tiistai 8. syyskuuta 2020

Lukutaidon päivänä 8.9.2020

Kansainvälistä lukutaidon päivää on vietetty 60-luvulta asti. Tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että pallollamme ei vieläkään kaikilla ole mahdollisuutta koulunkäyntiin ja lukemaan oppimiseen. Onhan kuudessakymmenessä vuodessa menty paljon eteenpäin, mutta yhä on parannettavaa. 

Meillä länsimaissa tilanne on niin hyvä, että voimme kiinnittää huomiota sellaisiin finesseihin kuin luetun ymmärtäminen ja medialukutaito. Pitää osata lukea tekstejä allegorioista asiakirjoihin ja oppia erottamaan QAnonien sepustukset faktaperäisistä tiedeartikkeleista. 

Meillä ollaan myös huolissaan lapsista, varsinkin poikalapsista, jotka eivät löydä kaunokirjallisuuden ääreen. Joskus ajattelen, onko tuo huoli sittenkin ylimitoitettu. Kamelin voi viedä lähteelle, mutta sitä ei voi pakottaa juomaan. Joillekin teini-ikäisille sopisi tyrkyttämisen sijaan ehkä kieltäminen paremmin, eikä kaikkien ihmisten tarvitse harrastaa kaunokirjallisuutta. 

Luin juuri äskettäin tästä aiheesta mainion kolumnin Kari Hotakaiselta nimeltään Jeppe lumilautailee, setä kirjoittaa. Tämä kirjoitus on kokoelmassa Elämä ja muita juttuja vuodelta 2001 ja on julkaistu luultavasti sitä ennen Helsingin Sanomissa.
Kas näin, humoristi Hotakainen: 
Mutta miten nuori jaksaa, jos hän ei lue suomalaista kirjallisuutta? Mistä minä sen tiedän. Mutta sen tiedän, että itse hänen on löydettävä tekemisensä, minä en siitä huolta kanna. Itse aloin lukea 17-vuotiaana. Se mitä tein sitä ennen, ei kuulunut muille. Ja luulenpa, että tuohon aikaan Hannu Salamalla oli parempaakin tekemistä kuin pohtia sitä, miksi Hotakaisen liehuletti ei lue näkemystäni suomalaisen kommunismin tilasta.

Hotakainen jatkaa, että elävä kirjallisuus on kohderyhmätöntä ja kuolleen ryhmä- eli hoivakirjallisuuden vastakohta.
Voisin tietysti rampata kouluissa tukistamassa nuoria heidän vääristä videotottumuksistaan ja mainostamassa lumilautailevalle Jepelle uusinta kirjaani. Miltähän se näyttäisi? Saksalaisen hevibändin suttuiselta rock-videolta. 

No sitten tämän kirjoitukseni omakohtaiseen osuuteen. 
Olen johdatellut kameleita lähteen ääreen, oppilaitani ja tietenkin omia lapsia ja lapsenlapsukaisia. Toiset ovat ryhtyneet juomaan ahnaasti, toiset kääntäneet päänsä pois, koska muut lähteet ovat kiinnostaneet enemmän. 

Varsinkin pojissa on nykyään niitä, joita ensin kiinnostaa pelit ja pelimaailman kautta paksut tarukirjat. Vaikka ei olisi ollut niin kiinnostunut Pekka Töpöhännästä saattaa myöhemmin kiinnostua Soturikissoista



Mökillä on kiva lukea. Mummi lukee ensin kirjan pari kolme kertaa. Sitten Pienen Kirjallisuudenharrastajan on aika lukea sama tarina pehmoleluille. Hän järjestää lukuhetkeensä jännitysefektejä, mutta liian pelottavaa ei saa olla.
Pekka Töpöhännässä on paljon mietittävää. Siksi kirja onkin luettava yhä uudelleen. Miksi Monni on niin ilkeä? Mitä se tarkoittaa, kun Mummi sanoo, että Monnilla pilkka sattui omaan nilkkaan ja joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankee?  



Linkki hyvään kirjoitukseen, jossa muistutetaan selkokielisten kirjojen tarpeellisuudesta: 
Tuijata, Kulttuuripohdintoja

16 kommenttia:

  1. Mai Laakson kommentissa voi olla hyvinkin pointtia varsinkin noitten tietokirjojen osalta. En minä lapsena kovin kummoisesti lukenut, mutta muistan selanneeni urheiluaiheisia ja luontoaiheisia tietokirjoja kotona (ei niitä monta ollut).

    Koulussa ope luetti yhden urheiluaiheisen romaanin: Jouko Puhakan "Huippumailerin". Tykkäsin siitä, mutta monet pojat nimittivät sitäkin "Huippubroileriksi". Ope laittoi luokan seinälle lapun, johon sai kirjoittaa kirjasuosituksia. Pojilta tuli suoritukseksi Sexus. Rippileirillä Raamatusta nousi poikien keskusteluissa esiin Hesekiel 23.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, mihin se Main kommentti häipyi. Hän oli poistanut yhden ja kirjoittanut uudelleen. Poistin tyngän, jolloin se toinenkin, Main hyväksymä kommentti katosi, eikä löydy mitään edes roskasisällöistä. Huoh, anteeksi Mai. Onneksi kommentti löytyy sähköpostista.
      Näin siis Mai:
      "Varhaiskasvattajat tekevät hienoa työtä, kun tutustuttavat lapsia kirjojen maailmaan, käyttävät kirjastoissa ja opettavat lainaamaan kirjoja ja kohtelemaan niitä hyvin, jotta muutkin voivat lainata niitä.
      Koulumaailmaan mennessä lapsille tulee usein muitakin harrastuksia ja aika lukemiselle vähenee. Kouluakin varten luetaan kirjoja, joten sitä ei pidä unohtaa. Kaipaisinkin kouluihin enemmän kirjallisuusvierailuja kustantamoiden ja kirjailijoiden puolesta.
      Olen huomannut, että varsinkin pojat ovat kiinnostuneita tietokirjallisuudesta. Niitä toivoisin lisää lapsille. Elokuussa bloggasin Mika Vickströmin Teemu Pukki Baby-kirjasta, joka on yksi hyvä esimerkki lapsille suunnatusta tietokirjasta."

      Joo, näin on, joitain lapsia tietokirjat houkuttelevat.
      Lasten tutustuttaminen kirjallisuuden maailmaan on ensiarvoisen tärkeää minunkin mielestäni.
      Hotakainen korostaa varmaan sitä, että lapset ovat erilaisia keskenään, eikä sama kasvatus tuota samaa tulosta. Itse olen aina tykännyt lukea lapselle, joskus jopa nukahdin omille pojille lukiessa, kun toinen painoi lämpimänä sylissä ja toinen nojasi yhtä lämpimänä kylkeen. Mutta sitten on lapsia, jotka kiemurtelevat kesken tarinan pois sylistä ja keskittyvät mieluummin vaikka rakentelemaan tai maalaamaan pitkäksi aikaa.
      He ovat ihan yhtä älykkäitä ja päteviä kuin nuo tarinan lumoon päässeet.

      Hotakaiselle esiintyminen ei ole ollut helppoa, joten ei tehnyt mieli tehdä kouluvierailuja. Omien sanojensa mukaan hän oppi puhumaan vasta 37-vuotiaana. "Vielä tv-uransa alussa hän esiintyi mykkänä, mutta ryöstäytyi heti tilaisuuden tullen vähäsanaiseksi." ( HS:n NYT-liitteen Hotakaiselta tilaamasta Muistokirjoituksesta 3.11.2000)

      Poista
    2. Ja vielä ketjukolaajalle erikseen.

      Pojat on usein vekkuleita. Olen oikein kaivannut niitä nauruja, sitä tilannakomiikkaa, mitä he kouluelämässä järjestivät. Usein huumori tietysti pyöri yläkoululaisilla seksin ympärillä.

      Onpas todella väkevää tekstiä tuo kertomus siveettömistä Oholasta ja Oholibasta!

      Poista
  2. Lukutaito ja medialukutaito ovat äärimmäisen tärkeitä. Myös valtamedian lukutaito. On aina esitettävä kysymyksiä, kuten miksi, miksi nyt, miksi näin, ja: kuka hyötyy. Viimeisin on se kysymyksistä tärkein.

    Lukemisessa ei ole kyse pelkästään faktoista), vaan ennen kaikkea mielikuvituksen käytöstä. Se auttaa ymmärtämään toista ihmistä ja näkemään asioita laajemmin. Olen samaa mieltä siitä, että lapsille pitäisi lukea, laajalla skaalalla, oli se kirjallisuus vanhoja kunnon satuja, seikkailukirjoja tai vaikka tietokirjallisuutta (ilman agendaa).

    On hienoa, että luet lapsenlapsillesi, he tulevat sen muistamaan! Minulla isoäiti johdatti kirjojen pariin, kannusti oman kirjahyllynsä kautta lukemaan (vanhemmat toki osaltaan myös). Ihania muistoja, kun mummi pisti päiväuniksi ja tyrkkäsi kirjan käteen ja sanoi, ole hiljaa ja lue. (Tai tuskin hän niin sanoi, mutta näin joka tapauksessa tapahtui.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Mietin, miten tuota medialukutaitoa olisi parasta opettaa, jotain karkeita sääntöjä ehkä voi, mutta mediassa on koko ajan sellaista kohinaa, että sitä taitoa ei voi kerralla opettaa kuten teknistä lukemisen taitoa.

      Eläytyvä lukeminen on aina kuvittelua ja hieno irtautumiskeino omasta arkipäivästä.

      Sinun lukuhetkistäsi isoäidin päiväunien aikaan tulee mieleen, miten tärkeää on lukurauha, se että lapsi jätetään itsekseen eikä tuputeta tekemistä.
      Minulle ei lapsena luettu, paitsi että puolisokea isoisäni keinutti sylissään kiikkutuolissa ja näytti kirjaimia. Opin siinä hyvin nopeasti lukemaan ja aloin lukea kaikkea mitä käsiini sain, yleensä aikuisten kirjoja.

      Poista
  3. marjatta

    ylen sivuilla oli tänä aamuna uutinen, jossa kerrottiin miten jenkkielokuvan on tulevaisuudessa täytettävä tietyt vaatimukset, jotta se voidaan asettaa oscar-listalle. "ainakin yhden pääosan esittäjän tai keskeisen sivuosan esittäjän on edustettava etnistä vähemmistöä yhdysvalloissa. vaihtoehtoisesti esimerkiksi 30 prosenttia pienempien roolien näyttelijöistä on oltava naisia, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjen edustajia, etnisiä vähemmistöjä tai vammaisia."

    sovin itse about neljään vähemmistölokeroon, mutta ei tulisi mieleenkään vaatia niitä lokeroita kiintiöiksi minkään valtakunnan taiteeseen, päinvastoin. on harmi, että asiat ovat kääntyneet tähän suuntaan.

    tottakai elokuva, kirjalisuus ja muu taide saa heijastaa etnisyyttä, sukupuolta, yhteiskuntaluokkia ja vammaisuutta, mutta olisi aivan sietämätöntä, jos sen pitäisi sanktioiden uhalla niin tehdä. elokuvan ohjaajan ja kirjan kirjoittajan pitäisi saada roolittaa työnsä juuri niin kuin parhaaksi katsoo. laittaa vaikka sata valkoihoista heteromiestä yhteen tarinaan ja jättää kaikki transsukupuoliset afrikkalaiset pois.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hulluus lisääntyy, mitä vielä näemmekään! Toisaalta, onhan nämä vaatimukset olleet kirjaamatta olemassa jo jonkin aikaa. Kriitikot ovat marisseet, miten joku taiteen tuote ei voi olla hyvä, koska siitä puuttuu sitä sun tätä ja joku toinen taas on superhyvä siksi, että siinä on esimerkiksi vain naisia. Muilla ryhmillä ei ole ylärajaa, vain miehillä ja valkoihoisilla - ilmeisesti.
      Mistä tämä tyhmyys ja ymmärtämättömyys taiteen sisintä kohtaan? Näillä säännöstöillä kiinnitetään huomio aivan vääriin asioihin ja pilkataan ihmisten eläytymiskykyä.
      Vaikka elokuvassa olisi avaruusolentoja, me eläydymme heidän tunteisiinsa - siis ennen on eläydytty, ei enää.

      Eipä olisi ilmeisesti Virpi Suutarin Aalto-elokuvassakaan ainesta Oscareihin, kun nämä säännöt tulevat voimaan. Juuri eilen tämän dokumentin katsottuani povasin sille Oscar-ehdokkuuksia. Nyt ymmärrän, että elokuvassa on liikaa Alvaria ja liian vähän Ainoa ja Elissaa. Olin harmissani siitä, että naisten työt jäivät paljolti vaille tunnustusta, mutta eihän sellaista saa näyttää. Huono historia pitää jättää raportoimatta ja keskittyä kertomaan sankarinaisista uudessa historiattomassa maailmassamme.

      Kävin katselemassa näitä elokuvien monimuotoisuusvaatimuksia. Niiden pitää toteutua myös tuotannossa! Siis, hoh hoijaa. Tuossa olisi hyvä leikkaaja meille, mutta pakko ottaa vähemmän hyvä sukupuoliristiriidassa elävä, voi harmi, ja myös kiintiövammainen puuttuu. Otamme siis kuulovammaisen läheisyyskoordinaattoriksi.

      Poista
    2. Vielä mietin, mistä tämä kaikki kiintiöiden laatiminen on oikein alkanut. Varmaan siitä että joissain vanhoissa elokuvissa tummaihoista on esittänyt ruskeaksi meikattu valkoinen ja homoa yliampuvasti hetero. Tietenkin tällaisiin asioihin pitää puuttua, mutta ei näin yliampuvilla kiintiöillä kuin tulevissa Oscar-säännöissä. Ongelma korjautuu myös itsestään, kun pääsy koulutukseen on avoin kaikille.
      Moderni perhe -sarjassa homoparia esittävistä miehistä toinen on homo, toinen hetero, ja heteronäyttelijän suoritusta on pidetty parempana kuin homonäyttelijän. Miksi näyttelijän edes pitää selvittää intiimejä asioitaan roolia hakiessa, eikö suoritus casting-tilaisuudessa ole se tärkein.
      Kiintiöajattelu korostaa eroja!

      Poista
  4. Jo on aikoihin eletty. Asia saattaa olla totta, mutta haluaisin uskottavat, järjelliset perustelut, jotta hiukseni laskeutuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi, ei siihen tarvita järjellisiä perusteita. Tunteet! Luulen, että tulee vielä sellainenkin määräys, että elokuvassa on oltava eri painoisia ihmisiä, että bodyshaming vähenisi ja tottuismme pitämään kaikkia kehoja kauniina. Varaudu siihen, että hiuksesi jäävät pysyvästi pystyyn.

      Poista
  5. marjatta, kalevi

    joo, tässä on se vaara, että kiintiöiden kanssa mennään niin pitkälle että niistä tulee itsensä karikatyyrejä. pahimmassa tapauksessa seurauksena on anemia, jossa kaikki leffat näyttäytyvät yhden ja saman totuuden muunnelmina.

    no joo, en kyllä tuohon usko. aina on tyyppejä, joilla on selkärankaa uhmata omien aatevirtaustensa fundamentalisteja.

    katsoin viikonloppuna elokuvan, jonka aikana nauroin paitsi vammaisille ja vanhuksille myös itsetyydytykselle ja eläinrääkkäykselle. siinä oli jaksoja, jotka olivat niin hauskoja, että vedet valuivat silmistä ja vatsa kramppasi naurusta. siivottominkin kohtaus oli ohjattu vitsin sielua hellien.

    ehkä pitää tehdä niin kuin se junnu vainion laulussa esiintyvä rajaseudun rambo, joka osasi varautua yhteiskunnan sensuuritoimiin:

    "alvar antenninsa latvaan veti näreen / kaikki filmit ajoissa hän taltioi / sillä aavisti tään ajanhengen äreen: / holhousyhteiskunta kaiken sensuroi."

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä on Junnu ollut kaukaa viisas tuossa sanoituksessaan.

      Taiteilijat ovat ennenkin joutuneet taipumaan diktatuurien vaatimuksiin, mutta hassua on se, että mehän emme elä diktatuurissa, vaan joku pieni kulttuurilahkolaisten porukka on alkanut määritellä omilla hassuilla periaatteillaan, mitä pitää suosia ja mitä jättää huomiotta. Minä niin toivon, että nämä määräilijät ohitettaisiin ja keskityttäisiin taiteeseen ilmaisultaan vapaana asiana.

      Mikään ei ole niin rentouttavaa kuin tuollainen nauru, mitä kuvaat, meri. Sitä syntyy taiteesta, johon sopivaisuuden sensuuri ei ole iskenyt.

      Tsekkiohjaaja Jiri Menzel kuoli muutama päivä sitten, minulle tuli haikea olo, koska hänen elokuvansa 'Tarkoin vartioidut junat' vaikutti minuun syvästi kauan sitten. Koitan metsästää sitä ja Minun kyläni -leffaa jostain.

      Poista
  6. Kamelivertaus on loistava! Ja mikä parasta, vaikka ei heti janottaisikaan, voi myöhemmin jano iskeä. Itse olen lukenut hyvin pienestä asti, opin kai viisivuotiaana lukemaan. Piti oppia, koska isosiskokin osasi ja muistan yhä kuinka minua ärsytti, kun hän osasi ja minä en.

    Lukeminen on minulla kulkenut mukana koko elämän, toki vaihtelevasti mutta aina ollut läsnä. Veljeni luki ja lukee edelleen myös paljon, mutta sisareni on melko lailla “hylännyt” lukemisen.

    Pekka Töpöhännät olivat muuten lemppareitani lapsena! Luin niitä kasetille ääneen kaverilleni, joka sitten kuunteli niitä iltasaduksi. :D Ihana kuva sinusta ja lapsesta matkalla kirjojen ihmeelliseen maailmaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut tuon vertauksen jostain, olisiko itämaisia mietelauseita. Yritin etsiä, kuka sen on sanonut, mutta en löydä.

      Pekka Töpöhännässä on kiinnostavia hahmoja. Kävin myös hiljattain katsomassa uuden Pekka Töpöhäntä -animaation. Siinä on enemmän vauhtia kuin vanhassa 80-luvun elokuvassa, ei ollenkaan samaa tunnelma - ja Monnistakin tuli kiltti! - plääh.

      Poista
  7. Kyllä koetin ahnaasti hoputtaa kameleitani lähteelle. saattoivat piipahtaa, mutta jano ei ollut, eikä ole tullut. Ei periydy geeneissä into lukemiseen, sillä mieheni on innokas lukija, ja minäkin sentään useamman kirjan vuodessa-lukija. Miestä olen varoittanut, ettei vessaan saa mennä kirjan kanssa!
    Kivoja muistoja minulla on muitenkin lukuhetkistä omalle pojalle ja sittemmin hänen pojilleen.
    Tuskin koko maailma kokaan pääsee tasavertaiseen asemaan lukutaidon saavuttamisen kanssa. Luku- ja kirjoitustaito olivat vielä 1800-luvun puolivälissä hyvin puutteellista kansan keskuudessa. Muistetaanpa vain Jukolan poikia, kun opettelivat lukkarin opetuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lapsuudessa ei ollut niin paljon muuta viihdykettä kuin nyt, siksikin niin moni sen tyyppinen lapsi luki, joka nyt pelaa tietokonepelejä ja seuraa tubettajia.

      Minä menen aina aamulla vessaan jonkun Hesarin osan kanssa, mieluiten kevyempisisältöisen. Torstai-liite on hyvää vessaseuraa.

      Aion ostaa juuri julkaistun Kartanoiden Kouvola -kirjan, eritoten koska minua kiinnostaa siihen sisällytetty kartanontyttären Jacobina Charlotta Munsterhjelmin päiväkirja, Dagböcker 1799-1801. Jacobina oli päiväkirjaa kirjoittaessaan 13 - 15 -vuotias, mutta se on lukemani mukaan kuin nykyajan 7-vuotiaan kirjoittamaa ja onkin ollut kirjoitusharjoitus eikä mikään tunteiden ilmaisun väline. Näin puutteellista kasvatusta siis jopa valtakunnan kermalla, varsinkin tytöillä, joiden ei katsottu tarvitsevan lukemista ja kirjoittamista mihinkään.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...