maanantai 14. kesäkuuta 2021

Sarja Small Axe kertoo brittiläisestä rasismista



Yle-Teeman Musta kesä- kokonaisuudessa ja Yle areenalla on parhaillaan katsottavissa BBC:lle tehty viiden elokuvan antologia Small Axe Englannin afrokaribialaisen väestön kokemasta syrjinnästä. Elokuvat sijoittuvat tositapahtumiin vuosien 1969 - 82 Lontoossa. Sarjan ohjaaja, tuottaja ja osakäsikirjoittaja Sir Steve McQueen sai palkintoja heti ensimmäisestä pitkästä elokuvastaan Hunger, joka kertoo IRA-aktivistien nälkälakosta 80-luvulla. Taistelu ihmisoikeuksista on McQueenin elokuvien tärkein teema. Vuonna 2014 hän sai parhaan elokuvan Oscar-palkinnon elokuvastaan 12 Years a Slave, joka kertoo orjien elämästä 1800-luvun USA:ssa. 

McQueen on itsekin elänyt karibialaisten vanhempien lapsena Lontoon karibialaisyhteisössä ja kokenut rasismia. Hän on kohdannut aluksi paljon esteitä ja vastustusta, mutta jatkanut lannistumatta ja saavuttanut lopulta menestystä valitsemallaan alalla. Voi sanoa, että hän on yksi niistä pienistä kirveistä, jotka ovat sisukkaasti nirhanneet isoa rasismipuuta nostamalla esiin ihmisten taustoista johdettua eriarvoisuutta ja vaatimalla parempaa.
Elokuvan nimi tulee reggaelaulaja Bob Marleyn kappaleesta Small Axe.

If you are the big tree, let me tell you that
We are the small axe, sharp and ready
Ready to cut you down (well sharp)
To cut you down

Englanti tarvitsi toisen maailmansodan jälkeen työvoimaa ja houkutteli ihmisiä siirtolaisiksi Karibian saarilta. Ongelma on siinä, että nämä ihmiset ja heidän perillisensä kelpuutettiin vain huonopalkkaisiin palveluammatteihin. Heidän tekemänsä ruoka kelpasi, mutta jos joku halusi olla ravintolan omistaja niin se oli jo liikaa.   

Elokuvista ensimmäinen Mangrove kertoo karibialaisravintolasta, johon poliisit hyökkäävät milloin minkäkin keksityn syyn vuoksi. Oikea syy paljastuu kommentista, jonka konstaapeli Pulley sähisee ravintolan omistajan Frank Crislow'n korvaan.

– Kuka sinä oikeen luulet olevasi? Avaat ravintolan kuin isokin pomo. Tulette tänne kirjavissa vaatteissanne makaamaan meidän naisten kanssa. Mutta arvaas mitä? Semmoinen peli ei vetele. Ei jos minulta kysytään.
(oma suomennokseni elokuvan dialogista)

Ravintola on yhteisölle tärkeä kokoontumispaikka ja korvike Jamaikalle, Aruballe, Saint Lucialle ja muille kauniille Länsi-Intian saarille, jotka väikkyvät entisinä kotiseutuina saarilla syntyneiden mielissä. Nuoremmat eivät kestä perusteettomia hyökkäyksiä maanmiehensä kapakkaan, vaan ryhtyvät järjestämään mielenosoitusta. Mielenosoitus johtaa pitkään oikeudenkäyntiin ja ihme tapahtuu: ensimmäistä kertaa Lontoon poliisi saa tuomion rasismista, jota silloin kutsuttiin rotusyrjinnäksi. 

Musiikki on tärkeässä osassa kaikissa viidessä Small Axe -elokuvassa, mutta varsinkin  elokuvassa Lovers Rock, joka eroaa muista siinä, että se ei kerro rasismista, vaan suvantona muiden elokuvien näyttämille synkeille tarinoille vie katsojan viikonlopun juhliin, joissa musisoidaan ja tanssitaan. Musta väestö jaksaa viikon ankeuden, kun tietää voivansa viikon lopuksi pukeutua hyvin ja nauttia. Kuvaaja näyttää ehtivän kaikkialle. Välillä kuvassa on rytmiä hakkaavia jalkoja, välillä naisten käsiä kauniissa asennoissa kavaljeerien hartioilla. Reggae ja soul virtaavat, ihmiset liikkuvat kuin hypnoosissa; katsoja ei huomaa, ettei puhetta ole ollut pitkään aikaan, koska on itse niin mukana musiikin ja liikkeen maailmassa. Musiikki on näille ihmisille virvoittavaa ja syvää kuin elämän syke. 

Red, White and Blue
kertoo Lontoon ensimmäisestä mustasta poliisista Leroy Loganista, joka kokee epäluuloa omiensa taholta ja suoranaista vihaa usean kollegan ja järjestelmän taholta. Vanhemmat ovat onnistuneet kouluttamaan lapsensa korkealle, tutkijaksi, mutta tämä haluaakin ruohonjuurityöhön, muuttamaan valkoisten suhtautumista omaa yhteisöään kohtaan ja korjaamaan lannistumisen tunteita yhteisön sisällä. Vanhemmissa ihmisissä on paljon luovuttaneita ja nujerrettuja. Thatcherin ajan koleus tuntuu ilmapiirissä. Loganin oma isäkin on kokenut tilanteen, jossa ei saanut mitään korvausta jouduttuaan syyttömänä poliisien murjomaksi. Hän näkee poikansa valitseman tehtävän toivottomuuden, samoin katsoja, jonka on tätä elokuvaa katsoessa vaikea uskoa pienen kirveen iskujen voimaan. 

Kun sarjan aiemmissa elokuvissa on kysytty, miksi musta ihminen ei voi olla ravintolan johtaja tai poliisi niin neljännessä, jonka nimi on Alex Wheatley, esitellään lastenkodissa kasvaneen ja vankilaan tuomitun pojan päätyminen lukemisharrastuksen kautta kirjailijaksi.

Sarjan viimeisessä elokuvassa
Education tartutaan siihen tapaan, miten karibialaistaustaisia lapsia on siirretty tavallisista kouluista ns heikkolahjaisten erityiskouluihin (Educationally Subnormal School) näin varmistaen sen, että tämä väestö pysyisi heille määrätyssä asemassa. Kingsley-pojan ahdinko koskettaa, topakka äitikään kun ei aluksi ymmärrä mistä on kyse. Elokuvassa kuvattu "erityiskoulu" suorastaan nauratti, varsinkin kohtaus, jossa "opettaja" esittää kitaran säestämänä trubaduurintaitojaan saattaen lapsiparat nuokkumaan pulpettiensa päälle.  Ohjaaja on kertonut, että joutui itse kuvaamansa kaltaiseen laitokseen. 
Education päättyy mahtavasti pauhaavaan musiikkiin, jonka aikana oli hyvä miettiä elokuvan sisältöä. 

Suosittelen tätä sarjaa, jos haluat katsoa laatuelokuvia, joissa on sanoma. Ensimmäinen elokuva on päälle kaksituntinen, toiset vähän toista tuntia pitkiä.

Minä voisin katsoa Lovers Rockin ja Educationin uudelleen, ja katsonkin. Lovers Rockin sen tunnelman vuoksi ja Educationin topakan äidin ja pikku vintiö Kingsleyn hahmojen vuoksi ja sen komiikan, millä "epänormaalin koulun" toiminta näyttäytyy. Eipä se tavallinenkaan 70-luvun brittikoulu kovin hääppöiseltä näytä. 





10 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Aihe on äärimmäisen tärkeä ja kokonaisuus vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin koin.
      On hyvä, että huomataan rakenteissa piilevä rasismi myös lähellä, ei vain muissa maanosissa. Tuli mieleen tuota kouluaiheista elokuvaa katsoessa, miten meilläkin helposti tyrmätään esim. somalityttöjen tavoitteet lääkärin tutkinnosta ja ohjataan kaikki perushoitajiksi ikään kuin heidän keskuudessaan ei olisi samaa jakaumaa lahjakkuudessa ja tavoitteellisuudessa kuin muilla.
      Briteillä jo erilainen englannin ääntäminen jakaa ihmisiä. Ja kyllähän se jakaa meilläkin, vähäisemmässä määrin. Kun politiikan tutkija Sami Borg tarkastelee vaalituloksia, niin tuntuu erityisen hienolta, että hän puhuu tamperelaista, vaikka on korkeasti koulutettu.
      Yksi syy miksi haluan katsella jonkun näistä elokuvista uudelleen on juuri karibianenglannin ääntämisen tarkempi kuuntelu. Se on kivan kuuloista.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä tältäkin suunnalta. On varmasti kiinnostava sarja. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen. Olen nähnyt tuon 12 vuotta orjana, joka oli hyvin vaikuttava elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Muistan miten sitä elokuvaa katsellessa syvä murhe täytti mieleni, kun vuodet kuluivat ja orjaksi vapautunut ei vain millään päässyt vapaaksi. Ja se hänen kotiin paluunsa... se oli särkeä sydämen. Ne kauheudet mitä maatilalla tapahtui. Ja miten paljon tällaista ennen kuin tilanne alkoi muuttua.

      Poista
  3. marjatta

    small axen tarinat rakenteellisesta rotusorrosta ovat kyllä hienoja. punaisena lankana juokseva racists gonna racist -ajatus tulee hyvin esiin ekassa jaksossa, jossa on valkoinen poliisikunta mustia valvomassa. intohimoisena anglofiilinä hävettää, että britannian lähihistoria on small axen kaltainen.

    on hienoa, että poliisiväkivallan jälkipyykkiä on viimeinkin alettu pestä toden teolla sekä fiktioelokuvissa että dokumenteissa.

    ihmisoikeusaktivismin ja rotuerottelun brutaali ja räiskyvä historia kiinnostaa minua suunnattomasti. sekä rotuerottelu että ihmisoikeusaktivismi vetävät jatkuvasti köyttä eikä voittajia löydy. ei taida olla mitään pay-back-time -tyyppistä loppua.

    ps. kaikenlainen antirasistiset eleet saavat minut itkemään. esim. se, kun amerikkalaiset baseball-pelaajat rupesivat käsi sydämellä seisomisen sijaan polvistumaan star-spangled bannerin aikana.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, puhumattakaan Brittiläisen imperiumin siirtomaahistoriasta. Sitä on kyllä kuvattu enemmän (tosin myös romantisoiden), mutta omassa maassa tapahtunutta ei tällä tavalla kuin tässä sarjassa.

      Yleensä rotuerottelu vie ajatukset Etelä-Afrikkaan, jossa apartheid-järjestelmä perustui erillään pitämiseen ja USA:n etelävaltioihin, joissa vallitsi sama ideologia, mutta onhan sitä ollut lähempänäkin, ja edelleen on monessa paikassa, joskaan ei enää niin hyväksyttynä ja järjestelmään kirjattuna.

      Urheilussa on antirasistista toimintaa aivan maakuntatasollakin. Muutamaa vuosi sitten jalkapallossa oli laaja "Ei rasismille"-kampanja. MYPAnkin (Myllykosken Pallo) peleissä pelaajat nostivat ilmaan ison bannerin pelien alussa.

      Poista
    2. Se vielä juolahti mieleeni, että urheilijoiksi kyllä muunmaalaisia ja tummempi-ihoisia ihmisiä hyväksytään, nostamaan kansallistuntoa, myös muutoin avoimen rasistisissa maissa. Unkarin jalkapallojoukkueessa on joku musta pelaaja! - Unkarin, joka syrjii erilaisia vähemmistöjä yhä pahemmin.

      Entisten itäblokin maiden urheilujoukkueissa muista erottuen esiintyy rasismia kilpailevia joukkueita kohtaan. Milloin vedetään silmäkulmia vinoon aasialaisia kilpakumppaneita pilkaten milloin sähistään korvaan jotain pöyristyttävää.
      Onneksi tällainen käyttäytyminen on nykyään niin täysin asiaankuulumatonta ja tuomittavaa, että se nostetaan aina esiin. Luulevatko nämä pilkkaajat todella, että koko muu maailma hymisisi mukana ja hyväksyisi hiljaa heidän temppunsa tyyliin "läppä vaan".

      Poista
  4. Olisi tärkeää, että poliiseiksi koulutettaisiin meilläkin muitakin kuin kantasuomalaisia. Niin myös muille aloille. Sarja on vielä katsomatta, ilmeisesti se on kokonaisuudessaan jo Areenassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Kyllä kaikilla Suomen ihmisillä pitäisi olla yhtäläinen pääsy kaikille aloille.
      Se on kokonaan Areenassa.

      Olen katsonut myös hyvän Netflix-dokumenttisarjan, My Love. Tekisi mieli kirjoittaa siitä seuraavaksi. Siinä käy ilmi, miten erilaista vanhojen ihmisten elämä saattaa olla ei maanosissa. Pääpaino on kuvattujen henkilöiden pitkässä avioliitossa, mutta siinä ohessa tulee ilmi kaikenlaista.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...