maanantai 2. lokakuuta 2017

Niin paljon luonnoksia ja kesken jättämisiä


Myllykosken Koivusaari, syksy 2017

Aloin tarkastella luonnosvaiheelle jääneitä kirjoituksiani. Joissain on vain otsikko ja pari riviä, joissain olisi koko postaus valmiina, mutta epäröinnin vuoksi jäänyt julkaisematta. Kun en ehkä koskaan tartu näihin aiheisiin uudestaan, niin kerronkin nyt teille lukijani, mitä fantsuja juttuja olettekaan jääneet vaille!

Luonnoksia on tällä haavaa yli 60, en väsytä teitä luettelemalla kirjojen nimiä ja listaamalla muutoinkaan niitä kaikkia. 
 

Viime aikoina olen aloittanut novellikirjoituksia. Niitä jatkan jossain vaiheessa, onhan menossa se novellihaastekin, johon tunnen oikein kunnianhimoa.  
Aioin kirjoittaa myös Anna-Leena Härkösen Valomerkistä, mutta se tuntui niin surulliselta ja tyhjältä, että en saanut postausta aikaiseksi. Juha Vuorisen matkakirjat Maltan mieleni ja Hola:n takaa naurattivat ja herättivät monenlaista mietettä, koska olen matkaillut molemmisssa, Maltalla ja Espanjan Aurinkorannikolla, mutta tuli muita kirjoja, jotka houkuttelivat kirjoittamaan enemmän.
Se kirjoista. 

Alla otsikoita, joita löytyy luonnoksistani ja jotain, mitä niiden kohdalla ajattelin.

Kielisensuuri ja uudet tabut.  Mitä vikaa on muka suntiossa?

- Siis millä tavalla seurakuntavahtimestari on parempi ammattinimi kuin suntio?
Sukupuolineutraalius ammattinimikkeissä on tavoiteltava asia, mutta onko aivan pakko lanseerata sen nimissä kiireellä jotain täysin keinotekoisia sanoja? 
- Pitäisikö 'kulttuurinen omiminen' ymmärtää vähän suppeammin kuin mitä monet sen nykyään ymmärtävät? Unohtavatko termiä ahkeraan viljelevät, että kirjailijalla on mielikuvitus, jota hänen on suotavaa käyttää. 

Blogikommentoinnin etiikka
- Vältettävää: mestaroiminen, kunnioituksen puute, jankkaaminen, toisten keskustelijoiden syyttely ja leimaaminen 
- Suositeltavaa: asioissa pitäytyminen, kohtelias puhetapa  

Text neck ja lukijan kyhmy
- Entä ne kaikki entisajan ammatit, jotka väänsivät ihmisen kehon ammattinsa näköiseksi?

Tuire Kilpeläisen laululyriikka

- Kauneus, tarinat...

Hassuja hakusanoja
- Voi millä kaikella termistöllä minunkin blogiini on hakeuduttu ja miltä sivustoilta!

Itsepalvelukirjasto ja posti Ärrällä, palvelu paranee, kun sen luulisi huononevan
- Entä työpaikat, sellaiset missä selviää vähällä koulutuksella?

Turvapaikanhakijat ja huijarijuristit
- Apua tarvitsevien avulla hyötyminen, voiko katalampaa olla?

Onni on uusi lukutuoli ja liput neljään teatteriesitykseen ja opistokinokin aloitti taas

- Kirjoittaisinko kaikista kerhon elokuvista?

Mitä on aina oltava matkassa
- Se yksi turvavillatakki, kynä ja lehtiö. Ja mitä muuta?

My good hand, peukku poissa pelistä, vieläkö leikkaukseen?

-Tunaroivat sen operaation, mutta jaksanko enää? Kuka takaa millaisena Saksikäsi Edwardina herään leikkauksesta. Ja kehohan muistaa kaiken mitä sille on tehty. Toisaalta ja toisaalta. 

Elämäkerrallisesta kirjoittamisesta ja autofiktioista
- Fanikirjat omana genrenään
- Eikö kaikki kirjoittaminen ole itse asiassa jollain tasolla autofiktiota?

Meemi-tehtävä
- Ota lähellä olevasta kirjasta sivu 123 ja lue sen kuudes lause. Mitä se sinulle sanoo? Tänään ja tässä. 
Nappaan tuosta koneen vierestä Helena Anhavan novellikirjan Kun on nuorin.  Jaahas: "No, ei siinä ainakaan turhia illuusioita päässyt syntymään." Yhym, juu, sanoo se, paljonkin. 
Ja sitten vielä Rosa Liksomin Unohdettu vartti, s 123 ja kuudes lause:" Alhaalla oli pieni joki, jossa vesi virtasi kirkkaampana." Ooh, hienoa...




Tässä on lainakirjakasa, josta otan jotain mukaan viikon päästä koittavalle lomamatkalle. Päällimmäisenä on Rosa Liksomin novellikokoelma Perhe, Riiko Sakkisen näyttelystä ja sitä varten tehdyistä matkoista kertova Rajat kiinni ja paljon kehuttu Nathan Hillin romaani Nix. Nämä painavat yhteensä yli kaksi kiloa, uskomatonta mutta totta. Punnitsin ensin itseni ilman kirjoja ja sitten kirjojen kanssa. Nixin yli seitsemässäsadassa sivussa riittäisi kyllä lukemista pitkäksi aikaa.

Olen tänään suruinen, vaihteeksi. Suruinen on hieno sana. Se on surullisen ja haikean yhdistelmä. 
Osuin apteekin ilmaislehdessä Apoteekissa Eppu Nuotion kolumniin, joka loppuu näin:
Taide lohduttaa, antaa näköaloja, poraa reiän omaan umpioon. Taide on minun kaidepuuni, se auttaa ja ravistaa muistamaan, että kaikki on mahdollista, että elossaolo on ainutlaatuinen mahdollisuus. 

26 kommenttia:

  1. Kiva postaus, vaikka siinä väreilee suruinen mieli. Olen käyttänyt molempia, sekä itsepalvelukirjastoa, että R-kioskin pakettipalveluja. R-kioskilla pakettipalvelu on kalliimpaa, mutta tosi nopeaa verrattuna Postiin, joka sitäpaitsi hukkaa posteja, vie ne vääriin osoitteisiin ja paketit ovat hajonneita.

    Toivottavasti matka on mukava ja rentouttava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos! <3
      Meillä koko posti muutti osaksi R-kioskia. Nyt sinne pääsee asioimaan iltamyöhällä ja viikonloppuisinkin, ja jotenkin palvelu on rennompaa, ei niin virastomaista kuin postitoimistossa. Kaikki puhuivat etukäteen pelonsekaisesti, että voi voi meiltä viedään postikin, mutta siitä tuli uusimuotoisena vain parempi.

      Poista
    2. Meillä posti oli R-kioskia ennen Siwa. Matka piteni noin 5km R-kioskille. En valita, kun maalla se voi olla kymmeniä, jopa satoja kilometrejä. Mietin vain vanhuksia ja heidän asiointejaan.
      Niin itsepalvelukirjastosta tykkään kovasti. Turussa on useampi sivukirjasto ilman henkilökuntaa ja näkyy toimivan. Mutta se vuorovaikutus on aina niin mukavaa ja se puuttuu.

      Poista
  2. Voi Marjatta, kiitos tästä! En luonnostele tai laita edes juuri ylös aiheita blogipostauksiini, mutta minulla on kirjakasa, jossa on sellaiset luetut kirjat, joista on "aikomus" postata. Siihen on kuluneen vuoden-pari aikana kertynyt kaikennäköistä taiteeseen liittyvää. Aika tahtoo olla tiukoilla.
    Ja kyllä -- olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kaikki kirjoittaminen on enemmän tai vähemmän autofiktiivistä. On vaikea kuvitella kirjoittajaa joka tavalla taikka toisella ei ammentaisi omasta elämästään.
    Mukavaa ja antoisaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, minullakin on aika ajoin kirjakasa odottamassa, mutta vain osa "pääsee" edes luonnoksiin. Mutta mitäpä tuosta - luettiin sitä ennenkin, vaikka ei kirjoitettu.

      Huomasithan kirjojeni joukossa Riiko Sakkisen, jonka näyttelystä kirjoitit kesällä? Sain kirjoituksestasi vinkin varata tämän kirjan, joka on ollut minulla lainassa jo pitkään. Itse näyttely on ollut varmaan tosi antoisa, kirjasta saa taustatietoa ja näkee kuvia muutamista töistä.

      Ollaan menossa Unton kanssa Espanjaan kolmeksi viikoksi. Käymme näyttelyissä ja tutustumme muutamaan kaupunkiin.

      Poista
    2. Kyllä, postasin Rajat kiinni -kirjasta ja se manipuloitiin luetuimmaksi postaukseksi parissa päivässä :). Sen ansiosta pääsin myös MV-lehteen ja kaikkea muuta "mielenkiintoista". Mukavaa lomaa Espanjassa, sinne en ole vielä koskaan kerennyt!

      Poista
    3. Hih, kirjan nimi sai porukan ärhäköitymään.
      Sinä MV-lehdessä ... :D.

      Saa nähdä, miten siellä etelässä näkyy Katalonian itsenäisyyshanke, vai näkyykö mitenkään. Pitää pyytää Unto opiskelemaan alan sanastoa, jos vaikka pääsisi keskustelemaan jonkun kanssa espanjaksi tästä aiheesta.

      Poista
  3. Niin totta turiset taas, Marjatta. Turistakin on hyvä sana. Just noin se on, kaikki kirjoittaminen on pohjimmiltaan autofiktiivista. Kohteet ja lukijat närkästyvät vähemmän kun autofiktio on kunnolla kätketty.

    Minulla ei ole yhtään luonnoksia, pullautan kaikki tekeleeni ulos samantien. Rima ei ole kovin korkealla. Sinulla on kunnianhimoa ja tuota keskustelutaitoa.

    Hyvä aika lähteä muille maille. Varsinkin tämän olemattoman kesän lopussa teki mieli huutaa linnuille: älkää lähtekö vielä! Ja nyt samaa puiden lehdille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, turista on aivan mahtavan kuvaava verbi. Turiseminen on semmoista leppoisempaa keskustelua. Mutta hyväksyykö Google-kääntäjä sen, eipä hyväksy, joten kai se hylätään pikapuoliin ja vain puhutaan.

      Sinulta tulee aina ihailtavan sujuvaa tekstiä.

      Enpä tiedä tuosta keskustelutaidosta. On sellainen olo, että jotkut keskustelut olisi voinut jättää keskustelematta, mutta olkoot muistona siitä, että oppirahat on maksettava.

      Tämä kesä oli omituinen. Syksy on kiva siitä, että se ei koskaan petä. Syksyllä kuuluukin sataa ja olla pimeää. Minä lähtisin kaikkein mieluiten jonnekin lämpimään kevättalvella, mutta tottakai lähden mielellään Unton kaveriksi. Hän harjoittelee espanjaa ja minä pääsen nauttimaan auringosta!

      Poista
  4. Piristävä postaus. Olen muutaman kerran jankannut kommentoinnissa lähinnä siksi, että minua joskus ärsyttää toisten yläpuolelle asettuminen ja yleistäminen. Olen huomannut, että tämä ei ole oikea tie, vaan se ettei kommentoi lainkaan.

    Toinen asia, jota olen kanssa pohtinut, on tämä että minusta joskus tietyistä ihmisistä halutaan myös hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just, Jokke! Tätä yläpuolelle asettumista tarkoitin, kun mainitsin mestaroinnin.
      Ohittaminen olisi viisaampaa kuin tuloksia tuottamaton vänkääminen.

      Tuota toistakin mainitsemaasi asiaa olen pohtinut viime aikoina.

      Poista
  5. Oletpa kiinnostavia aiheita luonnostellut. Ja olipa kivaa lukea aatoksiasi tällaisina välähdyksinä.
    Montaa voisin kommentoida mutten halua koko yötä naputella. Niinpä tyydyn toteamaan, että Ahavan teoksen luettuani olen viime aikoina pohdiskellut autofiktiota paljon. Nyökyttelen kommentillesi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tässä onkin niin monta aihetta raapaistuna, että niitä voisi ottaa joskus tarkempaan tarkasteluun.

      Minulle jäi sinun Ahava-postauksestasi mieleen se ydinasia, minkä olit löytänyt: voiko toista koskaan täysin tuntea. Se tekeekin ihmissuhteista niin vaikeita.

      Autofiktio on hyvin kiinnostavaa. Kun kirjoittaa omista tunteistaan käsin, niin ei ainakaan voi syyttää kulttuurisesta omimisesta. :)

      Poista
  6. marjatta

    tuure kilpeläisen lyriikat kiinostaisi, kirjoita niistä! sanoitusten filosofiakin kiinnostaa. joskus jotakin mielikappaletta tulee hyräiltyä pitkäänkin ennen kuin tajuaa, että oikeasti sanat menevätkin ihan toisin.

    hyvä sanoittaja on minusta vähän sellainen unelmien ja todellisuuden ristipaineessa elävä. tyyppi unelmoi toisenlaisesta maailmasta, mutta elämän todellisuus on usein aika rikkinäistä ja rosoista. tuollaisesta kumpuaa kivan monitulkintaisia riimejä. hyvissä sanoituksissa on usein kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan, masennusta, mutta myös paljon huumoria ja ennen kaikkea toivoa.

    minulla on nyt menossa dan andersson -vaihe. anderssonin lyriikoissa on symboliikkaa ja syvällisyyttä, mutta ei liikaa ylevyyttä, jota karsastan kovasti. ne jättävät kuuntelijalle oman tulkinnan ja samaistumisen mentävän railon.

    ps. hyvää matkaa, muru!

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva pyyntö, kiitos meri!

      Otin jo tähän työpöydälle Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin kolme CD:tä, Erämaan, Käpälikön ja Afrikan tähden. Jos ei olisi niin paljon muuta touhua, niin ryhtyisin heti kirjoittamaan, mutta reissun jälkeen sitten.

      Koen Kilpeläisen CD:t ikäänkuin novellikokoelmina tai romaaneina, laulut ovat lukuja, jotka muodostavat teemallisen kokonaisuuden.
      Erämaa on suosikkini: Ystävänpäivän surullisuus, Tanssi minun kanssani ...

      Piti etsiä googlesta Dan Andersson, ja onhan hänen laulunsa tuttuja, minulla on vain niin huono musiikintuntemus, että en osannut yhdistää näitä lauluja häneen. Syvällisiä, todella.

      Poista
  7. marjatta

    thorstein bergman laulaa anderssonia todella kauniisti. tässä hänen versionsa yhdestä lempilaulustani, luossan kerjäläisestä:

    https://www.youtube.com/watch?v=RbeVBGLQcnc

    jos voit, etsi käsiisi hectorin ruusuportti-levy. se on täynnä anderssonin lähdöistä ja kaipauksista kertovia lohduttavia lauluja.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja herkkä esitys. Kuuntelin pari muutakin Thorstein Bergmanin esittämänä.
      Ruusuportti, miten kaunis nimi.

      Poista
  8. Oijoi kylläpä osui postauksesi tämän iltapuhteen fiiliksiin. Päivällä olin suruinen (laimeampi versio surullisesta) minäkin en paljoa vaan vähän. Se menee ohi hyvinkin äkkiä, kun lukee runon, kuuntelee vaikka Tuure Kilpeläistä - "mä herään eloon, iloon, elämään ja kyllä kestää kiittää"
    Oikein ihanaa lomaa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Beate!
      Onneksi on tunteet. Jääkiekkoilija Tommi Kovanen kertoo juuri julkaistussa kirjassaan Kuolemanlaakso, miten sai kovan tällin seurauksena aivovaurion, joka vei aluksi tunteet ja samalla merkityksen elämästä.
      Olkaamme onnellisia suruisuudestakin!
      Mukavaa syksyä sinulle! <3

      Poista
  9. Marjatta - paljon kiinnostavia aiheita olet jättänyt julkaisematta. Yksittäisiä kirjoja koskevat arviot ovat toki kiinnostavia nekin, mutta aivan erityisesti pidän laajempia pohdiskeluja sisältävistä kirjoituksista.

    Toivottavasti et jätä niitä julkaisematta siksi, että jotkut aiheet tuovat itselle pahan mielen, kun kommentointi voi olla niin hyökkäävää. On tärkeää, että niitäkin aiheita voitaisiin pohtia maltillisesti yhdessä eikä jättää kenttää pelkästään sättijien ja solvaajien käsiin.

    En ole tosin tässä suhteessa itse paras esimerkki, sillä kovin helposti vetäydyn jos keskustelun sävy menee ikäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, useimmat ovat muuten vain unohtuneeet ja joissakin on käynyt niin, että en ole ollut tyytyväinen kirjoitukseni sävyyn. Olen jäänyt punnitsemaan aihetta ja tyyliä liian pitkäksi aikaa ja juttu on jäänyt pohdintaan.

      Eilen esimerkiksi näin bussissa hätkähdyttävän näyn, josta teki mieli kirjoittaa otsikolla 'Lapset ja digi', mutta jäinkin sitten vain miettimään. Nuori äiti parkkeerasi lastenrattaat bussin levikkeelle ja jäi itse istumaan jonkin matkan päähän. Rattaissa istui pieni tuttisuu, näytti alle parivuotiaalta, jolla oli kätösissään - kännykkä. Hän oli niin pieni, että jos tutti olisi otettu pois, niin ehkä hän olisi vienyt kännykän suuhunsa. Sormi napautti välillä, vahingossa, jotain kohtaa näytössä, jolloin kuva vaihtui. Äiti ei puhunut lapselle mitään parinkymmenen minuutin matkan aikana. Sekä äiti että lapsi olivat hyvin totisia. Tulin surulliseksi ja aloin muistella aiemmin bussimatkalla ihailemaani lapsen ja äidin rakkaudellista vuorovaikutusta, jossa lapsi istui sylissä ja äiti jutteli hänen kanssaan kaikesta ikkunasta näkyvästä, molemmat hymyilivät paljon, nauroivat ja leikkivät sanoilla. Mutta mikäs minä olen arvostelemaan, näin kasvatetaan varmaan uuden ajan ihmistä. Tulevaisuus saattaa olla enemmän koneihmisten kuin muiden. Jos olisin spontaanimpi ja lokeroivampi, olisin näpännyt tunnistamattoman salakuvan ja pauhaisin nyt itsevarmana liian aikaisen laitteisiin totuttamisen vaaroista.

      Muutaman kerran on tapahtunut niin, että kirjasta keskusteltaessa keskusteluun ampaisee jyrkkinä joitain, jotka eivät ole lukeneet kirjaa ollenkaan eivätkä aiokaan lukea, mutta arvelevat ja paheksuvat kirjaa sekä kirjailijaa sitäkin enemmän omien ennakkoluulojensa ja huhupuheiden yllyttämänä. Tässä tapahtuu juuri tuo mainitsemasi kentän kaappaus, jossa asiantuntevuus jää sivuun ja moni katsoo paremmaksi vetäytyä. Tuolla eräässä keskusteluketjussa mainitsin, että en hyväksy kirjailijaan kohdistuvaa mustamaalausta, ja annas olla kirjoittelu jatkui sitten muualla juuri sellaisena.
      Värikäs keskustelu on hauskaa, mutta rajansa kaikella.

      Poista
    2. Pitää tarkentaa eräs epämääräinen ilmaukseni: bussin levikkeellä tarkoitin bussikäytävän levikettä, istuimetonta tilaa, jossa voi pitää lastenvaunuja ja muuta isompaa. Kai sillekin jokin oma sana on.

      Poista
  10. pekka

    rupesin lukemaan kommenttejasi unskista ja sinusta tuli yksi lempparini. oikeastaan vasta unskissa opin sen, että hyvä kommentti korostaa enemmän keskustelun mahdollisuutta kuin juopunutta oman navan tuijottelua, jossa ainakin minä olen kiitettävästi kunnostautunut.

    hirveän usein koen voipumusta dialogin kanssa, mutta en osaa siitä luopuakaan. hyvät hetket sen parissa ovat todella hyviä. esimerkiksi silloin, kun ajatuksen kaivelu ja tarkastelu eri suunnista auttaa meitä jäljittämään paremmin hyödyttömänä pyörivän juupas-eipäs-keskustelun perimmäisiä näkymättömiä pisteitä.

    parasta dialogi on minusta silloin, kun monella tavalla ajattelevat ihmiset jostain oudosta syystä tuntevat keskenään säännöllisesti ja syvästi jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.

    meri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Meri, ystävällisistä sanoistasi!

      Kun kirjoittelen eri blogeihin niin siihen on ennen kaikkea kaksi syytä. Ensinnäkin omiakin ajatuksia selkeyttää, kun ne pukee kirjalliseen muotoon. Ja toiseksi arvostan keskustelua, sillä ei meistä kukaan pääse asioiden pohdiskelussa kovin pitkälle ilman dialogia.

      Ei minulla ole vimmattua halua olla aina oikeassa. Ei kukaan ole, vaikka jotkut sellaista saattavat kuvitella. Lisäksi hyväksyn mielelläni sen, että ihmisillä on erilaisia mielipiteitä. Ei kaikilla ole samoja arvoja kuin minulla.

      Sitä kuitenkin vierastan, että keskustelun lähtökohtana ei pidetä tosiasioita, vaan kehitellään vaihtoehtoisia tosiasioita. Tai että arvoja ja tosiasioita ei osata erottaa toisistaan. Ja tietenkin sitä, että toisiin keskusteljoihin suhtaudutaan hyvin väheksyvästi.

      Metka ilmiö on muuten se, että näiden blogien kautta tutustuu moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Ikään kuin etänä, mutta kuitenkin!

      Poista
  11. Meri, sama täällä. Tiedän, että olen jäänyt ihailemaan keskustelussa omaa ääntäni sen sijaan että olisin siirtynyt eteenpäin, vaihtanut näkökulmaa tai jättänyt sikseen.
    Junnaava tilanne kannattaa aina jättää. Toisteleminen on hyödytöntä.

    Hyvä dialogi on ideoiden kehittelyä yhdessä innokkaassa, mielihyvää tuottavassa ilmapiirissä. Kopittelua toisen kanssa jostain minkä molemmat kokevat tärkeänä.

    Loppukappaleesi on upea. Juuri noin se on.

    VastaaPoista
  12. pekka, marjatta

    kommentointi on taitolaji. olen luonteeltani herkästi hiilestyvää sorttia. joskus jaksoin hävetä sitä. nykyisin ajattelen, ettei  tunteita tarvitse koskaan hävetä tai piilotella – vain niiden esitystapa tulee harkita, erityisesti täällä virtuaalissa.

    joskus olen kommentoinut paikoissa, joissa en tunne yhteenkuuluvuutta. silloin viisautta onkin se, että putsaa pöydän ja ottaa reilun askeleen sinne, mistä on helpompi hengittää.

    omassa blogissani olen tarkkana siitä, että keskustelu ei mene riman alle. on nastaa, kun kanssakeskustelijat voivat hyvin. hyvä diskurssi on kuohkeaa ja se syventää maailmankuvaa ja lahjoittaa ihmissuhteita, joiden vaikutukset jäävät reilusti plussan puolelle.

    teistä iloiten,

    meri

    VastaaPoista

Ihmisoikeudet ja diilit

Kuva: Google "Hän sanoi, että minun on vaikea tehdä diiliä tämän hölynpölyn takia." Näin USA:n presidentti Trump ystäväll...