tiistai 12. joulukuuta 2017

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko


Pesärikko, käsiohjelma

Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteatterissa ja Koivu ja tähti -näytelmän Kansallisteatterissa. 
Pesärikosta pidin kaikilta osin, Koivu ja tähti jäi valjummaksi. Palaan siihen seuraavassa kirjoituksessani. 
Huomenna on vuorossa Martti Suosalon ja Mika Nuojuan Kiviä taskussa, jonka olen nähnyt aiemmin vuosia sitten kajaanilaisen ja kotkalaisen näyttelijän yhteistyönä.
Mikä mahtava teatterirypäs minulla! 

Pesärikko perustuu Orvokki Aution kolmeen  romaaniin, Viistotaival 1980, Kotipesä 1982 ja Merkki päällä 1985. Samojen kansien sisään koottuna  trilogia sai nimen Pesärikko. 


Näytelmä kuvaa eteläpohjalaisen Larvan perheen elämää ja samalla koko 50 - 70 -lukujen Suomea. Se tuntuu sopivan joiltain osin myös nykyaikaan. 

Alaikäinen Armi rakastuu paljon itseään vanhempaan taksikuskiin Olaviin ja karkaa naimisiin tämän kanssa.  Heikko, mielenterveydeltään hauras Olavi tuo nuorikkonsa  kahden vahvan naisen, äitinsä Laimin ja tätinsä Ilmin, arvioitavaksi ja komenneltavaksi. Perheessä korostetaan, ettei perheen kesken ole salaisuuksia, mutta samalla salataan Armilta asioita, jotka tämän olisi ehdottomasti pitänyt tietää ennen avioliittoa. 
Tärkein elämänohje "Hillitte ittes!" toistuu usein ja perheen kunniaa varjellaan naurettavuuteen asti.  
Häpeän pelko saa Laimin suoristamaan selkänsä entisestään ja kiinnittämään krossin pyhäpuvun rintaan, kun jotain vaikeaa tapahtuu. 
Nuori Armi näkee perheen tilanteen ja pyrkii siitä eroon. 

Esitys, jonka näin Kotkan kaupunginteatterissa on kahdeksan teatterin yhteistyötä ja valmistettu Berliinissä, jossa on ollut myös näytelmän ensi-ilta Vapaan teatterin, Free Finnish Theatren, tiloissa. Berliini valikoitui harjoittelu- ja esityspaikaksi osittain, koska se on ohjaaja Mikko Roihan nykyinen asuinpaikka, ja osaksi siksi, että kaikki viisi näyttelijää eri teattereista pääsivät keskittymään yhteiseen projektiin kaukana kotiympyröistään. 
Tulos on erinomainen. 

Pidin erityisesti jyväskyläläisen Taina Reposen suorituksesta Olavin Laimi-äitinä. Laimin ryhdikäs, panssarimainen olemus sulaa hieman loppupuolella, kun hänen on pakko nöyrtyä. Olavi on seonnut ja Laimi hommannut hänet kauemmas hoitoon, ettei vain naapurusto saa tietää. Tehtävän loppuun  saattaakseen hän matkustaa junalla entisen miniänsä luo kertomaan tapahtuneesta, vaalien mielessään heikkoa toivoa, että Armi ottaisi vastuun entisestä miehestään. Hätääntyneen Laimin monologi tässä tilanteessa on teatterielämysteni helmiä, harvinaisen  upeaa eläytymistä ja rytmittämistä.  
Myös Sara Melleri Armin roolissa jäi mieleeni sen kehityksen vuoksi, mitä hän kehonkielellään osoittaa. Pikkutyttömäinen olemus saa vakautta, kun itsevarmuus kasvaa ja Armi näkee, että hänen on valittava oma tiensä. 

Esitys on Jyväskylän, Riihimäen, Kouvolan, Kotkan ja Turun kaupunginteattereiden, kuopiolaisen tanssiteatteri Minimin, jyväskyläläisen kiertueteatteri  Eurooppa Neljän ja Vapaan teatterin yhteistyö. 
Esityksiä on samoissa teattereissa, mistä näyttelijätkin ovat lainassa. Berliinissä ja Jyväskylässä näytökset ovat ohi, muiden paikkakuntien teattereissa ne jatkuvat. 

Orvokki Autio toi ensimmäisenä kirjallisuuteen heikon pohjalaismiehen ja vahvan pohjalaisnaisen. Olavissa ja muistoissa tämän isästä ei ole vähääkään Jussi-paitaista tappeluherkkää puukkojunkkaria. 

Naiset, niin vahvoja kuin ovatkin, elävät kyläyhteisön sosiaalisen kontrollin ja luterilaisen arvomaailman sääntöjen alla ja sitovat lapsensakin siihen. Kuri ja kuuliaisuus ovat tärkeitä kasvatuksen päämääriä. Tästä kontrollista nuoret naiset, kuten Armi, ponnistavat itsenäisyyteen ja ilmapiiriltään vapaampaan  kaupunkielämään, mutta sodassa kuolleiden tai vaurioituneiden miesten pojat sairastuvat. 

Autio kuvaa sukupolvien ja sukupuolten taistelua omalla lakonisella huumorillaan. Roiha välittää tämän hyvin ohjauksessaan. 

Esitys koostuu tärkeimmistä tilanteista ja lavastus on niukkaa. Kaiken keskiössä ovat näyttelijät ja heidän ilmaisuvoimansa. 

Olen itse viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni Pohjois-Satakunnassa. Pesärikon ilmasto on tuttua. Mitä siitä naapurikki sanoo, näkikö kukaan? 
Olen ajatellut näytelmää pohtiessani, että se menestyisi varmaan hyvin ulkomailla. Ihmiset voivat tunnistaa itsensä Pesärikon hahmoissa monessakin maailman kolkassa. Toisten yhteisöllinen vahtiminen ja tuomitseminen on joissain kollektiivisemmissa maissa paljon yleisempää kuin nykyisessä individualistisessa Suomessa. 

Toinen asia, mikä on tullut mieleeni on se, että vaikka naiset eivät enää yleensä vahdi toisiaan verhon raosta, niin sosiaalisessa mediassa kyllä. Olepas naisena eri mieltä jostain naisen elämän ydinkysymyksestä, niin Vauva-lehden nettikeskusteluissa ja monilla muilla sivustoilla saat kyllä osaksesi paheksuntaa vähintään yhtä paljon kuin kylänraitilla ennen.  
Hillitte ittes! saattaakin olla hyvä ohje someihmiselle, Hillitte ittes! toisten arvostelussa ja joskus myös itsesi paljastelussa. 
Olen nähnyt Pesärikon 1990 KOM-teatterin kiertuenäytelmänä Kuhmossa ja tv-teatterin esittämänä televisiosta kymmenen vuotta myöhemmin. Muistan molemmilla katselukerroilla ajatelleeni, että itsehillinnän vaatimus on yksiselitteisesti kauheaa ja tukahduttavaa, pitäisi sen sijaan avautua - ja nyt on sitten tämä lisäys itsehillinnästä somemaailmassa ajankohtainen.  




En malta olla liittämättä tänne pientä otetta Pesärikon käsiohjelmasta. Ajatelkaa, tällainenkin tehtävä on ollut vanhemmilla joskus. Agraariyhteiskunnassa puoliso oli emäntä tai isäntä, ei pelkästään mikään oma kulta, ja valintaan pistivät sormensa ne vahvat Laimit ja Ilmit. 

Pidän kovasti käsiohjelmista. Nykyään niissä on pienoisesseitä. Pesärikon käsiohjelmassa on tiivis tietopaketti suomalaisen avioliiton ja avioeron historiasta ja naisista sodanjälkeisessä Suomessa. 

14 kommenttia:

  1. marjatta

    kirjoitit: "olepas naisena eri mieltä jostain naisen elämän ydinkysymyksestä, niin vauva-lehden palstoilla ja muilla kanavilla saat kyllä osaksesi paheksuntaa vähintään yhtä paljon kuin kylänraitilla ennen."  

    vauvapistefi-sivustolla on hyvä pitää mielessä some-keskustelun laskukaava: väärinymmärtäminen + mielensäpahoittaminen + loukkaantuminen = toivoton yhtälö.

    mitkään some-ohjeet eivät auta tähän. ainoastaan se rhett butlerin tuulen viemän lopun repliiki: "frankly my dear, i dont give a damn."

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meri mainiosta kommentista! Saan silmieni eteen tuon hienon kohtauksen.

      Huomasin vasta kun siteerasit kirjoitustani, että olin kirjoittanut 'palstoilla', tarkoitus oli viitata nettikeskustelurimpsuihin. Korjasin sen tuonne, niin kukaan ei luule, että viittaan itse lehteen, joka varmaan on ihan hyvä.

      Joku vihjasi kerran minulle näistä keskusteluista, ja kyllä ällistyin niiden tasoa. Onhan niissä huumoriakin, joku kirjoittaa vain lisäkseen keskusteluun sitä, mutta sitten myös tahatonta komiikkaa ja suoranaista ilkeilyä toisten kustannuksella.

      Poista
  2. MM

    me keräämme käsiohjelmia mercantiliin: jokaisesta eläkeiän aikaisesta näytelmästä tallessa on, aikaisemmistakin paljon.
    Viimeinen Kuopion Patriarkasta - komea, mutta mitäänsanomaton brosyyri, päinvastoin kuin näytelmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, kurkistapa tuonnekin:
      https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/teatterin-tyylilajit-kaytannon-opas/

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, hikkaj! Kiinnostuin. Tämän oppaan avulla saisi varmaan enemmän irti näytelmistä ja ehkä - ehkäpä - voisi syntyä parempia blogikirjoituksiakin. Varasin teoksen jo kirjastosta, jossa se on viimeisteltävänä. Saa nähdä, haluanko kirjan myös omakseni, kuten on käynyt mm. Hurmeen teosten kanssa.

      Olette te järjestelmällisiä. Minullekin juolahti mieleen, nyt kahden viimeksi näkemäni näytelmän käsiohjelmista, että parhaat olisi kiva säilyttää. Koivun ja tähden käsiohjelmassa on kaksi hienoa esseetä, toinen on Topeliuksesta ja toinen omasta muinaisuskostamme ja sukukansojemme muinaisesta mielenmaisemasta.

      Poista
  3. Luther oli kyllä aikamoinen sanaseppo ja naisillahan ei ollut minkäänlaista sananvaltaa hänen talossaan saati julkisesti. Avioliittoon oli mentävä ja lapsia tehtävä maapallo täyteen. No nyt se alkaa olla täynnä, tosin lapsiperheet ovat ahtautuneet kaupunkeihin. Tuossa on vain ihmeellinen vuosiluku, kun Martti Luther eli 1400-1500-luvuilla, olisko joku muu Luther. Martti Lutherhan yritti kääntää myös juutalaiset kristinuskoon. Kiireinen mies. Kirjoitti monta kirjaakin.
    Häpeä on sellainen sana, jota ei nykypäivänä juuri kuule tai näe missään. Kaikesta on tullut sopivaa, soveliasta, ehkä vähän noloa, mutta noloistakin asioista saadaan kivoja juttuja esim. ei mennyt kuin Strömsössä. Hävetään tai surraan ehkä läheisiä, jotka ovat alkoholisteja, narkomaaneja, rikollisia tai vankilassa.
    Aikoinaan yksinhuoltajat ja heidän lapsensa olivat häpeä, samoin mielisairaus, vammaisuus tai samasta sukupuolesta tykkääminen tai itsemurhat.
    Äiti oli maatilan tyttöjä ja hänen usein toistama lause oli: Minunko sitä pitää olla emäntä ja isäntä ja piika ja renki. Vertasi lausetta siihen kotitöiden määrään, mitä hän teki. Hän myös luetteli mielellään tekemäänsä työmääräänsä, ja koska olin pikkuvanha, sanoin joskus vastaan, että laiska töitänsä luettelee ja juoksin karkuun.

    Teatterissa on aina mukava käydä ja viimeksi kävimme katsomassa Luolamiehen. Kun nauru repesi, niin sille ei tullut loppua millään.
    Elokuvissa kävimme katsomassa viimeksi Tuntemattoman sotilaan uusimman version. Hieno oli, vaikka ne sotakuvaukset olivat kauheita.

    En ole vieraillut vauva-sivuistoilla, joten tuo yhteisöllinen mediapaheksunta eri mieltä olevia kohtaan tuli yllätyksenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1898 on ilmeisesti painovuosi, ja kirja on koottu Lutherin kirjoituksista. Koko nimi on "Häälahja eli Neuwoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua Perhe- ja Awio-elämää". Tämä olisi hauska antaa jollekin nuorelle parille lahjaksi.

      Nykyään on kampanjointia kaikkea ennen häpeää tuottanutta vastaan. Ihmiset kutsuvat itseään läskeiksi ja julkaisevat rumia alastonkuvia itsestään yrittämällä näin tehdä pilkanteon turhaksi. On tässäkin menettelyssä jotain surullista.
      Lasten maailmasta häpeäntunnetta on vaikeaa kitkeä, koska se on niin ydintunne ja toisaalta tarpeen sopivassa määrin ihmisyhteisöön kasvamisessa. Omia pahoja tekoja pitääkin hävetä.
      On hyvä, että nuo luettelemasi asiat ovat muuttuneet hävetyistä neutraaleiksi. Ihmisessä vapautuu paljon energiaa, kun ei tarvitse hävetä ja salailla omia tai läheisten asiota, joille ei mitään mahda.

      Olet ollut nokkela pikkutyttö, Mai!

      Poista
    2. Olisi jännä kuulla myös ne Neuwot.
      Katsoin ohjelman äitiysmasennuksesta ja siellä nousi puheeksi häpeä, eli äideistä tuntuu, että masennus on häpeä. Ei se sittenkään ole kadonnut mihinkään se häpeä ainakaan mielenterveyspotilaiden mielestä. Onko se sitten muuttunut niin, että nyt tunnetaan itse sairaudesta häpeää ja ennen toiset tunsivat häpeää sairastuneesta.

      Olin kuule vähän liiankin nokkela ja nopea liikkeissä :)

      Poista
    3. Hyvä huomio, Mai! Noinhan se tietysti on, että vaikka yhteisön ja läheisten mielestä sairaus ei olisikaan enää häpeä, niin sairastuneelle se on aina kriisi, jonka merkittäviä piirteitä ovat syyllisyys ja häpeä.
      Äitiysmasennuksessa oleva tietää, että kuuluisi iloita ja toisille se aika on elämän onnellisinta, mutta oma mieli on pohjalla, eikä tilanne pakottamalla parane.
      Siskoni, joka sairastui nuorena psykoosiin ja jäi skitsofreenikoksi, toistaa edelleen kymmenien vuosien jälkeen, että kyllä hän kohta lähtee työnhakuun. Mikään rauhoittelu ei paljon auta, kun hän palaa häpeäksi kokemiinsa epäonnistumisen hetkiin.

      Tänä aamuna iloitsin Ilkka Taipaleen haastattelusta HS:ssa. Taipale sanoo, että mielisairaus on ruumiillinen sairaus, koska se on aivoissa ja että tavallisten ihmisten mielenterveysongelmia ja oikeita mielisairauksia ei pidä sotkea keskenään.
      Minua on ärsyttänyt sama asia kuin Taipaletta, julkkisten "mielisairaudet", joiden kanssa he osaavat elää tai joista he paranevat, koska ovat niin osaavia.
      "En pidä siitä, että julkkikset nyyhkyttävät." Juuri näin! Tätä oli paljon viimeksi erityisherkkyysbuumin yhteydessä. Kävin jo kirjaston sivuilla varaamassa tämän kirjan. (Mihin minä oikein joudun näiden varausteni kanssa!)

      Mukavaa päivää sinulle, Mai! <3

      Poista
    4. "Neuwot" saattaa löyttyä vielä jostain antikvariaatista.

      Poista
  4. Tuosta kuvassa lainatusta Lutherin vinkistä pieni sivuhuomautus (näin reformaation juhlavuoden kunniaksi), että se pitää tietty asettaa oikeaan historialliseen asiayhteyteen.
    ML oli itse selibaattilupauksen antanut munkki kuten muistamme, mutta kun hän tajusi ettei Jumalaa palvella sen ajan muodissa olevilla katolisilla tekopyhyyksillä, kuten naimattomuudella. Hän halusi vapauttaa niin miehen kuin naisen luonnolliseen biologiseen kanssakäymiseen Raamatun ohjeen: Parempi on naida kuin palaa -hengessä.

    ML kirjoitti laajasti siitä, mitä ongelmia selibaatti
    ( mihin Raamattu ei kehota ) ja avioimattomuus tuottivat sen ajan yhteiskunnissa. Hän inhosi mielestään kristinuskolle täysin vierasta ajatusta, että Jumalaa voisi palvella jättämällä sukupuolielämän pois.
    Martti itse jättikin munkkiutensa ja nai nunnansa ja biologia sai toimia vapaasti, ihan niin kuin hänen mielestään pitikin. Lapsia syntyi liuta.

    Eli tuo teksti kuuluu juuri siihen yhteyteensä.
    Se edustaa päinvastoin juuri elämäniloa: nuorten miesten ei tullut saada jäädä pankolle makamaan, imemään peukaloa ja miettimään ja chillaaman jumalallisiakaan, vaan pariutua ihanien naikkosten kanssa ja laittaa alulle perhe-elämä iloneen ja suruineen. Hemmetin hyvä ohje, eikö?
    Tähän historiallis-teologiseen yhteyteen tuo lainattu teksti siis varsinaisesti kuuluu.
    Luther ei tässä(kään) asiassa siis ollut Hillitte ittes-ihmisiä lainkaan, vaan oli ihmisen vapauden puolesta puritanismia vastaan. No, ei se länsisuomalainen ollutkaan.
    Se että luterilaisuus on sitten osittain pilattu ankeuttajilla on kokonaan toinen ja myöhempi tarina.

    jope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luther oli omana aikanaan uudistaja kirkon piirissä, se on selvä. Teeseissä oli paljon raikkaita ja rohkeita ajatuksia.
      Jeesuksen sanoman ydin häneltä oli kyllä mielestäni aivan hukassa, koska hän tuomitsi jyrkästi muut yksijumalaiset uskonnot juutalaisuuden ja islamin ja kannatti eriarvoisuutta yhteiskunnassa. Hän oli sitä mieltä, että maaorjat saavat pysyä maaorjina, koska Jumala on luonut säätyjärjestelmän.

      Lutherin vaikutus on näkynyt Suomessa pitkään herännäisliikkeissä. Tässä näytelmässä Ilmi ja Laimi käyttävät kotoa lähtiessään körttityyppistä tummaa asua.
      Kunnollisuuden vaatimus kumpuaa heillä paljolti uskonnosta.
      Omat isovanhempani kuuluivat Rukoilevaisiin. He pitivät kotonani rukouskokouksia, joissa oli kiertävä saarnaaja ja polvirukouksia. Raamattua siteerattiin ahkerasti arjessakin. Jope, totta, seksuaalisuuteen he eivät suhtautuneet ollenkaan kireästi. Onneksi, koska muuta kireyttä ja painostusta kyllä riitti. Työn arvostus oli selviö. Isäni näin joutilaana vain ehkä kerran kesässä, kun hän oikaisi jonain kauniina pyhäpäivänä itsensä pihanurmelle selälleen ja katseli haarapääskyjen kaartelua poutapäivän taivaalla. Sekin tilanne jotenkin ahdisti, mitä se isä nyt noin laiskottelee.

      Vanhat oppaat "awioelämään" muutkin kuin Lutherin ovat ajastaan irroitettuina hauskoja. Olen lueskellut muutamia. Aina niissä neuvotaan vaimoa palvelemaan miestään, pitämään tämän hyvin ruokittuna ja hyvällä mielellä ja tekemään kodista rauhaisan paikan. Nykyään ymmärretään, että molemmat palvelevat toistaan ja kodin ilmapiiri riippuu molemmista tai heistä ketkä siinä asuvat.

      Poista
    2. Nämä menee hauskasti ympäri, mun vanhemmat oli kirkosta eronneita molemmat, mikä oli aika harvinaista siihen aikaan kun he kirkosta erosivat,50-luvulla. Ja sun isovanhemmat rukoilevaisia.
      Lutheria ei tietenkään tulekaan arvoida kuin oman aikansa eläjänä, mutta silti hänen teksteistään joita olen lukenut paljonkin, on havaittavissa reipasta elämäniloa. Olut maistui, laulu raikui ja vaimokulta, ex-nunna, suuri ilo. Kallis koirakin oli L:n mukaan matkalla taivaaseen kuten muutkin lemmikit, jotka saivat palan ihmisen kuolematonta sielua vuorovaikutuksessa ihmisomistajiensa kanssa.
      Itse en ole sen enempää uskonnollinen kuin henkinenkään, mutta koska olen kuitenkin uskoon kohti kurkottava niin mulle tuollainen lihan ja aineen ja taivaan konstailematon liitto sopii oikein hyvin. Arki on pyhää ja pyhä on arkea.

      Mutta nuo pointit agraarin Suomen häpeäkulttuurista on varmasti juuri noin kuin kirjoitit. Ja vahditaan sitä nytkin ihmisiä, somessa juuri, kuten kirjoit senkin. Yksi väärä sana tai ajatuskehitelmä ja olet samarialainen jonka seura on epäilyttävää. Vauva-lehti taitaa olla se rajuin häpeäpaalu.

      jope

      Poista
    3. Lutherin tuntemukseni ei ole samaa luokkaa kuin sinulla. Olisi hauska lukea hänen elämästään.
      Olen kyllä Lutherille hyvin kiitollinen siitä, että hän alkoi pöyhiä paavin kirkon paheellisuutta, anekaupaa yms. Miten sellaista on edes voinut olla olemassa? No, se pitää taas sijoittaa omaan aikaansa. Toisaalta, sama taikausko elää edelleen mm. vanhoillislaestadiolaisilla, jotka antavat toisilleen syntejä anteeksi, vaikka siitä anteeksiannosta ei aivan suoraan maksetakaan.

      Olen verrannut Itä-Suomesta kotoisin olevan mieheni kanssa lapsuuden ympäristön asenteita. Eroja on runsaasti. Minun kotiseudullani juopottelu oli aivan tuntematon asia, ei kuulunut esim. nuorten ajanviettoon, vaan vain puliukkojen maailmaan, kun taas täällä idässä alkoholiin on suhtauduttu leppoisasti ja sallivammin.
      "Jouluna saa yölläkin syödä" -tyyli on varmaan myös ollut suurempi arvo itäisessä Suomessa. Toisaalta hoikkuus ei ollut meilläkään päin tärkeää. Lihavasta naisesta sanottiin:"Onpas siinä komia emäntä." Lihavia miehiä ei tainnut edes olla, en nähnyt koskaan muita kuin laihoja ja jänteviä.

      Vauva-lehti on välillä raju, mutta kyllä ne tietyt vihasivustot ovat toisinajattelijalle vielä pahempia, ne joissa sinne eksynelle hämmästelijälle on saatettu sanoa, että "suvakkiämmä suu kiinni, tiedämme reitin kotiisi".

      Poista

Myyttinen mummo

Mitä teille tulee mieleen sanasta mummo? Osuin taas yhteen monista lehtien mielipidekirjoituksista, joissa neuvotaan irtautumaan jou...