keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Matkakirjeitä Benalmádenasta 4: SELFIE, minä ja Mijasin aasi?


Minä Mijasin aasin kanssa (aasi takana)

Ryhdyin miettimään selfie-buumia, kun luin Aurinkorannikon ulkosuomalaisten lehdestä kolumnin, jossa aiheesta sanotaan mm. näin:
Nyt on Fuengirolankin suosituin kuvauskohde "minä". Minä euron keitolla, minä Mijasin aasin kanssa (aasi vasemmalla). Minä menossa Välimereen, minä Välimeressä omaa vesirajaani myöten. Minä, minä - ja vielä kerran: minä.

... ja näin: 

Meidän aikamme itsenäisyyttä tavoittelevan ja itsekkyyttä harrastavan ihmisen olisi aika ajoin hyvä tarkistaa, ettei kotioven päällä vain lue: Narkissos. Hänen tarinansa selfien harrastajana on äärimmäisen hyödyllistä luettavaa. 

Kirjoittaja on turistipappi Jorma Uimonen. Hänellä on tietysti ammatistaan johtuenkin opastava ja varoitteleva sävy. 


Mutta mitä mieltä siis lukijani olette selfiekuvista?

Maisema sellaisenaan vai maisema taustana ja itse sen edessä? Patsas patsaana vai itse sen vieressä?


Mitä hyötyä on paljoista selfiekuvista? Kasvattavatko ne itsetuntoa? Vai onko selfiekuvien käyttö vain tapa, näin kuuluu nyt tehdä?


Taannoisella Marmariksen matkallani kuvasin ostoskeskuksessa värikästä loukoumi-makeistiskiä, kun myyjä riensi tiskin takaa kysymään, haluanko että hän kuvaa minut siinä ihailemassa. Sama tapahtui liikkeen ulkopuolella olevan suihkulähteen ääressä. Toiset turistit kysyivät varmaan puolenkymmentä kertaa siinä lyhyellä pysähdykselläni väriään ja muotoaan vaihtavien vesiryöpsähdysten äärellä, haluaisinko olla itse kuvassa ja tarjoutuivat kuvaajiksi. 


Minulla on jostain saatu selfiekeppi kotona, mutta en ole ottanut sitä käyttöön enkä välitä olla joka kuvassa itse mukana. 

Minua kiinnostaa kuvata matkoilla yksityiskohtia, jotain tiilten ornamentteja ja parvekkeita. 

Himoitsen kuvata ihmisiä, mutta se on liian mutkikasta; pitää kysyä lupa, ja sellainenhan alkaa amatööriä ujostuttaa. 


Mijasin arabitaloissa on kauniita yksityiskohtia

Miten selfie ja omakuva eroavat toisistaan?

Me olemme miehen kanssa ottaneet vuosikymmeniä yhteiskuvia itselaukaisijalla, milloin kamera kiven päällä, milloin jalustalla ja joskus hassutelleet ottamalla kuvan peilin kautta. Nämä eivät ilmeisesti ole selfieitä? Selfieistä alettiin puhua kännykkäkameroiden yleistyttyä, joten kai se on sitten kännykkäkameraomakuva. 

Kävimme tänään viehättävässä Mijasissa, jonka valkoiset talot ovat arabiajalta. Nyt siellä oli paljon vähemmän aaseja kuin keväällä 2015, jolloin kauhistelin niiden oloja. Nämä nyt näkemäni olivat väljemmässä hihnassakin. Minua on kuultu! 

Japanilainen nuoripari kuvasi toisiaan aasipatsaan päällä istumassa ja makuulla veikeilemässä. Toinen japanilainen seurue, kuuden naisen ryhmä, otti asetelma-selfieitä kirkon edessä. Etummaisena seisovalla oli hurjan pitkä selfiekeppi ja perässä olevat ottivat hyvin harjoiteltuja asentoja ja eleitä, joihin kuului voitonmerkkiä, peukutusta ja ookoota. Vimeinen seisoi etukenossa kädet levällään kuin syleillen koko maailmaa.



Mitä hyötyä on siitä, että kuvaa itsensä nähtävyyden edessä? Täällä minä olin, jee!

Minä pidän valokuvista ja  olen mielelläni kuvattavana, mutta en Picasson taulun vieressä tai yhdessä kirjailijan kanssa kirjamessuilla. 

Vaikuttavan flamencoesityksen jälkeen kiittelin tanssijoita, minkä liikutukseltani pystyin, mutta en missään nimessä olisi halunnut yhteiskuvaan heidän kanssaan. 

Narkissos-tarussa nuorukainen ihastuu niin omaan lähteen pinnasta heijastuvaan kuvaansa, että tuijottaa sitä yötä päivää unohtaen syödä ja juoda. Oman kuvan suuteleminen ja katselu riittää ravinnoksi. Siinäpä kaveri sitten nääntyy ja kuihtunut ruumis muuttuu narsissiksi.


Itsensä ihailijat

8 kommenttia:

  1. Minusta tuntuu, että selfiet ovat eräs aikamme ilmiö muiden joukossa. Ehkä lähtenyt lapasesta joillakin, kun ns. mitään ei voi tehdä postaamatta itsestään kuvaa jonnekin. Itse olen selfieitä filmikamera-aikana, mutta ne kuvat jäivät lähinnä itselle. Paitsi kun netti tuli ja yleistyi, muutamia kuvia tuli laitettua eräille sivustoillekin. Tosin tyyliin yksi tai kaksi, ei kahtasataa. :D Ja tokihan Facebook-tililläni on kuvia minusta - lähinnä profiilikuvina eli ns. potretteja, mutta niitäkin aika hillitysti verrattuna moneen muuhun eivätkä minun kuvani näy kuin kavereilleni.

    Nykyaikaa kai kuvaa avoimuus vähän joka asian suhteen: kaikki ajatukset (ja aivopierut) heitetään julkiseksi nettiin eikä omakuvissa säästellä. Kaikki haluavat olla esillä, olla uniikkeja ja kauniita ja ihailun kohteita. Uskon että sellaisia on, toisaalta uskon myös että kaikki eivät ole sellaisia. Minusta on kyllä ihana, kun kaverit laittavat kuvia - ihan vaikka itsestään tai mistä tahansa. Siinä mielessä tietenkin olen fossiili, että olen vain Naamakirjassa (en esim. Instassa) ja suurin osa kavereistanikin näyttää kuvansa vain kavereille (ainakin siis Naamakirjassa, muusta en tiedä).

    Itse en viihdy kameran edessä, vaan kuvaan mieluummin. Reissuilla en kuvauta itseäni kohteiden edessä tai takana, vaan keskityn niiden (kohteiden) - en itseni - kuvaamiseen. Muutenkin elän hetkessä enkä ajattele ns. itseäni ja sitä, mitä postaan minnekin. Minullahan ei ole edes älypuhelinta eli liikkuessani tuolla jossain, en ole yhteydessä internet-maailmaan, mikä on täysin oma valintani ja ihana vapaus.



    Muuten, kyllä sinä saat julkisilla paikoilla kuvata ihmisiä. Ei sitä ole kielletty. Sen sijaan kuvien julkaiseminen onkin sitten eri juttu. Toisaalta jos haluaa selkeästi kuvata jotain tiettyä ihmistä, niin hyvä olisi kysyä. Minä en esim. voi sietää, jos minua kuvattaisiin "salaa" - on eri asia, jos on ns. ihmismassakuvassa vain yksi muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin olen ajatellutkin, että ajan ilmiö. Toivottavasti vähenevä.

      Joillekin teineille tämä selfiekulttuuri voi olla stressaavaa, jopa vaarallista, koska nuorenahan ollaan arkoja ulkonäöstä. Jos poikkeaa liikaa ihanneulkonäöstä siihen huonompaan suuntaan, niin se voi masentaa. Jos taas on keskivertoa paremman näköinen niin homma saattaa mennä lapasesta ja asioiden tärkeysjärjestys kärsiä, kaunotar tai komistus pinnallistuu.

      Kyllä maisemiin pakostikin tulee ihmisiä eikä se haittaa. Mutta minä olisin halunnut ottaa esim. noista japanilaisista selfien-ottajista lähikuvan. Sitä varten olisi pitänyt pyytää heitä asettumaan tilanteeseen uudelleen. Haluaisin kovasti myös ottaa kuvia eri etnisistä ryhmistä ja erikoisen näköisistä tyypeistä, siis omaan käyttöön, matka-albumiin.
      Jos aion käyttää tuntemattoman ihmisen kuvaa blogissa, niin kysyn aina. Rokottajalääkärin kanssa juteltiin (Matkakirje 1:ssä)ja hän sanoi, että tottakai sopii laittaa kuva blogiin.
      Mieheni otti Istanbulissa matkaillessamme kuvasarjan ihmisistä, ihan poseerauksia tilannekuvien lisäksi. Hän kysyi, saako tehdä mahdollisesti näyttelykuviksi, ja kaikki suostuivat.

      Elegia, vuoripatikointi on nyt suunniteltu ja käyty katsomassa polun alkukohta. Aika hankalalta näyttää, mutta kokeillaan. Vuori on paikallinen El Calamorro. Emme vuokranneet tällä matkalla autoa, koska asunnon sijainti on niin hyvä ja busseja kulkee hyvin.
      On kyllä tullut patikoiduksi kaupungeissa niin paljon, ettei koskaan. Tänään kävimme hautausmaalla, jonne oli ylämäkeä kilometrikaupalla, mutta kyllä kannatti.

      Poista
  2. Sivuan aihettasi ja kommentoin vain että Oi Mijas! Vietimme siellä muutaman päivän viime vuonna. Kuva rinteeltä alas kylään päin koristaa nyt eteistämme. Kaunis, todella kaunis kylä, päivittäisistä turistilaumoista huolimatta. Niitähän mekin olimme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Mijas, todellakin!
      Jostain näistä maisemista ottamistamme kuvista voisin minäkin teettää vaikka kanvastaulun.
      Ei ihme, että Mijas vetää turisteja. Kun poikkeaa jonnekin pikkukujille, niin löytää aina uutta ihmeteltävää. Minä olen kaiken muun ihastelun ohessa vielä kova putiikkien koluajakin, kuten turistin kuuluu, paitsi että ostan harvoin mitään.
      Mijasissa on kaunista käsityötä, keramiikkaa ja koruja.

      Poista
  3. Olen mielenkiinnolla lukenut mukavia matkakirjeitäsi ja samalla muistellut viimekeväistä matkaa samoissa maisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kirjoitukseni ovat herättäneet muistoja.
      Tänään kävimme Sevillassa, ja sieltähän on melkein pakko kirjoittaa. Mikä kaupunki!

      Poista
  4. Taitaa kuvastaa tätä aikaa tämä selfievillitys. Joskus on kiva saada itselleen muistoksi "selfie", mutta siten, että se maisema tai tilanne on pääosassa, en minä.
    Harrastan myös aikalaukasulla kuvaamista, kun paljon yksin vaeltelen ja hiihtelen, marjastaessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne on kivoja kuvia, joissa itse on siinä kuvan sivussa ja pääosassa on jokin huikea maisema.

      Poista

Kulttuuriviikonlopun viettoa nuorten kanssa

Käsiohjelman kansi Meillä oli kaksi teini-ikäistä lastenlasta viikonloppuvieraina. Lauantain ohjelmassa oli teatteria ja sunnuntaina k...