lauantai 20. heinäkuuta 2013

Coetzeen häpeäpaalu



Disgrace, 1999
Häpeäpaalu, 2000
 
Kun Coetzee kirjoitti Rautakauden, josta kirjoitin edellisessä postauksessani, häpeällistä rotuerottelujärjestelmää oltiin niin romaanissa kuin todellisuudessakin purkamassa. Romaani Häpeäpaalu sijoittuu aikaan, jolloin eletään ensimmäisiä vuosia uutta demokraattista (?) aikaa. Coetzee oli kirjoittanut välillä romaanit Pietarin mestari, joka kertoo Dostojevskista ja Poikavuodet, muistelmansa, joita myöhemmin jatkoi kahdella muulla kirjalla, mutta vielä tämän kerran hänen oli palattava Etelä-Afrikan tilanteeseen.

Vanhempi yliopistonopettaja David Lurie joutuu häpeäpaaluun vieteltyään nuoren opiskelijatytön ja kieltäydyttyään katumasta. Hänen selityksensä on, että hän toimii Eroksen palvelijana ja etsii himon oikeutuksella rikastuttavia kokemuksia. Poispotkittuna tyhmänylpeä sankari ajautuu tyttärensä Lucyn maatilalle tarkoituksenaan kirjoittaa siellä oopperaa. 

Lucy on entinen kommuuniasuja ja hippi, lesbokin vielä, paljasjalkainen ja luonnonmukainen, vaikea pala isälleen. Entinen musta renki Petrus on lunastanut pienen osan Lucyn viiden hehtaarin tilasta, joka on oikeastaan vain kukka- ja vihannespalsta. Davidin mielestä mikään ei ole tilanteessa oikein. Petrus näyttää selvästi suunnittelevan koko tilan kaappaamista. Davidin on vaikea myöntää, ettei Petrus ole enää käskyläinen vaan naapuri. Lucy sen sijaan joustaa ja joustaa. Hän saattaa isänsä raivon partaalle, koska ei halua edes saattaa poliisin tietoon väkivaltaista ryöstöä ja raiskausta, joka näyttäisi olevan osin Petruksen järjestämä. 

Sinä haluat tietää, miksen ole ilmoittanut poliisille tietystä rikoksesta. Minä kerron miksi, kunhan lupaat olla ottamatta asiaa enää puheeksi. Syy on se, että se mitä minulle tapahtui on nähdäkseni puhtaasti yksityisasia. Jonakin toisena aikana, jossakin toisessa paikassa, sitä ehkä pidettäisiin julkisena asiana. Mutta tässä paikassa, tähän aikaan, se ei ole sitä. Se on minun asiani, yksinomaan minun.

Kun David välillä palaa kaupunkiasunnolleen, hän saa huomata, että sekin on ryöstetty. Hän ei enää kauhistele asiaa kovinkaan paljon.

Ei mikään tavallinen murtovarkaus. Sisään tunkeutui iskuryhmä, joka teki selvää koko talosta ja poistui kassit, laatikot, matkalaukut väärällään. Sotasaalista; sotakorvauksia; taas yksi episodi suuressa uusjakokamppailussa. kukahan tällä hetkellä kulkee hänen kengissään? Ovatko Beethoven ja Janácêk löytäneet kodin itselleen vai onko heidät viskattu tunkiolle?

Röyhkeä ryöstely ja raiskaaminen saa Davidin ironisessa kielenkäytössä myös termin "verenkiertojärjestelmä". Nöyrä Lucy pohtii, että pahantekijät ovat varmaan mielestään oikeutettuja velanperijöitä ja veronkantajia. Ehkä hänellä ei ole lupaa asua tilkkuaan maksamatta. David haluaisi tyttärensä lähtevän pitkälle lomalle äitinsä kotimaahan Hollantiin miettimään tulevaisuuttaan. Mutta Lucy ei halua minnekään muualle. Hän sopeutuu. Davidin pöyristykseksi raiskauksen seurauksena lasta odottava Lucy vastaa myöntävästi Petrukselle, joka pyytää häntä suojelukseensa kolmanneksi vaimokseen. Verenkiertojärjestelmä on saavuttanut huippunsa. 

Pari vuotta tämän kirjan julkaisun jälkeen Coetzee jäi eläkkeelle yliopistovirastaan ja muutti Adelaideen, Australiaan. Monet pelkäsivät, että nyt mestari on menettänyt Suuren Aiheensa, rotusorron. Australiassa Coetzeen tekstit ovat muuttuneet leikillisemmiksi ja osin vaikeaselkoisemmiksi. Hän on kirjoittanut mm. eläinten oikeuksista, mikä aihe on esillä myös Häpeäpaalussa. David auttaa eläinsuojeluyhdistyksen klinikalla hylättyjä koiria arvokkaaseen kuolemaan. Hän oppii eläinten avulla sanan rakkaus ja miettii omia arvojaan. Hän pelkää jäävänsä isoisänä, kuten on jäänyt isänäkin, alle keskitason; hänellä kun ei ole ollut sanottavasti silmää muulle kuin sieville tytöille. Pohdiskelu päättyy tärkeään kysymykseen:”Onko liian  myöhäistä koulia silmää?”


Ja vielä päivitys nykyhetkeen. Suuren vapaustaistelijan Mandelan 95-vuotispäivän ja vakavan sairastumisen vuoksi Etelä-Afrikka on ollut esillä mediassa nyt enemmän kuin ennen. HS:n jutussa 18.7. haastateltu johannesburgilainen tutkija sanoo:” Tämä on YK:n kehitysohjelman UNDP:n mukaan maailman epätasa-arvoisin maa. Valkoiset ja muutamat rikkaat mustat omistavat talouden.”

Edellisen kerran pysähdyin pohtimaan Etelä-Afrikan tilannetta, kun eksyin katsomaan meidänkin televisiossamme näytettyä Mandelan tyttärentytärten Zaziwan ja Swatin reality-ohjelmaa, jossa he esittelivät yläluokkaista elämäänsä ja levittelivät ylpeinä boutiquensa design -paitoja, joihin oli painettu iso kuva ukista, ”tatasta”. Mitä tästä olisi ajateltava?

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti! Piti tulla katsomaan, oletko kirjoittanut Coetzeesta, minulla kun on hänen kanssaa isoja ongelmia ja vielä monta hänen kirjaansa on listaltani lukematta. Luin Häpeäpaalun muutama vuosi sitten ja muistan koko ajan etsineeni sitä punaista lankaa. Apartheid oli teemana selkeä, mutta koitin kovasti saada kirjasta irti jotain muutakin teemaa sitä kuitenkaan löytämättä. Poikavuodet oli myös aika mitäänsanomaton kokemus. Ehkä joku listalta vielä vakuuttaa minut siitä, että Coetzee on paikkansa arvostettuna kirjailijana ansainnut.

    VastaaPoista
  2. Minulle taas - jostain syystä - Coetzee on suurin kaikista. Ihastuin ensin hänen esikoiseensa Maan sydämessä ja sen jälkeen ihan koko tuotantoon.
    Poikavuodet on minusta ihastuttava lapsuuden kuvaus.
    Australiaan muuton jälkeen kirjoittamissaan romaaneissa Coetzee pohtii paljon vanhenemista, ja sehän sopii minulle.
    Kaikki eivät pidä kaikista. Entäs tämä toinen eteläafrikkalainen Andre Brink? Oletko lukenut hänen teoksiaan. Toiset pitävät hänen tyylistään enemmän kuin Coetzeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tainnut koskaan kuullakaan Andre Brinkistä, pitää joskus tutustua. Sehän se kiehtovaa onkin, että kaikki eivät pidä kaikista. On todella avartavaa lukea muiden kuvauksia sellaisista kirjoista, joista itse ei saanut juuri mitään irti.

      Poista
    2. Brink on toinen, ansioitunut, eteläafrikkalainen kirjailija, joka on kirjoittanut rotusorrosta, Coetzeen aikalainen.
      Näistä herroista ei puhuta paljon enää, mutta he olivat suuria nimiä aikanaan. Coetzee sai Nobelin ja Brink oli useamman kerran ehdolla.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...