt, ja ulkona kuului lintujen kevätlaulu ja minä jäin punaisena katsomaan sinua, jalkasi palasivat maahan, kätesi irtautui tiskistä, silmämme eivät toisistaan, eikä siinä enää ollut ketään muita kuin sinä ja minä, me. 

Elli vaikuttaa harmittomalta, mutta hänessä asuu villi mustasukkaisuus ja hurja viha emäntäänsä kohtaan. Hän kokee, että Ilmari on hänen ihmisiään, ei Lempin eikä hänen kaltaistensa. 
Että ota jumala pois tästä maailmasta tuo kirottu nakku ja kaupunkilaiskekkanokka, sähkövaloon ja radionkuunteluun tottunut kynsienviilaaja ja hienohelmahempuli. Pahinta oli miten Viljami katsoi sinua palavasti, vaikka olit laiska ja aikaansaamaton, silmän välttäessä palveltavaksi painuva. Minä näin senkin törkeyden, näin miten Viljamin käsi siveli pakaraasi vaikka minä seisoin vieressä.

Pidän Rytisalon kuulaasta ja selkeästä kielestä. Se tuo mieleeni Heidi Köngäksen kielen rytmin.

Kirjan rakenne on harkittu ja lukemaan koukuttava. 

Prologissa taloon tulee vieras, jonka henkilöllisyys ja tulon syy selviävät vasta lopussa. 
     Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku.

Lukija odottaa, kuka on tämä henkilö, joka saa aikaan kaiken pysähtymisen ja mikä on hänen asiansa. Ellin tarina päättyy saman salaperäisen hahmon saapumiseen. Viimeisenä on kolmannen kertojan, Siskon tarina. Vielä kerran näemme tapahtumat uusi silmin, kaikkein objektiivisimmin, nykyhetkestä käsin muisteltuina, ja kaikki selviää.
  
Lempi nähdään vain toisten kautta, mutta hänen kuvansa on hyvin ehjä ja hyvin kaunis. Tiedän tarkkaan, millainen Lempi on ja pidän hänestä. 

Viljamin surumielinen hahmo ei tahdo jättää minua rauhaan. Moni sotilas tuli sodasta murtunein mielin, mutta Viljamin murtuminen on erilaista. Viljamin murhe saa hänet viivyttämään metsässä kotiinpaluutaan, koska hänellä on metsän takana talo mutta ei enää kotia.

16 kommenttia:

  1. Lempin olenkin jo lukenut ja Tuuli Niemen kirjakin kiinnostaa kovin.

    Hyvää uutta vuotta, Marjatta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli Niemen kirja on hyvä.
      Minulle oli yllätys, että se on luokiteltu kirjastossa nuorten kirjaksi. Jos päähenkilöt ovat nuoria, niin voihan kirja olla silti "yleisromaani". 'Sieppari ruispellossa' näyttää olevan meidän alueeemme kirjastoista yhdessä osastossa Nuoret aikuiset ja muissa Aikuiset ja 'Et kävele yksin' kaikissa Nuoret aikuiset -puolella. Noo, kohta keksitään erikseen vanhuskirjat, joihin sijoitetaan ne, joissa on vanhoja päähenkilöinä. :D

      Elina, hyvää uutta vuotta sinulle myös! ♥

      Poista
  2. Et kävele yksin on lukematta. Lempissä minuakin riipaisi juuri tuo sama kohta, jossa Viljami palaa kotiinsa. Toki kaikki muukin. Upea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain. Viljamin harhailu ja muistelu on niin riipaisevaa. Eläydyin siihen vahvasti, koska oma isäni on palannut myös sodasta, mutta toivoa täynnä. Toiset riuhtovat ja raivoavat mentyksistään ja toiset vaimenevat. Kumpikin on paha.

      Poista
  3. Et kävele yksin on huikean hyvä nuorten kasvukertomus, rakkauskertomus ja se loppu.
    Kerroit niin hyvin Lempin tarinasta, että taidan varata kirjan luettavaksi.
    Kiitos Marjatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis loppu.
      Kirja sai muistamaan, miten epävarma ja osaamaton sitä oli itsekin nuorena ja miten jokaisen on käytävä läpi kaikki samat vaiheet. Rakastumisen humahduttava kokemus, se miltä tuntuu, kun lopulta uskaltaa laittaa käden toisen käden päälle ja toinen antaa sen olla siinä, valtava ilo ja itsevarmuus. Niemi kertoo niin, että siihen on helppo mennä mukaan.

      Mai, lue Lempi. Minun on palautettava kirjani tänään, mutta luen vielä osia uudestaan nautiskellen.

      Poista
  4. Lempi oli kyllä todella vaikuttava romaani sekä sanomaltaan että kielellisesti. Lisäksi sen voi mielestäni liittää niiden romaanien joukkoon, jotka helposti kestävät toisenkin lukukerran.

    Niemen kirjaa en ole lukenut. Täytyy tunnustaa, että skippaan herkästi kaikki nuortenromaaneiksi luokitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Lempi tekee mieli lukea joskus uudestaan.

      Minä en edes tiennyt, että kyseessä on nuorten romaani, eikä siitä tainnut olla takakannessakaan mitään. Olin lukenut tästä jonkin hyvän arvion ja varasin. Kun varatessa ei mennyt maksua, niin selvisi, että kirja kuuluu nuorten kirjoihin. (Nyt vuoden alusta on onneksi kaikki varaaminen meilläkin ilmaista.)
      Tämä ei ole minusta millään tavalla erilainen kuin muut lukemani romaanit. Ei ainakaan mitään selkokielistä lässytystä tai opettavaista näkökulmaa.

      Poista
  5. Minä en saanut Lempistä (siis henkilöstä) ollenkaan niin mukavaa kuvaa. Vaikka Ellin mielipiteet olisivatkin olleet värittyneitä, niin en kyllä oikein osaa pitää mukavana ihmistä, joka vedonlyönnin perusteella päättää rakastua seuraavaan tapaamaansa mieheen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempin suhteen varmaan mielipiteet jakaantuvat.

      Käsitin, että se vedonlyönti oli sellaista nuorten naisten pelleilyä. Lempihän rakastui oikeasti Viljamiin. Sekä Viljamin että Siskon muistot hänestä ovat yhteneviä, suloinen ja aika osaamaton, tyttö vielä, mutta parhaansa yrittävä. Sisko oli samanlainen romanttinen höpsö, mutta elämä opetti. Ellille taaas ihmisen arvon määräsi vain se, miten kova työihminen hän on.

      Poista
  6. Lempi vei minut mukanaan niin täydellisesti, että oli vaikeuksia palata todellisuuteen lukukokemukseni jälkeen.
    Minna kirjailija on minulle tuttu tyttö, samasta kylästä kotoisin. Tunnen varmaan lukkarinrakkautta häntä kohtaan ja käsittelinkin kirjaa ensi lukemaltani silkkihansikkain.
    Sitten sain tilaisuuden tavata hänet kotikirjastossa Sodankylässä, jutella ja kuulostella. Luin kirjan toistamiseen ja ihastuin entistä syvemmin, ilman hansikkaita.
    Olisin niin toivonut tämän kirjan nousevan Finlandiaehdokkaaksi, mutta ei.
    Nyt hän kuitenkin on Runebergipalkintoehdokkaana ja Lapissa vuodenkirja ehdokkaana.
    Minna on tavoittanut kirjassaan niin vahvoja tuntoja, kieli on niin kaunista ja rakenne täydellisesti kasassa loppuun asti.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, mielessäni kävi, että tunnet varmaan kirjoittajan.

      Tämä on tosiaan romaani, joka kestää toisenkin lukukerran, kuten myös Elegia edellä sanoi.

      Ai niinpä onkin, Runeberg-ehdokas. Ja minä kun jo pidän peukkuja Vesa Haapalan Karhunkivelle.

      Toivotaan, että Rytisalo kirjoittaa lisää, vaikka onhan se opettajan työn ohessa työlästä.
      Viime aikoina onkin tullut kirjoja useilta äidinkielen ja kirjallisuuden opettajilta.

      Poista
  7. Minä pidän kovasti näistä molemmista kirjoista. Toisin kuin sinä, tykkään Lempi-kirjan kannesta, mutta Juuli Niemen kirjan kannet ovat huonot. Ne antavat ymmärtää, että tarina on jotain kepeää, ehkä muotimaailmasn sijoittuvaa. Viljamin hahmo muuten tuntui minusta jo alusta asti hieman tahdottomalta. Olisiko eloisa Lempi viihtynyt hänen kanssaan kauan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sinä pidät tuosta kannesta. Mustavalkovalokuvat on hyvä idea, mutta minä en pidä pohjaväristä, ja tunnelma saisi olla minun makuuni vähän rajumpi.

      Niemen kirjan kannet ovat kyllä sellaiset, että kukaan mies ei sitä lue, vaikka se sopisi niin hyvin myös nuorille pojille, onhan puolet kuvauksesta Egzonin näkökulmasta.

      Niin, mitä olisi tullut Viljamista ja Lempistä? Viljamihan pelkäsi, ettei Lempi sopeudu.

      Poista
  8. marjatta

    tulin sinua kiittämään janet framesta. tilasin ensin kaksi, tällä viikolla tuli kolmas, ja kaikki olen nyt lukenut. nyt lähti uusi tilaus vetämään lopuista kirjoista, sillä framesta jäi tavaton lataus päälle. miten ihmeessä minä, kirjakaupassa asunut, en ole häntä löytänyt? vaikka an angel at my table -leffankin olen nähnyt.

    minua miellyttää se, että kirja, myös fiktiivinen romaani ravistelee maailmankuvaani, hengittää eri tahtiin kuin minä, haastaa minut ajattelemaan.

    frame on ihan älyttömän poikkeuksellisen vahva, omaperäinen ja -ääninen. hänen maailmaa kavahtamaton tietoisuutensa, lannistumattomuutensa ja ymmärryksensä tuovat mieleen - niin, oikeastaan eivät ketään, sillä hän on niin omaääninen. mielen sairaudenkin hän osaa sijoittaa tekstiin törröttämättömäksi.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on Frame-lataus päällä edelleen.
      Omaääninen, juuri niin, sitä hän on.

      Odotan nyt saapuvaksi kirjaa Jay to Bee, jossa on Janet Framen ja taidemaalari William Theophilus Brownin kirjeenvaihtoa. He olivat tavanneet taiteilijaresidenssissä New Hampshiressä ja kirjeenvaihto kesti vuosikymmeniä Janetin kuolemaan asti.

      Kiva meri, että jaat innostukseni Frameen.

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...