Matkakuvia ja tarinaa

En ottanut Alanyan matkalla kovin paljon kuvia. Halusin aistia asioita tässä ja nyt, mutta sitten jossain vaiheessa heräsi into tallentaakin jotain.

Ensimmäinen kuva on Kale-vuoren linnoituksen ikkuna-aukosta.

Kale-vuori on aivan Kleopatran rannan kupeessa. Sen korkein kohta on 250 metrin korkeudessa merenpinnasta. Tie kiemurtelee 3,5 kilometrin verran, mutta patikkapolku oikaisee jonkin verran. Hotellini vieressä oli juuri tekeillä köysirata Kalelle, tyhjiä vaunuja koeajettiin jo. Työmaa nostureineen oli minulle hyvä maamerkki, missä sitten liikuinkin.

Menin vuoren huipulle taksilla ja palasin jalan. Taksikuski olisi mielellään kuljettanut minua paluumatkan hintaan liittyen tasanteelta toiselle, matkan varrella on monenlaista nähtävää, ja vienyt lopuksi takaisin vuoren juurelle, mutta kieltäydyin, koska mikään ei olisi minusta kauheampaa kuin se että joku odottelisi minua matkakohteessa ja kulkisi koko ajan perässäni. Enhän tiennyt, miten kauan haluan missäkin paikassa viipyä. Saatan jäädä tunnelmoimaan johonkin yksinäni tai jään juttusille jonkun kanssa. En voisi unohtaa, että taksiyrittäjä menettää ehkä minun takiani muita asiakkaita. Näin myöhemmin erään ranskalaisäidin ja tyttären kiiruhtamassa kuskin kanssa eteenpäin, kun itse olin jäänyt höpöttämään kielitaitoisen museo-oppaan kanssa, voi heitä.
Ihmettelin tämän mukavan oppaan kielitaitoa ja kysyin miten hän osaa suomeakin niin paljon. Hän näytti nippua kelmutettuja sanalistojaan. Siinä oli ainakin suomea, hollantia, saksaa ja skandinaviaa.
Linnoitusta alettiin rakentaa jo yli 2000 vuotta sitten, mutta suurin osa siitä valmistui keskiajalla. Linnoitusta ympäröi kilometrien mittainen muuri, jossa on toistasataa tähystys-ja puolustustornia.
Huipulla on paitsi linnoitus myös museo-kulttuuritalo, vankiluolia ja moskeija.

Museossa oli silkkilangasta huiveja kutova työntekijä. En saa silkin säihkettä kunnolla näihin kuviin. Kangasput ovat samanlaiset mitä kotonani oli välillä tuvassa kahdetkin yhtä aikaa, kun äiti ja mamma kutoivat räsymattoja kumpainenkin omilla puillaan.

Polku oli välillä leveää ja hoidettua, välillä lähes luonnontilassa, mutta ei mitään verrattuna bloggari Elegian patikointihaasteisiin (klik). 

Minulla on palo patikointiin. Suomessa olen patikoinut sammaleisilla ja soisilla Kainuun poluilla, Keski-Suomessa Salamajärven ja Pyhä-Häkin kansallispuistoissa ja täällä meidän lähellä Valkealassa Repoveden kansallispuistossa. Kainuun polut ovat parhaita!

Yllä on kuja, jossa asuin pienessä paikallisten pitämässä hotellissa. Henkilökunnan luontevan tuttavallinen, ystävällinen tyyli korvasi täysin asumukseni vaatimattomuuden. Kuvassa näyttää siltä, että katu olisi leveä, mutta se oli niin kapea, että melkein yletyin vastapäisen asunnon parvekkeelle. Parvekkeilla oli aina valtavasti pyykkiä, ihmisiä ei koskaan.

Vietin paljon aikaa Kleopatra-puistossa. Luin siellä lehtiä ja katselin ihmisiä. Nuoret ottivat pitkien selfiekeppien kanssa yksinkuvia ja ryhmäkuvia. Minä kuvasin eniten kukkia.

Eräänä päivänä paikalliset ikätoverini Hamid ja Amina tulivat juttelemaan, kun istuin puistossa keinussa. Heidät ajoi säännöllisille kävelyille Hamidin sydänvaiva. Olin otettu, kun he kutsuivat minut virvokkeille kotiinsa! Tapasin myös heidän neljästä tyttärestään kaksi, Leilan ja Aishan sekä Leilan pikkupojat. Juttelimme lapsista ja lapsenlapsista sekä sairauksista ja mitä tykkäämme puuhastella. Amina on innokas neulomaan ja virkkaamaan. Minäkin neuloin paljon ennen kuin sain sormiini nivelrikon. Taas houkuttaisi kokeilla jotain.
Tapasimme vielä muutaman kerran ja sain aina pyynnön kävellä yhdessä ja piipahtaa appelsiinimehulle, mutta minä olin silloin juuri palaamassa rannasta tai oli muutoin muuta mielessä.

Erityisen heidän vieraanvaraisuudestaan teki se, että tytöt puristivat minulle tuntemattomalle turistille raikasta appelsinimehua, vaikka he eivät paastokuukauden takia itse nauttineet mitään ennen auringonlaskua.

Hamidin ja Aminan kerrostalokoti oli muutoin hyvin samanlainen kuin meillä, paitsi että heillä ei ollut olohuoneessa muuta sisustusta kuin seiniä kiertävät tyynyt ja televisio. Minulle loihdittiin kyllä tuoli keittiöstä.

   

Kleopatra-puistossa on paljon vesiteoksia ja kissoja.

Löytökissoille oli siellä täällä ruokinta- ja hoitopaikkoja, joista löytyi vettä, ruokaa ja kiipeilypuita, jopa leluja.

Mitähän Turkin tasavallan perustaja Mustafa Kemal Atatürk huokaisi, jos tietäisi millaiset voimat maassa ovat pyrkimässä valtaan? Turkissa on kaikkialla Atatürkin muotokuvia ja patsaita. Toivottavasti niiden annetaan olla.
Tämän patsaan lähellä oli kyltti, jonka tekstissä muistutettiin, miten Atatürkin periaatteena oli "Yurtta sulh cihanda sulh" eli "Peace at home, peace in the world".

Alanyassa on paljon moskeijoita, Niitä ei katukuvassa oikein huomaakaan muusta kuin minareeteista. 
Rukouskutsuja on islamissa  normaalisti viisi vuorokaudessa, mutta nyt ramadan-kuukauden aikana enemmän, koska paastonajan tarkoitus on keskittyä henkiseen elämään.
Ymmärrän, että toistuva muistutus pitäytyä hyvissä tavoissa tuo islaminuskoisille turvallisuutta, kuten pyhäaamujen kirkonkellot kristinuskoisille. Minusta oli kaunista, kun jostain minareetista kaikui kutsu ja toiset tulivat kaikuna perässä. 
Nykyään rukouskutsujat eli muezzinit, suntiot, hoitavat kutsun sähköisesti, mutta ennen vanhaan he lauloivat itse rukouskutsun.

(Kirjoitin yllä olevan simppelin tietoiskun siksi, että nykyään pidetään hyväksyttävänä solvata kaikkea islamiin liittyvää. Kävin lukemassa joitain suomalaisten arvosteluja Turkin aurinkolomistaan. Niissä toistui säännöllisesti se, että muuten hyvä, mutta juuri kun on päässyt nukkumaan, siis klo 5 aamulla, niin rääkynä herättää ja mikseivät ne voi turistipaikoissa lopettaa noita rukouskutsuja. Hoh hoijaa! Minusta taas matkat pitäisi kieltää tällaisella asenteella toiseen maahan matkustamaan aikovilta! Itse olen uskonnoton, mutta näen uskonnoissa hyviäkin puolia. Kaikissa uskonnoissa lahkot ovat asia erikseen.)


Alla roomalaisajan taidetta, pari sarkofagia ja tykki Alanyan museosta.

Mies marmorista.
Eikö tunnukin siltä, että hän on kanssamme tässä ja nyt?

Olisivatpa aseet vielä pahimmillaan tätä luokkaa!

Vähentyneen turismin myötä oli kadonnut myös paljon kivaa rannan oheistoimintaa. Olin iloinen, kun huomasin rivin käsityöläisten kojuja ja ostinkin jotain. Turkin liiran kurssi on meille edullinen, ja monessa paikassa otetaan vastaan myös euroja.

Kleopatran puistossa

Olen tehnyt tuntikaupalla kuvia. Ei uskoisi miten sairas olin matkalta tullessa, kts. edellinen kirjoitus.

Mukava viikonloppua kaikille! Varokaa ettei myrsky vie. Meillä on sellaisia puuskia, että ne voisivat hennomman kaataa.