maanantai 19. huhtikuuta 2021

Päivän paras XI - Taiteilijuudesta ja taiteen kokemisesta



Taideteos on aina sitä, miltä se näyttää, eikä koskaan sitä, miksi se selitetään. Se, miten monta työtuntia, kuukautta tai vuotta teoksen tai taiteenkaltaisen korvikkeen laatimiseen on käytetty, ei muuta silmien todistusta.
 

Tämän päivän parhaani on Leena Krohnin esseekirjasta Mitä en koskaan oppinut. Siitä kirjasta riittäisi hyviä sitaatteja ja keskustelunaiheita vaikka kuinka paljon. Koko kirja on timantti ja Leena Krohn parhaita suomalaisia esseekirjailijoita. 

Esseessä Tahra ja teos Krohn kertoo näyttelystä, jossa kriitikko oli ensin nähnyt keskeneräisiltä ja mitättömiltä näyttäviä piirustuksia. Kun hän sitten oli saanut kuulla, että yksittäisen tahralta näyttävän lappusen tekemiseen oli kulunut kuukausia jopa vuosia, niin hänen käsityksensä oli muuttunut. Hän ymmärsi, että tahran rustaamiseen käytetty aika oli tehnyt siitä taidetta ja että taiteilija haluaa törmäyttää vakiintuneita käsitteitä ja ohjatessaan huomion sivuun pääasiasta asettaa katsojan tarkkailemaan omia reaktioitaan.  

Onko katsoja taiteilijan ja kriitikon koehenkilö? Haluaako hän tarkastella omia reaktioitaan mennessään galleriaan tai taidemuseoon? Ei, hän haluaa tarkastella sitä, mitä hänen katsottavakseen on valittu. Se voi olla vanhaa, se voi olla uutta, se voi olla pientä, se voi olla suurta, mutta se ei voi olla täysin mielenkiinnotonta. Katsoja odottaa näkevänsä jotain katsomisen arvoista. Oikeastaan hän odottaa odottamatonta, sillä taide on kuin ihme: se on aina yllätys. Kun katsojan odotus tarpeeksi usein petetään, hän lakkaa olemasta katsoja. 

Mitättömän selittäminen suureksi taiteeksi on tuttua kaikilta kulttuurialoilta, kirjallisuudestakin. Ei koskaan sitä, miksi se selitetään... 
Minä, lukija/katsoja/kuulija/kokija valitsen. Ja "minä valitsen, mitä valitsen"  - tämäkin Krohnin kirjasta. 



Joku tuntematon (työssä ei näkynyt nimeä) on maalannut muuntajakopin eksoottiseksi elämykseksi Kuusankoskella. Nämä kuvat ilahduttivat minua, kun kävelimme noissa maisemissa eräänä pimeänä päivänä jokin aika sitten.
Kuvitusvalintani ei ole mikään puolustuspuhe harrastelijataiteelle. Olen Leena Krohnin kanssa samaa mieltä hyvästä taiteesta, se voi olla mitä vain ja kenen tahansa tekemää, kunhan se on kiinnostavaa. Sellainen taide, jossa näkyy selittelevä itsetehostus on minusta aina luotaantyöntävää.   




8 kommenttia:

  1. Ihana tuo muuntajakopin muodonmuutos arkisesta vähän vähemmän arkiseksi. Upeaa jälkeä taiteilija on tehnyt, kuka lieneekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli pieni Tahiti (Gauguinin tyylisillä väreillä) keskellä alkukevään harmautta.
      Jospa kopin maalaaja ohjautuisi tänne, niin saisimme tietää, kuka hän on.

      Poista
  2. Taitelijasta tai teoksen syntyhistoriasta on kiinnostavaa ottaa tarkemmin selvää, - jälkikäteen, mutta teoksen selittäminen tuntuisi oudolta. Kuten toteat, minä valitsen, minä kiinnostun, minä katson/luen/kuuntelen ja jos hyvin käy reagoin...

    Muuntajakopin pirteä somistus kuvaa hyvin niitä satunnaisia ilonpisaroita, kontrasteja, joita yllättäen kohtaamme ja joista ilahdumme, reagoimme;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin: jälkikäteen, eikä niin että tästä kuuluu tykätä, koska tämä on sen ja sen. Isokin taiteilija voi tehdä välillä sekundaa, ja - mikä on surullista - joukossamme on aina taiteilijoita, joita ei ole löydetty eikä löydetä elinaikanaan.

      Tuolla samalla kotiseuturetkellä, jolla kuvasin maalatun muuntajakopin, jatkoimme kierrostamme Voikkaan Sikomäelle, joka on Pispalan tyylinen rinneasutusalue. Siellä sekä asemakaava että talot ovat luovasti persoonallisia ja silti, tai juuri siksi, kokonaisuus on hyvin kiinnostava. En olisi malttanut lopettaa kävelyäni ja kurkkimistani, kun tuntui, että aina vastaan tuli jotain yllättävää.

      Poista
  3. Taiteen olemuksen pohtiminen on kyllä ikuisesti kiehtovaa! Minusta taide loistaa usein parhaimmillaan siellä, missä sitä ei odota kohtaavansa. Kuten vaikkapa noissa sähköpömpeleissä. Voi, kunpa joku olisi tullut tekemään tuollaisen Tahiti-pläjäyksen lapsuuden koulutieni pömpeliin. Siinä luki yli metein kokoisin kirjaimin rehellisesti KIKKELI, vuosikausia. Noh, taidetta sekin ehkä.
    Uskon, että suosittelemastasi esseekokoelmasta löytyy älyllisempiä lauseita, ne todella kiinnostavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikki graffitit eivät todellakaan ole mitään banksyja. Banksyn töitä muuten pitäisi olla toukokuun puolivälistä eteenpäin Serlachius-museoissa Mänttä-Vilppulassa. Haluan ehdottomasti mennä katsomaan niitä.
      Koulujen lähellä alikuluissa ja sillanpielissä näkee joskus myös mainintoja opettajista, jotkut niistä vitsikkäitä ja toiset "vitsikkäitä".

      Minusta tuntuu, että sain pitkästä aikaa lukea hyviä esseitä, eikä jotain esseenkaltaisia korvikkeita. Minulle "oikea essee" on sellainen, jota ei vain lue läpi vaan joka saa pysähtymään ja palaamaan ja jättää jälkimietteitä. Olen merkinnyt ylös parikymmentä kohtaa, joihin haluan palata.
      "Kun lapsi oppii kielen, hän oppii vastaanottamaan sellaista ja vain sellaista informaatiota, jota kieli voi ilmaista."
      "Yhteiskunnassa, joka suvaitsee vain harmittoman huumorin, ei enää ole sananvapautta."
      Kirjoittamisesta, somevaikuttamisesta, ymmärryksemme rajoista, uuspuritanismista, siitä mitä emme koskaan opettele ja silti opimme jne.

      Poista
  4. Olipa kiinnostava kirjoitus ja tuli hyvään saumaan, kun juuri pohdiskelin miten pitäisi mitäkin tulkita ja saako tulkita hävyttömästi miten sattuu vai pitääkö yrittää tulkita ns. yleisen “ohjeen” tai asenteen mukaan. Ja jos oma poikkeaa kovasti yleisestä, onko tulkinta silloin “väärä” (minusta ei).

    Jos ei taidetta voi ollenkaan ymmärtää ilman, että lukee selityksen, en koe että sellainen on minua varten. Eri asia, jos vapaaehtoisesti haluan tutustua lisää taiteeseen (tai sen taustoihin) ensin tulkittuani tai koettuani sen jotenkin. Taiteen ei tarvitse suoranaisesti esittää mitään, se voi symboloida väreillään ja/tai muodoillaan ymv. eli en dissaa abstraktia taidetta.

    Nuo muuntajakoppien selkeälinjaiset ja voimakasväriset työt miellyttävät minunkin silmääni. Kaunista taidetta maisemaa piristämään!

    Hurjan hyvät lainaukset olet valinnut Krohnin teoksesta. Minunpa täytyy laittaa tuo kirja omallekin lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulkinta ei ole minustakaan koskaan väärä. Jokainen tulkitsee taidetta eri tavoin, koska jokaisella on erilaiset aivot, eri kokemukset ja mieltymykset.
      En voi ymmärtää, miten Saara Turunen saattoi romaaninsa Rakkaudenhirviö jälkeen ryhtyä selittämään, että häntä luetaan väärin ja että kriitikon sekä lukijoiden käsitys kirjasta nuoren naisen kehityskertomuksena on niin väärä, että hän katuu, ettei laittanut kirjan takakannen tiivistykseen lukuohjetta. Tekijähän on epäonnistunut tuomaan esiin asiaansa, jos hänen teoksensa välittyy lukijoille jonain muuna kuin mihin hän on pyrkinyt. Sitä paitsi mitä vikaa kehityskertomuksessa on? Niitä on monenlaisia ja monen tasoisia, kuten kaikkia kirjoittamisen lajeja.

      Pidän abstraktista taiteesta, koska siinä usein korostuu näköistaidetta vahvemmin sellainen, minkä taiteilija näkee tärkeänä välittää katsojalle, mutta kyllä kaikki taide pysäyttää silloin kun se on hyvää.

      Minulle tuo koppi kertoi, että vielä niitä värejäkin on ja iloa tässä muuttuneessa maailmassa, odotahan vain.

      Krohnin tyyli viehättää minua, koska se sekä osoittaa suurta lukeneisuutta ja henkevyyttä että on hyvin maanläheistä.
      Tässä kirjassa hän tarkastelee paljon ajan ilmiöitä.

      Poista

Vain kolme kuvaa - maaliskuu

Bloggari Kristiina K on aloittanut vuoden alussa kuvahaasteen Vain kolme kuvaa . Tehtävänä on julkaista joka kuukausi kolme kuvaa, joiden ai...