tiistai 28. huhtikuuta 2020

Suppeutunut elämä




Kuten vakituisemmat lukijani tietävät ja tuosta naamakuvasta blogin laidassa on pääteltävissä, niin tätä blogia kirjoittaa seniori-ikäinen, uudella termillä karanteeni-ikäinen, tyyppi. Täällä sitä vain hissutellaan, odotellaan milloin elämä palautuu entiselleen, tai edes jonkin verran lähelle sellaista kuin se vielä tammikuussa oli. 
Maailman terveysjärjestöhän antoi jo tammikuun lopussa varoituksen pandemiasta ja muotoili sen niin, että odotettavissa on hätätila, johon pitää varautua, mutta se oli silloin liian vaikeaa käsittää. Sitä se on joillekin valtioiden johtajille ja joillekin kansoille edelleen (ruotsalaiset?). 
Palasin mieheni kanssa  28.1. Teneriffalta, koneen vaihto Lontoossa. Muistan olleeni tyytyväinen, että Lontoon kenttä ei ollut se, johon lennot Kiinasta saapuivat. No, meillä oli sen jälkeen paljon menoja, jo muutaman päivän päästä olimme Silakat-mielenosoituksessa Helsingissä ja myöhemmin helmikuussa seuraamssa lapsenlasten vanhojen tansseja Tuusulassa ja yhden lapsenlapsen synttäreillä Turussa, josta tullessa aloin kokea flunssaoireita. Viikon päästä menin lääkäriin ja sain hoidon keuhkokuumeeseen. Covid-19-testiä ei otettu, silloin testejä tehtiin rajoitetusti. Minun sairastaessani miehellänikin oli outo flunssa, johon kuului mm. äkillinen ripuli, silmätulehdus ja parin päivän pituinen haju- sekä makuaistin häviäminen. Hän sai lääkekuurin poskiontelotulehdukseen, eikä häntäkään testattu. Olemme miettineet, että ehkä meillä oli jo se pirulainen korona. 
Olen odottanut kiihkeästi vasta-ainetestiä jolla asia selviäisi, mutta nyt olen pettynyt, koska on ilmennyt, ettei se antaisikaan varmuutta. On varoiteltu, ettei sairastaminen välttämättä anna immuniteettia, voi ehkä sairastua uudelleen, eikä ole lupa lähteä hillumaan terveen papereita heilutellen. Todennäköisesti en ole sairastanut sitä tautia, kyllä kai se olisi minuun iskenyt rajumpana, luulisin. Aion silti ostaa sen testin, jos se on mahdollista, uteliaisuuttani. 

Katselen päivittäin Ylen koronaerikoislähetykset ja A-Talkit sekä luen lehdistä ja netistä tietoja eri maiden tilanteista koronan paineessa. On myös kiinnostavaa lukea eri Euroopan maissa asuvien bloggareiden kirjoituksia, joissa he havainnoivat ympäristöään. 
Me voimme nyt Suomessa olla tyytyväisiä syrjäisyydestämme, harvaan asumisesta ja suomalaisuuteen luontevasti kuuluvasta etäisyyden pitämisestä. Jopa kylmä sää on etu, koska se saa meidät liikkumaan hanskat kädessä ja vähemmän kuin hyvällä säällä, pysähtymättä "jorisemaan turhan päiten" naapureitten kanssa. Kun monissa maissa on saanut aiheettomasta ulos menosta sakkoja, niin meitähän oikein kehotetaan liikkumaan, että pysyisimme kunnossa, kunhan vain muistamme varotoimet, etäisyyden ja ihmisryhmien välttämisen. Toivottavasti jatkuisikin näin.

Mutta, asiasta toiseen, mikä meihin on mennyt, siis meihin suomalaisiin, kun emme halua enää tehdä työtä? Maatalousyrittäjät ovat pulassa, kun Ukraina jarruttelee siirtotyöläisten päästämistä ulkomaille (aivan ymmärrettävää tässä tautitilanteessa) ja suomalaisista ei ole peltotöihin! En ole tiennyt, että meidän maatiloillamme on ollut jopa 15 000 kausityöläistä muualta, erilaisissa  kevättöissä ja kesällä mansikanpoiminnassa. Tilanomistajat eivät ole enää edes ottaneet suomalaisia, koska yksi ukrainalainen on vastannut kahta suomalaista. Suomesta ei ole löytynyt työhön sitoutuneita  työntekijöitä. Ne ketä on kokeeksi otettu, ovat tehneet töitä veltosti ja nurisseet säästä ja yhteismajoituksesta. Eräs maanviljelijä sanoi haastattelussa, että työtä on pidetty häpeällisenä. Minusta tällainen asenne on häpeällinen. Eikö tämä juuri olisi sopivaa kesätyötä opiskelijoille! Onko työ järjestetty niin, etteivät työttömät voi ottaa sitä vastaan? Entä turvapaikanhakijat ja paperittomat, jotka mielellään tekisivät jotain, jos se vain heille suotaisiin? 
No, jospa tuleva lama muuttaa asioita. Saamme nähdä sen sitten. 

On tämä suppeutunut elämä kieltämättä apeaa (poistin apeaa-sanan edestä  sanat 'myös' ja 'aika'), koska ei voi tavata ihmisiä ja kaikki elävä viihde ja kulttuuuri on poissa. Silmäni etsiytyvät paikallislehden sivulle kohtaan, jossa oli ennen elokuvat. 
Tapasimme sunnuntaina lähellä asuvan pojan perheen kanssa leikkikentällä, siellä ei ollut muita, ja me muistimme pitää etäisyyttä. Suunnittelemme lähteä vappuna ulkoilemaan yhteiseen kohteeseen ja jopa istahtaa kahville ulkoilualueen kahvilaan, joka on laajentanut terassiaan. Siis, jos kahvilat saavat luvan avata, se selviää tällä viikolla. Tämä tapaaminen teki minun psyykelleni hyvää, koska olin kehittänyt syyllisen ja ristiriitaisen olon, enkä enää erottanut, mikä olisi oikein, noudattaako hallituksen ohjetta eristäytymisestä vai tavata lähellä asuvia läheisiä, jotka ovat myös olleet jo viikkoja vain keskenään, vanhemmat etätöissä ja pikkuinen kotona poissa päiväkodista, vaikka hänestä oli ollut siellä lapsijoukon pienennyttyä entistäkin hauskempaa. Kun perhe siirtyy normaaliin järjestykseen, niin me siirrymme takaisin pelkkiin näköpuheluihin. Toisten poikien perheiden kanssa olemme olleet yhteydessä eri välineiden avulla digitaalisesti. Pidimme jopa Teams-tapaamisen, jossa skoolattiin yhdelle syntymäpäivälle ja yhdelle kirjalle.


Kirjasto tiedotti, että nyt voi palauttaa kirjoja kahdessa pisteessä palautusluukkuun. Minulla on pari kassia pakattuna. Ehkä palautan loputkin lainassa olevat, kun ne eivät ole oikein vetäneet puoleensa. Sen sijaan olen tilannut kirjoja useamman kerran Adlibriksestä ja aloin myös lukea lahjakaappiini jääneitä kirjoja. Mitä minä niitä siellä haudon, lahjoitan itselleni.
  
Tänään avasin ison laatikon, johon olen aikojen kuluessa säilönyt muistoja, onnittelukortteja, lasten kirjoituksia ja omat päiväkirjani. Tässä touhussa on vähän ns. kuolinsiivouksen makua. Katselen, millainen ihminen noista vihoista pomppaa ja kannattaako niitä säilyttää. 

Mieheni on mökillä nikkaroimassa. Hän souti sinne ensimmäisen kerran jo jokin aika sitten jäähyhmän läpi. Sen eteen näkee vaivaa, mikä kiinnostaa, hänellä se on mökki. Olen nyt tyytyväinen, että hankimme sen. 

Kirjoitan seuraavaksi jotain niistä kirjoista, joita olen lukenut, sitten kun pidän taukoa omien höpinöitteni lukemisessa. 



Näppäsin yllä olevan kuvan anjalalaisen Kiroileva kokki -ravintolan ulkopuolelta, kun olimme lounastaneet siellä naisporukalla helmikuussa. Enpä aavistanut, että se olisi viimeinen sosiaalinen tapahtumani pitkään aikaan. Ikävä tämmöistäkin kaikkea kevyttä ja kivaa. 

Alkukuvani Jane Austen -lainaus olisi normaalisti oikein minun mottoni, mutta juuri nyt se tuntuu ironiselta. Kuva on yhteen aikaan R-kioskeilla myynnissä olleista Flow-aikakauskirjoista. Tässä numerossa oli kirjan lopussa minikortteja vuoden joka päivälle, kaikissa lainaus jostain kirjasta tai elokuvasta. 

Mitenkäs siellä lukijapäässä pärjäillään? Mitä on tullut rajoitusten aikana ikävä? 

27 kommenttia:

  1. Kiitos kysymästä, elämä on nyt muovautunut koronarutiinien ympärille ja kulkee omaa painoaan. Tietysti täällä Ruotsissa on vapaampaa mutta ei täällä nyt sentään olla ihan kuin ellun kanat. Ihmiset pitävät turvavälit ja kasvomaskejakin alkaa jo näkyä, eniten kuitenkin maahanmuuttajaväestöllä. Ja nuoremmilla miehillä!

    Itse teen etätyötä, pidimme lapsen kotona viisi viikkoa mutta viime viikolla laitoimme takaisin kouluun. Täällähän on peruskoulut olleet auki ihan normaalisti. Kaupassa käyn kerran viikossa, aina sunnuntaiaamuisin seitsemän jälkeen heti kun avaavat. Olen myös tilannut valmiita ruokakasseja kotiin, niissä on viisi neljän hengen ateriaa resepteineen ja tarvikkeineen. Arjen luksusta!

    Olemme olleet terveinä koko perhe, toivottavasti ei nyt tulisi mitään takaiskua tässä vaiheessa. Terveyttä ja tsemppiä myös sinulle, Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kuulostanut olevan ihan "suomalaiset" rajoitukset ja niin on varmaan monella muullakin siellä teillä. Ero on vain se, että Ruotsissa suositellaan ihmisten itse rajoittavan itseään ja luotetaan siihen eikä laiteta paikkoja kiinni. Meilläkin on paljon lievempi käytäntö kuin Saksassa ja Ranskassa, puhumattakaan eteläisestä Euroopasta, missä ihmisiä vahditaan ja annetaan helposti sakkoja vääränlaisesta käyttäytymisestä.
      Alkuun puhuttiin, että Ruotsissa luotetaan laumasuojan muodostumiseen, mutta ei kai enää.
      Minusta laumasuojan muodostumiseen vetoaminen on vain huonoa epidemian hoitoa. Ei sellaista saavuteta kuin rokotuksilla, jolloin joukkoon mahtuu muutama vapaamatkustaja.
      Olen ymmälläni siitä, miksi Ruotsissa ei rajoiteta enemmän. Tartunta- ja kuolleisuukäyräthän ovat olleet siellä aivan erilaiset kuin naapurimaissa.

      Me siirryimme myös ruokaostoissa verkkokauppaan. Se on helppoa ja mukavaa, mutta silti olisi kivampi käydä normaalisti lähikaupassa. No, terveys edellä mennään, eikä silloin voi kaikkea saada.
      Tuo ruokakassipalvelu kuulostaa tosi kivalta, siinä tumpelompikin oppii kokkaamaan eikä tarvitse miettiä, mitä ihmettä sitä laittaisi.

      Pysykää terveinä!

      Poista
  2. Kiitos kysymästä, samoissa karanteenitunnelmissa ollaan täälläkin. Kerran viikossa lähdetään reissuun täältä neljän seinän sisältä jonnekin vähän kauemmas, käytiin Kolilla ja käytiin Tuupovaarassa ja Ilomantsissa. Kovin kauas ei viitsi lähteä, kun ei pääse mihinkään syömään tai kahville. Mutta nämäkin pikku reissut virkistävät. - Muuten ulkoillaan paljon ja nyt kun lumet ovat lähteneet, puutarhassa menee kolme-neljä tuntia päivässä säiden salliessa.
    Äitini on Attendon hoidokodissa ja olen niin pahoillani, kun häntä ei voi tavata. Veljeni kävi viikonloppuna katsomassa häntä ikkunan takaa. - Sellaista täällä! Lastenlapsia on ikävä. Kaikkea hyvää sinulle Marjatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuja paikkoja. Me asuimme nuorena parina kaksi vuotta Tuupovaarassa ja Ilomantsi oli Joensuun ohella se keskus, jossa asioimme. Kolilla retkeiltiin kesällä. Tykkäsimme Pohjois-Karjalasta tosi paljon, mutta töiden perässä hakeuduttiin sieltä Kainuuseen, jossa myös tykkäsimme olla (pakko sanoa tämä, jos joku kuhmolainen käy lukemassa).

      Minun äitini oli puutarhaihminen, kasvimaa kukoisti ja ruusupenkit olivat hyvin hoidetut, mutta minuun se harrastus ei tarttunut. Käyn vain ihailemassa toisten aikaansaannoksia. Elimäen arboretumissa juttelimme (matkan päästä tietysti) puutarhurin kanssa. Hän kertoi kaikenlaista hyödyllistä alppiruusuista, joita mies on hankkinut meille mökille.
      Kolme - neljä tuntia päivässä ulkona, siitä kadehdin sinua. Meilläkin olisi kerrostalon pihassa hommia, kun kukkapenkeistä huolehtineet eivät jaksa enää, yksi juuri laitettiin tasaiseksi nurmikoksi, toinen pienempi on vielä olemassa. Mistä minä saisin sen kipinän?

      Meillä ei miehen kanssa ole enää vanhempia, joista huolehtia. Molempien sisaruksista kyllä olemme huolissamme. Onneksi kaikki ovat terveitä tällä hetkellä.

      Voi hyvin, Anneli!

      Poista
  3. Ensi viikolla treffaan erään tuttuni lenkillä Kaarinassa. Mukaan otamme kahvivehkeet ja nautimme omasta tarjoilusta ulkosalla. Penkit on palautettu talvikorjuusta paikoilleen niin, ettei tarvitse kykkiä kylmässä maassa.
    Leppoisaa vappua👋🎶🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä lailla! Pakkohan se on alkaa laajentaa elinpiiriään itse kunkin, ettei aivan umpioidu.
      Minulla on ollut tapana kävellä kerran viikossa erään ystävän kanssa pitkästi. Katsotaan nyt, miten asiat sujuu, ehkäpä palaamme siihen jonain päivänä.
      Kevään ohjatut liikunnat jäivät muutamaan kertaan, mutta olen nyt löytänyt nettijumpat. Kyllä nekin ovat kuin varjo oikeasta liikuntatunnista, jossa voi jutella ennen ja jälkeen tunnin ja laskea leikkiä, tuntea yhteisymmärrystä... ihan alkaa tulla ikävä kaikkea ennen niin tavllista.

      Tämä tekee hyvää, kun kuulen, miten toiset toimivat. Kiitos Lissu kommentistasi ja hyvää, simaista vappua!

      Poista
  4. Minulla itse koronan suhteen asiat hyvin enkä keksi, miten voisin sen saada, koska en ole 6,5 viikkoon nähnyt ketään muita ihmisiä kuin puolisoni, joka ei myöskään tapaa muita kuin minut (paitsi auton ikkunan läpi, kun ruokaostokset laitetaan kaupan pihalla takaluukkuun kyläkauppiaan apulaisen toimesta). Mutta muuten olen pudonnut syvään kuoppaan. Olen aktiivinen erilaisissa harrastuspiireissä kävijä. Ja pidän kovasti ihmisistä, erilaisista ihmisistä. Olen kuvitellut, että minulla jopa on ystäviäkin. Kun tämä riskiryhmäeristäytyminen alkoi, soittelin, lähettelin viestejä, lähetin postikorttejakin, jopa pari kirjettäkin (vaikken vuosiin ole sellaisia kirjoittanut) ja yhden paketinkin. Sain osaan näistä kyllä vastauksiakin, mutta yksikään ystävistäni tai tutuistani ei ole oma-aloitteisesti sen enempää soittanut kuin viestittänytkään. Ei yksikään. Ja minä en enää kehtaa, kun olen tajunnut, että olen sellainen ihminen, jolle kohteliaisuudesta ilmeisesti vastataan, mutta joka ei tule kenenkään mieleen itsestään. Tämä on ollut todella tuskallinen havainto näin vanhana. Onko elämäni perustunut suurelle väärinkäsitykselle? Taidankin olla ihan läpimätä ihminen. En usko, että elämäni enää koskaan voi tulla entiselleen, nyt kun olen tämän ymmärtänyt. En ole koskaan pitänyt elämääni kovin merkityksellisenä, mutta sen sijaan aika hauskana. Nyt huomaan, että merkitystä ei ole sitä vähääkään mitä olen luullut eikä hauskuutta yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuulostaa todella ikävältä. Ettei vain ole niin, että sinä olet ollut se yhteyksien ylläpitäjä muulloinkin...? Jospa nämä tuttavasi/ystäväsi odottavat sinun aloitteellisuuttasi, koska kokevat sinut niin vahvana persoonana? Siis tässä vain arvelen, koska en tiedä. Eristys saattaa myös lamauttaa ihmisiä. Älä kuitenkaan luovuta. Kun harrastuspiirit taas alkavat, niin huomaat kyllä, keiden kanssa on syytä pitää yllä vain muodollisia suhteita ja kenen kanssa näet ehkä mahdollisuuden ystävystyä syvemmin ja vaikka keskustella näistä hylätyksi tulemisen tunteista.

      Tämä kommenttisi saa minut myös menemään itseeni. Olen huono pitämään yhteyttä tuttavatasolla. Ystävieni kanssa minulla ei koskaan tule hämminkiä siitä, kenen vuoro on ottaa yhteyttä. Heitä on vain muutama ja he ovat niitä, joille olen uskoutunut sellaisista vaikeista asioista, joista en muutoin puhu, ja samoin he ovat kertoneet kivuistaan. Joskus menee pitkiä aikoja, että emme viesti mitenkään ja joskus taas yhteydenpito tiivistyy, mutta aina on tietoisuus siitä, että ystävä ajattelee minusta hyvää.
      Nykyään nämä termit ovat kyllä sekoittuneet, koska meillä Suomessakin on alettu käyttää ystävä-sanaa laajasti kaikista tuttavuuksista kuten USA:ssa. Tämä tuottaa vaikeutta, kun ainakin vanhempi sukupolvi on tottunut siihen, että tuo sana on hyvin vahva ja rajattu, kuten myös rakas. Nykyään rrrakastetaan juustoja ja mielivaatteita ja perheenjäsenet ovat toisilleen rakkaita ja kultia, mikä on kyllä todella hyvä!

      Sinulla ja minulla on puoliso. Yksineläjille karanteeniaika on on yksinäisempää, varsinkin heille jotka eivät ole aina asuneet yksin, vaan joutuneet uuteen elämänvaiheeseen. Jostain syystä minun ystävissäni ja tuttavissani on paljon yksinään asuvia. Minulla tulee sosiaalisuuskiintiö täyteen monesti jo mieheni kanssa, joten olen muissa ihmissuhteissa usein se passiivisempi osapuoli, joissain harvoissa tosin aktiivisempi, se vaihtelee. Minulle ei ole luontevaa soitella usein, mutta onneksi kukaan tärkeä ihminen ei ole siitä loukkaantunut. Olen aina ilahtunut, kun joku ottaa yhteyttä, mutta pärjään vaarallisen hyvin yhden ihmissuhteen varassa. Vaarallistahan se on siksi, että puolisolle voi sattua jotain.

      Toivon, että löydät kuitenkin hauskoja ja iloisia asioita. Älä lannistu!

      Poista
    2. Kyllä, havaitsen nyt, että minä olen ollut yhteyksien pitäjä aiemminkin. Eli aiemminkin on ollut niin, että minä tarvitsen ystäviäni, mutta ystäväni eivät tarvitse minua eivätkä välitä seurastani. En ymmärrä ajatusta, että sellainen ihminen olisi vahva, joka haluaa olla yhteyksissä muihin. Mielestäni vahvoja ovat ne, jotka ovat tyytyväisiä omaan hyvään seuraansa ja viihtyvät yksin, koska ovat itse niin mukavia. En usko, että minun ja niiden ihmisten, joiden aiemmin virheellisesti kuvittelin välittävän minusta, välit koskaan tulevat ennalleen, vaikka tämä korona joskus antaisikin mahdollisuuden tavata ihmisiä. Minulla on kyllä paljon puuhaa ja keksin tekemistä, mutta ei tämä yhtään hauskaa ole. En esimerkiksi osaa ollenkaan nauraa yksinäni ääneen. Ja minusta nauraminen on ollu rentouttavinta ja hauskinta mitä on. Mutta näiden kuviteltujen ystävieni kannalta tietysti korona on siinä mielessä tuonut hyvääkin, että enää heidän ei tarvitse pelätä minun yhteydenottojani ja seuraani.

      Poista
    3. Sinäpä sen sanoit, hauskuus on tärkeää ja yhdessä nauraminen on paras yhdessäolon muoto. Yksinään nauraminen on vain jotain naurahtelua, joka ei rentouta.

      Poista
  5. Kiva kun joku kysyy kuulumisia. Kotona on pysytty, kuulun riskiryhmään, varovaisuus on pitänyt muistaa tiukasti.
    Kaupassa on käyty aamulla ensimmäisten joukossa.
    Ulkoilu on pelastava voima, metsän neulaspolut kutsuvat päivittäin luokseen. Kirjastoa kaipaan läheisten lisäksi.
    Kevään valo, linnut uusine lauluineen antavat voimia. Jokainen päivä on voitto tässä taistelussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Aikaa vastaanhan me taistellaan. Virus jyllää aikansa ja jos me olemme pystyneet suojautumaan sen ajan ja rokotuskin on valmistunut, niin sitten se siirtyy historiaan muiden hallinnassa olevien pandemioiden joukkoon. Ehkä syksyinen rokotus muuttuu jämymmäksi tai saa rinnalleen toisen.

      Minullekin luonto on nyt todella tärkeä. Se antaa rauhaa ja onnellisuutta, virkistää ja lisää toiveikkuutta. Joka päivä huomaa jotain uutta, ensin sitruunaperhosia, sitten jo nokkosperhosen ja leppäkertun, uusia kasveja. Meidän lähellä pikkumetsikössä asuu mustarastaita, millään instrumentilla ei saada niiden laulun veroista kauneutta aikaan.

      Poista
  6. Kiitos täällä pärjätään ihan hyvin. Uskon, että mekin sairastettiin miehen kanssa Korona-flunssa. Miehellä se ensin alkoi ja ajattelin, että jälleen semmoinen miesflunssa, mutta olipa hän todella kipeä. Itse sain vain lievän nuhan, joka kylläkin jatkui sitkeänä poskiontelotulehduksena, johon sain kuurin 10.3., mutta ei mitään virustestiä tehty. 12.3. lensin Ivaloon tytön perheen luokse. Tytölläni on matkailufirma, jossa kiinalaisia kävi melkein päivittäin. Tytön perheessä oli sairastettu pari viikkoa tosi pahaa flunssaa yskän ja kovan kuumeen kera. Ei tarttunut minuun ts. olin sairastanut jo saman. Paluulentohan sitten peruttiin, joten tulin bussilla ja junalla takaisin etelään.
    Kerran viikossa käymme kaupassa ja kumpikin kerää kärryllisen ruokaa. Tänään huomasin, että hapankorppuhylly oli tyhjä. Aiemmin olen huomannut, että kuivahiivahylly, saippuahyllyt, makaroonihyllyt, tonnikalahyllyt, pizzahyllyt, nakkihyllyt jne olivat tyhjiä. Vessapaperissa löytyy. Meillä on pieni ruokakaappi, joten ei voida hamstrata. Viikon ruoat mahtuvat just ja just.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että olette sairastaneet koronan. Ehkä mekin. Kävin lukemassa, mitä olin kirjoitellut keuhkokuumeestani päiväkirjakalenteriin. Yhtenä päivänä olin torkahdellut koko ajan, mitä nyt tiputuksiin heräsin, epätavallista uupumusta. (Jos en kirjoita näitä muistiin, niin unohdan ja vähättelen jälkeenpäin, "helppo kuhkokuume").
      Silloin maaliskuun alussa ei vielä niin paljon puhuttu koko taudista, mutta niinhän se on ollut muuallakin. Jälkeenpäin on käynyt ilmi, että tautia on sairastettu USA:ssakin jo tammikuussa ja Kiinassa ehkä viime vuoden puolella.

      Päivän Hesarissa immunologian professori Seppo Meri sanoo, että todennäköiseti viruksen sairastaneille kehittyy muutaman vuoden kestävä immuniteetti ja että on yleensäkin harvinaista saada sama virustauti uudelleen. Siis ne varoitukset siitä, että immuniteettia ei syntyisi ovat ehkä varmuuden vuoksi annettuja, samanlaisia kuin lääkereseptien haittaluettelot.
      Voi kun saisi sen vasta-ainetestin!

      Minä syntinen kävin tänä aamuna kaupassa! Teki niin mieli kukkakimppua, kun edellinen lakastui ja apulaiseni-ritarini Unto on ahertamassa mökkikeittiöön tiskipöytää. Siellä näytti olevan aika lailla kaikkea.
      Pitääpäs laittaa ruokatilaukseen kuivahiiva ja vaihtoehdoksi tuore, niin pääsee leipomaan korvapuusteja. Me tilaamme sapuskoita kahden viikon välein, mutta kyllä siinä pitää myös piipahdella välillä kaupassa jonkun mieliteon takia.

      Poista
  7. Karanteenilainen minäkin olen. Minä erakkotyyppinä en koe eristäytymistä mitenkään ongelmana. Viihdyn kotiympyröissä mieheni kanssa. Hän käy kerrran viikossa kauppa-asiat.
    En ole niin ahkera lukija, mitä sinä, mutta silti kirjasto ja kirjat on ainut asia, mitä olen muutaman kerran kaivannut. Läheisiin pidän harvakseltaan yhteyttä ja nyt varmaan samalla tavalla. Kyllä heitä päivittäin ajattelen. Muutamia kirjeitä olen kirjoittanut ja kuulumisia välitellään WhatsAppin kautta. Mieluummin lähetän kuvia aj tekstiä, kuin soitan puhelun.
    Todella ihmetyttää tuo maataloustyöhön kiinnostamattomuus, mutta myös toisin päin, etetivät kaikki halukkaat huoli suomalaisia työhön, juuri sen vuoksi, etteivät hallitse hommia toivotulla tavalla, eikä ole kait sitouneisuuttakaan.
    Oletko sinä ja miehesi täysin parantuneet kertomistasi oireista? Tänne minun asuinalueelleni ei tiettävästi ole korona osunut. Ihmiset ovat visusti noudattaneet ohjeistuksia, tietysti vastarannan kiiskejäkin on ollut. Heitä löytyy aina.
    Täällä liikutaan nyt hohtavilla kantohangilla aamuisin, iltapäivään mennessä hanki alkaa upottaa. Metsä on liikunnan kera ihan parasta lääkettä minulle. Se hoitaa murheet ja ottaa osaa iloihinkin.
    Vappuna vain sukksille! Päivä sitten mitattu hangen paksuus oli 1 metri ja risat. Lehdestä luin, että lähivaaralla on vielä 145 senttiä lunta. Hidasta on kevääntulo, paitsi, että tie on savinen ja kelirikkoinen mössö.
    Mukavaa vappua - uskon, että korona päihitetään piakkoin.
    Seuraan jokun verran koronauutisia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten reipas ja positiivinen sinä olet, aina! Se tarttuu! Kiitos!
      Hankikanto on ihanaa, olen sen joskus kokenut. Auringonpaiste ja kävely tai hiihto hangella, mikä sen nautinnollisempaa ulkoilua.
      Minulla on sama tyyli yhteydenpidossa kuin sinulla, ajattelen läheisiäni, mutta en ota yhteyksiä paljon sen taajempaan kuin yleensäkään. Meillä on kaksi WhatsApp-ryhmää ja niiden lisäksi vaihtelemme henkilökohtaisia viestejä.

      Toivottavasti kaikilla maatalousyrittäjillä on työolot ja palkkaus asianmukaisia. Onhan siinä sellainenkin vaara, että työ on alipalkattua, koska esim ukrainalaiset, joilla keskipalkka on 300 e/kk, saattavat tyytyä liian vähään. Luulisi nimittäin, että juuri mansikkapellot houkuttelisivat vihreästi ajattelevia lukiolaisia ja heitä vanhempia opiskelijoita.

      Terveitä ollaan. Minulla tuli juuri "sairausloman" aika täyteen, kaksi kuukautta, niin kauan keuhkokuume kai näkyy jotenkin tulehdusarvossa tai muuten, mutta olen ollut aivan virkeä ja hyvinvoipa. Olen saanut noita keuhkokuumeita viime vuosina omituisen tiheään, kolme kertaa vuoden välein, kun sitä ennen vain yhden nuorena ja toisen kuusikymppisenä. Jospa se nyt alkaisi riittää!

      Hyviä vapun hankihiihtoja!

      Poista
  8. Kiitos kysymästä Marjatta - kiukun ja apatian vaihtelua tässä päässä!

    Apatiaa siitä(kin) että tämä nuorten yhteiskunta on jotenkin päättänyt, että 70plus ihminen on vanhus, joka voidaan (toki oman etunsa nojalla) pistää yksinäiseen häkkiin vaikka viideksi vuodeksi. Ehkäpä joku 30-luvulla sanoi Saksassa keskitysleirejäkin suojapaikaksi tietylle ihmisryhmälle.

    Ja tietysti tästä myös kiukku syntyy - sitä olen muutamille keskustelupalstoille purkanut, Hesariin ja Osmo Soininvaaran (fiksuun) blogiin. Tyytyväisenä kehun nyt sitten itseäni (kun muut ei kehu) että olin kyllä ensimmäisiä, jotka puolustivat vanhuksia kansalaisina, joilla on samat ihmisoikeudet kuin kaikilla muillakin, siitä riippumatta miten tämä pirullinen sairaus heitä mahdollisesti kohtelee.

    Apatia on kyllä välillä käsin kosketeltavaa, kun huomaan katsovani peilistä olenko nyt todella "vanhus" niin kuin virallinen Suomi on päättänyt.

    Kuusi viikkoa sitten palasin Espanjasta (jonne piti mennä heti kohta takaisin, mutten tietenkään mennyt) ja sen jälkeen olen ollut tekemisissä täsmälleen yhden ihmisen kanssa; en ole käynyt kaupassa. No, kaksi viikkoa sitten kävin labrassa verokokeessa. Ja tietysti sattui niin, että näytteenottaja oli harjoittelija, joka ei löytänyt suonta ja sitten kaksi naista hääräsi kymmenen minuuttia kimpussa. Siitäkin kaiketi selvittiin. Tänään vein auton määräaikaishuoltoon ja kävelin korjaamolta kotiin 7,5 km ettei tartte bussiin mennä (toki busseissa ei ketään istu muutenkaan mutta kun... tehdään mitä on määrätty tehtäväksi).

    Kuusi viikkoa sitten Espanjasta poistuessa sydämessä oli kauhea ennakkoaavistus ettei tästä selviä psyykkisesti. Se johtui siitä, että näki kuinka Eurooppa unohti kaiken säädyllisyyden ja pisti rajat kiinni ikään kuin maailma olisi vain omassa navassa eikä muita missään.

    No, tänään Espanjassa on esitelty 4 vaiheinen suunnitelma normaaliin paluusta. Noin kahden viikon välein rajoituksia lievennetään kesäkuun loppuun asti. Ravintoloitakin availlaan, ensin niin että 30 pros pöydistä saa olla käytössä. Ja, jos oikein ymmärsin yli 64 vuotiailla on erikoiskohtelu:Ei niin että eivät saisi mennä ravintolaan vaan että heillä on etuoikeus tiettyihin aikoihin mennä sinne!

    Mutta muuten jatkan... ja jopa kiukuttelen ja nyt alan viimeistellä huomista pakinaa, jossa ei saa korona mainita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä tosiaan on käynyt niin, että Euroopan ulkopuolinen maailma on unohtunut melkolailla kokonaan, varsinkin Afrikka, ja Euroopan sisällä ollaan vasta huomattu, että olisi voinut auttaa enenmmän niitä, joihin tauti ensimmäisenä iski rankasti. Jopa humaanina tunnettu Saksa kieltäytyi aluksi auttamasta Italiaa.
      Onneksi kuitenkin Kreikan saarilta tuodaan Suomeen ne lapsipakolaiset, joita oli aiottukin tuoda. Tämä on kuin merkki siitä, että on muutakin elämää kuin viruksen pakoileminen.

      Katselin eduskunnan täysistunnon alkua, laitoin sen tallennukseen ja lähdin tänne koneelle välillä. Anu Vehviläinen otti ensimmäisenä esiin yli 70-vuotiaiden eristyksen. Kiinnostavaa katsoa myöhemmin, mitä keskustelua asiasta syntyy.

      On virkistävää, Kyösti, että sanot reilusti nuo sanat, kiukku ja apatia. Minulle on yleensä hankala kirjoittaa mitään negatiivisempaa, olen niin helposti itseäni syyllistävä. Tätä ikäjuttua en koe pahana. Otan sen suojeluna, itsen (vähän kuin hemmottelua) ja toisten, koska tilastot näyttävät, että 70 on ikäraja, jonka jälkeen kuolleisuus tartunnan saaneilla nytkähtää korkeammaksi kuin nuoremmilla. Muutosta on kyllä jo viidestäkympistä ylöspäin. Ei ole hyvä, jos ne ketkä pystyvät eristäytymään, koska eivät ole enää työelämässä veisivät sairaspaikkoja niiltä, joiden on pakko olla työelämässä epidemia-aikana. Tietysti on henkilökohtaisia eroja, joku nuori diabeetikko tai sydänsairas on varmaan pahemmin vaarassa kuin täysin terve seitsenkymppinen, mutta kyllä juuri iän pitäisi olla tässä viruksessa vaikuttava kuolleisuustekijä.

      Laitosvanhuksille varmaan kehitellään jotain tapaamismahdollisuuksia läheisten kanssa, koska muutoin suru alkaa kaataa heitä yhtä tehokkaasti kuin korona.
      Meille "nuorille vanhoille" on ne suositukset, mutta osataanhan me joustaa, järkevästi. Meiltä ei kysytä henkkareita, ja se mikä on suljettu meiltä on suljettu nuoremmiltakin.

      Loukkaiskohan tämä "vanhushäkki" enemmän miehiä kuin naisia? Meilläkin on nimittäin tämä taloutemme miespuolinen henkilö kysellyt peilin edessä samaa kuin sinä. Vanhus? Minäkö, joka olen lykkinyt viikottain hoivakodin liikuntakyvyttömiä ja rullaluistelen kilometrikaupalla? Untolle on hyvä, että pääsee purkamaan tunteitaan mökkihommiin.

      Kitos siis kiukku&apatia-kommentistasi ja hyviä pakinankirjoitustunnelmia!
      Olen toisinaan käynyt Soininvaaran blogissa ja lukenut hänen ajatuksiaan muualta. Lähdenkin katsomaan sinne blogiin.

      Poista
    2. Huoh, Soininvaaran viimeaikaisten kirjoitusten perässä on lähelle 300 kommenttia. En jaksa lukea niitä kaikkia, koitan vielä katsoa löydänkö sinun kommenttisi. Itse kirjoituksista olen joistain asioista samaa, joistain eri mieltä.

      Niin, sanoin tuossa edellä, että se mikä on suljettu meiltä on suljettu nuoremmiltakin, mutta se tietysti koskee vain tätä hetkeä, kun meillä on nämä rajoitukset ja sinä ajattelit jo niiden poistamisen jälkeistä aikaa, jolloin 70-vuotiaiden pitäisi jatkaa karanteeninomaista oloaan nuorempien liikkuessa vapaammin, jos uskaltavat hekään. Niin, pakko tässä varmaan on vain pelata aikaa.

      Koulut avataan 12 koulupäiväksi ja opetusryhmät olisi pidettävä erillään vaikka järjestämällä opetus kahteen vuoroon, koska tilat ovat monessa koulussa ahtaita. Kauhea tehtävä tehdä lukujärjestys yläkoulun aineopettajasysteemiin niin etteivät opettajat ole työssä pitäen tunteja pitkin päivää aamusta myöhäiseen iltaan. Koulukuljetukset on järjestettävä uusiksi yms. Selkeintä olisi, jos puolet oppilaista kävisi koulua ensin viikon verran ja toinen puoli toisen viikon. Olen ollut lukujärjestystyöryhmässä silloin kun kouluissa siirryttiin jaksolukuun, heti alkoi tehtävän ääretön vaikeus pohdituttaa.
      Sveitsin koronajärjestelyistä kerrottiin uutisissa hellyttävä seikka: alle kymmenvuotiaat saavat jo halata isovanhempia, mutta heitä ei pidä viedä isovanhemmille hoitoon. Heh... me ääripäät, taaperot ja isovanhemmat halailemassa ja sitten kavahtamassa erilleen.

      Poista
    3. Joo, en tuohon viimeisimpään Soininvaaran kirjoitusta kommentoinutkaan.

      En halua hiuksia halkoa ja totta kai ymmärrän, että terveydenhoitojärjestelmä priorisoi hoidettavia ja parannettavia - tekee sitä vaikka ei siitä julkisesti puhu.

      Mutta: jos olet maksanut kiltisti verosi (ja jopa vaikka et olisikaan) 40 vuoden aikana, niin perusoikeuksien pohjalta sinulla täytyy olla täsmälleen samanlainen "oikeus" sairastaa kuin työssäkäyvällä. Ei järjestelmä voi toimia nyt eikä koskaan toimia sillä periaatteella, että yksi ihmisryhmä voidaan varmuuden vuoksi eristää siksi, että joku toinen ihmisryhmä mahtuu tarvittaessa sairaaloihin. Tämä vaan ei ole ihmisoikeuksien periaatteiden mukaan mahdollista. Vaarallisesti sairaita voi, saa ja pitää eristää, ei terveitä.

      Tästä sitten seuraa että yksilöillä on iso vastuu olemisestaan. Luulen että se on liian iso tässä tilanteessa, ja juuri se masentaa.

      Espanjassa siirtyminen (suunnitelma) normaaliin tapahtuu aika hienosti (esim. Fuengirola-lehden nettisivulla siirtymisen vaiheistus), jos vaan pystyvät sen noin tekemään. Mm. ensin availlaan terasseja (30 pros pöydistä) ja vasta sitten sisäravintoloita. No, Suomessa missä on "ikuinen talvi" tämä on tietysti toinen juttu. Eikä kukaan tiedä miten virus kohta käyttäytyy, iskeekö takaisin entistä pahempana vai laimentuuko vähitellen.

      Poista
    4. Minä en pidä sitä "sairastamisoikeutta" kovin tärkeänä omalla kohdallani nyt, kun on nähty, että tälle virukselle on ominaista se, että se aiheuttaa rankemman taudin ja todennäköisemmän kuoleman vanhemmissa ikäryhmissä. Tätä tarkoitin sillä, että tunnen olevani suojeltu/hemmoteltu, kun minua ei esimerkiksi "päästetä" hoitamaan lapsenlasta. Kuulin juuri tänään, että eräs saksalainen tutkija oli selvittänyt, että oireeton lapsi tartuttaa koronaa yhtä paljon kuin oireeton aikuinen, vaikka aivan muuta on kouluja avatessa väitetty. Yksi tutkija sanoo yhtä toinen toista, mutta päiväkotilapsethan ovat ainakin kaikkia muita tauteja välittäneet perheilleen erittäin tehokkaasti.
      En todellakaan haluaisi olla tänä keväänä viimeisiä työvuosiani tekevä astmaattinen opettaja.

      Olen ajatellut sumplia järkevästi, pysyn kotona, mutta kun pinna kiristyy tai kaipaan vaihtelua, niin lähden ihmisten ilmoille kaikki varotoimet huomioiden. Olen jo tilannut kahdesta nettikaupasta maskejakin, oikein designia (uusi katumuoti, tyylikäs maski!). Kun rajoituksia puretaan, niin varmaan maskien käyttöä aletaan suositella meilläkin kulkuvälineissä ja kaupoissa.
      Vaiheistus on edessä. Eikös sitä ensi viikolla aleta suunnitella. Jospa ottavat mallia niistä maista missä tätä on jo tehty. Kurkkasin Fuengirola-lehden kokoamaa listaa, hyvin suunniteltu. Prosentit ovat tärkeitä varsinkin siellä missä on paljon väkeä. Monissa maissahan on päästetty vain muutama asiakas kerrallaan kauppoihin. Meillä sitä olisi ollut suotavaa tehdä joillain alueilla.
      Joissain kahviloissa on ulosmyynnin ohessa ollut mahdollisuus myös istahtaa ulkopöytiin, mutta eihän siellä ole todellakaan tähän mennessä tarennut. Tulis nyt edes lämmin kesä, oikea hellekesä,joka saisi unohtamaan kaiken ankeuden.

      Poista
  9. marjatta

    katsoin eilen illalla viimeisen osan cold feet -sarjasta. siinä pete ja jen laativat veivilistaa (bucket-list) niistä asioista, joita heidän pitäisi keretä tekemään ennen vanhenemista. peteä rupeaa risomaan ajatus moisesta listasta. että pitäisi muka uida delfiinien kanssa tai juosta maraton tai kiivetä everestille. hän on kaikkein onnellisin juuri siinä paikassa ja siinä hetkessä, jossa juuri sillä hetkellä on:

    right, i' have had enough of this nonsense. i've been thinking about all this "live everyday like it's your last". it's a load of bollocks! i tell you something: if i knew i was on the way i wouldn't been swimming with dolphins or running the marathon - specially that - i'd been living life normally, like, had all the time in the world, like you and me, now.

    and i tell you something else: fuck that bucket list. i tell you when i'm at my happiest: it's when i am sat on the sofa watching shite tv with you, jen gifford. you're my bucket list. i mean that.

    minulla on samat tuntemukset kuin pete giffordilla. ämpärilistoissa hehkutetaan kaikenlaisia arjen yläpuolelle nousevia kohokohtia, mutta tavallista arkea ei voita mikään. tai oikeastaan tavallinen on huono sana; joka päivä tapahtuu niin kiintoisia juttuja, etten edes kehtaisi sanoa niitä tavallisiksi:

    kuuma suihku hyvällä paineella, aamun ensimmäinen kahvimuki, netin kollektiivituhahdukset, työhuoneen ikkunana taakse ilmaantuva hippiäinen. kaikki ne vähäpätöiset ja ohikiitävät hetket - ei sitä lämmintä läikähdystä tarvitse kauempaa etsiä.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in, mutta kyllä minä silti haluaisin vielä kerran kahlailemaan elo-syyskuiseen Välimereen... mitään muuta ei tule mieleen. En osaa kaivata sellaista, mistä en tiedä. Sen tiedän, että olen ollut aina epätavallisen auvoisessa tilassa, kun olen saanut kellua lämpimässä meressä.

      Arki on kaiken perusta ja rutiinit antavat päiviin rytmin. Joskus nauttii pienistä asioista, kokee onnellisuden hetkiä kesken arjen ilman mitään suurempaa, mutta ei aina, vaikka olisi kuinka kotona viihtyvää sorttia.
      Jotkut ihmiset kestävät niin huonosti yksitoikkoisuutta, että alkavat etsiä sen sietämiseen tai muunlaiseksi kokemiseen lääkettä huumeista.
      Minä nautin aamuista, pitkäksi venyvästä aamiaisesta sanomalehtien kera. Tänäkin aamuna siinä taisi mennä pari tuntia, kun Hesarissa oli niin paljon hyviä artikkeleita, joista jotkut johtivat siihen, että piti tarkistaa asioita netistä. Iloitsin siitä, että maailman suurimpien elokuvafestivaalien järjestäjät ovat ilmoittaneet yhteisestä striimausfestarista Youtubessa, We Are One, jossa on paitsi elokuvia myös keskusteluja kuten oikeillakin festareilla. Olin jo aiemmin lukenut, että Sodankylän festarit järjestetään virtuaalisesti. Nämä tapahtumat taitavat mennä kivasti peräkkäin, joten alkukesään on elokuvakulttuuria tarjolla. Aamuinen kahvimuki on kyllä niin tärkeä asia, että siitä olisi vaikea luopua. Minä jopa valitsen aina kulloiseenkin aamuun sopivan mukin. Tämän aamun muki oli sellainen jolle olen antanut nimeksi 'Sinisyyttä heijastaen'.

      Minulla on tuo(kin) sarja mennyt ohi, olen kuullut sitä kehuttavan. 'You're my bucket list' on kivasti sanottu.


      Poista
  10. mm

    "Mitenkäs siellä lukijapäässä pärjäillään?"
    Kysymyksesi ratkaisin näin: https://hikkaj.blogspot.com/2020/05/koronaviikkojen-ajankulu.html

    Vaputelkaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, siellähän oli koronankarkotusta aktiivisten pihahommien avulla.
      Minusta tuntui illalla, etten taida päästä vapputunnelmiin ollenkaan, mutta sitten kaivoin ilmapallot esiin, ripustimme niitä ikkunoihin ja skoolailimme keväälle, simalla vain, kun valkoviini oli unohtunut laittaa kylmään, mutta siinä se tunnelma nousi. Tänään käytiin katselemassa kevään etenemistä metsässä ja sekin ylensi mieltä. Ihan kuin tuomissa olisi jo pikkuruiset kukintojen alut.
      Hyvää vappuviikonloppua!

      Poista
  11. Olen myös pohtinut paljon tuota ristiriitaa: kuinka toimia rajoitteiden ja yksinäisyyden sekä liikkumattomuuden aiheuttamien haittojen ristipaineessa. Minullahan ei nyt varsinaisesti ole ongelmaa näiden asioiden kanssa, mutta minä itse olen altistusriskin takia ongelma riskiryhmäläisille. Emme ole vielä kertaakaan tavanneet sukulaisia edes etäisyydellä, ainoastaan puhuneet puhelimessa. Nyt tilanne saattaa muuttua, sillä huomaamme, millaiseen kuoppaan etenkin appivanhemmat kohta putoavat sosiaalisten kontaktien ja liikkumisen puutteessa. Peruuntuneet ja peruutetut lääkäriajat ovat myös iso tikittävä aikapommi.
    Muuten tähän korona-aikaan alkaa jo tottua. Tottumus näkyy eri ihmisissä eri tavoin. Ikävän monella se on sitä, että jopa avoimesti puhutaan kotiin vapuksi kutsutuista vieraista eikä pidetä enää turvavälejä asioidessa kodin ulkopuolella. Nyt aloitan itse ensimmäisen kerran totaalieristäytymisen jäädessäni kesälomalle. Toivon, ettei sinä aikana puhkea korona tai muukaan sairaus, vaan saan keskittyä elämän tärkeisiin asioihin. Peruuntuneet vappujuhlat harmittivat vain lyhyen hetken maailman murheiden mittakaavassa. Jane Austenin sanoman mukaisesti yritämme elää. Paljon voimia teille ja toivotaan, että eristysaika loppuisi mahdollisimman pian - heti kun se on turvallista. Ja hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Esmeralda!
      Voin kuvitella, miten huolestuttavaa on seurata, kun vanhukset kärsivät eristyksestä. Tämä ei ole todellakaan laatuaikaa heille, joiden elämänlanka on muutoinkin jo ohuempi.
      Toivotaan, että tilanne olisi edes jouluun mennessä normaalimpi. Jos ei niin siinäkin joustetaan, verkkokaupat kiittävät ja virtuaalipukeille on kysyntää.

      Minusta on alkanut tuntua vahvasti siltä, että aika on tämän viruksen kanssa oteltaessa se tärkein asia. Kun jaksamme rajoituksia tietyn ajan, se piru hiipuu ja siirtyy muualle riippumatta siitä kuinka moni on sairastunut. Ehkä se tulee uudelleen kokeilemaan, mutta sitten taas uusi karttelu, ja rokotukset valmistuvat aikanaan.

      Minullakaan ei ole mitään hätää. Olen kyllä riskiryhmässä niin ikäni kuin astmankin vuoksi, mutta terve ja toiveikas.
      Tein myös sellaisen hauskan huomion, että koronan hidastama elämä on parantanut verenpainettani! Lääkärini on pyytänyt mittaamaan verenpainetta muutaman viikon jakson seuraavaan tapaamiseemme, ja ryhdyin toimeen - lukemat ovat selvästi paremmat kuin aktiivisen sosiaalisen elämän aikaan. Koen ilmeisesti ihmisten kohtaamisen ja aikataulutetun elämän (niin kivaa kuin se onkin) niin "kiihkeästi", että se kohottaa verenpainetta.

      Hyvää vappua ja viikonloppua!

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...