perjantai 9. elokuuta 2019

Pajtim Statovci, Bolla - vaikutelmia: paljon kiitosta ja vähän moitettakin




No nyt kirjoitan heti lukemisen jälkeen tuoreita vaikutelmiani enkä jätä niitä laimenemaan.
Mikä kansi! Käärme hohtaa, en saanut sitä hohtoa täysin kuvaani, mutta jos klikkaat kuvan isommaksi, niin ehkä hohtokin lisääntyy. 

Miten sota muuttaa ja murtaa ihmisen. Miten muualta tullutta tulkitaan usein  taustansa kautta, ei persoonana. Miten seksuaalisuus vie ihmistä. Miten  kerran menetettyä ei saakaan koskaan enää takaisin. Miten jotkut selviävät ja toiset ei. Pajtim Statovcin aiheet ovat suuria ja tärkeitä. Hänen kaksi päähenkilöään, serbi Miloš ja albaani Arsim, elävät kovana aikana, jossa heidän yksityinen tragediansa sekoittuu kansakunnan tragediaan.  
Kieli, varsinkin rakastumisen kuvauksissa, on kiihkeän kaunista.

    Hän kulkee hieman edelläni, ja yhtäkkiä minä tartun häntä olkapäästä, kuin hullu, keskellä kirjaston sisääntuloaulaa, aivan niin, täysin luonteeni vastaisesti, mitään miettimättä, rakennuksesta purkautuvan ihmisjoukon keskellä, nihkeän lämpimäksi kierähtäneen iltapäivän sydämessä minä toden totta tartun häneen, ja hän pysähtyy, ja vasta hetken kuluttua kääntää päätään, katsoo ensin kättäni olkapäällään, sormenpäitäni, jotka lepäävät solisluun kaarella, ja sitten minua, ja sen lyhyen tuokion ajan olen kokonaan toinen mies - näin elossa, ajattelen, näin elossa minä en ole kuunaan ollut. 

    On huhtikuun alku, ja minä haluan toista miestä niin erehtymättömästi ja kirkkaasti, että koko loppupäivän hän on mukana rukouksissani, joissa häpeämättä pyydän häntä jumalalta itselleni.  

Otsikon termi Bolla liittyy albaanien kansanperinteeseen. Statovci on ammentanut aineksia rikkaasta balkanilaisesta kulttuurista myös aiemmissa romaaneissaan Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän. Vanhat tarut ja niiden satumaiset hahmot antavat hienon persoonallisen sävyn Statovcin proosaan.

Pieni miinus kokonaisuuteen tulee muutamista sekavasti muotoilluista kohdista. Oliko tullut kiire julkaista? 
Hämmästelin seuraavaa kömpelöä kohtaa:
'Nain hänet nuorena, alkukesästä nelisen vuotta sitten, vain kaksikymmentävuotiaana, vanhempieni ainoana lapsena, sittemmin maksasairauden viemän isäni osoituksesta, sillä hän on poikkeuksellinen nainen, tottelevainen ja vähäsanainen, kouluttautumattomuudestaan huolimatta älykäs, taitava käsistään, hyvätapainen ja arvostetusta suvusta, niin minulle luvattiin, Ajshea kunnollisempaa vaimoa, erinomaisempaa äitiä, ei tule tarjolle.' 
Minua kiusaavat nuo alun sijamuodot, kuka siinä on kaksikymmentävuotias ja vanhempiensa ainoa lapsi, ja 'isäni osoituksesta' kuulostaa samalta kuin jonkun toimesta. Jos saisin muotoilla tämän kohdan uudelleen, niin selkeyttäisin sitä edes näin (saa sanoa, jos menee huonommaksi!): 
Nain hänet, kun olin nuori, vasta kaksikymmenvuotias, nelisen vuotta sitten, koska myöhemmin maksasairauteen menehtyvä isäni suositteli häntä minulle, ainoalle lapselleen. Hänen sanottiin olevan poikkeuksellinen nainen, tottelevainen ja vähäsanainen, kouluttautumattomuudestaan huolimatta älykäs, taitava käsistään, hyvätapainen ja arvostetusta suvusta, niin minulle luvattiin. Ajshea kunnollisempaa vaimoa, erinomaisempaa äitiä ei tulisi tarjolle.  
Tätä tekstiä kannattaisi työstää tuleviin painoksiin. Samoin korjata  sijamuoto kohdassa, jossa puhutaan miten helppoa tappaminen on 'se on luistavaa kuin vettä' muotoon 'luistavaa kuin vesi'.

Mutta siis, virheet ovat vähäiset ja kokonaisuus erittäin kiehtova. 
Mielessäni alkoi kirjaa lukiessa pyöriä sanat kosminen ja kohtalo. Me olemme raukat ihmiset heitettyinä tänne elämän armoille, maailmaan jossa hyvä ja paha käyvät jatkuvaa kamppailuaan tilasta. Se kumpi on vallalla milloinkin ja missäkin on sattumanvaraista; olet onnekas, jos vältät pahan. 

17 kommenttia:

  1. Kirjan tarina on kiehtova. Pitkät lauseet ovat aika vaikeita hallita. Kirjan herkkyys ja rosoisuus ja vahvat teemat sekä ajankohtaisuus, hyvän ja pahan vastakohtaisuus, ihmismielen runsaat kuvaukset, Statocvi teki jälleen taikojaan ja loihti upean tarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Pidän Kissani Jugoslaviasta vielä enemmän kuin tästä. Siitä jäi mieleen hurjia kohtauksia. Miten ne mahdetaan toteuttaa lavalla Kansallisteatterissa, jossa esitetään tästä kirjasta dramatisoitu näytelmä. Tekee mieli nähdä se, mutta olisi varmaan pitänyt jo varata liput.
      Nyt minulla on luettavana Tiranan sydän. Aloittelen sitä suurin odotuksin.
      Tuossa ei ole vikana niinkään se virkkeen pituus vaan harhaanjohtavat essiivimuodot. Onko kustannustoimittajilla nykyään niin kiire, ettei ehdi tarkistaa kunnolla ja eivätkö esilukijat (niitä on aina hyvä olla) ole välittäneet. Minä kyllä (kröhöm) esilukijana olisin heti sanonut, että nyt tuo kohta uusiksi!

      Poista
  2. Mielenkiintoista. Esille nostamissasi kohdissa ei kyllä kieliopillisesti ole mitään vikaa. Polveilevat virkkeet ja kielikuvien omaleimainen, epätavanomainen käyttö kuuluvat tietääkseni kirjailijan tyyliin.

    Minusta kirja oli viimeisen päälle viimeistelty, ja esilukijoiden lukumäärästä oli HS:n arviossakin maininta. Hieman vierastan sitä, että blogeissa annetaan kirjailijoille ja kustantajille "ohjeita" siitä, miten heidän kuuluisi tehdä työnsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän siinä Antti Majanderin arvostelussa sanotaankin. Luin äsken uudelleen ja nyt kirjan lukeneena se antoi tietenkin minulle paljon enemmän kuin ekalukemalla, jolloin en vielä ollut lukenut kirjaa.
      Majander on kirjoittanut osuvasti, miten tarinan viisaimmaksi ja vakaimmaksi henkilöksi kasvaa kuin varkain se hiljaisin ja vetäytyvin, näistä ansioista kiitelty, Ajshe. Niin siinä käy.

      Miksi ei blogikirjoituksessa saisi kertoa myös, mistä ei kirjassa pidä? Minä en ainakaan viitsi kirjoittaa pelkkiä kehuja. Olen ennenkin leikkinyt kustannustoimittajaa, eikä minusta ole vaaraa kenellekään, koska olen syvällä eläkeiässä. Tässäkin kun kuuluu olleen monta kustannustoimittajaa, niin vastuu on hajaantunut, eikä kukaan kai ota nokkiinsa. (Nykyään kyllä loukkaannutaan kaiken aikaa, joten pyydän anteeksi varmuuden vuoksi.)
      Kirjailijat yleensä pitävät siitä, että lukija lukee tarkkaan ja antaa joskus risujakin.

      Polveilevuus ja kielikuvat ovat Statovicilla hienoja. Samaa mieltä siitä.

      Sinusta siis tuossa virkkeessä ei ole mitään outoa. Okei. Minä luin ensin niin, että 'nuorena' olisi viitannut Ajsheen ja että pitäisi korjata 'vanhempieni...' muotoon 'vanhempiensa ainoana lapsena'. En kyllä vieläkään ole varma, vaikka se olisikin oikea tulkinta.

      Poista
  3. Esimerkkilause on kömpelö ja sen olisi pitänyt tarttua esilukijan sihtiin. Varsinkin 'osoituksesta' pistää silmään ja lisäksi tuo hämärä alkuosa, jonka jälkeen ei ole selvää kenestä puhutaan.

    VastaaPoista
  4. Kyseisessä kohdassahan minäkertoja puhuu koko ajan itsestään? Essiivimuodot viittaavat kertojaan, ja "hän" taas vaimoon. Essiivin käyttö on tuossa aivan luontevaa ja oikein. Kirjassa on myös osuuksia, nämä muistikirjamerkinnät, joissa välimerkeistä ym. ei ole piitattu ja jotka vyöryvät runomaisina. Tyylikeino.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Milošin muistikirjamerkinnät ovat erilaisella tyylillä rakennettuja. Ne kulkevat kiinnostavsti Arsimin kertomuksen ohessa.

      Poista
  5. marjatta

    minusta tuo esille nostamasi lause on pilkutettu kiduttavan pitkäksi. lause sinällään ei ole hämärä tai tekotaiteellinen, mutta siinä on ehkä (?) liikaa tavaraa.

    nämä ovat tietysti makuasioita. tai tyylikeinoja, niin kuin anonyymi kirjoitti. itse tykkään lauseista, joita säästellään ja viilataan tarkkaa, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että niukkuus vie lakonisuuteen.

    olen kärsimätön lukija. huonosti oikoluettu teksti riipii. joskus parantelen tekstiä itse: kun poikani oli pieni, kehitin huonojen satujen lukuun tekniikan, joka paransi satua. editoin lauseet ja juonet lennossa paremmiksi. hyviä lastenkirjoja taas luin niin nautiskellen, että nukahdin ennen lastani.

    ps. olen lukenut statovcilta vain kissani jugoslavian. se meni niin syvälle piilotajuntaan, että se särkee sydämeni edelleen. statovcin olemuksessakin on jotakin tuonpuoleista.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on jäänyt Kissani Jugoslaviasta hyvin mieleen sekä Äiti Eminen että poika Bekimin elämä vaikeuksineen ja upeasti rakennetut, maagiset tunnelmat.
      Pidän yleensäkin esikoiskirjoista, niissä kirjailijalla on erityinen kirjoittamisen tarve ja hurmio.

      Minulla on ollut samanlaisia tilanteita lastenkirjoja lukiessa, mutta pitää muistaa, miten on lukenut, koska pikkuihmiset muistavat niin hyvin, ja toisella lukukerralla pitää lukea juuri samalla tavalla.

      Pilkkuja tuossa siteeraamassani kohdassa on kyllä riittämiin. Ne pysäyttelevät.
      Jossain teksteissä, esim. äskettäin lukemallani Luiz Ruffatolla, virke voi olla puolitoista sivua pitkä ja säilyä silti selkeänä. Lauseenvastikkeet tekevät usein tekstistä vaikeaselkoisen. Ne eivät toimi suomen kielessä yhtä hyvin kuin esim. englannissa.
      Tässä Statovcilta lainaamassani olisin kyllä katkaissut ennen sillä-sanaa. Mutta makuasit ovat makuasioita. Niistä ei kannata kiistellä.
      Pidän kovasti tuosta toisesta lainaamastani kohdasta:"On huhtikuu alku..."

      Poista
    2. Tekee vielä mieli jatkaa vähän.
      Luin juuri pojantytölle, vähän alle 3v, Miina ja Manu -kirjoja, joista hän on nykyään kiinnostunut. Olen järjestänyt lastenkirjahyllyn ikäkausien mukaan ja sieltä pieni tekee löytöjään. No, Miina ja Manu -sarja on kirjoitettu 80-luvulla, jolloin lapset opetettiin tädittelemään ja sedittlemään. Kirjassa on hammaslääkäritäti, mutta minä luen vain hammaslääkäri. Siinä on myös käänteisiä sanajärjestyksiä 'virkkoi Manu', mitkä tuntuvat arkaaisilta, mutta niitä en muuta. Tuota tätiäkin selitin, mutta kun lapsi sitä aina lukiessa pyöritteli ja kummasteli, niin jätin pois.

      Statovcista on tosi hienoja lehtikuvia. Livehaastatteluja en ole nähnyt, mutta luulen, että hän on oikein viehättävä persoonaltaan ja hyvä kirjojensa markkinoinnissa.

      Poista
  6. marjatta

    satukirja tuntuu olevan aikansa lapsi. muistelen nolouden sekaisella huvituksella 70-lukua, jolloin lapsia haluttiin tietoisesti herätellä yhteiskunnallisten ongelmien ja ilmiöiden tarkasteluun. sadut tuppasivat jäämään toissijaisiksi, kun lapsille haluttiin näyttää todellista maailmaa.

    helsingissä oli kirjavintti-niminen kirjakauppa. sieltä saattoi ostaa satukirjoja, joissa puitiin esimerkiksi vietnamin sotaa tai housujen valmistamisen tuotantoprosessia. edistyksellisten vanhempien lapset joutuivat kuuntelemaan sadun muotoon käärittyä valistusta apartheidista ja kylmästä sodasta.

    hyvää tuossa ajassa oli se, että suomessa ilmestyi jonkin verran unkarilaisia, venäläisiä ja tsekkiläisiä lastenkirjoja, ihanasti kuvitettuja, viehättäviä teoksia niin kuin zdenek milerin myyräkirjat - poikani lempparit.

    poikani tykkäsi sellaisista saduista, joissa lapset löytävät rahakätkön ja haluaisivat lähteä kiertämään maailmaa, mutta päätyvät sitten kuitenkin lopussa antamaan lantit kerjäläislapsille. samalla häntä kuitenkin harmittivat nuo opettavaiset loput. hän kirjoittikin sadun uusiksi niin, että lapset saivat matkansa.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että noita "edistyksellisiä" kirjoja oli, mutta meillä ei niitä ole luettu. Suosituimpia kuvakirjoja, nyt jo toisella kierroksella, on meillä olleet mm. Camilla Mickwitzin Emilia ja Jason -kirjat, Pekka Töpöhännät ja Barbapapat. Barbapapoja on pehmoleluinakin, ja niillä on kyllä leikitty paljon.
      Paitsi poliittisia kirjoja niin 70-luvulla oli paljon myös käytännön tilanteita selittäviä kuvakirjoja, Sanna menee päiväkotiin, Teemu leipoo. Nämä olivat eräänlaisia lasten tietokirjoja, ja hyviä sellaisina, mutta kyllä se oikea lastenfiktio, vanhat sadut voittavat tällaiset arkiset kirjat.

      Entä mitkä ovat meidän ajallemme leimallisia lastenkirjoja? Lasten ja nuorten Finlandiasta on vuodesta toiseen ollut kilpailemassa seksuaalivähemmistöistä kertovia kirjoja. Myös voimaannuttamiskirjat ovat suosiossa, Iltasatuja kapinallisille tytöille, Rohkeiden poikien kirja jne. Fantasiamaailmat ovat olleet myös nousussa. Siinä missä 70-luvulla suuntauduttiin ulospäin todelliseen mailmaan, niin nyt sisään, oman minän rakentamiseen ja fantasiamaailmoihin.

      Poikasi teki ihan oikein, meri! Tietysti kirjan pitää päättyä mahtavaan matkaan ja ihaniin elämyksiin ympäri maailmaa.
      Minua ärsytti aika lailla 70-lukulainen tiedostavuus. Eräätkin tutut pähkäilivät ihan tosissaan, että perheessä ei vietettäisi joulua, vaan lahjoitettaisiin joululahjat ja herkut joillekin tuntemattomille köyhille ja itse elettäisiin arkea. Eihän lapset tällaista voi mitenkään ymmärtää!

      Poista
  7. marjatta kulta

    pekka töpöhännät olivat iltasatujemme vakkareita! hyvän ja pahan polariteetti oli kiinnostava juttu: poikani oli ihan innoissaan kylmästä ja häijystä monnista. hän tajusi että jonkun on aina kiusattava ulkopuolisia ja erilaisia ja että jonkun täytyy aina olla kissajengin kunkku.

    minua taas ihastutti se, miten monnin ihastuttavan tyhmät käskyläiset, pilli ja pulla, tarjosivat niin paljon mahdollisuuksia notkealle juonen kuljetukselle.

    yksittäiset satukirjat saavat olla millaisia mestariteoksia tahansa, mutta ne saattavat jäädä tykkänään syrjään samaan aikaan kun himphamppu tekee kauppansa. suosittelen sinulle maria gripen elvis-kirjoja, koska ne ovat just noita mestariteoksia. luen niitä parhaillaan p:n lapsenlapselle ja panen kaikki näyttelijänlahjani peliin repliikkeihin.

    gripen kirjat ovat aivan superhienoja. niistä näkee, että parhaat lastenkirjailijat eivät kirjoita lapsille vaan ihmisille.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet joskus aiemminkin maininnut näistä Gripen kirjoista, ja minä lainasinkin niitä muutaman kirjastosta ja tutustuin, mutta olisi pitänyt olla sopivanikäinen lapsi jolle lukea. Kun pienin tästä vähän kasvaa, niin aion lukea hänelle Elvis-pojasta.

      Tiedätkö, meri, olen juuri lukenut Statovcin Tiranan sydämen ja olen ihan sekaisin. Kirja vei sydämeni! En kirjoita siitä vielä vähään aikaan. Luen ensin uudelleen, nyt tutkivammalla otteella. Minulle jäi epäselväksi, kuka on kertojana milloinkin; luulen, että kirjassa on siinä esiteltyjen henkilöiden lisäksi myös anonyymi, kaikkia pakolaisia edustava kertoja. Jotenkin katson Eurooppaa nyt eri silmin, ja varsinkin meidän hieman omahyväistä hyvinvoivaa Suomeamme. Aivan lopussa kirjassa nousi tärkeäksi hahmoksi vielä hauras Tanja... mutta mitäpä minä nyt tänne sen enempää... meri lue sinäkin tämä. Minun tekee mieli lukea Kissani Jugoslaviakin uudelleen.
      Rakastan kirjoja, jotka eivät aukea täysin heti ensi lukemalla ja joista löytyy uusilla lukukerroilla uutta. Tämän vuoksi pidän Toni Morrisonin kirjoista, ja Statovcin teoksissa on parhaimmillaan jotain samaa.

      Poista
  8. marjatta

    mullakin tuo sama kokemus, että joku kirja ei ensimmäisellä kerralla aukea. mitä ei etsi, sitä ei huomaa. mitä ei tunne, sitä ei noteeraa. mutta sitten jossakin vaiheessa löytää ja huomaa!

    käyn tällä viikolla lainaamassa tiranan sydämen.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja kirjailija saattaa järjestää sivupolkuja, joilla huijaa lukijaa. Tiranan sydämen luettuani tuli tunne, että pitää katsoa miten tietyt asiat näkyivät aiemmin, oliko tienviittoja, joita en huomannut. Kyse on identiteeteistä.
      Näissä Statovcin kolmessa kirjassa on paljon samoja teemoja.

      Unto ryhtyi lukemaan Kissani Jugoslaviaa. Katselimme kirjailijakuvia kansien sisäpuolella ja totesimme, että Statovci on muuttunut, miehistynyt paljon esikoiskirjan kuvasta 24-vuotiaana Bollan kuvaan 29-vuotiaana, kauniista pojasta on tullut komea mies. Paitsi että kohde on hyvä, niin Bollaan kuvan ottaneella Jonne Räsäsellä on myös taito ottaa todella hienostuneita taiteellisia henkilökuvia. Olen ihaillut hänen ottamiaan kuvia aiemminkin.

      Poista

Pieni pahan mielen postaus

Minulla on tämmöinen hauska tehtäväkirja Pieni pahan mielen kirja . Kirja parodioi täytettäviä hyvän mielen kirjoja ja on osoitettu pos...