lauantai 23. marraskuuta 2019

Hämmästelyä: koulujen joulujuhlat



Tekee mieli sanoa, mitä mieltä olen muutamista mediassa esillä olleista asioista. Varsinkin sosiaalisen median alustoilla näistä paasataan (olen kuullut). Kun en ole niissä mukana, niin kirjoitan mielipiteeni tänne Hämmästelyä-otsikon alle.


Koulujen joulujuhlat 

Peruskoulun uskonnonopetus ja muukaan opetus ei Suomessa opetussuunnitelman mukaan saa olla tunnustuksellista. Eriytyminen kirkon antamasta opetuksesta on ollut selvä jo kauan. 
Miksi siis oppilaita pitäisi viedä jumalanpalveluksiin harjoittamaan uskontoa? Vapaaehtoisuuden pohjalta hyväksyn sen, mutta en kaikille yhteisenä. 
Se kouvolalainen (joo, taas täällä meillä tällaista negatiivista!) kirkossa pidetty joulujuhla, josta oli tehty kantelu, oli täysin uskonnollinen juhla. Tämän tultua julkisuuteen kävi ilmi, että monet muutkin koulut ympäri Suomen ovat alkaneet viettää joulujuhliaan seurakunnan järjestäminä kirkkotilaisuuksina. 
Jotkut ovat esittäneet, että näin on ollut aina ja nyt "pahat ateistit" hyökkäävät perinteitä vastaan. Näin ei ole. Nautin pitkän opettajan urani aikana monista ihanista joulujuhlista, ehdin tosin jo vähän maistaa tätä siirtymääkin. 
Hämmästelen vihaa, minkä tämäkin korjausta vaativa, itsestäänselvä asia aiheuttaa.

Epäilen tietäväni syitä koulujen haluttomuuteen järjestää omia juhlia. 

Kun opettajille, kuten muillekin kuntien virkamiehille, alettiin määrätä säästösyistä palkattomia vapaita työaikana, niin useampi opettaja esitti, että juhlapäivistähän ne voi vähimmin vahingoin napata ja että kuka enää edes viitsii järjestää suuritöisiä juhlia, jos arvostus on tämä. 
Yläkoululaisilla varsinkin saattaa olla murrosiän vuoksi haluttomuuutta esiintymiseen, mikä myös tuo haastetta opettajille. Joukossa on kuitenkin luontaisia esiintyjiä, sketsiniekkoja, räppääjiä, klassisen musiikin taitajia, tanssijoita, näyttelijöitä ja runonlausujia. On hienoa, jos koulusta löytyy opettajia, joilla on intoa rakentaa oppilaiden kanssa juhlia, joissa kyvyt pääsevät esiin. 

Tein aikanaan paljon työtä uskonnottomien oppilaiden tilanteen huomioimiseksi. Opetin elämänkatsomustietoa ja puutuin sellaisiin päivänavauksiin, joissa rukoilutettiin oppilaita tai paasattiin synneistä ja helvetistä. En ymmärrä, miksi jotkut koulut käyttävät niin harkitsemattomasti seurakunnan työntekijöitä aamunavausten pitäjinä. Kokemusteni mukaan opettajien ja oppilaiden aamupakinoinnit kivoine musikkivalintoineen ovat aina olleet niin paljon kiinnostavampia kuin jonkun seurakunnan nuorisotyöntekijän usein vähän "nolot" tunnustukset. 

Olen ollut myös tilanteissa, joissa en ole jaksanut kuin mutista, että tämä ei nyt mene oikein. Sellainen on ollut eräs joulukirkko, jossa oppilaat määrättiin istumaan luokittain kirkon penkkeihin aakkosjärjestyksessä, ja tunnin istumisen (ja ylös pomppimisten) jälkeen he saivat heitä tiukoilla katseillaan kurissa pitäneiltä luokanvalvojilta joulutodistuksen mukaansa. Ne, jotka olivat nukkuneet pommiin tai eivät muunuskoisina tai uskonnottomina halunneet tulla kirkkoon, saivat hakea todistuksensa myöhemmin kansliasta. Pakkokirkko. Tästä "joulujuhlasta" ei syntynyt joulumieltä, vain mielipahaa. 

Jotkut koulut ovat selitelleet oppilaiden kirkkojoulujuhlia sillä että muualle ei mahdu. Tietääkseni lähes kaikissa kouluissa on liikunta-juhlasali, jossa vietetään vuoden mittaan monia muitakin yhteistilaisuuksia joko kaikki kerrallaan tai luokka-asteittain!
Tässä selittelyssä puuttuvasta tilasta annetaan ymmärtää, että juhla muutoin olisi sama, paikka vain kirkko. Kyllähän kaikki ymmärtävät, että ei kirkossa leikitä tonttuleikkejä. Eihän siellä ole edes esiintymislavaa. Saarnatuoli on ainoa, jossa esiintyjä näkyy penkeissä istuville.
Kuhmon isossa tuhannen oppilaan koulussa oli kaksi perättäistä pitkää ohjelmallista joulujuhlaa koulun omassa jumppasalissa, kunnes Kuhmo-talon valmistuttua kaikki mahtuivat sinne. Juhlat olivat komeat ja aina lopussa laulettiin Nälkämaan marssi.   

Tottakai koulujen joulujuhlissa voi olla perinteisinä elementteinä uskonnollista aineistoa, tiernapojat, joulukuvaelmat enkeleineen yms, mutta ei uskonnon menoja, kuten uskontunnustusta ja rukoilemista, joita niissä perinteisissä kouluissa järjestetyissä juhlissa ei ole ollutkaan.  

Monissa kouluissa on käyty eri päivänä vielä kirkossa, jolloin niille, jotka eivät osallistu koulun uskonnon opetukseen, on järjestetty rinnakkaistilaisuus. 
ET:n opettajana katsoin monesti oppilaiden kanssa jouluaiheisen elokuvan toisten kirkossa käynnin aikana. 
Tässä järjestelyssä on mielestäni eräs puute: kirkkoon voivat mennä kaikki, myös ET-oppilaat ja muita uskontoja tunnustavat (siis vanhempiensa mukaan), mutta rinnakkaistilaisuuteen eivät saa osallistua enemmistön uskonnon opetukseen osallistuvat. Minusta kaikkien pitäisi voida valita. 
On ihan hyvä kokea jumalanpalvelus joskus, myös eri uskontojen hartausmenoja, mutta niihin osallistumisen ei pitäisi olla kenellekään pakollista. 

Oi niitä lapsuuden kuusijuhlia! Pukeuduttiin parhaimpiin, minä äidin ompelemaan samettimekkoon, hiuksissa rusetti. Jännitettiin omaa esiintymistä ja juhlan salaperäistä tunnelmaa kuusen tuoksuineen ja koristeluineen. Juhlissa jaettiin kortit ja lahjat. Äitini teki kaikille kummilapsilleenkin juhlaan paketit. Meidän koko perhe ajeli kuusijuhlaan hevosen vetämällä reellä. Paluumatkalla nukahdin vällyjen alle. 

Hyviä joulujuhlia kaikille kouluille!





Ai, tästä paahtamisesta tuli näin pitkä. Kirjoitankin muut hämmästelyt erillisinä postauksina tässä lähiaikoina. 



16 kommenttia:

  1. Hyvin paahdettu! Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Kiitoksesi innoittamana kirjaan lisää hämmästelyitäni ensi viikolla.

      Poista
  2. Tämä ”joulujuhladraama” on kantautunut miunkin silmiini ja olen seurannut sujuvasti sivusta aiheesta käytyä keskustelua ja uutisointia. Olikin hurjan mielenkiintoista lukea sinun, eli opettajan, näkökulma aiheeseen! Kiitos tästä, kirjoituksesi aiheuttaa minussa niin kovasti nyökäytyksiä että menee kohta niskat nurin.

    Itse en siis koskaan aiemmin edes kuullut, että koulun joulujuhlia on järjestetty kirkossa saati että se olisi jokin perinne. Joka ikisessä koulussa, joissa olen Suomessa opiskellut, joulujuhla pidettiin koulun jumppasalissa. Joululauluja lauettiin ja halukkaat oppilaat esittivät, mitä esittivät. Minäkin esiinnyin ala-asteella (eli nykyään alakoulussa) käsikirjoittamassani joulunäytelmässä, joka ei liittynyt edes varsinaisesti jouluun mitenkään.

    Joulukirkkoon oli PAKKO mennä, jos kuului kirkkoon. Ei saanut valita. Mielestäni sinun ajatuksesi rinnakkaistilaisuudesta ja siihen osallistuvista on moderni: niin sen pitäisi ollakin eli pitäisi saada valita. Lapsi kun ei itse voi edes valita sitä kuuluuko kirkkoon ja jos kuuluu, niin minkä uskonnon. Koska koulu ei ole mikään valistuksellisen uskonnon levityslaitos, pitäisi tosiaan saada valita millaiseen tilaisuuteen koulussa osallistuu. Mahdollinen uskonnollinen kasvatus on vanhempien asia, ei missään tapauksessa koulun.

    Tästä tuli mieleeni koulu X, johon siirryin muutettuamme toiselle paikkakunnalle. Siellä aamunavaukset olivat monesti hartaita ja sisälsivät ”jeesustelua”. Luokassa olevat muun uskonnon edustajat poistuivat käytävään aamuhartauden ajaksi. Ihan uskomatonta potakastaa, mielestäni!

    Itse en siis ole sinänsä uskonto(j)a vastaan, mutta sellainen ei Suomessa kuulu kouluun muuta kuin yleissivistävänä oppiaineena (jossa käsiteltäisiin kaikkia maailman uskontoja), joka voisi mielestäni olla kaikille sama. Kävin itsekin rippileirin ja tykkäsin olla siellä. Myöhemmin erosin kirkosta, koska ei nähnyt syytä kuulua siihen, kun en varsinaisesti ole uskossa enkä jaa kaikkia kirkon ajatuksia. Voin kuitenkin osallistua kirkollisiin menoihin ystävän tai sukulaisen ollessa kyseessä jne. Ja ihan sama mikä uskonto on kyseessä. Ei se ole uhka identiteetilleni.

    Kiitos siis tästä hienosta kirjoituksestasi, jonka loppuun tekisi mieleni ilkikurisesti sanoa AMEN. Mukavaa joulualusaikaa sinullekin! Itse en joulua vietä, mutta ihailen koristuksia ja kuuntelen joululauluja – nimenomaan suomalaisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, Elegia! ♥

      Parasta koulujen joulujuhlissa ovatkin olleet juuri oppilaiden itsensä suunnittelemat ohjelmat.
      Pienillä ne ovat liikuttavia ja isommilla yleisöönsä meneviä. En ole koskaan nauranut niin paljon kuin yläkouluikäisten kanssa, arjessa ja juhlassa, sitä puolta koulusta välillä kaipaankin.

      Olen aivan samaa mieltä kanssasi siitä, että uskonnollinen kasvatus kuuluu vanhemmille ja vapaa-aikaan. Koulun tehtävä on antaa hyvä yleiseettinen kasvatus.

      On kauheaa, jos koulun keskusradion kautta välitetään sellaista sisältöä, jonka vuoksi osa lapsista siirretään käytävään. Sellainen siirto tuntuu aina rangaistukselta. Meidän Kouvolan sanomien tekstiviestipalstalla on nyt ihan hirveitä viestejä siitä, miten pieni vähemmistö muka torpedoi joulujuhlat ja että ateistimukulat joutavat hyvin seisomaan kirkon ulkopuolella odottamassa, jos ei joulun sanoma kelpaa, eivätkä vanhempansakaan tarvitse vapaapäiviä joulun aikaan. Varmaan näillä sähisijöillä on erittäin harras ja rakkaudentäyteinen joulunaika.
      AMEN.

      Poista
  3. Aikoinaan äidinkielenopettajana Pälkäneellä ällistyin, kun joka perjantai meidät kaikki aamunavausta koulussa kuunnelleet tuomittiin helvettiin ja syytettiin synnintunnon puuttumisesta. Kukaan ei suitsinut moista kiihkoilua, sillä paikkakunnalla jylläsi tietty herätysliike. Se pyrki rajoittamaan myös kirjallisuuden opetusta vaatimalla, että minun pitäisi alistaa teosvalinnat tietylle raadille. Asiasta syttyi julkinen kohu, johon lopulta kirjailijaliittokin otti kantaa. Toiminta oli niin rajua, että tein henkilökohtaisen ratkaisun ja erosin kirkosta.

    Tiedoksi vielä se, että jaoin blogijuttusi kavereilleni FB:ssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh! Tällaista on kuulunut USA:sta joistain osavaltioista Raamattuvyöhykkeeltä, mutta näemmä Suomessakin on näitä konservatiivialueita. Hyvä, että et alistunut!

      Ymmärrän hyvin, että erosit. Minä erosin kun pääsin täysi-ikäiseksi. Päätöksen olin tehnyt jo 13-vuotiaana kuultuani äitini hautajaisissa, että hänen kuolemansa oli jumalan muistutus perheelle.

      Nyt on vallalla kaikenlaista puritaanisuutta ja rajoittamista, muutakin kuin uskonnollista, kuka saa puhua ja mistä saa puhua. Jotkut julkisuuden ihmiset kiirehtivät pyytelemään anteeksi vuosikymmenten takaisia asioita, viattomiakin, ennen kuin tonkijat ovat niihin edes hoksanneet puuttua.

      Kiitos kun jaoit! Eihän minun tarvitsekaan olla FB:ssa, jos toiset jakavat minun juttujani.
      Minulla ei ole mitään periaatteelista syytä niukkaan someosallistumiseeni. Tiedän vain, että FB voisi olla sellainen paikka, että se söisi minun aikaani muulta. En uskalla liittyä.

      Poista
  4. marjatta

    ihana tuo nälkämaan laulaminen joulujuhlan päätteeksi! kirjailija sinikka nopola kirjoitti jossakin pakinassaan siitä, miten he joutuivat kerran odottamaan pitkään ruokaa hautajaisissa ja nopolan isä oli ehdottanut, että eiköhän lauleta nälkämaan laulu.

    uskonnottomana olen luonnollisesti sitä mieltä, että tunnustuksellisen uskonnonopetuksen tilalla saisi olla vertailevan ja systemaattisen uskontotieteen työkaluja.

    jos ajattelen omaa kouluaikaani, niin tunnustuksellinen uskonnonopetus oli käyttöarvoltaan paljon vähäisempää kuin vaikka joku humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen ymmärrys uskonnosta.

    luterilainen usko on massaluonteensa ja valtansa vuoksi ollut se suurin inhokkini. en edes miellä sitä uskonnoksi, vaan valtioon sulautuneeksi instituutioksi.

    toisaalta en jaksa uskoa ettei meistä kasvaisi ajattelevia olentoja siksi, että me jonkin virren jossain kuulisimme tai kauhistus, laulaisimme sellaista itse.

    olkoon siis enkeli taivaan, vaikka sanat eivät kokonaisuudessaan juuri omaan maailmankuvaan istuisikaan. voihan sen ajatella vaikka niin, että enkeli taivaan on tärkeä osa vuotuista ajanlaskua.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kainuussa laulettiin "Kuulkaa korpeimme kuiskintaa..." lähes kaikkien juhlavampien tilaisuuksien lopussa seisaaltaan. Se on minusta hienoin maakuntalaulumme.

      Uskonnon opetus on muuttunut paljon, mutta kyllä siinä edelleen on liian suuri painotus "oman uskonnon" opeissa. Ne oppisi vähemmässäkin ajassa.
      Käytin uskonnonopettajan kanssa yhteisiä opetusvideoita, kun ET:n opetuksessa oli aiheena uskonnot. Uskonnon opetuksessa niitä käsitellään nimikkeellä 'oma uskonto ja vieraat uskonnot', ET:ssä viitenä suurena maailmanuskontona. ET:ssä on lisäksi paljon muuta sisältöä, joka olisi hyväksi kaikille oppilaille.

      Minusta kaikkien pitäisi tietää perusasiat eri uskonnoista ihan senkin vuoksi, että huomaisi, miten samanlainen etiikka niissä on eikä pelkäisi tai väheksyisi toisten uskomuksia.

      Myös eri uskontojen suuret kertomukset, kuten kristinuskossa tuhlaajapoika ja Nooan arkki, on hyvä tietää yleissivistävinä asioina. Enkelit kuuluvat myös kulttuuriin.

      Minä pelkäsin lapsena enkeleitä. Ajoin pimeää tietä pimeällä pyörällä ja pelkäsin, että yhtäkkiä sieltä mustuuden keskeltä kahahtaa valtavankokoinen enkeli tielle eteeni.

      Poista
  5. Toimin joslus opettajana mutta en osallistunut joulukirkkoihin. Ilmoitin rehtorille, joka halusi kaikkien tulevan mukaan, että se on perusoikeuksien kannalta ongelmallista. Ei pakottanut mutta tiedän että paheksui tosin tiesi että noudatin pilkuntarkasti kaikkia lakeja työssäni.
    Mitä tulee opettajan palkkaan, se minusta se on hyvä ja vapaata on. Nykytyössäni on paljon kovempi tahti ja vähemmän vapaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin koko ajan luokanvalvojana ja menin valvontaluokkani kanssa mukisematta kirkkoon silloin kun ei ollut ET-ryhmää, jolloin joku muu opettaja otti luokkani haltuunsa. En olisi kyllä halunnut mennä, koska minulle tulee aina kirkossa lapsuuden hautajaiset mieleen ja tosi surullinen olo. En halunnut tehdä asiasta numeroa.
      Koulussa on aina paljon luokattomia opettajia, jotka oikein haluavat kirkkoon ja pääsevät siellä parhaaseen joulutunnelmaan, joten pitäisi olla aivan helppoa ja luonnollista, että opettaja saa halutessaan jäädä sieltä pois.
      Ja toivottavaa tietenkin olisi, ettei kouluajalla mentäisi kirkkoon ollenkaan.
      Minun ensimmäisinä vuosinani kirkkoon mentiin kouluvuoden aluksi syksyllä, jouluna ja keväällä. Nykyään on enää joulukirkko, vai onkohan sitä enää kaikilla paikkakunnilla.

      En minäkään pitänyt opettajan työtä maailman raskaimpana työnä. Olen nähnyt opettajia, jotka valmistavat tuntejaan liikaa ja valittavat uupumistaan. Siinä valmistelussa ja materiaalin keruussa ei tule rajaa, ellei sitä itse tee.
      (Mitähän sinä Jokke nykyään teet? Utelias kysyy, mutta ei odota vastausta.)

      Poista
  6. Minulla on mukavia muistoja koulun joulujuhlista. Oli leikkejä, lauluja, ja hienointa aina joulunäytelmä. Myös -enkeli taivaan ja maa on niin kaunis virret kuuluivat silloisiin joulujuhliini. Muuta kirkollista ei. Ei aamun avauksiussakaan.
    Kaiken kaikkiaan lapsuuden alakoulun joulujuhlat olivat riemullisia, hevoskyydillä minäkin sinne pääsin jonkun kerran.
    Nyt myöhemmin olen pari kertaa saanut nauttia pojanpoikien joulujuhlista 2010 vuoden molemmin puolin ja todella ihmetellyt ihastellen, miten paljon osaajia nuorissa on, miten upeita esityksiä ja mikä tunnelma ison koulun jumppsalissa. Jouluevankeljumikin oli lasten näyttelemänä hieno. Muihin uskontokuntiin kuuluvat saivat olla tietty mukana tai olla pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että tällaisesta juhlasta on kenelläkään aihetta olla pois. Olen kuullut, että esim. islaminuskoiset mielellään tutustuvat kristinuskon näytelmiin, onhan näillä kahdella uskonnolla paljon samaa, sama jumala ja samoja profeettoja ja eettisiä sääntöjä.
      Jos itse asuisin ulkomailla, niin tutustuisin mielellään paikalliseen uskonnon harjoittamiseen. Turkissa olen käynytkin moskeijoissa ja tutustunut niissä jaettaviin lasten uskonto-oppaisiin: samoja, hyviä elämänohjeita, mitä lapsille opetetaan kaikkialla.
      Vapaa-ajattelijat nostivat yhteen aikaan silloisen oudon puheenjohtajansa aloitteesta turhia hälyjä suvivirren karttamisesta ja muusta ja loivat näin huonoa änkyräimagoa kaikille uskonnottomille.

      Samoin minulla on ollut kivoja joulujuhlia niin omat lapsuuden juhlat kuin lastenkin. Kerran tungimme itsemme Tuusulaan lastenlasten joulujuhlaan, mutta siellä oli niin ahdasta, että se haittasi. Iloitsimme kyllä hienoista esityksistä.
      Parhain lapsenlasten joulujuhla kotikutoisuudessaan on kyllä ehdottomasti ollut Turussa partiolaisten puurojuhla. Siinä juhlassa oli ihanaa sketsimäistä kömpelyyttä ja kaikki, myös ulkopaikkakuntalaiset isovanhemmat, saivat puuroa ja mukaansa vanhanajan kuusijuhlien joulupussin pipareineen ja omenineen.

      Poista
  7. Argh, mua ärsyttää tämä joka jouluinen ja keväinen häslä enkeli taivaasta ja suvivirrestä. Ja että politiikotkin yrittää kalastella sillä ääniä (kenen?). Eiköhän pitäsi jo olla edes politiikoille (ja opeille!)
    selvää, että joulu/kevätkirkko on mahdollista järjestää kirkkoon kuuluville oppilaille, muille muuta tekemistä siksi aikaa. Joulu-ja kevätjuhlat kuuluu ops:iin ja kuuluu kaikille (eli ei kirkossa!) ja niissä saa laulaa enkeli taivaan ja suvivirren ja esittää seimikuvaelmankin, koska ne lasketaan kuuluvaksi kulttuuriperintöön. Ja jostain näin yksinkertaisesta kohkataan joka vuosi. Huokaus.
    Marjatta, tiedät ehkä paremmin, mutta käsittääkseni joulu/kevätjuhlasta ei periaatteessa(käytännössä kyllä) voi kieltäytyä virren takia, eikä koululla ole velvollisuutta järjestää muuta ohjelmaa, koska juhla on tarkoitettu kaikille ja se mahdollinen virsi lasketaan kulttuuriksi, ei uskonnoksi?
    Ja ainakin minä olen lauleskellut yhteislauluissa muitakin kappaleita kuin virsiä joiden sanoja en ihan jokaikiseltä säkeistöltä allekirjoita. Meillä muuten alakoulun kevätjuhlassa laulettiin aina lippulaulu ja kyllä se musta oli kovin väkivaltaisen ja hurjan oloinen verrattuna suvivirteen.:D
    En muuten aikaisemmin ollut kuullutkaan joulujuhlia vietettävän kirkossa. Tuntui jotenkin oudolta.

    Itse en mitenkään "tramatisoitunut" koulun ussasta ja niistä joulu-ja kevätkirkoista. Mulla oli aika hyviä ussanopeja. Ja oon aina asunut pääkaupunkiseudulla ja ilmeisen maallistuneissa kaupungeissa.;) Täällä päin ei kait kauheesti ole kirkon piirissä sellasta herännäisyttä tms. Jehovat yms. on sitten erikseen, mutta ne nyt ei liittynyt kouluun tai ussaan mitenkään. Aikakin varmaan oli aika hyvä; semmonen tietynlainen uskonnollisuus, mitä oli vaikka äitini lapsuudessa, oli jo taakse jäänyttä aikaa ja toisaalta silloin ei vielä ollut julkisuudessa tuomitsemassa ja oikeassa olevia päivi räsäsiä sun muita. (Sinänsä harmi, että juuri tuollaiset äänet saa niin isosti äänensä kuuluviin, kirkon piirissä kun on muunlaisiakin ihmisiä.) Oon kyllä muualla Suomessa törmännyt erityyppiseen otteseen luterilaissa kirkossa. Olin melko shokissa;) kun olen niin vähän kirkon tai uskonnollisuuden kanssa tekemisissä ja se vähäkin on yleensä ollut melko leppoisaa ja ilmeisen nössöä. :)

    En ole juurikaan miettinyt tuota pitäisikö uskonnon/uskontojen opetus olla kaikille yhteistä vai ei. Maailmanuskontojen käsittely kait nyt kuuluu ihan ussantunneillekin. Minä ainakin aikoinaan opiskelin niitä ja ihan enemmän kuin pintaraapaisulla. Siitä ilmeisesti olen eri mieltä täällä keskustelijoiden kanssa, että mielestäni täytyy tietenkin opiskella maailmanuskontoja (ja etiikkaa, sekin kuului ainakin mun aikoina uskonnon opetukseen). Mutta mielestäni on ihan hyvä, jos opetus painottaisi enemmän kristinuskoa (ja miksei Suomessa lisäpainotuksena luterilaisuus ja ortodoksisuuskin), koska eurooppalainen kulttuuri pohjaa niin paljon (ei tietenkään kokonaan!) kristinuskoon. Halusimepa tai emme. Jos tunnemme raamatun tarinoita, kristillistä symboliikkaa, jumalanpalveluselämää jne, moni kulttuurinen ja historiallinenkin asia avautuu meille paremmin. Kirjallisuudessa, sanonnoissa, taiteessa, jopa arkkitehtuurissa ja tapakultturissa..
    Tietenkin olisi sitten hyvä myös oppia, mitkä asiat raamatussa pohjaa lähi-idän tarinoihin, kulttuurin, historiaan.... Oppiminen, loputon suo. Ja loputon ilo.:)

    Tulipas pitkä (ja typoja täynnä oleva) kommentti, vaikka alkuun heti ilmoitin inhoavani tätä loputonta aiheesta kohkaamista.;)
    Mukavaa sunnuntaita, Marjatta!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Samoin sinulle, nyt jo iltaa, ja alkavaa uutta viikkoa!
      Otit esiin paljon kiinnostavaa.

      Totta, on tärkeää tuntea oman ympäristön asiat, uskonto on yksi niistä. Olen vain ajatellut, että kun sitä on niin paljon elämässä muutoinkin, monet lapset osallistuvat seurakunnan kerhoihin ja käyvät rippikoulun, niin uskonnon opetuksessa saisi olla enemmän asiaa muista uskonnoista kuin nykyään. Se on tietysti myös opettajan oma valinta, miten hän asioita painottaa, eikä uskonnot ole läheskään ainoa asia mitä uskonto-oppiaineessa käsitellään.
      ET:ssä on yläkoulussa noin viidennes opiskelusta uskontoja ja alaluokilla opetetaan itsetuntemusta, hyvää elämää, toisten huomioimista ja luonnon kunnioitusta.
      Katsomusaineissa, kuten muussakin opetuksessa tärkeintä on herättää kiinnostus asioihin, koska eihän niitä ehdi kuin raapaista pienten tuntimärien puitteissa.
      Olen tuntenut aivan mahtavia uskonnonopettajia kollegoina. Ei se ole niin aineen nimikkeestä kiinni, jos on vain hyvä opettaja.

      Minusta olisi käytännön kannalta parempi, että kaikille yhteisessä peruskoulussa olisi vain yksi kaikille yhteinen eettinen opetus. Monissa kouluissa ollaan nimittäin pulassa, kun pitäisi tarjota oman uskonnon opetusta monille pienille ryhmille ja resurssit eivät riitä. Pienemmissä kouluissa oppilaat joutuvatkin opiskelemaan näitä aineita koulun kirjastossa tai jossain muualla itsekseen tai tunnilla kouluajan jälkeen.

      Minä sain opettaa ET-ryhmiä yhtä aikaa oppilaiden uskontotuntien kanssa, koska isossa koulussa voitiin pestata kolme uskonnonopettajaa yhtä aikaa luokkiin, joista ET-oppilaat erkanivat minun opetukseeni.
      Yläkoulussa ikäero ET-ryhmän oppilailla ei haittaa, mutta alakoulussa oppilaat ovat 7 - 13 -vuotiaita, ja siinä saa opettaja pähkäillä, miten opettaa asioita vasta koulun aloittaneille ja teini-ikäisille yhdessä.

      Omat pojat saivat hyvän ET-opetuksen erittäin asiastaan innostuneen opettajan luokassa alakoulussa ja minun hyvässä huomassani yläkoulussa :). Me kaksi opettajaa olimme aloittaneet ET:n opetuksen Kuhmossa.
      Kun menin puhumaan rehtorille, että semmoista opetusta tarvitaan koulussamme, niin hän sanoi, että ei tarvita, kun kaikki ovat aina menneet uskonnon ryhmiin. Minä tiesin, että tuttavaperheistä eri alakouluista on tulossa oppilaita, jotka eivät mene, ja heitä on ryhmään tarvittava määrä. Epäilen, että tästä vieläkin laistetaan monessa paikassa. Opetusta ei järjestetä, jos kukaan ei sitä vaadi.
      Minä en tyrkyttänyt itseäni opettajaksi, kävin vain puhumassa ajankohtaisesta asiasta. Mieheni olisi halunnut opettaa tätä ainetta, hänellä oli filosofian opintojakin, mutta rehtori ei hyväksynyt häntä, koska hänellä oli katsomus. Heh, vasemmistolainen. Minä olin sitten sopivan neutraali ja pääsin koulutukseen.

      No niin ryhdyin muistelemaan ja unohdin vastailla siihen, mitä kysyit.
      Niin, on varmaan koulukohtaista, milloin rinnakkaistilaisuuksia järjestetään, mutta kokemukseni on, että vain koululaisjumlanpalvelusten ajaksi. Yleensä lapset ja nuoret haluavat olla yhteisissä juhlissa.

      Poista
  8. Ihan strawmanisoitumatta esitän seuraavaa:

    Siilinjärvellä on yksi iso yläkoulu ja lukio. Kun sen koulun juhlasali oli remontissa, pidettiin lakkiaiset kirkossa. Muuta isoa salia ei tietääkseni Siilinjärvellä ole.

    Lukiolaisena Kuopiossa kävin joulukirkossa oman luokkani pienenä jäsenenä. Istuin aluksi yksin penkissäni. Kaikki tytöt istuivat takanani, sillä kukaan ei halunnut istua samalla penkillä kuin minä. Lopulta tilanahtaus takanani aiheutti, että kaksi tyttöä tuli istumaan samalle penkille kanssani. Tytöt istuivat toisessa päässä kuin minä. Siihen aikaan ei vielä ollut naispappeja, mutta puhujapöntössä oli naislehtori, joka hymyili minulle. Mielestäni hänen hymynsä oli äidillinen.

    Jo tuolloin 1970-luvulla opetettiin yläasteen uskontotunneilla kirkkohistoriaa, joka sisälsi ainakin suomalaisten herätysliikkeitten tunnuspiirteet ja tärkeimmät vaiheet. Lukiossa, jossa alempien oppiasteitten opetusta syvennetään, käsiteltiin myös muita uskontoja. Mieleeni jäivät pysyvästi hindulaisuuden pääjumalat Brahma, Vishnu ja Shiva ja buddhalaisuudestakin jotain siitä miten kaikki elämä on kärsimystä jne. Uskonnon oppikirjassa muistaakseni esitettiin myös jollain tapaa, että kommunismissakin on uskonnon piirteitä.

    Aamunavaukset olivat pääosin hengellisiä. Opettajat pitivät ne ja niitä kuunneltiin keskusradion kautta luokissa. Minulla on sellainen käsitys, että jotkut opettajat lukivat tekstinsä jostain kirjasta, johon sopivia aamunavaustekstejä oli koottu, sillä toisinaan lipsahti sama viisaus joltain toiseltakin opelta. Kerran eräs sympaattinen ope luki aamunavauksessa Tuomas Anhavan runoa Yleiset opit. Siihen joku suurisuinen oppilas laukaisi: "Nyt se on seonnut lopullisesti!" Pakko myöntää, että silloin minä tunsin vihaa luokkatoveriani kohtaan enkä suinkaan uskonnollisista syistä.

    Minä kuulun kirkkoon enkä eroa. En usko läheskään kaikkiin kristinuskon oppeihin. Ajattelin nyt kumminkin kirjoittaa jonkun sanan tähänkin ketjuun, vaikka tuskinpa siitäkään mitään hyötyä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, äläs nyt. Mitä hyötyä tässä tarvitaan, on kiva vaihtaa ajatuksia.

      Hölmöjä tyttöjä, kun sinua fiksua poikaa karttelivat.

      Joo, kirkkohistoria, sitä minäkin muistan lukeneeni. Minun lukion uskonnontunneillani ei ehditty muihin uskontoihin ollenkaan, mutta opettaja kehotti lukemaan itsekseen ylioppilaskirjoituksiin ohuen kirjan, jossa niitä esiteltiin. Luin sen hyvin ja yhdeksän pisteen kysymys tulikin juutalaisuudesta. Kirjoitin äidinkielen aineenkin (nykyään puhutaan esseestä) aiheesta 'Me emme elä ainoastaan leivästä'(jotenkin noin se oli), mutta en käsitellyt sitä uskonnollisesti.

      Mainio tuo sinun muistosi aaamunavauksista.
      Minun pienessä koulussani, Pomarkun yhteiskoulussa, käveltiin aulaan aamunavauksiin. Ne olivat tilaisuuksia, joissa oli vaikeaa olla, kun joku alkoi naurattaa toisia ja yhteinen pidätetty nauru hytkyi meissä, niin ettei uskaltanut enää katsoa kehenkään, vaan vain purra huultaan tai nipistää itseään kovaa, että olisi kestänyt. Vaikeinta oli, jos aamunavausvuorossa oli eräs koulun lähellä asuva maanviljelijä, joka teki välillä sijaisuuksia historian opettajana. Hän kertoi yhä uudestaan saman tarinan muurahaisista. Monesti ajattelin, että räjähdän, jos hän aloittaa taas sen saman. Kiduttavaa nautintoa.
      Opettajana rakastin aamunavausten kirjoittamista ja pitämistä. Hioin niitä pitkään ja valitsin musiikin huolella. Minähän vähän mietin kirjankin laatimista näistä teksteistäni, mutta jotenkin kaikki kouluun liittyvä alkoi kyllästyttää heti, kun jäin eläkkeelle. No, nyt tässä innostuin...

      Yksi päivänavausjuttu on vielä kerrottava. Tämä tapahtui Tuupovaaran yläasteella, jossa opetin vähän aikaa joskus nuorena. Sielläkin seisottiin aulassa aamunavauksissa, pieni koulu. Oli syksyn ensimmäisiä koulupäiviä ja ovi oli auki ulos. Aamunavausta piti eräs kovaääninen naisopettaja. Yhtäkkiä kuului suhaus vain ja hänen koiransa ryntäsi oppilasjoukon läpi emäntänsä jalkojen juureen.

      Älä eroa. Kirkossa on paljon hyvää, varsinkin hyväntekeväisyys ja avustusprojektit. Lähetystyö käännytystyyppisenä on minusta kammottavaa.

      Poista

Kolmanteen ja neljänteen polveen...

Kuvassa vasemmalla maamies isäni, kausipalkollinen Anni, ryhdikäs Mamma ja lempeä Pappa, minä Papan edessä 3-vuotiaana ja viimeisenä oikeall...