On syksyinen
aamu. Saksalaisessa koulussa vietetään hiljaista hetkeä onnettomuudessa
kuolleen nuoren opettajan, Stellan, muistoksi. Oppilaat seisovat hiljaa, ja
rehtori puhuu. Oppilasjoukossa seisova kahdeksantoistavuotias Christian
katsoo surunauhoitettua valokuvaa eri tavalla kuin muut. Hänellä on ollut kesän
kestävä salainen rakkaussuhde opettajaansa. Muistohetken aikana hän käy läpi
hetkiään Stellan kanssa. Hän aloittaa aina uuden muistelun hän-muodossa, mutta
liukuu pian vaivattomasti sinä-muotoon, jolloin hän puhuu suoraan menettämälleen
rakastetulle.
Lenz oli yli
kahdeksankymmentä viimeistellessään pienoisromaaninsa Hetken hiljaisuus.
Kirjoitustyö oli keskeytynyt vuosiksi, kun kirjailijan vaimo kuoli. Korkea ikä
ja suru tuntuvat antaneen kirjalle erityisen kauniin sävyn. Menetyksen jättämä
kaipaus on hillittyä ja tyylikästä. Nuoren miehen intohimo siiivilöityy vanhan
miehen kokemuksen läpi, jolloin siinä korostuu viattomuus ja herkkyys. Stellaa
muistelemassa onkin kaksi miestä, toinen kahdeksantoista, toinen
kahdeksankymmentä.
Lenz on hieno kirjailija. Käteeni sattui joskus 80-luvulla hänen teoksensa Kotiseutumuseo, josta pidin. Sen jälkeen olen harvakseltaan lukenut hänen muitakin teoksiaan, viimeksi koskettavan tarinan Kiusattu. Hetken hiljaisuus on vielä lukematta, mutta ei kauan.
VastaaPoista