Tallasin mieheni perässä joulumarkkinoille - hänellä on niin pitkät jalat, että jään usein jälkeen tai jättäydyn, jolloin hän huomaa odottaa - ja katsoin, miten hauskalta tuo kassi näyttää tässä tilanteessa. Ehkä se auttoi, ei ostettu kuin hyväntekeväisyysarpoja.
Huomaatteko, meillä on nyt luminen talvi. Ollut jo kaksi päivää, ja kohta ei enää.
Olen kaiken aikaa pohtinut teemaa yksinäisyys. Mietin sitä autossa istuessa, pipareita leipoessa ja Bajamajaan askeltaessa (kerron myöhemmin). Jään tuijottamaan ei-minnekään ja pyydän toistamaan minulle juuri puhutun, kun ajatukseni askartelevat ihmisessä ja ihmisyydessä.
Miten voi olla niin, että joku kokee lapsesta asti yksinäisyyttä ja toinen ei koskaan.
Ravistelevin yksinäisyysteemaan liittyvä kirjoitus oli jokin päivä sitten HS:n yleisönosastolla. Eräs äiti kirjoitti, että hänen autistisia oireita omaavalla 13-vuotiaalla lapsellaan ei ole ollut koskaan yhtään ystävää, joka juttelisi koulussa välitunnilla ja tarjoutuisi kaveriksi paritöissä. Äiti kirjoitti sydäntäsärkevästi, että olisipa palvelu, josta tilata vaikka maksullisena joku käymään ja teeskentelemään ystävyyttä edes kerran viikossa tai harvemmin.
Tällaiseen tilanteeseen eläytyminen koskee ja saa tuntemaan jonkinlaista syyllisyyttä.
Katsoin yksinäisyyttä silmiin myös Kouvolan teatterin näytelmässä Patriarkka.
Näytelmää markkinoidaan sukupolvieroilla. Suorasukainen nuori miniä puhuu suunsa puhtaaksi perhetapaamista dominoivalle appiukolleen ja tämän kaverille, "terapiasukupolvi" arvostelee "suorittajasukupolvea". Kuitenkaan mikään ei ole mustavalkoista, mistä kiitos käsikirjoittaja Juha Jokelalle.
Minuun vaikutti näytelmässä eniten suorittajamies Heimon vaimon Virpin kokema yksinäisyys, joka oli alkanut, kun hän oli yksin kahden pienen lapsen kanssa miehen ottaessa mielellään vastaan ulkomaanprojekteja.
Se aika kun lapset ovat pieniä on parisuhteen koetinkivi. Monet minun ikäpolveni miehet, siis 70-luvulla nuorta aikuisuuttaan viettäneet, ovat käyttäneet lasten synnyttyä aikaansa juuri kuten ennenkin tajuamatta, että kaikki on muuttunut. "Vaimohan se imettää" oli tunnettu selitys lapsenhoidosta laistamiselle vielä muutama vuosikymmen sitten. Kun ensimmäiset isyysvapaat tulivat nimellä isyyslomat, niin kuului sellaistakin, että joku isä lähti yksin matkustelemaan, koska hänellehän oli myönnetty loma ja hän oli niin tarpeeton kotona. Tässä asiassa sekä miehet että naiset ovat muuttuneet paljon, miehet pehmenneet ja naiset tomeroituneet, molemmat hyvällä tavalla.
Ihmiset ovat aikakautensa tuotteita, myös tämän päivän ihmiset, avuineen ja puutteineen.
Virpin roolin näytteli Nina Petelius-Lehto, joka on minulle meidän teatterimme helmi. Hän mukautuu uskottavasti pikkupojaksi (Oscar ja Roosamamma), vallasrouvaksi ja koiraksi (en muista missä näytelmissä). Hän oli hyvä Virpi, eleetön ja viisas.
No niin, meidän vedenkulutus on nyt kaksi viikkoa minimissä. Viemäriremontti on loppuvaiheessaan. Viemärit ovat poissa käytöstä päiväsaikaan arkina ja saunavuorot on peruttu iltaisinkin. Astiat ja pyykit saavat odottaa iltaan. Pihassa on kaksi Bajamajaa kolmellekymmenelle asunnolle yhteisenä. Viikonloppuna ja Itsenäisyyspäivänä saamme nauttia ja käyttää sisävessoja, jeee!
Minä kävin aamulla kaksi kertaa ulkohuusissa (jättimuki kahvia!), mieheni nimesi minut talon bajamajistiksi.
Niin että kyllä täällä nyt ollaan kovasti kohtuullisia ja muistellaan aikoja, jolloin ulkohuusi oli jokapäiväistä. Silloin, muinoin, myös peseydyttiin vadissa, johon vesi oli kannettu kaivosta ämpärillä ja lämmitetty hellalla. Klapit kannettiin liiteristä, kunhan ne oli ensin pilkottu pölkyistä, ja pölkythän saatiin... no, ne olivat miesten hommia ne. Kovasti höyryävinä he saapuivat metsätöistä pakkasesta hevosen vetämällä reellä. Voi sitä pyykin määrää, nyrkkipyykin, se taas oli naisten työtä. En kaipaa noita aikoja.
Tehdääks niin, että energian säästämiseksi ne, jotka ovat jo eläneet alkeellisissa oloissa vähintään 18 vuotta, saavat elää kaikkien mukavuuksien ympäröimää eliittielämää ja muut, joilla on ollut juokseva vesi ja sähkö koko elämänsä, kokeilevat vuoden ajan elämää ilman niitä? Vitsi vitsi.
Yksinäisyys on varmasti ongelma, mutta en kannata äidin uhriutumista enkä maksullisia kavereita. Yksin olemisessa ei minusta ole ongelmaa. Luultavasti koulussa kyllä järjestetään pari, autismi tosin asettaa varmasti paljon haasteita. Luultavasti vertaisryhmistä saisi tukea.
VastaaPoistaKyllä järjestetään, mutta se ei ole sama kuin että joku omasta halustaan olisi parina.
PoistaItse koin opettajana parityön aina hankalana juuri oppilaiden, näiden murrosikäisten, keskinäisten kaverisuhteiden vuoksi. Kieltä opiskellessa puhuminen on kuitenkin tärkeää ja usein järjestin, pitkään kotona luokan kokoonpanoa pähkäiltyäni, erikokoisia ryhmiä, ja silloinkin joku sanoi, että haluaa olla yksin tai harjoitella minun kanssani, koska tunsi niin syvästi, että ei ole tervetullut ryhmäänsä. Oppilaiden vapaa ryhmän muodostaminen tai se, että parina olisi se vieressä istuva, kuten aikuisten opintopiireissä tehdään, toimii yleeensä vain harvoissa oppilasryhmissä ... kun ne aivot ovat vielä niin kypsymättömät ja tunteet pinnalla. Itseohjautuvuus hmmm. En kyllä aikuisenakaan tykkää paritöistä. Vesijumpassa viimeksi oudoksuin sitä.
Autismi on vaikeaa, jos on luokassaan yksin autistina. Minulla oli kerran samassa ryhmässä kaksi autistipoikaa, jolloin ei ollut mitään ongelmaa. He olivat opiskelleet alakoulun erityisryhmässä, yläkoulussa he eristyivät täysin muista ja viihtyivät vain kaksin, usein puhumattomina, mutta fyysisesti yhdessä. He olivat lahjakkaita oppilaita, varsinkin kielen rakenteiden tajuamisessa aivan lyömättömiä.
Jokke, äidit ovat huolissaan ja isät myös. Tuo sana uhriutuminen kuulostaa minusta oudolta. Vanhemmuuteen kuuluu huoli. Minäkin huolehdin keski-ikäisistä poikasistani aina vaan. Tarkoitit sen varmaan niin, että ei ole hyväksi jäädä siihen tilanteeseen uhriksi, vaan mennä eteenpäin. Kannatan.
marjatta
VastaaPoistayksinäisyys on minulle vähän sellainen hiekanjyvänä muiden hiekanjyvien meressä -tunne. en tarkoita, että olisin ylimääräinen, vaan että olen sellainen, jota ilmankin pärjää. nykyään yksinäisyys on pääasiassa sosiaalinen mukavuusalue itselleni, mutta lapsena se loukkasi. silloin koin kerta toisensa jälkeen itseni hylätyksi ja ulkopuoliseksi, kun jäin jokaisesta porukasta ulos, vaikka luulin kuuluvani niihin.
minulla oli lukiossa uskonnonopettaja, joka sanoi, että inhimillisen todellisuuden pienin yksikkö on tärkeimpien ihmissuhteiden verkko. uskon siihen. tietysti yksinäisyys voi olla myös valittu elämäntapa ja eheyttävä kokemus, mutta vain vapaaehtoisena.
ps. ihana tonttutonttu tuossa kuvassa!
meri
Tärkeimpien ihmissuhteiden verkko on tärkeä asia.
PoistaKuten sanot, lapsena se, että ei tunne olevansa hyväksytty niihin ryhmiin joiden kanssa joutuu toimimaan, loukkaa paljon pahemmin kuin aikuisena, jolloin reviiriäkin on enemmän ja voi hakeutua sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa on hyvä olla.
Minä olin kouluaikana jotenkin ulkopuolinen, olin läsnä, mutta en samalla tavalla kuin muut. Se johtui tragedioista kotona (äidin ja veljen kuolema) ja kotini sijainnista sivussa ja sen vanhanaikaisuudesta. Olen perusluonteeltani iloinen, mutta silloin olin varautunut haaveksija monta vuotta. Vasta perhe-elämä oikeastaan rentoutti minut, tai minua. Kiitos perhe!
Juu, täällä tonttuillaan.
Kiitos, Marjatta, näistä pohdinnoista, tästä ja edellisestä. Yksinäisyys ja individualismi kulkevat käsi kädessä. Minulla on lähipiirissäni ihminen, joka ei koe olevansa kenellekään tärkeä, ei se totta ole, mutta niin hän kokee, ja hautautuu yksinäisyyteensä. Siinä on aika vaikea olla avuksi, toinen ei voi auttaa, joskus sen kynnyksen yli pitää mennä itse – ja silloin voi se toinen olla ojentamassa kätensä.
VastaaPoistaTotta, psyykkistä yksinäisyyden tunnetta potevaa pystyy auttamaan viime kädessä vain hän itse.
PoistaOlosuhteista johtuvan yksinäisyyden voittamiseen löytyy usein helpommin keinoja.
Monesti yhdessä tekeminen on parempi yksinäiseksi joutuneen kanssa kuin puhumaan pakottaminen ja yksinäisyydestä tenttaaminen.
Tällaisia pohdintoja on mukava lukea, joka tuutti on niin täynnä suurelta osin kaikenlaista joutavaa.
VastaaPoistaYksinäisyys voi olla raskas taakka, se vie kaiken.
En tarvitse kuin kirjan ja viihtyminen on helppoa, lapsena koin paljonkin yksinäisyyttä, työpaikoilla suljettiin ulos porukasta. Päivän iloksi ei tarvita enempää, kuin hyvä sana.
Samaa mieltä tuosta joutavasta. Helppoja, itsestäänselviä elämäntapaohjeita on niin helppo sanella, ja nykyiset suositut viihdeohjelmat tuovat mieleen, että ihmiset ovat kovaa vauhtia degeneroitumassa.
PoistaYksinäisyys vie kaiken, totta. Se voi tappaa.
On tärkeää, että olet löytänyt hyvän olon kirjoista. Ne eivät petä.
Mikä sen parempaa kuin päivä hyvän kirjan parissa. Ja siihen päälle se hyvä sana joltakulta.
Kiitos tästä ihanasta, pohdiskelevasta postauksesta. Yksinäisyys on merkillinen asia. Olen pohtinut tätä monien henkilöiden kanssa. Tyttäreni Kristan kanssa puhuttiin tästä teemasta paljonkin, Krista toisaalta rakasti yksinäisyyttä mutta myös pelkäsi sitä. Se saattaa pahimmillaan johtaa todella pahoihin seurauksiin.
VastaaPoistaAnneli, olet - ja Krista oli - oikeassa, yksinäisyys voi olla ystävä tai vihollinen. Ystävänä se on kivaa yksin oloa maailman parhaassa seurassa, mutta vihollisena osattomuutta ja merkityksen puuttumista elämässä.
PoistaHyvä postaus vaikeasta asiasta. Yksinolo ei tarkoita välttämättä yksinäisyyttä eivätkä kaikki ole kotonaan sosiaalisissa tapahtumissa, mutta reunaehtona on tietty omavalintaisuus. Nuorilla kuuluu olla besuja ja kaveriporukoita.
VastaaPoistaJokken tavoin en usko uhritumiseen, se on tuhoavaa. Ja kyllä 1970-luvun isissä, vaikka monet ns. meneviä miehiä olivatkin, löytyy myös läsnäolijoita ja arjen jakajia: oma Kanssakulkija oli mm. edelläkävijänä mukava molemmissa synnytyksissä.
Toinen ääripää yksinäisyydessä ovat sitten vanhukset, joista monien kohtaloa suorasukaisemmin nimitettäisiin heitteillejätöksi...
Tuo vaihtoideasi on mainio: kumpikohan porukka nauttisi enemmän/pärjäilisi paremmin??
Joo, minusta ei esimerkiksi olisi kovin usein mihinkään puolivirallisille kokkareille sukkuloimaan. Muutaman kerran olen joutunut sellaisiin paikkoihin avecina, en koskaan omavalintaisesti. Linnan juhliakin on niin mukava katsella oloasussaan sohvalla.
PoistaMinä en oikein saa kiinni siitä, mitä Jokke tarkoitti tässä yhteydessä uhriutumisella, mutta yleensä kaikki marttyyrius on turhaa ja valheellista. Siinä rangaistaan toisia jostain, mihin he eivät ole syyllisiä ja käytetään omaa energiaa väärin.
Joo, minun kanssakulkijani oli mukana yhdessä lapsen syntymässä kolmesta. Kaikissa olisi halunnut olla, mutta kävi toisin. Tähän yhteen hän pääsi, mutta työpaikalla oli eräs vanhemman polven mies jäänyt pilkkaamaan, että Untohan se menee kuvaamaan, vaikka voisi töitäkin tehdä. Miehelläni ei edes ollut kameraa mukana.
Me ollaan tuttujen kanssa vähän tuumittu, että olisi korkea aika alkaa suunnitella omaa vanhainkoti-kolhoosia, johon hankkisimme kivoja hoitajia ja muuta apua ohi noiden kaupallisten yritysten ja vajailla resursseilla toimivien kunnallisten palveluiden. Suunnittelu, ja toteutus myös, pitäisi tehdä ajoissa, kun vielä jaksaa.
Vaihtoidea, läppä, tuli mieleen, kun puhuimme talon väen kanssa siitä, että hyvinhän meillä on putkiremontti sujunut, kun olemme kaikki eläneet vaatimattomissa oloissa nuorempina. Meidän talonhan voisi helposti muuttaa suoraan palvelutaloksi, minäkin olen tässä talossa nuori :).
Niin ja tietenkin ensisijaisesti siksi, tuo vitsi siis, että ihmiset kilpailevat nykyään sillä, kenellä on minkäkinkokoinen hiilijalanjälki. Huokaus! Yksinäiseksihän tuollainen kilpa tekee.
PoistaJälleen kerran mielenkiintoista pohdintaa. Nyt en edes muista, pitikö mies aikoinaan isyysvapaan, laki oli kai jo tullut voimaan silloin. Meillä oli pojan syntymän aikoihin omakotitalon rakennusvaihe meneillään ja minäkin menin töihin heti äitiysloman päätyttyä. Vai ovat isät huidelleet ulkomaille isyyslomalla. Eipä ollut rahaa ulkomaanmatkoihin, pankki- ja aravalainan lyhennykset menivät toisen tilistä heti päältä ja toinen maksoi ruoka- ym. laskut.
VastaaPoistaYksinäisyyttä kai koetaan eniten nuorena ja vanhuudessa. Tuli mieleeni eräs ruotsin opettajani lukiosta. Hän oli vanhapiika, kutsuttiin 'singeriksi' töpöttelevän kävelytyylin vuoksi. Hän mm. kutsui oppilaita sukunimellä ja kiusasi erästä Miettistä, jolla ei ollut kielipäätä. Hän sai kai jonkinlaista nautintoa, kun tyttö seisoi ja tankkasi punaisena ruotsin käännöksiä Ajattelin usein, että onkohan hänellä ketään ystävää ja mikä on hänen estyneisyytensä syy. Koskaan en muista hänen edes hymyilleen.
Minäkin podin yksinäisyyttä teini-iässä, kun muutimme pikku kaupungista isompaan ja olin ehtinyt aloittaa oppikoulun ensimmäisen luokan ja siirryin kakkosluokalle uuteen kouluun. Olin kova jännittämään mm. esitelmiä ja luokan edessä esiintymistä. Jäi niistä ajoista pieniä traumoja. Vanhemmathan pitivät lastensa koulunkäyntiä kunnia-asiana, ei ollut ammatinvalinnanohjausta tai tukiopetusta. Äiti poti myös suurta tyytymättömyyttä, kun jouduimme muuttamaan vasta rakennetusta omakotitalosta isän työpaikan muuttuessa Kuopioon. Isä-tytär suhde jäi kaukaiseksi, pelkäsinkin häntä jossakin vaiheessa.
Joo, minä en tiedä alkeellisesta elämästä mitään, helpolla oun päässyt. Kannan korteni kekoon lämmittämällä tätä taloa puulla (on sähkövastuskin varalla mutta se vie niin kamalasti virtaa, että vain poikkeustapauksessa käytän).
Huoh, pikkukaupunki yhteen!
PoistaBeate, jännittäminen oli yleistä kouluissa ennen, minullakin on siitä muistikuvia. Ja onhan sitä nykyäänkin. Minullakin oli oppilaita, jotka eivät uskaltaneet puhua oppitunneilla. Heille oli jossain vaiheessa tullut jokin lukko.
PoistaPieni jännitys on ehkä vain motivoivaa, mutta rankempana todella invalidisoivaa.
Hymyilemätön opettaja kuulostaa kauhealta. Kyllä hymy kuuluu rooliin.
Sanot tuossa kommennttisi alussa, että menit heti äitiysloman jälkeen töihin. Minusta perusäitiysloma on riittävä. Ennen lyhyiden äitiysvapaiden aikaan (ja yhä monissa maissa) naiset menivät töihin muutaman viikon kuluttua synnytyksestä ja lypsivät työpäivän välissä pulloon maitoa, niin ettei tarvinnut olla esillä pusero märkänä. Se ei ollut hyvä äidille eikä lapselle.
Minusta tuntui hyvin oudolta, kun tuli ne äitiysvapaan jatko-osat ja jotkut alkoivat jäädä kotiin vauvan kanssa kolmeksi vuodeksi. Pitkää kotihoitoa on markkinoitu lapsen parhaana, mutta onko se? Olen katsellut tässä pientä päiväkotilaista läheltä ja todennut systeemin hyväksi. Useiden äitien masennuksen syy on juuri se yksinäisyys kotona kaksin pienen lapsen kanssa, ja onko väsähtänyt äiti jotenkin muka parempi lapselle kuin pirteät hoitajat ja vertaisseura eli toiset taaperot.
Pitkästä aikaa tulin lukemaan ja heti oli kiinnostava teksti!
VastaaPoistaYksinäisyydestä muutama omakohtainen ajatus.
Lapsena minulla oli aina kavereita, samoin nuorena ja aikuisena. Edelleenkin heitä on, jopa ystäviksi kutsuttavia, joille voi luottamuksella avata sydämensä salat.
En olisi koskaan osannut kuvitella tuntevani itseäni yksinäiseksi, mutta niin vain on käynyt. Ilman miestä ja muksuja tunnen, että en ole kiinni oikein missään eikä se ole kovin mukava olotila tässä iässä (täytän ihan pian 50.)
Olen miettinyt, että mistä yksinäisyydentunne on tullut, kun ei sitä ole ollut ennenkään. Hyvin pitkälti kyse taitaa olla siitä, että pitkä sinkkukausi on tehnyt tehtävänsä. On alkanut tympäistä se, kun niin paljon jää jakamatta ja puhumatta.
Kysyin kerran puolipiruuttani teini-ikäiseltä siskontytöltäni, että olenkohan hankala ihminen, kun en löydä ketään. "Et, mutta sun täytyy laihduttaa ja kasvattaa pitkä tukka!" ;)
Kiitos Hoo!
Poista(Kiitos teille muillekin aiemmin kommentoineille, joita en huomannut kiittää kiittämisestä, koska esiin nostamanne ajatukset veivät niin mukanaan.)
Me varmaan vaihdoimme viimeksi ajatuksia jossain yhteydessä Perjantai-ohjelman Pekka Vahvasesta, kun sinä olit ollut yleisön joukossa siinä ohjelmassa. Tykkäsimme Vahvasen vakavuudesta. Hän jäi pois kirjoittamaan kirjaa, joka on nyt julkaistu nimellä Kone kaikkivaltias. Siinä Vahvanen muistuttaa, että digitalisaatio tuo tehoa, mutta saattaa tehdä ihmisistä onnettomia. Tämäkin kiertyy tähän yksinäisyysteemaan. Jos työt tehdään koneella etänä kotoa ja vapaa-ajalla seurustellaan yhä enemmän ihmisetn kanssa netissä, niin onhan se aika yksinäistä.
Taidat olla käännekohdassa. Ei kun nyt lähdet reippaana naisena liikkeelle mielessäsi loppuelämän kumppani. Siskontytön lohkaisu on mainio. Ei sinun kyllä laihduttaa tarvitse (näin sinut siinä yleisössä, kun kerroit kohdan), ja tukan kasvattaminen on helppoa, jos niin haluaa. Monet miehet kyllä tykkäävät pitemmistä hiuksista, se periytyy varmaan luolamiesajalta :).
Huomenia!
VastaaPoistaVarasin Vahvasen kirjan ja sainkin sen jo. Harmi vaan, että siinä oli vain kahden viikon laina-aika enkä "ehtinyt" lukea sitä kokonaan; varasin uudelleen. Kiinnostava kirja, jonka teemoihin Vahvanen on perehtynyt todella - viitteitä on kirjan lopussa 40 sivua!
Kävimme eilen yhden porukan kanssa syömässä Telakalla ja meille tuli puhetta mm. somesta. Yksi mies sanoi jonkun kaverinsa valitelleen sitä, kun "viestittelet aika laiskasti" ja mies sanoi, että hän on sellainen ihminen, joka tapaa mieluiten kasvotusten. Olen niiiin samoilla linjoilla! (Siitä kehkeytyi mielenkiintoinen keskustelu isommalla porukalla.)
Jatkan kohta vähän vielä.
Nyt taitaa tulla sellaista tekstiä, että omalla naamalla ei olisi pokkaa kirjoittaa.
PoistaTuntuu siltä, että päälle nelikymppisten keskuudessa sinkkunaisia, joiden elämä on ns. kunnossa, on paljon enemmän kuin miehiä. (Tästä käytiin juuri keskustelua Twitterissä. Kysyin yhdeltä naiselta, että tuntemistasi kuinka moni tuntemistasi "kunnon miehistä" on sinkku. Hän ei vastannut; saattoi toki jäädä vastaamatta epähuomiossakin.)
Nimenomaan tosimielellä - vaan ei ryppy otsassa - olen etsinyt miestä jo pitkään. Välillä etsintä on ollut enemmän aktiivista, välillä vähemmän. Nettitreffit olen jättänyt taakseni jo kauan sitten.
Vaikuttaa siltä, että moni pitkässä liitossa ollut mies - ja nyt viittaan niihin miehiin, joilla on työpaikka vaan ei luurankoja kaapissa eikä alko-ongelmaa - nauttii vapaudestaan, pyörittää useampaa naista eikä aio vakiintua. Sellaiseen haaremiin en halua osalliseksi.
On ollut pitkiä aikoja, että olen ollut täysin vailla miesseuraa. Ei ole hääviä sekään. Siksipä lähden nyt viikoksi Lappiin miesseurassa, vaikka erinäisistä syistä meille ei synny vakavaa suhdetta. Tankkaan läheisyyttä, hyvää seksiä ja antoisaa keskustelua ja niillä työnnän yksinäisyydentunnetta etäämmälle toivottavasti pitkäksi aikaa.
Hyvää Lapin lomaa!
VastaaPoistaToivon sydämestäni, että löydät hyvän vakikumppanin.
Tiedän tuon tilanteen parisuhdekuvioissa. Eräs tuttu sinkkumies on kertonut, millaista on Helsingin Storyvillessä. Osa on liikkeellä tositarkoituksella ja osa hakemassa vaihtelua. Tulee helposti väärinkäsityksiä ja turhautumista, kun on eri motiivit.
Kiitos ja kiitos! :)
VastaaPoistaJos juoksevassa vedessä on mukana lämmintä, sitten säästäminen tärkeää. Vessan vetämistä ei tartte surra. Siitä syyllistyminen on turhaa ripittäytymistä. Vähän niinku kierrätysmuovista tehtyjen kauppakassien välttäminen. Kangaskassit ja hajoavat pussit ovat haitallisempia.
VastaaPoistaJoo. Laskin taannehtivan hiilijalanjälkeni. Oikeastaan aina ollut siinä 5 ja puoli tuhatta. En hirveesti koe syyllisyyttä. Vielä yhden lennonkin suon ittelleni Lontooseen. Sitte on ne 3 sallittua täynnä. Oikeastaan tuo alituinen syyllisyyden yleistäminen on alkanut ärsyttää mua hitosti. Eli tuo sun ehdotus tossa lopussa on asiaa.
Kirjoitin sen sellaisena koomisena heittona tähän hiilijalanjälkikilpailuun.
PoistaMinusta näitä on ihan turha laskea. Ihminen asuu siinä yhteiskunnassa, mihin on syntynyt ja joutuu elämään sen ehdoilla. Joillain on pitkät työmatkat eikä sille voi mitään. Kesämökeille vetäytymistä on pidettty hyvänä asiana, mutta pian sekin ehkä lasketaan ylellisyydeksi.
Luulen, että ilman mittareitakin jokainen tietää, elääkö tuhlaillen vai säästäen.
Ja juuri tuo tolkuton ripittäminen ja ripittäytyminen minuakin ärsyttää.
PoistaMutta nautitaan Marjatta joulusta täysillä.
P.S. Ja kun pitäisi päästä siihen tuhanteen hiilikiloon henkilöltä niin selvähän se on, että siinä tarvitaan yhteiskunnallisia rskenteellisia ratkaisuja ja globaalistikin vielä.
PoistaJuuri noin, Juha!
PoistaMahtavaa joulua sinne sinulle ja perheelle!
Samoin sinulle!
Poista