Mitä tapahtuu, kun näet tällaisen hyllyn kirjastossa. Alat kierrellä sitä hämmentyneeenä, pysähdyt, otat käteesi yhden kirjan ja toisen. Mitä, jokaisen kirjan välissä on kirjanmerkkinä vetoomus: Lukisipa joku minut, Lainaa minut, et kadu, En ole käynyt missään aikoihin, Karkoitus varastoon uhkaa, Kukaan ei ole koskaan lainannut minua, Pelasta minut!
Kukaan ei ole koskaan lainannut minua kuulostaa ihan samalta kuin kukaan ei ole koskaan rakastanut minua. Pelasta minut! Kyllä, kyllä pelastan...
Lainasin Juhani Peltosen lyhytproosaa, "sanarkiaa" sisältävän kirjan Lähes täydellisiä käsityksiä kaikesta, välissä lappu Olen nähnyt mihin lainaamatta jääneet kirjat joutuvat ja kirjastoreissullani mukana ollut mieheni lainasi Veikko Ilmastin muistelmateoksen Koiviston poika ja Zhadanovin lupaus. Sen välissä on lappu Alahyllyltä aitiopaikalle! Meidän olohuoneen pöydän pää on nyt se aitiopaikka.
Mistä tempaus lähti? Kouvolan pääkirjaston virkailija Tommi Yläoutinen oli huomannut, että on paljon tasokkaita kirjoja, jotka jäävät hyllyyn ja ideoi nostaa näitä kirjoja esiin inhimillistettyinä. Tunteisiin vetoava näyttelypöytä on saanut valtavan suosion. Sitä on tultu varta vasten katsomaan ja kirjoja lainattu solkenaan, oltu liikuttuneita ja keskusteltu toisten pöydän ympärille jähmettyneiden kanssa. Olipa joku sanonut haluvansa adoptoida jonkin näistä kirjoista ja ryhtyä sille ystäväksi.
Yläoutisen ideasta on noussut someilmiö ja kirjanpelastushaaste. Kirjaston Facebook-sivulla on näyttelystä video, jota on käyty katsomassa aivan eri määrin kuin mitään aiempaa. Xamkin (kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun) luovien alojen projektipäällikölle Kirsi Purhoselle oli käynyt kuten muillekin, pöytä sai pysähtymään, minkä seurauksena hän myötätunnosta kirjoja kohtaan ja kirjaston luovuudesta ihastuneena kirjoitti tviitin, joka lähti lentoon. Hän käynnisti myös haasteen #lainaakirjaedeskerrankuussa.
Kirjastovirkailijat arvelevat, että tempauksen suosio on vastalause nykypäivän kiivaalle tahdille. Kirjan ikähän on yhä lyhyempi, kuten vaatteiden ja kodin esineiden. Eräs asiakas oli verrannut kertakäyttöistä suhtautumista kirjoihin ruokahävikin hyväksymiseen.
Kirjastot eivät voi säilyttää kaikkea, seinät tulevat vastaan, se on selvä. Virkailijoiden on suoritettava karsintaa ja samalla yritettävä säilyttää hyllyillään hyvä kokoelma. Olisi kuitenkin hyvä, että kirja luettaisiin edes kerran ennen kuin se joutuu myyntipöydän kautta silppuriin.
Minusta parasta kirjastoissa on juuri se, että niissä on eri aikojen kirjallisuutta, myös vanhempaa, kerroksia historiastamme. Miten me voisimme ymmärtää nykyaikaa katsomatta taaksepäin?
Lainaan lopuksi kirjastonhoitaja Arja Kuismaa Kouvolan Sanomien haastattelussa.
- Kirjamaailmassa hehkutetaan jatkuvasti vain uusimpia, varatuimpia ja eniten myytyjä. On virkistävä ajatus, että jotakin hyvää on ollut piilossa alahyllyllä, ja nyt se pääsee esiin.
Upea idea!
VastaaPoistaTotta, uutuus- ja hehkutetuiden kirjojen varausjono on monisatapäinen, lukijat tuntuvat toisinaan kulkevan hyvinkin massan mukana.
Hienoa!
Niin se menee. Tämä lämmittää sydäntä.
PoistaIhana idea <3 Toivottavasti tämä ajautuu muihinkin kirjastoihin.
VastaaPoistaToivotaan, että näin käy. Kirjakaupoissa on nykyään vain niitä uusimpia, tämä on kirjastolta hyvä veto!
PoistaMinulle tuli mieleen myös sellainen, etten ole nähnyt missään kirjakaupassa enkä kirjastoissa hyvin rakennettua Suomi 100 -hyllyä. Nyt voisi satavuotissynttäreiden kunniaksi nostaa esiin vanhoja kotimaisia klassikoita, kirjakaupat erityisesti käännöksiä lukevia turisteja ajatellen.
Tähyilin onko tuttuja kirjoja, tuon Straussin Nuoren miehen olen blogannutkin (ja silloin huvitti myös että kappaleeni tuli Pasilan kirjavaraston uumenista mutta kirja oli kuin uusi, ilmeisesti sitä ei oltu lainattu suunnilleen ollenkaan...)
VastaaPoistaJotain muita tunnen niminä ja varmaan jos näkisi paremmin (tai paikanpäällä) niin muitakin tuttuja löytyisi, ja nämä vanhemmat ja vähän unohdetummat kirjathan on mulle toki tuttuja ja läheisiä.
Vaihdoin kuvaksi vähän tarkemman lähikuvan, niin voit tähyillä lisää. Harmi, kun ei tullut mukaan parempaa kameraa, vain kännykkä.
PoistaVaihtuvuus pöydällä on ollut suuri, uusia on haettu lainattujen tilalle koko ajan. Virkailija on hämmästellyt, miten paljon unohtuneissa on arvostettuja nimiä, Ray Bradburyä, Pentti Holappaa, Markku Envallia ja niinkin uusia kirjoja kuin Riina Katajavuoren teokset.
Sinun pitäisi, hdcanis, tehdä Kouvolan retki. Näyttely on suunniteltu pidettävän jonnekin helmikuun puolelle.
Hmm, olisiko mulla asiaa Kouvolaan...
PoistaJoo, kuvassa näkyy kuitenkin myös Canettia ja Jamesin Naisen muotokuva on kuitenkin ihan klassikko, eli lainaamattomuus osuu ihan merkittäviinkin tekijöihin jotka eivät edes olleet mitään syksystä jouluun -marginaalikirjoittajia.
Voisi olla täälläkin kiinnostava nähdä vaikka sellaisten kirjojen listoja joita ei ole vaikka vuoden aikana lainattu kertaakaan, varmaan tulisi tosiaan hyvinkin tuttuja ja arvostettuja nimiä esiin...
On sulla! Voisit käydä katsomassa kaupunginmuseon näyttelyn Myytinmurtajia ja matkantekijöitä ja taidemuseonkin puolella on jokin uusi näyttely, johon en ole vielä tutustunut.
PoistaMinähän kuulostan ihan Positiivisten ihmisten Kouvola -ryhmän agentilta. tämmöinen facebook-ryhmä on perustettu korjaamaan Kouvostoliitto-vitsailun vaikutuksia.
Minulla on aikomus käydä taas kohta näyttelyreissulla Helsingissä, kyllä sinunkin pitää tulla Kouvolaan...
Aivan uskomattoman upea idea <3
VastaaPoistaMinulla on tapana tutkia kaikki löytölaarit kirjastossa tai kirppareilla tai kirjakaupoissa ja hyviä löytöjä olen tehnyt. Mieskin on innostunut kirjoista ja toi vähän aikaa sitten työpaikalle tuotuja vanhoja kirjoja meille. Ajatteli minua.
Hienoa Mai! <3
PoistaMinulla on kaikki paikat täynnä, joten en hanki uusia kuin jonkin harvan valitun, jonka olen ensin lukenut kirjastosta. Siis tämä on tavoite, eipä aina pidä.
Tykkään lukea myös englanninkielisiä, ja niitä varsinkin tilailen Adlibriksestä ja joskus Amazonista.
Toistan ikävystyttävästi edellisiä: onpa hieno idea! Kyllähän kirjaston sivupöydillä usein näkee esille eri teemoilla esille nostettuja, mutta tämä inhimillistäminen on nerokas ajatus. Siinä on tosiaan mahdollisuus löytää vanha lukematon helmi tai sitten muuten vain väliin jääneitä, jotka ansaitsevat uuden mahdollisuuden. Tämähän on kirjaston tehtävä jos mikä ja just sitä oikeaa kertakäyttökulttuurin ja turhan hösäämisen jarrua.
VastaaPoistaTämä tuo tosiaan mieleen muutakin rauhoittumista.
PoistaLasten puolella näytti meidän pääkirjastossa olevan pieni näyttely otsikolla Muille maille, johon oli koottu kirjoja tutustumisesta eri kulttuureihin. Se oli hyvä, eri maiden liput viuhkana ja hyvin kiinnostavia kirjoja, mutta se ei silti vetänyt puoleensa kuten tämä.
Inhimillistämien on kova juttu. Alan jo sen kautta melkein ymmärtää objektiseksuaalisuutta, jossa rakastutaan esineisiin. :)
Tämä on mainio tempaus! :)
VastaaPoistaHauskaa, että ihmiset ovat innostuneet tutkimaan ja lainaamaan tällaisia kirjoja.
Eikö vain! Käyn vielä katsomassa jonain päivänä, mitä pöydälle on silloin pelastettu.
PoistaFacebookvideolla on ollut puolessatoista viikossa lähes kymmenentuhatta käyntiä. Kun kyseessä on kirjat eikä jonkun julkkiksen lomavideo, niin tuo luku on iso!
marjatta
VastaaPoistatyylikäs veto kirjastolta! se ottaa hienosti kantaa kirjan ja kirjailijan puolesta; että ei tässä nyt välttämättä mitään saunansytykkeitä kirjoiteta, vaikkei listoilla keikutakaan.
onkohan kukaan laskenut sitä, kuinka moni kirja lakkaa tyystin olemasta. moni kirja on kuin se aleksis kiven runon lapsi, joka eli vain syksystä jouluun.
makulointi on kirjailijoiden arkipäivää ja sen kohtalon voi jakaa yhtälailla finlandia-ehdokas kuin sata nidettä myyvä runoilijakin. kirjakaupoissa marginaalikirjailija on menestyskirjailijan ruma sisarpuoli, mutta onneksi antikvariaateissa tilanne on vähän toinen. siellä kirjan ikää ei mitata kvartaaleissa.
meri
Ajattele, meri, miten arvaamatonta on kirjailijan elämä! "Huonosta" kirjasta saattaa tulla menestys ja "hyvä" voidaan vaieta tyystin.
PoistaUSA:ssa on näitä ihmeellisiä tapauksia. Joulukuussa uutisoitiin, miten eräs Kristen Roupenian oli kirjoittanut New Yorker -lehteen debyyttinovellin Cat Person, joka kertoo huonosta seksiyöstä ja siitä, miten nainen ei kehtaa kieltäytyä, kun on kerran leikkiin ryhtynyt. Tästä tuli hitti, koska aihe oli niin kuuma. Hmm? Tämän novellin perusteella nainen on saanut seitsennumeroisen kustannussopimuksen kahdesta teoksesta, romaanista ja novellikokoelmasta. Löysin googlailemalla tuon novellin.
https://www.newyorker.com/magazine/2017/12/11/cat-person
Siis tämä novelli ja tuollainen sopimus? Really! Scout Press on kustantamo ja novellikirjan pitäisi ilmestyä 2019. Seuraan, mitä tapahtuu.
Kirjaston työntekijöillä on muutenkin (positiivista) valtaa siihen mitä asiakkaat lainaavat, sillä he voivat nostaa hyllyn uumenista kirjoja esille.
VastaaPoistaTotta! Sama koskee kirjakauppoja, siis siinä, mitä ihmiset ostavat.
PoistaMiten ihana idea! Toivon melkein että tämä rantautuisi meidänkin lähikirjastoon, tälläisestä saattaa löytää helmiä, jotka eivät aikaisemmin ole omalle tielle eksyneet. Kyllä sydäntäni särkee ajatus kirjasta, jota kukaan ei ole koskaan tai edes aikoihin lukenut! :(
VastaaPoistaNiinpä.
PoistaBlogeissahan on menossa Hyllynlämmittäjät-haaste, jossa nostetaan omasta hyllystä luettavaksi sinne unohtuneita lukematta jääneitä kirjoja. Meilläkin on sellaisia. Olen niin huono haasteisiin osallistuja, että olen vain noteerannut tuon ja pidän sitä hyvänä.
Tuo hokema "nykypäivän kiivaasta tahdista" nostaa karvat pystyyn: mitä se tarkoittaa ja että onko joku määrännyt ihmiset "kiivaaseen tahtiin"?
VastaaPoistaMilloinkaan ei suomalaisella ihmisellä ole ollut niin paljon vapaata aikaa tehdä mitä haluaa kuin tänään ja milloinkaan ei ole ollut varaa niin paljoa kuin tänään sen rahoittamiseen. Joten? Ei kai tästä ketään muuta voi syyttää kuin kansalaisia - siis jos jotakuta on syytettävä. Ei se ainakaan hallituksen vika ole etteivät ihmiset lue vanhempaa eikä kai paljon uudempaakaan kirjallisuutta.
Maailma on täynnään hyviä kirjoja joita kannattaisi lukea - so what? Vanhoja, uusia ja siltä väliltä.
Luin äskettäin Eino Leinon romaanin Olli Suurpää, se oli painettu vuonna 1908, nimiölehdellä mummoni Helmi Hanhisen kauniilla käsialalla kirjoitettu omistus. Pitisikö jokaisen suomalaisen lukea tuo romaani?
Ei tietenkään. En minäkään kaikkea liirumlaarua siitä jaksanut lukea, vaikka kyseessä on mielenkiintoinen teos. Osittain ihan moderni, osittain ihan vanhentunut.
Kirjastotätien ja -setien pitäisi lopettaa moralisointi (tiedoksi heille: ei nykyaika ole kauheaa eikä kulutus ole pirun keksintö vaan hyvinvoinnin välttämätön osa jne) jos haluavat että ihmiset vapaaehtoisesti ryhtyvät lukemaan kirjoja.
Modernin ajan kiivaan riennon saisi kummasti hidastumaan, jos eduskunta säätäisi lain, jolla määrättäisiin, että Suomessa saa vuodessa julkaista vain kolme romaania, kaksi runoteosta ja neljä tietoteosta. Sitten ihmiset pakosta lukisivat myös vanhempaa kirjallisuutta ja Helsingin tulevassa komeassa keskustakirjastossa voitaisiin todella keskittyä oleelliseen: suksien lainaamiseen ja pelien pelaamiseen ja siihen että on rakennettu olohuone nuorisolle, jota kymmenet ja kymmenet kirjauutuudet eivät häiritse. Eikä tarvitsisi maksaa kirjailijoille apurahoja.
Kouvolan kirjaston idea on hieno; perustelut taas muodin mukaisesti ihan... sieltä mihin aurinko ei paista.
Kyösti, onpas kipakka kommentti. Kiva, tulee vähän uutta yksimieliseen hyrinäämme.
PoistaEi pitäisi olla kiireen tuntua, ei todellakaan, mutta kun ihmiset näin kokevat, niin kai se totta on.
Olisiko syypää digilaitteiden parissa vietetty aika ja kiihkeä sometus? Niin arvellaan. Sekin on oma valinta ja antoisaa, mutta silti monilla ihmisillä on kaipuu johonkin rauhaan ja hitaampaan elämään, missä elettiin ennen, ja nuoremmilla aikaan, jota ei ole edes itse elänyt, vaan aavistellut kirjoista ja elokuvista.
Vanha tai uusikin hyljeksitty kirja tuo tällaisen ajan mieleen. Luulen virkailijoiden kuulostellen tätä nostalgiaa ihmisten keskusteluissa unohdettujen kirjojen "kunnian palautuksesta". En usko, että siinä on nykyajan paheksumista tai uusien kirjojen vastustusta.
Minä olen tietenkin kanssasi samaa mitä siitä, että uusia kirjoja pitää kirjoittaa, julkaista ja lukea. Siinä ohessa on hyvä lukea myös vanhaa.
Olen laittanut tuonne alkuun blogini motoksi ajatuksen "Kirjoissa on kaikkien menneitten aikojen sielu". Uusissa kirjoissa ei ole vanhojen aikojen sielua, sitä pitää lukea vanhoista.
Aiemmin olemme joskus keskustelleet siitä kauheasta väärinymmärryksestä, että vanhoja kirjoja aletaan uusissa käännöksissä kirjoittaa uusiksi tämän ajan puritaaniseen moraaliin sopiviksi, se on kauheaa. Se onkin jo eri juttu.
Minulla on yksi kirja, joka on painettu Tukholmassa Bonnier Boktryckerissä 1893, Dikter af E. Björck. Siellä on joitain tylsiä ja joitain hienoja runoja. Otin sen nyt taas tähän pöytätasolleni ja luen aina välillä jonkin runon. Ulkoasultaan tämä runokirja on kuin koru. Pitääkin joskus kirjoittaa tästä.
Kirjastoista ei saisi tulla ostoskeskustyylisiä minustakaan. Kirjasto KIRJAstona!
PoistaMeidän kaupunkiasunnossa joku oli vienyt 4 kirjaa roskikseen, nostanut ne roskapöntön yläpuolella olevalle ikkunalaudalle ja kirjoittanut lapun: Tässä jollekin jotain, joka voi olla roskaa, tai jotain joka jollekin voi olla aarre. Valitsin niistä yhden, joka oli päiväkirjan muotoon kirjoitettu muistelmateos eräästä venäläisestä sydänkirurgista, joka (kirja) oli takakannen mukaan käännetty monelle kielelle ja tullut suosituksi monessa maassa.
VastaaPoistaLuin sen heti. Se oli vetävästi kirjoitettu uskomattoman mielenkiintoinen, humaani kuvaus ihmisestä, vanhasta miehestä, joka oli paneutunut työhönsä siinä määrin, että koki vain kaksi tapausta elämässään, joista kannatti kertoa. Toinen oli epäonnistunut leikkaus, potilas oli kuollut. Toinen onnistunut leikkaus, joka pelasti nuoren naisen elämän. Edellisessä tapauksessa yksi ainoa pikku virhe oli aiheuttanut epäonnistumisen, jota hän harmitteli ja suri luultavasti elämänsä loppuun asti. Hän muisti jokaikisen jalanjälkensä vastasataneessa lumessa siltä päivältä, joka ainoan käden liikkeensä joka koski kuollutta, joka olisi voinut jatkaa elämäänsä ilman tekemäänsä virhettä. Kirja oli kirjoitettu minä-muodossa.
Meillä on yksi pietarilainen kirurgi perhetuttu. Kysyin häneltä, oliko tuo kirjan kirurgi oikea ihminen, vai kuviteltu. Hän sanoi, että oikea oli. Tunsi hänen historiansa alusta loppuun asuinpaikkaa myöten. (Tämä tuttava kirurgi on sattunut olemaan paikalla, kun olen ollut kaksi kertaa onnettomuudessa, jossa toisessa katkaisin käsivarteni, toisessa iskin pääni kallioon (nahkapohjaisten pikkukenkien luiskahtaessa kuivuneiden puunlehtien takia). Kaikki muut ympärillä olevat ihmiset vain kauhistelivat, mutta hän, tämä tuttavamme tiesi, mitä piti tehdä.
Liisu, onpa erikoinen yhteensattuma. Kiitos kun kerroit! Tällaisissa tilanteissa on tapana sanoa, että maailma on pieni.
PoistaMeidän talossa on alakerrassa pöytä, johon laitamme kaikenlaisia kirjoja ja lehtei kiertoon. Näin ei varmaan saisi tehdä, kaikki ylimääräinen nähdään turvallisuusuhkana mahdollisen tulipalon sattuessa. Eräs naapuri pudottaa meille oikein postiluukusta yhtäaikaa Suomen Kuvalehden ja Seiskan.
Toisen roska, toisen aarre. Tähän se kiteytyy, tarvitaan monenlaista kirjallisuutta.
Kirjasto on hybä palvelu. Tämä ilmiö voi kuvata eri ongelmia, eli tilaavatko kirjastot kirjoja, joita kukaan ei lue, siksi, että ne ovat niin huonoja, vai siksi, että niitä ei ymmärretä. Kirjastohenkilökunta tällä tavoin voi nostaa hyviä kirjailijoita esille. Juhani Peltonen, jos on Elmo-Peltonen osaa kyllä kirjoittaa.
VastaaPoistaValitettavasti tämä ilmiö voi muualla kuin Kouvolan kirjastossa, jossa en ole käynyt, osoittaa sitä, että vain tilataan kirjoja. Itse olen ostanut joitakin kirjoja, joita ei saa varaamallakaan kohtuullisessa ajassa, esim. 6 kk luettavaksi. Kirjoitin asiasta mielipidesivulle, että laina-aika voisi olla lyhyempi ja varausten hakuaika samoin. Mielipiteeseeni nettipalaute, ja muu palaute eivät olleet kovinkaan positiivista eikä rohkaisevaa, joten jätin kulttuurivaikuttamisyritykset sikseen.
Sama Peltonen, Elmon kirjoittaja. Olen lukenut Peltoselta ainakin romaanit Salomo ja Ursula ja Iloisin suru (hieno kirjan nimi, kuten Peltosen monella muullakin kirjalla) ja novelleja.
PoistaIsommisssa kaupungeissa on varmaan varausjonot paljon pitemmät kuin esim. meillä. Minä olen saanut kirjoja varaamalla nopeasti, ja nyt täytyy tunnustaa, että olen myös hautonut varaamiani kirjoja kotona odottamassa ja uusinut niitä joskus sen luvalliset viisikin kertaa ajatellen, että se on ok, kun kerran ei ole muita varauksia. En ole tullut varaussysteemin ihanuuden huumaamana ajatelleeksi, että joku voisi myös katsella hyllystä juuri minun hyllynlämmittimenä pitämääni kirjaa. Ja varausten hakuajanhan kirjat vain odottavat varaushyllyssä. Siinä olen nopea ja haen heti samana päivänä, kun lähikirjastoni on niin lähellä, että melkein näkyy ikkunasta. Se on myös auki ma - su, klo 7 - klo 20, osan ajasta omatoimisena. En voi valittaa, ettei palvelu pelaisi.
Minusta sinun ehdotuksesi ovat hyvät.
Olen tehnyt useita hankintaehdotuksia kirjastolle, ja aika monta on myös hyväksytty. Niillä kirjoilla on sitten ollut ainakin yksi lukija, minä.
Itsekin olen tehnyt joitain hankintaesityksiä. Turussa Tehtiin kallis ja hieno kirjasto, remontoitiin kalliilla teatteri, ja nyt ajetaan uutta musiikkitaloa. Jokaista hanketta ovat ns. peruskuntalaiset vastustaneet, eli luulen,että musiikin seiniin satsataan, ja se on lopulta poissa itse tekemiseltä.
PoistaJoopa joo, ja taivas on sininen - olen hieman ellen paljonkin yliherkkä tälle "kierrätyshypelle", jolla ihmiset ikään kuin erkaantuvat todellisuudesta toiseen avaruuteen, siihen missä vain hyviä ihmisiä elää. (Minä en.)
VastaaPoistaMuuan kokoomuslainen kansanedustaja ja vaurastunut yrittäjä Keravata jaksaa vuodesta toiseen kehua, ettei osta muuta kuin käytettyjä autoja. Hän ei koskaan myönnä, että jonkun ihmisen on ensin ostettava se uusi auto, jotta hän voisi sitten nauttia kierrätyksen ihanuudesta. Jos kaikki kierrättäisivät, tältä ko. yrittäjältä bisnekset kuivuisivat ennen kuin aurinko toisen kerran laskee. Mutta mies ei ymmärrä...
Konkreettinen tarina, usko tai älä.
Suomen dekkariseura perustettiin juhannuksen jälkeen 1984. Olin mukana Orivedellä perustamassa, ajoin sinne itse ostamallani, uudella sitikalla.
Sen jälkeen olen kirjoittanut melkein jokaiseen (yksi taitaa puuttua) dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehteen uusista dekkareista. Aika monta juttua, siis.
Vuoden 1984 perustamiskokouksen jälkeen olin kaksi tai kolme vuotta dekkariseuran johtolankaraadissa - siis jaetaan vuosittain palkinto merkittävimmästä dekkarista.
Noina 80-luvun vuosina potentiaalisia ehdokkaita oli n. 20-30 nimikettä per vuosi.
Tänään, tänä vuonna 2018 Suomessa julkaistaan n. 150-200 suomalaista dekkaria!
Jos joku kirjakauppa haluaa säilyttää myytävänä vaikkapa viiden viimeisen vuoden dekkarit, tarvitaan tilaa 2000 nimikkeelle! Missä se tila on? Onko edes kirjastoissa?
Muitakin kirjoja tietääkseni ilmestyy ja julkaistaan. Onko siis ihme (eikä kapitalistien salaliiton paha teko), että kirjat pitää saada pois tilaa viemästä? Kirjastotätienkin pitäisi opetella alkeislaskentoa, pyydän vaan en tietenkään vaadi.
Edellä mainittuun kokoomuslaiseen yrittäjään voi hyvin verrata näitä kirjastoihmisiä ja muita kirjan absoluuttikierrättäjiä, joiden mielestä uusia kirjoja ei tarvita lainkaan. Riittää että kierrätetään ja ostetaan vanhoja kirppareilta. Tai saadaan ihan ilmaiseksi.
Sillä tiellä lukeminen loppuu aika nopeasti, tiedän koska osaan laskea ainakin että 1 + 1 = 2. Moni meistä osaa vaikkei tunnusta.
Joten tarkoitukseni on taas huomenna mennä ostamaan kirjoja ensi viikon matkalle hyvällä omallatunnolla, että joku puritaani voi sitten kerskua parin vuoden päästä kuinka hyveellistä on kierrättää jonkun toisen ostamia kirjoja. Ettei tarvitse itse tahrata käsiään kaupalliseen saastaan.
Kysyn kuitenkin: Jos uusia kirjoja ei julkaista, mitä kirjastoissa sitten ajan kuluttua "säilytetään"?
Ollakseni kipakka, Marjatta, yritän vain sanoa että tekopyhyys on synneistä pahin. Minun mielestäni.
Kyösti, jos vuodessa julkaistavien dekkareiden määrä on jopa kymmenkertaistunut, niin voi todeta ainakin sen, että onpa suomalaisista tullut innokkaita dekkarikirjailijoita. Vai onko julkaisemisen kynnys madaltunut?
PoistaEi kai kukaan ole puhunut tässä yhteydessä uusia kirjoja ja kaupallisuutta vastaan, vaan että MYÖS vanhoja kannattaa välillä lukea. Näin olen ymmärtänyt.
Luulisin jopa, että suurin osa lukijoista ostaa tai lainaa vain uutuuksia, mitä nyt osa bloggareista lukee uutuutensa kustantamojen lahjoittamina arvostelukappaleina.
En nyt pääse kiinni tuohon, mikä sinusta on tässä keskustelussa tekopyhää tai kuka on tekopyhä.
Itse ostan lahjaksi lähes yksinomaan kirjoja, esim. nyt jouluksi toistakymmentä kirjaa, uutuuskirjoja, joista pari jäi lahjakaappiin muodostuneeseen pikkukirjastoon eli itselleni varmaan. Suunnittelen parhaillaan parin valokuvakirjan hankkimista. Kävin jo katselemassa yhtä.
Pienellä kielialueella kirjoja ostetaan vähän, pitäisi tietysti ostaa enemmän, niin että kirjailijat saisivat työstään edes jotain.
Mutta jos lukee lähemmäs sata kirjaa vuodessa, niin kodin seinät pitäisi olla kumia, jos ne kaikki ostaisi kotiin itselleen. Eikä kaikilla ole varaa myöskään niin massiiviseen kirjojen ostamiseen.
Osta kiinnostavia kirjoja ja nauti matkastasi Kyösti!
Uusia kirjoja toki saa tulla ja tarvitaan, mutta ihmettelen kyllä kovasti niitä joillekin uutuuksille syntyviä valtavia varausjonoja, koska niiden johdosta niitä tiettyjä kirjoja pitää hankkia iso kasa ja kahden vuoden päästä sitten heittää suuri osa niistä ulos poistomyynneissä tai paperinkeräykseen.
VastaaPoistaMinusta tuo on hieman hölmöä resurssien käyttöä, onko kirjoista tullut jotain ihmeen maitotuotteita joista on iloa vain ihan tuoreina ja kun sesonki on ohi niin se on poisheitettävä, onko tuollaisella kirjalla mitään arvoa silloin edes uutena?
Ehkä kirjastojen kannattaisi panostaa enemmän resursseja vaikka suksivalikoimaan, jos niillä olisi vaikka pitempi relevanssiaika.
(yleensä ottaen välttelen tekemästä kirjastossa varauksia kirjoihin joissa on varausjonoa, koska en halua rajallisia kirjastoresursseja ehdoin tahdoin heitettävän paperinkeräykseen)
Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Nöyrästi näin pitää todeta, itsekriittisesti siis.
VastaaPoistaMuistin lukuja väärin, tietysti.
Viimeisimmässä Ruumiin kulttuuri -lehdessä (4/2017) Kirsi Hietanen muistelee urakkaansa Johtolanka-raadin jäsenenä. Hän kertoo, että kahden vuoden aikana kustantajat lähettivät hänelle n. 150 kotimaista dekkaria. Näin oletan. Käännöskirjoineen jännäreitä kaiketi ilmestyy vuosittain tuo 150-200 nimikettä.
Yritin lukea Suomen kustannusyhdistyksen tilastoja, ja jos oikein luen, vuonna 2016 Suomessa julkaistiin n. 700 kaunokirjallista teosta ja n. 800 nuortenkirjaa ja tietokirjoja suunnilleen nuo yhteensä.
Tuntuu aika paljolta - ehkä luen tilaston väärin.
Yhtä kaikki, aika vaikea kuvitella että kaikki voisivat olla hyvässäkään kirjakaupassa vuositolkulla näkyvissä. Kirjastossa tietysti voivat ja divareissakin aika pitkään. Ennen ihmisillä oli omissa kirjahyllyissään sukupolvien yli kirjoja, mutta tuo perinne taitaa hiipua; ainakin jos katselee sisustuslehtien kuvia.
Joo, kyllä dekkareita tai itsensä dekkareiksi määritteleviä teoksia varmaankin julkaistaan "liikaa". Tai ainakaan en usko että ne menevät kaupaksi. Tai että niitä olisi välttämätöntä lukea.
Se että median huomio on aina vain tai lähinnä uusissa kirjoissa, on aika väsyttävää, ei useinkaan kiinnostavaa. Blogeissahan vanhempaa kirjallisuutta käsitellään ansiokkaasti.
Ja joo, kyllä kai kunnollisista suksista on enemmän iloa pidemmälle ajalle kuin keskinkertaisesta romaanista.
Eikö ole tekopyhää syyttää muita tekopyhyydestä, vaikka itsekin sulkee tiukasti silmänä tosiasioilta? Vaikkapa moittimalla kierrätystä siksi, että kaikki kulutus ei voi olla kierrätystä? Eihän kukaan ole tietenkään sellaista väittänytkään.
VastaaPoistaEnemmän kuin tekopyhyydestä lienee tässäkin kyse siitä miten ärsyttävää on, kun ihmiset kehtaavat olla eri mieltä, vaikka itse on löytänyt, tekopyhästi kuvitellut löytävänsä, viisauden.
Kirjat ovat minulle yksi osoitus siitä, että ihmiskunta on saanut aikaiseksi myös hyvää ja kaunista. Vaikkeivät läheskään kaikki kirjat sitä ole.
Kyösti ja Pekka!
PoistaTekopyhyys on kai yleensä sellaista käyttäytymistä, että puhuu muuta kuin tekee, ojentaa muita, mutta ei itsekään noudata omia moraalisääntöjään.
En osaa edelleenkään sijoittaa sitä mitenkään tähän. Kukaan ei mielestäni esittänyt omia kirjanhankintatapojaan hyveenä tai toisille malliksi. Onko mahdollista, Kyösti, että sinua painoi jokin entinen tai muualla käyty keskustelu?
Suksista ja kirjoista. Ennen lähes kaikki hiihtivät ja lukivat vapaa-aikanaan itse opitulla tekniikalla. Nykyään suomalaislapsille on hiihtokouluja siinä missä uimakoulujakin. Luin myös että Helsingin kirjastoissa on lukuvalmentajia, eräänlaisia lukemisen personal trainereita, jotka laativat asiakkaille lukulistoja.
Halutaan siis tukea vanhoja hyviä harrastuksia. (Minusta on nyt tullut niin varovainen, että mietin pitkään, onko moralisoivaa sanoa noita hyviksi harrastuksiksi!!!)
Onpa hieno idea! Minulta on tällainen jäänyt kokonaan huomaamatta. Muutkin kirjastot voisivat ottaa mallia.
VastaaPoistaJoskus jollakin sytyttää!
PoistaKyllä kirjojen puolesta pitää "vaahdota"! Tuo Kyöstin mainitsema kirjahyllyjen katoaminen sisustuslehdistä on sellainen asia myös, mille pitäisi tehdä vastaisku. Olen lukenut monia artikkeleita, joissa kirjahyllyt mainitaan rumina sisustuselementteinä. Kirjat - sisustuselementtejä!
Olipas kiva sattuma, kun lähdin Bloglovinin kautta etsimään kirjoja käsitteleviä blogeja ja satuin huomaamaan sinun nappaaman kuvan Kouvolan kirjastolta. Juuri tänään kirjastossa huomasin tämän esillepanon ja se kiinnitti huomioni ja ilahdutti. Monesti olen näistä nostettujen aiheiden pöydistä löytänyt jotain tavanomaisesta poikkeavaa luettavaa. Mutta nytpä käyn blogisi kimppuun.
VastaaPoistaTervetuloa tontilleni! Kiva kun kommentoit.
PoistaMinä käyn yleensä Myllykosken kirjastossa, johon varailen kirjoja.
Pääkirjastossa olen käynyt seuraamassa kirjailijahaastatteluja ja lukemassa lehtiä bussia odotellessa. Nyt pitää alkaa katsella teemapöytiä, kun siellä on niin kekseliästä väkeä.
Minäkin jos tällaisen hyllyn näkisin kirjastolla, niin kyllä taitaisi kummasti jalat viedä sen luokse. Tämä on todella mielenkiintoinen tempaus :)
VastaaPoistaTämä pöytä toimi kuin magneetti. Mitä kaikkea sellaista onkaan, mitä kukaan ei vain ole oivaltanut!
Poista