sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Timo Hännikäinen, Kuolevainen - Esseetä?




Timo Hännikäisen teos Kuolevainen (2016) määritellään takakannessa esseistiseksi proosateokseksi. Itse hän on lisännyt otsikon perään alkulehdelle sanan Proosaa. Minä en oikein päässyt tätä kirjaa lukiessa esseemäiseen olotilaan. 

Hännikäinen kertoo saaneensa aiheen kirjaan sisarensa ennalta tiedetyn, hitaan kuoleman myötä. 
Hän pohtii hitaan ja äkkikuoleman piirteitä ja vaikutusta läheisiin, käy läpi tilastoja kuolinsyistä ja muuttuneista eliniänodotteista, selostaa ruumiinhävittämisen historiaa Suomessa mainiten myös pari eksoottisempaa tapaa ulkomailta, esittelee kuolemaa taiteessa ja viihteessä ja ihmisten suhtautumista kuolemaan eri aikoina. Itsemurhat ja eläinten kuolema, sen tiedostamattomuus erotukseksi ihmisten kuolemasta, ovat myös esillä omissa luvuissaan. Nämä ovat tärkeitä aiheita, mutta - anteeksi vain - kaikki tämä tietopuoli on esillä jo yläkoulun katsomusaineissa. Itse olen pohtinut elämänkatsomustiedon oppilaiden kanssa kuolemaa aika monitahoisesti. 
Odotin jotain uusia näkökulmia asiaan. 
Olen ehkä elänyt liian kauan ja lukenut liikaa. Ehkä joku nuorempi ihminen löytää Kuolevaisesta enemmän. 

Aloin lukea kirjaa avoimin mielin antaen Hännikäiselle uuden mahdollisuuden. 
Aiemmin lukemani Ilman (2009) on mielestäni huonoimpia esseekirjoiksi määriteltyjä kirjoja, marinaa siitä, että naiset eivät suostu "ylijäämämiesten" seksileluiksi. Ja sitten oli ne pilkkaavat ala-arvoiset juhannustwiitit naisjärjestöille ja Kordelinin säätiön epäröinti, pitäisikö jo myönnetty apuraha perua. Ajattelin, että jos asia onkin niin, että miehellä on kaksi puolta populisti-Timo ja viisas-Timo. 
Somekäyttäytyminen erikseen, humalatilalla seliteltyä - voiko niin olla? Halusin kuitenkin lukea paperikirjan ikäänkuin se olisi jonkun tuntemattoman, tuoreen, itsensä ryvettämättömän kirjoittajan tekemä. 

Kuolevaisessa ei ole kovin paljon hätkähdyttämismielessä kirjoitettua, mutta ei siinä ole sitten paljon muutakaan. 
Kirjassa on 119 sivua, joista 34 kuvasivuja tai tyhjiä sivuja. Kuvituksena on valokuvia kuuluisista kuolema-aiheisista maalauksista ja muusta. Kun tekstiä on näin vähän, se saisi olla painavaa.

Hännikäinen kirjoittaa paljon henkilökohtaista, joka ei muutu yleiseksi, kuten esimerkiksi omien asioiden käsittely Mathias Rosenlundin teoksissa. 
Jonkin kirjan mainitessaan Hännikäinen toteaa, että se on Carita-vaimon suosittelema, ja Carita on järjestänyt pääsyn katsomaan avattuja ruumiita oikeuslääketieteen osastolle, kiitokseksi on pitänyt näyttää vaimon työkavereille koiranpentua. Näistä asioista voisi yhtä hyvin kirjoittaa ilman Caritaa. Hänen mainitsemisensa tällä tavalla tuntuu itsetarkoitukselliselta ja pinnalliselta. 
Sisaresta kirjoittaminen on tasokkaampaa. 

Lopun ikuisuushaaveiden käsittelyssä on kiinnostavampaa tekstiä. Jos kirja olisi kauttaaltaan tätä tasoa, kirjoittaisin siitä myönteisemmin. 

Ahdistus ihmiselle suodun ajan lyhyydestä todennäköisesti lievenee vanhemmiten. Asioiden toistuessa huomaa, että melkein kaikki on jo jossain muodossa sanottu ja tehty ja kasvuikään kuuluva tunne oman kokemuksen ainutlaatuisuudesta on perspektiiviharha. 

Kuoleman mytologian loputon kirjavuus tuo mieleen sanonnan, jonka mukaan aurinkoa ja kuolemaa ei voi katsoa paljaalla silmällä. Se täytyy pukea vertauskuviin ja symboleihin, niinkuin pyhät asiat aina. Se on itsessään tyhjä ja merkityksetön, mutta antaa kaikelle merkityksen.

Itsemurhaa pohtiessaan Hännikäinen mainitsee poliittiset itsemurhat. Maailmanhistoriassa on ollut tilanteita, joissa yhteiskunnan tila on vienyt periaatteellisia ihmisiä poistumaan pystypäin mieluummin kuin alistumaan "arvojensa negaatioon".  Ja nyt on Hännikäisen mielestä juuri sellainen tilanne "muukalaislaumojen" takia. Hännikäinen sanoo, että ei hän toki itse halua poistua, mutta ymmärtää hyvin, jos muut haluavat. Siis, huh huh! Tämä kuulostaa minusta samalta kuin Ilman-tilanne, niin paha paikka naisenkutaleiden takia, että itsemurhahan se on miehillä mielessä. Älytöntä!

Mitä te tämän kirjoitukseni lukijat haluaisitte hartaimmin tehdä vielä elämässänne? Mikä olisi tärkeintä?

Näin Hännikäinen: Haluaisin elämäni aikana kaataa jonkin ison saaliseläimen, kuten peuran tai villisian. Haluaisin viettää Caritan kanssa kultahäitä, opetella sitomaan kirjoja ja ampumaan jousella sekä matkustaa laajalti Itä-Euroopan maissa....
Hännikäinen kertoo ampuvansa metsänlaidasta sinne houkuttelemiaan sepelkyyhkyjä, mutta ison nisäkkään tappaminen olisi toiveiden täyttymys.   
Kun saaliseläin putoaa tai kaatuu, tunnen alkukantaista voitonriemua jota on vaikea verrata mihinkään. Se on parempaa kuin seksi, ja yhdynnän tavoin jättää jälkeensä tunteen, joka on sekoitus tyhjyyttä ja euforiaa.
Hännikäisen mukaan suuri osa ihmisistä haluaa tappaa, joillakin halu on piilevänä, toisilla voimakkaampana.  
En voi mitään sille, että minulle tulee tässä mieleen se koiranpentu Hännikäisen sylissä oikeuslääketieteellisessä. Onko se nyt niin erilainen kuin metsäpeura? 

Ai niin, mitä minä, kuolevainen, haluaisin tehdä loppuelämässäni? 
En ainakaan tappaa. Rakastaa. 


P.S. Maanantaina 28.11.
Mietin lisää loppuelämäni haluamisia. Seuraavaksi rakkauden jälkeen tulee: päästä lomille Välimerelle, kokea kulttuuria ja kirjoittaa, ja että niveleni ja muu terveys säilyisi niin, että tämä kaikki olisi mahdollista. Jos tämä visio toteutuu, sanon 'Elämälle kiitos'!

P.S.2 En tiedä, miksi en ole löytänyt enää sopivaa tekstimuotoa ja kokoa. Teksti on tullut joko liian pienenä tai selkokokona. Koitan löytää seuraavassa kirjoituksessani takaisin vanhaan hyväksi havaitsemaani. Se taitaa olla juuri tämä.  

12 kommenttia:

  1. Onnittelut sitkeydestä ja ennakkoluulottomuudesta Marjatta! En olisi tätä kyllä saanut luettua, mutta sain hyvän käsityksen. Joka on kyllä sama kuin Hännikäisestä oli aikaisemmin - sanomalehdestä, TV:stä - luetun/kuullun perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! Olen pettynyt, että käsitykseni ei muuttunut. Ajattelin, että mies on jo lähellä 40, joten teiniangstikin pitäisi olla takana.
      En yhtään ihmettele, että apurahaa on mietitty toiseenkin kertaan. Noin 80 % hakijoista jää joka jaossa ilman apurahaa HS:ssa haastatellun Tuula-Liina Variksen mukaan.

      Sekoitetaanko radikalismi ja räikeä kohahduttaminen? Negatiivinen esilläoloko tekee ajattelijan?

      Poista
  2. Kaikkea säkin Marjatta luet ihan vapaaehtoisesti :D Samat sanat, kun Leenalla edellä, että sua ei todellakaan voi ennakkoluulottomuudesta syyttää. Myönnän, että Hännikäiseen en itse taipuisi. Toisaalta se on hänen oma vikansa, kun on höpöttänyt ihan käsittämättömiä juttuja.

    Sun kirjoitus sen sijana on timanttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen ottanut periaatteekseni kaikkiruokaisuuden :D. Eräällä Jorilla on blogi "Kaiken voi lukea". Minun lukemiseni on juuri sellaista, laidasta laitaan, elämän koko kirjo.

      Kiitos Omppu!
      Tarkoitukseni oli kirjoittaa terävästi, ei loukaten. Annan Hännikäiselle vieläkin mahdollisuuden. Jotkut kehittyvät hitaasti. Jos oma kustantaja hylkää, olisi ehkä parsta uskoa, että jotain on vialla.
      Tämän kirjan on julkaissut tamperelainen pienkustantamo Hexen Press, Hännikäisen kirjoja aiemmin julkaissut Savukeidas sai tarpeekseen Naisten Linjan ja muiden naisjärjestöjen Facebook-seinille juhannusyönä saapuneiden viestien jälkeen.

      Poista
  3. Kirjoitit, luit kuten lupasit. Munkin on sitten kai pakko lukea. "Annan Hännikäiselle vieläkin mahdollisuuden. Jotkut kehittyvät hitaasti." Humanistin puhetta. Pois sulkeminen, eli oman piirin sisäisen ja hyväksytyn tekstikoodin toistaminen, kopioiminen ja sille aplodeeraaminen ei ole älyllisesti eikä moraalisestikaan dialoginen ratkaisu koskaan. Se kuuluisa epämukavuusalue tekee hyvää kirjallisuudessakin, vaikka ei meitä muutakaan. jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, niin tein, koska tuntui hankalalta keskustella teoksesta, jota ei ole lukenut. Lue vaan sinäkin ja kerro sitten, miltä tuntui.

      Kouluelämässä, peruskoulussa, oli koko ikäluokka lapsia ja nuoria vanhempineen, olen siis ollut aina tekemisissä kaikenlaisten ihmisten kanssa (myös lapsuuden perheessä) ja lukenut oppilaiden kirjoituksista vaikka mitä.
      En tiedä, mistä se tulee, että opettajia pidetään jotenkin elitistisinä. Siis yleensä. En tarkoita, että sinä pitäisit minua.
      En usko, että minulla edes on mitään omaa piiriä kirjallisuudessa tai muutoinkaan. Lehdistäkin luen sekä Parnassoa että Seiskaa, jonka eräs naapuri kohteliaasti tiputtaa meille postiluukusta (en sentään tilaa). :D

      Välillä leikittelen stereotyyppisesti vanhalla opettajan roolilla, kuten nyt tässä Hännikäis-jutussa. Koulussa ei hylätä, vaan aina on uusi päivä ja stipendin voi saada, kun ei enää pure opettajaa tai potki kavereita. :)
      Voi olla, että kaikki blogini lukijat eivät huomaa tätä kujeiluani, vaan katsovat, että siinähän on oikein Spede-elokuvien kansankynttilä paasaamassa ja antamassa jälki-istuntoa.

      Poista
  4. Sain todella selkeän käsityksen kirjasta. Osaat kiteyttää asiat.
    Osaltani tämä kirja jää lukematta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tämä on jäänyt huomaamatta. Kiitos kommentista, aimarii.
      Olen todella hämmästynyt, että näin heppoista pidetään esseekirjallisuutena.

      Poista
  5. Kirja oli hyvä ja turhaan demonisoitte Hännikäistä. Kaveri on älykäs ja kaiken lisäksi relevantti ja ajantasalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En demonisoi, enkä huomaa toisten keskustelijoidenkaan niin tekevän.
      Minusta tässä kirjassa ei näy älykkyyttä eikä ajantasaisuutta. Mitähän relevanttia siinä olisi? Kirjan lukemisesta on nyt aikaa; minulle se ei oikeastaan antanut mitään pohdiskeltavaa, kuten esseen pitäisi.

      Poista
  6. Oletkohan esitellyt yläkoulun elämänkatsomustiedon oppilaillesi Martin Heideggerin ajatusta olemisesta kohti kuolemaa? Inhimillisen olemassaolon äärellisyyden pohdinta on kaikkein tärkeintä. Omasta mielestäni Ilman-kirja oli mainio essee vaietusta aiheesta. Tässä yhteiskunnassa huolehditaan vain naisten tarpeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista, että olisi ollut puhetta Heideggerista. Siitä, kun opetin elämänkatsomustietoa on jo yli 20 vuotta ja eläkkeelläkin olen ollut vuodesta 2010. Ehkä lukiokursseihin sisältyy Heidegger, itse opetin yläkoululaisia.

      Miesten tarpeiden pohdinta on ihan paikallaan, tarpeen ja toivottavaa, mutta en pidä Hännikäisen tyylistä.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...