lauantai 26. heinäkuuta 2014

On toisia, joilla on vain yksi rinta ... Syöpäkertomus, osa 5

Otsikkoni viittaa Pekka Töpöhännän ja Mauri Mäyräkoiran viisaaseen vuoropuheluun puutteistaan, jota Garamit kävivät muunnellen Sirkan rinnanpoistoon sopeutuessaan. Siitä kirjoitin viimeksi kun kerroin omaa jatkokertomustani. Olen nyt numeroinut nuo tarinani osat, niin että ne on helpompi löytää, jos joku haluaa katsoa taaksepäin, miten tämä "kesäodysseiani" alkoi.

"Riittämättömät marginaalit kolmessa suunnassa", tämä oli se minkä vuoksi päädyttiin uuteen leikkaukseen, josta tulin viikko sitten perjantaina. Vaikka kasvain oli pieni ja lievä (hitaasti jakautuva, osittain varhaisastetta), niin se oli hankalassa paikassa tiiviiden kudosten sisällä, vaikea leikata joka puolelta 1 - 2 sentin marginaalein. Toisilla kasvain tuntuu ja näkyy, minulla ei. Olin ymmärtänyt, että toisessa leikkauksessa korjataan vain vähän, mutta se oli tietenkin mahdottomuus. Siis koko rinta pois, niin kuin olin alun alkaen halunnutkin. Ehdin kuitenkin jo tottua siihen, että rintani ei muuttunut paljon ollenkaan, joten on tässä nyt vähän miettimistä. Ja mitä minä noilla kauniilla liiveilläni teen!

Sairaalassa olo on erikoinen kokemus. Jotkut kärsivät ja haluavat äkkiä kotiin. Minä olen aina viihtynyt sairaalapotilaana. Opiskelijana jouduin Meilahteen vaikeasta keuhkokuumeesta kolmeksi viikoksi, ja tuntui ihan, että olen lomalla. Sain oman huoneen ja kaikki (eristyksessä, kun taudin syy oli epäselvä), kun normaalioloissa opiskelijana asuin toisen tytön kanssa samassa pienessä huoneessa.
Minusta on ihanaa, kun hoidetaan ja kysellään vointia, ja olen liikuttuneen kiitollinen hoitohenkilökunnalle - samalla tavalla kuin Kari Hotakainen on kuvannut potilasrooliaan kirjassaan Luonnon laki ja useissa haastatteluissa. Koen sairaalassa käynnit myös seikkailuna. Olin tällä kertaa kaksi yötä vuodeosastolla, kun piti odottaa, että pääsen irti tippatelineestä ja dreenistä. Lääkäri kysyi kohteliaasti kierrollaan, olisinko vielä toisen yön, ja minä heti, että kyllä kiitos, jos vain on tarpeen. Kolmen hengen huoneessa toisissa peteissä ehtivät jo potilaat vaihtuakin, joten vaihdoin ajatuksia neljän naisen kanssa, joista yksi oli myös rintasyöpäleikkauksessa. 

Olin nukutuksesta herättyäni pirteä ja menin heti yksin telineitteni kanssa vessaan. Hoitaja oli huomannut ja totesi hymyillen, että menit sitten yksin, vaikka olisi pitänyt saattaa. Mitä minä nyt hoitajia vaivaamaan, kun askel oli vakaa. Varmaan seurailivat ja luulivat, että minä lähden haahuilemaan sekopäissäni kotiin. Ruoka oli maukasta. Kun iltapalakärryä työntävä hoitaja kysyi, mitä saisi olla, niin minä vastasin, että kiitos kaikki tänne vaan, mitä annetaan. Olin oikea Kympin Potilas! Sairaalassa on helppoa ylittää odotukset, koska vaatimukset ovat niin vähäiset. - "Onkos pissat tullu?" - "On on, montakin kertaa!" Ei tämäkään tietysti ole pelkästään mikään hupijuttu, joskus joutuu odottamaan kotiinpääsyä, koska elimistö ei ala toimia nukutuksen jälkeen.


Katselen kuvassa sosiaalihoitajan tuomaa Amoena-liikkeen kuvastoa rintaproteesia käyttävälle. Hienoa, kauniita alusasuja! Etusormeni sojottaa Ibiza-bikineihin, jotka haluan.

Nyt olen saanut hoitosuunnitelman: 16 kertaa sädetystä leikatulle alueelle ja viiden vuoden antiestrogeenihoito. Sytostaatteja ei tarvita, helpotus! Sädetyksestä ei ole muuta haittaa kuin että siinä käyminen sitoo ja sädetetyn alueen iho voi hieman oireilla. Saunassa ei saa käydä. Joillekin kehittyy keuhkotulehdus puolen vuoden päästä hoidon lopettamisesta, jos sädetys on päässyt vaikuttamaan keuhkoon. Minulla tuo hoitokertojen määrä on ihan minimi, joten jospa ei. Hormonihoidosta voi tulla kuumia aaltoja (en välitä, minä entinen viluinen) ja nivelsärkyä. Sitä ei tarvitsisi tulla, kiintiö on siinä jo täysi. 

Mutta arvatkaapa, missä se sädehoito annetaan? Luulin, että lähimmässä tätä hoitoa antavassa sairaalassa eli Kotkassa, jonne meiltä on 40 km. Ei, siellä on pitkät jonot. Sain valita Lappeenrannan ja Helsingin välillä. Lappeenrantaan on 100 km ja Helsinkiin 130 km sekä enemmän liikennettä ja hankalampi reitti. Tietenkin valitsin Lappeenrannan. Käyn siis noin elokuun puolivälistä (tarkempi aika vielä saamatta) syyskuun ensimmäiselle viikolle joka arkipäivä sadan kilometrin päässä saamassa pari minuuttia sädehoitoa. Tiesin, että Kotkan KOKS eli Kymenlaakson keskussairaala ja Pohjois-Kymenlaakson PoKS Kouvolan Kuusankoskella tekevät yhteistyötä Carea-kuntayhtymänä, mutta että vielä joudutaan ostamaan palveluja Lappeenrannasta ja Helsingistä, sitä en tiennyt.
Sairaalalla on sopimus joidenkin taksien kanssa, jotka saattavat ottaa kyytiin useamman asiakkaan samalla reissulla. Ihan kuin koulutaksissa kulkisi! Katsotaas, millainen elämys sekin on! Minä yleensä nukun autossa, niinkin sen ajan voi käyttää. Varmaan välillä mies tai Kouvolassa asuva poika tai miniä lähtee kuskaamaan ja yhdistämme samaan reissuun muutakin elämystä. 

Ensi viikolla on sädehoidon suunnittelu (Kotkassa Lappeenrantaa varten) ja tikkien poisto (Kuusaalla) ja proteesien sovitus (Keskus-Kouvolassa). Kaikki eri paikoissa ja eri päivinä. Kyllä on hektistä tämä sairaudenhoito. Ei sitä sairaampi jaksaisi! Jos olisin työelämässä, niin vointini puolesta voisin hyvin olla töissä, mutta en kuitenkaan ehtisi näiltä kaikilta toimenpiteiltä. 

Viereisen petin rintasyöpäpotilas oli kotkalainen yrittäjä. Hän oli menossa heti viikonlopun jälkeen töihin ja ajatteli, että sädetyksetkin hoituvat sitten hyvin kotinurkilla. Vähänpä tiesi! Hänkin joutuu varmaan ajelemaan Lappeenrantaan, ja vastaan saattaa ajella Lappeenrannan rajalta Kotkaan joku, joka ehti saada sädetysminuuttinsa sieltä ennen häntä. Onkohan näissä keskittämisissä ajateltu, mitä se maksaa, että ihmiset joutuvat olemaan poissa töistä, kun palvelut viedään kauas vain muutamiin yksiköihin?  


Entä ne, jotka asuvat todella harvaanasutuilla alueilla? Luulen, että Lapissa sädetyshoitoa saavat joutuvat vuokraamaan asunnon Oulusta hoitoviikkojensa ajaksi. Vai kuljetetaanko heitä helikopterilla satojen kilometrien päästä päivittäin? Toivottavasti joku ei jätä niitä hoitoja ottamatta käytännön vaikeuksien vuoksi. 
 
Yhteiskunta tulee hyvin vastaan hoidon kustannuksissa. Matkoissa on 242,25 euron vuosittainen omavastuuosuus. Sehän tulee muutamassa päivässä näissä kilometreissä täyteen, nyt jo on pohjalla monta matkaa omalla autolla sinne sun tänne sukkuloiden eri terveysasemilla ja sairaaloissa. Hoitomaksuissa ja lääkkeissä on myös oma maksukattonsa, mutta ne eivät minulle kai täyty lähellekään. Hormonilääke tulee ilmaiseksi, ja kahden vuoden välein saan taskullisiin liiveihin laitettavan silikoniproteesin ja vielä erikseen uima-asun taskuun laitettavan uimaproteesin.

Heti kun ehdin, teen shoppailureissun Helsinkiin erikoisliivikauppa Amoenaan. Haluan kauniita liivejä, halliuimapuvun ja bikinit. Ajattelin hankkia myös turbaanin, jossa on hieno ruusuke sivussa, vaikka en menetäkään hiuksiani. Katselin kerran matkalla Tunisiassa naisilla tuollaisia huivilaitteita ja ajattelin, miten kaunis sellainen olisi ja käytännöllinen bad hair day -varalle. Siinä liikkeessä on myös mekkoja, joissa on liiviosa valmiina, kuin iltapuvuissa, miten kätevää!

Arpeni on kaunis, hymiöhymyn muotoinen. En todellakaan aio mennä uimahallin saunaan uimapuvussa, vaikka se sallitaan rintansa menettäneelle. Ei kai sitä vaadita? En näe mitään syytä peitellä tätä arpea. Voin näyttää sen asiasta kiinnostuneelle milloin tahansa, ihan kuten muitakin arpiani, eihän siinä enää ole rintaa.
En myöskään sure. Olen kyllä itkuherkkä muiden asioiden suhteen. Itkin juuri liikutuksesta, kun luin Antti Majanderin kiittävän arvostelun Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-sarjasta.


Roosanauha-liikkeen avaimenperä. Minusta tämä on aika hieno; solmittu nauha, pinkki huisku ja Eiffelin torni. Se on kuulemma yleinen koruaihe, mutta sopii hyvin syöpää sairastavalle merkkinä siitä, että taas mennään, kun päästään. 

Minulla on nyt ollut arven vuoksi hiljaiseloa. Mutta tikkien poiston ja sädetyksen väliin jää pariviikkoinen, jolloin aion uida ja saunoa tulevienkin viikkojen  edestä. Uimavedet lämpiävät koko ajan ihan minua varten!


34 kommenttia:

  1. Kovasti tsemppiä hoitoihin ja paranemiseen! Tämä oli ihanasti positiivisuutta hehkuva kirjoitus, ja niin pitää ollakin. Oikein hyvää loppukesää.

    VastaaPoista
  2. Voimia paranemiseen ja paljon valoisia päiviä! Olen iloinen, ettei sytostaatteja tarvita. Nauti tulevista uintikeleistä ennen sädehoitojen alkamista. Nyt pitäisi olla kauan aikaa lämmintä.

    Ihana avaimenperä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Kyllä on tosiaan mahtava heinäkuu ja ilmeisesti myös elokuun alku.
      Saan tässä lapsiakin perheineen vieraaksi lähiaikoina ja pääsen kokemaan kesän iloja heidän kanssaan.
      Nuo Roosanauha-tuotteet on tyylikkäitä. En aio kerhoilla missään paikallisessa syöpäyhdistyksessä tms, mutta hankin Roosanauha-pinssin ja avaimenperän, koska ne ovat niin kauniita.

      Poista
  3. Ihanan positiivinen asenne sinulla! Tätä oli ilo lukea, vaikka sairaus ikävä asia onkin. Pitkät hoitomatkat ovat tosiaan huono juttu ja ovat rasitus jo itsessään. Onneksi sinulla on tukijoukkoja!
    Paljon voimia sinulle kauniita loppukesän päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Amma! Ja hyvä loppukesää myös itsellesi!

      En sitten tiedä, miten nuo hoidot olisi järjestetty ennen sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymää. Tähän asti olen ajatellut, että se on vain hyvä asia. Joka sairaalassa ei tietenkään ole kaikkia erikoishoitoja, ja Suomessa välimatkat ovat pitkiä, väki hajallaan ja vanhenevaa, joten hoitoja tarvitaan yhä enemmän.

      Poista
  4. Tunnut olevan aika tarkkaan selvillä hoidosta ja muista järjestelyistä. Se on hyvä juttu. Voisi noissa yhdistysten kokouksissakin tulla jotain lisävirikettä. Kannattaa pitää nekin mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen selvillä näistä asioista, koska hoitajat ovat olleet niin tarmokkaita ja kertoneet minulle kaiken juurta jaksain, jopa kahteen kertaan, kun kävin kahdesti samalla asialla.

      Olen huono yhdistysihminen, kärsimätön, mutta katsotaan. Voihan se olla, että kun minä haen niitä proteeseja yhdistyksen tiloista, niin ne saavat houkutelluksi minut jäsenekseen.

      Poista
  5. Minua kyllä vähän itketti, kun luin tämän. :) Olet niin uskomattoman vahva ja rohkea nainen. <3 Eikä tietenkään tarvitsisi olla, mutta varmasti sinä sen tiedätkin. Jo pelkästään elämäniloisella ja positiivisella asenteellasi on parantava voima. Toivon hyvää vointia ja nopeaa toipumista sinulle muutoinkin! <3 Nauti kesästä ja läheisten läsnäolosta.

    Tunnistan hyvin tuon, mitä puhut potilaana olosta, olen itse kokenut samoin. Olen itse sairaanhoitaja, ja vaikkei minkään tietysti pitäisi yllättää, silti sitä on aina jotenkin yhtä ihmeissään ja kiitollinen. Että joku auttaa ja pitää huolta, kun sitä tarvitsee. :)

    Ihmeelliseltä ja vähän pahaltakin tuntuu tuo sh-palvelujen hajauttaminen noin moneen paikkaan ja matkojen päähän. Olen ihan samaa mieltä, tuskinpa tuossa todellisuudessa juurikaan säästöjä tulee. Voimia sinulle sädehoitoon, ja hyviä istumalihaksia välimatkoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Minun isäni henki on ilmeisesti siirtynyt minuun. ;) Hän joutui elämässään pahoihin paikkoihin ja niistä selvittyään hän ei kokenut montakaan asiaa vaikeana.

      Niin, sinähän kuulut näihin ihaniin ihmisiin, hoitajiin. Ihmettelin kun sosiaalihoitajakin kertoi minulle niiin tuoreesti kaikista palveluista, vaikka hän joutuu toistamaan näitä asioita koko ajan uusille potilaille. En ole tavannut yhtään leipääntynyttä hoitajaa, siksi harmittaa aika ajoin esiin nouseva hoitajien parjaaminen.

      Joo, nyt olisi peppuimplanteista apua. ;)

      Poista
  6. Tuli ihan sanaton olo. Mitä tsemppaavaa voisin kirjoittaa? Onnenmurusia, niitä toivon sinulle, lempeitä tuulia ja läheisyyttä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, juuri ne auttavat.
      Ja tämä blogikirjoittelu ja tällaiset kommentit auttavat myös. Olenkin monesti ajatellut, että juuri nyt olisi paljon tylsempää ilman tätä harrastusta.

      Poista
  7. Vahvuutesi katsoa asioita suoraan "silmiin" hämmästyttää; sitä on helppo kunnioittaa. Kunnioitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kyösti! Minä olen tosi ilahtunut tuosta mitä sanot! Tällainen minä olen - tai tällainen minusta on tullut.
      Tämä sairausaika on ollut muistutusta siitä, että kaikki ei aina mene niin kuin kalenteriin suunnittelee. Olisi hyvä, jos tämä asenne säilyisi.

      Poista
  8. Aiheesta huolimatta tämän tekstin lukemisesta tuli hyvä mieli. Jaksamista sinulle jatkoonkin!

    Hyvä mieli ei tosin koske tuota kauas hoitoon kulkemista - ei tosiaan järkevimmältä mahdolliselta touhulta vaikuta! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Satu, että tuli hyvä mieli!
      Kyllä ikävissäkin asioissa on aina hyviä puolia ja komiikkaa - onneksi! Juuri ajattelin, että minulla on ollut tosi onnellinen kesä. Olen saanut kovasti huomiota joka puolelta ja kiitosta siitä, että en ole alamaissa. Enkä ole tuntenut itseäni sairaaksi kuin muutamana päivänä flunssasta.

      Tässä alkaa tajuta, että terveydenhoidon kustannukset ovat valtavat tällaisessa harvaan asutussa maassa ja kasvavat yhä, kun porukka vanhenee ja yhä uusia kalliita hoitoja keksitään ja otetaan käyttöön.

      Poista
  9. Sinulla on reipas asenne, Marjatta! Meillä on juuri kuunneltu äänikirjana tuota Pekka Töpöhäntää ja Mauri Mäyräkoiraa, ja kirjan alku on vaikuttava. Pekka ja Mauri ovat menetyksistään huolimatta, tai ehkä juuri niiden ansiosta, erityisen sympaattisia ja avarakatseisia persoonia!

    Olen seurannut läheltä monta syöpätaistelua, jotka ovat päättyneet hyvin. Hoito on tehokasta ja tarkkaa, mutta tietysti rankkaa. Voimia siihen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Elina!
      Syöpähoidotkin kehittyvät koko ajan. Ehkä tulevaisuudessa päästään kokonaan eroon sytostaateista, koska raskaita myrkkyjähän ne ovat ja tekevät syöpää parantaessaan pahaa muulle elimistölle. Minulla oli onneksi vahva hormonivastaavuus ja voidaan käyttää niitä kuten sytostaatteja nitistämään elimistöstä mahdollisia syövän alkuja.

      Poista
  10. Voimia tulevaan <3
    Asenteesi on mielettömän upea, esimerkillinen kenelle tahansa.

    Minäkin olen yleensä viihtynyt sairaalassa, vaikka toki olen ollut vain synnyttämässä, joten syyni siellä oloon ovat olleet onnellisia.

    Toivottavasti pääset pian bikinikaupoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!

      Juu, ne synnytysreissut ovat olleet minulla yhtä juhlaa. Tiedän, että on vaikeitakin synnytyksiä ja jälkitiloja, mutta itse olen synnyttänyt pieniä keskosia, 4 - 8 viikkoa ennenaikaisia, ei kuitenkaan huolestuttavan pieniä, joten kaikki on sujunut hyvin. Kun ensimmäinen lapsi syntyi yllättäen jouduttuani tarkkailuun kohonneesta verenpaineesta, mies tuli katsomaan "Matin ja Maijan synnytysoppaan" kanssa, ja meillä olikin jo pieni, täydellinen poika. Meillä ei ollut puhelinta silloin enkä halunut häiritä naapureita yöllä, että olisivat menneet ilmoittamaan miehelle, siksi tällainen pienoinen yllätys. Sitten komensin miehen tuomaan sairaalaan kotiin hankitut kortit, ja aloin kirjoittaa ystäville iloviestiä tapahtuneesta.

      Poista
  11. Jotenkin kirjoituksesi kosketti ja liikutti minua. Hieman itkettikin, mutta osittain ilosta, koska ennustehan vaikuttaa oikein hyvältä. Sinä olet kyllä jollain tapaa taianomainen; otat tämänkin seikkailuna, eräänlaisena matkana. Ihailen ja arvostan ja toivotan hyviä uintikelejä ja sitten nopeaa ja tehokasta hoitoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, elegia!
      Hyvä ennuste ja se, että ei tarvitse ajatella työhön paluuta, vaan saa vain keskittyä itsensä parantamiseen, saavat minut kokemaan, että eihän tässä mitään. Vakava sairaus, mutta löytyi hyvin alkuvaiheessa.

      Poista
  12. Hei, Liisu täällä. Olen joutunut karsimaan kommentoimistani muiden, helposti ruuhkautuvien asioiden takia, mutta kun tulin nyt tänne ja luin tämän kirjoituksesi, voin sanoa, että olen yllättynyt positiivisuutesi takia. Annat siten voimia kohtalotovereillesi, joitten lukumäärä vain kasvaa koko ajan. Minulla kaksi tällä hetkellä, toinen nuori, toinen vanhempi nainen, toinen asuu Tanskassa, toinen Ruotsissa, joilla sama tilanne kuin sinulla. Tämän kertomisesi perusteella voin jopa jossain määrin verrata sairaudenhoitoa mainituissa maissa. Tanskassa on hämmästyttävän pitkiä matkoja (n. 200 km) saada hoitoja. Olen luullut että siellä terveydenhoito on tiheän asumisen takia jo paljon parempi kuin Suomessa. Erehdys. Ystävälläni siellä on sanonut tuntevansa monta kertaa, että kukaan ei välitä hänestä, vain ystävät. Tukholmassa asuva on samoin kuin sinä kiitollinen hoidosta, ja häneen pidetään yhteyttä kotiin saakka. Vasta hän kertoi sairaanhoitajan käyneen tarkistamassa, että asiat ovat parhaalla mahdollisella tolalla. Hän on puhelimessa hyvin toiveikas eikä ole menettänyt iloista puheääntään. Tulee hyvä mieli aina soiton jälkeen.

    Sinulle toivon edelleen hyvää ja toiveikkaan iloista mieltä. Luin jostakin terveysartikkelista: syöpä on voitettu tauti. On minulla yksi ystävä täällä Suomessa, joka odottaa jo viiden vuoden välitarkastusta ja on toimintaintoa täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Liisu!

      Onpa mielenkintoista kuulla muiden maiden hoitokäytänteistä. Ruotsista olen kuullutkin, että siellä terveys- ja sosiaalipalvelut toimivat huippuhyvin, mutta tuo Tanskan huono tilanne on minulle yllätys.

      Vaikean sairauden läpikäyminen antaa intoa. Minulla ilmeisesti vähän aikaa kokemani uhka ja sen poistuminen tai lieventyminen, kun sain kuulla, että syöpä ei ole levinnyt, on tuonut iloa ja kiitollisuutta.
      Kärsin pahoista lonkan nivelvaivoista vuosia, kunnes sain uuden lonkkanivelen kuusi vuotta sitten. Leikkauksesta toipuessani olin ihan maanisen onnellinen. Heräsin öisin itkemään ilosta, että saan olla kivuton ja klonkkasin sauvoilla pitkin metsiä. Kuntoutusliikunta tuli ylisuoritetuksi.

      Poista
  13. Mistä saat kaiken tuon voiman ja positiivisuuden? Sillä mennään vaikka harmaan kiven läpi. Joku pikkusopukka minussa kuitenkin helisee. Useimmille meille tulee ne synkätkin päivät kuolemanpelkoineen. Muttei varmaan kaikille. Ja jos kaikki menee kohdallasi niin hyvin kuin nyt näyttää, niin ehkä sinä todella sivuutat ne synkät päivät. Tai osaat nähdä synkkyydessäkin valon, joka sielläkin aina löytyy - toisille helpommin kuin toisille. Iloa ja lämpöä elokuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, Inna. Olen kokenut aika pahoja asioita varhain elämässäni, lähi-ihmisten menetystä lapsena, mielialan kanssa taiteilemista ja yksinäisyyttä nuorena. Olen järkeillyt, että jospa niissä synkkyyksissä on sitten jokin kiintiö! ;)
      Tuntuu myös, että elämä on tullut koko ajan aineellisesti paremmaksi - koko meidän ikäluokallakin tietysti ja erityisesti sellaisilla kuin minä, jonka lapsuudenkodissa ei ollut mitään mukavuuksia. Isäni oli tyytyväinen, kun vertasi kaikkea elämään korsussa, mikä oli huvittavaa. Minulla vähän sama juttu, olen iloinen suihkusta, kun muistan ulkosaunan ainoana peseytymispaikkana.
      Iloa ja lämpöä myös sinulle!

      Poista
    2. Niin se varmaan on. Ne jotka selviää ehjinä vaikeasta lapsuudesta, ovat parhaassa tapauksessa tasapainoisia ja vahvoja ajattelevia ihmisiä.
      Äitini sanoi aina (kuten useatikätoverinsa), että vaikeudet vain kasvattaa. Inhosin sanontaa, sillä minä pelkäsin että vaikeudet -pienetkin - murtaisivat minut. Toisaalta nyt mummi-ikäisenä koen kyllä olevani "hauraanvahva".

      Poista
    3. Kyllä ne murtavatkin.
      Omille lapsille soisi vain kaikkea hyvää ja pehmoista, mutta onneksi sitä raskasta ei tarvitse kotona varta vasten lapsen koulimiseksi järjestää, vaan sitä tulee eteen vanhempien tietämättä ja heidän suojelustaan huolimatta.

      Poista
  14. Itse olen kärsinyt aika tavalla sairaalassa oloista (pisin kolme viikkoa raskausmyrkytyksen vuoksi), pelkkä tunnin tutkimuksissa oleminen on yhtä tuskaa... Ihailen suunnattomasti asennettasi, Sinussa on Marjatta voimaa! Ja olen iloinen puolestasi, että sytostaattihoitoa ei tarvita, monille se tuottaa pahoinvointia ja muita haittoja. Sädehoitokin voi olla väsyttävä, toivottavasti ei Sinun kohdallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, helppohan se on olla sairaalassa, jos siellä ei joudu sellaisiin toimenpiteisiin, jotka tuottaisivat kipua.

      Minä tiesin, että lonkkaleikkaus poistaa jokapäiväisen ja jo öisenkin jäytävän kivun, ja niinhän se teki; kipu jäi leikkauspöydälle. Siksi siihenkin käyntiin liittyi pelkkää iloa. Minulla on leikkausten jälkeinen kivunlievitys toiminut myös täydellisesti, joten yhdistän sairaalan korjaamiseen.

      Poista
  15. Muiden tavoin minäkin ihailen positiivista asennettasi ja uskoasi ja on mukava kuulla, että systostaatteja ei tarvita.

    Seurasin sivusta yhden vuoden aikana kolmea eri syöpätapausta ihan lähiomaisillani ja huomasin, että niin paljon kuin on ihmisiä on myös suhtautumistapoja sairauteen. Se, miten itse reagoisi vastaavaan on vaikea etukäteen tietää. Ja ehkä hyvä niin, turha sitä on etukäteen sairastaa.

    Sinulle toivotan onnea tuleviin päiviin, toivottavasti kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jaana!
      Olen huomannut saman: ihmiset suhtautuvat hyvin eri tavoin saman taudin sairastamiseen. Jotkut ovat hurjan varovaisia esim. leikkauksen jälkeisissä kuntouttamisjumpissa eivätkä uskalla tehdä paljon mitään, jolloin paraneminen hidastuu. Toiset valtaa toivo, toiset epätoivo.
      Monet luulevat, että sairastaminen on hyvin kokonaisvaltaista ja ovat ihmetelleet, miten minä pyöräilen muutama päivä rinnanpoiston jälkeen. Ei mitään syytä olla pyöräilemättä, siisti arpi, levännyt olo, hyvä mieli. Joku toinen varmaan kokee itsensä sairastaessaan sairaammaksi ja siksi jopa epäilee, että helpolla selviävä feikkaa.

      Poista
  16. Marjatta, sinusta tulee varmaan minulle sitten tukihenkilö, kun sairastun riantasyöpään...Siis tuo sun asenne pitäisi saada pullotettua ja sitten sitä potilaille. Tiedän kyllä yhden rouvan, joka halusi omalle terapeutin vastaanotolleen jo heti leikkauksen jälkeen ja väitti, että ei ollut vastaanototltaan poissa päivääkään, mutta sinä olet kyllä yksi aurinko. Mistä tuo kumpuaa?

    Minä näkisin vain tummiman tulevaisuuden, vaikka olenkin itse ollut syöpään sairastuneille ystävilleni valonkantaja, sillä sääli on sairautta ja nauru&toivo hoitoa, mutta minusta itsestä ei ole mihinkään jos sairastun syöpään. Kun sain kuulla melanoomasta, aloin kirjoittaa pojalleni kirjeitä, niin että hän saisi pitkän kirjeen kuolleelta äidiltään joka syntymäpäivä. Kuolemaa en ymmärtänyt pelätä, enkä pelkää vieläkään, mutta että lapsi jää ilman äitiä tai en saa riittävästi kipulääkettä...

    Jotenkin minusta tuntuu, että sinulla tulee kaikki menemään hyvin, mutta varmuuden vuoksi hellät halit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista ja haleista, Leena!

      Nyt en ole oikein ehtinyt ajatella koko syöpäasiaa, kun on ollut lapsenlapsia ja mökkiprojektia, mutta ylihuomenna alkaa hoidot ja hyvin säännöllinen elämä niiden myötä. Taksi tulee jo kahdeksalta aamulla. Lappeenrannan lääkäri muutti vielä Kotkan suunnitteleman 16 kerran sädetyksen 25 kerraksi, siis viisi viikkoa kolmen sijaan! Toisen leikkauksen tulos oli puhdas, siis vain siinä aluksi leikatussa 40 grammassa oli pahanlaatuista kasvainta. Tämä antaa toivoa siitä, että ei ehkä ole pahaa uusimisen vaaraa.

      Minulla auttaa tässä tilanteessa varmaan juuri se, että pojat ovat aikuisia, kaksi vanhinta lähestyvät neljääkymmentä ja nuorinkin on jo päälle kolmikymppinen ja onnellisesti avioliitossa. Voin kuvitella, että pienten lasten äitinä minulla olisi valtavasti huolia.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...