perjantai 18. syyskuuta 2020

Päivän paras!


Toissasyksyinen kuva,
nyt kesää riittää ja kultaisten lehtien sijaan
on vielä kesäkukkia

Ajattelin aina välillä julkaista Päivän paras! -otsikolla jonkin sinä päivänä lukemani/kuulemani hyvän lauseen tai pari. Lainaukseni voi olla kirjasta, lehdistä, tv- tai radio-ohjelmasta, henkilökohtaisesta keskustelusta tai ohimennen kuulemani ajatus, joka jäi vahvana mieleen. 

Matkin tässä, hieman muunnettuna Mummin matkassa -blogin Innaa, jolla on hyviä Aamunrepäisyjä (klik).
Mietin voisinko välillä kirjoittaa myös Päivän pahimman ... eei, pidän tämän positiivisena! 

Kas tässä blogihistoriani ensimmäinen Päivän paras:
Jokaisen pitäisi olla joskus sairas, ettei tarvitsisi koko ajan olla.
(Kari Hotakaisen romaanista Huolimattomat)


maanantai 14. syyskuuta 2020

Hämmästelyä: mitä tapahtuu teatteri- ja elokuvamaailmassa?

Raimundo de Madrazo y Garreta:
Travesuras de la modelo. c.1885

Olen kirjoittanut muutaman kerran otsikolla Hämmästelyä ilmiöistä ja tapahtumista, jotka saivat ällistymään, säikähtämään, kauhistumaan tai huvittumaan ja joskus kaikkea tätä yhtä aikaa. 

Lisääntymään päin oleva taiteen vapauden rajoittaminen on kauhistuttanut minua jo jonkin aikaa, viimeksi kun luin Oscar-elokuville asetetuista vähemmistövaatimuksista ja heti muutaman päivän kuluttua lukiessani Kansallisteatterin näytelmän roolittamiseen kohdistuneesta kriittisestä somekampanjoinnista, jonka vuoksi näyttelijä vaihdetaan ja ensi-ilta siirtyy muutamalla viikolla. 

Kyseessä on Pedro Almodóvarin elokuvaan Kaikki äidistäni perustuva näytelmä. Elokuvassa seksityöläisenä työskentelevän transnaisen Agradon roolin esittää nainen. Kansallisteatteri oli valinnut Agradon rooliin miehen, ja nyt, ennen kuin yhtään esitystä on nähty, on noussut häly siitä, että roolissa pitäisi olla transnainen tai nainen. Siis ennen kuin on edes nähty, miten Janne Reinikainen toteuttaa roolin. 
Kaiken lisäksi Kansallistetterin näytelmä perustuu brittiläiseen käsikirjoitukseen, jossa ei ole transnaista vaan transvestiitti.
Erehtyikö ensimmäinen asiasta somessa ärhäköitynyt ja toiset seurasivat harkitsemattomasti perässä? Sellaista on tapahtunut ennenkin. Kannatetaan tai vastustetaan, kiivaillaan ottamatta asioista selvää. Onhan ne nyt ihan eri asioita, transihminen ja transvestiitti. 
Kun kyseessä on transvestiitti, niin mieshän on hyvä valinta, koska transvestiitit ovat naisten vaatteisiin pukeutuvia miehiä. Saman näytelmän transvestiitin roolin on tehnyt mies Englannissa ja Australiassa. Eikö Suomessa siis mies saa esittää edes miestä?
Sitäpaitsi eikö tärkeintä sentään ole roolisuoritus eikä näyttelijän sukupuolinen identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen! 

Minusta Kansallistetterin pääjohtajan Mika Myllyahon ei olisi pitänyt ryhtyä tässä mihinkään toimenpiteisiin, vaan esittää näytelmä suunnitellusti ja jättää somekohina omaan arvoonsa. Janne Reinikainen oli jopa valmistautunut rooliinsa kysymällä transvestiiteista Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta.  

Miesnäyttelijä voisi minun mielestäni sopia ihan hyvin esittämään myös transnaista (josta tässä näytelmässä ei siis ole kyse), jos näytelmässä pyritään realistisuuteen, koska vasta murrosiän jälkeen naiseksi korjatut miehet ovat yleensä useammin miehekkäitä kuin naisellisia. Jos taas kyseessä on muu tyylilaji kuin realismi, niin keskitytään muihin asioihin. Näköisyys voidaan kääntää jopa nurinpäin, karnevalistisesti; farssissa hento nainen voi esittää muskeliäijää ja könsikäs prinsessaa.
Leea Klemola esittää uskottavasti mieheksi syntynyttä, naiseksi korjattua Maaritia elokuvassa Kerron sinulle kaiken osittain juuri siksi, että hänessä on androgyynisyyttä ja maskuliinista karheutta. 

Jos kukaan ei saa esittää muuta kuin sukupuolisesti tasan tarkkaan itsensä kaltaista ihmistä, niin mitä rooleja sukupuoleltaan korjattu tai muu-termillä määritelty, tarkemmin määrittelemätön muunsukupuolinen, sitten saa totisena aikanamme esittää?
Paljonko näytelmissä on rooleja transihmisille, vai pitääkö niitä ryhtyä varta vasten kirjoittamaan?

Nyt tekee mieli sanoa, että järjen käyttö on sallittu. 
Eihän rooleja täytettäessä pitäisi edes kysyä ihmisten intiimiasioita, katsoa vain kuka näyttelee roolin parhaiten. 

Elokuva-alalta kuuluu myös kummia. 
Jos haluaa saada tulevaisuudessa elokuvan Oscar-ehdokkaaksi, pitää paitsi tarkistaa, että näytelmässä on tarpeeksi naisia (miehiä ei ole mainittu), niin myös että siinä on vammaisia ja sukupuolisuudeltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan vähemmistöihin kuuluvia. Prosenttiosuus on tärkeä paitsi rooleissa niin myös näyttelijöissä ja koko tuotantoryhmässä avustajia myöten. 
Onko Oscar-elokuvissa siis hylätty taito joidenkin omituisten korrektiivisuussääntöjen alle? Ketkä niitä sääntöjä laativat? Onko Oscar-elokuvista tulossa vitsi? Onko taiteesta ylipäänsä tulossa vitsi, jonkinlainen karrikatyyri? 
Tästä keskustelimme Lukutaidon päivänä -kirjoitukseni kommenteissa, josta lainaan ystäväni Merin hyvän Junnu Vainio -sitaatin: 
"Alvar antenninsa latvaan veti näreen / kaikki filmit ajoissa hän taltioi / sillä aavisti tään ajanhengen äreen: / holhousyhteiskunta kaiken sensuroi."

On paljon elokuvia jotka haluaisin taltioida, kaiken varalta, esim. elokuvan Anna hyvän kiertää siltä varalta, että mieleenpainuvasti roolinsa esittäneen Kevin Spaceyn tilalle muutetaan digitaalisesti Brad Pitt (ellei häntä ole jo hylätty) tai jokin täysin rakennettu hahmo (kai sellaistakin jo voidaan tehdä!).
Myös tiettyjen ohjaajien hyvät elokuvat ovat vaarassa joutua roskakoppaan, koska  ohjaaja on persoonaltaan epäilyttävä, ollut ilkeä näyttelijöille tai tehnyt tuomittavia tekoja. 

Ääh, en jaksa enää...välistä tuntuu, että taiteen maailmassa tapahtuva on jotain dystopiaa, ei todellista. Yritän sitä selvittää sanoittamalla hämmennykseni.  
Mitä te blogini lukijat ajattelette? Onko mielestänne kaikki mallillaan esittävän taiteen ympärillä? 

Kävin viikonloppuna katsomassa uuden suomalaisen Metsäjätti-elokuvan. Ohjaaja Ville Jankeri ei ole ehkä huomannut kysellä elokuvaa tehdessään, onko elokuvassa ja tuotantoryhmässä Oscar-elokuvaan vaadittavia vähemmistöprosentteja. Kohta ne voivat olla kaikilta elokuvilta vaadittuja. 
Kiitos Ville Jankeri ja näyttelijöistä erityisesti Jussi Vatanen ja Hannes Suominen

Kirjoitukseni alussa on kuva Málagan Carmen Thyssen museossa ostamastani postikortista. Maalauksen nimi on suomeksi 'Mallin kepponen'. Se tuntui jotenkin sopivan tähän. 


Lisäys :
Pari tuntia sen jälkeen, kun olin julkaissut tämän, uutisoitiin, että Kansallisteatteri esittää näytelmän, kuten oli alun alkaen suunniteltu. Hyvä!

perjantai 11. syyskuuta 2020

Ydinajatuksia

Olen lukenut, paljon. En ole kirjoittanut lukemastani. Ratkaisu: ei pitkästi, vaan ydinajatus, se päällimmäisin ja tärkein, mitä minulle kirjasta jäi.


I was a novelist, I wrote novels, and if I used something from my own life, it had to be camouflaged, a part of the fiction. To renounce this was not among the possibilities open to me as a writer. For then it would no longer be literature. 

(Olin romaanikirjailija, kirjoitin romaaneja, ja jos käytin jotain materiaalia omasta elämästäni se piti naamioida osaksi fiktiota. Tästä kieltäytyminen ei ollut minulle kirjailijana mahdollista, koska silloin kirjoittamani ei enää olisi kirjallisuutta.)

Näin kirjailijat ovat aina tehneet. Onko Karl Ove Knausgårdin kirjoista vauhtinsa saanut autofiktio-termi turha?
Muistan kun hänen kirjojensa julkaisun jälkeen ihmeteltiin, miten voi olla, että mies muistaa kaikki keskustelut ja eihän se kaikki voi olla totta. Itse hän sanoi, että muutti ja yhdisteli, mutta silti takerruttiin tuohon onko se totta -äimistelyyn. Saipa hän syytöksiä "kirjallisesta pedofiliastakin", koska päähenkilö koki rakkaussuhteen nuoreen tyttöön. Omituinen syytös. 

Knausgårdin tyylissä on niin paljon läsnäolon tuntua, että se tuntuu joltain aivan uudelta. Juuri tämä läsnäolevuus sai ihmiset ymmälleen sen suhteen, mikä on totta.

Sana inadvertent tarkoittaa tahatonta ja suunnittelematonta. Knausgård haluaa esseessään sanoa, että sen jälkeen kun oma tyyli on löytynyt kirjoittaminen soljuu kuin itsestään. Näin hänelle kävi monien vuosien etsimisen jälkeen. 
Kirja on syntynyt Why I Write -luentosarjaan valmistellun luennon pohjalta. 
 


Tauon jälkeen Elina oli valmis aloittamaan toisen näytöksen lukemisen, mutta näyttelijät halusivatkin keskustella tekstistä. 
- Entä jos keskustellaan sitten, kun ollaan luettu koko näytelmä? Elina ehdotti varovaisesti.
Lotta näytti paheksuvalta ja järkyttyneeltä.
- Me ollaan hei ensemble, eikä me kaivata mitään natsiohjaajaa. Meillä on sellainen periaate, että voidaan aina vapaasti keskustella ja analysoida. Jos joku haluaa milloin tahansa keskeyttää tilanteen ja puhua, kaikkien on suostuttava siihen. 

Elina Kilkku tuo kirjassaan esiin aloittelevan ohjaajan kipupisteitä. Päähenkilö kokee, että näyttelijät eivät kunnioita häntä, eivätkä toisiaan, vaan jokainen yrittää viedä läpi omaa näkemystään. Hyvin tärkeäksi nousee kysymys, kuka keittää porukalle kahvin. Elämä käy mahdottomaksi myös avioliitossa ja uusperheen äitinä. Mies on menestyvämpi ja hänen työnsä menevät aina vaimon töiden edelle, kunnes ajan henki lyttää hänen ohjauksensa toksisena miespullisteluna. Sitä ennen pariskunta on jo päätynyt eroon, koska heillä on samalla alalla työskentelyn vuoksi kilpailua ja koska mies kaipaa perinteisempää vaimoa. Elina ei lannistu, vaan perustaa luottonaistensa kanssa Taiteilijoiden Turvatiimi -nimisen terapiaryhmän ja on onnellisempi kuin koskaan. 

Jotkut kohdat ovat alleviivaavia, esim. se että Elinan mies sanoo haluavansa olla kuten Picasso ja muut miespuoliset työlleen kaikkensa antaneet nerot, jotka vähät välittivät kotiasioista. Lukija oli sen jo oivaltanut! Ydinajatus on riemastuttava: tartu hetkeen, seuraa kärppänä aikaasi ja menestyt! Onhan tuo konsulttityökin niin tätä aikaa. 


Memento mori on Tiitu Takalon omaan kokemukseen perustuva sarjakuvakirja. Se kertoo, millaista on kokea aivoverenvuoto ja toipua siitä. 
Aivoleikkauksista toipuminen on hidasta. Useimmiten toimintakyky ei palaa vuodessa. Kyse ei ole masennuksesta, vaan erityisestä tilasta, jossa haluaisi tehdä asioita kuten ennenkin, mutta ei pysty.  Intoa ja elämänhalua olisi, mutta ei jaksamista. 

Ydinajatus on viimeisessä ruudussa. Toisinkin olisi voinut käydä. 



Viime aikoina olen lukenut Kari Hotakaiselta yhtä sun toista, runojakin, ja päätynyt siihen, että hänellä on kaikessa tuotannossaan sama teema, ydinajatus: IHMISEN OSA. Se on myös yhden hänen romaaninsa nimi. Sanapari sekä tulee vastaan hänen teksteissään sellaisenaan että on ymmärrettävissä Hotakaisen luomien henkilöhahmojen harhailuissa. 


tiistai 8. syyskuuta 2020

Lukutaidon päivänä 8.9.2020

Kansainvälistä lukutaidon päivää on vietetty 60-luvulta asti. Tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että pallollamme ei vieläkään kaikilla ole mahdollisuutta koulunkäyntiin ja lukemaan oppimiseen. Onhan kuudessakymmenessä vuodessa menty paljon eteenpäin, mutta yhä on parannettavaa. 

Meillä länsimaissa tilanne on niin hyvä, että voimme kiinnittää huomiota sellaisiin finesseihin kuin luetun ymmärtäminen ja medialukutaito. Pitää osata lukea tekstejä allegorioista asiakirjoihin ja oppia erottamaan QAnonien sepustukset faktaperäisistä tiedeartikkeleista. 

Meillä ollaan myös huolissaan lapsista, varsinkin poikalapsista, jotka eivät löydä kaunokirjallisuuden ääreen. Joskus ajattelen, onko tuo huoli sittenkin ylimitoitettu. Kamelin voi viedä lähteelle, mutta sitä ei voi pakottaa juomaan. Joillekin teini-ikäisille sopisi tyrkyttämisen sijaan ehkä kieltäminen paremmin, eikä kaikkien ihmisten tarvitse harrastaa kaunokirjallisuutta. 

Luin juuri äskettäin tästä aiheesta mainion kolumnin Kari Hotakaiselta nimeltään Jeppe lumilautailee, setä kirjoittaa. Tämä kirjoitus on kokoelmassa Elämä ja muita juttuja vuodelta 2001 ja on julkaistu luultavasti sitä ennen Helsingin Sanomissa.
Kas näin, humoristi Hotakainen: 
Mutta miten nuori jaksaa, jos hän ei lue suomalaista kirjallisuutta? Mistä minä sen tiedän. Mutta sen tiedän, että itse hänen on löydettävä tekemisensä, minä en siitä huolta kanna. Itse aloin lukea 17-vuotiaana. Se mitä tein sitä ennen, ei kuulunut muille. Ja luulenpa, että tuohon aikaan Hannu Salamalla oli parempaakin tekemistä kuin pohtia sitä, miksi Hotakaisen liehuletti ei lue näkemystäni suomalaisen kommunismin tilasta.

Hotakainen jatkaa, että elävä kirjallisuus on kohderyhmätöntä ja kuolleen ryhmä- eli hoivakirjallisuuden vastakohta.
Voisin tietysti rampata kouluissa tukistamassa nuoria heidän vääristä videotottumuksistaan ja mainostamassa lumilautailevalle Jepelle uusinta kirjaani. Miltähän se näyttäisi? Saksalaisen hevibändin suttuiselta rock-videolta. 

No sitten tämän kirjoitukseni omakohtaiseen osuuteen. 
Olen johdatellut kameleita lähteen ääreen, oppilaitani ja tietenkin omia lapsia ja lapsenlapsukaisia. Toiset ovat ryhtyneet juomaan ahnaasti, toiset kääntäneet päänsä pois, koska muut lähteet ovat kiinnostaneet enemmän. 

Varsinkin pojissa on nykyään niitä, joita ensin kiinnostaa pelit ja pelimaailman kautta paksut tarukirjat. Vaikka ei olisi ollut niin kiinnostunut Pekka Töpöhännästä saattaa myöhemmin kiinnostua Soturikissoista



Mökillä on kiva lukea. Mummi lukee ensin kirjan pari kolme kertaa. Sitten Pienen Kirjallisuudenharrastajan on aika lukea sama tarina pehmoleluille. Hän järjestää lukuhetkeensä jännitysefektejä, mutta liian pelottavaa ei saa olla.
Pekka Töpöhännässä on paljon mietittävää. Siksi kirja onkin luettava yhä uudelleen. Miksi Monni on niin ilkeä? Mitä se tarkoittaa, kun Mummi sanoo, että Monnilla pilkka sattui omaan nilkkaan ja joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankee?  



Linkki hyvään kirjoitukseen, jossa muistutetaan selkokielisten kirjojen tarpeellisuudesta: 
Tuijata, Kulttuuripohdintoja

perjantai 4. syyskuuta 2020

#TOBEREAD - Näitä haluan lukea


Anita Jeramin lastenkirjan kannesta

Aina kun olen ollut vähänkään negatiivinen haluan äkkiä kirjoittaa jotain uutta sitä peittämään. Siispä nyt edellisen kirjoitukseni lista toisin päin.


1. Klassikko, jonka aiot lukea

No, niitä venäläisiä klassikoita, kun edellisen kirjoitukseni kommenteissa sain niin paljon suosituksia. 


2. Kirja, jonka arvot koet itsellesi läheisiksi

Kaikki sellaiset romaanit ja muu kirjallisuus, joissa ollaan pienten ja sorrettujen puolella jyrääviä järjestelmiä tai järjestelmättömyyttä vastassa.


3. Sopivan pituinen kirja

Jotkut pienoisromaanit ovat oikeita helmiä, esim. Aki Ollikaisen Nälkävuosi, jolla aloitin blogikirjoittamiseni vuonna 2013 (klik). Minäkin osasin muuten silloin kirjoittaa lyhyesti. 

Jos kirja tuntuu pitkitetyltä, niin se on liian pitkä. Yleensä semmoinen 200 - 300 sivua riittää. 


4. Kirja sellaisesta genrestä, jota tykkäät lukea

- Psykologiset romaanit kiinnostavat, esim. Janet Framen mielen sairastumista kuvaavat kirjat ja Karin Fossumin rikosromaanit.
- Yhteiskunnalliset romaanit: J.M. Coetzee, Toni MorrisonJohn Steinbeck, Heidi Köngäs jne.
- Hyvät selkeät tietokirjat, mutta vain sellaiset, joissa on lähdeluettelo ja oikeaa tietoa, ei mitään hyvän elämän oppaita.
- Runot ajoittain. Olli-Pekka Tennilän teokset Yksinkeltainen on kaksikeltaista ja Ontto harmaa pysähdyttävät omintakeisuudellaan ja yksinkertaisella totuudellaan. 
- Elämäkerralliset teokset. Janet Framen kaikki teokset pohjautuvat omaan elämään ja ovat silti kaunokirjallisuutta. Karl Ove Knausgårdin oman elämän teoksissa on kiinnostava sävy, ikään kuin kohteena olisi kuitenkin joku muu kuin kirjoittaja itse. Mielenkiintoisen omaelämäkerran rakentaminen vaatii kirjoittajaltaan tyyliä ja itsekritiikkiä. 
- Lastenkirjat, joita olen lukenut kahdessa jaksossa, ensin omille ja sitten lapsenlapsille. Itselläni ei ollut paljon kirjoja lapsena, joten nautin täysillä tästäkin genrestä nyt aikuisena ja olen aina valmis lukemaan, kun lapsi pyytää. Nuortenkirjojakin olen lukenut, ei niitä välillä edes erota aikuisten kirjoista.
- Edellisessä kirjoituksessani, jossa piti kirjoittaa mitä ei halua lukea unohdin kliseitä vilisevät, pateettiset mietelausekirjat. Hyvät aforismikirjat sen sijaan kelpaavat minulle, esim. monet Olli-Pekka Tennilän runot ovat myös aforismeja. 


5. Suosittu kirja, josta olet kiinnostunut

Tommi Kinnusen uusin, Ei kertonut katuvansa, kiinnostaa minua, vaikka Hesarin arvio olikin niin ärsyttävä kaikessa asenteellisuudessaan. 


6. Kirja, jonka aiot lukea loppuun asti (vaikka se olisi kertaalleen jäänyt kesken)

Jay to Bee, Janet Framen kirjeenvaihtoa Bill Brownin kanssa ja Juha Seppälän novellikirja Oikku ja vapaus ovat jääneet puolitiehen. Jätän ne nyt tähän  työtasolleni, joka ulottuu seinästä seinään, entinen ompelijan leikkauspöytä. Siinä on "vähän" muutakin. 


7. Kirja, jonka toivoisit jo lukeneesi

En osaa vastata tähän mitään. Nykyään on niin paljon lukemista, että ei ole ollenkaan tuskaista odottaa, ja edessähän se on syömätön pala. 

(Osa näistä haastekohdista on aika typeriä, mitä tähänkin nyt voisi vastata!
Olen myös aivan varma, että kun olen julkaissut tämän kirjoitukseni, niin mieleeni tulee paljon parempia kirjaesimerkkejä kuin mitä nyt juolahtaa mieleen.)


8. Kirja, joka on ollut lukulistallasi/hyllyssäsi vuosia, ja jonka aiot pian lukea

Peter Brownin ja Steven Gainesin Beatles kirja , The Love You Make, An Insider's Story of The Beatles, jonka ostin joitain vuosia sitten antikvariaatista. Kansi veti puoleensa, koska siinä John, Paul, Ringo ja George seisovat ruusujen keskellä puutarhassa. En tiedä, miksi tämä kirja on jäänyt minulla lukematta. Tykkään lukea englanninkielisiä kirjoja alkukielellä ja  huomasin jo selatessa, että kirja on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Tämäkin jää työtasolle. 


Tämä tehtävä oli jotenkin helpompi ja hauskempi tehdä kuin edellinen, mitä en lue -selvitys, mikä kertoo siitä, että positiivisuus on ihmiselle luontaisempaa kuin negatiivisuus, eikö vain? 

No tämä menee jo överiksi... ehkä kuitenkin mieluummin hyväilen ihmistä kuin kirjaa.   

Hyvää syksyistä (luku)viikonloppua!


keskiviikko 2. syyskuuta 2020

#NOTTOBEREAD - En kyllä lue!


Reuna Kustantamo ja kirjakauppa Oy:n muki

Kun huomasin toisten blogeissa hauskan #NOTTOBEREAD- haasteen, jossa kerrotaan, mitä ei missään nimessä lukisi, niin ajattelin heti, että minun jos kenen pitää tehdä tämä, koska olen mennyt tuolla sivutekstissä mainostamaan olevani kaikkiruokainen lukija. No, katsotaan pitääkö tämä käsitys itsestäni paikkansa.  


1. Klassikko, jota et usko lukevasi

En usko, että luen koskaan paksuja venäläisiä klassikoita. Pitäisi, yleissivistyksen vuoksi, mutta en jaksa. Olen nähnyt paljon näiden kirjojen pohjalta käsikirjoitettua teatteria ja elokuvia.  


2. Kirja, joka ei sovi yhteen arvojesi kanssa

Joku äärioikeistoarvoja julistava romaani tai tietoteos voisi olla tällainen. En pidä mistään kirjoista, joissa kirjalliset arvot jäävät paasaamisen taakse, olkoon ne arvot mitä tahansa. Saatan silti lukea mitä vain nähdäkseni, mitä on meneillään. 


3. Liian pitkä kirja

Minulla on ollut kauan hyllyssä Hillary Rodham Clintonin vuonna 2003 julkaistu Living History, jossa hän kirjoittaa vuosistaan Valkoisessa talossa. Kirja on yli 800 sivua. Missä on kustannustoimittaja, joka olisi vaatinut tiivistämään? Jo omistuskirjoitus on erittäin vuolassanainen. Nostin tämän kirjan pöydälle tätä kirjoitustani varten. Mieheni katsoi kansikuvaa ja kysyi:"Kuka tuo on?" Kannessa on joku nukkemainen kaunotar, jolla on etäisesti Clintonin piirteitä, kuvanmuokkaus mennyt överiksi. 


4. Kirja sellaisesta genrestä, jota et yleensä tykkää lukea

Elämäntaito-oppaat mukahelppoine nikseineen! Kun teet näin, niin naps masennus hoituu, ja kun noudatat tämmöistä avokado-kurkku-dieettiä, niin tulet huippumallimaisen solakaksi.  Erityisen vahingollisia ovat minusta sellaiset kirjat, jotka jakavat ihmisiä luonteenpiirteiden ja muiden ominaisuuksien mukaan ja käskevät poistaa elämästään muunlaiset - potaskaa!

Tällä hetkellä sieppaa sellainen trendi, että kaikki väännetään omaelämäkerralliseksi. Jos kirjoitat romaaninn raiskatuksi tulemisesta, niin pitää tunnustaa, että olet itse kokenut sen, mistä kirjoitat, muutoin sinut hylätään. Kun "tunnustat" ja "avaudut", niin kirjasi ylistetään maasta taivaaseen ja saat osaksesi ymmärrystä ja empatiaa. Jos kirjoitat muista ihmisistä, niin on parasta esipuheessa  pyytää tuhannesti anteeksi mahdollista omimista ja epäillä kykyjäsi.
Mistä tällainen sensaation nälkä on lukijoihin tullut? Somestako? Tosi-tv:stä, niin sanotusta?
Kirjailija eläytyy, vaikka päähenkilönä olisi kivi tai avaruusolio, se kuuluu ammattiiin, ja kun lukee enemmän samalta kirjailijalta löytää hänen kirjoistaan häntä itseään, mikä on paljon palkitsevampaa kuin nuo nyhdetyt vakuutukset, juu itsestäni kirjoitin.  

Ei se ole genrestä kiinni vaan laadusta pikemminkin, pidänkö kirjasta. En osaa sanoa, mihin genreen kuuluvia kirjoja en tykkäisi lukea. En ole esimerkiksi lukenut kovin paljon fantasiagenreen kuuluvia kirjoja, mutta ne, mitä olen lukenut ovat olleet todella hyviä. 


5. Suosittu kirja, josta et ole kiinnostunut

Hmm, olen monesti blogiaikanani pettynyt sellaisiin, joilla on ollut valtava mainoskampanja, mm. ne kahden ruotsalaismiehen kirjoittamat Varistyttö-kirjat, joita kehuttiin ilmestyessään ajan hermolla oleviksi. Ne ovat täynnä kaikkea tuoreinta sensaatiota seksiperversioista monipersoonailmiöön, joka kuvataan erittäin yliampuvasti, myyvää roskaa siis. Jokainen Karin Fossumin dekkari on näitä parempi.
Mikähän tällä hetkellä olisi tällainen mainoskampanjalla hehkutettu, mutta tyhjäsisältöinen? En tiedä etukäteen, pitää tutustua, sitten tiedän. 


6. Kirja, jota et lukenut, tai et tule lukemaan loppuun 

Raamattu ja Koraani. Ei kai niitä kumpaakaan ole tarkoitettukaan luettavaksi järjestyksessä alusta loppuun, tai siis Koraanin kyseessä ollen lopusta alkuun. Koraani on kompaktimpi, mutta Raamatussa on kaikkea, varsinkin Vanhassa Testamentissa, vanhoja pitkästyttäviä sukulistoja ym. , ja joukossa mitä kauneimpia osia kuten Laulujen laulu eli Rakkauden korkea veisu ja Sananlaskujen kirja. 

Kirja, jota en lukenut loppuun? Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat jäi kesken , koska sillä oli niin pitkäveteinen alku. Puhdistus sai odottamaan jotain yhtä mukaansatempaavaa, petyin. 


7. Kirja, jonka toivoisit jättäneesi lukematta

Kaikki mitä olen lukenut on antanut jotain ajateltavaa. Joskus pelkästään saanut ihmettelemään, että ohho, julkaistaanko näinkin huonoa.  Jotkut kirjat ovat järisyttäneet tunteitani, järkyttäneet jopa, mutta en pelkää kirjan vaikutusta minuun. Elokuvia katsoessani peitän silmäni kidutuskohtauksissa, joita minusta ei olisi tarpeen näyttää niin tarkkaan yleensäkään.  
En siis kadu mitään lukemisiani. 


8. Kirja, joka on ollut lukuhyllylläsi/listallasi vuosia, mutta jota et ole vieläkään lukenut

Näitä on paljon.
Olen usein joulun alla ajatellut lukevani Oscar Hijueloksen romaanin Vanhan herran joulu, mutta aina on ollut muuta luettavaa. Muita lukemattomia on mm. Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin taru. Homeroksen Ilias ja Odysseia ja Topeliuksen Maammekirja. Ehkä joskus, kun ei ole muuta luettavaa... sellaista tilannetta tuskin tulee.


Olenko siis kaikkiruokainen lukija? Aikalailla. Jos ei kaikki- niin ainakin sekaruokainen ja mieluummin herkkua kuin mättöä.   



Tässä on luvun alla Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu. Muita tämän hetken suosikkeja minun ja pienen kirjallisuudenharrastajan yhteisissä tuokioissa on Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännät. Nämä kuuluvat #TOBEREAD eli Näitä luen -otsikon alle, mutta siitä toisella kertaa sitten... Näitä oli kiva miettiä, juuri näin päin, jospa toisinkin päin. 

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Näyttely pystytetty ja avattu, tervetuloa!


Kuva: Unto Mentula


Mieheni valokuvanäyttely Kun lehmillä oli nimet on nyt avattu Myllykosken kulttuuritalo Wanhassa Rautakaupassa. Näyttely kertoo isäni Frans Korpelan (1921- 2013) elämästä hänen hoitaessaan yksin maatilaansa. 

Isäni jäi leskeksi vuonna 1963, jonka jälkeen hän otti tehtäväkseen myös äitini hoitamat työt, kuten lehmien lypsyn, ja jatkoi maatilan hoitamista perinteisin menetelmin 80-luvun lopulle saakka. 
Unto-vävy kiinnostui 70-luvun lopulla kuvaamaan appeaan, joka oli hyvin luonteva kuvattava. Hän tuntui jopa olevan mielissään siitä, että oli kerrankin keskipisteenä ja että hänen työtään arvostettiin. Isä uurasti, raatoi jopa, missä muualla häneen olisi tutustunut kuin seuraamalla hänen päivittäisiä töitään.
Hän oli rankoista elämänvaiheistaan huolimatta hyväntuulinen. Hän oli myös poikkeuksellisen askeettinen ja vaatimaton persoona. Isähän menetti paitsi vaimonsa niin siitä tragediasta puolentoista vuoden kuluttua poikansa (minun isoveljeni, josta en muista mitään, psyyken antama suoja), eikä sodastakaan ollut kovin kauan. Siellä hän oli menettänyt veljensä. 

En muista isäni koskaan tehneen muuta kuin töitä. Myöhempinä vuosinaan hän alkoi toimia sotaveteraaniyhdistyksessä. 

Unto haluaa tällä näyttelyllä kunnioittaa Fransia ja sitä työtä, jota maatiloilla tehtiin sotien jälkeen. 

Kymmenkunta nyt näyttelyssä olevista paristakymmenestä kuvasta oli esillä isän hautajaisissa Pomarkussa keväällä 2013. Kirkkoherra ehdotti silloin Untolle näyttelyn kokoamista. Nyt se on valmis ja viedään myös Pomarkkuun marraskuussa. 



Kuva:Tarja Tornaeus




Näyttelyn pystytys sujui hyvin, kun pomoina olimme kirjakauppakissa Nappi ja minä. 

Näyttelyssä oli mukavasti väkeä, enempää ei olisi sopinutkaan, koska on noudatettava koronavälejä. Jännitin haastattelijana toimimista, mutta kun olin tarpeeksi monelle ihmiselle kertonut etukäteen, että saatan liikuttua tai muuten hyytyä, ja entä jos unohdan puhelimeni päälle ja sieltä alkaa kesken kaiken kuulua soittoääni 'Hijo de la luna' ja mitä jos kompastun jne, niin eipä enää pelottanutkaan. 


Kuva: Seppo Mentula


Kuva: Seppo Mentula


Kuva: Jyri Kaukiainen


Haastattelin Untoa kuvien syntyhistoriasta ja siitä, miten hän itsekin pientilan poikana koki isäni ja elämän "Korpelan museotilalla". 

Päivä jatkui kahden kirjan esittelyllä ja musiikilla isossa kirjahallissa. Me livahdimme takaisin galleriatilaan ja kotiin kahville muutamien rakkaiden ihmisten kanssa.  

Olen vielä mietiskellyt isäni elämää. Teinityttönä ärsytti, kun hän ei hankkinut mukavuuksia, kuten muilla tiloilla tehtiin,  kaadettiin metsää ja hankittiin kaikkea uutta. Ei, minun isäni sanoi, että puuhun koskee, sen pitää antaa kasvaa. 


Kuva: Unto Mentula


Kuva: Unto Mentula


Kuva: Unto Mentula



Päivän paras!

Toissasyksyinen kuva, nyt kesää riittää ja kultaisten lehtien sijaan on vielä kesäkukkia Ajattelin aina välillä julkaista Päivän paras! -ots...