Karin
Ehrnroothin omaelämäkerrallinen romaani Vinoon varttunut tyttö kertoo lapsuuden
ja nuoruuden kasvukivuista ristiriitaisessa perheessä. Karinin äiti toimi
hovineitona Tanskan hovissa ennen kuin meni naimisiin parikymmentä vuotta itseään
vanhemman Adolf kenraalimme kanssa. Hienosteleva, muualle kaipaava,
marttyyrimäinen äiti ei osannut olla läheinen lapsilleen. Isä oli suuri ihailun
kohde, mutta asettui tytön pettymykseksi kaikissa riidoissa aina kyselemättä
vaimonsa puolelle. Karin koki itsensä yksinäiseksi kodissaan ja joutui
vanhimpana lapsena usein syntipukin rooliin.
Ehrnroothin kirja ei ole paljastusromaani. Se on vahva ja yleispätevä kuvaus, joka toimisi aivan hyvin ilman kuuluisia vanhempiakin. Kirjailija kuvaa nuoruuden ahdistuksen oman tien etsimisessä ja syömähäiriön umpikujan niin ihailtavan tarkasti ja rehellisesti, että lukijan on siihen helppo eläytyä. Omat kasvuvuosien haparoinnit nousevat mieleen ja samalla kasvaa oivallus siitä, miten monet meistä ovat kärsineet orpouden tunteesta lapsena riippumatta taustasta ja kasvuympäristöstä. Voisi melkein sanoa, että erillisyys on myös aikuisiällä monia yhdistävä tekijä – niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.
Ehrnroothin kirja ei ole paljastusromaani. Se on vahva ja yleispätevä kuvaus, joka toimisi aivan hyvin ilman kuuluisia vanhempiakin. Kirjailija kuvaa nuoruuden ahdistuksen oman tien etsimisessä ja syömähäiriön umpikujan niin ihailtavan tarkasti ja rehellisesti, että lukijan on siihen helppo eläytyä. Omat kasvuvuosien haparoinnit nousevat mieleen ja samalla kasvaa oivallus siitä, miten monet meistä ovat kärsineet orpouden tunteesta lapsena riippumatta taustasta ja kasvuympäristöstä. Voisi melkein sanoa, että erillisyys on myös aikuisiällä monia yhdistävä tekijä – niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin.
Mielestäni kirja on epäoikeudenmukainen, kaunainen, epätosi. Ei kenties julkaistukaan, mutta nimi myy...
VastaaPoistaMielenkiintoista, miten eri tavalla koemme lukemamme. Minusta Karin puhuu hyvin rehellisesti niin onnen hetkistään kuin katkeruuden ja orpouden kokemuksistaan. Epäoikeudenmukaisuuden tuntemukset ovat hyvin yleisiä lapsilla. Lapset - tavallisetkin saati sitten tavallista herkemmät - ovat usein onnettomia ja häpeissään, mutta yleensä muisti kultaa asioita;aikuisena negatiiviset kokemukset ovat unohtuneet ja muistamme vain onnellisen lapsuuden.
VastaaPoistaLuin myös edellä mainitun kirjan ja tuntemukseni olivat hyvin voimakkaat. Kirjassa oli hyvin koskettavasti kuvattu pienen tytön hätää, ulkopuolisuutta ja mihinkään kuulumattomuutta omassa kodissaan. Varsin varhain huomattu äidin kykenemättömyys, empatian puuttuminen ja suorastaan välinpitämättömyys lapsistaan oli koitua tyttären tuhoksi.
VastaaPoistaTaiteellinen lapsi on varmasti vieläkin herkempi aistimaan asioita ympäriltään ja toimimaan itseään vastaan. Uskon, että on ollut todella terapeuttista kirjoittaa omasta lapsuudestaan, kokemastaan ja näin eheyttää itseään laspuuden muistoista.
Varsin koskettava ja paljon muistoja omasta lapsuudestani heräsi kirjaa lukiessani.