maanantai 16. joulukuuta 2019

Mieltä osoittamassa



Olimme mieheni kanssa tänään mielenosoituksessa opettajien kahden viikon pakkolomautusta vastaan. Seisoimme Kouvolan kaupungintalon edessä vetoamassa lasten puolesta. Entisinä opettajina tiedämme, miten paljon lasten säilöminen yksin luokkaan ilman opettajaa aiheuttaa huolta ja vaaratilanteita. Oppiminen on uhattuna, kun tällainen tilanne jatkuu koulussa koko kevään opettajien ollessa poissa yksi kerrallaan. 

Eihän edes yksittäistä oppilasta saisi jättää kouluaikana ilman valvontaa. Nykyään erityisluokat on pääsääntöisesti poistettu ja kaikki opiskelevat samoissa ryhmissä (taikasana inkluusio!) muka tasa-arvon vuoksi, oikea syy on säästöt. Opettajia lomautettaessa kokonaiset luokat "työskentelevät" niin, että joku opettaja vastaa kahdesta opetusryhmästä yhtä aikaa eli juoksee oman ryhmänsä ja ilman opettajaa olevan ryhmän välillä. 

Ilmeisesti mennävuosina tuli liian hyvät Pisa-tulokset, kun nyt katsotaan, että on varaa heikentää opetusta ja lomauttaa lapsiakin.

  

Meillä säästettiin tällä tavalla jo vuonna 2013 muutaman muun kaupungin ohella. Kaikkialla säästöt todettiin vähäisiksi ja pakkoloman aiheuttamat ongelmat suuriksi. Kouluelämä oli sekaisin pitkään. Silloin vannottiin, ettei koskaan enää.
Luulin, että tämä säästökeino olisi jo mennyttä aikaa ja asioita osattaisiin hoitaa paremmin. No, meidän kaupungissamme ei ole vieläkään kyläpolitikoinnin seurauksena pystytty lopettamaan tarpeeksi kouluja lasten määrän vähetessä. Laskelmia tehneitä asiantuntijoita  ja virkamiehiä ei ole kuunneltu - tiedättehän, kaiken maailman dosentit. Jotkut vanhemmat ovat jopa unelmoineet, että isoja lapsiperheitä muuttaa Helsingistä jonnekin pikkukylälle, kunhan siellä vain pidetään koulua yllä tekohengityksellä - ja kylän oma valtuutettuhan huolehtii äänestäjistään eli äänistään.



Muutoinkin olen ollut jo pitkään surullinen koulumaailman muutosten vuoksi.  Tiedän uusia "moderneja" kouluja (ei täällä meillä vaan muualla Suomessa), joihin ei ole rakennettu alakoululaisille oikeita luokkia vaan jonkinlaisia avokonttoreita. En jaksaisi edes kirjoittaa tästä. 
Voitte kuvitella, millaista on opiskella, kun eskarilaisen pallo vierii  keskelle tokaluokkalaisten opetusnurkkaa, lapsilla ei ole seinää jolle laittaa rakkaita töitään ja koko ajan pitää madaltaa ääntään ettei häirittäisi sermin takana opiskelemista yrittäviä. Menetelmät  yksipuolistuvat, tulokset heikkenevät, koulussa on tylsää.  

Päivän HS:n artikkelissa kerrotaan kuin uutena asiana, että muistiinpanojen tekeminen ja erikseen vielä käsinkirjoittaminen voi auttaa muistamisessa. Ai niinkö? Milloin on lakattu uskomasta että se ei auttaisi?

Joskus vuosituhannen vaihteessa alkoi näkyä sellainen trendi, että alettiin ihailla tietämättömyyttä, kun ennen luettiin kirjoja ja arvostettiin koulunkäyntiä. 
Nyt meillä on sitten poliitikkoja, jotka viestivät muutamalla väärinkirjoitetulla sanalla ja hymiöillä omaa ylemmyydentunnettaan. Vaikeaa sitä tunnetta olisikaan pukea kunnon lauseiksi, kun sille ei ole katetta.  

Eräs yleisönosastokirjoittaja paheksui presidentti Sauli Niinistön puuttumista loukkaavaan keskustelutyyliin. Presidentti suositteli "omien ohjaamista" niissä ryhmissä, missä huonoa tyyliä käytetään. Tästä kirjoittaja totesi, että nyt menee kyllä jo vakavaksi kun tällaista esitetään ja eihän tuollainen puhe ole mitään muuta kuin avoin kehotus itsesensuuriin. 
Sellaista hymiötä ei ole olemassakaan, millä kuvaisin tunteitani, kun luen tämän: epäuskoa, kammotusta, huvittuneisuutta. Siis itsesensuuriko ei ole enää hyve! Milloin itsensä hillitseminen on alkanut olla pahasta?  

Olen pahoillani kuvieni huonosta tasosta. Pimeys ja keskittyminen itse asiaan haittasivat kuvien ottamista. 

18 kommenttia:

  1. Väsytetyt opettajat saavat lomilla keräillä voimia ja kyllä ne lapset jonkun viikon pärjäävät vähemmällä paimentamisella.

    Minä en aikoinaan oppinut yhtään mitään niillä tunneilla, joilla kopioitiin taululta tai piirtoheittimen kankaalta open laatimia tekstejä, joita hän toisti uusille oppilasryhmille vuodesta toiseen (olisi jakanut saman monisteina!). Kotona luin ennen kokeita tarvittavat asiat ja muistin ne kokeitten ajan ja sitten unohdin, kun kertyi muuta muistettavaa.

    Minulla oli koulussa aina tylsää. Odotin vain milloin se koko touhu loppuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun koulusi oli eri kuin nykyinen. Kävit ylioppilastutkintoon johtavaa oppikoulua, johon pääsi pääsykokeella ja jos vanhemmilla oli varaa maksaa koulusta. Se ei ollut koko ikäluokan oppivelvollisuuskoulu.
      Oppikoulusta sai vapaatunnin, jos opettaja oli sairas. Nykyisessä koulussa kaikki oppilaat on pidettävä koulussa koko koulupäivän ajan ja koulu on vastuussa lasten turvallisuudesta. Joskus poikkeustilanteessa vanhempi soitetaan hakemaan joku hermostunut oppilas kotiin.
      Minä olen kyllä sitä mieltä, että tällaisessa opettajien lomautuksessa päästäisiin vähimmillä haitoilla, jos kaikki opettajat ja muu henkilökunta lomautettaisin kerralla ja oppilaat olisivat hekin lomalla pari viikkoa kotona. Sitten koulu jatkuisi ehjänä eikä olisi sekasorrossa kuukausia, mutta tämä ei ole laillista.
      Oppivelvollisuuskoulussa on koko ikäluokka ja koska erityisluokkia on purettu, niin joukossa ovat myös ylilevottomat, turvallisuutta ja muuttumattomuutta tarvitsevat aspergerkirjon oppilaat, väkivaltaiset oppilaat, hitaammin oppivat, fyysisesti sairaat ja muut erityistä tukea tarvitsevat.

      Minusta kuulostaa siltä, että sinun opettajillasi oli huonot metodit. Muistiinpanojen tekemisen ei pitäisi olla pelkkää kopioimista. Joku yksinkertainen runko on hyvä jäljentää, mutta sen jälkeen pitäisi tehdä omia persoonallisia merkintöjä muistin avuksi.
      Itse olen aina kokenut, että muistiinpanot opettavat, ei pelkkä tekstin silmäily. Laadin opiskeluaikoinakin kaikista kirjoista tiivistelmät.
      Aikuisopinnoissa olen kohdannut sellaista luennoimistyyliä, että luennoitsija heijastaa pitkän tekstin ja puhuu saman hitaammin. En pidä siitä. Luen tekstin nopeasti ja turhaudun, jos puheessa ei tule mitään lisää. Näyttötekstinä voisi olla vain ydinlauseet, joita itse lihavoittaisin. Ihan sama turhautumien siis kuin sinulla kouluaikoina.

      Ikävä juttu, Ketjukolaaja, että sinulla oli koulussa tylsää. Opettajan tärkein tehtävä on innostaminen ja jos se ei onnistu, niin kyllä siinä alkaa niin opettaja kuin oppilaskin odottaa, että koko touhu loppuisi.
      Olet myöhemmällä iällä kiinnostunut kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Luulisi, että se kiinnostus olisi tullut esiin koulussa.

      Poista
    2. Eihän tämä oikeastaan tekstisi kannalta ole tärkeätä, mutta kerron kumminkin, että oppikouluni muuttui peruskouluksi ehkä kolmannen luokan jälkeen. Siihen asti olin joka vuosi vapaaoppilaana, sillä perheemme oli ihan oikeesti köyhä. Peruskouluun siirtymisen myötä saimme uusia luokkatovereita kansalaiskoulusta. Joillakin heistä oli kivalla tavalla rennompi asenne koulunkäyntiin. Muistaakseni kukaan heistä ei jatkanut lukioon.

      Täytyy myöntää, että tykkäsin toisinaan jalkapallon pelaamisesta koulussa. Varmaan tykkäsin myös ainekirjoituksesta sekä historiasta ja uskonnosta oppiaineina, joskin vain pari historianopettajaa osasi kertoa asiansa innostavalla tavalla. Tylsyys johtui ennen muuta siitä, että koulu ei opettanut miten tulla toimeen toisten ihmisten kanssa. Sitä ei tuntunut osaavan kukaan. Sen tulisi olla pääasia opetuksessa.

      Minustakin olisi järkevintä pistää koko koulu kiinni pariksi viikoksi. Ellei useammaksikin...

      Poista
    3. Ai niin, sinä ehditkin peruskouluun. Se tuli 70-luvun aikana alkaen vuosikymmenen alussa Lapista ja päätyen vuosikymmenen lopussa Etelä-Suomeen.
      Minä olin opiskelujeni loppuvaiheessa puoli vuotta töissä luokanopettajana kansakoulussa Tapiolassa. Kieltenopettajana siirryin suoraan peruskoulun opettajaksi 1975 Tuupovaarassa. Tuntui hassulta, kun minulle kerrottiin, että olen kahdeksannen luokan luokanvalvoja eikä se ollutkaan lukion viimeinen luokka (nykyään kolmas luokka) vaan entisen keskikoulun neljättä luokkaa vastaava 14-vuotiaiden porukka.

      Minusta oli mahtavaa, että saimme kaikille yhteisen koulun. Peruskoulussa oli alkuun tasokurssit kielissä ja matematiikassa (muistat varmaan), minä oli onnellinen kun niistä päästiin ja ryhmäkoot pienennettiin. Sittenhän niitä on nostettu ja tuotu ryhmiin myös erityisoppilaat ja avustajia. Tällainen ei ole minusta ollenkaan peruskoulun idean mukaista.
      Peruskoulua kehitettiin aina vain paremmaksi vuoden 1994 opetusuunnitelmaan saakka. Siinä oli paljon valinnaisaineita, sekä syventäviä akateemisempia että viihtyvyyttä lisääviä harrastusmuotoisia. Seuraavassa jo alettiin mennä väärään suuntaan. Jostain tahoilta oli tullut valitusta, että peruskoulussa on liian kivaa ja valinnaisuutta pitää vähentää. Huipputulokset Pisa-mittauksista tuolta ajalta tulivat hieman myöhässä, muutokset epäviihtyisämpään oli jo aloitettu, ja sittemmin niitä on jatkettu säästöjen merkeissä.

      Olet kyllä niin oikeassa tuossa kun sanot, että peruskoulussa pitäisi opettaa yhteiselämän taitoja. Kyllä se tavoite siellä ops:ssa on, ja voi olla, että nykyään opetetaankin. Riippuu paljon koulusta ja opettajista, miten tavoitteet toteutuvat.

      Ellei useammaksikin. Senkin kyynikko, Ketjukolaaja...

      Poista
    4. En muista mitään tasokursseja. Kaikki istuttiin samassa luokassa yleisen apatian vallassa. Ei mitään innostuneita keskusteluja, harva viittasi edes kintaalla.

      Kyynikko kuulostaa liian kylmältä, apaattinen on sopivampi.

      Poista
    5. Juu, näinhän se on. Leikilläni valitsin tuon sanan, olisi pitänyt laittaa se lainausmerkkeihin tai hymiö perään.

      Jäin miettimään, mistä se teidän apatia mahtoi johtua. Siirtymävaihe ehkä lamaannutti opettajia, niin ettei innostaminen onnistunut. Jotkut pitkään oppikoulussa opettaneet opettajat kyllä jännittivät koko ikäluokan opettamista aika paljon ja puolsivat niitä tasokursseja.
      Oma kokemukseni on ollut se, että kiva tunnelma tunneillani tuli juuri siitä, että siellä olivat kaikki yhdessä ja ryhmät eivät olleet liian suuria. Joku osasi englantia vähemmän, mutta oli muuten kiva ja loi hyvän tunnelman ryhmään, mikä on tosi tärkeää. Tasokurssiaikana (englannissa kolme tasokurssia, laaja, keski ja lyhyt, ruotsissa kaksi) oli paljon ankeampaa.

      Poista
  2. Hienoa, Marjatta! Olette olleet ihan oikealla asialla. Inkluusio alkaa osoittautua suureksi huijaukseksi, varsinkin kun ei taata riittäviä resursseja luokkiin. Jokainen tietää, että sellaisia on harvoin luvassa, kun tähän parannustoimeen ryhdytään.

    Muutenkin inkluusio on yksiniteisesti toteutettuna toimimaton malli. Asiaa on perusteltu täällä Vantaalla muiden muassa lasten oikeuksilla ja ihmisoikeuksilla sekä tietysti demokratialla.

    Olen kokenut vierestä, hyvin läheltä, miten uusi opetuksenjärjestämisideologia murentaa monista vaikeuksista kärsivän lapsen itsetunnon ja halun olla koulussa. Olin itsekin kirjoittamassa tästä, mutta en vielä ehtinyt viimeistellä juttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vesa!

      Tämä muutos oli aluillaan jo silloin kun olin itse vielä opettajana. Erityistä tukea tarvitsevia oppilaita alettiin siirtää luokkiin avustajan kanssa tai ilman avustajaa. Kukaan opettajista ei pitänyt sitä hyvänä. Koimme tilanteen absurdiksi ja ylivoimaiseksi.

      Lapsiparat! Voi vain kuvitella, miltä isoon joukkoon siirretystä erityistä tukea tarvitsevasta oppilaasta tuntuu.
      Miltä itsestä tuntuisi olla silmätikkuna? Pienessä ryhmässä mennään jokaisen yksilön ehdoilla, isossa ryhmässä se ei onnistu.

      Parhaina vuosina isossa koulussa saattoi olla kolmekin erityyppistä erityisluokkaa. Se oli palvelua, mutta sitten inkluusiogurut alkoivat selittää palvelun epätasa-arvoksi ja hyvä järjestelmä purettiin.
      Muistan Kuhmosta ison lievästi kehitysvammaisen Aki-pojan, joka hyppäsi pihassa vauhdilla kaulaan. Hän oli ylpeä omasta ryhmästään, jolla oli hienot esitykset joulujuhlassa. Aki sai onneksi vielä käydä koulunsa onnellisissa merkeissä saaden paljon huomiota.

      Poista
  3. Hyvä kun bloggasit asiasta en nimittäin tiennyt tuosta. Turussa lomautettiin opettajia 2009 muistaakseni juurikin tuon kahden viikon verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä joutunut lomautetuksi. Jäin eläkkeelle 2010. Muistan, kun lomauttamisesta oli puhetta ja minä sanoin, että ehkä ryhtyisin rikkuriksi. Luulen, että opettajat tekevät valtavasti suunnitelmia, joita joku sitten käy kirjoittamssa tauluun. Ne suunnitelmat menevät tietenkin suurimmaksi osaksi hukkaan. Yksin jäädessään oppilaat tuijottavat digilaitteitaan - jee, paljon ruutuaikaa - tai melskaavat, painivat ja tappelevat. Osa opiskelee, mutta kaikki pitää opettaa uudestaan - ja miten tylsää näillä ohejita noudattaneilla silloin onkaan.

      Poista
  4. Ei voi olla totta. En ollut kuullutkaan, että vielä lomautetaan opettajia. Ihan hullua hommaa. Luokkakoot ovat jo nyt tapissaan sisältäen juurikin inkluusion ansiosta kaikki oppilaat, sillä erityisoppilaita ei enää ole (?!!!). Onkohan ne virkamiehet menettäneet kaiken järkensä, kun tekevät tuollaisia päätöksiä. Toivottavasti edes joku menee katsomaan luokkiin sitä touhua, kun oppilaat irrottelevat ja huutavat, rikkovat ja melskaavat ihan itsekseen.

    Muistan kun omien poikien opettaja oli lomautettuna, niin luokan sisäinen kiusaaminen oikein räjähti käsiin. Kukaan ei ollut sitä rajoittamassa. Joku ottaa vallan, kun kukaan ei ole rajoittamassa sitä. Tässä tapauksessa kiusaaja otti vallan. Kuten Kärpästen herrasta olemme lukeneet, ja maailman tapahtumista seuranneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisoppilaiden kohtelussa on samaa kuin mielenterveyskuntoutujien, joille ei ole enää kovin paljon paikkoja, joissa kuntoutua, koska heidän pitää saada olla (nääntyä) muiden joukossa tai vanhusten, joilta myös puuttuu laitoksia virallisen selityksen ollessa se, että pitää saada olla (kuolla) kotona.

      Mai, virkamiehet eivät tee noita päätöksiä vaan paikallispoliitikot. Kyllä heissäkin on paljon niitä, jotka haluaisivat tehdä toisin ja hoitaa kaupungin taloutta järkevämmin, mutta demokratiassa päätöksistä ei aina tule hyviä. Poliitikoiksi hakeutuu tyhmiä, jotka eivät osaa ajaa asioita viisaasti.
      Anjalankosken kaupunki, joka nyt on osa Kouvolaa, on ollut 80-luvulla vauraudessa samaa luokkaa kuin Kauniainen. Kun siitä tilanteesta on pudottu, niin kaikki eivät ole pysyneet mukana muutoksessa.

      Kärpästen herra kertoo paljon ryhmädynamiikasta ja lapsista, kun heidät on jätetty selviämään keskenään.
      Pelkään, että luokissa sattuu onnettomuuksia. Teksitiviestipalstalla joku kehottaa vanhempia pitämään lapsensa kotona. Vanhempainyhdistykset pitivät myös oman miekkarinsa. Tämä, mihin me osallistuimme oli OAJ:n järjestämä. Olisimme hyvin voineet mennä isovanhemmpina myös siihen vanhempien järjestämään.

      Poista
  5. Olen ollut ja edelleen sitä mieltä, että on hirvittävä tappio ja takaisku, kun on säätetty ja säästetään opetus- ja terveysmenoista. Sitä laskua aletaan mkasamaan aivan kohta, eikä se todella ole pieni.
    Kaikki, mitä kerroit koulumaailaman tilasta, siitä kärsivät paljon lapset ja nuoret, terveydenhuollon alalla suurimpia "häviäjiä" on vanhukset ja monisairaat. Oikeastaan, mihin tämä maa säästää??
    Tuntuu, että päättäjät ovat unohtaneet, että meidän ja tämän maan tulevaisuus on nuorissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä piti olla hyvät terveyspalvelut, mutta kun niitä vertaa joihinkin Keski-Euroopan maihin, niin jäämme paljon jälkeen.
      On sairauksia joita ei hoideta ollenkaan yleisellä puolen, vaan ohjataan yksityiselle ja esim. hammashoito on ollut koko ajan kallista.

      Lapsissa ja nuorissa säästäminen kostautuu myöhemmin. Lasten pitää saada tuntea, että he ja heidän asiansa ovat tärkeitä.

      Koulussa on pitkään ollut haittana sekin, että sijaista ei ole saanut hankkia opettajan sairastuessa, vaan oppilaita on valvottu naapuriluokista käsin. Tämä on ajanut puolikuntoisia opettajia töihin, tunnetaan huolta oppilaista eikä haluta olla kollegoille taakaksi. Sama varmaan monella muulla työpaikalla, mutta palveluammateissa poissaolo on kohtalokkaampaa kuin jossain muunlaisessa työssä. Asioita voi siirtää myöhemmäksi, mutta ei hoidettavia potilaita eikä taaperoita päiväkodissa.

      Poista
  6. Osoitatte mieltä tärkeän asian puolesta. Toivottavasti asianne kuullaan ja lomautuksilta vältytään! Olen itse istunut lama-aikana liikuntasalissa kuuntelemassa rehtorin luentoa Suomen historiasta, kun kaikki opettajat oli lomautettu. Ainakin olimme kaikki oppilaat yhdessä selkeässä tilassa (ilman sermejä, välilaseja ja löhötuoleja), jossa rehtori onnistui vangitsemaan mielenkiintomme soittamalla nauhurista Finlandiaa ja näyttämällä piirtoheittimellä kuvia ladoista ja koskista. Painavaa asiaa en muista, mutta oli se mielenkiintoisempaa kuin jakolasku.

    Olen samaa mieltä, että "avokonttorikoulut" eivät varmasti tue oppimista tai opettamista toivotulla tavalla, kun otetaan pitkä tähtäin käyttöön. Se valitettavasti puuttuu usein, kun juostaan innosta pinkeinä kohti uusia trendejä eli tässä kohtaa oppimisympäristöä. Olen myös alkanut lähes inhota koko sanaa, koska se yleensä tarkoittaa aina avointa tilaa (eli hälisevää ja turvatonta ilman mahdollisuutta keskittymiseen) sekä monikanavaista opetusta (digilaitteet, wlanit ja koneet korvaamassa perinteistä kynää, kirjaa, kuuntelua ja sisälukutaitoa). Maailma toki muuttuu ja uudet tavat etsiä tietoa sekä jäsentää sitä on opittava, mutta tällä nykyisellä menolla oppilaat stressaantuvat, ahdistuvat ja masentuvat entisestään. Jos koulunkäynti tuntui toisinaan kahlitsevalta omassa nuoruudessani, nyt se kuulostaa suorastaan painajaismaiselta. En haluaisi olla teini-ikäinen tämän päivän koulumaailmassa.

    Toimin itse hetken aikaa opettajana ennen näitä suuria muutoksia, mutta jo silloin ymmärsin, että tämä ei taidakaan olla minun juttuni. Kaikki oppilaiden (kotien) ongelmat vyöryivät päälle ja veivät sijaa siltä, mikä on opetuksen tehtävä. Oppilaiden levottomuus lienee aina ollut pienempi tai suurempi ongelma, mutta digiaika on lisännyt sitä entisestään. Emmehän me aikuisetkaan kykene enää keskittymään. Pelottaa ajatellakin, mitä kahden viikon opettajien lomautus saisi nyt aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vältytty. Asia oli jo päätetty valtuustossa ja kokouksen jälkeen oli kaupunginhallituksen kokous, jossa lomautukset vahvistettiin.
      Kaupungin henkilöstö lomautetaan pääsääntöisesti kolmeksi viikoksi, opettajat kahdeksi ja jotkut ammattiryhmät rajataan lomautusten ulkopuolelle. Myös oppilaiden ryhmäkokoja suurennetaan, mikä tietää vaikeuksia.
      Ihmettelen, miksi pysäköinninvalvojat kuuluvat ei-lomautettaviin. Olisiko se nyt niin vaarallista, jos pysäköinti olisi vähän villiä jonkin aikaa, kun vertaa siihen, että lapset ovat koulussa ilman opettajia. Ilmeisesti väärin pysäköimisestä saatu raha on tärkeä, lapset eivät tuota.

      En minäkään haluaisi olla missään avokonttorikoulussa opettajana enkä oppilaana. Haluaisin oman luokan ja samanlaisena toistuvaa tuttua opetusta, jossa ekstrana joskus jotain teematyötä, mitä nykyään ilmiöoppimiseksi kutsutaan.
      Noiden avotilojen, opin portaiden ja eri tavalla ryhmiteltävien istumispalikoiden piti olla vaihtelua luokkatyöskentelyyn, mutta asia on joissain uusissa kouluissa ymärretty niin, että nämä ovatkin ainoita tiloja ja oppilaan omaehtoinen työskentely jokapäiväistä. Oppilaat pitävät opetusvälienitä sylissään siellä portailla. Joskus ennen puhuttiin ergonomisista työtuoleista. Jos olisi lämmin ilmasto, niin pääsisi ulos puun alle, kuten kehitysmaissa. Siellä olisi ainakin mahdollisuus olla vapaammin kuin avotiloissa.
      Eräänlaista ohimeneväää hulluuttahan tämä on, mutta on jo saanut aikaan sen, että suomalaista koulua on vaikeampi myydä. Ulkomailla kysytään, mitä ihmettä Suomen koululaitoksessa tapahtuu.

      Oppilaat muuttuivat selkeästi levottomammiksi digiajan alkaessa. Ennen kodit luottivat kouluun ja työnjako oli selvä, mutta sitten alkoi aika, jolloin tämä jako hämärtyi.
      Hyvä puoli on se, että turha auktoriteettipelko häipyi lopullisesti, mutta huono se, että opettajan päätehtävä kärsii, jos hänen pitää huolehtia oppilaiden asioista vanhemman tavoin.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...