maanantai 28. syyskuuta 2020

Blogimurheita, jos ilojakin


Anneli Soramäki, Lexicon
Haminan Ruutikellarin näyttely, kesä 2020

Blogin pitäjällä on ollut täällä jo pari kuukautta murheenaan joku perkuleen trolli tai robotti, joka on syytänyt roskapostia yhden ja saman julkaisemani kirjoituksen kommenttiosastoon. Näitä "kommentteja" on tullut kymmenkunta päivässä, yöaikaan vähemmän - nukkuvatko algoritmitkin?  
Olen siis aloittanut blogissa käymiseni päivittäin poistamalla tätä roskaa. Ajattelin jo välillä ottaa kommentteihin ennakkotarkistuksen, mutta mitä hyötyä siitäkään olisi, joutuisin kuitenkin poistamaan näitä törkyjä sähköpostistani. Sitäpaitsi minusta on kivaa, että kommentit tulevat blogiin omia aikojaan ilman että kiertäisivät minun "sensuurini" kautta. 
Poistin pari tuntia sitten tuon pommituksen kohteeksi joutuneen kirjoitukseni ja siihen johtavat tagit, mutta en suinkaan hävittänyt mitään. Pidän kovasti kirjan kansikuvasta, jossa on yksityiskohta kauniista maalauksesta. Haluan käydä katselemassa sitä. Arvostan myös kommenttikeskusteluja, ei tulisi mieleenkään hävittää kommentteja. Kirjoitus on siis tallella, ja julkaisen sen kaikkinensa uudelleen juonimallani tavalla joskus tässä lähiaikoina. Uskon, että robottia voi hämätä toisin kuin ihmistä. 

Ilmoitan nyt tässä kaikkien kuullen sille algoritmille, että en todellakaan  tarvitse peniksen laajentimia tai bodaajien hormoneja. Minulla ei ole penistä ja olen tyytyväinen pieniin lihaksiini. Kiitos, riittää sitä sorttia!

Ennen Blogger-ohjelma siirsi automaattisesti törkyä roskapostiin, joskus vahingossa asiallisiakin kommentteja, mutta ei se haitannut, kun kävi vain tarkastamassa ja siirtämässä ne takaisin. Nykyinen paranneltu ohjelma ei näemmä toimi tältä osin. Harmi!  
Muutoin olen alkanut huomata uudessa ohjelmassa hyvääkin. Voi esim. nähdä blogissa käyntien historian koko blogiajalta. En ole varma, oliko tällaista grafiikkaa ennen, vai enkö vain käynyt koskaan katsomassa. Minulla näyttää ilokseni ja hämmästyksekseni kävijöiden määrä kasvaneen tasaisesti koko ajan. Piikit käyrässä johtuvat luultavasti jostain ajankohtaisesta aiheesta. Tuntematon sotilas -kirjoitukseni kuului  Suomi 100 -kirjoitussarjaan, jota mainostettiin eri kanavilla. Sillä oli toista tuhatta lukijaa julkaisupäivänä, mikä on paljon enemmän kuin minulla yleensä, ja se on edelleen myös luetuin kirjoitukseni. 
Mitä noista määristä! Tärkeintä minusta on, että vaihdetaan ajatuksia. 


Kirjablogeissa on näkynyt viime aikoina sellainen ilmiö, että siirrytään pois blogeista Instagramiin. Miksi? Voisiko joku selvittää, mikä siellä Instassa on paremmin kuin blogeissa. Jos se on niin, että tyylinä siellä on suositella kirjoja lyhyesti vinkaten ja keskustella emojeilla, niin se ei käy minulle. Pidän juuri päinvastaisesta, pitkistä kirjoituksista ja keskusteluista. Nautin siitä, että saan muotoilla ajatuksiani ajan kanssa ja kokea elämyksiä toisten kirjoituksia lukiessani.
Blogeista saa kyllä vinkkejä hyvistä kirjoista, mutta en käy sen vuoksi lukemassa kirjablogikirjoituksia. Olen aina löytänyt mieluista lukemista, jo ennen tietokoneita ja someaikaa. Silloin lehdissä oli hyviä kirjallisuusarvosteluita ja posti toi laatikkoon kustantamoiden houkuttelevia katalogeja. Kun luen yhden kirjan, se johtaa heti toisiin. Tulee halu lukea lisää samalta kirjailijalta tai samasta aiheesta muilta. 

Äsken kirjastoreissullani silmäilin hyllyä, johon asiakkaat voivat tuoda omia kirjojaan jakoon ja josta voi ottaa lukemista omakseen. Huomasin siinä tutun kirjan, Teuvo Saavalaisen romaanin Velipoika löi kerran. Se oli aivan pakko ottaa mukaan. Muistan, miten lumoutuneena luin 80-luvulla Saavalaisen kirjoja. Ja poika vaikenee oli Finlandia-ehdokkaanakin. Sitten aloin muistella ketä Saavalaisen tyyli tuo hurjuudessaan mieleeni ja päädyin kahteen kirjoittajakouluttajaan (sitä ja paljon muuta, molemmat) Taija Tuomiseen ja Torsti Lehtiseen, heidän omaan elämään pohjautuviin romaaneihinsa. Tuli halu lukea jotain näiltä kaikilta.
 
Viimeksi olen lukenut Kari Hotakaiselta kirjat Elämä ja muita juttuja, Tuntematon Kimi Räikkönen ja Huolimattomat, Yasmina Khadran romaanin Kabulin pääskyset ja Eero Huovisen muistelman Äitiä ikäväKirjastosta on lainassa keko kirjoja, joita ei selailun jälkeen teekään mieli lukea. Ehkä luen seuraavaksi jo aiemmin lukemani Ranya ElRamlyn kauniin kirjan Auringon asema

Tämmöistä kirjallista elämää täällä. Entä siellä? 

Pitäkää peukkuja, että häiritsijä-mikä-lie pysyisi poissa.   


Tilanne seuraavana aamuna:
Ihanaa, yöllä ei yhtään trollikommenttia! Syvä helpotuksen huokaus. 


27 kommenttia:

  1. Auttaisiko jos merkitsisi nämä kommentit roskasisällöksi, luultavammin ei ja ehkä olet tehnytkin niin. Sain jossain vaiheessa todella ikäviä kommentteja ja otin silloin tuon tarkastuksen käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin merkkaamassa niitä roskapostiksi sitä mukaa, kun puhelimesta huomasin tulleeksi, joskus heti ja joskus muutama kerrallaan, ei mitään vaikutusta. Sama pyöritys jatkui, linkkejä eri kielillä omituisille sivuille, edellä mainitsemieni aiheiden lisäksi siellä oli ainakin dieettejä.
      Hän/se oli näemmä fiksoittunut tuohon yhteen kirjoitukseeni, koska nyt loppui! Jee!
      Tässä jokin aika sitten oli myös sellainen muutaman poiston jälkeen perääntyvä trolli, joka lupasi taialla pelastaa avioliittoni, heh heh. Niitä samoja viestejä huomasin tulevan muillekin.

      Poista
  2. Luettavaa on aina löytynyt ja sitä pitää aina olla.
    Kähkösen Muistoruohon aloitin, mutta tarina ei vedä lukijaansa. On haettava nyt uusia lukukokemuksia, uusia kirjakavereita. Mukavia lukuhetkiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, pitää löytää kirjallisuuden sekalaisesta aarrearkusta omat helmensä.
      En ole lukenut mitään Kähköseltä, vielä.

      Mukavia lukuhetkiä sinulle myös!

      Poista
  3. Vuosia sitten erääseen blogijuttuuni tulvi kommentteja. Niiden myötä joku New Yorkista ehdotti, että minä puolestani alkaisin kommentoida hänen juttujaan. Kumpikin kuulemma hyötyisi suurista klikkausmääristä. Vastaukseksi salpasin kommentoinnin määräajaksi. Siihen tulva tyrehtyi, ja saatoin uudestaan avata kommentointimahdollisuuden.

    Mitä Instagramiin tulee, olen siellä nimellisesti mukana, jotta näen lasteni ja heidän lastensa postaukset. Itse en sinne mitään tarjoa.

    Jännä että kirjoista mainitsee Teuvo Saavalaisen teokset. Muistan kohun niiden ympärillä. Hyllyssäni oli pitkään Saavalaisen Yksilön ylösnousemus. Enää en sitä löydä. Kirjan ilmestymisen aikoihin Oriveden opistossa järjestettiin kirjallisuusseminaari aiheena Hämeessä kirjoitettu tuotanto. Saavalainen oli yksi alustaja. Puhui väkevästi, jatkoi rymistelee yötä myöten.

    Nykyisin luen ajankohtaisuutensa ohittaneita teoksia halpoina e-kirjoina. Harvoin enää ostan vasta ilmestyneen kirjan saati jonotan sitä kirjastosta. On niin paljon kiehtovaa luettavaa, että maltan kulkea omia sivupolkujani. Vastikään aloitin Emmi Itärannan Teemastarin kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuokin konsti olisi. Mutta minä en kyllä raaskisi sulkea kommentointia. Pitää vain yrittää luovia näitten "trolliolioiden" kanssa samalla tavalla vältellen kuin koronan kanssa. Koneessakin on kaikki estot sun muut desifioinnit voimassa, mutta jotenkin ne häiriköt vain löytävät tiensä.

      Minä tulen perässä näissä somejutuissa. Liityin vasta vähän aikaa sitten hieman vastaan hangaten Facebookiin, samoista syistä kuin sinä. Sinne pitäisi laittaa lyhyitä kuvia omasta elämästä, mutta toistaiseksi minulla ei ole ollut siihen oikein aikaa. Laitan kaiken some-energiani tähän blogiin.

      Minä en oikein muista, mitä olen lukenut Saavalaiselta, useamman romaankin kuitenkin. Pidin niitä oman elämän kuvauksina, kunnes luin jostain, että ovat fiktiota.
      Lienee ollut persoonallinen äidinkielen opettaja.

      Poista
    2. Pidin Itärannan Teemestarin kirjasta, mutta en sen jälkeen ilmestyneestä Kudottujen kujien kaupungista. Nyt on kai ilmestynyt uusi, jota mietin lahjaksi tämän tyylisten kirjojen harrastajalle.

      Olen nykyään ostanut etupäässä uusia tietokirjoja, en fiktiota. Jos oikein ihastun johonkin romaaniin, niin saatan ostaa sen luettuani sen ensin kirjastolainana. Ostan sitä sitten vielä muutaman kappaleen joululahjaksi. Näin tein Aki Ollikaisen Nälkävuoden kanssa. Ilmeisesti kaikki lahjan saaneet tykkäsivät.

      Poista
  4. "Velipoikaa" kutsuttiin Saaviksi - meidän nurkilla Kotkassa. Taisi olla vähän hurjempi kaveri, jos oikein muistan, mutta joskus juttusillakin oltiin ystävällisesti.

    Niinpä sitten kirjoitin ainakin yhden arvostelun Saavalaisen kirjasta. Jos oikein muistan Teuvo lähetti minulle siitä pienen kirjeen Demarin toimituksen kautta.

    No, kaikenlaista muistaa. Monet asiat vain sinnepäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavi, heh! Hurjuus kyllä tulee esiin kirjojen sisällössä ja tyylissäkin. Minua se hurjuus ja syyllisyyksissä piehtaroiminen kiehtoi. Kokeilen, kiehtooko vielä.

      Huomasin Saavalaista googlaillessani, että hän on kirjoittanut viimeisen kirjansa 1998, kirjoittanut siis kolmella vuosikymmennellä.

      Muistatko, pitikö Saavalainen arvostelustasi?

      Poista
    2. Muistaakseni piti. Täsmennän että "Saavi" siis oli Teuvon veli.

      Poista
    3. Ymmärsin ensin väärin ja sitten oikein, mutta kommenttini jäi ristiriitaiseksi. Hurjuus siis näkyy Teuvon kohdalla ainakin kielessä, veljellään itse elämässä.

      Miten paljon sitten lienee Teuvo saanut kirjoihinsa vaikutteita oman elämänsä ihmisistä. Ensimmäistä kirjaa, se oli minulla varmaan Ja poika vaikenee, lukiessani luulin, että kaikki on koettua, lapsen itsemurha ym, mutta sitten yllätyin, kun Saavalainen kertoi jossain haastattelussa kirjoittavansa täyttä fiktiota. Nyt mietin, että olisko kuitenkin taustalla oma kärsimys. Taija Tuominen esim. kielsi aluksi Tiikerihai-kirjan omaelämäkerrrallisuuden, koska halusi välttää päivittelyn ja tunsi, ettei kukaan uskoisi hänen kokemiaan asioita todeksi.

      Luin muutaman sivun Velipoikaa, on kyllä niin ronski aloitus, että alkaa ihan naurattaa.

      Poista
  5. Ihmettelen IG:n lumoa, luullakseni se on kevyempi tapa kommunikoida. Minusta paljon viestitään kuvin, ja lyhyin tekstein. Olen itse suhteellisen aktiivinen twitterissä. Moni kirjabloggari on myös, mutta minusta siellä puhutaan joskus kirjoista, mutta ei bloggareiden kesken. Twitter on minusta outo alusta, siellä asiat polarisoituvat, olen itse sitoutumaton, joten on ollut vaikea löytää omaa paikkaa. Jatkan kuitenkin harrastelevana kirjabloggarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagramista on juuri nyt pohdiskelua myös Esmeraldan eetos -blogissa, jossa on samantyyppisiä huomioita lyhyemmistä teksteistä ja paljoista kuvista.

      Twitter on minulle tuttu vain joistain sieltä siteeratuista teksteistä ja siitä, että mies avasi joskus Twitter-tilin, mutta ei ole aktiivinen. Aluksi hän seuraili Trumpia ja paavia, mutta kyllästyi.

      Hyvä, että jatkat näin, Jokke! Jospa meitä vielä jää tänne blogeihinkin.

      Poista
    2. En ihmettele, että miehesi kyllästyi Trumpin ja paavin seuraamiseen. Jätin Twitterin kun eka kommentti meni pieleen. Huomasin peukuttaneeni jotain arkkipiispan (edellisen) lausuntoa. Minä, pesunkestävä pakana joka en edes tiennyt lukeneeni hänen lausuntoaan... Riitti kiitti. :D
      Sen verran kun lehdistö on seurannut poliitikkojen ja muiden julkimoiden twitter-keskusteluja niin ihan on säälittänyt, että heidän on "pakko" olla siinä mukana.

      Poista
    3. Älä muuta sano!

      USA:n presidenttiväittelyt näyttävät myös noudattavan jotain ärhäkimmän ja negatiisimman somemaailman tyyliä. Voiko aikuisten keskustelu enää mennä infantiilisemmaksi?
      Vielä muutama vuosi sitten pidin amerikkalaisia maailman parhaimpina keskustelijoina._Heillähän on koulussa väittelyn opetustakin ja käyvät alueellisissa väittelykilpailuissa. Kun uutislähetyksissä kuka tahansa, vaikka pressujen alla elävä kulkuri, pysäytettiin antamaan mielipiteensä jostain asiasta, niin vastaukset olivat sujuvia ja harkittuja. Sitten tuli Trump ja Trumpin tviitit...

      Poista
  6. Minulla on ollut käytössä alusta asti ennakoiva sensuuri, sillä olen saanut satoja roskaposteja. Ne on kätevä itse poistaa. Rahanpyyntökirjeitä on tullut ihan riittämiin.

    Insta ei kiehdo. Näkökin on sen verran huono, että en tykkää kännykän kuvista ja teksteistä.

    Ihana, että kirjastot ovat ottaneet käyttöön hyllyt käyttäjien omille kirjoille. En tosin koskaan muista ottaa omia kirjoja mukaan, kun menen kirjastoon. Minulla on kavereita, joille vien kirjojani, kun menen käymään. Sanon yleensä, että ei tarvitse palauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin olen saanut yhtä sun toista omituista postia, mutta kukaan ei ole ollut niin sinnikäs kuin tämä viimeisin, joka lähetti satoja posteja, vaikka en yhtäkään avannut. Lisäksi tämä kävi siinä pommittamassaan kohteessa yli 800 kertaa - kuka muukaan se nyt olisi ollut, vanha kirjoitus runokirjasta, rakkausrunoja kylläkin, jos se nyt toimi yllykkeenä - haa tämähän selittääkin osan kohonneista kävijämääristä, heh heh!



      Poista
  7. Minulla myös on ollut riesaa kahdesta sinnikkäästä roskapostin lähettäjästä. Minä poistin niitä sitä mukaa, kun lähettivät. Saattoi olla kyllä yks ja sama, mutta eri osoitteesta.
    Muissakin bolgeissa, ei vain kirjablogeissa on melkoista siirtymistä instagramiin. Kokeilin minäkin sitä, mutta blogin ohella. Ei sopinut minulle syystä, että olen monisanainen. Instasta jäi vaikutelma, että sinne sai nopeasti suollettua paljon kuvia kera muutaman sanan, hashtakkejä ja hymiöitä sitäkin enempi.
    Minä olen hidas, bloginikin päivittyy harvakseltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko se sitten niin, että jokin nykyajassa vaatii ihmisiä siirtymään lyhyeen muotoon ja kuviin sekä kiinnittämään huomiota seuraajien lukumäärään ja klikkauksiin. Lissu tuolla kommentissaan kertoi, miten hänelle oli ehdotettu sopimusta vastavuoroisesta kommentoinnnista molempien hyödyksi. Hyödyksi? Olen kuullut, että jotkut jopa ostavat seuraajia. Kovaa on kilpailu "ystävistä". Tässä on tietenkin kyse kaupallisista influencereista, mutta jotain tällaista näkyy ehkä myös harrastuksekseen kirjoituksiaan/kuviaan julkaisevilla.
      Aika on ihmisillä kortilla, koska elämään on tullut niin paljon kaikkea. Kaiken pitää olla nopeasti luettavaa.

      Minulla olisi houkutus kirjoittaa ja julkaista koko ajan jotain, mutta onneksi itsekritiikki useimmiten voittaa. Äskenkin Docventures-elokuvaa katsoessani tuli halu kirjoittaa heti ajatuksiani uskonnonvapaudesta ja vapaudesta uskonnottomuuteen. Erityisesti pysähdyin miettimään sitä, kun eräs uskontoja kritisoivan uususkonnon, pastafarismin, jäsen sanoi, että heillä satiiri on tyylikeino saada jäseniä, kun saarnaaminen ei enää toimi. Miten hyvin sanottu, ja tämähän pätee yleisemminkin! No, nyt minä tämänkin kirjoitin (jotain siitä paljosta, mikä jäi mieleen pyörimään) ja pääsen nukkumaan.

      Poista
  8. mm

    yhen kohan luin ääneen vaimolleni naurua pidätellen ennen purskahdusta. :);)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, taidan tietää, mikä se oli. Ah, olen niin iloinen, että sain sisällöntuottajana (kröhöm!) lukijan nauramaan.

      Poista
  9. marjatta

    en muista että olisin saanut sähköpostiini tai wordpress-pohjaiseen blogiini yhtään pistämätöntä tarjousta erektiolääkkeistä tai penisrenkaista. spämmiä ei tule, ellei sellaiseksi lasketa omaa tyhjänpäiväistä lörpötystäni.

    takavuosina roskaposti taisi olla jokapäiväinen riesa. joku selvitti sähköisen roskapostin energiankulutusta ja päätyi sellaiseen laskutoimitukseen, että jos maailmassa lähetetään niin ja niin monta biljoonaa roskapostiviestiä, niihin kuluu niin ja niin monta terawattituntia sähköä. luku oli hurja. suurin osa energiasta kului viestin vastaanottajan koneella, kun viestejä poistettiin.

    en muuten tiennyt, että spämmi-sana tulee monty pythoneilta! pythonit tekivät sketseissään pilaa säilykelihasta (spam) ja siitä juontuu myös roskapostia tarkoittava spämmi-nimike.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, niinpä, spam on tosiaan "nötkötti". Hyvä että siitä on omaksuttu ihan suomelta kuulostava muoto spämmi. Paljon näkee puoliksi suomennettuja sanoja, kuten jogurtti ja twiitti, minä käytän niistäkin muotoja jukurtti ja tviitti.
      Sanojen etymologia kiinnostaa aina, kiitos, että kerroit tämän, meri!

      Paljon kuluu energiaa turhista turhimpiin asioihin.

      Poista
  10. En ole blogia jättämässä, tykkään kirjoitella pidempiä tekstejä, mutta valokuvaus on myös yksi harrastuksistani joten instassa on kiva testata erityyppisiä kirjakuvia. Oma taiteenlajinsa sekin �� Kaikkein aktiivisin olen twitterissä mutta siellä höpöttelen kaikista elämänalueista, aina välillä kirjoistakin. /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvaus on hieno taiteenlaji. Ihailen toisten kirjakuvia, joissa on hienoja asetelmia. Itse haluaisin myös saada aikaiseksi sellaisia, mutta en jaksa opetella.

      Niin, ei kai se ole niinkään kiinni siitä missä, vaan mitä ja miten ja kenen kanssa - siis höpöttelee.

      Nuoret näyttävät kaikkoavan sieltä missä vanhemmat ihmiset vallitsevat. Minusta nuorten suosimat (vai onko enää) Snapchat ja TikTok kuuulostavat kaoottisilta, mutta minähän olenkin ihminen joka kaipaa valokuva-albumien, C-kasettien ja VHS-videoiden aikaan.

      Poista
  11. Ajankohtainen aihe! Juuri klikkailin raivolla roskapostikommentteja pois, mutta minulle ei onneksi tarjottu mitään genitaaleihin liittyvää! Varmasti ongelma liittyy jotenkin Bloggerin uudistukseen. Minulla toimii vielä vanha, mutta osa teksteistä ja asetteluista muuttuu silloin tällöin kursiiviksi, vaikken ole asetuksiin koskenut!? Ihmeellistä on elämä.

    Uskon todella, että sinullekin sopii tämä blogikirjoittelu- ja kommentointi paremmin. Instagramissa on jotain elämöntapaintiaani-, rahansäästö- ja sijoitustilejä, joissa keskustelu on aika aktiivista ja joskus vuolassanaistakin, mutta eniten tuntuu olevan vain niitö emojeita ja tykkäyksiä. Vuoropuheluun on pitkä matka. Onneksi voin tulla käymään aina tänne sinun blogiisi! Menestystä roskakommenttien vastaiseen taisteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa liittyä tähän muutokseen kyllä. Aiemmin tuli näitä, jotka lupasivat huonolla suomella loitsuja, tämä viimeisin uuden Bloggerin aikainen taas suolsi viestejä ja linkkejä eri kielillä ja kaikissa oli kyse potenssista, lihasten kasvattamisesta tai laihdutusvalmisteista. Kävin vielä katsomassa niitä tuolla roskissa. Tietyin väliajoin toistui pari yhden sanan machojuttua, jotka tekivät listasta jotenkin proosarunomaisen. Hah hah! Jospa tämä taistelu olisi nyt voitettu!

      Kun on aloittanut some-elämänsä tällaisella pitemmällä proosalla, niin ei oikein osaa lyhyttä. No, kyllähän minä jo laitoin ensimmäisen pienen jutun Naamakirjaan, muille kanaville en aio mennä. Luen aamuisin pitkään sanomalehtiä ja täydennän uutisnälkääni lisäksi netissä, kurkkaan samalla blogeihin, katson sähköpostin ja whatsapp-viestit, ja myöhemmin on sitten vuorossa aikakauslehdet ja kirjat, blogikirjoitusten lukemista ja omien juttujen laatimista.

      Vuoropuheluun tarvitaan aikaa ja sopiva, ei liian iso, määrä niitä, kenen kanssa on vuoropuhelussa. No, poliitikoilla ja esiintyvillä taiteilijoilla on ehkä hyvä olla tuhansia seuraajia, minulla ei.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...