perjantai 1. elokuuta 2014

Pika-arvosteluja: Jari Järvelä, Erik Axl Sund, Judy Golding, Birgitta Boucht

Jotkut bloggarit osaavat kirjoittaa lyhyesti. Viimeksi Löysin Lukumadon blogista Klassikkojen lumoissa kivan postausmuodon, pika-arviot. Tämä muoto alkoi kiinnostaa kahdesta syytä. Olen lukenut viime aikoina paljon kirjoja, joista haluaisin sanoa edes jotakin – minun bloginihan ei ole lukupäiväkirja, vaan kirjoitan vain, kun siltä tuntuu. Ja toiseksi: kirjoitukseni ovat olleet pitenemään päin, kokeilen lyhyempää muotoa harjoituksena ja kurinpalautuksena suulaalle itselleni. 


Jari Järvelä, Tyttö ja pommi (2014)

Tämä romaani muistuttaa Järvelän kirjaa Romeo ja Julia (2007), jonka olen aikonut lukea uudestaan, koska pidin siitä ilmestymisvuonna erityisen paljon. Molemmissa kirjoissa päähenkilöinä ovat nuoret, jotka kapinoivat aikuisten maailman typeryyttä kohtaan. Pidän Romeota ja Juliaa näistä kahdesta kirjasta ehjempänä. Tytössä ja pommissa on muutamia turhia vitsejä, mutta muutoin kirja on upea kuvaus monimuotoisesta graffititaiteesta ja sen harrastajista sekä heidän sodastaan vartiointiliikkeen väijyjiä vastaan. 


Kuuluisimpia Banksyn sapluunatöistä oli isoa pommia syleilevä pikkutyttö. Se on levinnyt ympäri maailmaa paidoissa, postikorteissa ja julisteissa. Tyttö ja pommi oli julisteena myös mun ja Rustin kodin seinällä. Alkuperäisen työn Banksy maalasi Lontoossa eastendiläiseen ulkoseinään. Joku rahanahne paska aarporasi koko seinäneliön irti ja kauppasi sen Sothebyn huutokaupassa ja tienasi myyntivoitosta itselleen oman talon.
   Mä olin se pikkutyttö joka halasi pommia. Graffiti oli mun pommi, jonka mä räjäytän. 

 
Tyttö Metro kasvaa romaanin tapahtuma-aikana Metrosta Mariaksi, joten kirjaa voi kuvata myös kasvukertomukseksi. Kirjan rakenne ja rytmi on onnistunut. Loppukappale on aivan huikean kaunis. 



Erik Axl Sund, Varistyttö (2014) ja Unissakulkija (2014)

Luin nämä dekkarit, koska niitä kehuttiin kovasti blogeissa. En kyllä ymmärrä miksi. Henkilöt ovat ohuita, kliseisiä ja tyypillisen dekkarimaisia, vaikka kirjasarjassa ja varsinkin sen mainostuksessa on viitteitä siihen suuntaan, että kyseessä olisi psykologinen rikosromaani.
Tarinaan on hyvin laskelmoidusti ympätty mm. lesbosuhde. Monipersoonallisuuden kuvaus ei tunnu ollenkaan uskottavalta. En odota kolmatta osaa. Luin toisenkin vain, koska halusin saada selville, mikä tässä on niin koukuttavaa.



Judy Golding, The Children of Lovers, A memoir of William Golding by his daughter (2011)

Mielenkiintoinen muistelma perheestä, jota hallitsee ja häiritsee lasten mielestä isän kirjoittaminen ja vanhempien liian kiihkeä rakkaussuhde, joka sulkee heidät, lapset, pois. Yleensä perheistä puhuttaessa ainakin meillä Suomessa päinvastoin korostetaan, että vanhempien romanttinen suhde on lasten koti ja varoitellaan, ettei vaan saa lösähtää elämään vain lasten kautta. Judy Golding on kokenut toisin. Hän on kirjoittanut kirjaansa alkulauseeksi syyttävän sananlaskun 'The children of lovers, says the proverb, are orphans'. 
Judy Golding etsii pohdiskeluissaan vastausta siihen, miten ja miksi opettajaisästä tuli kirjailija. Toinen, hyvin kipeä, kysymys on se, miten paljon vanhemmat muovaavat lapsiaan. William Golding ei totisesti säästellyt lapsiaan ivaltaan. Hän saattoi kutsua nuorta vasta mielipiteitä muodostavaa tytärtään poliittiseksi kolikkoautomaatiksi, kolikko sisään ja ulos tulee klisee. Molemmat lapset kärsivät mielenterveysongelmista.
Goldingista on olemassa myös toinen elämäkertateos, John Carey, William Golding, The Man Who Wrote Lord of the Flies (2009). Carey antaa tytärtä armottomamman kuvan kirjailijasta ja tämän itseinhosta. Hänellä ei ollut Judyn tavoin tarvetta yhdistää julma mies ja lempeä mies yhdeksi henkilöksi. 



Birgitta Boucht, Kiihkeä, palava katse ja 62 muuta kertomusta (2003)

Pienoisnovelleja, muistoja, miniesseitä, matkakuvauksia - kertomuksia, kirjoittajan itsensä määrittelemänä. Kaikissa kertomuksissa innoittajana on matkustaminen: matkaan lähdön ahdistus, matkalla olon vapaus, hauskat sattumukset ja kohtaamiset, ihmisten tarkkailu, keskustelut matkakumppaneiden ja tuntemattomien kanssa sekä matkan aikana oman pään sisällä tapahtuvat keskustelut. Kertomusten nimet ovat hauskoja ja arvoituksellisia: Kaikkien kasvoista tulivat esille toiset kasvot, Olen rikkonut pahan kierteen, Sama käsi peiton päällä.
Kirjailija osallistuu vuonna 1981 nelikymppisenä rauhanmarssiin, joka kulkee Kööpenhaminasta viiden maan läpi Pariisiin ja ystävystyy 16-vuotiaan sattumalta mukaan liittyneen tytön kanssa.
Paluumatkalla hän kutoo Vikingin lautalla, kun ystävällinen, loistavasilmäinen australialaismies liittyy seuraan. Hän osoittautuu hyväksi kuuntelijaksi.

   Sitten hän kysyi halusinko maata hänen kanssaan. Kieltäydyin. Hän sanoi uskoneensa, että vastaisin niin, mutta että hän halusi kuitenkin kysyä. Feministeistä ei koskaan tiedä, hän sanoi. Sitä haluaa olla kohtelias, hän sanoi.
    Minun täytyi nauraa. Moista miestä tapaa harvoin.
    Seuraavana aamuna, aamiaisella, hän huusi hyvin äänekkäästi: kaduttaako? 


Syracusessa tapasin miehen, joka halusi puhua Suomesta. Hän tiesi meistä ainoastaan sen, että meillä on erittäin vähän lähiystäviä. Meillä on vain 2,4 läheistä ystävää, kun toisten maitten ihmisillä on ainakin kymmenen ystävää, ja joskus enemmänkin. Hän oli lukenut asiasta äsken amerikkalaisesta lehdestä, muuten niissä ei yleensä kirjoiteta Suomesta koskaan.


Yhdistän tällaisen leppoisan kirjoitustyylin suomenruotsalaisuuteen. Pidän sen vaivattomuudesta. Kiihkeä, palava katse on Bouchtin 16. teos ja ensimmäinen suomennettu. Wikipedian mukaan hänen laajasta tuotannostaan on suomennettu vain kolme teosta. Miksi?


Kansiarvio

Parhaat kannet on Järvelän ja Goldingin kirjoissa. Erik Axl Sund -dekkareiden kansia on kehuttu, mutta minä en pidä siitä, että taideteoksia on muunneltu tällä tavalla. Bouchtin kirjan kansi on sekava.

Jaahas, loppua kohti aloin unohtaa, mitä otsikkoon tuli kirjoitetuksi: PIKA-arvioita. Kaikista muista haluaisin kirjoittaa lisää paitsi noista Sund-dekkareista. Mutta tässä siis vähän maistiaisia!


10 kommenttia:

  1. Marjatta, varmaan Varistytö-trilogian kirjoittajat eivät ole tehneet kirjojaan ilman vahvaa suunnitelmaa, mutta sattumalta minua kiinnostaa tuo monipersoonallisuushäiriö. Ihan oikeasti on tapahtunut hurjia rikoksia, joista kiinni jäänyt henkilö on kertonut, että hän ei sitä tehnyt vaan hänen toinen persoonansa. Jossain tapauksissa lääketieteen asiantuntijat ovat tulleet todistamaan rikollisen puolesta niin, että esim,. USAssa on tämän takia peruttu kuoleman tuomio. Tässä trilogiassa näemme ehkä vasta lopussa miten ohut tai vahva tuo asia lopulta on. Mutta tärkeä viesti on se, että tälläkin hetkellä 500 000 ihmistä etsii netistä lapsipornoa. Voin pahoin!

    Ah, kunpa minäkin osaisin kirjoittaa lyhyesti, Kyllä noita lyhytarvioita näkee silloin tällöin ja olen jopa itse välillä harkinnut, että voisin tehdä muutamista sellaisia. Kirjoitan aina liian pitkästi...

    Kuule, en voi olla mainostamatta sinulle Marchin kirjaa Komppania K. Siinä on jotain värisyttävän vaikuttavaa. Et edes ehkä tajua lukevasi sotakirjaa. Try it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin Erikssonilta ja Sundquistilta jotain yhtä vahvaa kuin toiselta kaksikolta Anders Roslund ja Börge Hellström, joiden kirjoista Peto ja Lokero 21 pidän niiden uskottavuuden vuoksi. Roslund on toimittaja ja Roslund entinen rikollinen. Minusta monipersoonallisuushäiriö on näissä Erik Axl Sund -kirjoissa kuvattu omituisella tavalla, ja kirjoissa on muutoinkin mystiikkaa, josta en pidä yhtään.

      Leena, huomasin blogissasi tuon sotakirjan. Se alkoi heti kiinnostaa.

      Poista
  2. En osaa sanoa näistä kirjoista mitään, mutta hyvin olit onnistunut tiivistämään arvioitasi. Niin ja tarkoitit varmaan lukumatoa kiiltomadon sijasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kävin korjaamassa bloginimesi oikeaksi! Pitää opetella vielä tiivistämistä lisää.

      Poista
  3. Tällaisia lyhytarvioita on aina mukavaa lukea. :) Järvelän Tytön ja pommin aion lukea pian, ja Varistyttö-trilogiakin kiinnostaisi jo ihan siksi, että tietäisi mistä niin puhutaan ja kohutaan. Minulla on kyllä etukäteen pieni epäilys, ettei trilogia välttämättä olisi ihan minunkaan juttuni.

    Olen lukenut kommenttikentässä mainitsemasi Anders Roslundin ja Börge Hellströmin Pedon, ja vaikka kestän ja siedän kirjallisuudessa lähes mitä tahansa, se kirja oli minulle liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peto on kyllä julma, mutta minä pidän sen realismista enemmän kuin tämän Varistyttö-trilogian mystifioinnista. Minusta tuntui, että siinä jopa mässäiltiin pedofilialla ja insestillä - myyvästi - ja sitten taas seliteltiin oppikirjamaisesti lukijaa aliarvioiden pedofiilin näkemystä. Minusta fiktion pitää näyttää eikä luennoida.

      Jari Järvelän Tyttö ja pommi on aivan eri tasoa! Kaunokirjallinen teos, jossa tapahtuu rikoksia ja jossa kieli on elävää ja kaunista, kuten Järvelällä aina.

      Poista
  4. Luen mielelläni tällaisia esittelyjä. En jaksa lukea pitkiä tekstejä. Nämä oli kiva lukea, eikä vain silmäillä läpi. Teen itsekin suppeampia, kun kyseessä on vanha kirja, kaikkien lukema jne.Teen juuri Inezia. En voi rönsyillä, kirjailija on tehnyt hyvin tiivistettyä tekstiä.

    Sundit eivät edenneet minulla alkua pidemmälle, palautin ensimmäisen kirjastoon kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin huomannut, etten jaksa lukea tarkkaan kovin pitkiä postauksia, kun seuraan aika monia - ja muutakin lukemista on. ;)

      Toinen tärkeä asia luettavuuden kannalta on ilmavuus. Se on sinulla blogissasi hyvä, ja myös eri värien käyttö.

      No hyvä, että on muitakin, joita Sund-parin tyyli ei miellyttänyt. Minusta on aina parempi, että luotetaan lukijan hoksottimiin ja lukeneisuuteen eikä ihan kaikkea selosteta yksityiskohtia myöten.

      Poista
  5. Pika-arviot on kivoja - lukea ja kirjoittaa :). Itse käytän niitä lähinnä silloin, kun bloggauspino uhkaa kasvaa yli viikon mittaiseksi. Yhdellä postauksella voi helposti kertoa mietteet monesta kirjasta, ja kas - bloggauspino on mukavan lyhyt taas. :) Aika mukavan napakat tekstit olit saanut aikaan, vaikka oli peräti neljä kirjaa samassa tekstissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika!
      Minä jaksan lukea pitkiäkin postauksia sellaisista kirjoista, joita olen itse lukenut, mutta tuntemattomista kirjoista lyhyempi esittely on parempi.
      Olisi hauska kehittää erilaisia postausmuotoja. Joskus voisi kertoa esim. vain kirjan herättämän tunnelman tai vastata muutamaan kysymykseen.

      Poista

Toinen tuntematon

Toinen tuntematon (2017) syntyi, kun viestintätoimisto Ellun Kanat Kirsi Pihan johdolla ja  WSOY ryhtyivät yhteistyöhön tavoitt...