lauantai 8. lokakuuta 2016

Kyösti Salovaara: 2112, Antiutopia


Kun eräänä kauniina kesäpäivänä kävelin Senaattorintorin poikki en aavistanut millaiseen seikkailuun joudun. Sana "seikkailu" kuulostaa helppohintaiselta.mutta käytän  sitä ja liioittelen, koska tavallisen ihmisen tavallisessa elämässä tällainen tapahtumasarja ilmeisesti on seikkailu. 

Näin alkaa Kyösti Salovaaran vuonna 2012 julkaisema nettikirja 2112 Antiutopia, joka on kriittinen tieteisromaani Yhteisen edun yhteiskunnasta. Ollaan noin sadan vuoden päässä tulevaisuudessa Suomessa, jossa ei paljon muusta maailmasta tiedetäkään. Massaturismi on loppunut kaikkialla, ihmiset pysyvät paikallaan. Ihmisen arvo mitataan hiilijalanjälkinä. 
Helsingissä asuu kolme ja puoli miljoonaa ihmistä, asutuksen keskittäminen on vähän kesken. Kansalaisilla on käytössä hiilipisteet, joita käyttäessä on mietittävä, haluaako hankkia kirjan vai viikon maissiohrapihvit.
Poliittiset puolueet ja kansalaisliikkeet on lopetettu, virkamiehet hallitsevat. Tuhlausyhteiskunnan suosima demokraattisuus on havaittu tehottomaksi, sen sijaan jokaisella on oma pikkuvirkamies, kotiklerkki, johon on pidettävä yhteyttä. 

Päähenkilö ja minäkertoja, Jösse-nimeä käyttävä Gustav Hjort, opettaa Helsingin yliopistossa poliittista historiaa ja vuoden 2017 Yhteisen edun vallankumousta. Historia ei ole suosiossa, koska ye-yhteiskunnassa arvostetaan vain  hiilivapaata nykyisyyttä ja tulevaisuutta. 
Nyt Jösse on matkalla tapaamaan Yhteisen edun ministeriä (yem), joka on koonnut ryhmän tärkeään tehtävään selvittämään, miksi äly on häipynyt Helsingistä, mutta kasvanut Kuopion seudulla. Pitkäaikaisten tilastojen mukaan yloppilaiden taso on korkeampi Savossa ja myös väestön keski-ikä on siellä korkeampi kuin hesalaisilla. Keskittämisen ideahan on ollut paitsi tietenkin säästö myös ideoiden keskittyminen ja sitä myötä innovatiivisuuden kasvu. 

Kokouksen jälkeen Jösse tutkii koulutukseen liittyviä päätöksiä, mutta ei keksi mitään, mikä voisi selittää ongelman. Vuonna 2016, jo vanhan yhteiskunnan aikana, peruskoulun luonnontieteellisiä tunteja oli vähennetty roimasti ja otettu tilalle draamaa ja käsityötä, mutta tämäkin koski koko maata. 

Retkikunnan matka Kuopioon autonrämällä on melkoinen seikkailu. Porukka osaa pitää yhdessä hauskaa, henkilöt tutustuvat toisiinsa. Matkan varrella veneillään ja kalastetaan, keskustellaan ja rakastutaan, vaikka e-pistos aiheuttaakin harmia. Vanhemmat heteromiehet saavat yhteisen edun nimissä eunukkipistoksen.  

Maanteitä ei ole hoidettu, koska niitä ei tarvita. Metsät on kaadettu. Tienvarsia reunustavat valtavat pellot kasvisruuan saannin turvaamiseksi. Samasta syystä myös lannoitusta käytetään niin runsaasti, että vesistöt ovat paksun levän peitossa.  

Kirja on jaettu kolmeen osaan ja niiden sisällä lukuihin. Osien alussa on lainaukset Stephen Hawkingilta, F. Scott Fitzgeraldilta ja Olavi Paavolaiselta.
Esimerkki hauskasta luvun nimestä: Kotona keitin espresson ja muistelin kokouksen kulkua (tässä luvussa on mukana kuivaa tieteellistä asiaa jonka yli lukija voi halutessaan hypätä). 

Kahvia ei ole siis kielletty, siihen ei ole uskallettu puuttua. Saunat on kielletty, mutta siellä täällä on yhä salasaunoja. 
Yhteenvetona yhteiskunnan apeasta tilasta voi sanoa, että ihmisten elämästä on poistettu vivahteet, jäljellä on välttämätön. 

Kirjan kuolema on alkanut siirtymisestä sähkökirjoihin. Niitä oli helppo sensuroida yhteisen edun kulttuurin nimissä, ja hiilijalanjälkiarvot ohjasivat sähkön käyttöä viihdekirjan julkaisua tärkeämpiin asioihin. 

Jösse on varovainen toisinajattelija. Hän pitää järkevyyden yhteiskuntaa vapautta rajoittavana totalitarismina ja kaipaa vanhaa hömppäkulttuuriaikaa.

Ajatella jotain mitä kukaan muu ei ole ajatellut?  Onko se mahdollista että tavallinen ihminen, esimerkiksi minä Jösse Hjort, keksii elämässään yhden ihan oikean ajatuksen, jota kukaan muu ei ole koskaan eikä missään ajatellut?

Menneisyys on vaarallinen matka tulevaisuuteen. 

Mitä Kuopiossa tapahtuu? 
Sen saatte selville, lukemalla kirjan ilmaiseksi täältä

Kirjan alun verkkaisuus ja pähkäily valmistavat huikeaan, julmaan loppunäytökseen. Sen voin kertoa, että kyseessä ei ole tyypillinen dystopia.

Lopussa Jösse sanoo: 
Mutta minä en ollut viaton.
Minusta tuntui, että minun pitää polvistua nurmikolle tunnustamaan syntini.

Hän päivää kirjansa Antibesissa 6.6. 2113 



Tässä kuvassa kirja on minulla luvun alla junassa. Teksti houkutti ja koukutti ja pani jatkamaan. 

Olin  juuri lukenut Coetzeen Jeesus-dystopiat ja koin, että Kyösti Salovaaran tekstissä on samanlainen kolkko ja niukka maailma. Salovaaran Antiutopian Jösse on samanlainen  hiljainen epäilijä ja huomioija kuin The Childhood of Jesus ja The Schooldays of Jesus -kirjojen Simon. 

Antiutopia-nimi kertoo, että utopiaan tähdättiin, mutta... 
Monet kirjan aiheista nostavat esiin tuttuuden tunteen: näinhän nyt näyttäisi monessa asiassa käyvän. Voisiko tehdä jotain toisin? 
Voisiko kaiken nähdä myös aivan toisin?

Kyösti Salovaaralla on blogissaan esseetyyli. Tässä romaanissa on esseetyylin ohessa myös muuta: ympäristön kuvausta, veneilyn ja kalastamisen kuvausta, onnistunutta dialogia, kaunista rakastumisen ja erotiikan kuvausta ja huumoria, joka on joskus mustaa ja joskus hersyvän koomista. 
Mikkelin torin patsaissa puistoparlamenttina näkyy vanhoja presidenttejä, jotka Jösse historiantutkijana tunnistaa, ja onpa siellä viimeiset vallattomat, ilkikuriset kansalliskirjailijatkin Reijo Mäki, Sofi Oksanen ja Jari Tervo. Heidän jälkeensä kirjailijoista tuli yhteisen edun sisäistäneitä virkamiehiä.  


Salovaaran kirjan ulkoasun suunnittelun on tehnyt Olli Turunen Tovia Designista. Hänen ovat myös kansien valokuvat.

Takakannen utopia

10 kommenttia:

  1. Kotimainen dystopia ajatuksena kiinnostaa, joten laitanpa tämän nimen muistiini. Kuvastavathan dystopiat niitä pelkoja ja toiveita ja mielikuvia, joita nykyhetkessä on tapetilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut aiemmin yhtään Suomeen sijoitettua dystopiaa ja vähän dystopioita muutoinkin. Tässä on paljon kaikenlaista yhteiskuntakritiikkiä.

      Poista
  2. "Tienvarsia reunustavat valtavat pellot kasvisruuan saannin turvaamiseksi."

    Öö, väittääkö kirjailija siis, että kasvisruoan tuotantoon tarvitaan enemmän peltopinta-alaa kuin lihantuotantoon? Pitäisiköhän luonnontieteiden opetusta tosiaan lisätä eikä vähentää. :)

    Tällä hetkellä eletään maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta niin kriittisiä hetkiä, ettei tämänsuuntainen huumori taida minua paljon naurattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämä ole huumoria. Sitä on muualla kirjassa.

      Metsät on kaadettu sähkön ja lämmön tuottamiseen ja nyt, kirjan todellisuudessa, niiden tilalla kasvatetaan geenimuunneltuja uusia viljalajeja ilmaston alettua viiletä.

      Maisemia katselee Jösse auton ikkunasta. Nämä ovat siis Jössen ajatuksia. En tiedä kirjailijan ajatuksista.

      Tässä kirjassa on raikasta kyseenalaistamista, mistä pidän. Myös yleisesti toistettua on hyvä kyseenalaistaa. Jössehän on tutkija, joten se sopii hyvin hänelle.

      Poista
    2. Jaa, no metsien polttaminen energiaksi on kyllä ihan oikea uhka. Ilmaston viileneminen sen sijaan on utopia, jota emme tule näkemään. Minusta kyseenalaistaminen on raikasta vain silloin, kun se perustuu edes jollain tavalla tosiasioihin. Monet sekoittavat kyseenalaistamisen ja silkan tietämättömyyden. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kyseenalaistaminen ilman huipputason ymmärrystä ilmakehäfysiikasta on jälkimmäistä. Sopii tosiaan toivoa, että lukeva yleisö ottaa tosiaan romaanin fiktiona, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kun kuitenkin mietin lähes joka päivä, olenko tulevaisuudessa itsekin syytettynä rikoksista lasten ja lastenlasten sukupuolvia vastaan, ihan kaikille fiktion kirjoittajille ei riitä ymmärrystä.

      Poista
    3. Syyllisyyttä on tässäkin päähenkilöllä, joka miettii, että voisipa olla ajattelematta ja vain elää kuten käsketään.

      Minua ei haittaa fiktiossa, vaikka skenaario olisi millainen, väestön liikakasvu tai väestökato, ilmaston kuumenenminen tai viileneminen. Fiktio on fiktiota ja dystopian maailma on aina kuviteltu. Dystopia voi olla vaikka parodia.

      Eri asia on sitten tietokirjoissa ja jopa pamfleteissa, vaikka niissä on kyllä enemmän subjektiivisuutta ja yleensä painotetaan jotain ajankohtaista asiaa.

      En ole huolissani, etteivätkö lukijat ymmärtäisi fiktion ja faktan eroa. 2112 työntää lukijan ajattelemaan ympäristöasioita ja ohjailua, mutta ei minun mielestäni syötä mitään mallia.

      Poista
  3. Olen lukenut tuon Kyöstin kirjan. Mutta ilmeisesti olen tehnyt sen joko kiireesti pikalukuna tai muuten huolimattomasti, sillä kun luin tämän kirjoituksesi, Marjatta, huomaan, etten ole ollut tarpeeksi tarkkaavainen. Sinä olet nähnyt siinä paljon enemmän kuin minä.

    Pidän kovasti Kyöstin blogikirjoituksista. Ne antavat aina ajattelemisen aihetta. Ovat leppoisaa ja mielenkiintoista luettavaa. Mutta viime aikoina olen vähentänyt kommentoimista osaksi kiireen, osaksi sen takia, etten tunne pystyväni ilmaisemaan tarpeeksi selkeästi, sitä mitä tunteita kirjoitus on minussa herättänyt. Olen saanut moitteita kirjoitustavastani. Jopa siitä, mitä puhun puhelimessa. Olen saanut myös ihka oikean vihapuhelun, joka lannisti minut viikoksi, enkä ole siitä vieläkään täysin toipunut. Olen tullut varovaiseksi. Liiankin varovaiseksi.

    Mutta nyt, sinun kirjoituksesi johdosta, annan itselleni jyrkän määräyksen: Liisu, menepäs nyt kiltisti takaisin ja lue kauan sitten jo lukemasi Kyösti Salovaaran e-kirja. Ja luekin se huolellisesti, kiirettä pitämättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, ensinnäkin voi ei - moitteita kirjoitustavasta. SINULLE! Sinähän kirjoitat erikoisia hienoja tarinoita ja pidät huoliteltua blogia kuvineen ja musiikkeineen. Ja vihapuhelu, älä anna sen lannistaa itseäsi. Kirjoita se näkyväksi.

      Luin juuri ällistyneenä, miten pääministerin vaimo Minna-Maaria Sipilä ja kansanedustajat Emma Kari ja Ozan Yanar olivat saaneet tappo-ja raiskausuhkauksia puhelimessa ja soittaja oli selittänyt kuulustelussa, että hänellä on oikeus esittää tällä tavalla maahanmuuttokriittisiä mielipiteitään. Sivistys hoi, missä sinä olet! Ja jotkut "fiksut" vielä oikein usuttavat ja pelottelevat heikompia ihmisiä tällaiseen toimintaan.

      Liisu, sinua loukanneet kertovat näissä kommenteissa kaiken itsestään, mutta eivät mitään hienotunteisesta, vaatimattomasta sinusta!

      Kyöstin kirjoitukseen. En ole läheskään tyytyväinen siihen, mitä sain siitä kirjoitetuksi.
      Olen alkanut nähdä 2112-tapahtumat elokuvana. Muistathan sen lopun. Se olisi elokuvassa aikamoinen näky. Sinä, joka tiedät myös paljon musiikista, mieti lukiessasi mikä musiikki tässä leffassa voisi olla.

      Poista
  4. Marjatta, sinä olet ihana! Lohdutat niin kauniisti, että oloa helpotti. Mutta minulla on niin huono itsetunto, että lannistun vähemmästäkin itseeni kohdistuvasta hyökkäyksestä, enkä osaa puolustautua. Joku toinen olisi katkaissut puhelun, minä vain lamannnuin. Heh. Huonoa ainesta!

    Nämä, mistä kerroin eivät ole missään tekemisissä blogini kanssa, ne ovat yksityisiä tapahtumia. Epäilen, että esim. tuo vihapuhelu, joka oli ihan sairasta, saattoi johtua humalatilasta. Vaikka ne jotka tietävät asiasta, sanovat päinvastaista. Ehkä se oli kateutta tai katkeruutta. Mutta kyllä minä nyt uskon, että "sananmiekka"voi olla vaarallinen ase. Sillä voi vahingoittaa ihmistä henkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sananmiekka on vaarallinen ja kateus ja katkeruus ovat usein pelon ohella vihan synnyttäjiä.

      Ilmeisesti kirja- ja kultturiblogit ovat saaneet olla aika hyvin trollaajilta rauhassa.
      Olen kyllä huomannut muutamia, jotka tulevat joissain blogeissa asiallisten kommentoijien oheen tarkoituksenaan pelkästään aiheuttaa mielipahaa ja hämmentää bloggaajaa. Ilmeisesti he ruokkivat tällä tavalla sadismiaan.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 1, Pesärikko

Pesärikko, käsiohjelma Olen nähnyt vähällä aikaa kaksi näytelmää, joissa on tarkasteltu suomalaisuutta, Pesärikon Kotkan kaupunginteat...