maanantai 29. tammikuuta 2018

Asko Sahlbergin He-romaanista vielä, huoneentauluja


Torremolinos, syksyllä 2017


Asko Sahlbergillä on kirjoissaan lauseita, jotka muistuttavat huoneentauluja, sellaisia joita ennen näki ristipistoin kirjailtuina kotien seinillä. Niissä oli Raamatun lauseita, rohkaisuja ja ohjeita onnellisuuteen. Nykyään näiden tilalla kodeissa on englanninkielisiä Home sweet home -tekstejä, usein isoilla puisilla pölkkykirjaimilla tehtyinä ja kauas näkyvinä.
Sahlbergin mietelauseet ovat tuoreempia, mutta samalla tavalla kiteytettyjä kuin nuo vanhat huoneentaulut. Poimin joitain muistiin romaanista He.


Ihminen ei pääse menneisyydestään koskaan, hän raahailee sitä ympäriinsä kuin vanhaa takkia ja hänet tunnistaa siitä takista, sen näystä ja hajusta.

Jostain syystä ihmisen elämä on rakennettu niin, että sitä taaksepäin katsoessaan joutuu usein kopeloimaan sydänalaansa.

En tiedä Sinusta lukija, mutta minuun  nuo kaksi lainausta sopivat tavattoman hyvin. Lapsena ja nuorena häpesin tiettyjä asioita taustassani,  jopa eristäydyin niiden takia. Myöhemmin olen ollut vain  tyytyväinen siitä, että minulle on tapahtunut kaikenlaista sellaista, mistä voi kertoa selviytymistarinoina. Yhteen aikaan ajattelin, että oli ollut hyvä kokea menetyksiä jo varhain, koska varmaan on olemassa jokin vakio ja olen turvassa, ja että jos jotain vielä sattuisikin, niin olen rokotettu vastoinkäymisten varalta. Tämä ajattelu on tietysti minun positiivisen luonteeni mukaista vaikeiden asioiden hyväksi kääntämistä. Oikeasti mitä tahansa voi sattua milloin tahansa, ja joskus voi tulla 'se suurin', joka on liikaa.  

Keskusteluissa niin blogimaailmassa kuin muuallakin se seikka, että ihminen raahaa mukanaan menneisyytensä takkia, aiheuttaa väärinymmärryksiä, kun ei tiedä, mistä taustasta ja kokemuksista käsin kukin keskustelee. Sanat ovat monesti kirjoitettuina painavampia kuin sanottuina, ja niiden merkitys on meille kullekin hieman erilainen. Sanonta 'toinen puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä' on täysin totta. 
Toisaalta, ne erilaiset takit juuri tekevätkin ajatustenvaihdosta kiinnostavaa. 

Vauvojen syntymäasu on sama, äitiyspakkauksen varusteet ovat nekin samoja, mutta jokaisen potkupuvun sisällä on erilaisin ominaisuuksin varustettu lapsi. Joku on valmiiksi hymysuu, toinen näkee kaiken vaikeana. Me  emme näin ollen saa koskaan järjestetyksi kaikille yhtä hyvää elämää, mutta voimme vaikuttaa asiaan tasa-arvoa lisäävin toimenpitein.  

Taaksepäin katsoessa joutuu kopeloimaan sydänalaansa. Mitä me löydämme parinkymmenen vuoden päästä? Mikä meitä kalvaa tätä aikaa muistellessa?
Eilen presidentinvaalien tulosillassa eräs ehdokas toisteli pirteänä, miten uusisänmaallisuudesta on tulossa uusi normaali. Hän takoi tuota lausetta joka käänteessä. Me tiedämme, mitä uusisänmaallisuus pitää sisällään. Liekö valittu presidentti ajatellut tätäkin, kun sanoi, että meillä on hieno maa ja siitä me pidämme kiinni. 


Kauna on huono opettaja.

Syytin pitkään joitain lapsuuteni ihmisiä asioista, joiden olisin halunnut olevan toisin. Se kaunan kantaminen loppui vasta, kun ymmärsin, että he tekivät parhaansa niissä olosuhteissa ja sillä, mitä heillä oli. 'Kantaa kaunaa' on osuva ilmaisu. Kauna on kantamus. Kun sen pudottaa pois, niin olo kevenee. 


Sitä kun ei koskaan tiedä toisen ihmisen pakoista.

Sahlbergin kirjoissa on ihmisiä, joilla on omia pakkojaan. Näkökulmatekniikalla pääsemme kurkistamaan siihen, miten toiset näkevät jonkun ihmisen toimet ja miten ne sitten paljastuvatkin tämän henkilön nahkoihin siirryttäessä aivan muuksi.

He-romaanin Emäntää seurataan paheksuen. Hänen pullopiilonsa tiedetään, ja mitä hän mahtaakaan tehdä Muonamiehen luona? Emäntä itse tietää pakkonsa. Hän kertoo juomisestaan näin:"En ole koskaan valehdellut tässä itselleni: minä hotkin paloviinaa kuin merimies. Mitä muutakaan olisin tehnyt, kun likeisimpinä seuralaisinani ovat suuren osan elämääni olleet tyhjät hetket, unettomat yöt ja niistä kalpeina kohottautuvat aamut." 

Romaanissa Siunaus on mies, Gustav, joka seuraa kadulla vaeltaessaan pakonomaisesti halujensa kohteita, tuossa on lauma heitä, tuossa on Hän. Gustav kammoaa satuttaa ketään, kaikki hänessä kurottaa suojelemiseen. Hän pakenee paikalta kädet vapisten omaan erakkouteensa, mutta ulkopuoliset näkevät hänessä iljettävän rikollisen. 

Me emme todellakaan tiedä toisten pakoista. 
On aivan liian helppoa tuomita ihmisiä jostakin mitä he haluavat, mutta joka on itselle yhdentekevää. Olisi parempi verrata toisen haluja johonkin itselle todella tärkeään. Silloin jää sanomatta, pitääkö noin ajatella ja tuota himoita ja pitääkö taas mennä ja pitääkö aikaa käyttää tuohon, eikö olisi parempi tähän.   

Minunkin on "aivan pakko" kirjoittaa näitä aivoituksiani, vaikka jonkun mielestä - monenkin varmaan - ne ovat typeriä julkaistavaksi ja koko blogikirjoitteluni hyödytöntä ajanhukkaa. 

Kun lapsen on pakko saada jotain aikuisen mielestä turhaa tai turhan kallista, niin ei kannata heti kieltää. Se kielletty asia voi olla, kuten Sahlbergin romaanin Henrik-pojan hevonen, suunnattomasti tärkeämpi kuin mitä lähipiirin aikuiset ymmärtävät.  

Alkukuva ei liity tekstiin mitenkään. Se vain tuntui jotenkin sopivalta. 
Saisipa jostain tänne Välimeren valoa! 


12 kommenttia:

  1. Marjatta, nyt en ehdi laittaa yhtään sen enempää (muuten läikkyy ihan yli) kuin: <3

    VastaaPoista
  2. Aikamme on monella tapaa kyyninen (sorrun siihen välillä itsekin), ja siihen liittyy kaiken vilpittömän ja hyvään pyrkivän pilkkaaminen. Älä Marjatta silti missään tapauksessa lopeta moisen takia näiden ajatustesi kirjoittamista blogiisi.

    Minusta on suurta olla pieni ihminen, omine piirteineen ja kokemuksineen. Ihmisten erilaisuus on suurta rikkautta.

    Mitä tulee presidentinvaaleihin niin minusta meillä oli monta hyvää, erilaista taustaa ja aatemaailmaa edustavaa ehdokasta. Vain ne pari kovin pitkälle populismin suolle samoavaa herättivät minussa torjuntaa. Toivonpa totisesti, että populismista kaikkine lieveilmiöineen ei ole tulossa uusi normaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, sitä minäkin toivon. Ihmisryhmien vihaamisen normaalistamista on yritetty nyt pari kolme vuotta sanojen vääntelyllä, pilkkatermien käyttöönotolla, huhuilla ja väärentelyillä. Minä toivoin silloin alussa, että tällainen hiipuisi nopeasti, omaan mahdottomuuteensa ja typeryyteensä tukehtuen, mutta nyt kun sitä kuuli vaalipaneeleissakin, niin alkoi väsyttää. Kun Huhtasaari pääsi viimeisessä Ylen paneelissa valloilleen ja nimitteli hymyillen kaikkia maahanmuuttajia, niin Haatainen sanoi hänelle vakavana, että sinä puhut nyt minun lasteni ystävistä. Luulin, että tämä pysäyttäisi, mutta ei! Päätetty linja jatkui. Se kepeä normaalin hokeminen pilasi minulta tulosillan. Olet oikeassa, olihan siellä enemmistö sitä vanhaa oikeaa normaalia. Kyllä ainoa oikea normaali on nähdä kanssaihmisensä ihmisinä eikä vihollisina.

      En lopeta. Aloin vain tässä harmaassa talvessa pohtia, miten väärin olen itsekin ymmärtänyt monia ihmisiä ja todennäköisesti teen sitä edelleen huomaamatta, kuten muutkin, tai jälkikäteen vasta huomaten.
      Mutta sellaista elämä on. Monimutkaista. Ja rikasta!

      Poista
  3. marjatta

    kirjoitit: "sanat ovat monesti kirjoitettuina painavampia kuin sanottuina, ja niiden merkitys on meille kullekin hieman erilainen." just noin. tää erilaisuus on sekä ansa että käyttövoima ihmisten välisissä diskursseissa. systemaattisesta vattuilusta ei kai tykkää kukaan, mutta ehkä sen verran voi mattoa vetää jalkojen alta, että toinen horjahtaa ihan pikkuisen. mutta ei siis koskaan niin, että hän oikeasti kaatuu tai hänelle naurettaisiin.

    kirjoitit että "me emme todellakaan tiedä toisten pakoista". tuo on hyvin sanottu; ihmiset ovat monimutkaisia ja kompleksisia, joten ulkopuolisena sormea on vaikea osoittaa oikeaan paikkaan.

    kaunaisuus on ihan kamalaa ja kuten sanoit, se on ihan surkea opettaja. välillä luen célinen kirjoja ihan vaan sen takia, että célinen kieli on niin äkäistä ja näkemys ihmisestä on pääosin negatiivinen ja kaunainen. sen jälkeen on ihan pakko itse ruveta tolerantimmaksi ja ymmärtäväisemmäksi muiden suhteen.

    joskus muuten käy mielessä se, että mitähän céline olisi kirjoittanut, jos se olisi hylännyt oikeutensa kantaa kaunaa.

    "kaikki hänessä kurottaa suojelemiseen." tuo on todella kauniisti sanottu. olen onnellinen ja onnekas, kun erakon statuksestani huolimatta saan kurottaa edes muutaman ihmisen suojelemiseen päin.

    ps. pekka. joku juuri kirjoitti twitterissä, että jos perussuomalaiset on uusi normaali, niin siinä tapauksessa normaali on uusi epänormaali. amen.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "...ehkä sen verran voi mattoa vetää jalkojen alta, että toinen horjahtaa ihan pikkuisen. mutta ei siis koskaan niin, että hän oikeasti kaatuu tai hänelle naurettaisiin..."
      Just noin, meri! Minähän tykkään räväköistä keskusteluista yli kaiken ja sellaisista, joissa itsekin joskus päätyy oivaltamaan jotain uutta, vaikka se ei aina käy helposti.

      Kaunan kantaminen on hyvä aihe taiteessa. Pelkästä hyväntahtoisuudesta ei yleensä synny kiinnostavaa ristiriitaa. Fiksu äkäisyys kielessä on myös aina nautinnollista.

      Pidetään me vanha normaali, se normaali normaali.

      Poista
  4. Valoa kaivataan tännekin tai matkaa jonnekin valoisaan. Onneksi valon määrä lisääntyy joka päivä.
    Sinulla on hyviä ajatuksia Marjatta ja ajatuksesi lentävät kauniisti kirjojen tarinoiden siivin.
    Minusta nuo uussuomalaiset ovat pelottavia. Pelottavaksi heidät tekee se, että heitä ohjaa akateeminen älymystö, joka ohjaa massoja keinoilla ja arvoilla, jotka ovat epänormaaleja meidän kansainvälistyvään maahamme. Esim. heidän johtajansa toimii europarlamentaarikkona, mutta on Eu-vastainen. Samoin Väyrynen on Eu-vastainen ja tekee työtä europarlamentaarikkona. Minusta heidän arvonsa eivät ole oikeita siihen nähden mitä he tekevät työkseen. Voi siis huudella mitä tahansa, mutta itse tekee päinvastoin julkisessa virassa. Itse he ovat hakeutuneet tehtäviinsä. Tuota minä en pysty ymmärtämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ymmärrä sitä, että ollaan mukana jossain sitä vastustamassa. Ihan kuin rakennusmiesten joukossa olisi joitain, jotka yrittävät estää toisten työtä ja samantien purkaa sitä mitä on saatu aikaan.
      EU sai rauhanpalkinnonkin 2012! EU-kriittisten hajottava toiminta ei mielestäni sovi tähän.

      Meillä paistoi muistaakseni aurinko viimeksi itsenäisyyspäivänä vähän aikaaa. Minua alkaa masentaa tämä pimeys. Illan jooga nosti onneksi mielialaa.

      Poista
    2. Minä ostan tulppaanikimppuja piristämään tunnelmaa :)

      Poista
    3. Mai, nyt se aurinko tuli, taianomaisesti, kun sitä niin kipeästi kaipasin. Lumi kimaltelee. Maisema näyttää suorastaan iloiselta. Siivoan, lähden kävelylle ja ostan palatessa värikkään tulppaanikimpun. Karhu kömpii talvipesästään...

      Poista
  5. Kaunis ja viisas kirjoitus, jota saattoi lukea sydän avoimena. Nyt alkoi myös kiinnostaa nuo Sahlbergin teokset. Olen tällä hetkellä Helsingissä ja muutama päivä sitten löysin ihastuttavan divarin, josta ostin Sahlbergin Irinan kuolemat. Olisi ollut muutakin Sahlbergia siellä tarjolla, mutta jätin hyllyyn. Nyt ehkä vähän harmittaa. En ole siis aiemmin kai (en ole varma) lukenut yhtään Asko Sahlbergin teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia!
      Irinan kuolemat on vahva teos, kuten kaikki Sahlbergiltä. Minulla jäi Höyhenestä ja Siunauksesta niin raskas mieli, että pidän vähän taukoa synkistä teoksista. Tammilehto on jo lainattuna, mutta ehkä luen välillä jotain kevyempää.

      Nautihan Suomen säästä!
      Katsoin telkkarista presidentin virkaanastujaisseremoniaa. Se oli aivan koomisen näköistä. Niinistö siellä ohuissa kengissä ja paljaspäin kauheassa viimassa tarkistamassa kunniakomppaniaa ja pariskunta vilkuttamassa muutamalle tuiskussa seisovalle Linnan parvekkeella, josta heitä ei lumisateen läpi melkein erotu ollenkaan. Nämä kuvat saattavat kansainvälisessä levityksessä herättää hilpeyttä arktisuudellaan.

      Poista

Ihmisoikeudet ja diilit

Kuva: Google "Hän sanoi, että minun on vaikea tehdä diiliä tämän hölynpölyn takia." Näin USA:n presidentti Trump ystäväll...