sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Mietityttäviä tekstejä, isänpäivän ajatuksia

Osmo Rauhalan näyttelystä Järjestyksen kuvat
Kouvolan Taidemuseossa

Ei raja ole kuivaa nahkaa. 
Se on ihmisen elävä iho.
Iho ihoa vasten elävät naapurit, tahtoivat tai eivät.

Se erottaa, se yhdistää, raja.
Sen yli kulkevat
pelon ja vihan aallot.
Sen poikki kulkevat kauppatiet ja lähettiläät, 
ruhtinaiden sanat. Sen läpi
kaukana mahtisanojen saattueista
kulkee kevyt äänetön askel, 
rajoista piittaamaton. Lempeys, metsän eläin. 

Yllä oleva runo on osa Lassi Nummen Linnakronikkaa kokoelmasta Linna vedessä. Erik Akselinpoika Tott rakennuttaa Olavinlinnaa ja perustelee sen tarpeellisuutta Savon naiselle. Hän sanoo, että raja on muokatulle nahalle eli pergamentille muokattu juova ja linna välttämätön sen suojelemiseksi. Linna on hänen kivinen tarunsa ja unensa. 
Savon nainen vastaa 'Armolle ja Herralle' tällä runollaan, joka on minusta huikean hieno. Hän ei olisi halunnut taruja kiveen ja rautaan. Sanat olisivat riittäneet hänelle. 

Rajan käsite. Luonnolliset rajat, rajapyykit ja rajajoet, muurit ja piikkilangat. Näkymättömät rajat. Ihmisen rajat, ihminen joka ei tunne rajojaan, reviiriään vahtiva ihminen, rajaton ihminen. Rajoittaa, estää, suojata. Pysy nahoissasi, älä ylitä rajojasi, väritä rajojen sisältä! Jotain rajaa.



Eräs Googlen vaihtuvia aloituskuvia koneellani

Toinen lainaukseni on rouva Jenni Haukion puheesta Eläinsuojelugaalassa, jossa hän sai Kiitos Eläimiltä -palkinnon. Haukio puhui tuotantoeläinten olosuhteiden ja hyvän kohtelun puolesta ja lainasi amerikkalaiskirjailija Henry Bestonin sanoja sadan vuoden takaa.

Tarvitsemme uuden, viisaamman käsityksen eläimistä, sillä eläimiä ei tule arvioida ihmisten mittapuulla. Vanhemmassa ja eheämmässä maailmassa kuin omamme ne liikkuivat valmiina ja täydellisinä, siunattuina herkillä aisteilla, jotka me olemme menettäneet tai jollaisia meillä ei ole koskaan ollutkaan. Ne kuulivat ääniä, joita me emme saa kuulla milloinkaan. Ne eivät ole veljiämme, ne eivät ole käskyläisiämme, ne ovat toisia kansoja, jotka ovat jääneet kanssamme elämään ja ajan verkkoon. 

Ne ovat toisia kansoja...
Olemmeko me ymmärtäneet kaiken väärin, kun olemme perustaneet tehokanaloita ja suursikaloita? 
Kunpa osaisi aistia hetken kuin eläin, elää leijonan elämää. Miten vähän me tunnemmekaan eläimiä. 
Ajan verkko... Miten pieni oma elämä onkaan maailmankaikkeuden mittakaavassa, kosmisessa äärettömyydessä.

Nämä kaksi lainaamaani tekstiä ovat molemmat kauniita ja niissä on jotain hyvin tunneälyistä. 
Jään miettimään. Miettikää tekin. 

Toivotan vielä hyvää isänpäivän iltaa. Oma isäni kuoli kuusi vuotta sitten, joten meillä on juhlittu isinä vain miestäni ja poikiani. Tulimme isovanhemmiksi vähän päälle viisikymppisinä. Meistä oli hienoa, jotenkin velmua myös, tulla niin nuorina Mummiksi ja Vaariksi. Koimme nämä nimet heti tärkeinä arvoniminä. 

Kuuntelin lounasta kokatessani isänpäiväiskelmiä. Voi voi sitä melankoliaa. Ole poikani parempi kuin minä luuserimies, viikonloppuisän kaihoa ja isä, joka katuu sitä, että ei ollut mukana lapsensa elämässä. Kauheaa räytymistä. Ja sitten vastapainoksi sellaisia joissa isyys on joku vitsi, nainen sai nalkkiin. Pitäisköhän noita lauluja päivittää. 

21 kommenttia:

  1. Tärkeitä ajatuksia! 👍

    Blogissani on vinkkejä (ja linkkejä) parempaan musiikkiin, joka ainakin meillä soi isänpäivän. 😀 Tein äidilleni viime äitienpäivänä CD-lebyn äitiaiheisista lauluista: Tarjolla olevista osa käsitteli äitiä heikkona ja säälittävänä ja osassa hulttiopoika muisteli kaiholla äidin turvaa. Jonkinlaisia stereotypioita nuokin laulut. Ne jäivät kyllä koosteeltani pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on omia listoja CD-muodosssa ja pilvessä. Tämä mitä kuuntelin oli radiolähetys, jossa oli musiikin välissä uutisia.
      Äitienpäivälauluissa on hurjan paatoksellisia, toivottavasti isille ei aleta kirjoittaa sellaisia ylistyksiä.
      Iloisempiakin tosiaan löytyy kun etsii.

      Poista
  2. Rajan käsite on tärkeä sillä rajattomuus helposti kadottaa vastuun. Liian tiukat rajat on myös huono.
    Isyyden nykypohdintaan en osallistu mutta kun lapseni olivat pieniä olin paljon lasten kanssa enkä sitä ole katunut. Kannattaa pohtia mikä on tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa asiassa keskitie on paras.

      Olet valinnut hyvin. Niin monet vanhemmat katuvat sitä, että eivät olleet tarpeeksi lastensa kanssa. Se ei ole varmaan kenenkään tarkoitus, mutta arki on raskasta ja hyvät päätökset unohtuvat. Lapset ovat kuitenkin niin lyhyen aikaa pieniä ja jos silloin jaksaa olla heidän kanssaan, niin todennäköisesti se palkitsee myöhemmin.

      Poista
  3. nykyihmisen suhde eläimiin on lievästi skitso. yhtä lajia kohdellaan hyödykkeenä, toista vihollisena ja kolmatta perheenjäsenenä. sama ihminen sulkee gerbiilin häkkiin ja vastustaa eläintarhoja. tai ampuu suden mutta palvoo koiraa.

    kun ihmiset näkevät yksittäisen eläimen kärsivän televisiossa, se herättää suojeluvaiston, mutta miljoonien lautasilta syötävien eläinten kärsinnästä ei piitata.

    en toivo paluuta kivikaudelle, enkä ajattele, että vain luonnosta jousella itse metsästetyt eläimet saisi syödä, mutta karseimmat asiat pitäisi lopettaa. niin kuin esim. se, miten hanhea pakkolihotetaan ja sen jälkeen kuolleen linnun moninkertaiseksi turvonneesta maksasta valmistetaan ruokaa haute cuisine -snobien elämän rikastuttamiseksi.

    ennustan että puolitoistavuotias lapsenlapseni tulee tulevaisuudessa itkemään historiallisia elokuvia eläinten julmasta sorrosta – niin kuin minä nyt nyyhkin leffoja, joissa mustia orjia ruoskitaan puuvillapellolla.

    meri
       

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista se juuri on.
      Niin kauan kuin eläimillä oli maatiloilla nimet, meillä ei ollut ongelmaa. Tehotuotanto, jossa eläintä käsitellään kuin elotonta koneen osaa, on saanut kysymään, onko tämä oikein. Ei kai eläimen pitäisi elää vain ollaakseen minun ruokani, paikalleen aidattuna, ilman ulkoilmaa ja seuraa, nopeasti lihotettuna tai synnyttää epämukavasti kuten emakot häkeissä, joissa ei voi edes kääntyä.

      Minäkin olen viime aikoina siirtynyt yhä enemmän kasvispainotteiseen ruokaan. Tänään söimme chilillä ja tomaatilla maustettuja Boltsi-kasvispyöryköitä, joita ainakin S-kaupat myyvät. Totesin, että nyt on valmisruuassa kehitetty kasvistuote, joka on yhtä maukas kuin lihatuotteet, ja Unto sanoi, että potkua on.
      Todennäköisesti lihakorvikkeita kehitetään yhä monipuolisemmiksi ja maukkaammiksi ja eläimen lihan syönti alkaa tuntua oudolta.

      Poista
  4. Rajoja on lukematon määrä, itsetehtyjä ja paljon muita, joista saa raskaita tai pienempiä rangaistuksia niitä rikkoessaan. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen tietää ja tuntee rajansa varsin hyvin, mutta silti vähät välittää joskus niistä.
    Tuotantoeläimien huono kohtelu on rikos. Minusta myös myös ihmisen ahneus jalostaa tuotantoeläintä mahdollisemman suureksi rahasammoksi on törkeää. Tulee mieleen esim. lehmä, jonka ureita täytyy olla monet liivit kannattelemassa, etteivät laahaa maata. Eläimillä on tunteet, niitäkin sattuu se on niin totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut, rajat on hyvä asia, mutta ne eivät saa tehdä elämästä rajoittunutta. Liian ankarasti rajatietoisen ihmisen on hyvä joskus hypähtää itselleen määräämiensä rajojen yli ja käydä katsomassa olisiko jotain muutakin. Monet suppean elämänkokemuksen omaavat puhuvat kaikkein jyrkimmin ja tietävät mielestään parhaiten niistäkin asioista, mistä eivät tiedä mitään, kuten toisista kansoista ja heidän tavastaan elää.

      Nykyään lehmät eivät pääse laitumelle, ja jokainen ymmärtää, että niin ei pitäisi olla. Jalostaminen on kidutusta olkoon sitten kyse lehmän maidontuotannon maksimoimisesta tai lemmikkkoirien hiomisesta yhä söpömmiksi leluiksi.

      Poista
    2. Isänpäivänä "meillä" syötiin hevosen ulkofilepihvit. Kyllä oli hyvää!

      Ja kuuntelin aamulla haikeita lauluja isistä - kyllä oli mukavan tunteellista.

      Onneksi naiset eivät vielä määrää mitä miehet saavat kirjoittaa - vai määrävätkö jo? Eipä miehet paljon enää kirjoita Hesarin kulttuuriosastollaan miesten tekemistä lauluista - siis noista iskelmälauluista.

      (Tietysti maailma muuttuu eikä kohta tarvitse tehdä viikonloppuisistä lauluja kun ei ole isiä eikä lapsia.)

      Haukion puhe oli provokaatio tuotantoeläintuottajia kohtaan. Sehän on aivan selvää jos osaa lukea suomenkieltä. Mutama virke sanoo kaiken Haukion puheesta:

      1. "Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä eläimistä olisi
      halunnut elää."


      2. "Meillä on joka päivä mahdollisuus omilla ostopäätöksillämme vaikuttaa siihen, millaisia ja ennen
      kaikkea miten tuotettuja eläinperäisiä hyödykkeitä markkinat tarjoavat. Jos kulutus ehtyy, ehtyy
      vääjäämättä myös tarjonta – ennemmin tai myöhemmin."

      Eli presidentin vaimo yllyttää tietyn elinkeinon tappamiseen. Miksi? Millä oikeudella?

      Poista
    3. Ohho Kyösti, minkä teit, menit pistämään poskeesi Pollea! Sehän on vähän kuin intialainen söisi pyhää lehmää. Suhde eläimiin on tosiaan hyvin kulttuurisidonnaista. Minä laitan usein poronkäristystä. Melkein kaikille länsimaisille ihmisille Pohjoismaiden ulkopuolella poro on Petteri Punakuono, mutta meillä erotetaan oikea poro ja satuhahmo toisistaan.

      Itse en ole ruuan kanssa fanaattinen puoleen enkä toiseen. Olen nyt syönyt kolesteroliarvojen korjaamiseksi enemmän kasvisruokaa, mutta en ole koskaan ollut mikään kova lihan syöjä. Isompi vaikutus minun verisuoniini on ehkä ollut suklaalla ja päiväkahviherkuilla, joista myös olen luopunut - kauhea askeesi menossa. Painokin on pudonnut, pitää varmaan syödä lisää pähkinöitä.

      Ennen naisia ei ollut paljon musiikkibisneksessä eli miehet tekivät kaikki laulut. Iskelmälaulajan ura oli myös niin raaka, että monella perheasiat kärsivät. Siitähän nämä laulut ovat monesti kummunneet. Nyt nuoret mieslaulajat ovat hyviä isiä. On sellaiset olosuhteet, että ei tarvitse valita perheen ja uran välillä. Toivottavasti syntyy myös uusia isälauluja, joissa isä nauttii lapsistaan, samoin kuin uusia äitienpäivälauluja, joissa äiti ei ole kaikkensa antanut ja sen jälkeen unohdettu pyhimys.
      Monipuolisuutta siis perään ja sitä, että isään suhtauduttaisiin lauluissa arvokkaasti, normaalina ihmisenä, ei surkimuksena tai vitsien kohteena.
      Haikeudesta puheen ollen, minulla soi parhaillaan Georg Otsin Älä kurvasta (älä sure), jossa on surumielisyyttä kerrakseen "...siis ka talvel puhkeep suvi..." (en tiedä, sainko sanat oikein). Melankolia on hienoa slloin kun se on hienoa.

      Tuosta pyrkimyksestä vaientaa miehiä kulttuurialoilla olen kanssasi samaa mieltä. Se näkyy. On aika pelottavaa, jos kirja on epäilyttävä siksi, että siinä on mieshahmoja, mutta raikas, kun siinä on vain naisia. Jotkut kulttuuritoimijat selittävät, että "nyt on naisten vuoro". Minusta kulttuurissa on oltava ihmisten vuoro sukupuolittamatta.
      Luulen kyllä, että tämä vaihe menee ohi.

      Jaa, niin vielä Haukio. Minä luin hänen puheensa niin, että hän puhuu luomutuotannon puolesta. Puhehan oli tilaisuudessa, jonka teemana oli tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen. Jos eläin elää tullakseen ihmisen ruuaksi, niin olisi korkeamoraalisempaa, että se olisi saanut elää edes vähäsen lajilleen tyypillisesti eli isossa tilassa (esim. niin että emakko saisi synntystuksissaan kääntyillä) ja osan vuotta ulkona.
      Itse olen elänyt lapsuuteni maatilalla, jossa kaikki eläimet olivat kesän ulkona, lampaat liikuivat vapaina ja palasivat illalla kotiin. Sika lahdattiin syystalvella, olin siinäkin mukana enkä pitänyt sitä outona.
      Luulen, että olemme menossa suhtautumisessa eläimiin siihen suuntaan, mitä meri kommenttinsa lopussa sanoo. Ihmisoikeuksien ajaminen johtaa eläinten oikeuksien ajamiseen.

      Kaikilla on oma rajansa siihen, mitä pitää väkivaltana eläintä kohtaan.
      Luulen, että lähes kaikki tuomitsevat metsästyssafarit, joissa isoja villieläimiä ajetaan tiettyyn paikkaan ihmisen ammuttavaksi. Oppaat laittavat kaiken valmiiksi ja turvalliseksi ja ihminen leikkii olevansa villissä luonnossa jännittävässä tilanteessa, jossa voittaa pedon.

      Poista

    4. marjatta, kyösti

      toimittaja salla vuorikoski kirjoitti suomen kuvalehteen näin:

      "presidentin puolisoon kohdistuvat vaatimukset ovat osa suomalaista prinsessaleikkiä. hänen odotetaan toimivan valtakunnan mannekiinina, joka seisoo hiljaa sivussa kukkapuska käsissään kuunnellen sotaveteraanien laulua. joskus hän voi lausahtaa pari kaunista sanaa tai esittää luontoaiheisen riskittömän runon. 
       
      lienee inhimillistä, että ihminen haluaa rajallisena elinaikanaan toimia tärkeänä pitämiensä asioiden puolesta. ehkä haukio puhui tuotantoeläinten kohtelusta sen takia, että hän vastustaa nykyisenkaltaista lihantuotantoa? ehkä kyse ei ollut huonosta viestin muotoilusta, vaan aikuisen ihmisen omasta mielipiteestä."

      minulla ei ole kompetenssia puuttua lihantuottajien ammattikuntaan, joten keskityn tuohon pressan puolison rooliin, joka on kaiketi sellainen, millaiseksi hän sen itse tekee. minusta ainakin on yksinomaan nastaa, että jenni ei jää taka-alalle saulin rekvisiitaksi tai huiskuttelevaksi statistiksi.

      aika moni presidentin puoliso suomessa on ollut melkoinen asennemuija. ajattelen nyt vaikka tellervo koivistoa, joka antoi äänen masennukselle ja toi esiin tabuina pidetyt mielenterveysongelmat. miksei siis jennikin voisi nostaa esille tärkeinä pitämiään teemoja.

      meri

      Poista
    5. Yllyttääkö presidentin vaimo elinkeinon tappamiseen? Minusta ei.

      Presidenttien ja muiden hallitsijoiden puolisoiden asema on kummallinen. Japanin keisarinna Masako on kärsinyt vuosia masennuksesta, eikä ole ainoa. Kun oman uran luonut ihminen joutuu vierelläseisojaksi ilman omia vaikutusmahdollisuuksia, niin kuka enää halua sellaista!

      Poista
  5. Jenni Haukion puheesta nousikin polemiikki sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä. Hienoa, kun pikkuserkkuni lypsykarjatilan emäntä Johanna Niskanen Lapinlahdelta oli kirjoittanut yli 1000 lihantuottajan allekirjoittaman kirjelmän Jenni Haukiolle ja Sauli Niinistölle, johon Haukio myös vastasi. Mieluummin syön Suomessa kasvatettua lihaa ja en lopeta syömistäni ainakaan tämän ilmastoahdistuksen takia. Kasvisruokavalio voi olla terveellisempää mutta lihan tilalle olisi osattava valita monipuolisia kasviksia, että niistä saa samat vitamiinit ja aminohapot. Suomessa lihantuotannosta ei ole ylijäämää.

    Kasviksia yritän syödä suositusten mukaan ja voi olla, että lautaselle päätyy kokeilumielessä näitä lihan korvaavia tuotteita, härkäpapua, nyhtökauraa mutta sirkkoja en syö. Toivottavasti niitä ei salaa jauheta jo leipäjauhojen sekaan.

    Harmittaa tämä vastakkainasettelu. Jos jokin elinkeino Suomesta voi minun puolestani loppua niin se on turkiseläintarhaus. Enkä oikein ymmärrä, että kotieläiminä pidetään häkkilintuja, kilpikonnia, hamstereita, marsuja. Mielestäni ne kärsivät enemmän kuin Suomessa nykyisin hyvin hoidetut lypsylehmät ja lihakarja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen kappale - piti olla lemmikkieläin ei koti-

      Poista
    2. Joo, ristiriitaa kyllä riittää. Isot lemmikkikoirat myös kuluttavat hurjasti.

      Turkikset alkavat olla mennyttä aikaa. En ole nähnyt pitkään aikaan kenelläkään turkkia.
      Minulla oli kerran elämässäni muutaman vuoden valkoinen turkki. Olin keskimmäisen pojan kanssa lomamatkalla Kreikassa ja sorruin pieneen turkiskaupaan "vain kokeilemaan", kun sisäänheittäjä niin houkutteli. Kun sain sen sinikettuturkin päälleni, niin lumouduin. Se oli minusta ihana. Poika vielä kannusti sanomalla, että äiti osta se, sinä olet ihan kuin Lumikki. Myyjä luotti ja antoi turkin mukaan laskun kera. No, turkillehan oli käyttöä heti syyslomalla. Kainuussa oli silloin kova pakkastalvi. Potkuttelin joka paikkaan kelkalla turkki päällä, pipo päässä ja lapikkaat jalassa. Se oli myös eräänlainen sosiaalinen koe. Turkkirouvana sain yllättäen parempaa palvelua kuin toppatakkimuijana. No, pian turkki alkoi tuntua oudolta ja oppilaanikin jo uhkasivat sytyttää sen tuleen. Myin turkin oman valvontaluokkani myyjäiskirppiksellä venäläiselle turistille, eikä minun sen jälkeen ole koskaan tehnyt mieli pitää eläintä selässäni.

      Toivotaan, että Suomessa asiat ovat tuotantoeläimillä pääsääntöisesti hyvin. Karjatilathan ovat yrityksiä ja mukana globaalissa kilpailutilanteessa. Pitää miettiä tilankäyttö tehokkaasti, hukkatilaa ei saa olla.
      Aina silloin tällöin tulee esiin karmeita tapauksia, joissa eläimet ovat kituneet ja kuolleet ahtaudessa ja hoidon puutteessa. Siksi on hyvä, että on valvontaa.

      Minun pitäisi opetella laittamaan kasvisruokia ihan senkin vuoksi, että läheisissä on kasvissyöjiä. Valmisruuissa on paljon kehittämisen varaa. Ne ovat aika kalliita ja huonon makuisia. En pidä falafeltyyppisestä maustamisesta, jota vegetuotteissa paljon käytetään. Onneksi nuo Boltsi-pyörykät ovat aivan mahtavan makuisia ja tuotekehittelyä tehdään kaiken aikaa.

      Poista
    3. Beate, luin uudelleen tuon Jenni Haukion puheen, Johanna Niskasen kirjelmän ja Haukion vastauksen siihen.
      Hyviä pointteja kaikissa.

      Eläinten viihdekäyttö on ollut jo pitempään tarkastelun alla. Eläintarhat ja sirkusten eläinshowt nähdään toisin kuin ennen.

      Yksi kohta maatalousyrittäjien kirjeessä on minusta outo: "...nykyisin inhimillistetään eläimiä ajatuksella 'Niistä yksikään ei halunnut kuolla'. Tiedämmekö me sen varmaksi?"
      Kyllä kaikki elolliset haluavat elää, se on vaisto. Kuoleman uhatessa eläin taistelee kaikin voimin saadakseen jatkaa elämäänsä, kuten ihminenkin.

      Poista
    4. Niin minustakin molemmissa asiallista kannanottoa. Tuottajia voi helpottaa, kun saavat purkaa tuntojaan näin julkisesti. Johanna Niskanen on minulle kolmannen polven serkku ja kuuden lapsen äiti. Tilalla on lapinkoirien Aina Valpas-kennel ja Pikkuvirran ponitalli. Omia koiria tilalla on tällä hetkellä yhdeksän, joista 16,5-vuotias lapinkoira Ryyni on vanhin ja neljän kuukauden ikäinen Blitzen nuorin.
      Moni tuntee Johanna Niskasen myös Hätäapukissalan toiminnastaan. Niskanen oli myös televisiossa ulos tulleessa Arman Alizadin Pohjantähden alla -sarjassa. Itse Alizadista ja kuvauksista muutenkin Niskaselle jäivät kivat muistot. Runoilijanakin tämä monitoiminainen tunnetaan. Ensimmäisen runonsa hän kirjoitti pikku tyttönä, kun ei vielä osannut oikeasti kirjoittaa, mutta isä auttoi piirtämään kirjaimet. Runo kuuluu näin: "Pieni tyttö se rappusilla istuu niinkuin sieni." Armanille hän kirjoitti läksiäisrunon edellisenä iltana ja kyyneleet siinä tulivat Armanin silmiin, kun Johanna sen luki hänelle aamulla.

      Minua kiinnostaisi päästä käymään näissä uusissa pihatto- tai robottinavetoissa, joissa eläimet pääsevät vapaasti liikkumaan. Lehmä siis osaa mennä itsenäisesti lypsyrobotille, kun utareet alkavat painaa ja konerapsuttimella käydään ahkerasti. Meillä naapurin lihakarja näyttää kesäisin niin onnelliselta ja minä käyn niitä jututtamassa :).

      Vai noin kävi sinun turkille lopulta. Muistan miten äiti säästi hankkiakseen krimilammasturkin. Monta pykälää siinä itsetunto kohosi, kun käveli työhön kallis turkki päällä. Siellä se oli äidin jäämistössä siistissä pukupussissa aivan ehjä ja hyväkuntoisen näköinen. Meni lopulta kirpparille.

      Tuo ote Henry Bestonin kirjasta on runollinen ja ajattelen, että kunpa eläimillä olisikin oma planeetta eikä ihmistä kahlitsemassa niitä.
      Pitääpä etsiä Boltsi-pyöryköitä kaupasta. Olen laiska ruuanlaittaja ja ostan helposti myös valmisruokaa. Kasvispihvejä ostin kerran ja ne jäivät syömättä maistuivat kumman kitkeriltä.

      Luin Michelle Obaman Minun tarinani ja hän perusti jopa vihannesviljelmän Valkoisen Talon maille näyttääkseen mallia lihavuudesta kärsiville amerikkalaisille ja edisti toimillaan, että kouluille saataisiin terveellisempiä aterioita.

      Poista
    5. Hei, tulin tänne vain huikkaamaan että just nyt tulee korjattu versio siitä venäläisestä elokuvasta. Äänityksessä oli todellakin vikaa!

      Poista
    6. Pitää katsoa ainakin vähän matkaa oikealla äänityksellä. Äänitys tosiaan kulki ilmeisesti kuvan edellä. Kumpihan versio Areenassa mahtaa olla? Toivottavasti oikea. Siellä on nyt useampi Andrei Zvjagintsevin elokuva kuukauden ajan katsottavana. Kun vaan ehtisi katsoa.

      Poista
    7. En katsonut uudestaan. Mutta olit siis oikeassa, että äänityksessä oli vikaa. Mies luki Turun Sanomista tästä korjaamisesta. Hesarissa ei ollut mitään siitä.

      Poista

Koronasta, sydämestä ja lukemisista (aina!)

Lumi Dele, 7v Tämä ansiokas teos on yksi vuosi sitten järjestetyn Lasten Hesarin koronakuvakilpailun satoa. Elämme toista koronatalvea. Pah...