tiistai 6. kesäkuuta 2017

Aleppon viimeiset miehet



Tähtimagnolia

Katsoitteko eilisen dokumentin Aleppon avustusjoukkojen Valkoisten kypärien pelastustyöstä rauniokaupungissa pommien keskellä? Minusta jokaisen pitäisi se katsoa. Miehet kaivavat raunioista eläviä ja kuolleita ja auttavat ihmisiä jatkamaan elämää piirityksen keskellä.

Dokumentin ovat kuvanneet aleppolaiset vapaaehtoiset, ja se kuvaa läheltä kohteitaan. Ohjaaja on itsekin sodassa kärsinyt syyrialainen Feras Fayyad ja toisena ohjaajana on tanskalainen Steen Johannessen.

Toisten hätää ei ole helppo katsoa. Se sai minut valvomaan ja miettimään, miten tällaista voi olla. 
Erityisesti mielessäni pyöri paitsi niiden miesten urheus myös pienet lapset ja erään auttajan alakuloinen toteamus: "Koko maailma liittoutuu meitä vastaan." 

Kävin vielä illalla kurkkaamassa, mitä tietoa netistä löytyy Valkokypäristä. Löytyi niin tietoa Nobel-ehdokkuudesta kuin pilkkaa ja muunneltua totuutta. Olisihan se pitänyt arvata, että vihanlietsojat ovat kaikkialla, eihän heille mikään ole pyhää, mutta kyllä se silti yllätti ja raivostutti tuon dokumentin katsomisen jälkeen.   

Olen viime aikoina kuunnellut Tuure Kilpeläisen lauluja. Jotkut niistä ovat hyvin surumielisiä. Nyt näiden laulujen suru, aleppolaisten suru ja myötätuntoni heitä kohtaan ovat yhdessä melkein liikaa.

Kirjoitukseni kuvituksena on Elimäellä Arboretum Mustilassa näppäämiäni kuvia. Haluaisin sanoa rauniopölyssä Aleppossa sinnitteleville, että tällaistakin vielä on ja että teitä ajatellaan. Edes se, kun en muuta voi.

Voisimmeko me tehdä jotain?

Aleppon viimeiset miehet on Dokumenttiprojektin ohjelma ja löytyy Yle Areenasta.


Alla Tuure Kilpeläisen lyriikkaa. 


Bonsaipuu 

On pieni puutarha jossakin galaksin reunalla

syttyvät ja sammuvat sen hehkulamput helminauhoina
soi lapsen hento parku, kun se astuu ikuisuudesta
sen polun varteen keräytyy surua ja suurta rakkautta

Hautuumaalla kukkuloilla huojuu mietteliäät surupuut
toukokuussa hiirenkorviin vainajien viisaus kantautuu
Puun alla istuu kaksi nuorta, poika etsii tulta tupakkaan
se etsii ensimmäistä sanaa ensimmäiseen rakkaustarinaan

Olen matkalla sun luoksesi sylissäni pieni bonsaipuu
bussin takaikkunasta loistaa viittä vaille täysikuu
anna vähän vettä, anna rakkautta ja valoa
niin se pitää aina kotinaan sinun sydämesi taloa

On pieni puutarha jossakin galaksin reunalla

joku keksii sinne veturin, liukuhihnan, ydinvoimalan
joku keksii sodat, maiden rajat, rauhan sekä demokratian
joku keksii sinne Jumalan, synnit, sekä saatanan

Olen matkalla sun luoksesi sylissäni pieni bonsaipuu
bussin takaikkunasta loistaa viittä vaille täysikuu
anna vähän vettä, rakkautta ja valoa
niin mä pidän aina kotinani sinun sydämesi taloa 


Alppiruusu

8 kommenttia:

  1. Katsoin myös dokumentin Marjatta. Enkä sitten nukkunutkaan kuin puolet yöstä. Käsittämätön maailma, missä me katsellaan televisiosta kuinka pommikoneet määrätietoisesti tuhoaa miljoonakaupunkia, jossa ihmiset yrittävät elää. Lapset leikkikentillä ja seuraavassa hetkessä heitä kaivetaan sortuneiden talojen raunioista. Ja kun samalla tiedetään, että sota ei tuo tulosta mihinkään, lopulta on neuvoteltava jos on ketään elossa kenen kanssa neuvotella. Ja kyllä tuolta jokainen kynnelle kykenevä pyrkii pois, on se sellainen maanpäällinen helvetti. Ponnistelut rauhan saamiseksi ovat olemattomia, kaikki ponnistelevat vain turvapaikan hakijoiden torjumiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, juuri tämä asetelma on niin kauhea.
      Parhaillaan USA pommittaa Raqqaa ja Isis surmaa kaikki pakoon yrittävät. Edes suurvallat eivät osaa tehdä yhteistyötä, vaan räiskivät erikseen eri puolilla.
      Tuo dokumentti oli aivan epätodellinen, ja minulla on myös outo, epätodellinen olo (turha valittaa, niin pitääkin olla!). Nousi mieleen myös aiempi dokumentti Huuto Syyriasta, jossa kerrottiin, mistä kaikki alkoi. Miten hallitsija voi edes ajatella saavansa joskus kansan puolelleen, kun antaa kiduttaa koulun seinään piirretyn graffitin takia koulupoikia ja palauttaa vanhemmille heidän ruumiinsa, kellä penis leikattuna kellä mitäkin kidutuksen jälkiä kehossaan.

      Kyllä joskus tulevaisuudessa kauhistellaan myös Euroopan valtioden toimia tai toimimattomuutta tänä kauheana aikana, puhumattakaan näistä keskenään riitelevien maahanmuuttovastaisten porukoiden puuhailuista.

      Poista
  2. Piti vielä sanoa, että todella kauniisti soiva runo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Tykkään kovasti Kilpeläisen laululyriikasta ja tämän hän myös laulaa niin herkästi, jotenkin hartaasti.

      Poista
  3. Katsoin minäkin kyseisen ohjelman. Erittäin hyvä ja vaikuttava dokumentti. Eipä löydy sanoja, hiljaiseksi vetää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä on ehkä vaikuttavin koskaan näkemäni dokumentti.

      Poista
  4. Kyllä Marjatta. Tämä on se todellisuus, jota minä olen viime vuosien aikana elänyt, sivustakatsojana. Aleppo on yksi lempikaupunkejani. Roomassa tapasin 16-vuotiaan aleppolaisen Nur -pojan, joka nykyään asuu ystäväkollegoideni luona ja käy amerikkalaista koulua siellä. Perhe, ts mitä siitä on jäljellä asuu Beirutissa. Uskomaton nuori mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia perheen hajaannuksia on nyt ympäri Eurooppaa. Ei voi kuin kysyä, milloin se loppuu.

      Poista