maanantai 25. marraskuuta 2019

Hämmästely jatkuu: sketsit ja anteeksipyynnöt


Ville Ranta: Iltalehti  23. - 24.11.2019

Taas täällä hämmästellään.

Hämmästelen sitä, että jos joku esittää julkisen anteeksipyynnön, kuten nyt Pirkka-Pekka Petelius kahdeksankymmenluvulta peräisin olevien Hymyhuulet huumorisarjassa esittämiensä sketsihahmojen loukkaavuuden vuoksi, niin suuri joukko someaktiiveja ryntää haukkumaan häntä anteeksi pyytämisestä. Eikö olisi korrektia odottaa, mitä niiden vähemmistöjen edustajat vastaavat, joilta Petelius pyytää anteeksi.

Mutta eihän nykyään mitään odoteta. Kaikki heti ulos vaan, mitä mieleen tulee. 
Jos tulee uskoneeksi väärää tietoa, ja vaikka levittää poliitikon puheesta vääristeltyä totuutta tai kokonaisuudesta irrotettuja lauseita eli trollaa tajuamatta olevansa vihapuheen levittäjä, niin ei se mitään, kiireiselle sattuu.

Petelius teki viisaasti, pyysi anteeksi jo hieman etukäteen, ennen isompia hyökkäyksiä. Aikamme tuntien. Ilmeisesti kyseessä poliittinen kauhun tasapaino: jos meitä tutkitaan, niin kyllä sitten teitäkin. 

Silloin kun Petelius esitti Aake Kallialan kanssa sketsejä, joilla tuotiin esiin eri ryhmiin kohdistuvia ennakkoluuloja, ne kai ymmärrettiin juuri näin, ennakkoluuloille nauramisena, tai sitten vain yliampuvana pelleilynä. Ainakin itse ymmärsin kärjen osoittavan stereotyypittelijöihin. En pitänyt näistä sketseistä niiden jankkaavuuden vuoksi. Juuri se samanlaisena toistuva hahmottelu ilman juonta saikin sketsit tuntumaan muutaman jakson jälkeen vain nolostuttavalta rienaamiselta. Mustalaishahmot olivat monipuolisempia ja pitemmälle työstettyjä kuin saamelaishahmot. Muistan, että niistä olikin keskustelua ja jotkut romaniväestön edustajat sanoivat, ettei niissä ole moitittavaa.

Kun nykyään on tapana katsella yksittäisiä sketsejä irrotettuna ohjelmakokonaisuudesta, niin eiväthän ne toimi. Tarkoitus häviää. Koska näillä sketseillä on huudeltu pilkaten saamelaistaustaisille ihmisille, niin ymmärrän hyvin, että niiden esittäjä on asiasta pahoillaan.

Minulle tulee tässä katsojan johtopäätöksiin luottavassa tyylissä mieleen äskettäin lukemani Ossi Nymanin romaani Patriarkaatti. Nyman kuvaa psykopaatin, joka mässäilee naisten kiduttamisella ja ilmeisesti lukijan pitäisi täysin ilman kehittyvää juonta tai muutoksia päähenkilössä tajuta, että kirja onkin naisten puolella. Motto, joka yleensä on jotain, mistä kirjailija on samaa mieltä, pitää myös ajatella käänteiseksi. Minä en tekstistä näe, miten kirja pitää lukea, mutta teen päätelmäni siitä, että Nyman on feministipuolueen jäsen, ja nimihän antaa myös viittauksen siihen suuntaan. Sama oli noissa nunnuka-vitseissä, katsojan pitää kääntää saamelaispilkka pilkkaajaa kohti.
Ei nyt tästä sen enempää, koska kirjoitan Patriarkaatista oman postauksensa.

En pidä tosikkomaisuudesta. Sketsihuumorissa on aina "pilkattu" ryhmiä. USA:ssa on loputon määrä vitsejä sulatusuunin eri kansallisuuksista, mutta nyt sinnekin on iskenyt mielensänpahoittajavirus. Simpsonien intialaistaustainen Apu-kauppias on kuulemma rasistinen hahmo. Minusta tämän sarjahahmon kautta on nostettu esiin rasismia eikä harjoitettu sitä. 

Pitäisi ottaa huomioon tapa millä vähemmistön edustaja esitetään, eikä vain suoraviivaisesti tulkita kaikkea vähemmistöjen esille nostoa rasismiksi. 
Jotkut ovat tietenkin sitä mieltä, että vain itse kyseiseen vähemmistöön kuuluva saa esittää oman vähemmistönsä hahmoja. En olisi tässä näin tiukka, mutta kyllähän hyväksyntä nousee, kun islaminuskoisista laskee roisia leikkiä Ali Jahangiri eikä Alpo Jahkonen.

Johtuuko yleistynyt henkinen likinäköisyys googlauskulttuurista ja siitä, että kaikkea voi kelata? Sarjoja ja elokuviakin voi katsoa kotilaitteilla, niin että kelaa ohi "turhien kohtien" ja silloin nyanssit jäävät kokematta ja usein paljon olennaista häviää. 

Hymyhuulet sarjasta minulla on jäänyt mieleen positiivisena Antti Raivion ja Ville Virtasen kömpelöt teinipojat Aki ja Turo ja Kallialan ja Peteliuksen nuorisopastori Leo ja ystävänsä Marko, joissa on samaa hellyttävyyttä kuin Akissa ja Turossa.  

Niitä, jotka kaivelevat esiin vanhaa, silloin korrektia, nykymaun mukaan vähemmän korrektia viihdettä nostaen tämän viihteen tekijöitä tuomittaviksi, haluan muistuttaa siitä, että tärkeämpää olisi keskittyä tekemään hyvää viihdettä nyt ja katsoa eteenpäin. 


19 kommenttia:

  1. marjatta

    en käsitä tätä aikaa, jossa pyydellään anteeksi milloin mitäkin. jos saisin toivoa jotakin ensi vuodeksi, toivoisin vähemmän kaikesta loukkaantuvia ihmisryhmiä ja rutkasti enemmän itselle nauramisen kykyä. on ihan hemmetin murheellista, että me vähemmistöt ( lasken itseni vähintäänkin pariin ryhmään) emme osaa nauraa itsellemme. minusta olisi noloa olla saamelainen/vammainen/romani/homo/suomenruotsalainen/feministi tai mikä tahansä ryhmä, joka kyttää telkkarisarjoja, leffoja, kirjoja ja muita kulttuurituotteita ja pahastuu ties mistä. olisi sietämätöntä elää maailmassa, josta puuttuisi arkoja paikkoja tökkivä huumori. samalla tavalla sietämätöntä on elää moraaliin tikahtuvassa itsesensuurikulttuurissa.

    ps. maailmassa on ihania, aidosti koskettavia anteeksipyynnöiksi kirjoitettuja lauluja. anteeksi pyytäminen ja toisen mahdollisuuden kinuaminen on niitä kolutuimpia aiheita ehkä siksi, että anteeksipyytäminen on niin terapeuttista...

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hölmöä ja lapsellista aikaa.
      Näyttää siltä, että on ihmisiä, jotka työkseen etsivät virheitä toisissa saadakseen aiheen kiusata. Ei tällä toiminnalla ainakaan edistetä mitään hyvää.
      Jos joku luulee, että ilmapiiri syyttelyillä ja mielensäpahoittamisilla puhdistuu, niin hän erehtyy. Ilmiantokulttuuri on loputon suo ja johtaa vapauden menettämiseen, kun ihmiset pelkäävät toisiaan.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu! Hämmästelen ihan samaa asiaa!
    Oikeastaan hämmästelen myös sitä, että niistä muista sketseistä, jotka koskettivat ns. valtaväestöä, ei kukaan ole pahoillaan, vaikka niissäkin on ihan varmasti loukattu jotakuta.
    Ihmiset reagoivat nykyään aivan liian herkästi kaikkeen. Oikein kaivetaan niitä ikäviä puolia esiin ja vatvotaan niitä. Pitää päästä väittelemään, ihan sama mistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin ja kiireellä. Kun tavallinen media on harkitsevaa ja vastuullista, niin usein käy niin, että "siviilitoimittajat" rientävät paikkaamaan tietovajetta ja syöttävät malttamattomille arvelujaan, joita nämä käyvät päivittelemään ja levittämään. Näin syntyy toivomusten mukaisia "uutisia", joissa totuudella ei ole väliä.

      Luulen, että kaikkein eniten halutaan löytää sellaista, mitä voi kutsua kiihotukseksi kansanryhmää vastaan, koska tästä on muutamia tuomittu painavista syistä ja nyt pitää näyttää, että kyllähän ne muutkin niissä muissakin puolueissa ja itse asiassa kaikki. Huokaus. Miten tuleekin mieleeni lasten rikkeiden selvittely. Eräskin tupakoimasta koulun nurkalla tavattu väitti kerran, että ei hän ole tupakoinut, kaikki muut ovat.
      Jos rikosilmoituksia käydään tekemään "läpällä", niin siinä haaskataan myös poliisien työaikaa.

      Niin, onhan siellä ollut mm. paniikkihäiriöinen apuva-ukko ja joitain poliitikkoja ja taiteilijoita sketsien aiheina. Pitäiskö mielenterveysjärjestöjen ja näiden julkisuuden henkilöiden perikuntien nostaa älämölö! Lihavillekin taidettiin joissain 80-luvun sketseissä nauraa.
      Loputon tehtävä tämä sensurointi, ja mitähän jää jäljelle. Paras kun unohdetaan huumori kokonaan, se on aivan liian vaarallista.

      Poista
  3. Hyvä huomio tuo "henkinen likinäköisyys" ja kelauskulttuuri. Nykyajassa ymmärretään jatkuvasti asioita väärin (tahallaankin) eikä hahmoteta kontekstia ja kokonaisuutta. Varmasti tavallamme käyttää laitteita ja viihdykkeitä on iso vaikutus asiaan.

    Saamelaisilta anteeksipyyntö oli kontekstistaan irrotettuna todella hieno ja kaivattu asia - mutta tosiaan, sketsiviihteessä on aina naurettu eri kansanryhmien kustannuksella. Toiset hyväntahtoisesti, toiset pahantahtoisesti. Niidenkin raja on häilyvä ja katsojasta tai kuulijasta riippuvainen. Jäämme odottamaan jatkoa tälle anteeksipyytämisilmiölle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sketsin kohtalon ratkaisee se, miten se otetaan vastaan, samoin kuin kirjan kohtalon se, miten se luetaan. Ei auta, jos tekijä jälkeenpäin pettyneenä ohjeistaa, miten hänen esittämänsä tai kirjoittamansa olisi pitänyt kokea. Näitäkin selittäjiä on nykyään mielensäpahoittamiskulttuurissa näkynyt.
      Minusta tekijä ei onnistunut, jos ei tekemässään saa julki sitä, mitä halusi, ja on aika röyhkeää tekijältä puuttuua kokijan kokemukseen.
      Sketsit liittyvät usein niin paljon aikaansa, että säilyttäminen saattaa haalistaa niitä tai muuttaa paheksuttavaksi, ellei katsoja ymmärrä aika-aspektia. Sama koskee kirjoja.
      Hymyhuulet-sarjan saamelaisvitsit eivät olleet aikanaankaan kyllä oikein korrekteja, joten aivan turhaan niiden fanit tai rasismin kannattajat (ketä nämä mölyäjät nyt ovatkaan) juuri tästä anteeksipyynnöstä ovat vaahdonneet.

      Poista
  4. Sitä mieltä olen näistä, joka vanhoja kaivelee, sitä tikulla silmään. Saattaa olla PPP:llä just vain oman selustan turvaus, kun politiikkaa yrittää.
    Taitaa olla nämä ihme kaivelut vaan ajan muotivirtauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan ilmiöitä tosiaan, ja tuntuu vain pahenevan ja muuttuvan pikkumaisemmaksi. Toivottavasti tämmöinen tyyli onkin vain muotivirtaus ja häipyy pian. Pahoin pelkään kyllä, että se on tullut jäädäkseen pitkäksi aikaa.
      Eräs tuttu nuori ihminen, 80-luvulla syntynyt, sanoi juuri minulle, ettei ole koskaan viihtynyt suomalaisessa ilmapiirissä niin huonosti kuin nykyään.

      Olin jo laittanut tuon saman sananlaskun kirjoitukseeni, mutta sitten tuli tämä Veijo Baltzarin tapaus, jossa kaivelu oli hyväksi - eihän sillä todellakaan ole mitään tekemistä näiden viihdejuttujen kanssa, mutta poistin sen kuitenkin.

      Minusta on niin sanoinkuvaamattoman ikävää, että on ihmisiä, jotka omistautuvat tonkimaan toisten taustoja varhaisnuoruuteen asti.
      Luulen, että aika moni meistä on koheltanut nuorena.
      Ilkeät ihmiset saavat varmaan valtavaa tyydytystä, kun löytävät julkisuuden ihmisen taustasta jonkun vääränlaisen viestin tai kuvan. Muutoin en tätä "taustatutkimukselle" omistautumista ymmärrä. Ilmeisesti siitä myös maksetaan joissain piireissä hyvin.
      Paitsi että on tehty näitä pikkumaisia rikosilmoituksia niin on ollut myös täysin keksittyjä. Rikosepäilyhän tekee tehtävänsä vaikka osoittautuisi turhaksi, vie maineen ja saattaa murtaa ihmisen.

      Tarvitsisimme kipeästi uuden valistuksen ajan.

      Poista
  5. Mitä se "uusi valistus" tarkoittaisi?

    Se ei voi - mun mielestä - koskaan tarkoittaa sitä, että on olemassa valistuneiden "porukka", joka kertoo meille muille mitä pitää tehdä ja miten käyttäytyä. Jos mediassa eniten ääntä pitävälle "porukalle" - joka todellakin pitää itseään valistuneena ja valaistuna - annetaan oikeus päättää jokaisen salovaaran elämästä, niin se tarkoittaa etten saa syödä nakkeja, vaikka kuinka tekisi mieli enkä saa matkustaa Välimerelle minne kaipaan enkä saa ajaa omalla autolla katsomaan Kotkaan futismatsia enkä saa... enkä saa... enkä saa tehdä sitä enkä tätä koska valistuneet tietävät minua paremmin mitä Malmilla asuva sinkku saa tehdä ja mitä ei. Joten pitää käpertyä koloonsa ja kuulostella joko terveys-ilmasto-poliisit kolistelevat porstuassa.

    Nykyajan paradoksi: Hesarin ilmastotoimitus kieltää lapsia ja nuoria syömästä nakkeja, vaikka nakit ovat (tutkitusti) nuorten mielestä parasta sapuskaa. Nuoret eivät siis valistuneiden mielestä ymmärrä omaa parastaan eikä sitä, että he ovat vastuussa koko maapallosta.

    Mutta sitten seuraavana päivänä samat valistuneet vaativat, että näille nuorille annetaan äänioikeus! Nuorets eivät siis eivät faktisesti (Hesarin mielestä) tiedä mitä kannattaa syödä, mutta he muka tietävät millaisia poliitikkoja pitää äänestää päättämään mitä saa ja pitää syödä.

    Olenko ihan "pässinpää"? Näinhän kirjailija Arto Virtanen aikoinaan minua luonnehti Demarissa, kun Arto ei muuta argumenttia enää keksinyt. Olen, myönnän. Mutta jos lapsi ei saa päättää mitä hän syö, miten hän osaisi päättää miten valtionvaraiministerin kuuluisi toimia.

    Meni (vähän) ohi otsikon... sorry.

    Onko valistus valonheitin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mennyt ohi, kyllä tämä kaikki mitä sanot sopii hyvin hämmästelyksi.

      Lähinnä ajattelin, että valistus olisi viisautta, viisasta toimimista monipuolisen tiedon eikä tunnekuohujen varassa. Viisauteen kuuluu aina myös harkinta, maltillisuus ja huomaavaisuus toisia kohtaan eli tämä minun kaavailemani valistus olisi suurin piirtein vastakohta somen kiihkoilijoille ja komentelijoille.

      Paradokseja riittää ja ihminen saadaan kyllä niillä tuntemaan syyllisyyttä teki niin tai näin.
      Lasten suosimia ruokia ovat nakit ja muusi, kananugetit, lihapullat ja ranskalaiset perunat ja spagetti bolognese. Jos nyt aivan pieniäkin lapsia varoitellaan, miten kaikki heidän herkkunsa tuhoavat maapalloa, niin kyllähän me saadaan syömähäiriöisiä ja muulla tavoin itsetuhoisia nuoria.

      Kouluissa oli sellainen vaihe, että oppilaiden piti saada olla mukana päättämässä oppikirjojensa valinnasta. Todellista nuoruuden palvontaa. No, nyt ei kaikilla ole enää oppikirjoja eikä seinällisiä luokkiakaan ja kumpikaan asia ei ole oppilaiden valinta, vaan heitäkin asiantuntemattomampien (minun mielestäni on näin) kasvatusoppineiden, jotka ovat unohtaneet millaisia itse olivat lapsina eivätkä ole koskaan opettaneet lapsiryhmiä.

      On tämä elämämme navigointi semmoisessa aallokossa nykyään, että valonheittimiä tarvittaisiin.

      Sitä voisikin omaksua pässinpää-termin käyttöön niihin tilanteisiin, joissa väittelijä lyö hanskat naulaan ja sanoo: "Eihän sinulle mahda mitään". - "Ei niin, katos kun olen pässinpää!"

      Poista
  6. "se tarkoittaa etten saa syödä nakkeja, vaikka kuinka tekisi mieli enkä saa matkustaa välimerelle minne kaipaan enkä saa ajaa omalla autolla katsomaan kotkaan futismatsia enkä saa... enkä saa..."

    minulta pääsi hersyvä hihitys kun luin kyöstin melankolisen, karun ja rujon dystopian.

    varsinkin matkustamisen kohdalla tunnen hurjasti samuutta. rakastavan englantia niin paljon, että tingin monesta arjen ilosta päästäkseni sinne. tunnustan syntini ja sen, etten aiokaan tehdä siitä parannusta. jos lennän, teen sen ehkä salaa.

    suosiolla maksamani kompensaatiomaksutkin toimivat lähinnä itsepetoksena. kompensaatiot kuneivät oikeasti poista haittoja, ne vain huojentavat omaatuntoani. eli terveisiä täältä ristiriitojen ytimestä!

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua myös ihastutti ja nauratti Kyöstin lista. Kyöstillä on taito kirjoittaa vakavasta hauskasti, mikä on hyvä tyylivalinta.

      Sinulla on Englanti ja minulla sama kuin Kyöstillä Välimeren alue, minne lähdenkin kunhan joulu on seremonioitu.
      Toisten matkakertomuksia on ihana lukea, mutta niitä lukiessa pelkään, että kommennttikenttään ryntää trolliparvi paheksumaan. On helppo motkottaa ja usuttaa motkottamaan toiselle Englannista tai Välimerestä, kun itselle juuri ne eivät sano mitään ja omat voimienkeruukeinot ovat toisaalla.

      Poista
    2. Höh, korjaan: Atlantin rannoillehan minä tällä kertaa. Sama se, paheksuttavaa joka tapauksessa, kun ainoa hyväksyttävä vesielämys olisi soutu Kymijoella.

      Poista
  7. marjatta

    jotenkin tämä identiteettipoliittisten uutisten tehtailu väsyttää todella. tekisi mieli paeta kaikkea äänekästä moraalista ylemmyyttä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

    juuri tällä hetkellä kaipaan perinteisiä talvi yllätti autoilijat -ingressejä. ne nyt sentään ovat kaikessa toisteisuudessaankin silti uutisia olemassaolevasta universumista.

    sitäpaitsi jokaista tällaista parin rivin uutista arvostaa nykyään lähes pyhänä, tietäen että se voi vallan hyvin olla viimeinen.

    tuskailin tänään naapurin sedälle sitä, että mitkä asiat tässä elämässä oikein kompensoivat toisiaan ja paljonko vielä pitäisi tehdä eri tavalla, että se riittäisi. setä sanoi että ihmisen täytyy tehdä se, mitä ihminen oman henkisen pärjäämisensä kannalta tarvitsee.

    kymijoen voi siis ihan hyvin vaihtaa atlanttiin! itse päätin lähteä harhailemaan ja lorvimaan skotlantiin.


    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta, meri!
      Näin jokin aika sitten elokuvan Edie, jossa vanha nainen kiipeää haaveidensa vuorelle Skotlannissa. Ei se ollut elokuvana huippua, mutta ne maisemat... Helsingissä käydessä jäi aikaa, niin poikkesin lepäämään elokuvateteatteriin ja tämä kiinnosti eniten.

      Minusta tuntuu aina tosi kodikkaalta, kun radiosta tulee sää maa-asemilla ja säätiedotus merenkulkijoille.

      Poista
  8. Juuri nyt, sunnuntaina aamusella aurinko paistaa, maassa hieman lunta ja vastapäisen talon piipusta nousee savua siniselle taivaalle. Onko Suomi siis mallillaan ja parhaimmillaan?

    Ehkä, kenties, kunnes joku tulee kyselemään uuninpolton hiukkaspäästöistä ja marraskuun keskilämpötilasta jne. Pitäisikö sulkea korvat kysymyksiltä ja olla niin kuin ei olisikaan? Varmaankin kannattaisi, joskus, mutta se on vaikeaa, kun haluaa sittenkin kuulla että mitä helkkaria se nyt kyselee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin paistoi aurinko ja lunta on tullut sen verran, että lapsia vedettiin markkinoilla pulkassa. Kävin 'Wanhan ajan käsityöläismarkkinoilla' Kouvolan Museokorttelissa ja ostin Suomi-lippunauhan kuuseen.
      Kävin myös museon Kartanoiden Kouvola -näyttelyssä.
      Kaikki somejahdit ja tohinat alkoivat tuntua oudolta, kun luin suomennettuja otteita vitriiniin asetetusta Hämeenkylän kartanon tyttären päiväkirjasta. Jacobina Charlotta Munsterhjelmin Dagboken alkaa kesällä 1799. Joulukuussa hän kertoo saaneensa uuden sulkakynän, kun hanhia tapettiin ja heinäkuussa 1800 hän kertoo, miten tekee uutta mustetta kissankelloista ja muista niittykukista. Teksti näkyy hyvin edelleen.

      Joo, ei ajastaan pääse irti, vaikka joskus haluaisi.

      Poista
  9. marjatta, kyösti

    jos ajattelen elämää count your blessings -viisauden kautta, niin huomaan kuuluvani jyrkästi tyytyväisten puolueeseen.

    ilonaiheita viime päiviltä: 1. näin siltarumputyömaalla katutyö-kyltin ja luin sanan katutyö ensin sanaksi katutyttö. 2. metsässä oli loputtomasti toisiinsa sopivia värisävyjä. keräsin taskuihin aarteita ja asettelin ne kotona pöydälle ja ajattelin, että olen osa sitä kokonaisuutta. en sen yläpuolella. 3. lifestyle-blogissa sanottiin, että sukkahousut tulevat takaisin. tulevat takaisin? ovatko ne siis välillä piileskelleet jossakin toisessa todellisuudessa?

    4.katselin telkkarista golfia ja tajusin, että minulla ei olisi kärsivällisyyttä asetella sormia mailanvarteen tai opetella ranteen kulmaa. hyvää golfissa on se, että epäonnistumisille ei karjuta niin kuin lätkässä tai futiksessa. 5. luin skotlantilaisen val mcdermidin kirjasta hauskan koirakohtauksen ja ja muistin sen vanhan mainoksen, jossa musta skotlanninterrieri ja valkoinen länsiylämaanterrieri taistelevat muristen sukasta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet ilot = tyytyväisyys ja ilahtuminen arjessa.
      Isot ilot = ilojen sunnuntait, harvinaiset haltioitumisen hetket.

      Poista

Hikikomori, salaryman ja psykopaatti, Milena Michiko Flašarin ja Ossi Nymanin mieshahmoja, ja mitä kaikkea mahtuu feminismiin

Sveitsiläinen Milena Michiko Fla š ar on kirjoittanut romaanin japanilaisesta ongelmasta, joka koskee poikia ja miehiä. Kirjailijan äi...