keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Espanjan jälkeen mentiin Moisioon

Kävimme etelän matkallamme monissa taidenäyttelyissä. Parhaimpina jäivät mieleen Malagan kaksi Picasso -museota ja uusi Pompidou, viideksi vuodeksi sovittu pop-up -taidemuseo, jossa keskitytään 1900 ja 2000 -lukujen rajoja rikkovaan taiteeseen. Päällimmäisenä jäi mieleen, mikä mahtava mullistus kuvataiteissa onkaan ollut kameran keksiminen. Kun kamera kuvasi paremmin todellisuutta, muissa kuvataiteissa alettiin siirtyä yhä enemmän näköisestä kuvasta näkemyksen kuvaamiseen. 
Nykyään myös kameralla luodaan abstraktia taidetta. 

Jokainen kuva on tekijänsä näkemys tyylistä riippumatta. Jokainen kuva on myös katsojan näkemys. Siksi näyttelyissä löytyy aina suosikkeja, töitä, joiden eteen palaa yhä uudestaan. Näissä näyttelyissä palasin usean työn eteen. Ripottelen kuvia suosikeistani tuleviin kirjoituksiini.

Onneksi nykyään monissa näyttelyissä saa kuvata. Kuvauskiellon noudattamista olisikin hankala valvoa, kun laitteet ovat niin moninaisia. Pompidoussa kerrottiin heti, että saa kuvata.

Kotiin päästyä ampaisimme heti Moision Taidekesän avajaisiin Elimäelle. Sinnehän oli aivan pakko mennä, koska tämän kesän näyttelyssä on kahden Kouvolan kameraseurasta tutun naisen valokuvia.

Moision Taide- ja pitokartano on ollut alunperin karjatila. Kouvolalaiset kauppiaat Seija ja Pentti Hasu ostivat sen taideharrastuksensa innoittamana vuonna 1997. Heidän tyttärensä Anne Hasu toimii nykyään toimitusjohtajana ja yritys on koko perheen yhteinen projekti.

Kartanossa on pysyvänä näyttelynä perheen oma kokoelma, joka sisältää vanhoja suomalaisia maalaustaiteen mestareita sekä Wäinö Aaltosen, Jussi Mäntysen, Johannes Takasen ja Ville Vallgrenin veistoksia.
Kesäisin vaihtuvassa näyttelyssä on ollut joka kerta monipuolista ja kiinnostavaa taidetta.

Tämän kesän taitelijoita ovat tunnetut Riitta Nelimarkka ja Juhani Palmu sekä vähemmän - vielä tällä hetkellä - tunnetut Leena Asikainen, Raija Männistö-Koski, Jaana Parkkali, Jouni Salonen, Päivi Suomi, Jaakko Stick ja Jessica Suomi

Avajaisissa oli tungosta, parisataa vierasta. Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Littorin piti innostavan avajaispuheen.

Menemme varmaan katsomaan näyttelyä uudestaan, kun on väljempää, mutta kerron ensivaikutelmani. 

Neljän tekijän töitä. Kuvat eivät ole oikeassa koossa suhteessa toisiinsa.
Vasemmalla oleva kuva on kookas, ehkä metrin korkuinen ja kissakuva pikkuruinen.

Riitta Nelimarkan iloiset villareliefit ovat aina vetäneet minua puoleensa. Minulla oli pitkään kotona työhuoneen seinällä kehystetty juliste hänen teoksestaan, joka kuuluu sarjaan Tervein meistä on ameeba.  Sillä on erikoinen lohdullinen merkitys minulle.  Ilmeisesti jossain vaiheessa ajattelin, että alamme aikuistua ja hankimme aitoa taidetta, ei julisteita, ja olen siksi siirtänyt Nelimarkkani jonnekin. No, ei meillä ole vieläkään kuin kaksi vähän arvokkaampaa taulua, tälläkin hetkellä seinillä on mm. kehystettyjä elokuvajulisteita. Pistän etsinnän pystyyn, koska aloin kaivata ameebaani. Nelimarkka oli tuonut Moisioon valtavan laajasta tuotannostaan (grafiikkaa, taidekudonnaisia, elokuvia, kirjoja) Elise loves life -näyttelyn kuvia. 
Mother gives birth

Olen aina pitänyt Juhani Palmun latoja tylsinä, mutta nytpä muuttui käsitykseni. Näyttelyssä on uusia abstrakteja töitä ja pihassa Palmun puistotaidetta. Minulta jäi se pihataide näkemättä. Pitää mennä kesällä uudestaan, kun tarkenee viettää aikaa ulkosalla.

Jouni Salosen työt ovat tummasävyisiä grafiikkatöitä. Ohitin, eivät puhutelleet minua erityisemmin.

Päivi Suomi maalaa uskomattoman upeita suuria töitä, joissa käyttää veistä ja sormiaan. Näitä haluan ehdottomasti katsella uudestaan, matkan päästä, pitkään.

Jaakko Stick tekee Salvador Dali -vaikutteista fantasiaa, maalauksia ja esineitä, joissa käyttää jätemateriaaleja. Mahtavia!

Vedenalainen merkkihenkilö
Postikortista otettu valokuva ei näytä kolmiulotteisuutta,
maalauksen edessä on verkko



The Hunter of Fly Amanita

Nuorella Raija Männistö-Koskella on näyttelyssä naivistisia maalauksia, joissa lähes kaikissa on kissa, joko varsinaisena kohteena tai sivussa. Aurinkoista hyväntuulen taidetta. Kissataide-sanalla on huono kaiku, toritaide, junttitaide. Syyttä, ainakin nämä työt ovat taidetta!

Ja lopuksi, sokerina pohjalla, meidän oman paikkakunnan valokuvaajat! Moisiossa on ensimmäisen kerran esillä valokuvataidetta.

Leena Asikainen on luontokuvaaja. Hän kuvaa intohimoisesti ja väsymättömästi, koska haluaa välittää luonnon kauneuden. 

Kevät suolla

Jaana Parkkali kuvaa henkilökuvia. Hän on tehnyt mm. sarjan ylioppilastytöistä. Suosikkini Jaanan kuvista on 1-vuotiskuva Leevi. Katsokaa noita poskia ja kätösiä ja totista ihmettelevää katsetta. Niissä on olennaisin pikkumiehestä.

Leevi

Valokuvaajilla on työt kahdessa huoneessa lomittain. Leenan luontokuvat ja Jaanan ihmiskuvat sopivat hienosti yhteen. Peuranpoikanen ja ihmisen poikanen ovat hyvin samankaltaisia.

Minun ensimmäinen vuoteni
Heijastuksia ei voinut välttää, mutta eivät ne oikeastaan haittaa,
ihan kuin peurapienokainen olisi mukana taidetapahtumassa.


10 kommenttia:

  1. Madridissa Pradossa ja Reina Sofiassa ei saanut ottaa kuvia (viime syksynä) ja olin siitä oikeastaan helpottunut. Eipähän ihmiset pörränneet taulujen edessä vain kuvaamassa (luin, että selfiet on koettu joissain Lontoon museoissa jopa ongelmallisiksi) ja ennen kaikkea oli kiva itselle vain keksittyä katsomiseen. Mulla on nimittäin joskus isoissa museoissa liioitellusti sanottuna iskenyt paniikki, että mitä kaikkea kuvaan ja mitä jätän kuvaamatta.;) Madridin jälkeen kävin Tallinnan KUMUssa ja kun sai kuvata niin taashan minä siellä niitä napsin... ei opi tämä ihminen..;)

    Tuo nimi "Tervein meistä on ameeba" on aivan hykerryttävä!

    Tästä tekstistä tuli hirveä halu päästä johonkin taidenäyttelyyn! Semmoinen oikein hyvä tarve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. P.S. Keksittyminen on varmaan keskittymisen ja keksimisen yhteensulauma...

      Poista
    2. ;) Kun keskittyessään keksii uuden idean, niin sehän on keksittymistä!!

      Onneksi en nähnyt tuolla ketään ottamassa selfietä taulun edessä. Pahin selfie-tilanne, mitä olen nähnyt oli Berliinissä Sachsenhausenin keskitysleirin Arbeit Macht Frei -portilla edelliskeväänä. Kierros oli vielä käymättä, joten hymyt olivat leveät.

      Valokuvausta harrastava mieheni ei halua ottaa yhtään kuvaa taidemuseoissa. Hänestä kuvien räpsiminen siellä on moukkamaista. Minun tekee mieli ottaa, mutta yritän rajoittaa niihin kaikkein mieluisimpiin. Monesti otankin taidekuvani korteista tai esitteistä, joihin on jo valittu hyvä kuvakulma.

      Kiasmassa muistaakseni saa kuvata, vai riippuuko se kulloisestakin näyttelystä.

      Kun löydän rakkaan Tervein meistä on ameeba -julisteeni, niin kuvaan sen tänne. Se oli niin lutuinen ja lohduttava, kuin lapsella unilelu, ei kai se vain hävinnyt muutossa. Menen huomenna rymyämään kellarivarastoon. ;)

      Poista
    3. Ja totta, parempi olisi kun ei saisi kuvata. Sama koskee tilaisuuksia, rippijuhlia ym. , siinähän menee itse tilaisuus ja hetki ohi, kun keskittyy taltiointiin.

      Poista
  2. Moision Kartanon kesänäyttely kuulostaa mielenkiintoiselta. Harmi, kun näyttelyn aukioloajat eivät sovi aikatauluumme. Olemme tulossa ensi viikolla Kouvolaan juhlimaan miehen ylioppilasluokan tasavuosijuhlaa ja Moisio olisi ollut siinä lähellä.

    Malagan Picasso- museo ja kotimuseo olivat mielenkiintoiset, joskin Nizzassa on ainakin mielikuvani mukaan suurempi museo. Olen aina pitänyt Picasson töistä, siksi myös museot Antibesissä ja Pariisissa on täytynyt katsastaa.

    Valokuvaaminen on yleensä kiellettyä ja onneksi, sillä se häiritsee keskittymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Picasso-museoita on tosiaan siellä täällä maailmalla. Barcelonassa olen käynyt hyvin vartioidussa paikassa. Muistaakseni sinne piti olla passi mukana, ja sisään mentiin läpivalaisun kautta.
      Sitten siellä on pieni kahvila Els Quatre Gats, jossa tiedetään Picasson oleilleen paljon nuorena ja otaksutaan, että hän olisi tehnyt tälle paikalle, silloin ravintola, ensimmäisen tilaustyönsä, ruokalistan kansikuvan.

      Kännykkäkuvaamista on hankala valvoa, joten siksi ehkä on joissain gallerioissa ja museoissa annettu periksi. Pompidoun yleisöllä ei onneksi ollut mitään kuvausvimmaa. Itse otin huomaamattomasti neljä kuvaa. Mieluiten ostan postikortteja taiteilijoiden töistä, mutta harmikseni niistä minun suosikeistani on harvoin tehty kortteja.

      Harmi, kaima Marjatta, että viivytte niin vähän aikaa Kouvolassa. Tulkaa uudestaan paremmalla ajalla.

      Poista
  3. Paljon taiteilijoita Moision Taidekesä on saanut tiloihinsa. Tulevan kesän antiin täällä pohjoisemmassa kolkassa en ole vielä lainkaan tutustunut. Ehkä joku osuu kohdalle.
    Moision taidekesän taiteilijat ovat minulle vieraita, vain Juhani Palmu, Päivi Suomi minulle tutumpia nimiä, samoin Nelimarkka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole kuullut aiemmin Päivi Suomesta. Nyt ihastuin kovasti hänen töihinsä. Ne oli sijoitettu ruokasaleihin, ja kun nyt oli ihmisiä paljon lounaalla, niin niitä ei päässyt kunnolla katselemaan. Todella upeita, voimakkaita töitä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Suloinen poika! Ja kuvakin on parempi kuin perinteiset poseeraukset.

      Poista

Teatteria suomalaisuudesta 2, Koivu ja tähti

Kävin jokin aika sitten katsomassa Pirkko Saision Kansallisteatterille käsikirjoittaman ja Laura Jäntin ohjaaman näytelmän Koivu ja tä...