perjantai 11. joulukuuta 2020

Kristina Carlson, Eunukki

Kristina Carlsonin romaani Eunukki (2020) on kirja, josta mieleeni nousee ennen kaikkia muita sanoja sana 'kaunis'. Kaunis kieli ja kaunis muoto, kaikki kirjassa on harmonista ja harkittua. Vaikka kirjan päähenkilö, eunukki Wang Wei, puhuu ajatustuokioissaan jopa suolensa toiminnasta, niin se ei muuta kokonaiskuvaa kirjasta mitä kauneimpana taiteen tuotteena. 


Onnittelen Kristina Carlsonia rohkeista aihevalinnoista, tästä ja myös aiempien kirjojensa aiheista, sekä ilmaisun tiiviydestä. Voin kuvitella, että tutkimustyö olisi tuottanut aineistoa tiiliskiveen; Carlson tyytyy kuvaamaan vanhan eunukin elämää alle satasivuisessa teoksessa, joka herättää henkilön ja aikakauden eloon sekä antaa myös sytykettä filosofiseen pohdiskeluun identiteetistä ja elämän tarkoituksesta.

Wang Wei syntyy köyhille vanhemmille 1120-luvulla Dongjingissä Kiinan pääkaupungissa. Kun sato epäonnistuu vanhempien on pakko myydä hänet ja hänen nuorempi veljensä hoviin, jossa heidät leikataan eunukeiksi. Leikkauksesta jää muistoksi valonvälähdyksiä ja kirskuntaa sekä ikuinen lääkärien pelko. Kun Wang Wein on mentävä mahakivuistaan lääkäriin hän pelästyy lääkärin hyllyltä poimimaa yrttirasiaa:"Kauhistuin, että se on pao, että minua viedään!" Eunukki saa kuollessaan mukaansa kannellisen rasian, paon, johon on säilötty häneltä pikkupoikana viedyt penis ja kivekset. 
Wang Wei menettää yhdeksänvuotiaana vanhempansa, veljensä, joka menehtyy leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin, koko entisen elämänsä sekä sukupuolensa. Hän saa myös uuden nimen, joka on peräisin kuuluisalta runoilijalta.  
Kuohitut pojat ja miehet ovat hovin palvelijoita, joiden tehtävät vaihtelevat keittiöapulaisesta vartijoiksi ja haaremin naisten vaatevarastonhoitajasta tutkinnon kautta virkamiehiksi. Jotkut naiset pitävät pehmeämuotoisia eunukkeja lemmikkeinään. 

Vaikka eunukit lukumäärältään ovat hovissa valtakunta valtakunnassa, meiltä puuttuu valta. Me olemme, olimme palvelijoita, ja valta on kaikki.

Keisarin yöastian tyhjentäminen on erään eunukin virka. Mietin mikä tutkinto hänellä siihen toimeen on. Ainakin hän näkee ainutlaatuisen muotokuvan keisarista: astiassa kelluvat pökäleet.

Wang Wei on ollut monenlaisissa tehtävissä hovieunukkina. Hän on nähnyt juonitteluja ja oppinut varomaan. Julman aikakauden yhteiskunnassa armeliaisuutta pidetään heikkoutena. Vihollinen ja petturi mestataan iskemällä sapelilla keskeltä kahtia. Nyt Wang Wei on vapaa palveluksesta ja katselee elämää enemmän ulkopuolisena kuin koskaan. Hän ei enää koe olevansa tarkkailun alla ajatuksineen, kuten työssä ollessaan koki, vaan uskaltaa miettiä juuri mitä haluaa.

Monet ajattelevat, että maailma on jaettu kahtia. On päivä ja yö, on valo ja pimeä, on kova ja pehmeä, on mies ja nainen. Näin he ajattelevat järjellään, vaikka tietävät, että on myös hämärä, ja on vesi joka voi virrata tai höyrytä tai jäätyä. 

Wang Wei tarkkailee joutilaana ihmisiä ja lintuja. Hän pitää myös ikäistensä eunukkiystävien seurasta. He kokoontuvat huvimajaan vaihtamaan ajatuksia, syömään, juomaan viiniä ja pelaamaan noppapelejä rahasta, jadekiekoista ja henkilökohtaisista esineistä.

Paitsi omaa aikakauttaan Wang Wei pohtii paljon ikääntymistään, lihavaa ruumistaan, kuolemaa ja miehen ja naisen välistä rakkautta, joka on jäänyt hänelle arvoitukseksi. Hän rakastaa eunukkiystäväänsä, joka lähetettiin keisarin kanssa matkaan, koska on niin hyvä kokki, vaikka oli jo täysinpalvellut. Hän tietää rakkauden siitä, että kaipaa ystäväänsä, mutta on nähnyt, että mies ja nainen kaipaavat toisiaan eri tavalla, sellaisella johon liittyy ruumiillista poltetta.  

Vanhuus alkaa siitä, kun ei enää kuvittele tulevaisuutta erilaiseksi kuin nykyhetki, Vanha rouva sanoi. Itse ajattelen, että vanhuutta on kuvitella itselleen erilainen menneisyys kuin se oli. Kuvitella kaikkea mitä ei ollut, että olisi ollut maanomistaja, korkea-arvoinen sotilas tai virkamies. Kuvittelenko minä, että olisin ollut mies? En kuvittele. Olisin voinut olla kirjaviisas, runoilija, maalari tai musiikkimestari. En osannut tai voinut olla. Olemattoman ajatteleminen eteenpäin ja taaksepäin on haikailua. Minulle kelpaa nykyhetki kunhan en kuole ihan vielä.   

Olen seitsemänkymmenen! Haluan noudattaa sydämeni haluja ja rikkoa sovinaisuuden rajoja!
Sovinnaisuus pakottaa elämän jatkumaan samanlaisena kuin se mukamas on aina ollut. Yan Yan opetti minulle, että jos kengät puristavat, kävele paljain jaloin. 

Ajattelen ajatuksiani ajatuksista. 

Ajattelemisen ajatteleminen on myös sen ajattelemista mitä joskus ehkä ajattelin. Jos ylipäänsä ajattelin. Jos ylipäänsä muistan. 

Hyvä, hyvä Wang Wei! Ajattele vain, se on meidän seitsemänkymppisten huvi, ollaan eunukkeja tai ei. Ja sekin huomio, että alkaa muistuttaa vajennutta riisisäkkiä voi olla yleinen muillakin. 

Pidän tästä pienestä, aforistisesta kirjasta niin paljon. Se tuntuu kasvavan, kun alan ajatella ajatuksiani.
Alan ajatella julmuutta, jolla ihmisten kehoon on puututtu entisaikoina, varsinkin idässä. Poikia on kastroitu ja tyttöjen jalkoja sidottu. Vähänkään viallisia on surmattu jo syntyessä, paitsi joitain säästetty töllöteltäväksi ja pahoinpideltäväksi hovien illanvietoissa. Olisiko maailma sivistynyt tässä suhteessa jonkin verran. Kuitenkin. 

9 kommenttia:

  1. Melkoinen löytö! Carlsonilta muistan lukeneeni jonkin erikoislaatuisen opuksen vuosia sitten. Sietäisi uudistaa tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Muistaakseni luin Maan ääreen, jolla Carlson voitti Finlandian 1999, enkä kauheasti innostunut.
      Kävin juuri tutkailemassa Carlsonin tuotantoa ja kiinnostuin romaanista Herra Darwinin puutarhuri, koska sitä kuvaillaan tavalla, joka tuo mieleeni Eunukin. Eunukki on julkaistu tänä vuonna, käynpä lisäämässä vuosiluvun tuonne kirjoitukseeni.

      Poista
    2. Se oli just tuo Herra Darwinin puutarhuri, joka sytytti minua.

      Poista
  2. Kristina Carlson on hyvin omanlaisensa, tyylikäs ja filosofinen kirjoittaja. Minulla on tuosta Herra Darwinista hyvin lyhyt ja tyly arvio ajalta ennen blogia. Luulen, että kyse on haluttomuudestani ajatella (noin sanoisi D F Wallace) eli laiskuudesta. William Nstä tykkäsin enemmän, mutta siinäkin vaikuttaa tietty uneliaisuus päässeen päällimmäiseksi loppua kohden. Jotain hyvin hienoa siinä tunnelmassa ja hahmoihin perehtymisessä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carlsonilla on mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Hän sukeltaa milloin Darwinin puutarhurin milloin oikeasti 1800-luvulla eläneen tiedemiehen - ja 1000 vuotta sitten eläneen eunukin - pään sisään. Tekee mieli kokeilla, syntyykö Carlsonin luomista muista henkilöistä minulle yhtä uskottava ja monipuolinen hahmo kuin Wang Weistä muodostui - ja vielä niin vähin sanoin.

      Kävin katsomassa blogissasi, että olet kirjoittanut paljon David Foster Wallacen kirjoista. Et kai ole vielä lukenut uusinta jättiromaania Päättymätön riemu? (Minua sitten ärsyttää suomennoksen nimi. The Infinite Jest, miksei Päättymätön pila tai Päättymätöntä pilaa/leikinlaskua/pelleilyä. No, kun en ole lukenut tätä teosta, niin en voi tietää, vaikka riemu olisikin osuva.) En ole lukenut vielä mitään tältä kirjailijalta. Sen sijaan olen lukenut hänen aikalaiseltaan Jonathan Franzenilta aika monta teosta, mutta ennen blogiaikaa.

      Poista
    2. Päättymätön riemu on luvun alla. Taistelen jatkamisen ja päättymättömän päättämisen välillä :) Tekisi mieli kapinoida sitä vastaan, että kirjailija välittää niin vähän lukijoistaan, että on pakko kirjoittaa tämmöinen möhkäle. Kun aika usein kyllästyn monen romaanin kohdalla, normipituistenkin. En vain minäkään pääse siitä, että hänen tavassaan katsoa - hyvin amerikkalaista - maailmaa ja kirjoittaa siitä on jotain niin ainutlaatuisen lumoavaa, että ehkä jatkan sittenkin ja lopetan joskus ensi kesänä...

      Poista
    3. Minäpä laitankin tämän Päättymättömän riemun nyt lahjatoivelistalleni, jos vaikka sometontut kävisivät täällä blogissa kurkkimassa. Pitäähän niitäkin nykyään olla, kun on somepoliisejakin. Kannattaa siis olla kiltti somessa. Olen jo ehtinyt toivoa Hurmeen Suomi-teosta ja Barack Obaman Luvattua maata.

      Poista
  3. mm

    tulevaisuuden lukulista sen kuin kasvaa, Eunukin lisään edellisen kantaan: Essi Ihonen - Ainoa taivas wsoy 2018.
    Pääsemättömissä näiden kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva kun osasin kirjoittaa niin että kiinnostuit. Kävin etsimässä tietoa Essi Ihosen kirjasta. Onpa kiinnostava aihe, tytön kasvu esikoislestadiolaisessa yhteisössä. En ollut tällaisesta suuntauksesta kuullutkaan. Esikoiskirjat myös kiinnostavat minua, joten laitan tämän muistiin.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...