maanantai 14. syyskuuta 2020

Hämmästelyä: mitä tapahtuu teatteri- ja elokuvamaailmassa?

Raimundo de Madrazo y Garreta:
Travesuras de la modelo. c.1885

Olen kirjoittanut muutaman kerran otsikolla Hämmästelyä ilmiöistä ja tapahtumista, jotka saivat ällistymään, säikähtämään, kauhistumaan tai huvittumaan ja joskus kaikkea tätä yhtä aikaa. 

Lisääntymään päin oleva taiteen vapauden rajoittaminen on kauhistuttanut minua jo jonkin aikaa, viimeksi kun luin Oscar-elokuville asetetuista vähemmistövaatimuksista ja heti muutaman päivän kuluttua lukiessani Kansallisteatterin näytelmän roolittamiseen kohdistuneesta kriittisestä somekampanjoinnista, jonka vuoksi näyttelijä vaihdetaan ja ensi-ilta siirtyy muutamalla viikolla. 

Kyseessä on Pedro Almodóvarin elokuvaan Kaikki äidistäni perustuva näytelmä. Elokuvassa seksityöläisenä työskentelevän transnaisen Agradon roolin esittää nainen. Kansallisteatteri oli valinnut Agradon rooliin miehen, ja nyt, ennen kuin yhtään esitystä on nähty, on noussut häly siitä, että roolissa pitäisi olla transnainen tai nainen. Siis ennen kuin on edes nähty, miten Janne Reinikainen toteuttaa roolin. 
Kaiken lisäksi Kansallistetterin näytelmä perustuu brittiläiseen käsikirjoitukseen, jossa ei ole transnaista vaan transvestiitti.
Erehtyikö ensimmäinen asiasta somessa ärhäköitynyt ja toiset seurasivat harkitsemattomasti perässä? Sellaista on tapahtunut ennenkin. Kannatetaan tai vastustetaan, kiivaillaan ottamatta asioista selvää. Onhan ne nyt ihan eri asioita, transihminen ja transvestiitti. 
Kun kyseessä on transvestiitti, niin mieshän on hyvä valinta, koska transvestiitit ovat naisten vaatteisiin pukeutuvia miehiä. Saman näytelmän transvestiitin roolin on tehnyt mies Englannissa ja Australiassa. Eikö Suomessa siis mies saa esittää edes miestä?
Sitäpaitsi eikö tärkeintä sentään ole roolisuoritus eikä näyttelijän sukupuolinen identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen! 

Minusta Kansallistetterin pääjohtajan Mika Myllyahon ei olisi pitänyt ryhtyä tässä mihinkään toimenpiteisiin, vaan esittää näytelmä suunnitellusti ja jättää somekohina omaan arvoonsa. Janne Reinikainen oli jopa valmistautunut rooliinsa kysymällä transvestiiteista Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksesta.  

Miesnäyttelijä voisi minun mielestäni sopia ihan hyvin esittämään myös transnaista (josta tässä näytelmässä ei siis ole kyse), jos näytelmässä pyritään realistisuuteen, koska vasta murrosiän jälkeen naiseksi korjatut miehet ovat yleensä useammin miehekkäitä kuin naisellisia. Jos taas kyseessä on muu tyylilaji kuin realismi, niin keskitytään muihin asioihin. Näköisyys voidaan kääntää jopa nurinpäin, karnevalistisesti; farssissa hento nainen voi esittää muskeliäijää ja könsikäs prinsessaa.
Leea Klemola esittää uskottavasti mieheksi syntynyttä, naiseksi korjattua Maaritia elokuvassa Kerron sinulle kaiken osittain juuri siksi, että hänessä on androgyynisyyttä ja maskuliinista karheutta. 

Jos kukaan ei saa esittää muuta kuin sukupuolisesti tasan tarkkaan itsensä kaltaista ihmistä, niin mitä rooleja sukupuoleltaan korjattu tai muu-termillä määritelty, tarkemmin määrittelemätön muunsukupuolinen, sitten saa totisena aikanamme esittää?
Paljonko näytelmissä on rooleja transihmisille, vai pitääkö niitä ryhtyä varta vasten kirjoittamaan?

Nyt tekee mieli sanoa, että järjen käyttö on sallittu. 
Eihän rooleja täytettäessä pitäisi edes kysyä ihmisten intiimiasioita, katsoa vain kuka näyttelee roolin parhaiten. 

Elokuva-alalta kuuluu myös kummia. 
Jos haluaa saada tulevaisuudessa elokuvan Oscar-ehdokkaaksi, pitää paitsi tarkistaa, että näytelmässä on tarpeeksi naisia (miehiä ei ole mainittu), niin myös että siinä on vammaisia ja sukupuolisuudeltaan tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan vähemmistöihin kuuluvia. Prosenttiosuus on tärkeä paitsi rooleissa niin myös näyttelijöissä ja koko tuotantoryhmässä avustajia myöten. 
Onko Oscar-elokuvissa siis hylätty taito joidenkin omituisten korrektiivisuussääntöjen alle? Ketkä niitä sääntöjä laativat? Onko Oscar-elokuvista tulossa vitsi? Onko taiteesta ylipäänsä tulossa vitsi, jonkinlainen karrikatyyri? 
Tästä keskustelimme Lukutaidon päivänä -kirjoitukseni kommenteissa, josta lainaan ystäväni Merin hyvän Junnu Vainio -sitaatin: 
"Alvar antenninsa latvaan veti näreen / kaikki filmit ajoissa hän taltioi / sillä aavisti tään ajanhengen äreen: / holhousyhteiskunta kaiken sensuroi."

On paljon elokuvia jotka haluaisin taltioida, kaiken varalta, esim. elokuvan Anna hyvän kiertää siltä varalta, että mieleenpainuvasti roolinsa esittäneen Kevin Spaceyn tilalle muutetaan digitaalisesti Brad Pitt (ellei häntä ole jo hylätty) tai jokin täysin rakennettu hahmo (kai sellaistakin jo voidaan tehdä!).
Myös tiettyjen ohjaajien hyvät elokuvat ovat vaarassa joutua roskakoppaan, koska  ohjaaja on persoonaltaan epäilyttävä, ollut ilkeä näyttelijöille tai tehnyt tuomittavia tekoja. 

Ääh, en jaksa enää...välistä tuntuu, että taiteen maailmassa tapahtuva on jotain dystopiaa, ei todellista. Yritän sitä selvittää sanoittamalla hämmennykseni.  
Mitä te blogini lukijat ajattelette? Onko mielestänne kaikki mallillaan esittävän taiteen ympärillä? 

Kävin viikonloppuna katsomassa uuden suomalaisen Metsäjätti-elokuvan. Ohjaaja Ville Jankeri ei ole ehkä huomannut kysellä elokuvaa tehdessään, onko elokuvassa ja tuotantoryhmässä Oscar-elokuvaan vaadittavia vähemmistöprosentteja. Kohta ne voivat olla kaikilta elokuvilta vaadittuja. 
Kiitos Ville Jankeri ja näyttelijöistä erityisesti Jussi Vatanen ja Hannes Suominen

Kirjoitukseni alussa on kuva Málagan Carmen Thyssen museossa ostamastani postikortista. Maalauksen nimi on suomeksi 'Mallin kepponen'. Se tuntui jotenkin sopivan tähän. 


Lisäys :
Pari tuntia sen jälkeen, kun olin julkaissut tämän, uutisoitiin, että Kansallisteatteri esittää näytelmän, kuten oli alun alkaen suunniteltu. Hyvä!

26 kommenttia:

  1. On hyvä, että palaat tähän teemaan. Hulluahan se on, siitä ei pääse mihinkään, mutta kertoo omalla oudolla tavallaan ajastamme. Ehkä vastaisuudessa teatterissa ja elokuvissa saa esittää vain itseään ja kirjallisuudessa kertoa vain itsestään, loukkaamatta vahingossakaan ketään. Hankalaksi menee. Tai sitten tämä on vain vaihe, joka törmää lopulta omaan mahdottomuuteensa. Toivottavasti niin.

    Hollywoodin toivoisin ainakin kaatuvan omaan ansaansa ja katoavan kokonaan. Se tekisi hyvää koko elokuva-alalle ja kulttuurille ylipäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minä en ole noin jyrkkä Hollywoodin suhteen. Nyt kaikki on murroksessa, mutta onhan sieltä tullut aivan mahtavia elokuvia jo silloin kun muualla on vasta aloiteltu.
      Olen kyllä tosi ihastunut aina kun elokuvatettereihin tulee jokin uusi hyvä elokuva muualta kuin USA:sta. Myös Suomessa on nykyään hyviä elokuvantekijöitä.

      Ehkä tässä tosiaan tapahtuu sellainen heiluriliike, että kun on tarpeeksi pöllytetty asioita, niin työrauha palautuu teattereihin ja elokuvan tekijöille. Hauska sattuma, että juuri edellisessä kirjoituksessani tarkastelin Elina Kilkun teatterimaailmasta kertovaa romaania, jossa näyttelijät tekevät ohjaajan työn mahdottomaksi kun jokainen vetää omaaan suuntaansa ja haluaa esitykseen omia painotuksiaan.

      Poista
  2. Keskustelu jatkuu päivän Hesarissa. Selvennyksiä on tarjolla, samoin tietoja teatteriesityksen toteutumisesta. Ensi-ilta huomenna keskiviikkona pääosassa mies naisena. Kohu kai laantuu, ellei joku yhä tarvitse tilaa suuttumiselleen. Almodovarin leffan olen nähnyt, kuten hänen muutkin elokuvansa. Niissä on silmiä avaavia teemoja, joita käsittääkseni voi käsitellä myös teatterin keinoin rohkein roolituksin.

    VastaaPoista
  3. Hyvä lisä aiheeseen osui korviin radion ykkösaamusta, jossa Kansallisteatterin pääjohtaja ja teatterihistorian tutkija valaisivat kohua taustoineen. Minäkin pääsin kärryille tai ainakin roikun mukana laidasta kiinni kouraisten. Kiitos sulle aiheeseen johdattelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin seurata, mitä selityksiä tapahtuneelle annetaan.

      Almodovar on yksi suosikkiohjaajiani. En muista, miten tämä Algarven rooli on esitetty elokuvassa, mutta ilmeisesti kyseessä on ristiriitainen sukupuoli-identiteetti. Voihan ristiriitaisuutta ja epävarmuutta olla ihmisessä myös niin, että hän asettuu luokittelujen väliin, epäröi sukupuolensa suhteen ja miettii, mtä tehdä. Toiseksi sukupuoleksi välillä laittautuva voi olla myös kokeileva transseksuaali, ei selkeä trasvestiitti.
      Myös Transfeministit ry:n jäsen myöntää harmaan alueen HS:n jutussa:"Agrado implantteinen on hyvin harvinaislaatuinen transvestiitti."
      Käsittääkseni esiintyvät transvestiitit saattavat hakeutua myös kirurgisiin toimenpiteisiin joissain kulttuureissa ammattinsa vuoksi, laittautumisen helpottamiseksi. Agradonkin ammatti prostituoituna on eräänlaista esittämistä.

      Seurataan tilanteen jälkipuintia.
      Olisin kyllä toivonut, että somekohisijat olisivat menneet tetteriin tutustumaan näytelmään ennen kuin alkoivat levittää moitteitaan. Asioitahan voi katsoa myös avarammin, kuten Almodovar niitä katselee elokuvissaan.

      Poista
  4. Niinpä - ei uskoisi jos ei näkisi, että tällaiseen keskusteluun on ajauduttu taidepuheessa (ja poliittisessakin) ympäri maailmaa.

    Kohta kai vaaditaan että jännitysnäytelmässä tai elokuvassa murhaajaa saa näytellä vain murhan tehnyt tai sitä yrittänyt.

    On myös monia näyttelijöitä, joille "roiston" ja "pahiksen" rooli on sopinyt muunlaisia rooleja paremmin (ja myös päinvastoin). Jos pahikset hävitetään taiteesta, moni näyttelijä jää työttömäksi. Entä sitten absoluuttisesti hyvät ihmiset - mistä heitä riittää näyttämölle?

    Taitavat ohjaajat (Hitchcock, Leone,Lumet jne) ovat hienosti käyttäneet filmeissään shokkivaikutuksena jonkun tietynlaiseen rooliin sopeutuneen näyttelijän heittämistä ihan vastakkaisen ihmiskuvan esittämiseenn. (Mutta ei kai ole enää sallittua moinen "temppu"?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjakeskusteluissa huomasin puritaanisuuden ajan muun muassa siitä, että vanhojen kirjojen oman aikansa kieltä alettiin paheksua. Kun 50-luvusta kertovassa romaanissa käytetään sanaa neekeri luontevasti dialogissa, niin selitys sille, että kirja on huono ja kartettava on, että sitä sanaa ei sanota, piste!

      Jonkinlainen "puhdistus" näyttää kulkevan läpi kaiken kulttuurin. Mitä uskaltaa kirjoittaa ja esittää joutumatta somekäsittelyyn?
      Totista on! Ja hämmästyttävän huumorintajutonta.

      Muistelen riemastuttavaa australialaiselokuvaa Priscilla, aavikon kuningatar, joka 90-luvulla sai kiitosta myös sukupuolivähemmistöiltä. Enää ei saisi.

      Poista
  5. Kautta aikojen miehet ovat näytelleet naista ja naiset miestä teattereiden lavoilla. Annan kannatukseni teatterille ja toivon, että he osaavat päättää hyppäävätkö joka somekiivastelun roihuihin mukaan vai keskittyvätkö vain teatterin esitysten tekemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, Mai. Teatteri on näyttelijöiltä esittämistä ja katsojilta eläytymistä.
      Meillä on Kouvolan teatterissa eräs näyttelijä, Nina Petelius-Lehto, joka on esittänyt erilaisten aikuisroolien lisäksi onnistuneesti lapsia (tyttöä & poikaa) ja koiraa.

      Tuossa äsken Kyöstille vastatessa mainitsin hauskan australialaiselokuvan. Siinä brittinäyttelijä Terence Stamp esitti koskettavasti transnaista. Elokuvassa on esiintymiskiertueella oleva ryhmä, jossa kolme vanhaa ihmistä, kaksi transseksuaalia miestä ja yksi transnainen kiertävät Priscilla-bussilla pitkin Australian syrjäseutuja monenlaista kokien.

      Somekiihkoilijoiden valta häiritsijöinä alkaa olla ilmeisesti niin pelottava, että siihen joutuu ottamaan kantaa, ja kaiken lisäksi nopeasti.

      Poista
    2. Terence Stampin Bernadette on jäänyt ikuisesti mieleeni! Katson sen elokuvan aina silloin tällöin uudestaan, vain ja ainoastaan Stampin takia :) /Mari

      Poista
    3. Minäkin katsoisin, jos se olisi minulla tallenteena. Olen nähnyt elokuvan kahdesti ja toisella kerralla sen sanoma vain syveni.
      Tämä on yksi niitä elokuvia, joka on lisännyt ymmärrystä LGBTQ-ihmisiä kohtaan.

      Poista
  6. Kaikkia meitä on kasvatettu kehuilla ja kielloilla. Kielloilla asetetaan rajat ja rajoista päättävät ne, jotka ne asettavat. Rajojen asettajat tulivat joskus muinaistasolta, sitten muuten vain ylätasolta ja nyttemmin ehkä sometasolta? Jospa tämä on demokratiaa?

    Kymmenen vuotta sitten kävin Lontoossa katselemassa musikaalin tuosta Priscillasta. Sain siellä etupenkissä lievän paniikkihäiriökohtauksen, mutta onneksi avasivat oven suoraan kadulle, jonne sitten pujahdin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoista demokratiaa, jos vallan ottaa somevihaporukka. Eikö se tarkoita kaaosta?

      Lissun mainitsemassa Ykkösaamu-ohjelmassa Myllylä sanoo, että hänen saamansa vihaposti on sellaista, että hän ei voisi sitä lukea siinä ohjelmassa.
      On käynyt myös niin että somessa aloitettu kiihkoilu on siirtynyt sieltä tosielämään. On esimerkiksi usutettu ihmisiä buuaamaan vastaanottokomiteaksi lentokentälle, kun lentomatkan aikana huonoksi leimattu henkilö saapuu pahaa aavistamatta kotimaahan.
      Teatteri tekikin oikeastaan ihan viisaasti, kun otti aikalisän ja selvitti asian julkisesti. Eilen illalla ennakkonäytännössä tyytyväinen yleisö oli kysynyt: Mikä teidän ongelma on ollut?"
      Toivotaan, että tänään ensi-ilta menee kannustuksen jälkeen hyvin.

      Miten sulle noin kävi? Oliko musikaalissa jotain, mikä sai kohtauksen aikaan vai olitko matkasta väsynyt?

      Poista
    2. Myllyaho eikä Myllylä. Minulla oli tuolla varsinaisessa tekstissäkin tämä väärin, vaikka näen edessäni Myllyahon kasvot jostain elokuvasta. Heh.

      Poista
    3. "Aikamoista demokratiaa, jos vallan ottaa somevihaporukka. Eikö se tarkoita kaaosta?"
      En minä kirjoittanut mitään vihaporukoista. Enkä siitä, että haluaisin asioitten olevan näin. (Toisaalta joillakin ihmisillä voi olla viha-anemia, he tarvitsevat jonkun, johon kohdistaa vihaa.) Tosin demokratia kai tarkoittaa sitä, että kaikilla on saman verran sananvaltaa, mikä saattaa johtaa siihenkin, että isoin joukko on joittenkin kannalta vastenmielinen?

      Mitä nyt jaksoin keskittyä siihen radio-ohjelmaan, siinä taisi se teatterin pääjohtaja puhua, että ollaan hakemassa "uutta koodistoa" - vai miksi hän sitä nyt nimittikään. Ajattelen tämän tarkoittavan sitä, että ennen oli olemassa moraali- tai käyttäytymiskoodisto aluksi uskonnosta ja sittemmin yhteiskunnallisesti etabloituneilta entisiltä risupartaradikaaleilta, joille uskonto ei enää näyttäytynyt määräävänä auktoriteettina. Nykyään asioihin voivat sanoa kuuluvan sanansa kaikki, joilla on älypuhelin?

      Eipä sitä tiedä miksi sellainen paniikkikohtaus tulee. Niitä tulee ja menee vaikkei itseään erityisherkkänä pitäisikään. Tuli vain mieleen erikoisena sattumuksena.

      Poista
    4. Niin, sinä tarkoitit sometasolla "rahvasta", ei muuta, ja minä taas takerruin siihen some-sanaan, kun olen niin kyllästynyt somessa kypsyteltyihin kiusaamisoperaatioihin. Sosiaalinen media on välillä aika epäsosiaalista poteroitumista ja piilosta ampumista.
      En suinkaan ajatellut, että sinä kannattaisit somevihaa. Vastasin vain niin lyhyesti, että siitä saattoi syntyä väärä sävy.

      Mika Myllyaho puhui kyllä hyvin sovittelevasti siitä, miten teatteri elää ajassaan, miten sen on kuunneltava aikalaisia ja osallistuttava.

      Minulla on koko ajan pyörinyt mielessäni sana kunnioitus ja arvokkuus, niiden puute. Jos toisen kunnioittamista pidettäisiin tärkeänä arvona, niin tällaista joukkohyökkäystä näyttelijää kohtaan ensi-illan alla ei tapahtuisi.

      Harmi, ettet voinut katsoa sitä Lontoon esitystä loppuun. Tiedän ihmisiä, joiden elämää paniikkihäiriö rajoittaa. Se on ikävä vaiva,

      Poista
    5. Minun mielestäni ei ole olemassa mitään "rahvasta", kuten ei ole olemassa kansanmusiikin lisäksi ei-kansanmusiikkia, sillä ei-kansaa ei ole olemassa, on vain kansaa ja me kaikki kuulumme siihen kansaan.

      "Some" pitää minun käsittääkseni sisällään myös nämä blogit. Ihan yhtä hyvin näissä blogeissa kuin kaikkialla muuallakin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa syntyy erileirisyyttä ja kaikkia sen mukanaan tuomia ilmiöitä.

      Joukkohyökkäyksestä näyttelijää kohtaan en tiedä mitään. Kansallisteatteri on minulle komea rakennus, jossa en ole koskaan käynyt. Kohun aiheuttanut näytelmä ja elokuva ovat minulle tuntemattomia. Aihekaan ei kiinnosta. Luulin, että yllä olevan kirjoituksesi aiheena oli ilmiö, jossa miehet pyritään puoliväkisin korvaamaan naisilla, jotta elokuviin ja näytelmiin saataisiin mukaan naisnäkökulmaa. Mielestäni tämä krouvi keino on sikäli puolusteltavissa, että miesnäkökulma on päässyt aika totaalisesti esille vuosisatojen saatossa.

      Niin, ja sen musikaalin katsoin kyllä loppuun etupenkissä, mutta aika tuskallista oli se, että lopussa näyttelijät tulivat niin lähelle ja katsomon oli tarkoitus hoilata heidän kanssaan jotain vanhaa iskelmää, jonka sanoja en osannut, enkä paljon välittänytkään. Tuntui kuin minut oltaisiin väkisin väännetty mukaan musikaaliin ja se aiheutti sen paniikkireaktion.

      Poista
    6. Tarkoitin "rahvaalla" eliitin vastakohtaa. Kyllä minusta kansassa erottuu erilaisia ryhmiä, mm. eliittiryhmiä, joiden johtamina ja painostuksella taidetta pyritään rajoittamaan verrattuna edellisiin vuosikymmeniin.

      Yritin saada kirjoitukseni aiheeksi taiteen rajoittamisen, josta olen kirjoittanut niin monesti aiemminkin. Siihen liittyy paljon muutakin kuin jotkut feministiset kärjistykset. Niiden luulen tasoittuvan ajan mittaan, mutta miten käy muutoin taiteelle? Jos joka asiaan puututaan niin sillä rampautetaan taiteilijoiden toimintamahdollisuuksia.
      Halusin korostaa äreätä ajan henkeä, johon Junnu Vainion Rajaseudun Rambo valmistautuu taltioimalla vanhoja elokuvia koska hän "aavisti tään ajanhengen äreen: holhousyhteiskunta kaiken sensuroi."

      Kiitos, että kerroit, miten luet tämän. Pitää kiinnittää huomiota jatkossa sanavalintoihin yms. ettei tule sellaisia tulkintoja, joita en ole tarkoittanut. Jokainen tietysti lukee omalta kantiltaan ja tekee omia tulkintojaan. Se on kirjoja lukiessakin mielenkiintoista ja hyvä pohja keskusteluille.

      En minäkään tykkää osallistua teatterissa. Olen tullut kokemaan ja eläytymään ja esitykseen mukaan ottaminen vie pois illuusion. En tykkää siitäkään, että konserteissa osa yleisöstä alkaa taputtaa tahtia.

      Niin, some. Se on paljon kattava asia. Me tuskin kumpikaan krjoittaisimme hävyttömiä viestejä teatterin johtajalle. Meistä on kiva keskustella näistä asioista maltillisesti ja sivistyneesti.
      Somen ikäväksi puoleksi on osoittautunut viharyhmien nopea kokoaminen ja ilmiantotyyppiset nimienkeräyskampanjat, joihin jotkut menevät mukaan sokeasti ottamatta selvää, missä ovat mukana ja miettimättä, mihin kampanjalla tähdätään.
      Tässä teatteriasiassa oli hieman tätä makua, kun teatterin "virheestä" ensimmäisenä kirjoittaneet eivät olleet edes kysyneet ohjaajalta ja näyttelijältä roolista, vaan toimivat selän takana mielestään paremmintietävinä.

      Poista
    7. Jatkan vielä vähän tuosta kommenttisi kohdasta, jossa sanot, että krouvitkin keinot naisten esiin pääsemiseksi ovat puolusteltavissa, koska miesnäkökulma on ollut esillä vuosisatojen ajan.
      Minusta on hyvä, tietenkin, etä naiset ovat esillä, mutta en hyväksy krouveja keinoja. En hyväksy sitä, että tämän ajan hyville miehille kostetaan entisajan pahiksien synnit. En hyväksy myöskään sellaista kiintiöajattelua, että naisen huono työ palkitaan, vaikka kilpailemassa olisi parempi työ mieheltä.
      Olen aina ollut feministi, tietenkin, sanan perimmäisessä merkityksessä: tasa-arvo, samanpalkkaisuus, samat mahdollisuudet jne.
      Se, mitä tapahtui Ruotsissa, kun kerättiin epämääräinen pahislista miehistä lehtijuttuun ja syrjäytettiin heitä töistään tämän perusteella ei kuulu minun hyväksymiini feministisiin tekoihin. Journalisti Åsa Linderborg on nyt katunut tätä kirjassaan, jossa selittelee samaan aikaan tapahtuneita yksityiselämänsä karikkoja, ja pahoittelee sitä, että teatterinjohtaja Benny Fredriksson ajautui itsemurhaan jahdin seurauksena. Meillä Suomessa tv-keskustelussa jotkut näkyvät feministit puhuivat tällaisista keisseistä oheisvahinkoina suuuremman asian puolesta. Pöyristyttävää!

      Poista
  7. Hyvä lisä aiheeseen osui korviin radion ykkösaamusta, jossa Kansallisteatterin pääjohtaja ja teatterihistorian tutkija valaisivat kohua taustoineen. Minäkin pääsin kärryille tai ainakin roikun mukana laidasta kiinni kouraisten. Kiitos sulle aiheeseen johdattelusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi osallistumisesta ajatusten vaihtoon, Lissu! Ja kiitos, että vinkkasit aamun keskusteluun. Kuuntelin sen nyt vasta Areenasta.
      Myllyahon ja teatteritaiteen tutkija Hanna Korsbergin keskustelussa tuli hyvin esiin käsite aikalaisyleisö. Myllyaho sanoi toimineensa hätiköidysti, mutta ehkä se olikin vain hyvä tässä tilanteessa. Mieleen jäi myös se, että teki miten vain, niin aina jossain päin koetaan että sorretaan.

      Poista
  8. Esität juuri niitä kysymyksiä, joita olen itsekin tässä viime päivien aikana pyöritellyt. En edes ymmärtänyt aluksi sitä Kansallisteatterin kohua - miten niin näyttelijälle potkut?!

    Ymmärrän toki, että taiteen kenttää pitää laajentaa eikä esim. roolisuorituksia saa keskittää yksien ja samojen ihmisten esitettäviksi mutta kuten toteat: järjen käyttö on sallittu! Mitenkäs esimerkiksi se loistava elokuva, jossa Cate Blanchett esitti Bob Dylania? Ei taitaisi mennä enää läpi...? /Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei potkuja, mutta hänet oltiin vähällä poistaa tästä yhdestä näytelmästä juuri ennen ensi-iltaa turhien somevalitusten vuoksi.
      Tämä on varmaan lisännyt paineita taetterilla. Toivon sydämestäni, että näytelmä saa tänä iltana raikuvat aplodit. Voi kun itsekin olisin yleisössä! (Käyn kyllä täällä omissa vähäväkisissä tapahtumissa, mutta isoihin teattereihin en toistaiseksi uskalla mennä, koronapirun vuoksi.)

      Nyt tulee mieleeni paljon elokuvia, joissa näyttelijä on ollut milloin mikäkin ihmishahmo. Meryl Streep näytteli Angels in America -sarjassa rabbia, enkeliä, Ethel Rosenbergiä ja oliko vielä jotakuta muutakin.

      Poista
    2. Tänäänhän se ensi-ilta vasta on. Aamun Hesarissa oli tämän näytelmän ohjaajan Anne Rautiaisen haastattelu. Hän oli halunnut jättää hahmon hieman hämärärajaisemmaksi Almodóvarin henkeen. Sitä ei nyt sitten suvaittu.

      Poista
  9. Olen myös miettinyt ja ihmetellyt kovasti tätä näytelmästä syntynyttä kohua ja olin aikeissa kirjoittaa siitä blogiin, mutta nyt ei tarvitsekaan, kun ehdit ensin. Asia on varmaan juuri niin kuten sanoit, että joku on alkuun käsittänyt jotain väärin, ja muu porukka on vihavajeessaan säestänyt häntä, tietämättä edes mistä puhutaan. Välillä vaikuttaa todellakin siltä, että tietyt piirit ovat erityisen erityisherkkiä oman asiansa kanssa. Ja eiköhän tässäkin tosiaan enemmän ratkaise se, kuinka roolisuoritus onnistuu eikä se, mitä näyttelijän omissa housuissa on tai kenen kanssa hän yönsä viettää. Aikaisempi kommentoija kirjoitti myös hauskasti, että kai kohta murhaajaa saa näytellä vain joku, joka on tehnyt murhan tai sitä yrittänyt. Entäs sitten koiran näytteleminen? Nina-Petelius-Lehto oli näytellyt Kouvolassa onnistuneesti koiraa. Ei siis tarvitse hommata koiraa teatteriin koiran rooliin. Lahden kaupungnteatterissa pelattiin tässä varman päälle Hevosen tarina -näytelmässä vuonna 1985. Silloin näyttämölle talutettiin ihka elävä hevonen. En kyllä muista enää, oliko sillä miten syväluotaava rooli kyseisessä näytelmässä. Nimirooli oli ainakin. ;DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajallemme on tyypillistä, että kerätään nimilistoja, joissa ei aina edes ole nimiä, vaan nimikirjaimia ja nimimerkkejä ja painostetaan taiteen alalla työskenteleviä niillä muutoksiin.
      Kansallisteatterissa pelättiin ehkä provokaatioita yleisön keskuudessa ja otettiin siksi asia käsittelyyn.

      Eipä ole kuulunut anteeksipyyntöjä niiltä, jotka turhaan sotkivat teatterin työtä. En ymmärrä heidän käytöstään muuna kuin ärsyttämisen haluna. Jos epäillään, että loukataan, niin pitäisi ensin katsoa, onko niin. Pitää tutkia ennen kuin hutkii.

      Leea Klemola on käsitellyt usein näytelmissään seksuaalisia tabuja. Mietin, mitä nykypuritanistit sanoisivat hänen Seksuaalistaan tai muutaman vuoden takaisesta Maaseudun tulevaisuudesta, vai olisiko hullutteleva kreisiys se muoto, jolla asioita saa esittää ja jonka avulla loukkaantumisherkkien alttius loukkaantua lievenee? Ei voi suuttua väittäen, että itselle nauretaan, kun kaikille nauretaan - ja pohjalla on vakavuus.

      Poista

Päivän paras VIII - Tätä meidän pitää miettiä!

Kun viime vuosia tutkitaan, analyysiin ei joudu vain Donald Trump vaan myös aika, joka hänet loi.  Yllä oleva   sitaatti   on Helsingin Sano...