keskiviikko 14. elokuuta 2013

Jonas Gardell, Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin - 1. Rakkaus (2012)


Halusin kuvata tämän kirjan näin, kädessäni. Kuvan nähtyäni oivalsin, miksi: osoittaakseni,  että todellakin haluan koskea näihin poikiin paljain käsin. Lakkasin jopa kynteni kunnianosoituksena homokulttuurin kauneuden palvonnalle. Kuvassa on itse kirjan kirjoittajan Jonas Gardellin herkkä profiili 18-vuotiaana. Kädet, jotka syleilevät häntä takaapäin kuuluvat hänen silloiselle miesystävälleen, suomalaiselle Jussille, joka parantumattomaan "homofiilien ruttoon" eli aidsiin sairastuttuaan hirtti itsensä. Poikien kädet ovat niin hauraat, vielä lapsen kädet. Ei ollut helppoa olla homo silloin, kun homoutta oli juuri vastikään lakattu nimeämästä sairaudeksi. Ennen sairaaksi leimaamista homoja oli pidetty rikollisina. Nykykatsannosta käsin on vaikea ymmärtää, että vielä 80-luvun alussa Dagens Nyheter kieltäytyi julkaisemasta kuolinilmoituksia, joissa miesvainajan lähimpänä surijana oli mies.


Gardell on sanonut, että hän eloonjääneenä kokee velvollisuudekseen kirjoittaa ystävistään, nuorista homomiehistä, jotka kuolivat aidsin levitessä 80-luvun alun jälkeen. Hän tunsi, että nyt on oikea aika kirjoittaa: tapahtumista on kolmekymmentä vuotta ja Ruotsi on muuttunut suvaitsevammaksi. Gardell on varmaan itsekin viisikymppisenä saavuttanut vaiheen, jossa tulee mieleen puntaroida omaa elämää. Nuoruuden kaipauksen ja etsinnän jälkeen hän on elänyt yli 25 vuotta saman miehen kanssa, ja heillä on kaksi lasta. Gardellin kirjasta tulee tuntu, että se on ollut helppo kirjoittaa. Kirjailija tietää mistä puhuu, ja hän puhuu sydämensä kyllyydestä. 


Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on trilogia. Ensimmäisen osan nimenä on Rakkaus. Toinen osa Sairaus ilmestyy keväällä 2014 ja kolmas osa Kuolema syksyllä 2014. Gardell kirjoitti samanaikaisesti sekä kirjaa että TV-sarjaa. Sarja näytettiin alkuvuodesta, siis ennen kakkos- ja kolmososien julkaisua. Sarjan näkeminen ei kyllä haittaa eikä pilaa lukukokemusta yhtään, sekä kirja että sarja ovat yhtä tasokkaita. Kirja kannattaa lukea asiatietojen vuoksi. Gardell on onnistunut liittämään faktat sujuvasti fiktion lomaan.


Ensimmäisessä osassa tutustumme joukkoon homopoikia. Päähenkilöiksi nousevat pikkukaupungista Tukholmaan muuttanut Rasmus ja jehovaperheen poika Benjamin, jotka kirjan lopussa löytävät toisensa. Erityisen valloittavana henkilönä pidän Paulia, sydämellistä renessanssihahmoa, joka määrittelee itsensä homojen äiti Teresaksi. Oikein odotan, miten kirjassa on kuvattu hänen hautajaisensa, jotka TV-sarjan lopussa ovat sellaista camp-tulitusta, että kaiken surullisen keskellä on pakko pyyhkiä omia ilonkyyneleitään. Rasmuksen äidin huoli pojastaan tuntuu hyvin koskettavalta; se on ikiaikaista äitien huolta lapsesta, joka etääntyy.


Gardellia lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten homot ovat jaksaneet ja jaksavat elää syrjivissä yhteisöissä. Vaikean nuoruuden jälkeen monella on edessä kaipuun täyttämä yksinäinen aikuisuus. Hävettää Suomen valtion hidastelu homojen oikeuksien toteuttamisessa.
Minä haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua.
Kuulostaako tämä vaaralliselta vaatimukselta Päivi Räsänen ja kumppanit?


Lopuksi haluan vielä nostaa esiin Gardellin ihanan, positiivisen suomalaisen miehen toimittaja-kirjailija Mark Levengoodin ja hänen tuotantonsa. Markilla on aivan oma tyyli, joka herttaisuudessaan tuo mieleeni jostain syystä Heli Laaksosen, vaikka Mark ei kirjoitakaan murteella. Riemujen rikkaus ja surujen summa (2007) ja Niin pieni ihmissydän on (2008) ovat pieniä suuria kirjoja. Mark kirjoittaa kipeistä muistoista hauskasti ja reippaasti, kuten Kreetta Onkeli ja Hannu Väisänen omista lapsuuden kokemuksistaan. Se on eräs tapa selviytyä.

6 kommenttia:

  1. Kiitos Marjatta mielenkiintoisita ajtuksistasi, luin ne suuren innostuksen vallitessa. Olen varannut kirjan kirjastosta ja miettinyt onkohan se millainen jne. Nyt odotan kirjaa malttamattomana.

    VastaaPoista
  2. Kyllä kannattaa lukea. Tuossa postauksessani jäi pois se, että kirjassa ollaan koko ajan myös sairaalassa kuolevan vieressä ja nämä muistot tulevat takaumana, mikä tuo kirjaan surumielisen latauksen.

    VastaaPoista
  3. Hei Marjatta, minutkin sait taas kiinnostumaan kirjasta. Olen nähnyt kirjan, mutta en oikein innostunut. Sinä sait minut innostumaan. Hankin kirjan! Kiitos taas kivasta postauksesta.

    VastaaPoista
  4. Kannattaa lukea. Tämä on painava kirja. Tiesin, että se perustuu tosiasioihin ja luulin kaunokirjallisen puolen kärsivän siitä, mutta näin ei ole. Gardell kirjoittaa hyvin ja saa lukijan puolelleen. Koin kirjan jopa jännittävänä, vaikka sarjan nähneenä tiesin, miten asiat etenevät.

    VastaaPoista
  5. Minäkin luin tämän tv-sarjan jälkeen, eikä se häirinnyt lukukokemusta. Sarja ja kirja täydentävät toisiaan.

    Kirjoitat mielenkiintoisia asioita Gardellista itsestään, en ollut kuullut hänestä ennen tätä tv-sarjaa ja kirjaa. Täytyykin vähän perehtyä :)

    VastaaPoista
  6. Tutustuin ensin Levengoodiin ja pidin hänen suloisista kirjoistaan. Tiesin, että hän on parisuhteessa ruotsalaisen kirjailija, käsikirjoittaja ym. Gardellin kanssa, mutta en ole lukenut häneltä muuta kuin tämän romaanin. Minusta on aina hyvin mielenkiintoista tutustua kirjailijaan kirjan takana.

    VastaaPoista

Turku ja Barcelona

Kuljin perjantai-iltana Kouvolan Taiteiden yön tapahtumissa. Olin katsomassa valokuvanäyttelyä ja mietin juuri, joko pitäisi kiirehtiä Kymi ...