maanantai 3. lokakuuta 2016

Kirjoista ja lukemisesta, Turun reissullani koettua ja mietittyä


Kirjanmerkin ajatus

Olin ensimmäisen kerran elämässäni Turun kirjamessuilla. Turun messuthan ovat jo 25 vuotta vanhat, Helsingissä on messuiltu 15 vuotta, ja joissain muissa kaupungeissa on ollut pienempiä kirjamessutapahtumia.

Kävin messuilla suppeasti perjantaina, avajaisissa ja parissa muussa tilaisuudessa. Turun matkallani oli muutakin tarkoitusta ja ohjelmaa, mutta sainpahan tällä piipahduksella vähän kuvaa siitä, mitä Turku tarjoaa. 

Avajaisista jäi mieleeni Tarja Halosen lause kirjallisuuden annista ja Wladimir Kaminerin esiintyminen ja hänen kiteytyksensä kirjallisuuden tehtävästä.

Halosen lause: Lukeminen on tapa hankkia moninkertainen elämä.

Wladimir Kaminer oli yksi kirjamessujen saksalaisvieraista. Messujen teemana olivat Saksa ja Satakunta. 


Kaminer on syntynyt Neuvostoliitossa, josta hän lähti saatuaan vuonna 1990 Saksasta turvapaikan juutalaisena pakolaisena. Hän ei osannut maahan tullessaan kieltä juuri ollenkaan eikä tuntenut kulttuuria muuten kuin salakuljetettujen kirjojen ja elokuvien välittämänä houkuttelevana kuvana.
Silloisessa Neuvostoliitossa kirjallisuus ja muu taide oli opettavaista ja ylevää. Taide palveli valtiota ja sen tehtävänä  oli esittää parempi ihminen. Kaminer totesi, että tällainen taide oli tylsää. 
Kirjailijat tiesivät, että Tolstoi ja muut klassikot olivat kuvanneet intohimoisia ja epäonnistuneita yksilöitä, hurjiakin, mutta se oli mennyttä aikaa. 
Kaikki ahmivat oman yllätyksettömän taiteen ohella salaa länsitaidetta. Sen esittämä ihminen oli hauska ja leikkisä, usein karnevalistinen. Sieppari ruispellossa, Beckettin hahmot, David Bowie. Kun tietämys länsimaista oli näiden ikonisten hahmojen varassa, niin länteen päästyä todellisuus vaikuttikin poroporvarillisemmalta kuin oli odottanut.

Kaminer on nykyään Berliinissä tunnettu kolumnisti, kirjailija, radioesiintyjä ja ns. ryssändiskojen järjestäjä. Hän on kirjoittanut paljon ja kaiken uudella äidinkielellään saksaksi. 
Kirjailija, joka on itse tullut maahan pakolaisena, on saanut viime aikoina todeta, että hänen kirjojaan käytetään opetusmateriaalina syyrialaisille ja irakilaisille pakolaisille. 
Kaminer esiintyi hyvin valmistellusti ja sai ansaitusti runsaimmat taputukset.

Kaminer lopetti puheensa seuraavasti: Kirjallisuuden tehtävä on välittää se oivallus tai viesti, että kaikki me olemme samassa pelastusveneessä ja kaikki me olemme yksi teistä. 

Kun Kaminer kertoi kirjoistaan, minulla alkoi raksuttaa. Minähän olen lukenut hänen hauskan Berliinin oppaansa Berliinin matkaopas uteliaille turisteille. Tämän kirjan nimi on alkukielellään hauskempi Ich bin kein Berliner. Ein Reiseführer für faule Touristen (Enhän minä ole berliiniläinen, matkaopas laiskoille turisteille). Viittaus John F. Kennedyn puheeseen 1963: "Ich bin ein Berliner."

Vietimme mieheni kanssa noin viikon Berliinissä tammikuussa 2011. Majapaikassamme oli tämä Kaminerin kirja. Minä luin kirjan, hekotin ja ehdotin, että tehdään kaikenlaista, mitä Wladimir K. ehdottaa. Niinpä me menimme eräänä päivänä Gasthausiin ja mieheni tilasi perinneruuan Schweinehaxe. Kirjassa Kaminer pakinoi, että japanilaisturistit tilaavat usein tämän annoksen vain kuvatakseen sen ja jättävät koskemattomaksi, jolloin se voidaan tuoda tarjolle taas uudestaan uudelle asiakkaalle. Voi hurja, olisittepa nähneet sen annoksen! Lautasella oli valtava muhkura keitettyä vaaleanpunaista lihaa, sianpotka, jossa oli jäljellä paksu nahka ja harjaksia, vieressä läjä hapankaalia, mausteena vain suolaa. Minä tilasin jotain muuta, mutta sekin oli liiaksi perinneruokaa. Sivusilmällä näin japanilaisen tyttöryhmän hihittämässä annostensa ääressä. 



Mikäs siellä onkaan kädessä, Kaminerin opas! Olemme ottaneet itselaukaisijalla tällaisen kirjallisen ehtoopuhdekuvan. Berliinissä piti olla sisätiloissa hurjasti päällä tammikuussa, kuten melkein kaikkialla muualla talvisin paitsi meillä Suomessa.

Berliinistä takaisin Turkuun. 
Messuilla oli nähtävänä Suomen vanhin asiakirja, joka täytti juuri messujen aikana 700 vuotta. Tämä asiakirja on Ruotsin kuninkaan Birger Maununpojan latinankielinen kirje Karjalan naisille naisrauhan puolesta 1.10.1316. 
Ajatelkaa, 1316!

Kirjoitin messupöytiä katsellessa muistiin seuraavat kirjat:
Johanna Korhonen, Mikä niitä riivaa (nykyisen julkisen keskustelun mahdottomuudesta, huutamisesta ja itsekeskeisestä yksinpuhelusta)
Wilhelm Schmid, Tyyneys (vanhuudesta tärkeänä elämänvaiheena)
Antti Eskola, Vanhuus (Luin jostain haastattelusta Eskolan mainioita ajatuksia, esim. sellaisen, että miksi vanhojen ihmisten pitäisi koko ajan kehittää itseään, ratkaista sudokuja ja opiskella uusia kieliä oikeuttaakseen ansaitun joutilaana olonsa!)

Kotona olen katsellut messulehden listaa saksankielisen kirjallisuuden suomennoksista viime vuosilta. Huomaan paljon tuttuja nimiä, vaikka olen luullut keskittyneeni anglosaksiseen kirjallisuuteen. Kathrin Gerlof kuulostaa lupaavalta uudelta kirjailijalta, jonka teokseen Vaikeneminen haluan tutustua. 

Junalukemisena minulla oli Kyösti Salovaaran kirja 2112, Antiutopia. Siinäkin on hyvä kohta kirjallisuuden merkityksestä. Kirjoitan kirjasta vielä lisää, tässä vain lainaus, joka tuntuu sopivan myös Johanna Korhosen mietteisiin mekastamisesta keskustelun sijasta. Päähenkilö Jössen, Gustav Hjortin, pohdiskelua: 
Ensin poltetaan kirjoja, sitten ihmisiä. Kun  tietoa rajoitetaan, sen jättämä tyhjiö täyttyy juoruilla, huhuilla, valheilla ja ennakkoluuloilla. Mitä vähemmän tiedät, sitä enemmän uskot yliluonnolliseen, ja mitä enemmän uskot yliluonnolliseen, sitä helpompi sinua on ohjailla vallanpitäjien haluamaan suuntaan, koska kaikki mitä sinulle tapahtuu, tuntuu olevan kohtalon käsissä, ei sinun omassa vallassasi. Tietämätön ihminen käyttäytyy kuin silakka parvessa, joka yhtenä kollektiivina vaistomaisesti muuttaa suuntaa varjon häivähtäessä veden pinnalla. Tietämätön ei tiedä mikä varjon aiheuttaa, pitääkö pelätä vai ei. 

Vielä pitää antaa piiskoja Turun messujen järjestäjille avajaisista. 
PUOLET istuinriveistä oli varattu kutsuvieraille, Ihmisiä ajettiin edestä Auditorion takaosaan. Yleensähän vain rivi tai kaksi varataan Your Excellencies -tyypeille. Ilmeisesti kutsuvieraisiin laskettiin myös kaikki, jotka olivat mukana järjestelyissä. No, osa "tavan ihmisiä" (kainuulainen sanonta) seisoskeli sitten ahtaasti reunoilla, ja kun varattuja istuimia jäi tyhjäksi lapset - hyvä lapset! - puikkelehtivat niihin ja kohta taas pois, kun ei kiinnostanutkaan.

2 kommenttia:

  1. Kaminer oli todellakin sympaattinen ja huumorintajuinen tyyppi.

    Minulla oli Berliinin markallani Anna-Liisa ja Seppo Hentilän opas. Otin teidän tyyliinne myös oppaastani tavoitteen, söin sen Pekingin ankan samassa ravintolassa kuin olivat kehuneet. Oli sittemmin kuivahtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut kerran maistaa Pekingin ankkaa, täällä kotikaupungissa erään thaikokin tekemänä, ja kuivaa oli kyllä sekin. Tämä ruoka pitäisi varmaan syödä Pekingissä.

      Joo, oli kiva katsella kaveria, joka näytti nauttivan esiintymisestä ja ihmisten huvittamisesta ja oli valmistanut esityksensä huolella. Naurut tulivat kyllä vähän myöhässä, kun piti lukea seinälle heijastettua suomennosta. Ainakin avajaisissa hän puhui saksaksi.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...