keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Laura Malmivaara, Vaiti



Kuvitellaan että...
opettajakuntaa pyyhkii puhdistusaalto, jossa naisopet keräävät sosiaalisen median sivustoillaan listaa vastenmielisistä mieskollegoista. Ystävät ympärilläni opettajainhuoneessa alkavat käyttäytyä vaivautuneesti seurassani. Eräänä päivänä yksi heistä, paras ystäväni, sielunsisareni, soittaa ja varoittaa, että  ex-miehestäni on tulossa lehtijuttu, jossa naiset todistavat tätä vastaan ja kyllä he ovat aavistaneet, etten minä halua olla siinä mukana, vaikka pitäisi. Mieti, kenen joukoissa seisot!
Minä? Lasteni isää vastaan? Miestä vastaan, jota olen rakastanut ja joka edelleen kuuluu perheeseeni? Seuraan tv-ohjelmia ja lehtijuttuja joissa iso joukko kollegojani, ex-mieheni ja minun ystäviä ja tuttuja, yhteisissä projekteissa olleita, julistaa yhdestä suusta käyvänsä taistelua tyttöjen puolesta.
On menossa suuri maailmanlaajuinen puhdistus, jossa erotetaan pahat hyvistä. Minuakin pyydetään haastatteluihin.
Vaikenen. Keskityn suojaamaan tyttäriäni. Nuorten maailmassa selän kääntäminen on pahinta, mitä voi tapahtua. Toivon, että he eivät löydä pahimpia somen keskusteluketjuja, joissa heidän isäänsä moititaan ja ivataan. Huomaan kommentoijien joukossa sellaisiakin, jotka eivät ole häntä koskaan tavanneet. Naiset tukevat ja kannustavat toisiaan. Keskustelut vilisevät peukkuja ja sydämiä.
Olen kauhuissani.
Mietin, että eihän entinen aviomieheni ole maailman helpoin ihminen. Onhan hän vaativa ja ärsyttävän itsepäinenkin, enhän olisi hänestä eronnut ilman aihetta, vai olinko itse kypsymätön, mutta miksi hänet nyt liitetään oman alansa suuren maailman raiskaajien joukkoon?
Miksi tämä ulostulo juuri ennen palkintogaalaa, jossa hän olisi todennäköinen ison palkinnon saaja? Liike tarvitsee kuulemma esimerkkejä. Kaikkien ei tarvitse olla ihan niitä pahimpiakaan. 
Laumassa naiset eivät muista omia heikkouksiaan ja epätäydellisyyksiään, he ovat vahvoja vallankumouksellisia päämäärä kirkkaana edessään. He poimivat pahiksia tuomiolle, luettelevat näiden pahat teot ja kysyvät, mitähän sinun kanssasi oikein pitäisi tehdä. Sinun työsi on loppu nyt, ellet muutu.
"Kaikki tuntui olevan selvää ja kirkasta kaikille muille paitsi minulle."

Sitaatti on Laura Malmivaaran omakohtaisesta romaanista Vaiti. Ollaan teatterin maailmassa, ei koulun. Me tunnemme tämän tarinan.
Malmivaara kirjoittaa hyvin. Pidän hänen kielestään. Dialogien aitoudessa kuuluu näyttelijän työn varmuus ja ympäristön kuvauksissa valokuvaajan katse. Malmivaara on näyttelijä, laulaja ja valokuvaaja. Hän on viime vuosina toiminut yhä enemmän valokuvaajana erikoistuen muotokuviin. 
Vaiti on hänen esikoisromaaninsa. 

Mikä lienee tilanne ja mieli #metoo -nimilistojen kerääjien keskuudessa nykyään?

Vaiti-romaanin lopussa minäkertojan viisas äiti toteaa tuskailevalle tyttärelleen, ettei tämän kannata anella ystävyyttä takaisin niiltä, jotka saattoivat hänen ex-miehensä ja hänet sekä perheen siinä ohessa mukaan julkiseen myllytykseen.
"Antaa niiden kasvaa itse." 

Olin pöyristynyt, kun näin haastattelun, jossa "syytetty" ohjaaja tuotiin tv-ohjelmassa "toverituomioistuimeen", jossa sekä juontaja että useampi syyttäjänä esiintyvä naisnäyttelijä selvitti, miten paha tämä oli ollut. Ei ollut sanottu silloin, mutta kärsitty oli. Kukaan syyttäjistä ei katsonut tuttua miestä silmiin, juontaja tapitti koko ajan. Anteeksipyyntö ohitettiin. Piti saada tapella lisää. 
En ollut uskoa, kun kuulin erään tv-persoonan keränneen facebook-sivullaan negatiivisia mielipiteitä kohteesta, mieslaulajasta, jonka oli kutsumassa ohjelmaansa teurastettavaksi. Eikös tämä olekin törttöillyt yökerhossa? Kenellä on kokemusta?

Miksi naiset alentuivat käyttäytymään kuin koulunpihan pahimmat juonittelijatytöt?
Mitä aikaa tämä tällainen oli? Onko se nyt ohi? Olisiko ehkä takaisin katsomisen ja arvioinnin paikka? 

- Ihminen ei opi häpäisemällä, äiti sanoo. - Hyväksymällä ihminen muuttuu, ei muuten. Rakastamalla.  

Kirjan kertoja vetäytyy vanhempiensa seuraan suvun kesäasunnolle.
Kirjan tärkeä teema on perheen tuki omilleen. Perheeseen kuuluu myös lasten ex-puolisot ja lastenlapset erottelematta, kuka on verisukulainen kuka ns bonuslapsi.

Paljon keskustellaan automatkoilla.

- Sun pitää hyväksyä, että sun piiri supistuu, tai muuttuu, isä vakavoituu. - Kun joku puhuu, toiset joutuu vaikenemaan. Niin se vaan on. Molemmat ei voi puhua yhtä aikaa, se ei ole dialogia. Kun tulee hyökyaalto, ei kannata lähteä sitä vastaan melomaan. Ei ole mitään järkeä lähteä uhmaamaan sitä. Kannattaa vaieta, kun kiima on päällä. Jos sitä lähtee vastustamaan ja arvostelemaan, se on ihan sama kuin lähtisi kanootilla tsunamia päin. Silloin on ihan varmaa, että se murtuu päälle ja hautaa alleen. Kun aalto on lyönyt ylös ja alkaa vähitellen laantua, kannattaa nostaa pää kellarista ja tehdä sitten havaintoja. Silloin sä et ole hullunrohkea ja leiki sankaria, se olisi tyhmyyttä. Oma näkemys ehtii kirkastua. 

Malmivaaralla oli ollut pitkään mielessä vaitiolon teema. Vuonna 2018 tapahtunut kriisi antoi kirjalle näkökulman.
Hänen äitinsä oli kertonut omasta kasvatuksestaan, jossa oma äiti lopetti valitukset nostamalla etusormen pystyyn, katsomalla tiukasti silmiin ja sanomalla: "Vaiti. Älä puhu." 

Kirjassa on äidin tarina kursiivilla painettuina kappaleina. Osa näistä teksteistä on tyynnytteleviä puhelinsoittoja tyttärelle, osa juttelua eri tilanteissa. Ihana, vaatimaton äiti, luonnonlapsi, ja ihana vanhempien avioliitto, jossa puolisot pitävät toisistaan huolta. 
Pidän kovasti näistä äiti-osuuksista. Ne antavat perspektiiviä ja laajentavat teeman ulkopuolisuuden tunteisiin sukupolvi taaksepäin.

Kirjan aloittaa äidin puhelu, jossa tämä antaa ohjeita juuri, kun julkisuusmyllytys on alkanut ja tytär on sekaisin huolesta ja haluaisi kirjoittaa jotain purevaa. Miten hän voi olla hiljaa?
Et kirjoita mitään, olet hiljaa vaan. Muista mitä mun äiti sanoi, vai oliko se Koivisto, että vaiti. Vaiti! Menet ulos kävelemään, katot kukkakauppojen ikkunoita, se siinä sun lähellä on aivan ihana siinä mäessä. Menet sinne ja ostat jonkun. ( - - ) Ja kohta on kesä ja tulee lämmin, ei kannata ollenkaan murehtia asioita, joita ei enää ole. Se on iso voima, viha. Olet hiljaa vaan. 

Olen iloinen, että Malmivaara/kirjoittajaminä kuunteli sekä äidin että isän neuvot ja kirjoitti tämän kirjan. 
Tämä on tärkeä puheenvuoro #metoo -ilmiön ylilyönneistä.
 
Kun kirjan kesäpaikassa kolmen sukupolven naiset istuvat ja tukevat toisiaan myrskyissä, joita heistä useammalla on meneillään ja äiti puhuu voimavarasta, joka naisilla on keskenään, niin kollegoidensa aiheuttamassa tuskassa koko kesän elänyt nainen joutuu toteamaan, että hän on hetkellisesti kadottanut luottamuksensa naisiin. Minä myös. Ikävä kyllä.

Olen hurjan pettynyt siihen, että tällaista ilkeilyä ja joukkohysteriaa tapahtui feminismin nimissä Suomessakin. 
#Metoo-liikehdinnän aikaan voimansa tunnossa liikehtivä naisryhmä nosti esiin miehiä, joilta yritti mustamaalaamalla estää kaikki työtarjoukset ulkomaita myöten, eikä kuitenkaan kukaan heistä nostanut virallista syytettä vihansa kohteita vastaan. Alhaista menettelyä.
Joskus jopa erehdyttiin ja keskusteluketjuissa syytettiin väärää miestä, mikä kuitattiin olankohautuksella. Taistelussa tulee oheisvahinkoja. Tyttöjen vuoksi taistellessa joittenkin isien tytöt myös joutuivat kärsimään hieman, ja pojat, mutta päämäärähän on tärkein. 

Jos me alamme syrjiä ihmisiä, jotka ovat jostain syystä epätäydellisiä, ehkä muita totisempia, huonommat sosiaaliset taidot omaavia, ehkä töykeämpiä, ehkä asperger-oireisempia, miehiä (vain miehiä!), niin olisiko syyttäjien syytä katsoa peiliin.
Näkyykö siellä peilissä itse täydellisyys?


PS Unohtui mainita kirjan kaunis kansipäällys. Se on Elina Warstan. Kuohuva meri jatkuu kuvassa takakannelle.
Malmivaara on omistanut kirjan perheelleen merenrannalla. 



21 kommenttia:

  1. Varmaan silmiä avaava teos vähän toiseltakin kantilta #metoon suhteen. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Laitan lukulistalle. Kiitos ja hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja tuumailuja. Kiitos Marjatalle kirjaesittelystä 👌

      Poista
    2. Kiitos teille Erikoiset Asiantuntijat ja Lissu!

      Kaiken #metoo -kuohunnan mieleen palauttaminen vaikutti niin, että näin painajaisen aamuyöllä.
      Tutkin illalla netistä, mitä kuuluu näissä syyttämisissä esillä olleille ja katselin illan Jussi-gaalankin jännityksissäni. Rauhallista.
      Aku Louhimiehellä on monta projektia menossa, Papin rouva -romaanista ideoitu elokuva Odotus ja oliko jotain jatkoa Tuntemattomallekin suunnitteilla. Louhimiehen Tuntematon sotilashan sai vuoden 2018 yleisöpalkinnon ja 4 Jussia, mutta ei parhaan elokuvan palkintoa eikä palkintoa ohjauksesta, kuten odotettiin. A J Annalan Ikitie oli sen vuoden voittajaelokuva, ja onhan se todella hyvä.

      Onneksi on pieni viikonloppureissu Länsi-Suomeen, saan ajatukseni pois noista riitelyistä. Mieleeni palaa kauheita, epäasiallisia tv-keskusteluja ja pelkään, että someparveilu johtaa yhä uusiin tällaisiin tuomioistuimiin milloin mikäkin ryhmä kohteinaan.

      Poista
  2. Kiitos mainiosta fiktiivisestä esimerkistä opettajanhuoneesta.
    Kirja odottaa yöpöydällä. Odotan mielenkiinnolla. En aikonut lukea koko kirjaa, koska aihe on mikä on. Ja se riitely. Mutta koska kirja on esikoiskirja, päätin sittenkin lukea sen. Nyt aiheesta on jo kulunut aikaa, paitsi että musiikkipiireissä metoo kampanja on vasta alkutekijöissään.

    Suosittelen sarjakuvaromaania Tympeät tytöt-Aikuistumisriittejä, koska siinä käsitellään niitä odotuksia ja hiljaisia vaatimuksia mitä tulee mm. vastakkaiselta sukupuolelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin, että tilanteen siirtäminen itse kunkin omaan työelämään auttaa hahmottamaan, mistä on kyse. Uskon kyllä, että opettajat ovat keskimäärin ammattinsa vuoksi analyyttisempiä kuin näyttelijät, mutta mistä sitä koskaan tietää. Dramaattisuus on usein tuhoisaa, kun käsitellään asioita, joita pitäisi tarkastella eri puolilta eikä missään nimessä hutkia ennen kuin tutkitaan.

      Huomasin sinun blogissasi tuon kirjoituksen, mutta en kommentoinut silloin. Olin nimittäin juuri nähnyt toisaalla kuvan eräästä kirjan aukeamasta. Puhekuplassa luki "Kiitti vitusti!" ja se oli minulle merkki, että tämä ei taida olla minun kirjani.
      Laitoin kuitenkin kirjan varaukseen, olen aina utelias toteamaan, mistä on kyse.
      Kävin äsken kommentoimassa sinun kirjoitustasi. Minusta ne sinun kirjoituksesi kuvat olivat myös tarkoitushakuisia. Tytöt murehtimassa "sääntöä", että nännit eivät saisi näkyä. Eiköhän se murhe tule ihan omasta murrosiän kipuilusta. Entä poikien lökäpöksyt, heilläkin on tarve peittää jotain. Murrosiässä oma keho hämmästyttää.
      Palailen ehkä tähänkin asiaan kun olen saanut kirjan, tai sitten ohitan.
      Pakostakin tulee mieleen myös, varsinkin nyt kun näkee kuvia afganistanilaisten naisten ahdingosta, että ongelmilla ja ongelmilla on eroa.

      Poista
    2. Suosittelen sinulle Marjatta Tympeät tytöt sarjakuvakirjaa, koska sinulla on pitkältä ajalta kokemusta opettajan työstä oppilaiden parissa. Kiva kuulla, että laitoit kirjan varaukseen.

      Oikeastaan siinä sarjakuvakirjassa pieni tyttö olisi halunnut olla ilman yläosaa uimarannalla niin kuin pojat ja miehet. Mutta hänelle sanottiin, että nännit näkyvät. Itsekin muistan tuon lapsuusvaiheen, kun veljeni saivat uida uikkareilla tai alasti varsinkin mökillä, mutta minut verhottiin joka kerta peittävästi. Saunassa kävimme naisten vuorolla, miehillä oli oma vuoro, joten en pysty menemään kylpylöiden miesten ja naisten yhteissaunaan ja uskon, että lapsuuden opetukset vaikuttavat siihen.

      Poista
    3. En minäkään tykkää olla yhteissaunoissa tuntemattomien miesten kanssa, mutta uimarannat on ihan eri juttu.
      Kummasti sinun lapsuuden perheessä on eroteltu.

      Minusta tuntuu, että uusi milleniumi toi tiukkuutta sopivaisuussääntöihin. Vielä 90-luvulla aurinkorannoilla oltiin yleisesti yläosattomissa, mutta nyt on sitten tissiflashmobeja ja muutoinkin luonnollisia asioita tunnutaan mutkistettavan.

      Meidän perheessä niin lasten kuin lastenlastenkin kanssa on käyty rennosti yhteissaunassa siihen asti, kun se ei heistä ole enää luontevaa eli ehkä alakouluajan. Riippuu lapsesta.
      Ei lapset niin kiinnitä huomiota aikuisten kehoon. Nelivuotias (kohta viisi) jonka kanssa silloin tällöin saunomme ei ole edes huomannut että minä olen yksirintainen tai sitten hän ajattelee, että jotkut mummit ovat sellaisia.

      Poista
  3. Hyvä nosto. Eräs laulaja joutui myös väärien syytösten kohteeksi, hän menetti työtilaisuuksia, ja tv-sarjasta tuli lähtöpassit, näitä on paljon. Näissä on monia puolia.
    Onhan kampajassa saatu syyllisiäkin kiinni, ja hyvä niin, syyttömät pitää jättää rauhaan, ja syyllisetkin esitutkintaan, joka voi johtaa tuomioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin se on. Onhan meillä lait.
      Muistan tuon ja erinäisiä muita tapauksia meiltä ja muualta. Itsemurhiakin maineen pilaamisen ja pettymisen vuoksi. Jos sattuu olemaan muutoinkin uupunut, niin epäoikeudenmukaisuus satuttaa liikaa. Kun joku nosti tämän esiin silloin pahimpaan aikaan, niin yleensä sai vastaukseksi, että päämäärähän se on tärkein.

      Ihmettelen, ellei heille, jotka ryhmäkiusaamisen ilossa (kiimassa) lähtivät mukaan jahtaamaan jopa itselleen lähes tuntemattomia ihmisiä, tule jossain vaiheessa mieleen, mitä tulikaan tehdyksi.
      Eräs ruotsalainen naistoimittaja selvitteli kyllä julkisuudessa omaa väärää toimintaansa, kirjoitti siitä kirjankin, mutta lähinnä puolusteli itseään, kun hänellä oli ollut niin vaikeaa parisuhteessakin ja trendiä oli vaikea vastustaa. Anteeksipyyntö olisi ollut paikallaan, ei itserakas oman minän analysointi ja kirjan myyminen sillä.

      Moraali kehittyy hitaasti ja nuorilla tällaisen käyttäytymisen voi vielä selittää sillä, mutta ei enää aikuisilla.

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus.
    Laumajahtaaminen on mennyt monta kertaa överiksi.
    Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ja muussakin kuin miesjahdissa. Some ei taida sopia ihmiselle!
      Luin ihmeissäni, millaisia viestejä koronatiedottamisessa esillä olleet lääkärit ja tutkijat olivat saaneet, solvauksia ja uhkauksia.
      Entäs sitten nuoret tytöt, jotka testailevat viehättävyyttään laittamalla kuviaan somekanaville ja saavat rivoja ehdotuksia.
      Voishan ne kuvat tietysti julkaista suljetuissa tyttöjen ryhmissä, jos halutaan vertaille ja kehua toisiaan. Tämä taitaa olla osa nuorisokulttuuria. Aikuisella omien kuvien julkaisu jatkuvana virtana on omituista. Joillekin se on tietysti ansaitsemiskeino. Ja olkoonkin kuvia esillä, voi kommentoida ihaillen, jahdata ei saa.

      Poista
  5. marjatta

    on kurjaa, että #metoo-liikehdinnässä on tapahtunut ylilyöntejä, mutta niinhän tällaiset prosessit usein menevät. hyvää tarkoittavan taistelun tuoksinassa syyllistytään kohtuuttomuuksiin.

    johonkin se raja kai täytyy yrittää piirtää. henkilökohtaisesti inhoan ilmianto- ja synnintunnustusseremonioita. on pöhköä nostaa tikunnokkaan joku ikivanha kopelointitapaus tai ruveta häätämään aino-triptyykkiä ateneumin seinältä, mutta noin muuten häirintä on puuttumisen arvoinen asia ja häiritsijöiden uhriutuminen vastareaktiona on tässä kohtaa hiukan tarpeetonta.

    ps. pidän miehistä kaikkine virheineen, puutteineen, vahvuuksineen ja heikkouksineen. täytyy silti tunnustaa, että kun #metoo alkoi, sain paljon nautintoa siitä, että miehet olivat hetken aikaa kollektiivisesti syyllisiä kenen tahansa miehen tekoihin.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ne asialliset puuttumistavat, mitä meillä sivistyneessä yhteiskunnassa on, riittävät hyvin rikkomusten käsittelyyn. Joukkopainostus ja ihmisten usuttaminen jonkun viholliseksi valitun ihmisen tai ihmisryhmän kimppuun ovat barbaarisia.

      Työpaikoilla voidaan käsitellä johtamistapoihin ja työilmapiiriin liittyviä asioita niiden kesken keitä asia koskee, ja jos kyseessä on rikollinen toiminta, niin sitten on syytä tehdä ilmoitus poliisilaitoksella.

      Minusta filmimoguli Weinsteiniakin kohtaan olisi pitänyt nostaa syyte asiallisesti, ei julkisuudessa revitellen. Hänen toimissaan oli aihetta syytteen nostamiseen.

      Kaikilla somevihatuilla on läheisensä, jotka kärsivät julkisesta häväistyksestä.
      Malmivaaran kirjassa tikunnokkaan nostetun miehen lapset haluaisivat vaihtaa sukunimensä, ja mies kokee, että ilman lapsia hän voisi päättää päivänsä. Hänen työtapansa, jotka ovat ennen kelvanneet - eräskin syyttäjänainen on hänen tähdeksi nostamansa ja juuri kysellyt häneltä roolia - ovat nyt #metoon nimissä vääränlaisia. Vaikka hän ei oikein ymmärrä, mistä on kyse, niin häpeä ja tunne epäonnistumisesta on suuri.

      Itse en näe miehiä yhteneväisenä ryhmänä, jolle pitäisi kollektiivisesti kostaa, kuten en naisiakaan. Molemmissa on kaikenlaisia.
      Kaikki oman elämäni miehet, isäni, isoisäni, mieheni, poikani, pojanpoikani, ystäväni ja tuttuni sekä satunnaisesti kohtaamani tyypit, blogikaverit, ovat aivan normaaleja miehiä ilman minkäänlaista toksisuutta. Minusta on ollut hyvä olla nainen. Ai niin, unohdin yhden ryhmän - koulupojat, nuo hauskat veijarit...
      Meri, nyt tulenkin siihen, mitä olen koko ajan kehitellyt mielessäni: eikö aktiivinen miesviha olekin kiihottamista ihmisryhmää vastaan? Isoa ihmisryhmää, vähän yli puolta ihmiskunnasta!

      Poista
  6. marjatta

    kirjoitit: "eikö aktiivinen miesviha olekin kiihottamista ihmisryhmää vastaan? isoa ihmisryhmää, vähän yli puolta ihmiskunnasta!"

    totta. jos paino on sanalla "aktiivinen", niin tottakai siitä seuraa se, että miehestä tulee sylkykuppi ja kroonisen dissaamisen kohde. miehen saa esineellistää ja miesten vähättely on jokapäiväistä. silti mediaa syytetään naisvihasta.

    ja tietysti miehiä myös häiritään. useilla miespuolisilla ystävilläni on kokemuksia sukupuolisesta ahdistelusta. he eivät vain puhu siitä, ettei heitä pidettäisi nössöinä.

    itse en voisi kuvitella vihaavani miehiä 'aktiivisesti'. omista elämäni miehistä en tahdo löytää virheitä millään. inhoni miehiä kohtaan nousee pintaan lähinnä sen väkivallan takia, jonka kohteeksi naiset ympäri maailmaa joutuvat. siinä mielessä miesten on hyvä kokea edes lievää syyllisyyssyndroomaa historiallisesta naisten sortamisesta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän suomalaisella miehellä, esim. nuorella perheelleen omistautuneella isällä, ei ole mitään tekemistä menneisyyden perhetyrannien tai naisiaan kepittävien talebaanien kanssa. Ei sen enempää kuin naisillakaan.
      On ikävää, jos pojat saavat sen käsityksen, että syntyvät valmiiksi syylliseen sukupuoleen - tasa-arvon nimissä.

      Historiallisia valta-asetelmia tarkastellessa on otettava huomioon, että kaikkina aikoina on pyritty elämään hyvin. Jos tarkastelee pelkästään naisen asemaa jonain aikana, niin pitää ottaa huomioon, että kaikki muukin oli silloin toisin.
      On paljon muutakin, missä on menty eteenpäin. Itse pidän tärkeänä elää nykyhetkeä ja pyrkiä siinä parempaan. Antaa menneen olla mennyttä.

      Aktiivisella miesvihalla tarkoitan esim. sellaisen "mystiikan" lietsomista, että on oikein ja perusteltua vihata kaikkia miehiä, koska parhaimmissakin heissä uinuu joku sortaja - perisynti - ja että sitten on kaikki hyvin, kun miehet on sivuutettu.
      Tällaista ohjelmaa tarjoilee mm. Pauline Harmange kirjassaan 'Miksi vihaan miehiä', lievempänä aatetta on harrastettu joissain virkkausryhmissä, joissa on askarreltu naisten sukupuolielimiä.

      Poista
  7. En jaksanut kaivaa vanhoja lehtijuttua enkä tuota lynkkaavaa ohjelmaa Areenasta. Olihan se törkeä veto ja AL saapui siihen väsyneenä mannertenväliseltä lennolta. Media ja some ovat usein aivan kohtuuttomia. Malmivaara kertoo, mitä tunsi ja miten tipahti julkisuudesta johonkin olemattomuuteen - se on hänen oikeutensa. Lämmin ja tiivis perhe on harvinainen nykyromaaneissa, kuten sanot. Ihastuin Marja Packalenin ääneen äitinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malmivaaran näkökulmalle oli tarve. Hienoa, että hän teki sen näin hyvin!

      Ruotsissa oopperalaulaja Anne Sofie von Otter tuli julkisuuteen miehensä Benny Fredrikssonin itsemurhan jälkeen yhdistäen sen edeltäviin tapahtumiin. Häntä ei paljon kuultu, ei pahoiteltu, todettiin vain, että tällaista sattuu. Benny Fredriksson oli Tukholman kaupunginteatterin johtaja, jota oli kehuttu uudistamisesta. Äkkiarvaamatta metoo-naiset nostivat hänet julkisen teilaamisen kohteeksi, ei naisten seksuaalisesta häirinnästä vaan huonoista toimintavoista yleensä. Fredriksson erosi, masentui ja ajautui itsemurhaan. Onko kukaan edes pahoitellut?

      Naiset eivät massatoiminnassaan ilmeisesti nähneet miehiä tuntevina yksilöinä vaan jonain seininä joita voi nyrkittää minkä ehtii eikä sillä niin väliä kenet otetaan edustamaan kaikkia muita, mieluiten joku korkeassa asema oleva.

      Poista
  8. Luin Laura Malmivaaran romaanin ja pidin siitä paljon. Täytyy sanoa, että oli varsin osuvasti kuvattu sitä kylmäävyyttä, mihin ihminen pystyy periaatteessa hyvällä asialle ryhtyessään; joukkoistuessa alkavat jyllätä sosiaaliset voimat, joiden pauloihin harva yksilö itsekseen joutuisi - sitä voisi verrata jonkinlaiseen sosiaaliseen hypnoosiin, jossa ihminen menettää normaalin kykynsä itsenäiseen ajatteluun - asiasta tulee yksilöä isompi ja silloin jokainen yksilö on uhrattavissa (siis jos hurahtaa mukaan).

    Muistan nuo ajat, kun metoo tuli Suomeen ja oli pakko löytää joku oikein näyttävä saalis. Aku Louhimies, joka varmasti ei ole kaikin osin ole osannut ohjaajana käyttäytyä parhaalla mahdollisella tavalla, väännettiin kampanjan kohteeksi. Luulen, että monta oikeutetumpaakin kohdetta olisi voitu löytää, vaikka en puolustele Louhimiehen ohjaustapaa, kun en sitä kunnolla tunne. Mitään seksuaalista ahdistelua tai vastaavaa siinä ei kaiketi kuitenkaan ollut eikä voitu näyttää.

    Louhimies olisi tarvinnut jotain apua henkilökohtaisen tunne-elämänsä käsittelyyn ja varmasti hän ansaitsee ohjaajana kritiikkiäkin, mutta hänen ottamisensa julkisen joukkolynkkauksen kohteeksi oli minusta jokseenkin oikeuttamatonta. (En tietenkään väitä mitään varmaksi, mutta eivät esitetyt todisteet liittyneet varsinaisesti metoo-kampanjan ydinalueeseen.)

    Itse teoksesta: Oli hurjaa, miten ulossulkeminen ja henkinen väkivalta ulotettiin kirjan päähenkilöön, kuuluisan ohjaajan ex-vaimoon.

    Malmivaara osaa kuvata todella hienosti hämmentyneen mielen toimintaa ja toisaalta sitä tartuntamaagista ajattelua, joka on valitettavasti iso osa monia nykyisiä sinänsä ymmärrettäviä kampanjoita. Älä näyttäydy tiettyjen ihmisten seurassa, älä käytä tiettyjä sanoja, pysy selkeästi joukossa, niin olet turvassa.

    Itse toivoisin, että näitä useimmiten Yhdysvalloista tuontitavarana Eurooppaan tuotavia liikehdintöjä pystyttäisiin käsittelemään hiukan kriittisemmin - nimenomaan liikehdintöjen itsensä sisällä.

    Metoo on minusta aiheellista liikehdintää. Seksuaaliselle ahdistelulle, alistamiselle ja kaikella vastaavalle tulee saada stoppi, mutta senkin voi tehdä asiallisesti. Suomessa nähtiin kyllä ihan tv:stä metoo-gaalatoimintaa, joka vaikutti jännitteineen aivan joltakin muulta kuin taidegaalalta. Jokainen voi päätellä itse miltä se näytti. Oli sellaista hurmoksellista joukkovoimaantumista, jossa harvoin pysyy ajatus ihan kirkkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan liikehdintöjen itsensä sisällä, sanot - juuri niin.
      Laura Malmivaara sanoittaa niin hyvin sen mitä tapahtui. Olisi todella vapauttavaa ja toivoa herättävää, kunnioitettavaakin, jos joku joukkohypnoosissa mukana ollut toteaisi, ettei ehkä menetelty oikein.

      Jos Jussi-gaalassa 2018 joku olisi poikennut linjasta ja sanonut, että onko ihan järkevää löytää Suomestakin vastineita Harvey Weinsteinille vai otettaisko nyt rauhallisemmin, niin luulen, että hänet olisi buuattu ulos.

      Seksuaalinen ahdistelu pitää tuomita ja huonoa johtamista on pyrittävä korjaamaan, se on selvä, mutta aina eteenpäin katsoen.
      Jos kaikki on hyvin tässä ja nyt, niin minusta ei pidä lietsoa vihaa kehenkään sen vuoksi, mitä joskus menneinä aikoina on tapahtunut. Antaa kuolleiden ja haudan partaalla olevien vanhusten olla rauhassa, mitä sitten ovat tehneetkin.
      Naisten aseman nykyongelmissa, kuten missään muussakaan, ei pidä etsiä yksittäisiä syyllisiä, vaan mennä asiat edellä ja pyrkiä korjaamaan sellaista, mikä aiheuttaa epätasa-arvoa.

      Malmivaara nosti kirjallaan hyvin esiin sen, miten julkiset ruoskijat jättävät huomiotta kaiken sen tuhon, mitä he saavat aikaan syylliseksi nimeämänsä ihmisen lähiympäristössä. He herkistelevät julkisuudessa samalla kun vähät välittävät kenenkään muiden tunteista.


      Poista
    2. Ovatko Aki Louhimiestä täysin aiheettomasti syyttäneet naisnäyttelijät millään tavalla joutuneet vastaamaan sanomisistaan?

      Poista
    3. Tietääkseni ei.
      Louhimies nosti syytteen Yleä vastaan sen jälkeen kun Ylen toimittaja Sara Rigatelli oli paitsi tehnyt vääriä syytteitä sisältäneen jutun ja vielä myöhemmin järjestänyt Louhimiehelle potkut historiallisesta draamasarjasta Englannissa kyselemällä tiedetäänkö siellä, millainen henkilö heillä on ohjaamassa ja lähettämällä samoja vääriä syytöksiä hänen työtavoistaan sisältäneitä papereita. Esitutkinta lopetettiin, mutta luulen, että niin Sara Rigatelli kuin Pihla Viitalakin, joka ilmeisesti kertoi pahiten väritettyä totuutta, saivat kyllä tietynlaisen leiman imagoonsa.
      Luulen, että epärehellisyys aina palaa itseen jollain tapaa.

      Tomi Metsäketoa vainonneet neljä naista sen sijaan saivat sakkoja kunnianloukkauksesta. He olivat väittäneet Metsäketoa sarjaraiskaajaksi, minkä johdosta tämä menetti useamman työkeikan. Näiden naisten nimiä ei ole julkaistu, mutta se tiedetään, että toimittaja Maria Veitola oli kerännyt "kokemuksia" ja julkaissut niitä, vaikka omien sanojensa mukaan ei tiennyt, ovatko ne totta vai ei.

      Poista

Vain kolme kuvaa - maaliskuu

Bloggari Kristiina K on aloittanut vuoden alussa kuvahaasteen Vain kolme kuvaa . Tehtävänä on julkaista joka kuukausi kolme kuvaa, joiden ai...